+++ ALKUVUODESTA 2009 LAPSETTOMUUSHOIDOISTA PLUSSANNEET +++

Kuumetta Tervetuloa mukaan ! me ollaankin sitten melkein samoilla raskausviikolla, ja kiva niin, että on muitakin samassa tilanteessa piinailijoita. Itse tein viikkositten sunnuntaina ensimmäisen hailakan + testin ja 1.4 asia varmistui, joten nyt mun laskelmien mukaan rv 5 + 2, onnellista odotusta sinulle :)


Masuista itsekin malttamattomana odotan, että se masu jossain aiheessa tulis näkyviin. Nyt lähinnä turvotusta, ja koska tuntuu painon tunnetta vatsassa ei tee mieli käyttää tiukkoja vaatteita.

ON: edelleen kauhulla pelkään että joku vuoto alkaa. Onneksi ei ole alkanut.
 
KUUMETTA tervetuloo mukaan :flower: Kerrohan pian aina kuulumisia!!
PANTSU Onnee huomisee ultraan! Tuu kertoo kuulumiset pian!
HALTIA joo, sama vika, turvottaa lähinnä ja tuntuu et etenki ilmaa kertyy tavallista herkemmi :whistle: Ja kireet vaatteet ällöttää :)

Jännäilen ylihuomisen neuvolaa. Tuhru on loppunu oikeestaan kokonaan (koputan puuta)..
Kauniskuu 9+4
 
Pantalaimon, haltia ja kauniskuu, kiitos tervetulotoivotuksista ja onnittelusta.

Haltia, kuulostat kovin tutulle, missähän samassa ketjussa olemme aiemmin olleet :) ? Kiva, että meillä on menossa näin samat viikot.

Itse en ole oikein varma, miten näitten viikkojen kanssa nyt on. Kuukautisten alkamisajankohdan mukaan pitäisi olla varmaan viikko 5+6. Saman laskurin mukaan hedelmöityspäivämäärän mukaan laskettuna viikkoja olisi 4+5 (olen käsityksessä, että punktion jälkeinen päivä lasketaan ensimmäiseksi päiväksi??). Klinikalta taas sanottiin, että perjantaina alkaisi 6. viikko eli nyt olisi siis 5+4. Taidan toistaiseksi ainakin elellä siinä uskossa, että perjantaina alkaa 6. viikko, niin kuin klinikalta tänään sanottiin. Kiertonikin on ollut sen verran vaihteleva (lyhyt), että sen perusteella en osaa oikein itse määritellä aikoja..

No, eiköhän raskausviikot ja laskettu aikakin selviä sitten parin viikon kuluttua. Meillä on varattu Väestöliittoon ultra 24.4. perjantaina. Tänään meinasin rohkaistua soittamaan neuvolaan, mutta jouduinkin ylitöihin ja se jäi. Ehkä sitten huomenna :) .

Olen niiin onnellinen, että jouduin tänään ottamaan torkut töiden jälkeen enkä jaksanut lähteä edes pikku kävelylle. Ihanaa olla väsynyt ;) .
 
KUUMETTA . Joo, siis punktio/seuraava päivä siitä lasketaan ekaksi, eli 2+0 päiväksi. (Mulla lekuri laski punktio pvstä, koska tehty ICSIllä, eli hedelm. tapahtuu pian, mutta eipä sillä laskennallisesti ole suurta merkitystä, päivä sinne tai tänne, ultra kertoo enemmän :heart:

Mites kuulkaa, te kellä rinnat on/ollu kipeet. Ootteko missää vaihees huomannu eroa? Mulla tuntuu ettei enää oo nii pinkeet, kipeet ja hipaisuarat kun alussa. Jostain jo luin, että sekin on normia että about 9+ tietämillä voi oireet lievetä. No, ite taas olin heti huolesta mykkänä ja kourin rintoja joka välissä.. :ashamed: Stupid is, stupid does..

