35v+ odottajat, vol 2

Sunnuntai-iltapäivää!

Täyttelin tuossa äsken Kelan papereita, pitäisi huomenna kiikuttaa ne Kelan toimistoon. Käveleminen on yhä todella tuskaisaa ja kieltämättä aikamoisen hupaisan näköistä mutta pakko päästä täältä neljän seinän sisältä ulos! Onneksi mies lupasi tulla mukaan tueksi jos voimat loppuu kesken.

Muuten olen oikein valoisin mielin, vauva potkii ja hipsuttaa todella selvästi ja pitkin päivää, joten se jatkuva huoli mikä oli alkuraskaudessa on onneksi väistymään päin. Rouva Pikkumyy, mun mielestä alkuraskaus meni näin jälkikäteen ajatellen todella nopeasti mutta kärsin kovasta pahoinvoinnista ja jatkuvasta keskenmenopelosta, joten silloin aika kyllä tuntui matelevan. Kävin jopa parissa ylimääräisessä ultrassa omalla kustannuksella, kun halusin varmistua varmistuksen perään että raskaus jatkuu normaalisti. Nyt ajattelen että olisin voinut ottaa vähän rennomminkin mutta toisaalta en turhaan moisesta itseäni suomi, niin kovasti tätä meidän esikoista on toivottu ja odotettu! =)

Kisse, mulla todettiin tämä diabetes rv 14, oikeastaan vähän vahingossa toisen tutkimuksen yhteydessä. Paastoarvot huitelivat korkealla ja jouduin saman tien osastolle parin päivän sokeriarvoseurantaan. Eli siitä lähtien olen iltaisin pistellyt insuliinia ja ruokatavat ovat menneet remonttiin. Hyvä puoli tässä on että paino on vieläkin 4 kg vähemmän kuin raskauden alussa, vaikka maha on jo aika komea. :D Kiva kuulla että sulla oli tauti hävinnyt vauvan synnyttyä, toivottavasti mulle käy samoin.

akkamänty, eipä ne lääkärit paljon ole tähän mun kipuiluun kommentoineet, saikkua ovat vaan kirjoittaneet melkein heti kun olen könkännyt vastaanotolle sisään. Ohjeita sain venytellä ja kävellä voimien ja kipujen mukaan ja niin olen sitten pyrkinyt tekemään. Panadolia olen kokeillut mutta siitä ei myöskään mainittavampaa apua ole ollut. En nyt sitä enää ole sitten ottanut kun yritän välttää noita lääkkeitä muutenkin viimeiseen asti. Lepäily onneksi auttaa ja välillä on parempia päiviä jolloin kävely sujuu joten kuten. Ja ainakin on monet hyvät naurut saatu tämän mun koomisen kävelytyylin takia. :LOL:

nevi, mulla tuntuu ne voimakkaat potkut myös vain ihan alavatsalla, muualla vatsassa tuntuu enemmän sellaista hipsutusta ja kutitusta.

Minnihiiri68, kiitos 4D infosta. Täytyykin varata aika mahd. pian. Meillä on vain mies ruvennut haraamaan vastaan, on sitä mieltä että jos ensi keskiviikon ultrassa selviää onko vauva tyttö vai poika, on 4D:n kuulemma turha mennä. Itse en ole aivan samaa mieltä joten väittely aiheesta jatkuu. :)

Jaahas, mies kutsuu lihapatojen ääreen, on väsännyt intialaista ruokaa, nam! Ja eikun herkuttelemaan!! :D

Leeloo rv 22+5
 




anjamarita....39v....ensimmäinen....la 22.07.2008....tyttö tulossa NKL

säihke....37v....kolmas (t-01, p-03)....la 19.08.2008

Äiti-66....41v....neljäs (t-98, p-00, t-05)...la.21.08.2008

sarppa70....37v....ensimmäinen....la 01.11.2008

Kisse....37v....neljäs (t-00, p-01, p-07)....la 20.11.2008 TAYS

TeSuLah....41 v....kolmas (p-03, t-06)....la 25.11.2008 SeKS

Czarina....40v....ensimmäinen....la 26.11.2008....poika tulossa TAYS

minnihiiri68.... 39v.... ensimmäinen.... la 28.11.2008....tyttö tulossa PS

leeloo....36v....ensimmäinen....la 2.12.2008 KÄT

nevi....40v....viides (t-89, p-92, t-95, t-06+lainat-93)....la 23.12.2008 K-HKS

akkamänty....40v....la 26 tai 27.12.2008 TAYS

janttu672....35v....ensimmäinen....la 02.01.2009

tuttelitar....39v....kuudes (p-97, t-98, p-05, p-06, t-07)....la 13.01.2009

nokko....36v....kolmas....la 20.1.2009

lilli70....38v....ensimmäinen....la 21.01.2009

bonbon....36v....toinen (t-07)....la 06.02.2009

riitu68....40v....toinen (p-06)....la 16.02.2009

nimiko....36v....ensimmäinen....la 17.02.2009

prilli....37v....kolmas (-01, -02)....la 25.02.2009 VAS

Seranzu....37v....kolmas (p-94, t-97)....la 27.02.2009 HYS

päivänkakkara67....41v

Rouva Pikkumyy....neljäs/ensimmäinen yhteinen....la 08.04.2009

mimuli....neljäs....la 08.04.2009

Ninu....39v....la 08.04.2009







vappuvauvan äiti....toinen....syntynyt :heart: tyttö :heart: 04.05.2008

Miina70....kolmas (p-94, p-96).... syntynyt :heart: tyttö :heart: 17.06.2008

ansku71....kolmas (p-01, p-06).... syntynyt :heart: poika :heart: 18.06.2008






Menetyksen kokenut;

