5-vuotias pilaa koko perheen elämän

...mutta sitä ei voi saada eskarissa tai koulussa, ilman diagnoosia ja avustajaa. Eihän diagnoosi tai avustaja sitä tarkoita, että lapsi olisi tyhmä, ei oppisi asioita, jne.

En nyt tarkoita että teidän lapsi sitä tarvitsisi, totean vaan yleisesti että ilman erityisjärjestelyjä ei voida koulumaailmassa antaa lapselle enemmän huomiota, vaan opettajasta ja mahd. luokka-avustajasta pitää riittää sopivasti kaikille. Myös niille jotka istuu hiljaa paikoillaan.

Joskaan 5 v ei ole vielä kouluun menossa

Pojan käytös on kodin ulkopuolella lähes täydellistä (sosiaalinen, rauhallinen, huomaavainen...), että tätä ongelmallista käytöstä on vain koti-oloissa. Poika on käynyt tutustumassa tulevaan eskariinsa kolme kertaa, puoli päivää kerrallaan ja opettajalta saimme suuria kehuja hienosta pojasta. Ja poika itse on aivan onnensa kukkuloilla, kun saa olla koulussa ja kavereiden ympäröimänä. Uskon, että pojalla ei tule koulussa ongelmia. Vaikkei koskaan voi tietää, mut ehdottomasti reippain koululainen meillä tähän mennessä.
Poika aloittaa eskarin syksyllä, täyttää syksyllä 6v.

 

Kun on raskasta, on. Meillä ääriraskasta. Mutta en koe jääväni pois muiden lasteni elämästä jos mies ja kaksi muuta lasta käy huvipuistossa tai matkoilla ilman meitä. Vuorostaan mies jää lapsen kanssa kotiin jos tilanne on sellainen ettei lasta voi mukaan ottaa.

JOs ette itse pärjää lapsen kanssa, on apua haettava muualta. Niin se vaan menee.

 

Peesailen Anatoliaa, Ken gurua ja muita samoin kirjoitelletia. Ihan siitä syystä että itselläni on kohta 5v täyttävä autisti-tyttö jonk käytös on välillä ihan samaa luokkaa kuin ap:n lapsella. Enkä voisi kuvitella että istuskeltaisiin kotona neljän seinän sisällä niin että tyttö saisi pilata kaikkien elämän vain siksi ettei haluta mitään diagnoosia.

Meillä diagnsin myötä saatiin avustaa päiväkotiin ja vapaa-ajallekin, päästiin kuntoutusohjelmaan, ollaan saatu apuvälineitä ja opastusta vaihtoehtoisista viestintätavoista jne. Mistään lääkkeistä ei olla missään vaiheessa puhuttukaan ja kyllä nykyään menee paremmin kuin ennen diagnoosia -niin kotona kuin hoidossakin. Helppo tuo lapsi ei varmaan tule koskaan olemaan mutta ollaan kyllä valmii ottamaan vastaan kaikki mahdollinen apu niin tämän päivän jaksamisen kuin ennen kaikkea lapsen tulevaisuuden vuoksi.

Jos taas ap uskoo ettei lapsi ole erityislapsi niin ei niistä tutkimuksista haittaakaan ole, ainakin saa ne epäilykset pois. Jotain apua kuitenkin pitäisi hakeavaikka perheneuvolan kautta.

 

[QUOTE="mutsi";23917203]Pojan käytös on kodin ulkopuolella lähes täydellistä (sosiaalinen, rauhallinen, huomaavainen...), että tätä ongelmallista käytöstä on vain koti-oloissa. Poika on käynyt tutustumassa tulevaan eskariinsa kolme kertaa, puoli päivää kerrallaan ja opettajalta saimme suuria kehuja hienosta pojasta. Ja poika itse on aivan onnensa kukkuloilla, kun saa olla koulussa ja kavereiden ympäröimänä. Uskon, että pojalla ei tule koulussa ongelmia. Vaikkei koskaan voi tietää, mut ehdottomasti reippain koululainen meillä tähän mennessä.
Poika aloittaa eskarin syksyllä, täyttää syksyllä 6v.[/QUOTE]
Kiva juttu . Useinhan mukelot on hienosti päiväkodissa/muuten kodin ulkopuolella, mutta kotona sitten pitää hiukan saada kiristellä vanhempien pinnaa (samaa on havaittavissa myös meillä).