Duunista. Joku kirjoitti ettei oikeen oo motivaatioa. Joo, yhdyn 110%sti. Mietin koko ajan, et voi ku olis vaihtanu duunipaikkaa ennen raskautta jne. No.. nyt ei uskalla olla nii hullu et irtisanoutuis vakipaikasta. Mut TÖKKKKIIIII satasella!! Lisäks mä oon idioottina valvonu öitä ja miettiny miten joskus sitte äippärahalla maksan mun kaikki järkyttävät velat jota hulluna aikana tuli hankittua.. Tulot on jo nyt = menot. :/ Noo.. se on ollu silti pienin huoli tässä näinä lähi kuukausina. Huomaa vaan et mulla on tapana hankkia uus huoli/surunaihe kun toinen ees vähä helpottaa :$ Pläh.

Jees. sorry omaa napaa oleva teksti! Helepottaa kun saa "puhua" :whistle: !!
Jeee Huomenna neuvola. Mitähän siellä tehdään??
 
helou helou pitkästä aikaa, töissä ollut hässäkkää, joten olen käynyt vain pikaisesti lukemassa teidän kuulumisia. Paljon on näköjään tapahtunut, enkä ala kommentoimaan kaikkia, mutta tosi kivaa, että meitä on jo näin monta.
Onnittelut ja tervetulotoivotukset uusille sekä tsempitykset kaikille :wave:
Me käytiin viime viikon tiistaina ultrassa (silloin 11+6) ja siellä oli aktiivisesti liikkuva pikkuinen. Pituutta oli 55 mm ja niskaturvotus 1,1 mm, eli ihan normaali. Veriseulassa käytiin myös eikä sielläkään onneksi ollut mitään lisätutkimuksia vaativaa.
Laskettu aika, 14.10. ei muuttunut.

Minäkin odotan malttamattomana, että masu alkaisi kasvaa. Varsinkin iltaisin tuntuu maha tosi pinkeeltä, mut kai se on vielä turvotusta. Viime perjantaina oli tosin niin iso massu, että mieskin huomasi.

Töistä. Mulla on vielä ihan kohtalaisesti motivaatiota, koska aloitin työssäni vasta vähän aikaa sitten. Ainut hankaluus on kamala väsymys, enkä meinaa pysyä hereillä töissä, mikä on tietty aika noloa.

Mulla oli ihan alussa rinnat tosi kipeet. Nyt kipuilu on enää pientä ja satunnaista. Ja täälläkin oltiin huolesta suunniltaan, kun kipu alkoi hävitä. (ihan turhaan kuitenkin)

peppiäinen+niisku 13+0
 
KUUMETTA: tervetuloa! Oireettomuus on alussa ollut täällä ihan yleistä!

KAUNISKUU: Mulla myös tuhru lähestulkoon loppunut. Joinain päivinä jotain väriä tullut, mutta mennyt useempi päivä niinkin että ei ole tullut mitään =) Meillä meni ainakin neuvolassa 2 tuntia. Täytettiin ä-korttia, mitattiin hemppa ja verenpaine. Sit juteltiin omista tunnoista ja näistä hoidoista. Sit piti täyttää se alkoholilomake...miten on käyttänyt a:ta ennen raskautta ja isä joutu myös tekeen sen B) Hiukka huvitti, mut tietty tärkeä asia sinänsä kun haluavat saada suurkuluttajat "valistukseen". Sit sain pissapurkin mihin ottaa PLV:n kun on ollut aikuisena useita pissatulehduksia.
Tissikipu mullakin nykyään vaihtelee. Joinain päivinä on vielä kipeet ja joinain ei oikein. Kovat pallot ne on kumminkin....

PEPPIÄINEN: hienoa, että ultrassa kaikki hyvin.

MAHAN kasvaminen: Mulla kovaa turvotusta iltaisin, mutta varsinaista kasvua ei ole vaikka sitä kovin odotankin.

