~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Hipsunpöpsy outoa että lääkäri ei muka alkiota nähnyto_O voimia sinulle!

Minusta tuntuu että teille kommentoiminen on jotenkin hankalaa kun olette suurinosa jo paljon pidemmällä raskauksissanne... Mutta kiva silti lukea mitä kellekkin kuuluu:)

Itseäni vähän huolestuttaa kun tuntuu että oireita ei oikein ole. No rinnat arat mut sekin viikonlopun aikana vaihteli. Nälkä tuntuu olevan koko ajan... Siinäpä ne.. nippailujakaan ei enää niin usein tunnu.
Miten teillä muilla ihan alussa, oliko jo ihan selvät oireet vai millon oireet ilmaantuivat?
 
Flow ymmärrän enemmän kuin hyvin tuon huolestumisen tunteen, mutta jos vaan mitenkään mahdollista niin koeta olla tyytyväinen vähäisista oireistasi! Mulla ainoastaan nippaili munasarjoista tyyliin ekat pari viikkoa ekoista testeistä. Niin ja oli sitä sellasta pissattamisen tunnetta, vaikka sitten pissaa ei joka vessareissulla tullut paljoakaan.
Vasta oikeasti ekan varhaisultran jälkeen (6+4) mulla kipeyty ja suurentui rinnat ja niihin aikoihin myös tuli helpommin nälkä ja huono olo jos ei syönyt. Mutta rintaoireilua lukuunottamatta mikään ei ollut päivittäistä/jatkuvaa ja rinnatkin oli joskus vähemmän kipeät kuin toisena päivänä.
Mun ekat sanat lääkärille kuka kuulumisia kysyi 6+4 varhaisultrassa oli, että en usko siellä kyllä ketään olevan koska oon niin oireeton.

Oikeasti mulla ei ole ollut edes sitä kuuluisaa, lamaannuttavaa väsymystä missään vaiheessa. Olen kyllä 7-7.5h yöunien sijaan nukkunut 8.5-10.5h yöunia, mutta oonkin miettinyt jossain vaiheessa, että nukahdanko tylsyyspäissäni vaan kasilta vai vaikuttaako raskaus siihen yhtään :D

Oikeasti nyt vasta ihan lähiaikoina olen alkanut pitämään itseäni onnellisessa asemassa olevana kun on ollut niin vähän oireita. Varsinkin kun täällä lukenut monenkin jatkuvasti ja ankarastakin oksentelusta, se vie voimia kyllä! Toisaalta mietin, että näinköhän vaaka tasoittuu sitten loppu puolella ja saankin kaiken mahdollisen jos pitkälle pääsen :D

13+1
 
Mie Flow ymmärrän sua tosi hyvin, kun itsekin oon vasta ihan alussa 4+6 tänään. Tuntuu pökerryttävältä lukea mitä kaikkea on jo sattunut kenellekin ja oireista ja kaikesta... :confused:
Mulla ei myöskään ole oikein mitään oireita, viikonlopun aikaan alkoi rinnat tuleen aroiksi, ja välillä etoo vietävästi. Mutta kuten olen aikeisemminkin sanonut, niin en tiedä onko etominen raskauden vai refluksin aikaan saamaa...

Mistä tulikin mieleeni, että kiitos kuka se nyt oli, kun neuvoi sen refluksilääkkeen, Balance jotain tms... Se vaikuttaisi auttavan närästykseen aika hyvin :)

Täytyy tunnustaa, että minulla on välillä vähän paikkaan kuulumaton olo täällä näitä juttuja lukiessani, kun olemme ensimmäisellä yrityksellä ja heti saatiin plussa :unsure: Ja kun teillä kaikilla on jo pitkä matka takana ja koettelemuksia vaikka muille jakaa... Tuntuu epäreilulta, että toiset joutuvat kärsimään, ja toiset pääsevät vähemmällä... Tosin ilman hoitoja meilläkään ei olisi mahdollista saada jälkikasvua... Jotenkin sitä myötäelää kaikkien mukana kuitenkin..
 
flow^ - Älä turhaan mieti kommentointia, eri vaiheessa raskautta oleva ei välttämättä keksi mitään sanottavaa toisen tilanteeseen. :) Alussa on monilla aika oireetonta, se on piinaavaa ja varmasti mietityttää. Toivotaan, että kaikki on kuitenkin niin kuin pitääkin!