:hug: diddlina :hug:
 
Hei pitkästä aikaa,
perääni olikin jo kyselty. Hauskaa!

Lomista on pidetty puolet ja siinä ajassa on muutettu ja nyt eletään sekasorron keskellä.
Hyvin on mennyt kaikinpuolin, olen jaksanut hoitaa muutosta oman osuuteni hyvin, eikä kroppa ole edes juuri valittanut.
Vauveli on varmaan kääntynyt raajat selkään päin, kun liikkeet tuntuu nyt vain sisällä ja välillä vähän ilkeästi. Tähän saakka vauvan liikkeet on tuntunut vatsan päältä ja näkynyt kanssa, mutta nyt ei enää juurikaan. Liikkeet tuntuu enimmäkseen tuolla alapäässä ja välillä melko ilkeästikin... Näin kai se on, että lapsi on kääntynyt selkärankaan päin ja potkunyrkkeilee niin päin, vain onko jollakin tietoa? Ei kai tässä pidä huolestua?
Vai pitäisikö soitella neuvolaan, olen tosin parin viikon päästä menossa neuvolalääkärille. Mutta tässä välissä menemme taas mökille, eikä siellä ole juurikaan "sivistystä", jos kaipailee apua...

Sarppa ja tiitiäinen 27 + 1
 
Moikka! :wave:
Onpa taas vierähtänyt pitkä aika siitä, kun olen kirjoitellut, eikä ole tullut viikollakaan käytyä edes vilasemassa teidän juttuja. No täältä saa taas virtaa koneeseen!

Mulla on ollut np-ultran jälkeen ihmeellistä hiljaiseloa, kun ei vielä tunnu vatsasta mitään liikkeitä, kipeiden nännien lisäksi muita oireita ei oo, eikä seuraavaa ultraakaan vielä jaksa jännätä. Haluaa äksöniä!! Vatsa pömpöttää juu, mutta se on kyllä ehtaa läskiä edelleen. Paino on pudonnut noin kilon verran ekasta neuvolasta, hyvä niin, kun mulla oli ihan riittävä alkupaino! Terveellinen ruoka eikä terassiolutta (paitsi joskus 0% Nikolaita nam) tekee tehtävänsä.

Mutta hohhoijaaa, kun nyt tuntuu nuo viikot niiiin pitkiltä. Alussa ajattelin, että tammikuuhunhan on tosi lyhyt aika ja viikot meni siivillä jonnekin tuonne 12 veehen asti. Olin ihan euforiassa ekat viikot ja kaikki oli koko ajan tosi jännää. Np:n jälkeen sitten on tuntunut, että rv:n muuttuminen seuraavalle lukemalle kestää ikuisuuden. Sitähän se on, kun asiaa seuraa ja kyttää kalenteria joka päivä, mutta kuitenkin. Oon yrittänyt luoda kosmista yhteyttä vesimiehen kanssa, mutta ainakin vielä hänen signaalinsa on liian heikko =)

Vauvavaatteita en oo edes vilkaissut kaupoissa, eikä mammahousujakaan tarvi vielä etsiä. Siippa tosin on kovasti suunnittelemassa hoitopöytää jne :) mikä on varsin söpöä. Rintarepun haluan ehdottomasti hankkia, vaikka kyllä tuli mieleen, että talvella sellaisen kanssa koikkelehtiminen liukkailla kaduilla voi olla vähän riskaabelia hommaa. Jos nyt siis täällä pk-seudulla tulee enää ikinä kunnon talvea... Mutta sellainen liinasysteemi olis kiva, jossa voi kanniskella pikkuista kotona mahan päällä. Onko kokemuksia?

Akkis: Onpa ihana kuulla sun hyvät ultrakuulumiset ison huolen jälkeen.

Päivänkakkara: muakin huijattiin kaks kertaa niukoilla menkoilla ennen kuin uskalsin tehdä testin. Ekat oli vielä jotenkin Menkat, mutta toka kerta oli vaan joku pieni tujaus ja päätin sitten rohjeta hakemaan testin. Vaikka tiesin ennen kuin Tiesin, oli ihana nähdä ne kaksi viivaa!!

