Minä poltan tupakkaa. Käyn aina ulkona tupakoimassa. Saatan polttaa jopa silloinkin, kun työnnän lastani rattailla. Enkä todellakaan ole ylpeä siitä, jos te, jotka tupakoivia äitejä sätitte täällä, luulette niin!!! Kadun sitä, että olen aikanani tupakoinnin aloittanut ja niin varmasti katuvat kaikki muutkin, olivat he äitejä tai ei.
Tässäkin asiassa tärkeintä joillekin tuntuu olevan vain se, etteikö tupakoivia äitejä hävetä tarpeeksi! Itseäni ei ehkä niin suoranaisesti hävetä tupakointi silloin kun olen lapseni kanssa ulkona, mutta valehtelisin, jos sanoisin ettei minua koskaan edes hieman nolottaisi tämä kauhean paha tapani. Mutta kuten aiemmin jo totesin, en todellakaan ole ylpeä siitä. Ja kyllä, tottakai minua huolestuttaa, että en ole tässä asiassa paras mahdollinen esimerkki lapselleni. Sen myös tiedän (kylläkin vain) omasta kokemuksestani, että vanhempien tavat eivät aina "periydy" lapsille. Omat vanhempani eivät polttaneet tupakkaa ja minua kyllä muistutettiin nuorena tupakan vaaroista. Vaan eipä se minua silloin estänyt. Lapseni isän vanhemmat ovat polttaneet kauan ja muistuttaneet myös häntä, ettei kenenkään tulisi ikinä aloittaa tupakan polttoa. Vaan niinpä on joskus aloittanut hänkin.
Monien ihmisten perheessä tupakan poltosta ei nosteta älytöntä meteleiä, polttivat vanhemmat sitten tai ei ja näiden kummankaan lapsista ei tule aikuisena näitä "kamalia sauhuttelijoita." Pointtini on siis se, että ei kaikki ole aina niin verrannollista toisiinsa. Itse toivon, että pääsisin pian tai edes joskus tupakasta eroon. Toivon myös, että löydän yllämainituista esimerkeistä, eli paasatako polttamisesta vai ei, sen hyvän ja oikean välimaaston, jolla voisin ehkäistä omalta osaltani sen, ettei lapseni sitten isompana alottaisi tätä inhottavaa, riippuvuutta aiheuttavaa tapaa. Kuitenkaan vanhemman esimerkit ja kiellot eivät aina tehoa, vaan vaikutusta tulee muualtakin. Ja kuten joku aikaisemmin jo mainitsi samasta asiasta, kun hänestä tulee täysi-ikäinen, en voi enää lain mukaan rajoittaa sitä, mitä hän saa tehdä ja mitä ei.
Jos poltan yhden tupakan silloin, kun olen lapseni kanssa ulkona, en viitsi tuhlata juurikaan aikaa siihen, että mietin mitä muut ajattelevat tupakoimisestani. Pienet ovat ongelmat mielestäni heillä, joilla on aikaa miettiä, miten joku kehtaa tehdä jotakin, joka kuitenkin suomen laissa on sallittua. Mainittakoon myös, että käyn 3-6 kertaa vuodessa terassilla/baarissa/kuppilassa, näen silloin tällöin kavereitani ja otan joskus muuten vain omaa aikaa. En siltikään koe olevani sen huonompi kuin kukaan muukaan tässä maailmassa. On hellyyttävää nähdä, kun lapseni menee jompaan kumpaan mummolaan käymään, tai tässä tapauksessa, jos hänet viedään sinne hoitoon, miten hän kiljuu ilosta ja nauraa nähdessään mummon ja papan ja kuinka iloinen hän taas on nähdessään meidät, kun haemme hänet kotiin. Ja tiedoksi myös, että en osaa tehdä kaikkea muutakaan aina täysin oikein, kuten komentaa tarpeeksi tai vähemmän lastani, pukea häntä aina oikein ulos yms. En ole huono enkä täydellinen äiti, vaan jotain siltä väliltä. Kuitenki koen olevani paras mahdollinen juuri omalle vekaralleni, vaikka poltan tai otankin joskus omaa aikaa.
Ja polttamisestani vielä sen verran, etten polta pitäessäni lastani sylissä, enkä ihan hänen vieressäkään vaan otan hänestä muutaman metrin välimatkan sillä välin kun hän tutkii pihamme ihmeellisyyksiä, enkä polta puistoissa, yms missä lapsia on paljon ympärillä.
Tällä tylsän pitkällä kirjoituksellani halusin lähinnä vain omalta osaltani valottaa oman ja ehkä muidenkin tupakoivien äitien ja miksei isienkin oloa ja näkökulmaa tähän asiaan. Tarkoitus ei siis ole puolustaa tupakoivia ihmisä/vanhempia, kerroin vain minun kantani.