Ap:llä taas ei ole näin, vaan hän kertoi että lapsella on päiväkodissakin vaikeuksia ja kodin ulkopuolelle he eivät voi edes lähteä. Ihan eri tilanne siis kuin teillä.

 

kun en halua diagnosoida lastani, koska se sitten vaikuttaa jo asennetasolla kouluun saakka.
en halua avustajia, enkä missään nimessä anna pumpata 5 vuotiaasen mitään lääkkeitä, jos ei ole hengestä tai terveydestä kyse.
voikohan terapiasta olla tuon ikäisille oikeasti apua?

Diagnoosi tulee joka tapauksessa jossakin vaiheessa, jos sellaiseen on aihetta. Ei sitä voi väistellä ikuisuuksia. Diagnoosilla saa oikeaa hoitoa. Muuten väärää tai mitään.

 

Jos toi on jo jatkunut vuosia ja mitään ette ole vanhempina saanut aikaiseksi. Viimeistään nyt eskari-iässä aletaan asiaa eskarin puolelta ajamaan. Jollette te vanhempina suostu tutkimuksiin jotka on lapsen parhaaksi tulevaisuudessa, niin oletko miettinyt huostaanottoa? Vanhemmat eivät saa olla esteenä lapsensa normaalille kehitykselle.
Mielestäni tuo ei kuulosta enää normaalilta uhmalta!

 

Mulla on samanlaisaia kokemuksia omasta pojasta joka alkoi terrolisoimaan n. 4vanhana. Sitä jatkui ja jatkui. Kunnes eskari-ikäisenä laitoin pojan neuropolille tutkimuksiin. Tuloksena 2vuoden tutkimusten jälkeen oli adhd johon poika sai lääkityksen. Olen todella tyytyväinen ratkaisuun. Että hain lapselle apua sillä jälkeenpäin kun mietin niin en tiedä missä itse olisin tai lapseni.
Voin sanoa että alle 6vuotiaille ei määrätä edes mitään lääkkeitä eikä juurikaan diagnosoida mitään.
Lapseni elämä parani niin paljon vaikka kaupunki hylkäsi ensin kuntoutumisanomuksen mutta kävimme sairaalassa neuropolilla ja sitten toimintaterapeutilla.
Lapseni kävi myös 2x eskarin ja meni siis vuotta myöhemmin kouluun.
Ala-asteella vaikeukset alkoivat 3luokalla ja 4ja 5 luokan kävi erityisluokalla jossa oli vähemmän oppilaita , vain 8 ja 2opettajaa ja avustaja.
Nyt palaa 6luokalle omaan kouluun jossa kävi 1-3 luokat.

 

hae nyt hyvä ap apua, diagnoosi ja jos saatte lääkkeet niin sitten saatte. KOSKA:
serkun muksu oli juuri tuollainen ja serkku vain väitti, että uhmaikää ja voimakas tahto se vain on . ei halunnut hakea apua, vaikka lapsi piti ottaa päiväkodista pois ja kauppareissutkin olivat painajaista. kun koulu alkoi, opettajat puuttuivat lopulta tilanteeseen koska lapsi oli yhä täysin mahdoton, serkun mukaan kyseessä oli siis sama uhmaikä joka oli alkanut kolme veenä.. serkku ei diagnoosin jälkeenkään suostunut myöntämään että heillä on erityislapsi :/

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

 

Meillä poika oli samanlainen mikään ei onnistunut, sitten eskari iässä alkoi kaverit vältellä, kun kaikki leikit oli riehumista ja pojan itsetunto nollissa, kun koko ajan jouduttiin komentamaan ja sanomaan joka asiasta. Eskarissa ei onnistunut mikään, kotona riideltiin ja poika oli jo vaaraksi itselleen, kun keksi mitä älykkäämpiä tempauksia. Puoli vuotta sitten saatiin todettiin ad/hd ja aloitettiin lääkitys, ja poika aivan mahtava, vilkas, mutta pystyy toimimaan sääntöjen mukaan, raivokohtaukset on hallinnassa ja eskarissa sujuu kuin leikki. Kavereilta satelee synttärikutsuja Nyt poika on tosi iloinen ja onnellinen, itsekin tyytyväinen lääkitykseen.
Eli joissain tapauksissa se lääkitys on aivan pakollinen, kannattaa hakea apua

