5-vuotias pilaa koko perheen elämän

Unohdin mainita että adhd - lääkevaikutus kestää vain 12h eli aamusta iltaan. Se ei siis ole sellainen lääke joka jää elimistöön seuraavaksi päiväksi vaan aina otetaan uusi pilleri aamulla. taukoja voi pitää esim. viikonloppuisin tai lomalla.

ja mikähän valmiste kestää 12tuntia? kun meillä on adhd lääkitys jonka vaikutus on 8tuntia.

 

Eihän lapsi mitenkään opi käyttäytymään jos ei mihinkään pääsekään. Ette te nyt herranjestas voi lomasuunnitelmia lapsen takia peruuttaa! Toinen hakee valtaa ja varmasti joukossa on turhautumistakin, ehkäpä tuo teidän 5v on myös loman tarpeessa.
Mun on vaikea kuvitella tuollaista 5veetä koska mun omasta mielestä toi meidän 5v on aivan ihanassa iässä. Kokeilkaa palkkiomenetelmää tai vaikka muksuoppia? Lapsi saa itse piirtää voimaeläimensä ja mietitte tavoitteen jota lapsi alkaa harjoittelemaan. Sitten mietitte kuinka juhlistatte kun taito on hallinnassa. TAI sitten alatte keräämään hyvänkäytöksen tarroja/leimoja/kolikoita... Hyvästä käytöksestä saa ja huonosta menettää. Lapsi saa päättää mitä kivaa ostaa itselleen sitten kun on tietty määrä leimoja tms. kerättynä. Meillä ainakin hyvänkäytöksen kolikot olleet suuri hitti

 

En lukenut muiden vastauksia, mutta lapsi käskyttää teitä mennen tullen ja kuinkahan on johdonmukainen toimiminen ja rajojen laitto? Lapsi oireilee jotakin, mutta mitä?

 

Eihän lapsi mitenkään opi käyttäytymään jos ei mihinkään pääsekään. Ette te nyt herranjestas voi lomasuunnitelmia lapsen takia peruuttaa! Toinen hakee valtaa ja varmasti joukossa on turhautumistakin, ehkäpä tuo teidän 5v on myös loman tarpeessa.
Mun on vaikea kuvitella tuollaista 5veetä koska mun omasta mielestä toi meidän 5v on aivan ihanassa iässä. Kokeilkaa palkkiomenetelmää tai vaikka muksuoppia? Lapsi saa itse piirtää voimaeläimensä ja mietitte tavoitteen jota lapsi alkaa harjoittelemaan. Sitten mietitte kuinka juhlistatte kun taito on hallinnassa. TAI sitten alatte keräämään hyvänkäytöksen tarroja/leimoja/kolikoita... Hyvästä käytöksestä saa ja huonosta menettää. Lapsi saa päättää mitä kivaa ostaa itselleen sitten kun on tietty määrä leimoja tms. kerättynä. Meillä ainakin hyvänkäytöksen kolikot olleet suuri hitti

Hyvä idea laitan korvan taakse :flower:

 

työskentelen käyttäytymishäiriöisten lasten kanssa, ja suurin osa heistä käyttäytyi kuvailemallasi tavalla ennen hoitoon hakeutumista ja diagnoosin saamista. Lapsi tarvitsee todellakin napakat selkeät rajat, ja strukturoidun arjen. Mars lääkäriin, niin saatte apua ja arki helpottaa

 

Meidän 4-vuotias on tutkimuksissa ja juuri siksi, että päiväkodissa on vaikeuksia tuon raivoamisen määrän kanssa ja etenkin siirtymätilanteissa. Kerran jo joutuivat jättämään pojan päiväkotiin kun toiset lähtivät retkelle, sillä tämä ei lopettanut karjumista ja riehumista sitten millään.

Raskasta? Totta helvetissä. Toinen mölisee koko ajan jotain, innostuessaan ravistelee päätään kuin kehari ja kieli roikkuu pitkällä. Juoksee, hyppii, roikkuu kiinni. Jatkuvasti. Ei osaa olla ryhmässä, ei tunnu tajuavan miten muiden kanssa leikitään. Jossei saa tahtoaan läpi, puree tai lyö toista lasta: mihinkään ei voi viedä lomallakaan, kun on niin arvaamaton. Juoksee vaikka auton eteen, ei auta keskustelut vaan on pidettävä tiukasti kädestä ihan kaikkialla.

