N
Neilikka..
Vieras
Voi Mi-iu, hienoa! Onnea matkaan, sulle on ihan varmasti monet peukut pystyssä.
Saana, hauskaa, että te olette aloittaneet yrityksen. Täällä on mieletön vauvakierros tulossa, toivottavasti kaikki halukkaat pääsevät joukkoon. Mä oon menossa elokuussa töihin, ajattelin tehdä vähän lyhennettyä työviikkoa. Mies on ekaks pari kuukautta kotona, mutta sit lapset lähtis hoitoon lokakuussa. Voi kyynel, kun tuntuu hurjalta, vaikka monesti kotona kaipaankin töihin. Jos saatais vielä lisäjäsen joukkoon, olisin varmaan vähän kauemmin kotona, ainaskin pari vuotta.
Ai että oonko jaksanut... No mitäpä siihen sanoisi. Elossa ollaan, mutta yhtään taakse jäänyttä viikkoa en ottaisi takaisin, en vaan pärjäisi ja jaksaisi, kun suunta on kuitenkin koko ajan helpompaan. On tässä omat hankaluutensa ja huolensa, T: n motorinen kehitys on tosi hidasta, ja käytännössä se tarvii tosi paljon seuraa, eikä viihdy itsekseen. Syöminen on yhtä taistelua, ja kyllähän se, kun yrittää huomioida molempia, tarkoittaa tosi vähän aikaa kääntää selkänsä. Sitten lisäksi se olo, että täältä ei pääse minnekään, kun tässä lähellä ei ole mitään päiväseuraa... Mutta pakko todeta, että uskomatonta, miten mun ei tuu mieleenkään sanoa, että jokainen päivä olisi samanlainen. Rutiinit tietty, mutta ilonaiheet on aina uusia. Mm nyt opittu laittamaan laatikko kiinni jättämättä sormia väliin. Huraa.
Saana, hauskaa, että te olette aloittaneet yrityksen. Täällä on mieletön vauvakierros tulossa, toivottavasti kaikki halukkaat pääsevät joukkoon. Mä oon menossa elokuussa töihin, ajattelin tehdä vähän lyhennettyä työviikkoa. Mies on ekaks pari kuukautta kotona, mutta sit lapset lähtis hoitoon lokakuussa. Voi kyynel, kun tuntuu hurjalta, vaikka monesti kotona kaipaankin töihin. Jos saatais vielä lisäjäsen joukkoon, olisin varmaan vähän kauemmin kotona, ainaskin pari vuotta.
Ai että oonko jaksanut... No mitäpä siihen sanoisi. Elossa ollaan, mutta yhtään taakse jäänyttä viikkoa en ottaisi takaisin, en vaan pärjäisi ja jaksaisi, kun suunta on kuitenkin koko ajan helpompaan. On tässä omat hankaluutensa ja huolensa, T: n motorinen kehitys on tosi hidasta, ja käytännössä se tarvii tosi paljon seuraa, eikä viihdy itsekseen. Syöminen on yhtä taistelua, ja kyllähän se, kun yrittää huomioida molempia, tarkoittaa tosi vähän aikaa kääntää selkänsä. Sitten lisäksi se olo, että täältä ei pääse minnekään, kun tässä lähellä ei ole mitään päiväseuraa... Mutta pakko todeta, että uskomatonta, miten mun ei tuu mieleenkään sanoa, että jokainen päivä olisi samanlainen. Rutiinit tietty, mutta ilonaiheet on aina uusia. Mm nyt opittu laittamaan laatikko kiinni jättämättä sormia väliin. Huraa.