Anteeksi nyt jo heti alkuun...*avaa nipun sateenvarjoja*

Enkä mä ymmärrä miksei jo se yksi voisi olla "järkyttävän vaikea tapaus"? Oon kuvitellut että lapsetkin on persoonia ja huonolla tuurilla se esikoinen on persoonaltaan täysin vanhempiensa vastakohta ja uskon että sillon vanhemat voivat kyllä tuntea olevansa kovilla kun joutuvat luovimaan täysin erilaisen ihmisen kanssa jok päivä.

No mielestäni siinä on avuttomuutta kyllä pelissä, jos ei yhden kanssa pärjää, oli hän sitten ihan millainen tahansa. Meillä on ollut koliikkivauvaa ja superuhmaa ja kaikenlaista ja tottakai on ollut monesti raskasta, mutta jos jäisin tähän itkemään ja valittamaan elämän kurjuutta, olisin pöpilässä alta aikayksikön. Asennetta kehiin!

Kyse ei ole koliikista ja uhmasta. Vaan luonteista.

Tuskin monikaan jää uitkemään ja valittamaan elämänsä kurjuutta, sitä vaan jotkut näkee elämänsä realiteetit ja itsensä rajat eikä vie jaksamistaan liian pitkälle.

Sun jaksaminen venyy suurperheen pyörittämiseen, toisella se raja tulee vastaan ensimmäisen ipanan kanssa. Miksi se yhden lapsen vanhempi on jotenkin huonompi tai uusavuton?

 

Mä jaksaisin vaikka kuinka monta lasta, jos ne olisivat kaikki "normaaleja". Mutta en vieläkään uskalla ottaa sitä riskiä, että tulisi samanlainen, kuin esikoinen on.

 

Ähh, en sanonut että antaa periksi lapsiluvun edessä vaan yleensä asioiden edessä.

Anteeksi, ymmärsin väärin, kun tässä alussa puhuttiin nimenomaan lapsiluvusta.

 

EN sano, että kaikkien pitäisi hankkia suurperhe.
EN sano mitään siitä, mikä lapsiluku on oikea kenellekin.

Pointti oli siinä, että jätetään vaikka toinen lapsi tekemättä siksi että "tää yksikin on niin järkyttävän vaikea tapaus", mielestäni se on vain tekosyy.
Eri asia jos sanoo suoraan vaikka että jätämme toisen hankkimatta, koska haluamme harrastaa ja viettää itsekkäämpää (tai jotain sellaista) elämää.
Siis pointti oli siinä, että tuo lapsen "kauhuus" on ihan kakkaa.
Jos sanoo vaikka suoraan, että olen niin laiska, etten jaksa toista, niin sekin on ok. Ihan sama minulle, mutta suotta sitä syytä on pienen lapsen niskoille pistää!

Ei se ole mitään kakkaa. Jokainen kokee asiat eritavalla. Jos jonkun mielestä se yksikin pieni piltti oli kiltti tai ei, on ihan kamala, niin niin se varmasti on. Se äiti/isä kokee sen asian niin! Etkö tajua jo?

 

Enkä mä ymmärrä miksei jo se yksi voisi olla "järkyttävän vaikea tapaus"? Oon kuvitellut että lapsetkin on persoonia ja huonolla tuurilla se esikoinen on persoonaltaan täysin vanhempiensa vastakohta ja uskon että sillon vanhemat voivat kyllä tuntea olevansa kovilla kun joutuvat luovimaan täysin erilaisen ihmisen kanssa jok päivä.

No mielestäni siinä on avuttomuutta kyllä pelissä, jos ei yhden kanssa pärjää, oli hän sitten ihan millainen tahansa. Meillä on ollut koliikkivauvaa ja superuhmaa ja kaikenlaista ja tottakai on ollut monesti raskasta, mutta jos jäisin tähän itkemään ja valittamaan elämän kurjuutta, olisin pöpilässä alta aikayksikön. Asennetta kehiin!

Siis täh?

Jos kokee että yhden kanssa on jo rankkaa niin MIKSI ihmeessä pitäisi tehdä lisää lapsia?