Hauskaa viikonalkua kaikille ja voikaahan hyvin!

t. lilli 15+4 ja vesimies
 
Hyvää alkanutta uutta viikoa kaikille :wave:

Täällä uusi viikko alkoikin sateiden merkeissä. Viikonloppuna ei onneksi pahemmin sadellut, mutta nyt on tosi harmaata. Tuolla keittiössä olisi kyllä paljonkin puuhattavaa, joten ei tuo sää niin haittaa.
Harmittaa vaan lasten puolesta, kun on viimeinen kesälomaviikko. Vanhin tyttö on kylläkin useimmat päivät töissä, niinkuin on ollut koko kesän, ja jatkaa koko vuoden läpi aina mahdollisuuksien mukaan. Nyt syksyn alussa tulee tosin taukoa, kun kirjoittaa jo kolme ainetta syksyn kirjoituksissa. Ensi keväänä olisi toiset kolme ja sitten toivottavasti vietetäänkin lakkiaisia =) Voi ollakin ihan mukavaa järjestää juhlia 5kk ikäisen vauvelin kanssa. Olenkin miettinyt, että pitäisi ehkä ulkoistaa koko juhlat.

Mukavaa kuulla teistä sarppa70 ja Lilli70 :)
Sori kun kesken lomasi sinua sarppa70 hätyyttelin :ashamed: Hienoa, että muutto sujui ja olet jaksanut olla touhussa mukana. Oletko jo kotiutunut uuteen kotiin? Muutitteko ihan valmiiseen vai remppaatteko asuntoa mieleiseksi? Tuleeko teille sinne vauvalle oma huone?
Taidat arvella oikein, että liikkeet tuntuvat erilaisilta, koska vauveli on kääntynyt uuteen asentoon. Onneksi meillä tosin on nuo neuvolat, niin voi soittaa ja kysyä neuvoa tai käydä ihan paikan päällä jos jokin arveluttaa.
Ihan samoissa tunnelmissa olen täällä kuin sinäkin Lilli70. Aika matelee.
Teksi mieli jo ryhtyä hommiin; pestä ja lajitella noita kuopuksen vaatteita, ostella puuttuvia tavaroita ja suunnitella sängyn paikkaa jne. Yritän vain kovasti säästellä mahdollisimman paljon puuhaa synkkiin syyspäiviin. Toisaalta sormet syyhyvät jo vähän jo joulunkin suuntaan :whistle: Olen näet aikamoinen jouluihminen, ja se joka, joka vuosi sen joulun kaikkine tilpehööreineen (paitsi ruoat, ne hoitaa mies :heart: ) luo. Tänä vuonna pitää aloittaa ajoissa, että voi sitten joulukuussa keskittyä pikkuiseen. Minullahan on la 23.12, mutta koska synnytän sektiolla, vauveli tulee luultavasti syntymään 15. tai 16. joulukuuta. Hyvin ehditään siis kotiin aatoksi, mutta kaikki valmistelut pitäisi saada ennen h-hetkeä valmiiksi.



Nevi ja Vilttitossu rv 19+6
 
Tuli mieleen tuosta sarppa70 muutosta, laittaa pystyyn pieni kysely kaikille pinolaisille;

Kuinkas asutte, omakoti/kerrostalo, viihdyttekö, haaveissa remonttia, riittääkö tilat, mikä parasta/kurjinta jne

Me asutaan kymmenettä vuotta rintamamiestaloa pikkukaupungissa.
Isoilla muksuilla (3kpl) on kaikilla omat huoneet yläkerrassa. Sen lisäksi siellä on vaatehuone, ullakkotila ja parvi TV:n katseluun ja pelaamiseen. Yläkerta onkin kokonaan muksujen valtakuntaa. Pari kertaa vuodessa tehdään siellä oikein suursiivous, muuten he hoitavat tilat itse.
Alakerrassa on meidän vanhempien makuuhuone, jossa myös kuopus, 2v, majailee, samoin vauvelikin tulee seuraksi. Sitten on olohuone, keittiö, mikä on juuri remontin kourissa, wc, eteinen ja kuisti. Seuraavana remonttivuorossa onkin eteinen ja WC. Olo- ja makuuhuone saatiin juuri keväällä rempattua.
Kellarikerroksessa on sauna, pesuhuone, jonkinlainen keskushuone, kodinhoito/varastohuone, kylmä varastohuone ja puukellari.
Ulkona on omaa pihaa n.1500 neliötä; omenapuita, viinimarjoja, karviaisia, vadelmia, luumupuu, perunamaa, kasvimaa, pari tammea ja komea vaahtera. Muksuille on trampoliini, keinut, hiekkis, sulkkisverkko. Koko piha on aidattu koirulin iloksi ja minun mieliksi. Pihamme rajoittuu kahdelta sivulta autoteihin, joten nyt ei tarvitse olla ihan sydän kurkussa pienten vuoksi.
Pihaamme halkoo myös pienen pieni puro, jonka ylle mies on rakentanut meille kaarevan 'pusu'-sillan :heart: Tällä hetkellä nautin pihalla eniten, viime kesänä valmistuneesta, terassista.
Tällä hetkellä tämä koti on juuri se 'meidän'. Tietysti jo lottovoitto tulisi (pitäisi vissiin lotota ensin :whistle: ) hankittais me isompi talo jostain 'korvesta' järven rannalta.
Nyt on vähän ahtaampaa, etenkin kun vauveli syntyy. Mutta vanhin tyttö on ensi kevään aikana muuttamassa kotoa omiin oloihin :( , ja silloin vapautuu ylhäältä lastenhuone 'Heinähatulle' ja 'Vilttitossulle' =)



Nevi ja Vilttitossu rv 19+6
 
Huomenia kaikille!