Bartsu ja toukka 9+6

 
BARTSU Miten muuten, otitteko esiin lapsen "tekotaustan" eli luovutusasian? Eihän sitä tietenkää pakko ole ottaa esille, mutta mikä yleensä on "käytäntö"?
Joo, mä sain noi laput täytettäväks etukäteen ja hauskuutin itteeni sillä asialla, että pitääks siihen täyttää liikunta ja ruokailutottumukset nyt vai ennen raskautta :) Etenki ruoan ja liikunnan osalta mulla on tapahtunu iso muutos.. en o uskaltanu urheilla vuodon takia sitä tahtia kuin ennen. Ennen punttasin paljon ja liikuin, nyt pienet kävelylenkit on oikeestaan mun ainoa liikunta :ashamed: Ja silloinki tuntuu et sydän hakkaa, uupuu sekunnissa ja hengästyy :) " Rapakuntoon kuukaudessa" - projekti ;)

Kattelin aamulla masua. Sama littana se on ko ennenki, illalla ehkä pikkasen turpea. No, eipä toi about 2cm käärylä voi vielä hirrrveesti näkyä :)
 
Täälläpä on keskusteltu jo heti aamusta! :)

Peppiäiselle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Kauniskuu: Itseänikin mietityttää raha-asiat. Lähinnä se, saako mies kesätöitä vai ei. Hakee tosin myös vakituista työtä, koska opinnot ovat jo niin loppusuoralla. Nyt vaan on todella huono työtilanne, miehen ala on jokseenkin suhdanneherkkää. Itse olen valmistumassa vähän eri tyyppiselle alalle: aina on vaikea saada töitä! :LOL: Itseasiassa mun tulot lähes tuplaantuu, kun jään äitiyslomalle. On tuo opintotuki niin ruhtinaallinen... :kieh:

Sitten omiin ultrakuulumisiin. No, kaikki varmaan olette jo arvanneet, ettei mitään huonoja uutisia ole, kun jaksoin kommentoida muiden asiat ensiksi. :D

Ultrassa näkyi siis yksi alkio ja yksi pieni sydämen syke. :heart: Kaikki on hyvin, alkio oli oikeassa paikassa, ja koko (12,2mm) vastasi viikkoja. Itseasiassa oli jopa "päivän vanhempi" eli 7+2, mutta se nyt ei laskettua aikaa muuta, enkä itsekään ala sen mukaan elämään. Mies tuli vähän myöhässä paikalle, mutta ehti kuitenkin nähdä sykkeen. Siinä vaiheessa mullakin kohosi kyyneleet silmiin, sitä ennen en jotenkin ehtinyt sisäistää koko asiaa. :saint:

Tässä vielä suttuinen kuva. :D



-Pantsu 7+1
 
Pantsu

Oi tuhannesti onnea hyvistä ultrakuulumisista! :flower:
Eikö olekki aivan mahtava tunne ku näkee pienen sydämen sykkivän? :heart:
Siellä teijän pikkunen kasvaa ja voimistuu päivä päivältä :D

*Talvicci ja Uuno rv.14+0* :heart:
 
Pantsulle myös onnittelut ultrakuulumisista!
Olen raskauden myötä ihmetellyt, kun en enää liikutu ihan niin herkästi kuin ennen raskautta. Vaikka yleensä käy päinvastoin :eek:
Esimerkiksi juuri varhaisultrassa keskityimme niin kovasti bongaamaan sykkeen, että pieni liikutus tuli vasta kotona.

Huomasin muuten Pantsu sinut Turun seudun pallomahoissa...käyn sitäkin ketjua lueskelemassa, vaikken ole sinne vielä varsinaisesti ilmoittautunutkaan. Ehkäpä törmäämme joskus sitä kautta.
 
Peppiäinen: Ai sinäkin vaikutat täällä lounais-Suomen helmessä. :D Mäkin olen hirmu liikuttuvainen, mutta tuolla varhaisultrassa jännitti niin paljon, etten minäkään ehtinyt liikuttua. Vasta täällä yliopistolla jotenkin sisäistin asian. :) Muuten olen kyllä herkistellyt nyt raskaanakin, etenkin niitä neuvolan vauvaoppaita lukiessa.