 

Minä olen sanonut, etten halua toista lasta koska ensimmäisen lapsen vauva aika oli kauheaa. Vauva ei nukkunut koskaan. Elämäni hirveintä aikaa, vaikka olisi pitänyt olla ihaninta. Vieläkin hermoja koetellaan nyt kaksi-vuotiaan lapsen kanssa, joten tiedän etten kestäisi toista lasta. Saatan sanoa, että ihan tarpeeksi on yhdessä jaksamista ja hommaa, vaikken sitä lapsen syyksi tarkoita laittaakaan. En vaan halua vapaaehtoisesti lisää duunia tähän arkeen.

 

Sellaisella ihmiselle, kuin mina, jolle se perhe-elama ajatuksena on alun alkaenkin raskas, ei sovi kuin yksi lapsi. Haluamme elamalta niin paljon muutakin.

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

 

Mun mielestä taas on erittäin pätevä syy jättää tekemättä se toinen lapsi, jos ensimmäisenkin kanssa on ollut vaikeaa ja hankalaa. Oikeasti, miten se tilanne muuttuisi paremmaksi, että hankkisi vielä toisen lapsen? Sitten on kaksi hankalaa ja vaikeaa lasta. Miksi ottaa se riski, että toisen lapsen tultua kaikki hajoaa käsiin ja perhe menee säpäleiksi?

Miksi pitää olla niin avuton ja heti antamassa periksi?? Tätä en tajua.
Meissä jokaisessa asuu pieni sissi ja sen voisi kaivaa kukin tarvittaessa esiin.
Aina kaikki ei ole omissa käsissä ja valittavissa, mutta kyllä elämänasenteella on valtava merkitys koko elämässä. :flower:

Miksi on avuton jos tunnustaa itselleen että yhden kanssa on jo kädet täynnä eikä halua sihen toista, mahdollisesti yhta vaativaa, lasta tehdä? Miksi se on periksiantamista jos järjestää elämänsä niin että voimavarat riittävät aatusti lapsen/lasten kasvattamiseen aikuiseksi saakka?

Ok. En ymmärrä vaikka kuinka haluaisin, et miten yhden kanssa voi olla kädet täynnä. Jos aikuisia vielä talossa on kaksi -ainakin iltaisin, niin johan on.

Sulla on varmaan terveitä lapsia ja olet itsekin terve? Itsellä on perussairaus, joka vaikuttaa nimenomaan jaksamiseen. Ennen halusin neljä lasta, mutta yhden synnyttyä on ollu pakko huomata oma rajallisuus ja keskittyä olemaan jaksava ja läsnäoleva äiti jo tälle olemassa olevalle rakkaalle lapselle. Miksi haluta jotain, johon omat rahkeet ei riitä? Miksi siitä ylipäätään pitää olla tilivelvollinen? Jokaisella on oma syynsä haluta tai olla haluamatta lapsia. Syy voi olla mikä tahansa.....

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

Ehkä parempi, että taataan yhdelle jaksavat vanhemmat kuin vedetään itsensä piippuun sen toisen kanssa?

 

Enkä mä ymmärrä miksei jo se yksi voisi olla "järkyttävän vaikea tapaus"? Oon kuvitellut että lapsetkin on persoonia ja huonolla tuurilla se esikoinen on persoonaltaan täysin vanhempiensa vastakohta ja uskon että sillon vanhemat voivat kyllä tuntea olevansa kovilla kun joutuvat luovimaan täysin erilaisen ihmisen kanssa jok päivä.

No mielestäni siinä on avuttomuutta kyllä pelissä, jos ei yhden kanssa pärjää, oli hän sitten ihan millainen tahansa. Meillä on ollut koliikkivauvaa ja superuhmaa ja kaikenlaista ja tottakai on ollut monesti raskasta, mutta jos jäisin tähän itkemään ja valittamaan elämän kurjuutta, olisin pöpilässä alta aikayksikön. Asennetta kehiin!

kiva että jaksat ja selviät vastoinkäymisistä. Valitettavasti me kaikki ei olla niin kuin sinä. Toiset ottaa asiat eritavalla. Ensimmäistä lasta odottaessa on kaikilla ruusunpunaiset lasit silmillä ja se vauva-aika tuntuu ihanalta, pullantuoksuiselta ja tuntuu ihanalta jäädä kotiin. Sitten kun muutaman viikon jälkeen tämä kaikki murtuu ja se kotona oleminen huutavan vauvan kanssa ei olekaan sellaista kuin kuvitteli ja haaveet kotiäitiydestä tuntuu kauhealta. Yritä siinä sitten sissi lailla eteenpäin. :/ Vähemmästäkin on ihmiset tullut hulluksi ja luovuttanut.