Täällä paleltaa ja on vähän sitä ns krapulaoloa eka kerran, samoin kahvin jälkimaku yökötytti, en sentään oksentanut, tästä nämä raskauden alkuilot alkavat konkreettisesti! :heart: :saint:

Nevi gallubbiin: Asumme omakotitalossa päättyvän tien viimeisessä talossa, lähellä kaupungin puutarha aluetta ja jalkapallokenttä, naapureita on mutta ei häiritsevän lähellä.Talon on mies itse rakentanut ja olen hyvin "tykästynyt" taloon, tilaa täällä on!

Meillä asuu talossa minä, mies ja minun kuopuspoika, miehen tytär käy aina kun häntä haluttaa, ei varsinaisia pviä enää kun on jo iso tyttö!15v :heart: miehen poika asuu myös vakituisesti, tosin tälä hetkellä armeijassa, joten vain vkloppuisin täällä, useimmiten tietenkin tyttöystävänsä kanssa :heart: + :heart:

Meillä on keittiö , olohuone, takkahuone ja 3 makuuhuonetta, yksi näistä tietokonehuoneena käytetty, siellä myös miehen tytär viettää aikaansa ollessaan meillä.Pojan(miehen) huoneesta aikanaan remontoidaan huone pienelle, koska pojan armeija loppuu maaliskuussa, jolloin myös pienemme kotiutuu kanssani sairaalasta :heart: Tosin alussa vauva saa ja tulee nukkumaan kanssamme samassa huoneessa, ehkä pitkäänkin. :saint:

Meillä on myös etuterassi ja takaterassi, 1 omenapuu, 1 luumupuu, 1 kirsikkapuu, viinimarjapensaita useampia, karviaismarjoja 3 puskaa, vadelmia myös.

En haluaisi muuttaa tästä talosta vaikka saisimme lottovoitonkin! :heart:

Eli siinä vähän gallubbiin! =) :flower:

Ihanaa pvää kaikille odottajille ja masuvauvoille myöskin! :heart:

Rva Pikkumyy ja Pirpana


 
Heippa!

Viimeinen neuvola takana, kaikki ennallaan ja ok. Mikäli sen nyt sitten lasketaan olevan ok, että tyyppi istuu edelleen tanakasti jo tutuksi käyneessä asennossa mahassani =) Nyt alkaakin sitten todellinen kituviikko, kun viimeistä viedään...

Asumisesta sen verran, että asutaan kolme vuotta sitten valmistuneessa ok-talossa omalla noin 1000 neliön tontilla. Tosin keskellä kaava-aluetta, joten joka ikkunasta näkee suoraan johonkin naapuriin :D Makuuhuoneita on 4, olohuone, keittiö ja tilavat kodinhoitotilat (joista olen kaikkein iloisin). Yhdessä tasossa asustellaan, kun en rappusia halunnut tämän reumani takia. Koskaan ei tiedä, tulisivatko rappuset liian hankaliksi kulkea jonain päivänä. Talo rakennettiin kahdelle lapselle, joka meidän lapsiluku piti olla :LOL: Makuuhuoneet sinänsä riittävät, työhuoneesta vaan joutuu luopumaan. Toisaalta ollaan ihan puolivakavissaan puhuttu laajentamisesta. Rakennusoikeutta on yllinkyllin käyttämättä, joten voisi tehdä "arkiolohuoneen" ja työhuoneen tuonne olohuoneen jatkoksi. No antaa katsoa nyt. Alkuunsa mahdutaan ainakin ihan hyvin. Tästä talosta muualle minulla ei ole mitään hinkua lähteä. Tänä kesänä on saatu pihakin jo suht koht valmiiksi.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Säihke + pikkupossu 37+6





 
Helou :wave: :wave:

Jotenki pitkästynyt olo.. |O |O

Tervetuloa vaan uusille!!

Eilen aamupäivällä aloin putsaamaan vessanlattian laattojen saumoja ja kun siitä kampesin ylös niin ai että meni lonkka. :eek: Täälä mä nyt sitten vaapun jotenkin eteenpäin.Kauheeta ajatella jos tällä lonkalla joudun synnyttämään.Meitin koiruuksellakin on 16.8. ekat näyttelyt niin en kyll millään ehtis synnyttämään ennen sitä.... :LOL:
Kasvattaja onneksi esittää koiran.. ;)

Mulla on pääasias normaaleita vaatteita äitiysvaatteina.Oon vaan paidat ostanu L-kokoa niin hyvin passaa.. :)Äitiysfarkkuja löytyy kahdet.Huomattavasti helpompaa mun mielestä olla raskaana viimeisillään kesällä kuin talvella.

