Yksi kokemus
Olen kärsinyt lievistä paniikkihäiriöistä koko pienen ikäni, mutta puolitoista vuotta sitten sain kesäyönä aivan järkyttävän kohtauksen. En saanut happea, vapisin, jalat pettivät alta, korvissa humisi ja soi ja olin 100% varma, että kuolen siihen paikkaan. Kohtauksen jälkeen kävin neurologilla, kaikki mahdollinen tutkittiin ja papereihin jäi merkintä "Epäily paniikkikohtauksesta, ei jatkohoito-ohjeita". Vuoden verran kituuttelin eteenpäin, kunnes viime kesänä tuli seinä vastaan. Olin aivan lopen uupunut, pelkäsin, itkin, luulin saavani sydänkohtauksen yms. Sukulaisten avulla selvisin seuraavaan päivään ja terapeutin (yksityinen) vastaanotolle. Kerroin tarinani, johon kuuluu lapsuudessa koettu vakava trauma, ja hän diagnosoi keskivaikean masennuksen johon kuuluu paniikkihäiriö.
Alkuun sain lääkitykseksi Stesolid 2mg tarvittaessa ja Cipralex 2,5mg. Ja siitä se alamäki alkoi minun kohdallani. Ciprasta sain kauhean pahoinvoinnin, paniikkia, ahdistusta, tuskanhikeä, vapinaa, kaikkea mitä kuvitella saattaa ja oloni oli kamalampi kuin yhdenkään aiemman paniikkikohtauksen aikana. Lääkärini oli loistava siinä suhteessa, että hän pyysi ottamaan yhteyttä mikäli lääke ei sopisi ja sen voisi vaihtaa toiseen. Lääkkeitä vaihdettiinkin sitten useaan kertaan eri SSRI-lääkkeisiin, mutta mikään ei sopinut.
Lopulta kokeiltiin Mirtazapinia, jonka sivuvaikutukset olivat alkuun lievemmät ja oloni kohenikin vähitellen. Vajaan pari kuukautta oloni olikin ok, kunnes sivuvaikutukset iskivät taas kehiin. Ensin tuli univaikeuksia, painajaisia, kummallisia pistelyitä ja kuumotuksia ympäri kehoa ja lopulta vapinakohtauksia, joista pisin kesti kaksi ja puoli tuntia. Tällöin menin lopulta ambulanssilla sairaalapäivystykseen keskellä yötä ja lääkäri hiukan naureskellen totesi minun käyneen lääkäreillä viime aikoina aika usein ja diagnoosina oli paniikkikohtaus. Yritin selittää kohtauksen erilaisuuden ja paniikintunteen puuttumisen, mutta minut ohotettiin täysin. Seuraavana päivänä meni jälleen yksityiselle puolelle ja siellä lääkäri epäili heti kohtauksen johtuneen lääkityksestäni, koska suvussani on taipumusta kouristukohtauksiin.
Tällöin pidettiin lääkityksessä parin viikon tauko, jonka jälkeen kokeilisin taas uutta lääkettä. Lääkehoidon lopetus tapahtui siis kerrasta ja tämä oli aivan kauheaa. Sain hurjia vierotusoireita (ahdistus, vapina, levottomuus, unettomuus, pahoinvointi, huimaus jne.), jotka kestivät melkein kaksi kuukautta. Jossain vaiheessa yritettiin vielä uutta lääkettä, mutta sen sivuoireiden jälkeen sanoin itse lopettavani kaikki kokeilut. Lopulta lääkärinikin totesi, että suomalaisissa on 5% sellaisia, joille lääkkeet eivät sovi. Pienissäkin annoksissa lääkkeiden pitoisuus nousee näillä henkilöillä liian suureksi ja ilmeisesti minä kuuluisin tähän ryhmään.
Tämän jälkeen etsin itse tietoja vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja tällä hetkellä syön päivittäin karnosiinia ja E-EPA:a. Lisäksi vitamiineja ja hivenaineita. Ja verrattuna viime syksyyn oloni on paljon parempi!! Toki masennus tulee ja menee edelleen, välillä on huonojakin päiviä. Mutta eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti rakkaiden ja terapian tuella. Ja ehkäpä parin vuoden kuluttua tilanne on aivan toinen. Yksityinen terapia tosin vie tuhkatkin pesästä, mutta toisaalta se on vain rahaa..
