Arka aihe, onko lapsesi ruma?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Kyllä niistä suurimmasta osasta kuitenkin tulee ihan ihmisen näköisiä viikkojen, kuukausien, viimeistään vuosien kuluessa.

Meidän lapset ei ole mitenkään susirumia, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kauniitakaan. Ihan taviksia.
Ja noissa kolmessakin on mun mielestä eroa, yksi on omaan silmään kauniimpi kuin muut.

Yleensäkin lapsia on mun mielestä siinä kuin aikuisiakin, rumia, kauniita ja sitten niitä ihan keskivertoja taviksia.
Olen myös huomannut, että monesta rumasta lapsesta on tullut varsin kaunis aikuinen.
sä et ole nähnyt mun lapsia vastasyntyneenä :) rumia lapsia ei ole olemassa kaikissa on jotain kaunista
 
Alkuperäinen kirjoittaja Empuuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vatruska:
Miten määritellään RUMA lapsi tai ihminen? :/

Jokainen määrittelee rumuuden itse. Toisen mielestä ruma voi olla toisesta kaunis ja toisinpäin.

Ei pida aivan paikkaansa. Jos ihminen on kaunis, niin kaikki pystyvat myontamaan etta hanella on kauniit piirteet vaikka tama kaunis ihminen ei olisikaan oman ihanteen mukainen.

Kauniita ihmisia on hyvin harvassa. Taviksista voivat toiset ajatella etta tuo on hyvannakoinen, mutta toisen mielesta ihan tavis. Kaunis taas on kaunis aina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Kyllä niistä suurimmasta osasta kuitenkin tulee ihan ihmisen näköisiä viikkojen, kuukausien, viimeistään vuosien kuluessa.

Meidän lapset ei ole mitenkään susirumia, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kauniitakaan. Ihan taviksia.
Ja noissa kolmessakin on mun mielestä eroa, yksi on omaan silmään kauniimpi kuin muut.

Yleensäkin lapsia on mun mielestä siinä kuin aikuisiakin, rumia, kauniita ja sitten niitä ihan keskivertoja taviksia.
Olen myös huomannut, että monesta rumasta lapsesta on tullut varsin kaunis aikuinen.

Tassa hyvin perusteltu, rehellinen vastaus. Vauvat tosiaan eivat ole ikina kauniita, korkeintaan joku harva saattaa sopo olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Empuuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vatruska:
Miten määritellään RUMA lapsi tai ihminen? :/

Jokainen määrittelee rumuuden itse. Toisen mielestä ruma voi olla toisesta kaunis ja toisinpäin.

Jos kauneuden käsitettä laajentaa vähän avarammaksi, niin kaikilla on paljon parempi mieli. Mutta on ihmisiä, jotka haluaa pitää kauneuden ahtaana.

Miksi pitäisi? En mä ainakaan osaa. Se mikä on mun mielestä kaunista, on kaunista. Ja mikä on rumaa, on rumaa.

Toisaalta mulle kauneus ei ole mikään arvo sinänsä, ja hyvyys ja kauneus on mulle kaksi eri asiaa.¨
Tykkään toki katsella kauniita esineitä, ihmisiä, asioita...
Mutta monessa rumassa on paljon hyvää, vaikkei kaunista olekaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Mä oon nähnyt, esim. omani.
Mokulapset syntyvät "valmiimpana". Näin sanoi kätilö, lapsivuodeosaston hoitajat ja neuvolan terkkari. Kyllä mä sen allekirjoitan; meidän nysät oli synnärillä pari-kolmeviikkoisen näköisiä, eivät samalla lailla vastasyntyneen näköisiä kuin suurin osa muista vauvoista.
Mutta mun mielestä ne ihan pikkuriikkiset vastasyntyneet on inania :heart: . Jotkut näyttää avaruusolioilta ehkäpä :D mutta hitsin hellyyttäviä silti.
 
Taysin samaa mielta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Kyllä niistä suurimmasta osasta kuitenkin tulee ihan ihmisen näköisiä viikkojen, kuukausien, viimeistään vuosien kuluessa.

Meidän lapset ei ole mitenkään susirumia, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kauniitakaan. Ihan taviksia.
Ja noissa kolmessakin on mun mielestä eroa, yksi on omaan silmään kauniimpi kuin muut.

