Sussu-72, onnea sinulle<3
Ja *mur-mur*...älä täältä pois lähe ja viel luovuta, älä ollenkaan
Minulla tämä vauvakuume on vähän kun sellainen hallitsematon minuus, jonka kanssa on elettävä ja tultava vaan toimeen. Se on minua, jolle tekis mieli sanoa välillä suorat sanat, mutta tuntuu, että on on voimaakkaampi kaikin puolin kun minä itse
Minä kun sain tuon 3 vuotiaan, niin sanoin itselleni silloin, että jos minä tuun vielä raskaaksi ja saan tuon pikkusen tytön, niin en enää mitään muuta pyydä. Minä sain sen<3 Sit minä ajattelin, että en minä ehkäsyä enää käytä, että jos saan vielä lapsen niin sit minä saan, jos en saa, niin minähän lupasin itselleni ja "korkeimmallekin", olla enää ahnehtimatta
No, sitten tuli keskenmeno ja ajattelin, että ehkä tämä nyt tarkoittaa sitä, että meille ei enää haluta kukaan tulla, että munasolut on sen verran rypistyneitä, että ei niistä enää ole mihinkään...ja kun vuos meni eteenpäin, huomasin, että todellaan meille enää halua kukaan tulla, kun en enää raskaaksi tullut.
Mutta sitten se olematon vauvakuume mikä oli lähinnä sellasta-saa tulla jos on tullakseen- alkoi kasvaa. Mitä jos meille haluisikin tulla vielä joku tai jopa kaksoset! Ahneus sen kun kasvoi ja aloin yhden sijasta haaveilemaan jo kahdestakin
Ja sit tuli keskenmeno, joka meinasi viedä jo minun henkenikin. Sen jälkeen totesin itselleni, että nämä päänsisällä olevat ajatukset ja kuumeilut on saatava KOKONAAN pois! Vauvakuumetta kun ei toisaalta ole enää sellaisessa merkityksessä elämässäni, että sen olisi pakko olla jäädäkseen tai niin, että sen eteen täytyisi tehdä se, että se tuottaisi sitä hedelmää. Krooninen vauvakuume on kuitenkin vain enää niin pientä, että sen kanssa on jopa helppo elää. Käyn töissä, hoidan omia lapsiani ja elän hyvää elämää ja ajatuksena on, että jos ei vauvankoppaan tule enää tuhisijaa, niin ei se haittaa, elämä on hyvää näinkin ja onahn minulla pikkunen, 3v ihana tyttö ja leluja lattialla ja lasten ääniä ympärillä, mitä minä enää tarvitsen.
Helppoa ajatuksena olisi laittaa se ehkäsy ja keskittyä tähän mitä on. Unelmia! Niin mitä unelmia minulla on muita? No, ehkä jotain...opiskeluun liittyviä kyllä...onhan niitä muitakin unelmia , että elämä tuntuu siltä, että muutakin on kun vauvakuume ja unelma vauvasta
Mutta sitten palataksemme alkuun tai siihen, miksi olen täällä...edelleen.Minä olen minä, vaikka voissa paistas, minua ei voi muuttaa, minun unelmia ei voi haudata, niitä ei voi vain unohtaa ja antaa olla. unelmat elää, niin kauan kun minä elän. Vauvakuume on osa minua, minun persoonaani, minun elämääni, minun tapaani olla ja elää. Sen tiedostaa jo NYT, että ikää tulee ja on pakko luopua unelmista- ja se oikeastaan on toisaalta myös helppoa, koska meidän oma kehomme ohjaa meitä eteenpäin, se oma ikä kertoo, että on suorastaan mahdotonta, että sinä 80vuotias saisit vielä lapsen. On luonnotonta unelmoida 80 vuotiaana vauvasta...se olisi ehkä jopa jo sairasta....toki miksei voi unemoida, mitä se unelma ei kyllä saa enää hallita elämää ja uskon, että meidät ihmiset on tehty siten, että lapsena eletään lapsen aikaa, sitten tulee se vauvan saanti ikä ja haaveillaan vauvasta ja sit kun lähestytään 50vuotta, se biologinen kello rappeutuu ja ei enää koeta vahvaa vauvakuumetta vaan se on lähinnä hempeetä ja lempeetä unelmaa....tietysti jos ei ole kokenut äitiyttä, voi olla, että on jäänyt jokin katkeruus ja suru, mutta silloinkin se kehon kieli vietsittää sellaista hormonia joka tekee vauvakuumeesta luopumisen helpommaksi.
ja sitten tietysti tosiasia, terveys yms. antaa mieleen tiedon, että nyt on PAKKO lopettaa.
Minulle lääkärit on sanonut, että voin vielä yrittää vauvaa. Ikää ei ole vielä ihan kamalasti. Olen tullut aika hyvin raskaaksi, joten mahdollisuudet siihen on vielä aika hyvät....kun vaan se munasolu oli hyvä...se toive ois siinä, silloin ei olisi vaaraa vuodollekaan. Toki raskaus olisi riskiraskaus, se on selvää....ehkä keskosuuden mahdollisuus voisi olla myös todellisempaa, jos syitä vuotoon ei löydetä ja niiden mahdollisuus olisi jostain syystä nyt sitten enemmän mahdollisia myöhemmässkin vaiheessa raskautta- en tiedä- synnytys menisi automaattisesti sektioon- se on selvää. Parin viikon pästä otetaan vasta kokeita ja selvitetään mikä minua vaivaa. Viisaanpana odottasin koetuloksien vastausta, mutta lääkäri sanoi, että voin aloittaa yrittämisen 6 viikon päästä, eli luvan olen saanut- eli hän ei nähtävästi pitänyt tilannetta sellaisena, että raskaudella olisi joatin vaaraa minulle, mikä tuntuu kuitenkin aika omituiselta.Itse olisin kyllä läkärinä snaonut, että odotetaan ne koetulokset ja sit voidaan alkaa yrittää lasta ja tehdään sitten suunnitelmat, miten edetään kun raskaus alkaa- onko mahdollista lääkitystä jne. Tosin lääkäri kyllä sanoi, että jos tulet raskaaksi, minua seurataan hyvin tiiviisti ja heti pitää ottaa yhteyttä neuvolaan ja sitä kautta ultraan ja lääkäriin, että ei kai mun tilanne sitten ollut se, että vuoto saattaisi toistua tai sitä ei saataisi kuriin hyvissä ajoin. Tosin km vuotohan voi alkaa milloin vain ja missä vain ja runsaudella ei välttämättä ole rajoja. että kovin pitkälle ei sitten enää uskalla lähteä- ja uskon, että jokin lääkitys pitäisi saada heti kun tulee raskaaksi- tai jotain-?
Mutta tässä minä olen- intopiinä kohtaan pissaan ovistikkuun nähdäkseni onko jo ovis?
En mahda itselleni mitään, olen kuin noiduttu tähän kuumeeseen. Noiduttu, siinä se on, lyhykäisyydessään, miksi mikään vaara ja uhka ei minua pelota- halu saada vauva on niin suurta, että se on sumentanut aivoni ajattelamasta enää järkeviä. Kirottu vauvakuume,ko? Vai sairas vauvakuume? En tiedä, mutta uskon, että meistä vauvakuumeilijosta puolet ei oo ihan terveitä
Onnea kaikille plussanneille ja kuumeiljoille
