Avioliitto & pettäminen & vauva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyhmävairohkea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tyhmävairohkea

Vieras
Aikamoisia mullistuksia elämässä, ja nyt uuden sävelen etsintää.

Miehelläni oli lyhyen aikaa suhde avioliittomme ulkopuolella. Asiaa on läpikäyty, terapiassa istuttu ja yhdessä paljon vatvottu, ja olemme päättäneet yhteistuumin jatkaa avioliittoa. Asuimme erillämme puolisen vuotta joka teki hyvää, taisimme molemmat saada perspektiiviä asioihin. Meillä on lapsia (pieniä).

Asia vaan ei ole (näinkään) yksinkertainen. Muutama kuukausi miehen lopetettua tuon suhteensa, nainen ilmoitti olevansa raskaana ja pitävänsä lapsen. Mies yritti keskustella naisen kanssa ja pyysi aborttia. Nainen kuitenkin jo niin pitkällä että eipä ollut paljon vaihtoehtoja (eikä tietysti naisella mitään intressiäkään raskautta lopettaa).

Nyt sitten ongelmaa tuottaa mm. se että nainen ei halua esim. kertoa miehelleni tuon lapsensa nimeä koska mies ei mennyt lapsen ristiäisiin. Syyttää ettei ole tarpeeksi lapsen kanssa tekemisissä (asumme eripuolilla maata) jne. Etukäteen jo pelottaa että kuinka hankalaksi hän voikaan ryhtyä.. huh huh. Kerran hänen kanssaan puhuimme puhelimessa ja hän naureskeli päin naamaa et nyt olemme isoa, onnellista perhettä. Aikamoinen huumorintaju :)

Itse tajuan kyllä että tämän asian kanssa on elettävä, sen valinnan olen itse tehnyt. Lapsi on syytön, sen tajuan, ja omien lasteni sisaruspuoli. Mutta tuo nainen.. hmm... en tietystikään häntä syytä tilanteesta, koska mieheni hoiti pettämispuolen. Tosin, no, tieshän nainen että olemme naimisissa ja silleen, et joo...

Tiedän että odotan esim. anteeksipyyntöä turhaan (ja te varmaan kommentoittekin et miks edes olettaisin saavani sellaisen), mutta jonkinlaiset puhevälit olis kenties hyvä olla olemassa. TUleehan tuo lapsi meille viikonloppuvierailuille kun kasvaa, oletan. Onko tyhmää ehdottaa että voisimme mennä koko perhe tapaamaan tuota vauvaa (kun mies sinne jossain vaiheessa menee). Nainen sanoi että sitten kertoo lapsen nimen ku näkee miehen naamatusten, muttei ennen sitä...

Että tämmöstä. Onko kellään vastaavanlaisesta saippuaoopperameiningistä kokemusta`?
 
Ihana mies, panee pettäessään toista naista paljaalla, ilmeisesti ilman minkäänlaista ehkäisyä (!) eikä mene edes oman lapsensa ristiäisiin. Miksi mies ei mennyt ristiäisiin? Ymmärrän kyllä että toinen nainen on loukkaantunut, sillä jos ei edes oman lapsensa ristiäisiin vaivaannu, vaikka on ihan ehdoin tahdoin pannut toisen paksuksi, niin..huhhuh. No, hyvä ettei sillä nykyisellä äitiliinillä ollut esimerkiksi hiviä tai kuppaa.

 
panemassa, mutta ei lastaan katsomassa?

Onhan tilanne tosiaan, en kadehti aloittajaa ollenkaan. Eikös sen nimen saa jostain rekisteristäkin selville?
 
..tuota noin... siis: mies sanoo että toki hänen pitää olla paras mahdollinen isä tälle uudelle tulokkaalle, mutta hän ei mennyt ristiäisiin koska hänen mielestään oli tärkeämpi olla ns. perheensä kanssa toista juhlapäivää viettämässä.

Nainen antoi tuohonkin ehdot, että jos tulet ristiäisiin niin lapsi saa isänsä sukunimen mutta jos et tule niin lapsesta tulee sitten hänen nimisensä. TOSIN (itse sparrasin häntä et mene vaan sinne), eipä kai tuo maailmaa kaada vaikkei ristiäisiin mennytkään? Nainen ei uskovainen, eli piti nimiäiset = kahvia ja kakkua sukulaisille. Kyse ei siis lapsen seurakuntaan liittämisestä, joka on oma ajatukseni ristiäisten merkityksestä!? No joo, jokatapauksessa...

niin ja jos yksityiskohtiin mennään niin mies ei mennyt panemaan toiselle puolelle suomea vaan nainen reissasi itse toiselle puolelle suomea (otolliseen aikaan kuukaudesta) panemaan.