Me saatiin tää talo valmiiksi alkuvuodesta -00.Arkkitehti piirtänyt meidän omien toiveiden mukaan.Lämmintä asuinpinta-alaa on 240 neliöö.Erillinen olohuone löytyy kun haluttiin takkahuoneesta tv-huone.Meidän makkari muista makkareista erillään toises pääs taloa.2 vessaa ja yläkerrassa 1 makkari,parvitilaa ja käyttöullakkoa.
Alhaalla meitin makkarin lisäksi 3 muuta makkaria.En kyllä mäkään muuttaisi tästä pois vaikka sais lottovoiton.Iso 3000 neliön kokoinen tontti maalla omassa rauhassa.
Lapsille löytyy virikkeitä ja tekemistä vaikka muille jakaa.. :LOL:
Ei ole meillä ongelmana tietokoneella tai pleikkarilla pelaaminen.Monella tuttava perheellä vaan on sellaista ongelmaa huomannut.
Lähimpään uimapaikkaankin ajaa viides minuutis.
Katettua terassia kiertää takapihalta etupihalle noin 80 neliötä.Siitä tuleekin paljon nautittua kun ei edes vesisade haittaa. =)
Täällä maallahan on huomattavasti edullisempaa rakentaa unelmien koti kuin suuremmissa kaupungeissa.

RASKAUDEN ALKUVIIKOT meni toooodeellla hitaasti.Mutta sitten kun lapsivesitulokset tuli (RV 19+1) niin aika on mennyt kuin siivillä,aivan turhankin nopeeta. :saint:

SEKSI RASKAUDEN AIKANA:Vois sanoa jotta kukoisti noin 31-32 viikolle mutta sen jälkeen vatsa on kyllä alkanut vaivaamaan mua.Ei siis ukkoa vaan pelkästään mua itseäni.
Ukko-kulta olis kyllä aina valmiina.. :LOL: :LOL: Välillä meinaan vähän tuskastuakin.. :|

Nyt oon hokannut jotta vauva ei niin tiheään liiku kuin enne.En ole huolestunut vaan mahtaa jo tilakin käydä ahtaaksi.Ja tuntuu jotta ilta-aikaan osuu aktiivisin liikkuminen.Ennen on liikkunut kovasti pitkin päivää.Mahtaa päätäänkin työnnellä tuolla lantiokuopas alaspäin kun välillä oikeen sattuu kipeetä.


Keskiviikkona onkin neuvola.Eilen illalla kävi tuttava pariskunta kyläs.Heillä on 5 viikkoinen vauva.Voi että niin se oli olevinaan pieni vaikka painoa oli yli 5 kiloo.Kyllä sen unohtaa äkkiä kuinka pieniä ne vauvat ovatkaan :whistle:

Tarttis mennä kastelemaan noi kesäkukat.. :flower:

Äiti-66 RV 37+4
 
maanantai-iltaa,

Raskausoireet taitavat alkaa täälläkin voimistua. Palelee ja öklöttää ja kyllähän nuo rinnatkin näyttää muhkeammilta. Pissa on ihan neonkeltasen vihreää, mikä taitaa jonkun uskomuksen mukaan tietää tyttöä. Yritän lipittää vettä mahdollisimman paljon, kun joskus se juominen jää vähiin. Hieman väsyttää, mutta eiköhän tämä tästä. Ai niin, vatsa on nyt sitten perinteisesti jämähtänyt - täytynee syödä luumuja.

Säihke: sinä olet jo ihan loppusuoralla. Muistan sinut tuolta elokuisten pinosta, jossa minäkin alkuaikoina olin. Kyllä sitä aina joskus ajattelee, että itsekin voisi olla jo tuossa vaiheessa. Tämä odottavan aika on kyllä pitkä ja mä oon taas niin alussa. Tsemppiä sulle loppumatkalle.

Äiti-66: sinäkin olet jo pitkällä. Minäkin muistelen, etten jossain vaiheessa aina liikkeitä hyvin tuntenut ja sitten tökin mahaani varmistaakseni, että vauva oli ok. Mullakin oli vauvalle tilaa tosi vähän ja loppuaika oli aika tukalaa. Toivottavasti lonkkasi paranee.

Kysymys teille, jotka voitte vertailla alle kolmekymppisiä raskauksia ja sitten näitä iltatähtiraskauksia; Tuntuuko raskaus nyt kypsemmällä iällä raskaammalta, onko raskauteen liittyviä vaivoja tullut enemmän?

Meillä asutaan omakotitalossa kaupungissa ja ihan riittävän tilavasti, jotta jaksaa siivotakin. Toki silloin kun talo meille tehtiin, ei ajateltu, että vielä lapsia tulee lisää, mutta hyvin mahdutaan. Minäkään en tästä osaa kuvitella muuttavani mihinkään - tämä on koti.

Mimuli ja Taimi 4+5 (päivä päivältä tästä edetään)
 
Kiva kuulla muiden asumisoloista :) Mukavaa kun vastailette galluppiin.

