Yritin soittaa sille perjantaina, ei vastannut eikä soittanut takaisin.
Lauantaina laitoin tekstaria, vastasi siihen sunnuntaina ja pyysi tänään kylään. Laittoi vielä siihen viestiin, että soitellaan aamulla (eli ymmärsin, että sillä hetkellä ei olisi ollut hyvä hetki soittaa sinne päin).
No, nyt aamulla olen yrittänyt soittaa, mutta eipä vastaa taaskaan puhelimeen. Kiva.
Eli pitäiskö tästä nyt päätellä, että me ollaan tekemisissä vain silloin kun hänelle sattuu sopimaan? Ei ole ihan eka, eikä toka kerta, kuin näin tekee.