Yleensäkin lapsia on mun mielestä siinä kuin aikuisiakin, rumia, kauniita ja sitten niitä ihan keskivertoja taviksia.
Olen myös huomannut, että monesta rumasta lapsesta on tullut varsin kaunis aikuinen.
sä et ole nähnyt mun lapsia vastasyntyneenä :) rumia lapsia ei ole olemassa kaikissa on jotain kaunista

En olekaan, mutten rehellisesti sanoen usko, että ne tekisi mun silmissä poikkeusta.
Vastasyntyneet on vähän suhteettomia. Ja epätasaisia väriltään ja muutenkin. Muistuttavat etäisesti kokonaista broileria.
Mun mielestä broilerikaan ei ole kaunis. Tai edes söpö.

Se ei silti tarkoita, etteikö syntymä olisi mun mielestä hieno asia. Ja näen kyllä vastasyntyneissä vauvoissakin paljon hyvää, en vaan mitään kaunista tai söpöä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:

Hellyyttävä on muuten aivan loistava sana kuvaamaan vastasyntynyttä, munkin mielestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Täällä on sanottu, että poikani näyttää vammaiselta epäsikiöltä. Toisaalta häntä on sanottu myös suloiseksi nappisilmäksi. Tiedä sitten, mikä on totuus. Itse kallistun tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

Poikasi ei oo ruma, vaan erikoisen/erilaisen näköinen. Täytyy myöntää, että kuvan perusteella luulin kehitysvammaiseksi. Mun ihana 4v. tyttö on vähemmän kaunis pullukka ohut tukkainen pallopää. Äitiinsä tullut. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Mä oon nähnyt, esim. omani.
Mokulapset syntyvät "valmiimpana". Näin sanoi kätilö, lapsivuodeosaston hoitajat ja neuvolan terkkari. Kyllä mä sen allekirjoitan; meidän nysät oli synnärillä pari-kolmeviikkoisen näköisiä, eivät samalla lailla vastasyntyneen näköisiä kuin suurin osa muista vauvoista.
Mutta mun mielestä ne ihan pikkuriikkiset vastasyntyneet on inania :heart: . Jotkut näyttää avaruusolioilta ehkäpä :D mutta hitsin hellyyttäviä silti.

meillä molemmat oli ihan vauvan näkösiä ja ollaan suomalaisia,poika näytti 1kk ikäseltä samoin tyttö noin 3viikkoselta vaikka syntyi viikon etuajassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rehellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Täällä on sanottu, että poikani näyttää vammaiselta epäsikiöltä. Toisaalta häntä on sanottu myös suloiseksi nappisilmäksi. Tiedä sitten, mikä on totuus. Itse kallistun tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

Poikasi ei oo ruma, vaan erikoisen/erilaisen näköinen. Täytyy myöntää, että kuvan perusteella luulin kehitysvammaiseksi. Mun ihana 4v. tyttö on vähemmän kaunis pullukka ohut tukkainen pallopää. Äitiinsä tullut. ;)

:o No mä en kyllä ole luullut Teenlitkun poikaa vammaiseksi. Ottaa oikein päähän, täällä on muutama/joku palstailija, joka tykkää aina väläytellä tällästä, mukamas ihan hyvällä ja rehellisesti. |O |O Törkimys, kukaan ei usko, että sanot tuon hyvällä, vaan se on ihan tahallinen yritys loukata ja vielä siten, että loukattu ei saa mitenkään ilmaista loukkaantumistaan, ettei leimaannu joksikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Kyllä niistä suurimmasta osasta kuitenkin tulee ihan ihmisen näköisiä viikkojen, kuukausien, viimeistään vuosien kuluessa.

Meidän lapset ei ole mitenkään susirumia, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kauniitakaan. Ihan taviksia.
Ja noissa kolmessakin on mun mielestä eroa, yksi on omaan silmään kauniimpi kuin muut.

Yleensäkin lapsia on mun mielestä siinä kuin aikuisiakin, rumia, kauniita ja sitten niitä ihan keskivertoja taviksia.
Olen myös huomannut, että monesta rumasta lapsesta on tullut varsin kaunis aikuinen.
sä et ole nähnyt mun lapsia vastasyntyneenä :) rumia lapsia ei ole olemassa kaikissa on jotain kaunista

En olekaan, mutten rehellisesti sanoen usko, että ne tekisi mun silmissä poikkeusta.
Vastasyntyneet on vähän suhteettomia. Ja epätasaisia väriltään ja muutenkin. Muistuttavat etäisesti kokonaista broileria.
Mun mielestä broilerikaan ei ole kaunis. Tai edes söpö.