Tiedä kertoisikohan lastenvalvoja jonka kautta ovat asiaa (elatustukia, lähinnä, niiden perään emäntä soittelee tuon tuosta) hoitaneet? Vois pistää jonkun kortin edes uudelle tulokkaalle, mut vähän tyhmä lähettää ilman vast.ottajan nimeä...

Joo, pani tosiaan ilman kumia, siitähän ei pääse enää puusta pitkälle.
 
No onpas tympeä juttu. Itse varmaan tekisin niin, että en nyt koko perheen voimin lähtisi vauvaa katsomaan kumminkaan. Äijä saisi mennä yksin, jos menee. Ja tuo nimiasia: tosi kummallista, jos nainen olisi antanut lapselleen miehen sukunimen. Eihän siinä ole mitään järkeä, kun kumminkaan eivät ole yhdessä tai naimisissa.

Itse pysyttelisin mahdollisimman taustalla ja kaukana koko tapauksesta. Kun lapsi on niin iso, että pystyy tulemaan teille (tai jotain), niin ottaisin hänet vastaan lämmöllä, mutta muuten en olisi lapsen äidin kanssa missään tekemisissä. Enkä lähettelisi kortteja tai muita vastaavia. Miehen kuuluu ne tehdä.

Onhan tuo tilanteenne absurdiuudessaan lähes koominen. Te menisitte perheenä katsomaan isin kanssa pettäneen naisen lasta tyyliin 'tervetuloa perheeseen'!!
 
kiitti, tuo oli hyvä vinkkeli. Olen ollut kahden vaiheilla; et pitäiskö mennä mukaan vai ei. Toisaalta tekisi mieli "puhua asia läpi", mut toisaalta pelottaisi aivan julmetusti tavata nainen naamasta naamaan. Tuntuu että pienimuotoista kiristystä ilmasta, mitä tulee noihin nimiin ja ristiäisiin ja sun muihin. Alunperin nainen siis halusi et mies antaa lapselle yhden etunimen (ku heillä on suvussaan aika erikoisia nimiä) jne.

Mutta toi tosiaan (asiaa paljon funtsittuani) lienee paras katsantokanta. Et olen niinku koko naista ei olisikaan olemassa. Pitääkö mun odottaa/olettaa et mies kertoo jos nainen ottaa yhteyttä häneen liittyen lapsen asioihin? Vai antaa miehen hoitaa asia tyylillään, ottamatta itse kantaa.
 
sun pitäisi tehdä silleen, miten susta itsestäsi tuntuu parhaalta. Jos olet ajatellut, että haluaisit kohdata tuon naisen, niin se voisi kannattaa. Musta on paljon parempi kohdata asiat kuin vältellä. Välttelystä voi tulla pitkässä juoksussa katkeruutta. Ehkä asian hyväksyminen (niin kuin olet kyllä jo mielestäni tosi hyvin tehnyt) ja kohtaaminen vähentäisi vaaraa tulevilta kiristyksiltä jne. ja ehkä siten myös tämän toisen naisen turhat kiristysyritykset loppuvat yms.

Minä ainakin haluan uskoa hyvään. Haluan uskoa, että ystävällisyyteen vastataan ystävällisyydellä. Oot kyllä tosi hyväsydäminen ja avarakatseinen nainen.

Mulla on omaa kokemusta siitä, mitä voi seurata, jos tulee välttelyä yms. Mulle sellainen ei ainakaan sovi.
 
Tuli vain mieleen, että onhan lapselle tehty isyystesti? Missään nimessä isyyttä ei pidä tunnustaa ja/tai elatusmaksuja maksella, ennen kuin testit on tehty.
 
Akka voi olla valmiiksi paksuna jollekin tuntemattomalle ja keksi nyt, että tuolta uudelta hoidolta saadaan elatusrahat.

Miehesi on yksinkertaisesti tyhmä idiotti kun pani ilman kumia ja sinä aika väppelö!
 
Miksi ihmeessä tuon toisen naisen pitäisi olla valmis kohtaamaan sinut? Anna nyt hyvä ihminen hänen olla rauhassa lapsensa kanssa. Hänellä on ollut suhde miehesi kanssa ja hän on jäänyt lapsen kanssa kehden. En minä ainakaan tuossa tilanteessa antaisi miehen perheen tulla lasta katsomaan, eikä hänen tarvitsekaan. Kuten itsekin totesit, olet valintasi tehnyt ja sinun pitää vain elää sen kanssa. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että miehesi se on pettänyt sinua eikä tuon naisen tarvitse sinulta mitään anteeksi pyydellä.
 