Jatkuva varuillaan oleminen ja tieto siitä, ettei omaan lapseen voi luottaa edes ikätasoisesti, on kamalaa ja väsyttävää. Meillä kesti puoli vuotta päästä testeihin ym., koska perheneuvola tapasi lapsen kerran ja fiksusti päätteli siitä, että normaali lapsi. Jepjep. Nyt tuleva kesä hirvittää ja olen pistänyt lapselle mahdollisimman paljon ohjelmaa päiviin- hän ei tunnu kestävän hiljaisuutta, paikallaan olemista ollenkaan ja kotonakin nukahtaa vasta kun on kuluttanut itsestään ihan kaiken energian. Sairaanakin pyrkii riehumaan, koita siinä nyt sitten pidellä kuumehoureista.

Lapsi on meille rakas, mutta joskus pitää sanoa edes näin anonyymisti ääneen se "kolikon kääntöpuoli".

 

Meidän 4-vuotias on tutkimuksissa ja juuri siksi, että päiväkodissa on vaikeuksia tuon raivoamisen määrän kanssa ja etenkin siirtymätilanteissa. Kerran jo joutuivat jättämään pojan päiväkotiin kun toiset lähtivät retkelle, sillä tämä ei lopettanut karjumista ja riehumista sitten millään.

Raskasta? Totta helvetissä. Toinen mölisee koko ajan jotain, innostuessaan ravistelee päätään kuin kehari ja kieli roikkuu pitkällä. Juoksee, hyppii, roikkuu kiinni. Jatkuvasti. Ei osaa olla ryhmässä, ei tunnu tajuavan miten muiden kanssa leikitään. Jossei saa tahtoaan läpi, puree tai lyö toista lasta: mihinkään ei voi viedä lomallakaan, kun on niin arvaamaton. Juoksee vaikka auton eteen, ei auta keskustelut vaan on pidettävä tiukasti kädestä ihan kaikkialla.

Jatkuva varuillaan oleminen ja tieto siitä, ettei omaan lapseen voi luottaa edes ikätasoisesti, on kamalaa ja väsyttävää. Meillä kesti puoli vuotta päästä testeihin ym., koska perheneuvola tapasi lapsen kerran ja fiksusti päätteli siitä, että normaali lapsi. Jepjep. Nyt tuleva kesä hirvittää ja olen pistänyt lapselle mahdollisimman paljon ohjelmaa päiviin- hän ei tunnu kestävän hiljaisuutta, paikallaan olemista ollenkaan ja kotonakin nukahtaa vasta kun on kuluttanut itsestään ihan kaiken energian. Sairaanakin pyrkii riehumaan, koita siinä nyt sitten pidellä kuumehoureista.

Lapsi on meille rakas, mutta joskus pitää sanoa edes näin anonyymisti ääneen se "kolikon kääntöpuoli".

Niin ja meilläkin on tiukat rajat, rutiinit jne. olleet käytössä jo pitkään. Lapsen käytös ei näytä olevan seurausta esim. huonosti sujuneesta aamusta; usein melkeinpä päinvastoin. Mitään ns. logiikkaa näissä tunnetiloissa ei ole, saattaa purrakin kaveria ilman mitään ennakkovaroitusta. Hoitajat ovat väsyneitä tähän ja niin me vanhemmatkin. Lapsessa on paljon hyvää, mutta monesti illalla pääsee itku kun ei tiedä enää, mitä pitäisi tehdä.

Odotan kovasti syksyä ja tulevia testejä...toivon, että saamme lääkityksen tähän, oli sitten mitä tahansa. Suomessa vähätellään pienten lasten neurologisia sairauksia, meidänkin pojalla on jo geeniensä vuoksi alttius mm. aspergeriin ja adhd yms. sairauksiin. Lisäksi oli synnytyksessä hapenpuutetta, mutta tätäkään ei kysynyt kuin vasta neurologi. Kukaan muu ei tullut edes ajatelleeksi että sekin saattaisi vaikuttaa.

