Minulla on jotenkin kutkuttava tunne Pyrstötähden kierron suhteen. Voisiko olla vai eikö sittenkään?
Olisipa aina kp27. Toivo on ihmeellinen asia. Se kulkee rinnalla ja valaisee harmaankin hetken. Kun herään aamulla, mietin ensin muita asioita ja kuulostelen kodin ääniä. Sitten toivo tulee tajuntaan, ja kaikki tuntuu hetken aikaa iloisemmalta. Kp 27 on siitäkin hyvä aika, että tätiä ei tarvitse pelätä vielä hullun lailla eikä raskaustestien negatuloksia tarvitse ottaa ihan tosissaan. Eipä silti, että tänään tai eilenkään olisin testannut (mikä taas johtuu siitä, että testit ovat loppuneet jo viikko sitten...). Eilen miehen nukkuessa päiväunia naputtelin uuden kasettitestitilauksen olkani yli vilkuillen, mutta niitä testejä päästään käyttämään vasta tiistaina, jos ei täti riistä sitä iloa jo etukäteen.
Olen tässä pinossa oppinut uutta. Minusta on kummallista, miten eri pituisia kiertoja naisilla voi olla, ja silti niihin useimpiin sisältyy raskauden mahdollisuus. Kun minulla kuluu kiertoon kokonainen kuukausi ja joskus enemmänkin, niin toisella naisella voi olla remontti reilun kolmen viikon välein. Tuntuu kyllä turhalta odotella pitkään, kun kierto kuitenkin päättyy vuotoon, mutta kaipa silläkin asialla on jokin tarkoitus.
Samaa asiaa olen pohtinut kuin Pyrstötähtikin. Koska katson tosi vähän televisiota, en vuosiin edes ymmärtänyt, mikä ihme tämä Big Brother on. Sitten huomasin, että Helsingin Sanomatkin uutisoi sarjan tapahtumia, ja ihmetykseni on kyllä suuri. Vaarallisinta on se, että nuorisolle välittyy outo kuva julkisuudesta: tärkeintä on, että tunnetaan, oli peruste sitten mikä tahansa. Tyhjänpäiväinen ihminen voi olla julkkis, josta kaikki puhuvat lounaspöydässä. Pelkään, että tämä näkemys heijastuu myös viimeaikaisissa väkivallanteoissa, joissa suuriin tekoihin kyvytön tekijä on kirjoittanut nimensä pysyvästi historiaan.
Tänään päivä näyttää paljon eilistä paremmalta. Ohjelmassa on ulkoilua, orgaanista kemiaa (ysiläisellä on koe) ja ruoanlaittoa ja sämpylöiden leivontaa.
Tulkaa ulos koloistanne, testaajat!
Olisipa aina kp27. Toivo on ihmeellinen asia. Se kulkee rinnalla ja valaisee harmaankin hetken. Kun herään aamulla, mietin ensin muita asioita ja kuulostelen kodin ääniä. Sitten toivo tulee tajuntaan, ja kaikki tuntuu hetken aikaa iloisemmalta. Kp 27 on siitäkin hyvä aika, että tätiä ei tarvitse pelätä vielä hullun lailla eikä raskaustestien negatuloksia tarvitse ottaa ihan tosissaan. Eipä silti, että tänään tai eilenkään olisin testannut (mikä taas johtuu siitä, että testit ovat loppuneet jo viikko sitten...). Eilen miehen nukkuessa päiväunia naputtelin uuden kasettitestitilauksen olkani yli vilkuillen, mutta niitä testejä päästään käyttämään vasta tiistaina, jos ei täti riistä sitä iloa jo etukäteen.
Olen tässä pinossa oppinut uutta. Minusta on kummallista, miten eri pituisia kiertoja naisilla voi olla, ja silti niihin useimpiin sisältyy raskauden mahdollisuus. Kun minulla kuluu kiertoon kokonainen kuukausi ja joskus enemmänkin, niin toisella naisella voi olla remontti reilun kolmen viikon välein. Tuntuu kyllä turhalta odotella pitkään, kun kierto kuitenkin päättyy vuotoon, mutta kaipa silläkin asialla on jokin tarkoitus.
Samaa asiaa olen pohtinut kuin Pyrstötähtikin. Koska katson tosi vähän televisiota, en vuosiin edes ymmärtänyt, mikä ihme tämä Big Brother on. Sitten huomasin, että Helsingin Sanomatkin uutisoi sarjan tapahtumia, ja ihmetykseni on kyllä suuri. Vaarallisinta on se, että nuorisolle välittyy outo kuva julkisuudesta: tärkeintä on, että tunnetaan, oli peruste sitten mikä tahansa. Tyhjänpäiväinen ihminen voi olla julkkis, josta kaikki puhuvat lounaspöydässä. Pelkään, että tämä näkemys heijastuu myös viimeaikaisissa väkivallanteoissa, joissa suuriin tekoihin kyvytön tekijä on kirjoittanut nimensä pysyvästi historiaan.
Tänään päivä näyttää paljon eilistä paremmalta. Ohjelmassa on ulkoilua, orgaanista kemiaa (ysiläisellä on koe) ja ruoanlaittoa ja sämpylöiden leivontaa.
Tulkaa ulos koloistanne, testaajat!