Meillä meinasi käydä hassusti koko ultran kanssa, nimittäin nukuimme pommiin! :eek: Minä kyllä heräsin jo seitsemältä, mutta nukahdin uudelleen sohvalle. :ashamed: Sen siitä saa, kun murehtii koko yön. :kieh: Onneksi heräsin, kun postiluukku kolahti ja äkkiä kampesin miehen ylös sängystä. Meiltä on suht lyhyt matka sairaalalle, joten polkaisin nopsasti pyörällä ja ehdinkin ajoissa. Miehellä sitten kesti vähän, mutta ehti hänkin nähdä sykkeen ruudulla. :heart:
 
Onnee PANTSU :heart: Tosi hyvät uutiset! Mä kans luulin, kun kaiken paniikin, vuodon jne. keskenmenokauhun keskellä menin ultraan, että itken ihan hysteerisenä jos nään sikiön. Mut enemmä jännitti ja keskitty ko.asiaan, ettei tajunnu herkistellä :) Muuten mä itken nykysin iha ihmejutuista! "Oikeet"liikutukset ei aina välttämättä itketä, mut sit saatan pillittää lukiessa jotain toisen kokemusta raskaudesta tai joskus vaan kiukustuessa ihan tyhjästä asiasta.
Mies sanoiki, että no, raskaus on kumma juttu, kun kaiken saa sen takia anteeks ;)
 
kuumetta, tervetuloa, ja onnea plussasta! :flower:

Pantsu, ihania ultrakuulumisia, onnea! :heart:
Mä oon miettinyt, että millonkahan mä voin käydä ultrassa ILMAN että siellä ilosta ja helpotuksesta itkisin - nyt on takana kolme ultraa ja jokaisessa niissä vaan kyyneleet valuu ihan valtoimenaan kun niitä pikkuisia siitä ruudulta tiirustaa! Ja kun normisti en ees oo kovin herkistelijä, kyllä nää vaan sulattaa :heart:

(.) No, huomennahan sen näkee, huomenna nimittäin taas ultraan! Tänään oli neuvola, toisen sydänäänet kuuluivat oikein hyvin, mutta toisen jäi vähän epävarmaksi, olivatko samat äänet vai eri. Eli ihan varmistuksen vuoksi terkkari varasi sitten huomiselle ultran, jossa tilanne katotaan. Äitiyspolin ultra oliskin vasta 1,5 viikon päästä, joten pitkä viikko olis ollu edessä, jos tätä nyt ei tarkisteta...

En kyllä ole kovin huolissani, kyllä nää pienet on meille jo järjestäneet niin monta yllätystä, kyl mä vakaasti uskon, et siellä molemmilla kaikki on hyvin. On taas toinen vaan piilotellut, tällä kertaa sen dopplerin anturaa. Mutta hyvä käydä kuitenkin tarkistamassa, pääsee sit hyvillä mielin pääsiäisen viettoon.

Muutoin neuvolassa oli kaikki ok, SPR:ltäkin oli tullut veri- ja pissaviljelyn tulokset, ne samat hivit, kupat ja hepatiitit taas mitattiin. Lisäksi ne veren vasta-aineet, jotka oli ok. Hbkin oli 122, eli tosi ok, vaikka välillä tää hillitön väsymys on pistänyt epäilyttämään.
Terkkari heti totesi iloisesti kun mut näki, et "Raskaus todella sopii sinulle, sä oikein HEHKUT!" :D
Nyt kun on Luge-turvotus laskenut (sitä oli varmaan kasvoissa asti...), enkä oo enää niin huolissani kaiken aikaa, näkyy se varmaan olemuksessakin ihan eri lailla. Henkinenkin vointi on kyl hyvä, pitkästä aikaa!

Mut joo, huomenna siis taas ultra, ja sit pääsiäisen viettoon! Ihanaa, huomenna onkin vapaapäivä!!

ja Kauniskuu, niistä tissikivuista: alkuviikkoina oli enemmänkin, nyt ei juuri lainkaan. Mulla oli sama juttu, piti välillä omia tissejä kopeloida, et mitkä on tuntumat :LOL:
Koko on kyl kasvanut, kuppikoko loppuu E:hen... huh... niitten nyt ei enää hirveesti tartteis kasvaa!

