Just
Putunen Tuota se minunkin tapani ajatella varmaan on, siis pikkasen itsesuojelua mahdollisen pettymyksen varalta ja oikeasti jo suuntautumista ajattelemaan elämää niin, ettei sitä vauvaa sitten tulekaan. Niinkuin täällä olen aiemminkin kertonut, niin meillähän tämä vauvahaaveilu lähti miehestä liikkeelle. Minä olin oppinut elämään sen ajatuksen kanssa, ett lapset eivät ole osa elämääni silleen kuin ne muilla on. Lasten kanssahan työskentelen päivittäin, joten sinkkuillessani olin ihan tyytyväinen elämääni sellaisenaan ja siihen että lapset olivat osa elämääni vain työssä, ei muulloin. Ja kun totta puhutaan, niin mä en edes tykkää vauvoista
. Tiedän että toi kuulostaa lapselliselta ja kornilta, sillä totuushan on, että jokaiselle oma vauva ja lapsi on maailman ihanin ja rakkain eikä sitä voita mikään. Ja sen voi sanoa, ett omasta vauvastani tykkäisin kyllä ja enemmän kuin mistään muusta =).
Ja sit vielä tähän mun kiemuraiseen suhteeseeni.
Hystis, kai meillä on vähän niinkuin teilläkin, ett mun miehelle tämä suhde on enemmän kuin minulle, sillä minä koen eläväni jonkinlaisessa kaverisuhteessa, parhaimmillaankin. Totuus nimittäin on, että näin kun meillä ei ole suuria ristiriitoja, elämä on suorastaan ihanaa ja helppoa. Helppoa silleen, ett ajatuksetkin tuntuvat toisinaan kulkevan aivan samoja ratoja. Mm. hetki sitten ajattelin, ett pitäis kysyä mieheltä mihin aikaan hän menee mökille laittamaan vesieristeen saunan lattiaan, ett jos menisin sinne samaan aikaan, ettei hänen tarvi ihan yksin niitä juttuja touhuta ja samaan aikaan mies jo soittaa ja kysyy, ett mikä mun tilanne on, ett haluaisinko tai kannattaako mun ajaa mökille jos hän nyt lähtee laittamaan sitä eristettä. Ts. ajateltiin samaan aikaan samaa asiaan.
Sunnuntaina meillä vasta metkasti kävi, sillä mies kuopsutteli mökillä irti laattoja saunasta ja mä laitoin ruokaa sisällä. Mies kävi välillä kahvilla ja tiesi suunnilleen mihin aikaan ruoka on valmista, mutt sovittiin, ett ei hätäillä syömään, ett syödään sitten kun hänellä on siihen sopiva sauma. Mulla tuvassa kuitenkin tekeminen loppui ja ihan vain ajattelin, ett pitäisköhän huutaa miestä syömään, ett joutaskohan se jo ja mietin sitäkin, ett kuulisko hän huutoni enkä tosiaankaan ehtinyt siitä ihmettelemästä kipitellä yläkertaan takas ku mies jo tuli sisälle ja kysyi, ett olinko huutanut häntä. Kerroin vain asiaa ajatelleeni, mutt että en ollut huutanut. Metka yhteensattuma. Jokin samantapainen juttu tapahtui maanantainakin, mutt sitä en enää muista mikä se tarkalleen olin, mutt silloinkin kysyin mieheltä oliko hän taas 'kuullut' ajatukseni. Ts. Elämä ton miehen kanssa on joskus niin maanperusteellisen helppoa ja yksinkertaista ja tavallaan ihanaakin, etten voi muunlaista toivoakaan, sillä eihän elämä yhtä tunteiden paloakaan voi olla, mutt silti toivon, ett meidän välillä olisi edes jonkinlaista kipinää seksuaalisesti.