 

Meidän 4-vuotias on tutkimuksissa ja juuri siksi, että päiväkodissa on vaikeuksia tuon raivoamisen määrän kanssa ja etenkin siirtymätilanteissa. Kerran jo joutuivat jättämään pojan päiväkotiin kun toiset lähtivät retkelle, sillä tämä ei lopettanut karjumista ja riehumista sitten millään.

Raskasta? Totta helvetissä. Toinen mölisee koko ajan jotain, innostuessaan ravistelee päätään kuin kehari ja kieli roikkuu pitkällä. Juoksee, hyppii, roikkuu kiinni. Jatkuvasti. Ei osaa olla ryhmässä, ei tunnu tajuavan miten muiden kanssa leikitään. Jossei saa tahtoaan läpi, puree tai lyö toista lasta: mihinkään ei voi viedä lomallakaan, kun on niin arvaamaton. Juoksee vaikka auton eteen, ei auta keskustelut vaan on pidettävä tiukasti kädestä ihan kaikkialla.

Jatkuva varuillaan oleminen ja tieto siitä, ettei omaan lapseen voi luottaa edes ikätasoisesti, on kamalaa ja väsyttävää. Meillä kesti puoli vuotta päästä testeihin ym., koska perheneuvola tapasi lapsen kerran ja fiksusti päätteli siitä, että normaali lapsi. Jepjep. Nyt tuleva kesä hirvittää ja olen pistänyt lapselle mahdollisimman paljon ohjelmaa päiviin- hän ei tunnu kestävän hiljaisuutta, paikallaan olemista ollenkaan ja kotonakin nukahtaa vasta kun on kuluttanut itsestään ihan kaiken energian. Sairaanakin pyrkii riehumaan, koita siinä nyt sitten pidellä kuumehoureista.

Lapsi on meille rakas, mutta joskus pitää sanoa edes näin anonyymisti ääneen se "kolikon kääntöpuoli".

Voisiko juuri tuo päivien täyttäminen ohjelmalla aiheuttaa ylivilkkautta? Ei osaa rauhoittua vaikkakin se on lapselle todella tärkeää... Sitäkin taitoa voi ja pitääkin harjoitella jos lapsi ei sitä itse osaa...

 

Onko sinulla ap ennestään jotain huonoja kokemuksia vai mistä negatiivinen suhtautuminen tutkimuksia, diagnooseja ja lääkitystä kohtaan on peräisin?

Minulla on jo teini-ikäinen poika, jolla on ollut monenlaista hankaluutta. Paria päivää pitemmät kesälomareissut olivat vaikeita. Hän yksinkertaisesti vain väsyi liikaa, jos ympärillä oli liikaa ihmisiä ja hulinaa. Ongelma johtuu lapsen vammasta ja siihen ei ole mitään muuta lääkettä kuin, että yritämme matkoilla varata aikaa rauhallisiin ja hiljaisiin hetkiin, jolloin lapsi voi levätä. Muitakin ongelmia lapsella on ja on ollut. Tutkimuksista ja diagnooseista on ollut apua ongelmien selvittämiseen ja ratkaisuihinn. Viimeksi keväällä käytiin psykologin tutkimuksissa. Mitään uutta sieltä ei tullut ilmi, mutta saimme lausunnon, jolla saimme lapsen asiat järjestymään paremmin.

 

ja mikähän valmiste kestää 12tuntia? kun meillä on adhd lääkitys jonka vaikutus on 8tuntia.

Meillä käytössä concerta ja vaikutus kestää tuon 12h.

 

Kannattaa varmistaa, ettei kyse ole mistään fyysisestä sairaudesta, joka laskee ärsytyskynnystä. Vaikkapa astma. Jos aiemmin on ollut toisenlainen, voisi fyysinen sairaus todellakin olla syynä.
Ihan perusjuttu, onhan tarkistettu ettei ole korvatulehdusta.