-Raitasen ryhmä
 
Kuumetta: kiva kun rohkaistuit jo tänne tulemaan! Tervetuloa!

Valkolilja
: onnea kahdesta sykkeestä!

Rinnoista ollut puhetta... Itselläni rinnat ovat kipeimmät yöllä pissille mennessä ja aamulla herätessä. Yhtenä yönä heräsin siihen, kun rintaan sattui kamalasti. Ilmeisesti olin itse nipistänyt itseäni. :LOL: Sekös miehestä oli hauskaa. Mutta kasvua en kyllä rintavarustuksessa ole havainnut -- on se kumma, että pienirintaisella ei sitä kasvua tapahdu, kun taas iso rintaisilla vaan varustukset tuplaantuu. Pientä katkeruutta... |O

Masun kasvusta: itselläni on aika piukat vatsalihakset, joten luulen, että nekin voivat pitää vauvamasua poissa näkyvistä. Iltaisin se on kyllä enemmän pallukka.
 
Onpas ollut säpinää täällä taas. Uusille vaan onnittelut ja tervetuloa mukaan! Kaikilla näyttäisi olevan hyviä uutisia!

Joku jo kyseli vaunuista. Meillä on esikoiselle ostetut Brio Novat, niillä mennään, olin niihin tosi tyytyväinen, kovaan koppaan mahtuu syysvauva makuupussin kanssa hyvin koko talven. Ellei nyt ole sitten megaiso... Hyvät vaunut, voin suositella!

Masusta, mulla on tällä viikolla tullut maha näkyviin. Siis pohjia on ennestään ja nyt se kohtu sitten kai työntää nuo makkarat oikein ulos. Yök, ei kuitenkaan näytä kunnon vauvamasulta joten olo on tynnyrimäinen! Tuntuu että se kasvaa vauhdilla.
Turvotustakin on. Niin huonosti olen liikkunut tämän pahoinvoinnin takia. Nyt yritän lähteä lenkille. Hyviä vointeja kaikille!

 
Kuumetta, tervetuloa ja onnea! :wave:

Masun koosta - en tiedä onko turvotusta vai mitä, mutta mulla on kasvanut oikeasti jo ihan selkeästi! Siis vanhat housut ei mee enää kiinni ja pelkään että kasvun muutkin jo huomaa... mies ainakin sanoo että oot ihan selvästi raskaana :eek:
Matalavyötäröiset farkut on ainoot vanhoista jotka vielä menee, täydennystä vaatekaappiin sain kuitenkin omalta äipältä lainaksi sopivasti vähän isompia. Ennen raskautta olin aika laiha, ässäkokoa. Mut siis viikkoja vasta vajaa 10, eihän sen vielä pitäs mitään näkyä...?!?

Kauniskuu, mullakin huomenna eka neuvola! Ja hauskaa oli lappuja täyttäessä. Ihmettelin mm. kohtaa "teidän ja lapsenne isän tärkeimmät sairaudet", tarkoittaa mun mielestä sitä mitä sairauksia nyt mahdollisesti on -> siis ruksataanko sinne 5-vuotiaana sairastettu vesirokko??
 
Ihanaa Pantsu että ultrassa oli kaikki hyvin :) toi on ehkä tässä vaiheessa se kaikista suurin paniikin paikka, että onko se sikiö ylipäänsä kehittynyt, kun ensimäistä kertaa lapsensa voi nähdä. Omaani odotan kauhulla.

Rintoja
minäkin tunnustelen jatkuvasti ja nipistelen, että onko arat, ja onko eritavalla arat, ja onko kasvanut, kovasti se mullakin vaihtelee.


Peppiäiselläkin oli ihania ultrakuulumisia :heart: Voi kun itekin pääsisi pian tuohon vaiheeseen.