Noh, elämästä ei koskaan tiedä. Turhaan sinä tutustut ihmiseen tai ihmislapseen, joka todennäköisesti ei tule elämääsi jäämään. Mies pettää vielä monta kertaa ja eroatte. Sitten mies makselee elatusmaksuja, jos makselee, sinne sun tänne, eikä tapaa säännöllisesti ketään lapsistaan, paitsi ehkä sitten kun lapset ovat aikuisia ja haluavat itse olla yhteydessä isäänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Siis haloo:
Ja kyllä, olen sitä mieltä, että miehesi se on pettänyt sinua eikä tuon naisen tarvitse sinulta mitään anteeksi pyydellä.
En tiedä voiko sanoa et nainen on "jäänyt kahden" vauvansa kanssa, koska hänhän valitsi tehdä lapsen miehen kanssa joka on toisaalla naimisissa? Vai oisko hänen pitänyt kenties muuttaa meidän taloon et voitais kaikki olla tosiaan sitä mainitsemaansa isoa perhettä?

No joo, mut muuten, kyllä vain, mies petti ja hänen ongelmansa tää koko sotku on. Jossa on nyt myös mukana pieniä lapsia ja sisaruspuolia, joiden takia ennenkaikkea toivois et sais asiat jotenkin lutvittua.

Itestä tietty tuntuu että olisi "kiva" et nainen vaikka sanois mulle (anteeksipyynnön asemesta) et hankala tilanne, mut yritetään jotenkin tulla toimeen ja klaarata, eikä tuoda enempää sotkua. Luulis et jos ihminen on tehnyt lapsen vain lapsen saadakseen, ei viittis sit enää leikkiä nimijutuilla, kiristää tapaamisiin jne?? Ja isyystehti on tehty, mieheni sitä vaati (siis nainen otti yhteyttä kertoakseen raskaudesta kun oli 5kk ja oli päättänyt itse eka et mitä tekee vauvan suhteen).

Ehkä eniten haluaisin (naista tavata) jotta kuulisin hänen suustaan että ovatko tehneet jotain suunnitelmia/lupauksi kun ylläpitivät suhdetta. Mies sanoo että kyse oli seksistä (suhde ei kestänyt kauaa), mitään lupauksia ei todellakaan tehty, ja hän oli aivan romuna kun sai kuulla että nainen olikin tullut raskaaksi; että laskelmoiko että saisi miehen itelleen jos tulisikin raskaaksi? Mieheni on naiselta kysynyt että tekikö tarkoituksella, nainen kieltää näin tehneensä, mutte jotenkin vähän siltä kuulostaa (meitä melkein 10v vanhempi nainen, et oisko kello tikittänyt.. vaikkemme kakaroita ole itsekään enää).

Mietin myös sitä että peitteleekö mies jotain (just noita annettuja lupauksia yhteisestä elämästä tms.) kun hän sanoo ettei itsekään halua et minä tapaisin tätä naista (ainakaan vielä - ehkä sit kun aikaa on kulunut.. vauvahan on vasta jotain 4kk ettei vielä tule meille viikonloppuvierailuille tms), et jos haluan tavata niin sit joudun/saan itse sopia naisen kanssa tapaamisen ja hän ei tule paikalle.

No joo, kyllä tää kai jotenkin lutviutuu, tavalla tai toisella. Tosiaan, pitää vaan ite saada järki ja sydän järkkään ettei tee tyhmästi eikä olis sinisilmäinen. Aika skeptiseksi tässä on tullut, mikä ei ole hyvä. Ja katkeroitua kun en meinaa, se on pimeä tie se.

Kiitos vinkeistä, lisää toki otan mielelläni vastaan.



 
Alkuperäinen kirjoittaja juuh:
Noh, elämästä ei koskaan tiedä. Turhaan sinä tutustut ihmiseen tai ihmislapseen, joka todennäköisesti ei tule elämääsi jäämään. Mies pettää vielä monta kertaa ja eroatte. Sitten mies makselee elatusmaksuja, jos makselee, sinne sun tänne, eikä tapaa säännöllisesti ketään lapsistaan, paitsi ehkä sitten kun lapset ovat aikuisia ja haluavat itse olla yhteydessä isäänsä.