Kiisuli80
- En minä ainakaan arvota ketään sen mukaan, kuinka monennessa hoidossa tärppäsi. Jokainen täällä oleva on edes yhden hoidon kokenut ja todennäköisesti omin avuin ei lapsia tulisi. Koeputkihoito on sen verran rankka kokemus, että toivon mahdollisimman monen saavan ekalla yrityksellä tuloksia. Mulla meni toiselle kierrokselle (ekasta kemiallinen, ei mitään pakkaseen), mutta se on elämää. Olen onnellinen siitä, että tärppäsi jo toisesta hoidosta.

hannuliini - Vesi ei ainakaan mulla pysy kovinkaan hyvin sisällä. Aamu alkaa usein yöpöydällä odottavalla pillimehulla ja tomaatilla (niitä voisin syödä vaikka kuinka paljon, harmi vaan suupielet aukeaa niistä). Sitten vasta nousen ylös.

ON: Eka neuvola käyty, 4 kiloa on pudonnut paino raskauden aikana, en muista milloin olen viimeksi painanut 53 kiloa. o_O Pituutta 166cm. Rokotuksesta on ollut kuumeinen olo, vähän raskasta oli olla töissä. Jos illalla on taas yhtä paha olo (eilen en saanut heti unta kun heikotti niin paljon), niin jään huomenna suosiolla kotiin.

np-ultra 10.12. rv 12+1

8+5
 
Iltapäivästä meinas taas tulla yks pytyn halaus reissu kun olin tekemässä töistä lähtöä. Saa nähä mitä huominen aamu tuo tullessaan.. huomenna vkelä aikainen aamu töihin saa nähä miten selviän aamun.. tänään viikoja jo 7+1...
 
Joo, on kyllä outoo miks lääkäri nimittää tuulimunaks jos pieni alkio on kuitenkin näkyny!? Ehkä se raja sille on ollu sen mielestä jotenkin häilyvä..? Kuitenkin periaatteessa kai tm on sillon kun mitään alkioo ei oo tai se on niin pieni ettei voida nähdä ja muuten kkm..

Ei mullakaan heti alkuun etomisen lisäks muita oireita ollu, ja sekin välillä helpottu.. (mistä tietysti monet kerrat ajatteli että se oli sit siinä taas...) Tisseissä rupes tuntuun jotain vasta 7+ eikä mullakaan mitään valtavaa väsymystä oo missään vaiheessa ollu. Unirytmi hiukan muuttu varhemmilla viikoilla niin että menin paljo aiemmin nukkuun, mutta toisaalta heräsinkin aiemmin.

Kiisuli80, juu, Balanced Novumit on aina yöpöydän laatikossa ;) jos ei jaksa lähtee keittiöön soodalle, tai se ei auta tarpeeks.. siinä tarvii vaan muistaa pitää riittävä tauko ennen aamun thyroxiinia kun muuten vaikuttaa siihen imeytymiseen.

Lia_, ultrat ois samalle päivälle :)
Viikot on alkanu mennä kyllä nopeemmin sen rv12 ja np-ultran jälkeen.. hyvä niin. Ois jo huhtikuu...

16+5
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 7.6.2016
annila ... 5.ICSI ... toinen ... 21.6.2016
Lia_ ... 2. ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen ...
Bridge ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 1.7.2016
flow^... 2.IVF ... ensimmäinen ...
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen ...


Tapahtumia tulossa :)

Gaudeamus - 1. neuvola 17.11. - rv9+0
hannuliini - ultra 19.11.
Mandala - 2. neuvola 20.11. - rv13+5
iinukka1 - neuvola 23.11.
annila - neuvola 23.11.
Bridge - ultra 25.11.
flow^ - ultra 26.11.
Peppermint - neuvola 1.12.
Henrietta- - nt-ultra 1.12. - rv13+1
Kiisuli80 - ultra 2.12.
kop kop - ultra 3.12 - rv 16+1
Lia_ - np-ultra 10.12. - rv12+1
lullaby - rakenneultra 10.12. - rv20+1
kop kop - neuvolalääkäri 15.12 rv 17+6
iinukka1 - rakenneultra 21.12.
Caro87 - rakenneultra 23.12.
kop kop - rakenneultra 31.12 rv20+1
Mandala - rakenneultra 7.1. - rv20+4
Peppermint - rakenneultra 7.1.