 

hae nyt hyvä ap apua, diagnoosi ja jos saatte lääkkeet niin sitten saatte. KOSKA:
serkun muksu oli juuri tuollainen ja serkku vain väitti, että uhmaikää ja voimakas tahto se vain on . ei halunnut hakea apua, vaikka lapsi piti ottaa päiväkodista pois ja kauppareissutkin olivat painajaista. kun koulu alkoi, opettajat puuttuivat lopulta tilanteeseen koska lapsi oli yhä täysin mahdoton, serkun mukaan kyseessä oli siis sama uhmaikä joka oli alkanut kolme veenä.. serkku ei diagnoosin jälkeenkään suostunut myöntämään että heillä on erityislapsi :/

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

Sä olit jo etukäteen päättänyt, ettet halua mitään apua lapsellesi ja perheellenne. Joten sulle kelpaa toki vain ne vastaukset, joissa ollaan samaa mieltä juuri sun kanssasi (syytit muita ketjuun vastaajia ainoan oikean mielipiteen ideologiasta --> nimenomaan sinähän olet sitä mieltä, että ainoastaan sinun tapasi on se oikea). Ja väität, että tulet pärjäämään oman lapsesi kanssa paremmin kuin muut koskaan. Hah, eivätkö nämä kuluneet vuodet ole jo osoittaneet sinulle, että asia on täysin päinvastoin. Ethän sinä pärjää!!! Kuten kirjoitit, lapsesi pilaa koko perheenne elämän!

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

Aiot siis jatkaa samaa kasvatusmenetelmää ja odottaa, että lapsesta tulee kunnolla käyttäytyvä? ja sen ajan isosisaret joutuvat luopumaan menoista ja vanhempien kanssa olosta?

 

Lapsi on keksinyt miten saa itselleen huomiota. Tarvittaisiin kova koulu, eli pitäisi antaa ainoastaan pakollinen huomio jonkin aikaa.

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

Mitä asiatonta siinä on jos ehdottaa ottamaan yhteyttä perheneuvolaan tms ? :O
Jos poika hallitsee koko teidän perheen elämää niin pitäähän silloin jonkun asian muuttua vaikka se olisi vain uhmaa.
Ja koska jos sun pojalla on jotain muuta kuin uhmaa niin se ei sieltä mihinkään katoa vaikka ette ikinä mihinkään lääkäriin menisi.

Ja Anatolia oli siinä ihan oikeessa että siinä vaiheessa kun sun poika menee kouluun,ja jos käytös on vielä samanlaista ,niin siitä ei tule yhtään mitään.Saatte vaan huonon maineen,sekä poika että te vanhemmat.

Ja niinkuin jo sanoin jonkunlaista apua te joka tapauksessa tarvitsette.Oli syy käytökseen mikä tahansa,koska ette kerta yksin selviä.
Ja asiat selvitetään kuitenkin viimeistään parin vuoden päästä koulun puolelta jos te ette sitä itse tee.

 

Mielenkiinnolla tässä seurasin tätä keskustelun rönsyilyä.

Tavanomaiseen tyyliin vastauksistanne päätellen olen pilaamassa lapseni elämän ja muutenkin itsekäs paska, joka ajattelee vain omaa iloaan. Lapsesta ei tule ilman psykologia ikinä kunnon koululaista ja joutunee ennustuksienne mukaisesti piakkoinkin koulukotiin ja jonkun vastaajan mukaanhan lapsi pitääkin jo pikaisesti huostaanottaa...

