Mä olen "jo" 25v, naimisissa ja kolmatta odottelen, mutta oli pakko toukkahaaveelle kirjoittaa, että älä murehdi, mitä toiset ajattelevat teistä ja teidän päätöksestä hankkia lapsi. Tiedän kyllä, miltä se tuntuu...rankkaa, mutta elä vaan omaa elämääsi iloiten =)
Mä olin ollut mieheni kanssa yhdessä 8kk, kun huomasin odottavani esikoistamme (oltiin kihloissa oltu tuolloin 2-3kk). Mun vanhemmat ja isoveli olivat suorastaan raivoissaan, kun kuulivat, että odotan lasta (tähän viel päälle se, että he eivät olleet tavanneet miestä vielä silloin, kun asuttiin sen verran kaukana + mieheni on ulkomaalainen, kuitenkin opiskeleva, työtätekevä, kunnon kansalainen). Parisen viikkoa siinä meni vihoitellessa, itkiessä, surkutellessa. Olin kuitenkin päättänyt elää omaa elämääni ja tehdä omat päätökseni, olinhan 22-vuotias ja pärjäsin omillani. Miksi olisin muitten antanut päättää elämästäni ja siitä, mitä sillä teen ja milloin on oikea aika lapsille. Meille se oli silloin. Muistan, että isoisäni (isäni isä) sanoi minulle, kun kerroin heille vauvasta, että "Aborttia et tyttö sydämellesi ota. Vauvasta huolehditaan vaikka sitten yhteisvoimin, mutta sitä et saa tehdä.". Vieläkin menee kylmät väreet selkäpiitä alas, kun ajattelen tuota lausahdusta. Isoisäni kun on muuten aika äijämäinen (eli ei mitenkään herkkä tai tunteitaan näyttävä) mies.
Mun vanhemmat siis tottuivat ajatukseen aika nopsasti ja esikoinen oli syntyessään heti mummun ja papan silmäterä =) Pappan äijä ja mummun sydänkäpynen :heart: No, niin on tämä 11 kuinen kuopuskin valloittanut heidän sydämensä ja tämän kolmannen raskauden kertominen olikin jo helppoa, koska vanhempani tiesivät, että kolme lasta meillä on haaveissa. Niin, ja mieskin on otettu lämpimästi perheeseen ja sukuun :heart:
Iloitse raskaudesta kumppanisi kanssa, äläkä murehdi, mitä toiset ajattelevat. Kyllä ne sydämet sitten sulavat viimeistään, kun pienokainen on maailmassa. Onnea sinulle ja myös muille odottaville! :flower:
Miksu muuten sulkumerkin tilalle tulee vinkkaava hymiö?!?