Auttakaa, nyt tapahtui jotain kamalaa.

  • Viestiketjun aloittaja "aito ammattivalittaja"
  • Ensimmäinen viesti
Kumpikaan lapsesi ei tule ikinä antamaan anteeksi sitä, että olette jättäneet kertomatta heistä toisilleen ensimmäiset 10 vuotta. Nähty on. Tuttavaperheessä sisaruussuhde ei päässyt kehittymään, ja myös välit vanhempiin tulehtuivat, juuri tämän salailun vuoksi.

Sinun pitäisi ehdottomasti kertoa lapsillesi heti, että heillä on sisaruksia, ja järjestää heille tapaaminen heti. Sisarukset ovat voimavara.

Ja samalla otat kiukuttelevan miehesi puhutteluun. Vaikka ensimmäinen lapsesi ei ole miehen lapsi, on ensimmäinen lapsi kuitenkin toisen lapsen sisarus. Miehen tulisi pikimiten tajuta, että hänen oman lapsensa etu on tuntea omat sisaruksensa, mahdollisimman nuoresta asti, ja että hänen oma lapsensa kärsii salailusta. Voin aika varmasti sanoa, ettei nuorempi halua olla isänsä kanssa enää missään tekemisissä sitten kun hänelle selviää, että isä oli tämän kaiken salailun aiheuttaja.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa ja Echo
"aito ammattivalittaja"

Tässä nyt on vähän muustakin kuin pelkästä sisarussuhteesta kyse kun on tämä adoptiojuttu. En halua että nuorempi lapsi kertoo siitä koska suhtautuminen on huonoa.
 
"Vieraana"
Entä jos miehesi menettää kiinnostuksensa nuorempaankin lapseen. Hylkäätkö hänetkin silloin?
Luulin sua Mummeliisa fiksummaksi. Olisitko itse pitänyt raiskauksesta syntyneeseen lapseen niinkään paljoa yhteyttä kuin ap? Joo, ei ole lapsen vika kun isä oli raiskaaja mutta vaikea nähdä muistutusta tapahtuneesta koko ajan silmissään. Älä tuomitse niin innokkaasti. Etkö muista palstalla kauan olleena miten vaikeaa ap:lla oli ekan miehensä kanssa?
 
Mitä sinä muiden suhtautumisesta ja mielipiteistä välität? Olet aikanaan ratkaisusi tehnyt ja se ei varmasti ole ollut helppo. Nyt on vain seistävä oman päätöksensä takana, olet varmasti aikanaan miettinyt lapsesi parasta adoptioasiassa ja pohtinut asiaa kaikilta kannoilta. Jätä muiden puheet huomiotta, sinä itse tiedät mikä on/on ollut paras ratkaisu sinun elämässäsi ja sinun lapsellesi.
 
12551
Osaatko listata elämästäsi 4-5 ison linjan asiaa, jotka muuttamalla elämänlaatusi paranisi?

Valtaosalle asioista on kuitenkin olemassa vaihtoehtonsa. Uskallatko haluta muutosta?
 
"aito ammattivalittaja"
Osaatko listata elämästäsi 4-5 ison linjan asiaa, jotka muuttamalla elämänlaatusi paranisi?

Valtaosalle asioista on kuitenkin olemassa vaihtoehtonsa. Uskallatko haluta muutosta?
Haluaisin ammatin ja työn mutta fyysisten sairauksien ja oppimisvaikeuksien takia ne ei ole mahdollisia useita kertoja olen yrittänyt kyllä. Täytän kohta 42v joten eiköhän tämä loppuelämä mene näin ns kotirouvana.
 
Joo-o
No mutta tätä kaikkea surkeutta sentään varmaan helpottaa, että tällä tragedialla ja suunnattomalla ongelmalla olet nyt saanut kuitenkin 5 sivun verran jo huomiota? Toisella palstalla kun nämä aloituksesi eivät oikein enää kanna. Ja ei, syy ei ole siinä, että siellä myös joku provoilee nimelläsi. Sinut kyllä erottaa.

Ja turha pukeutua marttyyrihuntuun sillä, että "sinua tuomitaan tuon adoptiojutun takia". Ei, sinua ei tuomita sen takia vaan siksi, että valitat ja teet suunnattomia ongelmia milloin mistäkin, etkä viitsi edes yrittää yhtään mitään, vaikka täällä joku hyväntahtoinen jaksaisikin sinua kädestä pitäen neuvoa. En tiedä oletko niin vaikeasti masentunut että siksi olet noin täysin aloitekyvytön vai oletko vain noin luonnostaan ihan vietävissä oleva lapanen. Kannattaa oikeasti hankkia ammattiapua, ei sinua täällä kukaan voi auttaa.
 
Mulla alkaa aina nousta savu päästä kun luen näitä ammattivalittajan juttuja. Tulee ihan mieleen Minna Canthin näytelmät. Vittu, mitä miehiä ja miten munattomia naisia.