Uskomatonta mustavalkoisuutta ja kapeakatseisuutta täällä kyllä riittää.
Jos ei omassa lähipiirissä olevilla lapsilla ole ollut juuri tällaista ongelmaa, on se varmastikin kamala vika, johon auttaa vaan ammattilaisten puuttuminen, mitään muita tapoja päästä eteenpäin ei ole.
Onneksi joukossa oli muutama maalaisjärkeäkin edustava yksilö, mm. vilukissa ja mutsi.
Ateeksi, jos nostin verenpainettanne turhaan, jo tämä hulluutta lähentelevä keskustelu auttoi minua osaltaan, koska nyt on helpompi uskoa neuvolan tätin mielipidettä, joka kuului: keskivertoa älykkäämpi 5-vuotias. Uskaltaisin jo uskoa, että jatkossa pärjään tuon pikku ärisijäni kanssa paremmin, kuin nämä "on vain 1 oikea mielipide ja se on omani"-äidit tulee koskaan pärjäämään omiensa kanssa.
Kiitos asiallisille vastaajille.

Jos neuvolassa on sanottu että keskivertoa älykkäämpi, niin heräsi ajatus että jos ongelmat ja kiukuttelut johtuvatkin siitä että pojalla on yksinkertaisesti tylsää. Sinuna yrittäisin keksiä sellaista puuhastelua, missä tarvitsee käyttää älyä ja josta saisi onnistumisen kokemuksia. Sellaista mitä olisi kiva tehdä ja mihin jaksaisi keskittyä. Ja sitten kun näitä turhautumiskiukkuja tulee, niin syliä vaan ja rauhallista aikuista vierelle kestämään se kiukku yhdessä pois.
Minä en mustavalkoisesti saanut ap:n kertomuksesta sellaista kuvaa että olisi koko ikänsä ollut näin hankala? Olenko väärässä vai niinkö ollut tosiaan että on ollut jatkuvaa taistelua vuodesta toiseen? Eriasia on että rajoja tietenkin jokainen lapsi koettelee vuodesta toiseen, toiset kovemmin kuin toiset. Mutta että näin hankalaa olisi aina ollut, minulle ei sellainen kuva välity. Ap, oikaise jos olen väärässä

 

pitäiskö hänet sitten tutkia, onko hänellä vaikka joku adhd tai aspegrenin syndrooma. ja jos näitä ei ole. niin sitten vaan kova kuri. onko teillä esim. ketään, joka voisi hoitaa häntä silloin kun te muut olette reissussa. ehkä se osaltain auttaisi lasta huomaamaan, että hän jää paitsi kaikkea mukavaa ellei käytös muutu

 

Sitten myös tuli mieleen että onko poika huono kestämään pettymyksiä? Silloinhan ne raivarit helposti tulee kun joutuu pettymään eikä saakaan periksi. Meillä oli samanlaista, mutta sylittelyn, selittelyn ja läheisyyden avulla pettymyksen sietokyky on kasvanut kun pahimmillaan oli raivareita tuon 5-vuoden uhman kanssa.

 

kun en halua diagnosoida lastani, koska se sitten vaikuttaa jo asennetasolla kouluun saakka.
en halua avustajia, enkä missään nimessä anna pumpata 5 vuotiaasen mitään lääkkeitä, jos ei ole hengestä tai terveydestä kyse.
voikohan terapiasta olla tuon ikäisille oikeasti apua?

häh, siis mitä ihmettä voiko tälläisiä vanhempia olla olemassakaan?? mä oon 2vuotiaasta asti ollut sitä mieltä että meidän poika poikkeaa normista ja 4vuotiaasta asti halusin hänelle tutkimuksia, jotka valitettavast saatiin vasta tänä keväänä käyntiin.

kyllä minä halusin hänelle avustajan,ikävä kyllä sitä piti odottaa eskari vuoteen saakka. ja aivan varmasti halusin oikean diagnoosin jotta lapsi saa oikeat avut joka paikassa, sekä SE ÄLYTÖN VANHEMPIEN SYYLLISTYS LOPPUI SIIHEN DG!

miksi joku ei halua näitä? ja lääkitys on auttanut paljon(terv. entinen lääkkeiden vastainen).


muuten ap saa sympatiani tiedän miltä tuo tuntuu, meillä on ollut ihan samanlaista,eikä siihen auttanut mikään. vieläkin uhmaa joka asiassa ja karkailee,mutta lyöminen ja kiusanteko on vähentynyt hurjasti viime talvesta. nykyään tästä elämästä voi joskus jopa nauttia,ihmeellistä. mutta en mäkään lähe mihinkään häihin tms tämän lapsen kanssa,kauppakäynnit on tarpeeksi stressaavia, ja meillä pienenpi lapsi osaa toimia paremmi kuin tuleva kouluikäinen.