 

[QUOTE="mutsi";23917203]Pojan käytös on kodin ulkopuolella lähes täydellistä (sosiaalinen, rauhallinen, huomaavainen...), että tätä ongelmallista käytöstä on vain koti-oloissa. .[/QUOTE]

No miksi ette sitten voi matkustaa mihinkään jos käytös on suorastaan loistavaa kodin ulkopuolella?

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

Öh, mielestäni tässä on tullut ihan asiallisia vastauksia. Mustavalkoisena ja kapeakatseisena itse näkisin tämän "Minähän en lastani mihinkään tutkimuksiin vie koska en halua että hänet leimataan diagnoosilla ja pumpataan täyteen lääkkeitä"-ajattelun. Mutta juu, ilmeisesti aloituksessa ja muissa alkupään sitten vain suurentelit kovasti ongelmianne jos kerta nyt kuitenkin tykkäät että tilanne on ihan normaalia uhmaa johon oma kasvatustyönne puree hyvin. Toivottavasti näin tosissaan on eikä perheenne (ja ennen kaikkea lapsi itse) kärsi tuon 5v:n temppuilusta sillä lailla minkä kuvan aloituksesta sai!

 

en ymmärrä, mitä haittaa mahdollisesati psykologin tapaamisesta olisi?
Ei se pilaa lasta. Ei pilaa sekään, jos saat ongelman kotioloissa kuntoon: aseta rajat, PYSY NIISSÄ, kannusta, palkitse, ole johdonmukainen.
Itse sanot LAPSEN PILAAVN ELÄMÄSI. Melkoinen avunhuuto, tai sitten tosiaan suurentelit ongelmaa hirmuisesti..

 

niin-niin...omat tarpeenihan tässä tietenkin tulevatkin ensimmäisenä ja eihän me olla mitenkään puututtu asioihin...

jotenkin täällä tuntuu olevan vaikeata ymmärtää, että perhe haluaisi olla lomillaan yhdessä ja sekin, että uhmaikäinen ei tarvitse tylsistäviä lääkkeitä.
kiva kuulla kuitenkin, että jollain muullakin on ollut hankala lapsi, jolla on mennyt ohitse. ilman läkkeitä! otatteko te omaankin vitutukseenne heti jotain mieltä rauhoittavaa purkista?

Minustakin olisi kiva ajatus että koko perhe voisi hyväntuulisena yhdessä rentoutua lomalla. Mutta meidän tytön kanssa se vaan ei aina onnistu niin ja siksi ollaan, ihan kaikkien hermoja helpottaaksemme jaettu väkeä välillä niin että kaikki lapset saavat välillä sitä omaa huomioaan ja esim esikoisen kanssa voi tehdä sellaisia asioita joissa pikkusiskon läsnäollessa se huomio menisi siihen siskon haastavaan käytökseen.

Mitä diagnooseihin ja lääkityksiin tulee, meidän tytöllä (itseasiassa veljelläänkin mutta hänellä näkyy esrilaisenä käytöksenä) on melkoisen rankkakin diagnoosi, lapsuusiän autismi eikä missään vaiheessa ole mistään lääkkeistä puhuttukaan. Kuntoutusta ollaan kyllä saatu ja kurssitusta vanhemmille, päiväkodin kanssa jatkuvasti yhdessä kehitellään toimintatapoja joilla saadaan ongelmakäytöstä karsittua jne. Oma suhtautuminenkin noihin ongelmatilanteisiin on helpottanut kun titää mistä on kyse ja miksi lapsi ei koe asioita samoin kuin me muut. Ei se tietenkään oikeuta häntä raapimaan tai lyömään muita, rikkomaan tavaroita jne, mutta siltä pohjalta on helpompi etsiä toimivia keinoja noiden estämiseen. Kun siis ne normaalit säännöt ja kuri ei lapseen vaan toimi.