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (tm)
Rusina80 (kem)
haunoora (km)
Mintikka (kem)
Hipsunpöpsy (kkm)


Maaliin päässeet :love:


******
Joutessani korjailin hieman tota alinta listaa...onko se kemiallinen jos verikokeessa arvo on noussu mut ultraa ei ehditä tehdä tai edes selkeetä sikiöpussiakaan ei oo näkyny kun arvo lähtee laskuun?
Niin ja lyhensin otsikkoo, ehkä vielä vähän toiveikkaammaks/lohdullisemmaks..
 
Viimeksi muokattu:
Vieläkös mahtuu mukaan? Täällä ollaan 8+6 viikolla ja varhaisultrassa 7+3 todettu raskaus...pidempään olen jo palstaa ja hoitoketjuja seurannut, mutta nyt vasta rohkenen liittyä mukaan keskusteluihin. Taustalla yritystä 2v, syy vasta-aineissa (98% vasta-aineita) ja ICSI-hoito julkisella. Meillä kävi uskomaton onni ja ensimmäisestä tuoresiirrosta tärppäsi. Olin henkisesti valmistanut itseni paljon pidempään prosessiin ja siksi pelonsekaisin tuntein nyt iloitsen tästä varovasti...huomenna olisi ensimmäinen neuvolakäynti.
 
Moikka pitkästä aikaa! Olen kyllä palstaa käynyt lukemassa mutta en ole jaksanut kommentoida..

Ensinnäkin isot pahoittelut Hipsunpöpsy ja Bridge, ihan kamalaa... ei oikein löydä mitään sanottavaa joka helpottaisi. Toivottavasti kuitenkin palaatte pian takaisin tänne.

Henrietta mietti noita arvoja, sain eilen tarkat lukemat neuvolassa niin mulla oli PAPPA-A 566 reilut ja bHCG 38 reilut eikä kukaan ole sanonut että niistä pitäisi huolissaan olla tai mitkä on raja-arvot niissä. Ja riskilukemaksi downiin meille tuli 1:4100 ja siihen toiseen 1:100000. Että älä ole vielä huolissasi :)

flow, en minäkään osaa kaikille kommentoida, eikä mun mielestä tarviikaan :) musta on kiva lukea toisten kokemuksia oli missä vaiheessa tahansa.

Gaudeamus, tervetuloa! Aina mahtuu lisää mukaan :)

Täällä olot ollu edelleen aika karmeet, eilen olin töissä, tänään piti taas jäädä saikulle. Kaikki kenen kanssa oon tästä puhunut niin ovat kehottaneet jäämään kotiin jos olot sitä vaatii. Moni on katunut myöhemmin jos ovat väkisin töissä olleet (toki riippuu työstäkin missä pystyy olemaan). Että kaikki jolla on vaikeeta niin älkää väkisin yrittäkö töissä olla :)

Eilen oli neuvola, hemoglobiini oli taas laskenut eli lisärauta on alotettava. Ihmekkään kun oon niin väsynyt ja päähän koskee koko ajan.. Sydänäänet kuunneltiin ja sellasta 150 jumputteli :love: Vieläkään ei jotenkin tajua, että on raskaana. Sokerirasitukseen pitäs mennä, ei oikein innosta näissä oloissa...

Tänään rv 14+6
 
Tervetuloa Gaudeamus! mukava aina saada lisää porukkaa juuri tähän ketjuun :)

Flow ja Kiisuli täällä on rento meininki, voi kommentoida jos haluaa muttei tarvi tietenkään. Mielellään lukee kaikkien tilanteista vaikka eri vaiheissa ollaankin.
Nuo Odotuspuolen kuukausiketjut on siitä kivoja varmasti monen mielestä, että siellä ollaan samassa tilanteessa ja jännäillään samoja vaiheita porukalla. MUTTA itse en koe kuuluvani sinne edelleenkään ja meitä tässä ketjussa yhdistää kuitenkin jotain aivan muuta ja ollaan varmasti monella tapaa ihan eri tavalla epävarmoja ja stressaavia kun kuukausiketjujen esim viiden lapsen äidit, vaikka samassa tilassa heidänkin kanssaan ollaan. Että vaikka ei samoilla viikoilla ollakaan niin varmast pystytään jakamaan ne epävarmuudet yms tunteiden vuoristoradat ja se on mulle ainakin ollut todella arvokasta :)

Eikä sillä ole mitään väliä monella hoidolla se plussa tuli. Vaikka itse siinä siirtoja läpi kahlatessa tuntui, että on mennyt todella pitkä aika ja taival niin nyt sitten tuntuukin että eihän se nyt NIIN paha ollutkaan. Ja että vähän jopa syyllinen olo, että niinkin helpolla sitten loppu peleissä onnistui vaan klinikan vaihdolla. Kummallisia tuntemuksia koko raskaus täynnä :D

lullaby mä olen mielessäni laskenut kemiallisen niin, että vaikka verikokeellakin jopa raskaus todettu niin se silti vain haihtuu pois varhaisilla viikoilla. En oikeasti kyllä tiedä mikä on virallinen määritelmä, kai se voi vähän vaihdella.