 

Minäkin sanon, ettäen jaksa toista. Se tarkoittaa oikeastaan, että en edes halua. Se tarkoittaa myös, että parisuhteemme on lapsen tulon jälkeen mennyt niin heikoille kantimille, että teidän sen hajoavan varmasti, jos sitä rasitetaan yhtään enempää. Ei vaikeaan tilanteeseen kannata ihan vaan reippauttaan ja ahkeruuttaan suurperhettä perustaa. Moni ei tätä ymmärrä, ja lisääntyy juuri tuolla asenteella ja sitten pian erotaan kun ei jaksettukaan. Ja masennutaan ja vaikka mitä.

 

Te olette oikeasti melkoisia puupäitä.

Lukekaa kaikki kirjoittamani tekstit vaikka kolme kertaa, olen sanonut jo kaiken ja nyt sanon Aamen!

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

Mutta jos ihminen tunnistaa omat voimansa ja sen yhdenkin kanssa on ollut vaikeaa (oli helppo lapsi tai ei), niin mikä tollo alkas siihen enää toista tekemään, jos ei itse halua???????

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

Kuka tässä ketään on syyttelemässä paitsi sinä :xmas:
Onko se oikeasti sulle niin vaikeeta tajuta ettei kaikki halua sellaista elämää kuin sulla.
Sekin on myös järjenköyhyyttä jos ei osaa ehkäistä..
Oikeastihan harvalla on "jotain annettavaa" geenien pohjalta..

 

Te olette oikeasti melkoisia puupäitä.

Lukekaa kaikki kirjoittamani tekstit vaikka kolme kertaa, olen sanonut jo kaiken ja nyt sanon Aamen!

kukahan tässä ei ymmärrä!?

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

No jos meidän lapsi olisi ollut helppo lapsi ja luonnekin parempi, niin meille olis mahdollisesti tullut lisää lapsia. Mutta kun ensimmäinen veti meidät jo ihan piippuun, niin ei tullut edes mieleen tehdä lisää.

Mä olen hyvin voimakasluonteinen ja niin on meidän lapsikin. Me otetaan jo nyt yhteen niin että ikkunat helisee. En edes uskalla vielä ajatella, mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua....

 

Te olette oikeasti melkoisia puupäitä.

Lukekaa kaikki kirjoittamani tekstit vaikka kolme kertaa, olen sanonut jo kaiken ja nyt sanon Aamen!

Kuten samoin. Edelleen sanon, jokaisella on oikeus tuntea niinkuin tuntee. Jos tuntee ettei jaksa montaa lasta, ja sen takia lapsiluku jää yhteen tai kahteen, niin eikö se silloin ole todellinen syy?

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

miksi kaikkien PITÄISI haluta enemmän kuin 1 tai 2 lasta?? siis mikä helvatan pakkomielle teillä hautomoilla on että kaikkien elämäntehtävä PITÄÄ olla perustaa suuri perhe?

 

Mä haluaisin kolmannen lapsen, mutta fyysisistä syistä johtuen en tule saamaan. Lääkäri on kieltänyt uuden raskauden. En kuitenkaan halua siitä kaikkien kanssa keskustella koska asia on henkilökohtainen ja kipeä. Joten kun multa kysytään koska on kolmannen aika, niin useimmiten sanon että nämä kaksi työllistävät niin paljon etten taida kolmatta jaksaa.

Eli ap:lle, ehkä kaikki ei vaan halua sulle pohjimmaisia tuntojaan purkaa...

 

Tiesitkö että IHMISET ovat ERILAISIA? Mulla on kaksi lasta ja on ollut omalla tavallaan molempien kanssa vaikeaa aikanaan mutta silti haluan kolmannen. Mutta ymmärrän jos yksi tai kaksikin vie voimat. Sillä koska olemme erilaisia, käyttäydymme ja jaksamme eri lailla. Niin yksinkertaista. Ja meidät kukin on kasvatettu erilailla, ollaan saatu erilainen elämänkokemus joten lopputulos on ERILAINEN. Ihme jos et sellaista ymmärrä.