Edes hiukka pontta ja tahtoa tehdä omasta elämästä edes jotenkin miellyttävä, sitä toivoisin aapeelle.
 
Se vähän rajoittaa kun ei saa töitä ja ammattia hommattua.
 
Kyllä mä sen ymmärrän, että rajoittaa, mutta se, kun kuvittelet, ettet voi tehdä mitään, on kamalaa. Sä olet oikeasti miehesi (ja lapsesi) orja ja ihan vaan siksi kun kuvittelet ettei sulla ole muuta mahdollisuutta!

Mut mä lähden nyt duuniin. Kivaa päivää halauksen kera sinnepäin! :hug:
 
En mä orja ole. Viesti 104 kuvaa mun tuntoja hyvin vaikka sen joku muu kirjoitti kun minä. Mukavaa päivää sulle.
 
uniqueharmaana
Kuinka voi olla mahdollista että adoptio äiti tietää sinusta?
Eikö adoptiosopimukseen kuulu että ainoastaan lapsi saa ottaa yhteyttä biologiseen vanhempaan halutessaan ja 18v. Täyttäessä?
Adoption ymmärrän todella hyvin, ei siinä ole mitään ihmeellistä... Joskus elämä vaan menee niin.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Juuri näin
Eli ylpeytesi ei anna periksi hakea sinulle Suomen kansalaisena kuuluvia etuuksia? Tässä yhteiskunnassa olisi tarkoitus pitää sairastuneista huolta, ei se ole häpeä. Mutta sitten taas ylpeytesi antaa periksi toisen ihmisen kohdella kuin paskaa ja holhottavaa lasta? Ihmiset on niin typerien ajatuskuvioidensa vankeja. Nöyryys, vaatimattomuus, HÄPEÄ, minähän en mitään tarvitse, en ole vaivaksi kenellekään - asenne. Suomalaisten perisyntejä. Ei niistä kukaan sinulle kultaista kruunua anna. Hautaan joudut ja ei ketään kiinnosta, kuinka nöyrästi ja vaatimattomasti olet elämäsi elänyt. Paskan elämän olet vaan itsellesi luonut noilla jäykillä ajatuskuvioilla.
 
ettekö muista
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30825894]Haluaisin ammatin ja työn mutta fyysisten sairauksien ja oppimisvaikeuksien takia ne ei ole mahdollisia useita kertoja olen yrittänyt kyllä. Täytän kohta 42v joten eiköhän tämä loppuelämä mene näin ns kotirouvana.[/QUOTE]

Ammattivalittajalla on lymfooma, ja aiemman perusteella tuo loppuelämä on varsin lyhyt.
 
Kuinka voi olla mahdollista että adoptio äiti tietää sinusta?
Eikö adoptiosopimukseen kuulu että ainoastaan lapsi saa ottaa yhteyttä biologiseen vanhempaan halutessaan ja 18v. Täyttäessä?
Adoption ymmärrän todella hyvin, ei siinä ole mitään ihmeellistä... Joskus elämä vaan menee niin.
Tätä mäkin ihmettelen.

Mutta jos oletetaan että ap ei ole trolli, niin:
Säästät rahaa. Hoidat matkan niin että tulee vain pieniä siirtymisiä jalkaisin. Menet taksilla linja-autoasemalle, sieltä linja-autolla sinne adoptiolapsen paikkakunnalle, sit istahdat paikanpäällä asemalaiturille ja tilaat kännykällä taksin. Samalla kaavalla kotiapäin. Jos huimaa niin taksikuski kyllä vaikka taluttaa linja-autoon.

"Mutku ei onnistu kun en löydä matkahuollon nettisivuja enkä pysty kävelemään 10 metriä vaikka kotona onnistuukin jajajaja..." -selvityksiä odotellessa.
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
"aito ammattivalittaja"
Kyllä tunnen adoptiovanhemmat ja he minut. Meillä avoin adoptio ja yhdessä pelan työntekijän kanssa tavattiin jo ennen virallista adoptiota. Ja olen hakenut sairaseläkettä useastikkin mutta ei sitä fyysisten sairauksien takia niin vaan saa. Toki saisin toimeentulotukea mutta en halua sen varaan jäädä.
 
väärää tietoa
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30826990]Kyllä tunnen adoptiovanhemmat ja he minut. Meillä avoin adoptio ja yhdessä pelan työntekijän kanssa tavattiin jo ennen virallista adoptiota. Ja olen hakenut sairaseläkettä useastikkin mutta ei sitä fyysisten sairauksien takia niin vaan saa. Toki saisin toimeentulotukea mutta en halua sen varaan jäädä.[/QUOTE]

Kyllä sen väittämäsi lymfooman kanssa niin vaan saa.
 
Nyt en kyllä oikein ymmärrä tuota, ettet halua toimeentulotuen varaan jäädä. Sehän olisi teidän perheelle lisätulo ja pystyisit itsekin vähän päättämään omista tekemisistäsi. Nythän elät sitten miehen tulojen varassa.
 
Yhteistyössä