Caro todellakin vaan saikulle. Kukaan ei töissä kuitenkaan urhoollisuusmitaleja jaa niin turha sinne on mennä kärsimään jos olo on karmea!

En tiedä onko tämä nyt sitten sitä kuuluisaa toista kolmannesta kun ei oikein kyllä ole mitään erityistä raportoitavaa omasta tilanteesta. Hampaiden harjauskin on aamu aamulta vähän helpompaa :D Ainoastaan tuntuu että maha vaan pömpöttää sillä tavalla kuin ois lihonut sen 5kg (vaa'an mukaan 0.5 -1kg aamusta riippuen) eli ei mitään pallomahaa kylläkään muuta kuin alamahalla. Mielellään puen kyllä löysiä tunikoita ja paitoja ja siltikin on läski olo ugh.

Ei kun hetkinen, mun kännykän raskaus sovellus sanoo kyllä että tämän viikon jälkeen vasta alkaa toinen kolmannes. Oon varmaan taas käsittänyt jotain aivan väärin, en ihmettelis :rolleyes::ROFLMAO:

13+2
 
Onnea Gaudeamus ja tervetuloa mukaan!

Mullakin alku oli yllättävän oireeton, mistä alussa olin huolissani, mutta nyt tosi kiitollinen. Ennen plussaa huomasin, että hengästyin helpommin kuin yleensä. Ihan alussa oli jonkin verran menkkamaisia tuntemuksia ja mahan nipistelyjä. Rinnat ovat olleet enemmän ja vähemmän kipeät koko ajan ja hiukset rasvoittuneet. Myöhemmin (noin rv 7-8) tuli väsymys, pahempi turvotus, pahempi öklötys ja hajuaistin terästyminen. Viimeiset viikot on vaivannut päänsärky, mikä ei välttämättä suoraan liity raskauteen.

Mandala, mulla on samanlaisia fiiliksiä: vaaka ei näytä lihoamista, mutta maha pömpöttää ja on jo pitkään ollut sellainen olo, että olisi lihonnut oikein kunnolla. Kivointa on olla kaverilta saaduissa mammalegginseissä ja löysässä paidassa, mutta tuntuu, että varsinkin töihin on tosi vaikea valita sellaisia vaatteita, joissa olisi kiva olla.

Caro, kävin sokerirasituskokeessa eilen ja jos yhtään lohduttaa, se oli vähemmän kamalaa kuin kuvittelin. Toisaalta minulla ei ole ollut erityisen huono olo viime aikoina, mutta siltikään ei ollut kivaa juoda kahta kertakäyttömukillista makeaa litkua (vähän kuin makeaa mehutiivistettä) tyhjään mahaan. Jos olen ymmärtänyt niin koe keskeytetään jos oksentaa eli ehkä siihen menemistä kannattaa lykätä, jos olo tulevina viikkoina helpottaisi. Kaksi tuntia tuntui aika pitkältä ajalta, vaikka otin lukemista mukaan.

Kävin eilen myös aivan ihanassa raskaushieronnassa. Hieroja tekee paljon hierontoja raskaana oleville ja jumissa olevan niska-hartiaseudun lisäksi kävi läpi niitä alueita, jotka yleensä kipeytyvät paljon. Oli kyllä ihan mahtavaa ja tuli hyvä muistutus siitä, miten pitäisi enemmän kiinnittää huomiota ryhtiin.
 