Tarkoitukseni ei ole vähätellä lääkkeiden tehoa tai apua, mutta minulle ne eivät vain sopineet. Lievät rauhoittavat (1-2mg) minulla kulkee edelleen mukana, mutta niitä käytän ehkä kerran viikossa. Jokainen tietää itse parhaiten mikä auttaa ja tehoaa, kannattaa kuunnella omaa mieltään ja kehoaan
!!! Voimia kaikille!!!
Alkuun sain lääkitykseksi Stesolid 2mg tarvittaessa ja Cipralex 2,5mg. Ja siitä se alamäki alkoi minun kohdallani. Ciprasta sain kauhean pahoinvoinnin, paniikkia, ahdistusta, tuskanhikeä, vapinaa, kaikkea mitä kuvitella saattaa ja oloni oli kamalampi kuin yhdenkään aiemman paniikkikohtauksen aikana. Lääkärini oli loistava siinä suhteessa, että hän pyysi ottamaan yhteyttä mikäli lääke ei sopisi ja sen voisi vaihtaa toiseen. Lääkkeitä vaihdettiinkin sitten useaan kertaan eri SSRI-lääkkeisiin, mutta mikään ei sopinut.
Lopulta kokeiltiin Mirtazapinia, jonka sivuvaikutukset olivat alkuun lievemmät ja oloni kohenikin vähitellen. Vajaan pari kuukautta oloni olikin ok, kunnes sivuvaikutukset iskivät taas kehiin. Ensin tuli univaikeuksia, painajaisia, kummallisia pistelyitä ja kuumotuksia ympäri kehoa ja lopulta vapinakohtauksia, joista pisin kesti kaksi ja puoli tuntia. Tällöin menin lopulta ambulanssilla sairaalapäivystykseen keskellä yötä ja lääkäri hiukan naureskellen totesi minun käyneen lääkäreillä viime aikoina aika usein ja diagnoosina oli paniikkikohtaus. Yritin selittää kohtauksen erilaisuuden ja paniikintunteen puuttumisen, mutta minut ohotettiin täysin. Seuraavana päivänä meni jälleen yksityiselle puolelle ja siellä lääkäri epäili heti kohtauksen johtuneen lääkityksestäni, koska suvussani on taipumusta kouristukohtauksiin.
Tällöin pidettiin lääkityksessä parin viikon tauko, jonka jälkeen kokeilisin taas uutta lääkettä. Lääkehoidon lopetus tapahtui siis kerrasta ja tämä oli aivan kauheaa. Sain hurjia vierotusoireita (ahdistus, vapina, levottomuus, unettomuus, pahoinvointi, huimaus jne.), jotka kestivät melkein kaksi kuukautta. Jossain vaiheessa yritettiin vielä uutta lääkettä, mutta sen sivuoireiden jälkeen sanoin itse lopettavani kaikki kokeilut. Lopulta lääkärinikin totesi, että suomalaisissa on 5% sellaisia, joille lääkkeet eivät sovi. Pienissäkin annoksissa lääkkeiden pitoisuus nousee näillä henkilöillä liian suureksi ja ilmeisesti minä kuuluisin tähän ryhmään.
Tämän jälkeen etsin itse tietoja vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja tällä hetkellä syön päivittäin karnosiinia ja E-EPA:a. Lisäksi vitamiineja ja hivenaineita. Ja verrattuna viime syksyyn oloni on paljon parempi!! Toki masennus tulee ja menee edelleen, välillä on huonojakin päiviä. Mutta eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti rakkaiden ja terapian tuella. Ja ehkäpä parin vuoden kuluttua tilanne on aivan toinen. Yksityinen terapia tosin vie tuhkatkin pesästä, mutta toisaalta se on vain rahaa..
Tarkoitukseni ei ole vähätellä lääkkeiden tehoa tai apua, mutta minulle ne eivät vain sopineet. Lievät rauhoittavat (1-2mg) minulla kulkee edelleen mukana, mutta niitä käytän ehkä kerran viikossa. Jokainen tietää itse parhaiten mikä auttaa ja tehoaa, kannattaa kuunnella omaa mieltään ja kehoaan
!!! Voimia kaikille!!!