....Täällä on monella jännittävässä vaiheessa vauvahaaveilu, voi miten toivon onnellista tulosta kaikille! Kuumeilu vie kyllä mennessään ja vähän alan itse jo oireilemaan. En ole kuitenkaan ihan valmis vielä syyskuussa yritykseen ja muutaman kuukauden annan vielä miettimisaikaa itselleni. Mitjalle olisi ihana saada tietysti pikkusisarus, minulla kaikilla lapsilla on niin valtaisa ikäero, että tyttärenkin mukaan tätä aktiivista äitivaihetta tulee olemaan 40 vuotta....Ihanaa toisaalta, että jokainen on saanut huomiota aikoinaan. Elämäntilanteet ovat kyllä olleet vaikeampia aikaisemmin, joten Mitja saanee nauttia seesteisemmästä elämäntilanteesta. Ambivalentti olo jatkuu ja taidan vähän pelätä jatkuvassa jännitystilassa elämistä, mutta itseni tuntien kyllä aiomme kuitenkin yrittää...Minä olen liiankin työtunnollinen, kun pelkään vähän plussaa, jos se tulisikin vaikka nyt...Minä olen alkuajat totaalisen poissa pelistä muutaman kuukauden, Mitjankín alkuajan odotus oli kesälomalla....Aivan hullulta kuulostaa....
Vauvakuumeilusta ja miehen roolista...Kyllä minulle tuli usein olo, että olin yksin menetyksien ja keskenmenojen kanssa ja mies ei oikein pystynyt asiasta koskaan keskustelemaan. Hän oli aina äärettömän hienotunteinen ja sanoi kuinka tulee aina rakastamaan ja aina olemaan kanssani, vaikka emme onnistuisikaan ja jotenkin oli helpottavaa myös käsitellä mahdollisuus, että mitä jos ei....Onnella on varmasti myös osuutta, millainen munis sattuu hedelmöittymään...ja ahdistavaa on palata lähtöruutuun ja aloittaa aina alusta. En ollut ollenkaan niin positiivinen kuin ihana Pikkumyy ja todella varovainen plussatestienkin kanssa ja odotuskin vihdoinkin tuntui epätodelliselta. Muistan kymmenellä raskausviikolla, kun olin aivan varma keskenmenosta todella ison vuodon jälkeen. Mies nukkui ja itkin koko yön aamuun asti ja luin netistä Eve Hietamiehen tarinaa keskenmenoineen. Samanlaiset tunnot oli minulla kuin hänellä ja jokainen neuvolakäynti oli jo ihme, niin skeptinen olin....Ymmärrän erittäin hyvin, että plussa testissäkään ei aina vakuuta. Onneksi oli myös iloa kaiken pelon keskellä, välillä olin totaalisen euforian vallassa yksikseni, kun jälleen oli muutama viikko takana...
Ystävistä...minulla ne läheisimmät ystävät ovat viime vuosien ajan olleet miehiä ja Mitjan kummeiksikin valikoitui kolme erittäin läheistä miesystävääni. Naisystävät ovat ehkä vaihtuneet ja muutamasta uudesta sellaisesta tullut kyllä "sielunsiskoja". Ehkä vanhempana nyt on karsiintuneet kaveriystävät ja jäljelle jää ne muutamat helmet, jotka varmasti pysyvät lopun elämän. Mies on ehdottomasti paras ystäväni ja kaverini ja kaikkea muutakin. Lähes kaiken teemme yhdessä. Mies on elementissään kontrabassonsa takana ja vieläkin sydän hypähtää, kún käyn keikoilla Mitja nyt mukana. Mutta...suhdedramatiikkaa löytyy meiltäkin ja yhteenottoja ja intohimon selvää laskua ollut havaittavissa ja tämäkin kuuluu niihin asioihin, josta ei puhuta...Ehkä tosiaan puhumattomuus välillä häiritsee miehessä ja hän taas kokee, että minä pilaan kaiken "luonnollisen" puhumisella...
Mitja heräilee iltauniltaan ja jokeltelee....täytyy mennä nappaamaan poika. Hän on varsinainen pieni hurmuri ja nyt puolivuotiaana on jo kova meno päällä, konttaa, ryömii ja nousee istumaan. Kuvailin poikaa puolivuotispäivänään koko päivän ja poikaa kyllä nauratti kuvissa äidin lallatukset ja ilmeilyt....Paljon onnenpuhureita kaikille ihanille naisille palstalla.....!!!!!
