Alkuperäinen kirjoittaja 60 luvun leijona:
Hei,
Pystyy kyllä. Muutama esimerkki vastakkain asetteluista eri luonteenpiirteissä:
1. rationaalinen vs. emotionaalinen
Rationaaliset ihmiset perustavat päätöksensä faktoihin ja ovat usein rauhallisia, analyyttisia ja ajattelevat erittäin loogisesti. Emotionaaliset ihmiset antavat tunteidensa vaikuttaa päätöksentekoonsa - ratkaisun on tunnuttava hyvältä. Herkkyys, empatia ja kyky vaistota tunnetilan muutokset ovat suuri osa heidän persoonallisuudestaan.
2. traditionaalinen vs. innovatiivinen
Innovatiiviset henkilöt ovat avoimia muutoksille ja toivovat niitä. Traditionaaliset henkilöt sitä vastoin pitävät totutuista tavoista ja suhtautuvat epäilevästi muutoksiin.
3. tarkkaileva vs. tunteva
Henkilöt, jotka tarkkailevat mielellään, kokevat ympäristönsä realistisesti, faktoihin perustuen. Tunteva ihminen sen sijaan luottaa intuitioonsa ja sisimpäänsä.
Toisaalta rationaalisenkin voisi väittää "ajattelevan tunteella" tai oikeammin tekee ratkaisuja perustuen tunteisiin. Koska hän tuntee olonsa turvalliseksi tukeutumalla pelkkiin piinkoviin faktoihin, ja siksi toimii niin.
Monesti "tunteella ajatteleva" ihminen taas voi yllättäen olla loogisempi ja järkevämpikin, kuin se joka ainakin omasta mielestään ajattelee pelkällä järjellä. Niinkuin esimerkiksi minun exäni. Hän aina sanoi olevansa looginen, järkevä, rationaalinen, ja vertasi naisiin jotka ovat hänen mielestään epäloogisia, ailahtelevia, tunteella ajattelevia.
No, kuitenkin käytännössä hän monesti perusteli ratkaisujaan muka faktoilla, mutta todellisuudessa aina faktoja ei ollut tarpeeksi edes tarjolla jotta se olisi voinut olla mahdollista.
Ja tunneperäiset reaktiot olivat arkipäivää, ihan joka asiassa.
Hän kasvatti lapsiaan niin, että opiskeli huolella miten kuuluu tehdä, mutta esimerkiksi syyllisyydentunnossaan rikkoi kaikkia sääntöjään, kuten karkkipäivää, ja osteli kaikkea vaikka tiesi että materiaalilla hemmottelu vie lapsen suoraan helvettiin.
MInä esimerkiksi olen kova tekemään päätöksiä fiilispohjalta, ja arvioin myös ihmisiä ja ilmiöitä fiilispohjalta.
Silti olen paljon useammin oikeassa kuin moni "tietokirjanörtti". Minun ei edes tarvitse tietää kaikkia faktoja, voin osua oikeaan ihan sellaisella harmaalla alueella tapahtuvalla päättelyllä. Pidän sitä oikeastaan enemmän järjen käyttönä, kuin sellaisen ihmisen ajattelua joka tietoisesti yrittää sulkea kaikki tunteet pois päätöksen teosta. Koska se mitä ei tiedosta, voi pelottaa ja vahingoittaa enemmän kuin se minkä tiedostaa ja siten ehkä hallitsee.
Kuitenkin jos kysytään siis ajattelenko tunteella vai järjellä, vastaan aina että järjellä, koska tiedän että ihmiset tyhmyyksissään usein pitävät tunteita järjen vastakohtana, ja sitä heille on turha joka välissä oikoa.
Traditionaalinen vs. innovatiivinen on mielestäni aivan kumma vastakkainasettelu.
Koska en oikein tunne ketään muuta kuin HÖLMÖT jotka pitävät aina parempana vaihtaa vanha uuteen, tai jotka olisivat sitä mieltä että vanha on aina parasta ja uutta ei kannata edes kokeilla.
Innovatiivinen ei kuitenkaan mielestäni ole muuta kuin mielikuvitusta omaava, eikä se sulje traditionaalisuutta ollenkaan pois. Se mikä sulkee mielikuvituksen eli kuvittelemisen taidon elikkä siten innovatiivisuuden pois, on itseasiassa faktoihin perustuva ajattelu, joka on aika harvinaista muilla kuin roboteilla, jonkinsortin autisteilla tai ihmisistä itsensä ulos sulkeneilla nörteillä.
Hmmm. Jotenkin tiedän että olen ehkä jopa sotkeutunut sanoihin, mutta siitä huolimatta yhtäkkiä tajuan, että nuo kaikki sanat ovat pelkkää täytettä. Joilla selitetään oikeastaan samoja asioita.
Lisäksi hauskaa on se, että noihin törmää työpaikkailmoituksissa:
-olethan innovatiivinen
- empaattinen
-valmistamme traditionaalisella menetelmällä jne.
jotka eivät tarkoita mitään, mutta saa kaiken kuulostamaan jotenkin superjärkevältä. N