En ole ajatellut paljoakaan synnytystä. Mutten pelkää synnytyskipua, on kova kipukynnys ja jotenkin tuntuu että sen kuuluukin sattua. Eniten pelkään miten lapsi saadaan ulos, ettei synnytyshetkellä tapahdu mitään kriittistä, ei saa happea, olkapäät juuttuu, jne.
Mulla on mielipiteet vaihtuneet vuosien myötä tuosta, että jos saisi tietää kantavansa vammaista lasta. Kannatan täysin "antaa kaikkien kukkien kukkia"-asennetta, mutta kun iso osa vammaisista lapsista ei ole iloisia ja positiivisia downlapsia tai kehitysvammaisia. On paljon vammaisia lapsia joilla on sydänvikoja ja muita vaikeita rakenteellisia vammoja, jolloin pieni elämä muuttuu pelkäksi sairaalassa juoksemiseksi. Enkä tarkoita nyt puhua masentavia, vaan ihan realistisesti. Meillä Suomessa on aika hyvin asiat kun meillä tarjotaan raskauden aikaiset tutkimukset, joista tulee ilmi jos lapsessa on esim kromosomihäiriö tai mutaatio. On tietenkin oma valinta meneekö tutkimuksiin lainkaan. (Eli ensin perusultrat, ja jos niissä poikkeavaa, kutsutaan lisätutkimuksiin, joihin ei ole pakko osallistua). Mä olen päättänyt, että jos jotain vikaa löytysi, niin menisin tutkimuksiin.