 

Kuule.
Kun sun lapsi riehuu eskarissa ja koulussa, niin se vasta asenteisiin vaikuttaakin. Hän on se rasittava pikku piru joka ei osaa käyttäytyä, se kamala kakara joka hakkaa muita, kiusaaja, juhlissa sua mulkoillaan kun lapsesi riehuu, supistaan että "voi jeesus tota Veetin äitiä, eikö se todellakaan osaa yhtään pitää kuria?"...sitäkö haluat?

Et halua diagnoosia, et avustajaa. Toisin sanoen et suostu hyväksymään sitä tosiasiaa että sulla saattaa olla erityislapsi. Ja kieltämällä tosiasiat teet suurta hallaa lapsesi kehitykselle ja tulevaisuudelle.

Oma poikani on 5 v, samoin moni hänen kaverinsa. Ja kuvailemasi käytös ei ainakaan tämän suppean otannan perusteella ole normaalia.

Tällaiset tuomitsevat asenteet ovat seuraavaksi pahin asia oman sietokykynne jälkeen. Sitäkin kannattaa miettiä, että kestättekö tällaista asenteelleista ja typerää asennetta, vai onko teillä taitoa ottaa vastaan ympäristön mahdollinen kielteinen suhtautuminen teihin.

Kuvailemasi perusteella on vaikea sanoa onko pojallasi jokin häiriö, esim. neurologinen häiriö tai kehitysvamma. Tuo voi olla ihan normaalin lapsen käytöstä. Lapsella saattaa olla temperamentti, joka helposti johtaa epätoivottuun käytökseen. Tietyt temperamenttityypit johtavat helposti aggressiiviseen käytökseen tai neagatiiviseen suhtautumiseen "epämukavissa" tilanteissa (esim. pukeminen, lähteminen, keskittyneen lekin lopettaminen, sosiaalisesta haastavat tilanteet, tylsistyminen ...). Yleensä lapsi oppii iän myötä käsittelemään näitä tunteita niin, että ne eivät haittaa kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Jokin tilanne (kriisi, muutos, alistettu asema perheessä/päiväkodissa/koulussa) voi laukaista huonon käyttäytymisen ja se voi muuttua tavaksi reagoida, mikäli lapselle syntynyttä huonoa noidankehää ei ymmärretä hoitaa oikella tavalla.

Tässä yksi tarkistuslista, josta voi löytyä alkuperäinen/edelleen voimassa oleva syy huonolle käytökselle
- perheeseen liittyvät syyt, kuten muutto, vanhempien huonot välit, sisarusten välinen kilpailu, perheen vähäinen yhdessäolo, lapsi saa liian vähän positiivista huomiota, kasvatusongelmat
- päivähoitoon liittyvät syyt, kuten lapsiryhmän epäedullinen dynamiikka, kiusaaminen, päivähoitohenkilökunnan asenteet/pahoinvointi, muutokset päivähoidossa, kasvatusongelmat

Yllä olevat asiat kannattaa käydä mahdollisimman kiihkottomasti läpi ja pohtia kuinka niihin voisi vaikuttaa.