Se ei silti tarkoita, etteikö syntymä olisi mun mielestä hieno asia. Ja näen kyllä vastasyntyneissä vauvoissakin paljon hyvää, en vaan mitään kaunista tai söpöä.

tästä et voi mun kanssa väitellä mutta se on sun mielipide,broileri :$
 
Enpä ole ikinä rumaa lasta nähnyt.

Omani on varsin komea poika, täydellisen muotoiset kasvot, ihan valtavan kauniit silmät. Ikinä en ole komeampaa pikkupoikaa nähnyt =)

Lienen ihan normaali äiti näine aatoksineni, toivon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rehellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Täällä on sanottu, että poikani näyttää vammaiselta epäsikiöltä. Toisaalta häntä on sanottu myös suloiseksi nappisilmäksi. Tiedä sitten, mikä on totuus. Itse kallistun tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

Poikasi ei oo ruma, vaan erikoisen/erilaisen näköinen. Täytyy myöntää, että kuvan perusteella luulin kehitysvammaiseksi. Mun ihana 4v. tyttö on vähemmän kaunis pullukka ohut tukkainen pallopää. Äitiinsä tullut. ;)

:o No mä en kyllä ole luullut Teenlitkun poikaa vammaiseksi. Ottaa oikein päähän, täällä on muutama/joku palstailija, joka tykkää aina väläytellä tällästä, mukamas ihan hyvällä ja rehellisesti. |O |O Törkimys, kukaan ei usko, että sanot tuon hyvällä, vaan se on ihan tahallinen yritys loukata ja vielä siten, että loukattu ei saa mitenkään ilmaista loukkaantumistaan, ettei leimaannu joksikin.

Luehan viestini kunnolla! En tosiaankaan oo tarkoitus loukata!
 
Lapseni ovat niin kauniita, että heitä ihastelee moni kaupungillakin :heart: Tosin, tässäkin asiassa voi vaatetuksella vaikuttaa paljon asiaa, miten söpikseltä näyttää muitten silmissä. Mutta omissa silmissäni ovat todella kauniita :heart:
 
Meidän lapset on oikeesti todella söpöjä. Tytöstä oon kuullu ihan oudoiltakin et erityisen kaunis lapsi, ja poika todellinen säihkysilmä. Mistä lie ulkonäön saanrrt, ei ainakaa äidiltään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rehellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rehellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Täällä on sanottu, että poikani näyttää vammaiselta epäsikiöltä. Toisaalta häntä on sanottu myös suloiseksi nappisilmäksi. Tiedä sitten, mikä on totuus. Itse kallistun tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

Poikasi ei oo ruma, vaan erikoisen/erilaisen näköinen. Täytyy myöntää, että kuvan perusteella luulin kehitysvammaiseksi. Mun ihana 4v. tyttö on vähemmän kaunis pullukka ohut tukkainen pallopää. Äitiinsä tullut. ;)

:o No mä en kyllä ole luullut Teenlitkun poikaa vammaiseksi. Ottaa oikein päähän, täällä on muutama/joku palstailija, joka tykkää aina väläytellä tällästä, mukamas ihan hyvällä ja rehellisesti. |O |O Törkimys, kukaan ei usko, että sanot tuon hyvällä, vaan se on ihan tahallinen yritys loukata ja vielä siten, että loukattu ei saa mitenkään ilmaista loukkaantumistaan, ettei leimaannu joksikin.

Luehan viestini kunnolla! En tosiaankaan oo tarkoitus loukata!

Loukkaavasti kirjoitat jokatapauksessa. Ehkä olet sitten jotenkin hölmö tai jotain.
 
Suomalaisten kannattaisi sekoittua muiden eurooppalaisten kanssa. Yleisesti sekoituksista tulee kauniita, en puhu nyt mulattilapsista vaan eurooppalaisista geeneista, suomi-suomi lapsista harvemmin saa todella kauniita. Nayttavat usein ei-niin-kauniilta juuri itaisen perimamme takia.