Mä olen yrittänyt juuri äitiyslegginsejä etsiä kun normaalitkin legginsit tuntuu kaikkein mukavimmilta päällä vaikka mahaa se vyötärön reuna välillä painaakin. Mutta tuntuu että joka pirun paikassa ne on aina mustia väriltään tai puolipituiset lahkeiltaan :cautious: Tai sitten jossain Zalandolla maksaa 30+ eur mikä on mun mielestä kyllä liikaa legginseistä; varsinkaan kun ei sitten edes tiedä hajoaako ne käsiin kuin nopeasti.
Ne mun ostamat mustat äitiyshousut on ihan jees, mutta kuitenkin housumaista kangasta, jota en halua joka päivä käyttää. Nyt kun ei vielä ole niin kylmäkään täällä niin legginsit menisi tosi hyvin.
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 7.6.2016
annila ... 5.ICSI ... toinen ... 21.6.2016
Lia_ ... 2. ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen ...
Bridge ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 1.7.2016
flow^... 2.IVF ... ensimmäinen ...
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen …
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016


Tapahtumia tulossa :)

Gaudeamus - 1. neuvola 17.11. - rv9+0
hannuliini - ultra 19.11.
Mandala - 2. neuvola 20.11. - rv13+5
iinukka1 - neuvola 23.11.
annila - neuvola 23.11.
Bridge - ultra 25.11.
flow^ - ultra 26.11.
Peppermint - neuvola 1.12.
Henrietta- - nt-ultra 1.12. - rv13+1
Kiisuli80 - ultra 2.12.
kop kop - ultra 3.12 - rv 16+1
grey83 - ultra rv 7+1
Lia_ - np-ultra 10.12. - rv12+1
lullaby - rakenneultra 10.12. - rv20+1
kop kop - neuvolalääkäri 15.12 rv 17+6
iinukka1 - rakenneultra 21.12.
Caro87 - rakenneultra 23.12.
kop kop - rakenneultra 31.12 rv20+1
Mandala - rakenneultra 7.1. - rv20+4
Peppermint - rakenneultra 7.1.


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (tm)
Rusina80 (kem)
haunoora (km)
Mintikka (kem)
Hipsunpöpsy (kkm)


Maaliin päässeet :love:
 
Tänne oli pakko tulla työntämään jalkaa oven väliin :)
Viime su s-hcg oli 110 pp11, ja hermo kesti tähän päivään, jolloin Clearbluella raskaana 1-2 viikkoa. Saapas nähdä, miten pärjäillään 7.12 asti…

Olo melkolailla oireeton, rintoja ei ainakaan särje. Epämääräisiä alavatsatuntemuksia. Piinisten aikana oli ihan klassisia menkkatuntemuksia, mut nyt nämä on jotenkin erilaisia, vaikka vähän samantyyppisiä:rolleyes: Gynekologi sanoi et liittyvät kohdun verenkiertoon, niillä main tapahtuu tällä hetkellä (toivottavasti) paljon kaikenlaista:rolleyes: Yöunet on olleet 2 viime yötä vähissä, enkä koe että olisin stressaantunut tästä tilanteesta siinä määrin, mutta tällaista ei kyllä koskaan ole ollut, enemmänkin unikeko olen.

Ensimmäinen raskaus / positiivinen raskaustesti ikinä. Ei oikein vielä uskalla iloita, jotenkin olin ajatellut et näihin hedelmöityshoitoihin liittyy ne pettymykset ja hipaisut, ja kun aikaisemmin on ollut pelkkää blankkoa ( yht. 4 alkionsiirtoa tehty), niin pelottaa että ei tämä kerralla voi…
 
Gaudeamus - Tervetuloa, tismalleen samoissa päivissä mennään sun kanssa. :)

grey83 - Tervetuloa myös, ihanaa kun tulee uutta väkeä! Menkkatuntemuksia oli myös mulla silloin, niitä tulee vieläkin välillä. Aikamoista piinaa tuo aika on ensimmäiseen ultraan asti, toivottavasti saat ensi yönä nukuttua jo hieman paremmin.

8+6
 
Tervetuloa tännekin puolelle Grey! :) muistinkin juuri että mulla oli myös tosi aikaisia herätyksiä pari ekaa viikkoa muistaakseni vaikka normaalisti ennen raskautta kyllä väsytti aamusin tosi paljon.

Kylmiä hermoja toivottelen ;)
 
Onnea Grey ja tervetuloa! :)

Mammalegginseistä: ostin HM:ltä kahdet erilaiset. Ei ollut hinnalla pilattu ja ihan mukavat oli. Kerran jo käytin töissä mekon kanssa, kun rouvaa "vähän" turvottaa... :sick: Saa nähdä sitten montako pesua kestää hyvinä... Ja mietin, että jos sitä sitten pääsee siihen VALTAVA VATSA vaiheeseen, niin mahtuuko enää päälle mahan kohdalta. Aika niukan mammat ne oli... Onko jollain suositella jotain TOSI hyviä, jotka myös säilyis hyvänä käytössä?