Harmi Rouva Pikkumyy jos sinulla alkaa jo noin aikaisin pahoinvointi. Toisaalta siinä on se hyvä puoli, että mieli on huojentuneempi, kun jotain konkreettista tapahtuu :)

Saako, säihke, udella tulevaa syntymäpäivää? Mikä raskausviikko+päivä sinulla on silloin menossa? Joko jännittää?

Meiltä, äiti-66, löytyy kyllä ehta pelihimoinen :ashamed: Tuo poika, 16v, ei muuta tekisikään jos ei sovittuja sääntöjä olisi. Kesän olen ottanut vähän löysemmin asentein, mutta nyt olisi lukion aloitus edessä. Jonkin verran ollaan jo keskusteltu koulusta, läksyistä ja pelaamisesta. Saa nyt nähdä minkälaiseen sopimukseen päästään.
Vanhimmalla tytöllä, 19v, on oma läppäri huoneessaan enkä hänen koneenkäyttöään valvo enää ollenkaan. Hän on senverran kunnianhimoinen ja kunnollinen, että muutenkin on ollut helppoa antaa hänen aikuistua ilman turhan tarkkaa kontrollia. Varmaan sekin, että hän vietti vuoden USAssa, helpotti minua löystämään hihnaa =)
Tytöllä, 13v, on kahden tunnin pelioikeus tähän alakerran koneelle. Se edellyttää, että huone on siisti ja läksyt tehty. Hän ei kylläkään joka päivä käytä peliaikaansa.
Nuorimmainen, 2v, ei paljoa vielä piittaa koneista :D Joskus tosin pääsee isosiskon syliin katsomaan jotain suloista kuvaa tai kuuntelemaan laulua.

Nämä minun kirjoitukseni taitavat lähes joka kerran mennä ihan asian sivusta :ashamed:
Taitaa tämä toinen kolmannes olla sellainen suvantovaihe ettei paljoa tapahdu.



Nevi ja Vilttitossu rv 19+6
 
Tervehdys kaikille, ja erityisesti Mimulille ja Rva Pikkumyylle eli la 8.4.-kollegoille =) Täällä kans olo on ollut tänään suorastaan huono, pahoinvointia, päänsärkyä, väsymystä jne. Ehkä se johtuu siitä, että työt alkoivat tänään eikä ole voinut ottaa niin lunkisti kuin lomalla. Mutta nyt tuntuu siltä, että todella on raskaana...

Ja vastus pinokysymykseen: asumme itse noin 10 v. sitten rakentamassamme ok-talossa. Tilaa on ollut oikein mukavasti, paitti että työhuone menee nyt sitten pikkuneloselle. Parasta täällä asumisessa on se, mitä juuri ikkunasta tässä samalla katselen: lapset juoksevat kavereittensa kanssa pihallamme ja leikkivät. Kiva, että on pihaa - ja kavereita!

Hyviä vointeja pinolaisille!
 
Ja taas täällä.. :wave:

SÄIHKE:Mä olin 31 kun esikkoa odotin niin en osaa sanoa tohon alle 30 vee odottamiseen mitään.. :x Mutta sen verran nyt kuiteskin jotta äitiyskorttien vertailemisissa ei suuria eroja ole.Mutta esikosta juoksentelin pururadalla edellis iltana kun sitten yöllä saatiin lähteä synnyttämään.. :whistle: :LOL: Nyt en kyllä voisi kuvitellakaan itteäni pururadalle juoksemaan.. :LOL:
Ja nää lonkkakivut ja nivelien löystymiset on alkanu melko aikaises vaihees kahdes viimeises odotukses.Esikosta ei tullu ainuttakaan ennakoivaa supistusta.Muissa raskauksissa on niitäkin ollut.Jep, reilu kakx viikkoa vielä laskettuun aikaan!Pian vois kaivaa vaikka aamukamman!

NEVI:Kyllä mullakin usein juttu lähtee asian sivuun.. :whistle:

Kävin tossa hetki sitten koiruuksen kera mini-kävelyllä ja kyllä tää lonkka varmaan tästä ja elämä voittaa.. =) Äkkinäiset liikkeet sattuu niin pirusti!

Jokohan ANJAMARITA on kotosalla vauvan kera??

Mitäs AKKIS touhuilee??


OOTTAKOS MUUTEN MUUT HUOMANNEET JOTTA HIUKSET MENEE KIHARALLE NÄIN ODOTUSAIKANA??
Mulla on kaikissa muissa paitsi tässä odotuksessa ollut lyhyet hiukset ja silloin en huomannut tälläistä ilmiötä!! :eek:
Nyt hiukset on sen näköiset kuin olis jotkut permanentin rippeet hiuksis!!

Äiti-66
 
NEVIlle vielä:Dementia vissiin iskee jo meitsiin kovasti :(

No aivan varmasti USA vuosi auttaa paljon itsenäistymises!! :)
Mä oon ittestäni huomannu jotta jotenkin tuota meitin poikaa on enemmän valvomasssa kuin tuota esikkoa-tyttöä! :whistle:
Sulla onkin kivasti tuota isompaa lapsosta avustamassa vauvan hoidossa. :)
Meidän 10 vee on myös hyvä hoitoapuri ton juniorin hoidossa.Pitää vaan muistaa aina itse jotta lapsihan toi esikkokin vielä on..Enkä saa liikaa käyttää "lapsityövoimana"...