 

Jari Sinkkosen sanoin "ensin pitää selvittää kaikki lapsen perusjutut (uni,ruoka,terveys, huolet) ennenkuin aletaan edes miettimään mitään adhd:ta" Se ja muut käytöshäiriöt ovat vähän niinkuin päivän "trendi", vaikkakin tiedän että oikeasti diagnosoituja lapsia on eikä vähättele ollenkaan heidän sairauttaan. Se nyt vaan on niin ettei aina lapsella ole mikään "sen kummempi" vaan ihan vaan jostain kenkä puristaa. Ehkä lapsi on tylsistynyt perhe-elämään, hakee valtaa tai vaikkapa on yliväsynyt, ehkäpä on vaikka liimakorva tms. ihan fyysinen juttu... Esim joku täällä aiemmin neuvoi että lapsen päivä pitää täyttää ohjelmalla ettei ehdi/jaksa kiukutella!!! Miettikää nyt vähän, lapsihan uupuu ihan täysin tuollaisella menolla. Kyllä lasta pitää opettaa rauhoittumaan jos hän ei itse osaa, ja osoittaa sen rauhoittumisen tärkeys. Liian paljon näkee ostoskeskuksissa myöhään arki-iltoina palloilevia perheitä joissa uupuneet lapset silmät ristissä itkevät ja raivoavat pitkän hoitopäivän jälkeen!!! Pahaa tekee ja tekisi mieli nuhdella muka järkeviä aikuisia, tiedän kun joillain on sellainen tapa että hengaillaan vaikka Sellossa ilta päiväkodin jälkeen että saadaan lapsi väsytettyä suoraan sänkyyn... Se on muka sitten sitä perheen "laatuaikaa" vaikka ei todellakaan ole, parasta laatuaikaa on aikuisen kainalo ja vaikkapa mielenkiintoinen kirja!

 

Jari Sinkkosen sanoin "ensin pitää selvittää kaikki lapsen perusjutut (uni,ruoka,terveys, huolet) ennenkuin aletaan edes miettimään mitään adhd:ta" Se ja muut käytöshäiriöt ovat vähän niinkuin päivän "trendi", vaikkakin tiedän että oikeasti diagnosoituja lapsia on eikä vähättele ollenkaan heidän sairauttaan. Se nyt vaan on niin ettei aina lapsella ole mikään "sen kummempi" vaan ihan vaan jostain kenkä puristaa. Ehkä lapsi on tylsistynyt perhe-elämään, hakee valtaa tai vaikkapa on yliväsynyt, ehkäpä on vaikka liimakorva tms. ihan fyysinen juttu... Esim joku täällä aiemmin neuvoi että lapsen päivä pitää täyttää ohjelmalla ettei ehdi/jaksa kiukutella!!! Miettikää nyt vähän, lapsihan uupuu ihan täysin tuollaisella menolla. Kyllä lasta pitää opettaa rauhoittumaan jos hän ei itse osaa, ja osoittaa sen rauhoittumisen tärkeys. Liian paljon näkee ostoskeskuksissa myöhään arki-iltoina palloilevia perheitä joissa uupuneet lapset silmät ristissä itkevät ja raivoavat pitkän hoitopäivän jälkeen!!! Pahaa tekee ja tekisi mieli nuhdella muka järkeviä aikuisia, tiedän kun joillain on sellainen tapa että hengaillaan vaikka Sellossa ilta päiväkodin jälkeen että saadaan lapsi väsytettyä suoraan sänkyyn... Se on muka sitten sitä perheen "laatuaikaa" vaikka ei todellakaan ole, parasta laatuaikaa on aikuisen kainalo ja vaikkapa mielenkiintoinen kirja!

Ei tietenkään aina olekaan mistään diagnooseista kysymys, mutta jos siis perheen arki sekä lapsen käytös päiväkodissa on sellaista mitä ap ensimmäisissä viesteissään kuvaa eikä mitkään heidän kokeilemistaan lukuisista keinoista auta yhtään niin silloin minun mielestäni olisi aika hakea apua jostain. Vaikka sitten sieltä perheneuvolasta. Sen sijaan siis että jatketaan tuolla linjalla missä yksi lapsi saa sabotoida koko perheen elämää kaikki lomat ja reissut mukaanlukien.