Voit olla oikeassa joo --vaikken uskokaan siihen et jos joku kerran pettää niin sit varmasti pettää myös toisen kerran - ja kolmannen jne jne jne. Ja sehän ois aika selvää pässinlihaa, jos saisin nyt kuulla et jonnekin kolmanteen talouteen on tulossa mun lasten sisarus. Ei tarvis paljon funtsata. :S Kuitenkaan, en ole mikään periksiantaja, joten en nyt ihan heti haluais alkaa avioerotakaan enkä alkaa skeptikoimaan et "jaaha teet kuitenkin uudestaan tän". Et kyl sitä kai tulee tehdä avioliiton eteen töitäkin eikä vaan heti erota, mun mielestä. ;)

 
Siis hetkonen..pitäisikö tämän toisen naisen pyytää sinulta anteeksi??? Pyytää anteeksi mitä? SUn miehesihän sua on pettänyt eikä se nainen!
Ja miksi sen naisen olisi sun mielestä pitänyt tehdä abortti, jos haluaa lapsen pitää? Et kai sinä sitä asiaa päätä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmä on vastaus:
Mieshän sanoo että kyse oli aina vaan seksistä, vaikka olisi ollut ihan oikea suhde. Mutta ai niin, vaimojen mieléstähän ei voi näin ikinä olla;-D

Onko suhde, jossa yksi pettää toisen kanssa kolmatta, koskaan olla oikea suhde?

Vain epärehellinen tai -toivoinen ihminen voi pitää tuollaista oikeana suhteena.
 
Tätä juuri tarkoitan. Joidenkin naisten mielestä ei voi kyse olla suhteesta..no ihan miten haluatte uskoa sinisilmäisesti;-) Ja tämä toinen klisee, on epätoivoista jne...
 
^Jaa-a, jos kyseessä olisi ollut oikea suhde niin miksi mies kuitenkin pikaisesti palasi vaimon luokse? Luulisi, että oikeaan suhteeseen - johon oli lapsikin tulossa - olisi ollut kiinnostusta sitoutua vähän pidemmäksikin aikaa kuin pariksi kuukaudeksi.
 
En tarkoittanut tätä kirjoitusta oikeaksi suhteeksi, vaan puhuin yleensäkin näistä palstan jutuista. Vaikka, mistäs tiedät että tämä toinen nainen ei olisi lempannut miestä? Ai niin, sellaistakaan ei voi tapahtua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap on aika lapsellinen nyt:
Siis hetkonen..pitäisikö tämän toisen naisen pyytää sinulta anteeksi??? Pyytää anteeksi mitä? SUn miehesihän sua on pettänyt eikä se nainen!
Ja miksi sen naisen olisi sun mielestä pitänyt tehdä abortti, jos haluaa lapsen pitää? Et kai sinä sitä asiaa päätä!

hetkoooneeen!

- Ekaksikin; ton anteeksipyyntöhomman taisin jo selittää tuossa aikaisemmassa vastauksessa, että en sitä ODOTA koska ymmärrän et se on turhaa, MUTTA kenties asiasta konkreettisesti keskustelemalla voisi jotkin solmut aueta!?

- Toiseksi, todellakin TAJUAn että mieheni mua on pettänyt, ei se nainen.

- Ja kolmanneksi, en ole missään vaiheessa sanonut/pyytänyt/miettinyt että nainen olisi tehnyt aborttia, koska itse sain tietää lapsen tulosta n. viikko ennen laskettua aikaa. Juu, miettikääpä sitä. Enkäpä kuule muutenkaan (naisena/äitinä/jne) ole abortin kannalla. :D

Ja taidan todella olla tyhmä ku en tajua tota seksi vs. suhde-läppää. Joo, suhde on ollut ja juu, siinä on harrastettu seksiä. Eikös se kun harrastaa seksiä avioliiton ulkopuolella = suhde?

Ruvetaankos nyt sitten määrittelemään vakava ihmissuhde / seksisuhde-paria? Ja joo, en ole väittänyt etteikö tuo mieheni suhde olisi voinut olla ns. edellä mainittu "vakava ihmissuhde" (eikä siis seksisuhde, joten olen asian ymmärtänyt).