Se mitä voitte tehdä nyt heti on se, että ryhmittäydytte kotona uudellen joksikin aikaa. 10- ja 12- vuotiaille on paljon kivaa tekemistä, johon 5-vuotiasta on ihan turha ottaa mukaan (huvipuistot, elokuvassa käynti, cartingajo, pitkät pyöräretket, kiipeilyharrastus, urheilukilpailut ja perhekonsertit esimerkiksi). Toinen teistä vanhemmista keskittyy hetkeksi enemmän isoihin lapsiin ja toinen tekee 5-vuotiaan kanssa tälle paremmin sopivia juttuja (eväsretket, uimaranta, Muumi-maailma, maauimala, kävely metsässä, leikkipuisto, löhöily, Turun linna esimerkiksi). Turhaa on surkutella perheen yhtenäisyyttä ja että kaikki tekisivät aina kaikkea samaa samaan aikaan. Sellainen ei aina toimi. Pienelle on myös hyväksi tietää, että hänellä on omat spesiaalihetkensä vanhemman kanssa ja toisaalta sekin on hyväksi, että hän tietää olevansa niin pieni, ettei pääse kaikkialle mihin isot lapset pääsevät. Se kasvattaa lasta monella tapaa. Hän oppii siihen, että kaikkea ei saa, ei ainakaan heti. Vastalahjaksi hän saa jotakin omaa kivaa, josta on kiva kertoa isoille sisaruksille. Ja hänellä on jotakin mitä odottaa, kun kasvaa koululaiseksi, isoksi pojaksi. Sitten hänkin pääsee niihin paikkoihin, jonne isot sisarukset pääsevät jo nyt.

Muutama tällainen viikonloppu tai päivä yleensä jo lataa akkuja positiivisessa mielessä.

Tsemppiä!

 

Mitä asiatonta siinä on jos ehdottaa ottamaan yhteyttä perheneuvolaan tms ? :O
Jos poika hallitsee koko teidän perheen elämää niin pitäähän silloin jonkun asian muuttua vaikka se olisi vain uhmaa.
Ja koska jos sun pojalla on jotain muuta kuin uhmaa niin se ei sieltä mihinkään katoa vaikka ette ikinä mihinkään lääkäriin menisi.

Ja Anatolia oli siinä ihan oikeessa että siinä vaiheessa kun sun poika menee kouluun,ja jos käytös on vielä samanlaista ,niin siitä ei tule yhtään mitään.Saatte vaan huonon maineen,sekä poika että te vanhemmat.

Ja niinkuin jo sanoin jonkunlaista apua te joka tapauksessa tarvitsette.Oli syy käytökseen mikä tahansa,koska ette kerta yksin selviä.
Ja asiat selvitetään kuitenkin viimeistään parin vuoden päästä koulun puolelta jos te ette sitä itse tee.

no mitä tulee käytöksen ongelmien ratkaisuun,ei osannut meidän kohdalla psykologi sanoa mistä johtuu,eikä kertoa millä pojan saa ns normaaliksi. perheneuvola olis ihan hyödytön,oli vaan muka tempperamenttinen lapsi. onneksi minun ja päiväkodin vaatimuksesta poika saatiin eteenpäin ja nyt on adhd dg ja itse epäilen uhmakkuushäiriötä(mutta saattaa selittyä muullakin).

 

Vaarannat lapsesi kasvuolosuhteet kun kiellät häneltä avun saannin.Eskari/kouluiässä viranomaiset viimeistään puuttuvat tilanteeseen jos käytös on samanlaista.Siitä rumbasta ei sitten ihan helpolla irti pääsekkään.Lapsi tutkitaan vaikka pakolla,ja tässä tapauksessa hyvä niin,kun et lapsen etua ajattele vaan ilmeisesti omaa häpeääsi jos hän osottautuisi erityislapseksi

 

Mulla on samanlaisaia kokemuksia omasta pojasta joka alkoi terrolisoimaan n. 4vanhana. Sitä jatkui ja jatkui. Kunnes eskari-ikäisenä laitoin pojan neuropolille tutkimuksiin. Tuloksena 2vuoden tutkimusten jälkeen oli adhd johon poika sai lääkityksen. Olen todella tyytyväinen ratkaisuun. Että hain lapselle apua sillä jälkeenpäin kun mietin niin en tiedä missä itse olisin tai lapseni.
Voin sanoa että alle 6vuotiaille ei määrätä edes mitään lääkkeitä eikä juurikaan diagnosoida mitään.
Lapseni elämä parani niin paljon vaikka kaupunki hylkäsi ensin kuntoutumisanomuksen mutta kävimme sairaalassa neuropolilla ja sitten toimintaterapeutilla.
Lapseni kävi myös 2x eskarin ja meni siis vuotta myöhemmin kouluun.
Ala-asteella vaikeukset alkoivat 3luokalla ja 4ja 5 luokan kävi erityisluokalla jossa oli vähemmän oppilaita , vain 8 ja 2opettajaa ja avustaja.
Nyt palaa 6luokalle omaan kouluun jossa kävi 1-3 luokat.

