Avopuoliso ja anoppi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyyntynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

ärsyyntynyt

Uusi jäsen
20.11.2011
1
0
1
Noniin!

Kerronpa hieman tilaanteestani. Olen seurustellut nykyisen tyttöystäväni kanssa vajaat 3 vuotta. Yhdessä olemme asuneet kohta vuoden.

Minua rasittaa ja ärsyttää suuresti tyttöystäväni tapa repiä äitinsä mukaan joka paikkaan. Olen jo muutaman kuukauden suunnitellut matkaa ulkomaille ja olimme jo tyttöystäväni kanssa päättäneet kohteen. Hän ilmoitti minulle kuitenkin, ettei aio lähteä kanssani, juuri kun olin saanut omat lomani sovittua. Perusteluna hän käytti taloudellista tilannettaan. Rahat häneltä on vähissä koska hän juuri kävi äitinsä kanssa rantalomalla, jonne minulla ei ollut mitään asiaa.

No nyt hän kuitenkin suostui lähtemään kanssani parin päivän lomalle ulkomaille. Ehdin jo innostua, ennenkuin hän kertoi, että seuraan liittyy myös hänen äitinsä, isänsä, tätinsä, tädin mies, 2 perhetuttua ja heidän rääkyvä pikkulapsi.

Alkaa pikkusen turhauttaa nykyinen meno, kun anoppi interferoi joka asiaan, eikä tyttöystäväni edes älyä, että mikä minua siinä v***ttaa, kun hän ei voi viettää lomaa minun kanssa kahdestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsyyntynyt;25065392:
Alkaa pikkusen turhauttaa nykyinen meno, kun anoppi interferoi joka asiaan, eikä tyttöystäväni edes älyä, että mikä minua siinä v***ttaa, kun hän ei voi viettää lomaa minun kanssa kahdestaan.

Oletko varma, että avokkisi haluaa olla avoliitossa juuri sinun kanssasi eikä esimerkiksi äitinsä kanssa? Jos meillä olis vaimon sukua tai äiti jatkuvasti häärimässä mukana, niin eihän siitä mitään tulis. Kyllä aikuisilla pitää olla oma elämä, niinkuin appivanhemmilla ja muillakin sukulaisilla.
 

Yhteistyössä