Raitaselle onnea huomiseen ultraan, eiköhän se toinenkin siellä jossain piileskele =)


Missä vaiheessa sinne neuvolaan pitää soittaa? me ollaan hoidossa väestöliitossa, ja en ole terveyskeskuksessa käynytkään näiden asioiden tiimoilta. Varhaisultra on varattu väestöliittoon viikolle 7+3 eli 22.4 pitääkö neuvolaan soittaa ennen sitä? vai sen jälkeen? jotenkin tuntuu hurjalta vielä varata neuvolaan aikaa, kun epäilyttää, että voiko koko raskaus olla todellinen. Entäs oletteko sanoneet ensimmäisenajan varausvaiheessa tai siellä neuvolassa, että kyseessä on hoidoilla alkunsa saanut raskaus?
 
RAITANEN Ihanaa! Kumpa minäkin hehkuisin ;) Mulla naama kukkii ja oon aika kalpee.. ainaki omasta mielestä .. Noh.. kunhan koittaa aurinkoisemmat kelit niin taas ruskettuu ihanasti =) Sitä odotellessa.
ELLASTIINA sama "vika" mahan suhteen. Tosin tän liikkumattomuuden ja napostelun kanssa voi vaan muistella et joskus oli lihakset ;) ;) Mut mä vaan nautin, kerrankin. Entinen itsekriittinen nainen vaan nauttii et paikat muuttuu! Viimeinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen se sallittakoon! Ja, kuten sanottua, eiköhän se kumpukin ehdi vielä joskus sieltä pullahtamaan ihan oikeesti:) Toi rintojen muutos on nii hassua, mun kaveri, joka on about B-kuppinen hoikkaakin hoikempi mallityttö, "kasvatti" raskauden alussa rinnat D-kuppiin (eikä lihonu kyllä grammaakaan) .. Toisilla taas tosiaan ei muutu juur minnekään, kuten mun systerillä.

Nii ja rinnoista vielä. Tänään sai todeta taas, et oon pettyny kauppojen tissiliivivalikoimaan.. Luulis et 2000-luvulla pitäs valikoiman olla laaja mutta eeeei! "ISO"rintaiset tarkoittaa sit aina myös et ympärys alkaa 90 sentistä.. mut entä kun se on 65, mutta kupin pitää olla jo F :eek: Voin kertoo että eipä ainakaan täälläpäin oo missään sokkarin osastolla mitään.. Mutta no, murhehan se on tämäkin :saint: Pitää käydä joskus rahattomana jossai stadissa katselemassa.... :whistle:

Kehostaan ihmeissään oleva ja huomisen neuvolaa odotteleva Kauniskuu 9+5
 
TITONIA Jees! Huomenna ollaan sitte neuvola viisaampia :) Aika laajasti ne kyl kaikkea kyseli.. mä olettasin et tollaseen sairausasiaan pitäs laittaa vaan jotkut pitkäaikaissairaudet tai toistuvat jutut kuten herpes tms.jotka vois vaikuttaa raskauteen..? En miekään tiedä..
HALTIA Joo, sama tunne oli neuvolan kans. Meillä 7+0 ultrassa lekuri sano, et katotaan viel viikolla 9 (ihana pessimismi) ja sen jälkeen varaa neuvola. No, neuvolanhan saa kuiten aika pian (Kaikkein viimeistään siellä pitäis käydä alkuraskaudessa, ennen 16 viikkoa (lakisääteinen).
Mut tärkeintä lienee et soittaen ajoissa sinne tulis varattuu aika sit about vk 12+ siihen NP-ulrtaan. Meillä kun meni myöhään, eli tänne 9+ viikolle tää soitto, niin ei meinannu olla enää aikoja :/
Joten, pointtini oli, että ole vaan rohkeampi kun ite uskalsin olla, soita aika ihmeessä niin saat järkättyy sen paremmin !! =)
 
KAUNISKUU: Me kerrottiin neuvolassa kyllä nää luovutusjutut ym. ja oli ihan ymmärtäväinen tuo terkkari.