Olen erittäin tietoinen omasta roolistani tässä sopassa: olin ite sairaan vaikea, nalkuttava akka kotona enkä koskaan tyytyväinen. Mietin et jumatsuka, on mulla upea mies ku jaksaa mua vaikka olen paskamainen. No, eipä jaksanutkaan vaan oli tavannut naisen (joka siis otti häneen yhteyttä 2 vuoden hiljaiselon jälkeen, he siis tapailivat muutaman kuukauden ajan vuosia sitten, mutta suhde kariutui) joka sitten häntä lohdutti, jaada jaada jaa. Ja nyt sitten olemme tahoillamme (?) miettineet, kun asuimme erossa, että perhe on perhe eikä sitä tämän vuoksi aleta rikkomaan. Mies ei suunnitellut naisen kanssa perheen perustamista, ja oli siis suhteen lopettanut kuukausia ennenkuin nainen lähestyi vauvasta kertoen.

Mieheni ja tämä nainen riitelivät monen kuukauden ajan tästä vauvajutusta, että miksi nainen ilmoittaa asiasta näin myöhään, että taisi olla naiselta suunniteltu juttu. Mutta eihän tämä neiti mitään tietystikään myöntänyt. Minähän en tiedä että vaikka olisivatkin suunnitelleet perheen perustamista, mutta nyt ME kuitenkin olemme edelleen perheenä, yrittämässä päästä asiassa jonkinlaiseen päiväjärkkään. No jooooooo, taisinkin tästä jo mainita eikä se asiaa miksikään muuta.

Ja sillä lemppasiko tämä toinen nainen mieheni,ei ole mitään merkitystä, mun mielestä?? Koska siis hänhän roikkuu miehessäni, soittelee elatusrahojen perään ja vaatii et miehen pitäis päivittäin soitella ja kysellä lapsen perään jne. Ei kuulosta lemppaajalta?

Ja mun mielestä kaikissa kolmessa on vikaa:

MINUSSA (tiedän omat puutteeni kipeän hyvin, plus et taidan todella olla tyhymä)
MIEHESSÄNI (meni pettämään, tyhymä), ja
NAISESSA (päätti alkaa väsää skidiä naimisissa olevan miehen kanssa, tyhymä).

Ei välttämättä ihan eka tulis mieleen, vaikka oiskin kuinka rakastunut tahansa, alkaa tekee lasta miehelle joka asuu toisaalla perheensä kanssa!? Hmm hmmh hmm. No joo, spekulointi on ihanaa, kuten myös näiden kommenttien lukeminen. :D




 
..aijuu, ap tässä vielä, ja siis "entisessä elämässäni" olen itsekin pettänyt, silloista avomiestäni, ja voin sanoa et suhde oli seksisuhde, ei siis sellainen jonka itse määrittelisin parisuhteeksi. Lähinnä hellyyden hakua ku kotona oli kusista, ja hyväksyntää jne. Kerta nyt alettiin määrittelemään erilaisia OIKEITA suhteita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmävairohkea:
Ehkä eniten haluaisin (naista tavata) jotta kuulisin hänen suustaan että ovatko tehneet jotain suunnitelmia/lupauksi kun ylläpitivät suhdetta. Mies sanoo että kyse oli seksistä (suhde ei kestänyt kauaa), mitään lupauksia ei todellakaan tehty, ja hän oli aivan romuna kun sai kuulla että nainen olikin tullut raskaaksi; että laskelmoiko että saisi miehen itelleen jos tulisikin raskaaksi? Mieheni on naiselta kysynyt että tekikö tarkoituksella, nainen kieltää näin tehneensä, mutte jotenkin vähän siltä kuulostaa (meitä melkein 10v vanhempi nainen, et oisko kello tikittänyt.. vaikkemme kakaroita ole itsekään enää).

Mietin myös sitä että peitteleekö mies jotain (just noita annettuja lupauksia yhteisestä elämästä tms.) kun hän sanoo ettei itsekään halua et minä tapaisin tätä naista (ainakaan vielä - ehkä sit kun aikaa on kulunut.. vauvahan on vasta jotain 4kk ettei vielä tule meille viikonloppuvierailuille tms), et jos haluan tavata niin sit joudun/saan itse sopia naisen kanssa tapaamisen ja hän ei tule paikalle.

Minusta tuntuu, ettei se toinen nainen sinulle sitä myöntäisi, vaikka jotain lupauksia miehesi olisi antanutkin.

On tosi kunnioitettavaa, että annat vielä miehellesi tilaisuuden ja pystyt ajattelemaan lastenkin elämää tästä eteenpäin. Itse en pystyisi olemaan noin kypsä, tai siis en voisi tuollaiseen tuleen jäädä makaamaan. Muista sääliä myös itseäsi ja olla uhrautumatta liikaa. Miehesi ei todellakaan ansaitse sinua, mutta tietää sen varmaan itsekin varsin hyvin.
 

Yhteistyössä