Muistaakseni jollain palstalaisella on suomi-italia lapsi, se on esimerkiksi yleisesti kaunis sekoitus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rehellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku:
Täällä on sanottu, että poikani näyttää vammaiselta epäsikiöltä. Toisaalta häntä on sanottu myös suloiseksi nappisilmäksi. Tiedä sitten, mikä on totuus. Itse kallistun tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

Poikasi ei oo ruma, vaan erikoisen/erilaisen näköinen. Täytyy myöntää, että kuvan perusteella luulin kehitysvammaiseksi. Mun ihana 4v. tyttö on vähemmän kaunis pullukka ohut tukkainen pallopää. Äitiinsä tullut. ;)

:o No mä en kyllä ole luullut Teenlitkun poikaa vammaiseksi. Ottaa oikein päähän, täällä on muutama/joku palstailija, joka tykkää aina väläytellä tällästä, mukamas ihan hyvällä ja rehellisesti. |O |O Törkimys, kukaan ei usko, että sanot tuon hyvällä, vaan se on ihan tahallinen yritys loukata ja vielä siten, että loukattu ei saa mitenkään ilmaista loukkaantumistaan, ettei leimaannu joksikin.

Ihmettelen kyllä sitä, että teidän lapsia on luultu joissakin ketjuissa vammaisiksi. Itse en ole nähnyt heissä niitä piirteitä kuvissa.
Mun pojista ei ole koskaan sanottu mitään kuvaketjuissa mutta tyttöä on haukuttu rumaksi. Mutta jokaiselle sallittakoon mielipiteensä :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Kyllä niistä suurimmasta osasta kuitenkin tulee ihan ihmisen näköisiä viikkojen, kuukausien, viimeistään vuosien kuluessa.

Meidän lapset ei ole mitenkään susirumia, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kauniitakaan. Ihan taviksia.
Ja noissa kolmessakin on mun mielestä eroa, yksi on omaan silmään kauniimpi kuin muut.

Yleensäkin lapsia on mun mielestä siinä kuin aikuisiakin, rumia, kauniita ja sitten niitä ihan keskivertoja taviksia.
Olen myös huomannut, että monesta rumasta lapsesta on tullut varsin kaunis aikuinen.
sä et ole nähnyt mun lapsia vastasyntyneenä :) rumia lapsia ei ole olemassa kaikissa on jotain kaunista

En olekaan, mutten rehellisesti sanoen usko, että ne tekisi mun silmissä poikkeusta.
Vastasyntyneet on vähän suhteettomia. Ja epätasaisia väriltään ja muutenkin. Muistuttavat etäisesti kokonaista broileria.
Mun mielestä broilerikaan ei ole kaunis. Tai edes söpö.

Se ei silti tarkoita, etteikö syntymä olisi mun mielestä hieno asia. Ja näen kyllä vastasyntyneissä vauvoissakin paljon hyvää, en vaan mitään kaunista tai söpöä.

tästä et voi mun kanssa väitellä mutta se on sun mielipide,broileri :$

Niin. Nämähän on mielipideasioita, joista muutenkin on vähän hölmöä vääntää.
Mä olen kuitenkin jonkin verran nähnyt vastasyntyneitä, enkä yhtään kaunista tai söpöä.
Siksi uskallan epäillä.

Broileri, kyllä... Vähän saman mallisia, pää vaan jatkeena. Samalla lailla usein vähän näppyläisiä, punertavia, epätasaisia ja suhteettomia.
Ei se silti tarkoita, että vastasyntyneissä olisi mitään huonoa.

Edelleenkään mun mielestä hyvyys ja kauneus ei ole sama asia. Se åbon hellyyttävä on hieno sana. On ne hellyyttäviäkin, vaikkei kauniita tai söpöjä olekaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja M Y R K K Y:
Vauvana mun tyttö oli näin jälkeenpäin kuvia katsellessa,ehkä jokseenkin ruma...
Sellanen rääpäle,kalju ja korvat hörötti vielä vähän silloin.

Nyt oikee kaunotar.

Sama meillä, se että "oma lapsi on aina kaunein" ei pidä paikkaansa. Mutta ulkonäkö ei ole lainkaan tärkeää, silti lapsissa on eroja ja miksei se oma vauva voisi näyttää rumalle?
 
Yhteistyössä