Ei olisi pitänyt kehua tänään mitään tuosta tuhruttomuudesta, kun se taas sitten alkoi. Taas tuli muutama tippa kirkasta vertakin, mut muuten on toistaiseksi pysynyt ruskeana....hitksi, että tuo toukka kyllä osaa säikytellä.

Bartsu ja toukka 9+6
 
Voi kehno BARTSU! No, mut ehkä se vielä saattaa aikansa tiputella.. Hus pois kaikki tuhrut!!!
Ajattelin kans kertoo.. ei sillä mulle ole väliä, en osaa sitä sillai "salaisuutena" kantaa, enkä näe tarvettakaan.. Joskus vain mietin sitä, etten haluais ihan kaikille tutuille kertoa asian laitaa, vaikka suurin osa tietää, että lapsen saanti on ollu meille lähes mahdotonta.. Mä olen sellanen höperö, että en osais "valehdella" edes tälläsen asian kohdalla. Mutta silti, jotenki tuntuu ettei asian tarviis "levitä" ulkopuolisille.. koska ihmisethän puhuu.. :|
Plääh.. otteko miettiny tuota asiaa enempää..?

Kaikki varmaa ihmettelee miten mä jaksan roikkua aina koneella.. Syy on se et mies on aika paljon pois töissä ja meillä ei oo telkkarii toistaseks :D .. En tiiä onko tääkään iha järkevää ajankäyttöö B)
 
Ps. mä en oikeen tiedä miten mä ny lasken noi päivät.. kun tosiaan viime ultran ja meidän lekurin mukaan pitäs laskee punktiopäivästä ( :eek: ) ja sitten se olis toi 9+5.. pöh. Mut no, eikai sen väliä.. suunnilleen siellä mennään =)
 
haltia: Kannattaa tosiaan ajoissa varailla neuvolaa, niin saa ajan sinne nt-ultraan. Minä kerroin jo puhelimessa, että raskaus on saanut alkunsa inseminaatiolla.

Kauniskuu: Meillä minun vanhempani, siskoni ja lähimmät ystävät tietävät hoidoista. Miehen vanhemmat eivät tiedä, enkä usko, että mies haluaa kertoa. Tutuille ja kaukaisemmille sukulaisille en haluaisi myöskään kauheasti puhua tästä, on toisaalta sen verran kipeä asia vielä ja toisaalta, ei sillä minusta pitäisi olla heille mitään väliä, miten lapsi on saanut alkunsa. Kuitenkin esim. opiskelustamme johtuen tiedän, että pahat kielet voivat puhua "vahingosta", joten haluan tehdä selväksi, että tämä on erittäin toivottu tilanne.

Huh, olipa pitkä päivä. Vasta puolisen tuntia sitten pääsin kotiin. Onneksi söin tarpeeksi usein, niin pahoinvointi pysyi aisoissa. Nyt väsyttää ihan älyttömästi, mutta en varmaan ihan vielä viitsi mennä nukkumaan. Jos tunnin jaksaisi vielä sinnitellä hereillä.
 
Kai tässä sitten sen ensimmäisen ultran jälkeen soittelen neuvolaan, ja kyselen ensimmäistä aikaa ja sitä ultraa.. Kiitos neuvoista, tässä huomaa olevansa niiiin pihalla kaikesta mitä pitää tehdä ja muistaa, kun vieläkin jotenkin ajattelee, että voiko tämä olla totta, ja puhutaan miehen kanssa että "ajattele, jos meillä jouluna olis vauva!" se tuntuu edelleen niin suurelta ihmeeltä, että saataisiin se oma nyytti syliin.

kauniskuu eipä mitään, itsekin huomaan roikkuvani koneella. Liittyy varmaankin siihen, että mieheni lisäksi kukaan läheinen ei vielä tiedä raskausuutisesta, joten siitä en voi toistaiseksi jutella kenenkään kanssa. Tämä palsta on taas päivän pelastus :)
 

Yhteistyössä