Unohdin mainita että adhd - lääkevaikutus kestää vain 12h eli aamusta iltaan. Se ei siis ole sellainen lääke joka jää elimistöön seuraavaksi päiväksi vaan aina otetaan uusi pilleri aamulla. taukoja voi pitää esim. viikonloppuisin tai lomalla.

 

Jos meidän 5v saisi päättää, niin vanhempien tehtävä olisi kaiket päivät keksiä hänelle tekemistä; seisoa vaikka pihalla katsomassa ja kehumassa kun hän potkii palloa. Välillä on itku herkässä kun äiti hoitaa vauvaa ja isä on töissä eikä kukaan huomaa vähän-isoa poikaa joka keksii tylsyyksissään piirtää seinään. Äiti yrittää imettää vauvaa päiväunille, ja poika tulee samaan huoneeseen leikkimään ja selostaa kovaan ääneen leikkejään, lukuisista kielloista ja hyssellyistä huolimatta. Vauvaa naurattaa, äiti hermostuu ja poikaa itkettää.
Kun isä tulee kotiin ja haluaisi vähän aikaa rentoutua, mutta saa sohvalle ja vessaankin mukaansa taukoamatta puhuvan seurankipeän pojan. Jos isä haluaa pidellä vauvaa sylissä (että äitikin voisi hengähtää kahvikupposen äärellä), poika haluaisi myös, ja kun ei saa, seuraa itkua ja huutoa "kun mä en IKINÄ saa pitää sitä sylissä!"
Jos on koko päivä oltu sisällä tekemättä mitään sen kummempaa, kauppareissusta tulee painajainen; juostaan ympäri kauppaa, roikutaan ostoskärryssä ja joka hyllyn kohdalla pysähdytään marisemaan että ostetaan tätä ja tätä ja tätä. Parkkipaikalla on räplätty lapsilukko pois päältä ja paetaan autosta jo ennen kuin se pysähtyy. Nukkumaan meno lähestyy, mutta iltapalapöydässä hilluu pikkuapina jonka mielestä kaikki on pahaa ja aikoo muuttaa mummolaan. Hampaiden pesun aikanakin tulee mieleen miljoonia asioita ja kysymyksiä. Omasta sängystä käsin voi vielä herättää vauvan, kun huutaa janoa ja käy varmuuden vuoksi pissalla muutaman kerran.
Kun poika viimein nukahtaa, äiti ja isä istuvat väsyneinä sohvalla, vauva rallattelee sitterissä.

Mutta ei me silti ajatella, että 5v pilaa perhe-elämän. Kyse on niin paljon omasta asenteesta ja omasta viitseliäisyydestä, miten paljon jaksaa pojan kanssa ulkoilla ja käydä kavereilla leikkimässä. (Ymmärrän hirveän hyvin, miksi jotkut pitävät tämän ikäisen lapsen kokopäivähoidossa vaikka äiti on vauvan kanssa kotona!)
Kieltämisestä ja komentamisesta tulee niin helposti tapa ja loputon negatiivinen kierre, lapsi tajuaa että sillä pahanteollakin saa vanhempien, jopa molempien, huomion. Itsekin joudutaan lähes päivittäin miehen kanssa toisiamme muistuttamaan että jatkuvan kieltämisen ja komentamisen sijasta pitää muistaa kehua ja ohjata välillä muihin puuhiin.

 

Diagnoosi voi olla myös helpotus, niin koko perheelle kuin ympäristöllekin. Ainakin itse koin niin. Tiesin että lapsen käyttäytymisen taustalla on jotain eikä vaan lapsi tee "pahuuttaan/ilkeyttään" asioita vaikeaksi. Eikä se todellakaan tarkoita että diagnoosin takia lapsen käytös on hyväksyttävämpää vaan että ymmärtää miksi näin tapahtuu.

Ja kouluikäisen lääkitys saattaa parhaimmillaan olla helpotus myös lapselle itselleen kun jaksaa seurata opetusta ja pystyy hallitsemaan käyttäytymistään ja etsimään niitä selviytymiskeinoja kiukun tilalle