äiti-66
 
Taloasioista joku kyseli, kun laitoin meidän vasta muuttaneen.
Ostimme n. 3 v vanhan omakotitalon, eli siis voisi sanoa, että aivan uusi on. Ilman remonttihuolia. Tosin olisin itse halunnut maalata seinät, ovat nyt kaikki valkoisia ja minä kaipaan vähän sävyä siihen. Mutta todettiin, että antaa nyt olla, kun ovat muuten hyvässä kunnossa. Laitetaan väriä sitten tauluilla ja sisustuskankailla. Eikä sitä tiedä, millainen tuholainen tästä lapsesta tulee. Voi sitten jonkun vuoden päästä maalata ne "rembrantin" töherrykset seinistä :LOL:
Talossa on tilaa lapselle ja mahdolliselle pikkukakkosellekin vielä, eli eiköhän tässä nyt pysytä, jos vaan paikkana meitä miellyttää, ja miksi ei. Onhan tämä suht likellä pientä keskustaa, eikä kaupunkiinkaan ole matkaa pitkästi ja metsä aivan vieressä ja läheiselle järjvellekin vaan 500 m.
 
mimuli minä olen ollut raskaana 21v, 24v, 27v ja 38v. Minusta ei tuon ekan ja vikan välillä ollut kovinkaan paljoa eroja. Ekassa raskaudessa tuli painoa yli 20kg, viimeisessä 11kg. Siinä ehkä yksi syy miksi muistan esikon odotusajan aika tukalaksi. Kaikissa raskauksissa on ollut samat vaivat; ennenaikaiset supistelut, närästys, lonkkakivut jne. Viimeisin raskaus, ja vauvakin, ovat jääneet muistiin 'helpoimpina' =)
Ainoa poikkeus näissä odotuksissa on ollut 'paniikkikohtaukset'. En ole koskaan aikasemmin mokomia kokenut, mutta kuopusta odottaessa äitiyvät aika inhoiksi. Nytkin olen havainnut jo samansuuntaisia oireita :(

Hiuksissa en ole paljoa huomannut muutoksia äiti-66, mutta kynnet...aivan upeat aina raskaana ollessa :D Sitten synnytyksen jälkeen napsahtelevatkin sopivasti poikki, etten raaviskele pikkuista.
Nuo isommat muksut ovat olleet aivan upeita pienimmän kanssa. En olisi voinut edes unelmoida asioiden menevän näin hyvin :heart: Kun tyttö on kotihoidossa eikä meillä ole paljoakaan tuttuja saatikka sukulaisia täällä, on aivan ihanaa, että tytöllä on niin monta luottoihmistä. Myös meidän lainatyttö, joka on nuorimman sylikummi, on hälle kovin tärkeä.



Nevi ja Vilttitossu rv 19+6
 
Mimuli, käyn itse edelleen seuraamassa huhtikuussa synnyttäneiden kuulumisia, kun vuosi sitten kirjoittelin kyseisessä pinossa (eri nimimerkillä tosin) ennen keskenmenoa. Tuntuu välillä hassulta ajatella, että nyt olen heidän perässään tulossa kuitenkin näinkin nopeasti. Silloin viime syksynä se 4 kuukautta tuntui paljon paljon pidemmältä ajalta.

nevi, sektioaika on sovittu ensi viikon tiistaille, jolloin ne vaaditut 39 viikkoa ovat täynnä, siis 39+0. Jos tuo toteutuu suunnitellusti, niin kaikki lapsemme ovat sitten syntyneet tiistaina aamupäivällä.

Säihke + pikkupossu
 
Työntäisinkö lusikkani tähän soppaan...

Ikää on kertynyt 37v ja lapsia siunaantunut kaksi kappaletta -01 ja -02. La kolmoselle kiekon mukaan 25.2. eli viikkoja olisi 10+5, kai.

Olo on ollut yököttävä. Koko ajan odotan, että jo hellittäisi ja pääsis nauttimaan raskaanaolosta. Ei isommista muistaakseni ollut näin ällö olo. Ehkä.. tää dementia...
Närästääkin himputisti, mutta närästyslääkkeet yrjöttää ja siksipä tulee puputettua kokoajan jotain ja niin kiloja kertyy jo.... aaaargh

Onneks mies on ollu tosi kultainen ja hoitanu iltaisin isompia ja tehny ruokahommia sun muita haisutöitä, kun mami lepäilee.

Asumisgalluppiin;
Kerrostalo kolmio n. 80m2, hissitön talo ja ylin kerros. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä hurjalta, mutta me tykätään tästä kovasti ja yritetään tähän mahtua. Edellinen asunto oli kakkoskerroksessa ja sinne kannoin pahimmillaan kauppakassit ja kaksi vaippaikäistä kitisijää. Oli käsilihakset ainakin kunnossa kun palasin takas töihin.