Minusta tuo ei kuulosta lainkaan normaaliarjelta 5v:n kanssa (vaikkei nyt omaa kokemusta siitä normaalista 5v:sta olekaan, mutta meidän autististen lastenkin kanssa liikkumiset ja elämiset sujuvat helpommin) ja siksi olisi hyvä selvittää missä mättää ja mitä asialle voi tehdä. Se että äiti on etukäteen päättänyt ettei hän suostu viemään lastaan tutkimuksiin koska ei halua tälle mitään diagnoosia on vähän surullista niin lapsen itsensä kuin koko perheen ja päiväkotiryhmän kannalta.

 

En mä ymmärrä miksi ap:n piti edes tehdä tämä aloitus, kun ei edes mitään apua halua. Ei siitä lapsen tutkimisesta mitään haittaa ole, ei se tarkoita välttämättä mitään diagnoosia. Valitettavasti on kyllä oikeasti olemassa kehityshäiriöitä yms ja niihin tarvitsee oikeasti apua.

 

Ei tietenkään aina olekaan mistään diagnooseista kysymys, mutta jos siis perheen arki sekä lapsen käytös päiväkodissa on sellaista mitä ap ensimmäisissä viesteissään kuvaa eikä mitkään heidän kokeilemistaan lukuisista keinoista auta yhtään niin silloin minun mielestäni olisi aika hakea apua jostain. Vaikka sitten sieltä perheneuvolasta. Sen sijaan siis että jatketaan tuolla linjalla missä yksi lapsi saa sabotoida koko perheen elämää kaikki lomat ja reissut mukaanlukien.

Minusta tuo ei kuulosta lainkaan normaaliarjelta 5v:n kanssa (vaikkei nyt omaa kokemusta siitä normaalista 5v:sta olekaan, mutta meidän autististen lastenkin kanssa liikkumiset ja elämiset sujuvat helpommin) ja siksi olisi hyvä selvittää missä mättää ja mitä asialle voi tehdä. Se että äiti on etukäteen päättänyt ettei hän suostu viemään lastaan tutkimuksiin koska ei halua tälle mitään diagnoosia on vähän surullista niin lapsen itsensä kuin koko perheen ja päiväkotiryhmän kannalta.

Niin tottakai, ei tuo normaalilta kuulosta! Mulla itselläni on terve ja normaali 5-vuotias ja hän on aivan ihana! Todella syvällisiä keskusteluja ja paljon ajatuksia siellä päässä. Ei todellakaan saa raivareita vaan meillä on pitkän aikaan harjoiteltu sitä että tunteet puetaan sanoiksi.

 

Niin tottakai, ei tuo normaalilta kuulosta! Mulla itselläni on terve ja normaali 5-vuotias ja hän on aivan ihana! Todella syvällisiä keskusteluja ja paljon ajatuksia siellä päässä. Ei todellakaan saa raivareita vaan meillä on pitkän aikaan harjoiteltu sitä että tunteet puetaan sanoiksi.

Jep. Ja jos ap:llakin on kysymys terveestä, normaalisti kehittyneestä lapsesta jonka kanssa jostain syystä asiat on menneet pahasti solmuun olisi hyvä hakea sitä apua. Eikä se apu todellakaan tarkoita mitään lääkkeitä, vaan sitä että jonkun asiantuntijan kanssa purettaisiin läpi noita arjen ongelmatilanteita, etsittäisiin niille syitä ja keinoja saada ne sujumaan. Niin että se lapsi tosissaan pystyy ilmaisemaan ne ajatukset ja tunteet mitä mielessään liikkuu sanoin ja normaalein toiminnoin.

Lähtökohtaisestihan se apu ei meinaakaan mitään diagnoosin metsästämistä (sellaisenaanhan diagnoosi itsessään ei edes muuta mitään) vaan juuri niiden keinojen löytämistä millä saisi arjen sujuvaksi. Ikävää on jos vanhemman diagnoosi-pelko estää häntä hakemasta apua.

 

Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

No tuota.

Se, joka on täysin kusessa lapsensa kanssa, olet sinä.
Se, jolla tilanne on jatkunut jo vuosia, olet sinä.
Se, joka kertoo lapsensa pilaavan koko perheen elämän, olet sinä.