Täällä on ehkä vähän ällötys helpottanut. Tai sanotaanko, että on parempia päiviä välissä. Aika jees! (y)

Tsemppiä ja valoa päivään kaikille!
 
Ihanaa kuulla, että annilalla on pahoinvointi alkanut helpottaa, jospa mullakin joskus..

Täällä yhä kärvistellään, tyhmänä olen raahautunut joka päivä töihin ja siitä on seurannut kova uupumus. Jos illalla nousen sängystä ylös ja koitan tehdä jotain, on seurauksena usein vatsalaukun rivakka tyhjentyminen.. Pahoinvoinnin lisäksi välillä heikottaa, aika valkea on naama nykyään. Jos aamulla on yhtään huono olo, pakotan itseni lepäämään loppuviikon.

9+0 :love:
 
Täälläkin on alkanut pahoinvointi tekemään tuloaan... Vielä ei oo yrjö kyläillyt, mutta ei oo kyllä isosta kiinni :sick: Ruokavalio on kaventunut aika reippaalla kädellä... Pinaattikeitto ja jugurtti tuntuu olevan ainoot, mitkä ei aiheuta ihan hirveetä kuvotusta... Ja kun tarvi jättää se refluksilääke pois, niin nyt on maha sekasin jatkuvasti muutenkin...

Tämän lisäksi varsinkin iltaisin palelu on ihan järjetöntä, varpaat ja sormet jäässä jatkuvasti... Oon lisäks huomannu, että mua on alkanu huimaan pitkin päivää :unsure: Mulla on ennenkin ollu matala verenpaine ja nyt vaikuttaisi tehneen paluun, oon mitannu tässä muutamana aamuna verenpaineen ja saanu tulokseksi 115/66... Ja tuntuu laskevan aamu toisensa jälkeen... Onko muilla tullu vastaavaa?

Ja menossa siis vasta 5+1

(Onko kellään muulla muuten sellanen jakomielitautinen olo? Oksettaa ja etoo ja palelee ja on huono olo muutenkin, ja samalla on hirveen onnellinen ja tyytyväinen juurikin edellä mainituista oireista...:whistle::D:love:)
 
Onnea oireiden vähenemisestä ja lisääntymisestä itse kullekin :D hauskaa lukea näitä kommentteja just sen takia :D Lialle toki toivoisin jo helpotusta vihdoin. Mutta ainakin toivon että jaksaisit ottaa rauhassa ja levätä kotona! Ei sitä jälkikäteen kuitenkaan kukaan mieti, että olisipa pitänyt olla töissä enemmän; varmasti päin vastoin jos on olojen kanssa ollut taistelua.

Onnea kaikille uusille viikoille pääseville, kohta on lisää porukkaa kaksinumeroisilla; hitaasti mutta varmasti mennään kaikki oikeaan suuntaan :love:

Mua ei ole huimannut toistaiseksi paitsi joskus liian nopeasti ylös noustessa. Kannattaa varmasti kysyä neuvolassa mitä asialle kannattaa tehdä.

Pitää varmasti käydä muissakin H&M liikkeissä tutkimassa jos löytyisi yhtään pirteämmän värisiä legginsejä kun niitä mustia.

Mulla oli tänään ensimmäinen päivä kun on kunnolla aamusta asti ollut kaiken maailman mahatuntemuksia. Kivistänyt ja turrrrrvottanut koko päivän ja sitten kaikenlaisia nipistelyjä ja kummallisuuksia. Onneksi ei sentään kipuilua varsinaisesti mutta maha on kyllä ollut koko päivän mielessä puuh:sick:

13+3
 
No niin, osaisikohan joku täällä sanoa mitä mahtaa lääkärillä olla mielessä, kun lähetti minulle kotiin kirjeitse lappusen, että olisi aika varattuna.... Siis olen itse varannut ajan nt-ultraan 2.12 ja nyt tuli kirje jossa kerrottiin, että minulle on varattu aika äitiyspoliklinikan lääkärille 45min ennen tuota ultraa...? pikkasen nyt sitten panikoin, voikohan niissä pelkissä veriseuloissa olla jotain hälyttävää, joista ne haluaa puhua ennen koko ultraa, vai mistä on kyse? vai voisiko tuo tapaaminen sittenkin liittyä siihen mitä olen joutunut kokemaan.... Vai onko tuo joku uusi käytäntö, josta en vain ole kuullut mitään...
 

Yhteistyössä