Jos kaikki toimis samalailla, kasvais samalailla jne, niin esim psykologiaa ei tarvittaisi sillä jokainen tietäisi tasan tarkkaan miten me kaikki toimitaan ja jaksetaan, kehitytään jne.

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

Koska se on kaikkein helpoin tapa tehdä asia selväks sille taalasmaan ullalle joka kuvittelee et muiden lapsiluku on kaikille kuuluva asia. Todellisia syitä tuskin kerrotaan jokaiselle utelevalle untolle

muoks ja työ ja terveys vaikuttaa ihmisen jaksamiseen. Kannattaa joskus itsekin koittaa

 

Te olette oikeasti melkoisia puupäitä.

Lukekaa kaikki kirjoittamani tekstit vaikka kolme kertaa, olen sanonut jo kaiken ja nyt sanon Aamen!

Halleluja! :saint:

 

Miksi te nyt kaivatte tähän kaikki työt ja terveydet ja kaiken muun??
Alkuperäinen pointtini oli siinä, että syytetään sitä pientä lasta siitä, ettei jakseta toista lasta.
Siis että jätetään se toinen tekemättä siksi, että tämä yksi on niin kauhea...aivan soopaa.
Tähän ei liity nyt työt eikä terveys ja ne ovat sitten oma lukunsa. :flower:

Ehkä se ihminen ei oikeasti halua enempää kuin sen 1-2 lasta? Eikä kysymys aina ole edes siitä että olisi jätetty tekemättä se toivottu lapsi, vaan siitä ettei oikeasti edes toivota lisää.

kaikki 1-2 lapsen äidit ei välttämättä kehtaa edes sanoa suurperheelliselle kaverilleen että teidän perhe-elämä näyttää niin kamalalta ettei ikinä itse haluaisi ryhtyä samaan, ihanaa kun on vain se 1-2 lasta joiden kanssa elämä sujuu mukavasti. Se "ihanaa kun teillä on lapsilla noin iso perhe, kyllä mekin oltaisiin haluttu se kolmas mutta kun Matti ja Mirjami olivat niiiiin vaativia lapsia ettei millään haluttu elää sitä vaihetta enää läpi! Kyllä sinä olet aika sissi kun saat kaiken toimimaan tuollaisen porukan kanssa, musta ei ikinä olisi samaan..." voi oikeasti olla vain kaunisteltu ilmaus jossa yritetään vielä olla kohteliaita ja vieläpä nostaa hattua toiselle.

 

En ihan jaksa ymmärtää (vaikka ei kuulu minulle joo) äitejä tai isiä, jotka sanovat, etteivät voi mitenkään jaksaa toista tai kolmatta lasta...siis jos on yksi tai kaksi ennestään...harvoin -erittäin harvoin- joku lapsi on niin hankala tapaus, että se veisi vanhempien voimat aivan tyystin. Vaikka olisi sairaskin.
Uskallan sanoa näin.
Mielestäni se on puhtaasti asennekysymys!
Jos haluaa jaksaa ja opettelee ottamaan asioita vähän suurpiirteisemmin, siinä hyvinkin voi jaksaa. En siis usko, ettei joku oikeasti jaksa vaikka sitä toista lasta, "koska yksikin on niiiiiiiiiiiin kamalan vaikea"...mielestäni se on joko puhdasta avuttomuutta tai laiskuutta.
Tottakai voi väsyttää ja tuntua kaikenlaiselta, mutta ihmisen täytyy olla varmaan sellanen "apua, tää ei ookaan enää kivaa"-tyyppi, joka sanoo ettei yhden ja kahden kanssa voi mitenkääääään jaksaa.

Ottakaa se peukalo pois sieltä pepusta ja pistäkää asenteet uusiksi!

Ja ei, en ole yhtään sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan.

Säälittävintä mielestäni on ne suurperheet, jotka eivät itse jaksa hoitaa lapsia (viedään päivähoitoon esim.). Ja juurikin ne suurperheet jotka syyllistävät meitä muita (joilla ei ole sitä kymmentä lasta) jotka teemme/saamme "vain" muutaman lapsen JA ITSE hoidamme kuitenkin lapsemme.. Suurperheen äiti ei pysty antamaan lapselle kaikkea lapsen tarvitsemaa/ansaitsemaa huomiota. En pidä neljä tai viisi lapsista perhettä vielä suurperheenä, KOSKA asun seudulla missä suurperheissä on se 7-16 lasta.