Me muut tässä ketjussa ollaan niitä, jotka pärjätään omiemme kanssa, meidän lapset ei pilaa meidän elämää eikä sido meitä kotiin. Osa meistä on käynyt lastensa kanssa tutkimuksissa ja saanut avun, osa vääntää tenaviensa kanssa enemmän tai vähemmän, mutta me pärjätään.

Joten mitä ihmettä sä oikein selität?

Tuskin tilanne tulevaisuudessa itsestään hyväksi muuttuu jos kerran nyt on noin paha, ja vuosia on pysynyt jo samana. Mutta ainahan voit lohduttautua sillä, että neuvolan tädin mielestä teidän 5 v on keskimääräistä älykkäämpi (sama on muuten sanottu meidän 5-vuotiaasta, jonka käytös ei ole laisinkaan tuollaista kuten teillä), samalla kun jatkatte koko perheen kanssa kotona kököttämistä ja annatte lapsen jatkossakin pilata elämänne.

Kiitos ja hei. Toivon, että lapsesi ei osu samaan eskariin & kouluun mun lapseni kanssa, siltä varalta että tulevaisuus ei tuokaan muutosta asiaan ja sama rumba jatkuu.

 

Toi on ihan puppua, että diagnoosista olisi jotain haittaa, itse koen, että meidän pojille oli diagnoosista hyötyä koulussa, sai enrmmän avustajan aikaa jne.. Meillä ei ollut edes noin kovia ongelmia mitä alkuperäisellä kirjoittajalla, hiukan adhd ongelmia vain. Diagnoosista myös se hyöty, että saatiin toimintaterapiaa joka auttoi tosi paljon. Lääkitystä ei edes neurologi suositellut, sanoi että jos ongelmat pahenee niin harkitaan aikaisintaan 3 lk aikana

 

Ja vielä sen verran, että diagnoosi ei muuttanut sitä, että ovat älykkäitä lapsia, päin vastoin koulukypsyys testeissä tuli hyvin ilmi että älykkyys keskitasoa parempaa, mutta vaikeutta keskittyä ja kohdentaa tarkkaavaisuutta. Hae apua, älykkyys ei kerro sitä, etteikö lapsi tarvitse tukea muussa pärjäämisessä

 

1. Saako lapsi tarpeeksi huomiota? 2.Saako hän huomiota vain rääkkymällä? 3. Saako lapsi tarpeeksi hellyyttä, syliä,haleja? 3. Saako lapse tarpeeksi positiivista palautetta hyvätä käytöksestä? 4. Saako kannustusta, temppausta?

-> Nämä kun laittaa kuntoon johdonmukaisten sääntöjen kera, alkaa elämä hymyillä.
Kierre voi olla jo todella pitkällä teillä, mutta olkaa kärsivällisiä niin tilanne alkaa helpottaa.

Lisäksi voi palkita lasta kiinnostavilla asioilla.

Mieti tarkasti noita antamiani numerokohtia.

 

1. Saako lapsi tarpeeksi huomiota? 2.Saako hän huomiota vain rääkkymällä? 3. Saako lapsi tarpeeksi hellyyttä, syliä,haleja? 3. Saako lapse tarpeeksi positiivista palautetta hyvätä käytöksestä? 4. Saako kannustusta, temppausta?

-> Nämä kun laittaa kuntoon johdonmukaisten sääntöjen kera, alkaa elämä hymyillä.
Kierre voi olla jo todella pitkällä teillä, mutta olkaa kärsivällisiä niin tilanne alkaa helpottaa.

Lisäksi voi palkita lasta kiinnostavilla asioilla.

Mieti tarkasti noita antamiani numerokohtia.

Joissain perheissä huomataan sitten teini-iässä että emmepä olekaan puhuneet kymmeneen vuoteen toisillemme nätisti... Tiuskimisesta, riitelystä ja rangaistuksista tulee ikävä kierre. Hyvä keino on vaikkapa pyytää jonkun ulkopuolisen videoimaan perheen tilanteita, mieluiten sillä tavalla ettei kuvaamisesta kerrota etukäteen koska aloitetaan. Kun katselee omaa toimintaa ja tilanteita "ulkopuolisen" silmin, huomaa yllättävän paljon kaikenlaista mitä ei normaalisti huomaa!