Synnyttämään toivon pääseväni taas Vammalaan (VAS). Siellä ovat ykkönen ja kakkonenkin "tupsahtaneet" maailmaan.

Että tämmöinen tapaus täällä.

Kiva löytää muitakin "vanhoja" odottajia, kun tuntuu ettei tuttavapiirissä kellään muulla ole tullut mieleenkään, että tässäkin iässä vielä ehkä voisi lisääntymistä ajatella. Saapa nähdä miten suut menee, kun asia kohtsillään selviää. Itse sitä tuntee kuitenki olonsa jos ei enää ihan kakskymppiseks niin ei kamalasti vanhemmaksikaan :D
 
Täällä asustellaan kaksikerroksisessa rivarissa missä on 113 neliötä ja ostimme tämän uutena vuonna 2002 ja muutimme kesällä 2003....ollaan tehty paljon muutostöitä tähän ja piha on kiva ettei kovasti tee mieli edes muuttaa täältä pois. Meillä on 3 makkaria ja ajateltiin mahtua tähän vielä muutaman vuoden.

Anoppi on siunaillut kuinka mahdutaan tänne, mutta ei itse muista, että on asunut itse ison perheen kanssa huoneessa ja keittiössä eli heitä on ollut 10 lasta ja vanhemmat eli yhteensä 12 ihmistä pienessä puutalossa jossa oli huone missä oli paljon kerrossänkyjä.....meni ihan hiljaiseksi, kun sanoin, että olettehan tekin mahtuneet pieniin tiloihin koko poppoon kanssa. Sen jälkeen ei ole asiasta sanonut mitään =)

Mulle on taas tullut närästys takaisin ja yritän sitä lääkitä gefilus piimällä, kun inhoan niitä närästyslääkkeitä.....

Hiuksista kyseltiin niin mulla on ollut pojista ihan korkkiruuvikiharoilla hiukset ja nyt suorat eli mitä se sitten merkitseekään :D

Kisse ja Hipsu 24+4 :heart:
 
Tiistaita :D

Tämän päivän kunniaksi iso hymy, koska puoliväli saavutettu!
Toinenkin 'suur'-tapaus pitää mainita; pikkuinen hyppeli aamuyöstä virtsarakollani kuin se olisi ollut meidän pihan trampoliini =) Eipä aikasemmissa raskauksissa ole mokoma asia hymyilyttänyt, mutta nyt virnistelen onnesta. Olisiko niin, että 'Viltsukka' on siellä tällä hetkellä jalat alaspäin ja sen takia on vain noita kevyitä tuntemuksia ihan alhaalla?

Lämpimästi tervetuloa mukaan prilli :wave: Iloisen tuntuinen nimimerkki sinulla :)



Nevi ja Vilttitossu rv 20+0
 
Tein muuten tuonne eka sivun listaan meille vähän 'klikkejä'. Niistä on sitten helpompi seurata samoissa ajoissa olevia.
Kunhan sivu vaihtuu, teen samantyyppisen tänne tekstien joukkoonkin.

Huomaa varmaan, että minulla olisi valtava määrä hommia tehtävänä :whistle:
Istun tässä koneella ja olen niin olevinani kiireinen. Eihän silloin voi ikkunoita pestä, saatikka imuroida ;)



Nevi ja Vilttitossu rv 20+0
 
Huomenia kaikille!


Eilisen iltavuoron jälkeen olin aika väsynyt/kireä ja nälkäinen!!


Töihin menin kello 13:ksi, ja alkoi palaveri..Siitä jouduin lähtemään ensimmäisen asiakkaan luo jo 15:ksi, juuri kotiutunut, siellä menikin tunti ja sitten kontrollikäynti erään luokse, vasta 17:30 ehdin pitää suunnilleen seisten ruokataukoni, ruhtinaalliset 5min! Koko illan painoin asiakkaalta toiselle ja pääsin vasta yli 21 töistä. Hermot kiereällä ja sainkin aikaan mojovan riidan mieheni kanssa!


Asia koski varhaisultraa: Jonne hän perjantaina oli luvannut lähteä mukaan innoissaan, eilen ei kuulemma muistanut koko asiaa ja sanoi, ettei hän niin konkreettisena pidä nähdä pient "katkarapua, jolla sydän sykkii" Siitä mä niin riemastuin, sai mies kuulla kunniansa!


No loppujen lopuksi riita sovittiin! Oikeasti ymmärrän, että hänen mukana olonsa ei ole tarpeellista ja hänellä 60km työmatka ja aika keskellä pvää jne....Mutta joku ehkä ymmärtää nämä tunnekuohut, mies valitettavasti ei ymmärtänyt!


Tänään minua jopa asia hymyilyttää, riita moisesta asiasta, mutta eilen olin tulta ja tappuraa! :saint:


Mimuli: Minulle tuli mieleen, kun minulle tulee vauvalehti, siinä uusimmassa numerossa kehotettiin äitejä kokeilemaan tuohon vatsan toimintaan tälläistä, ellet ole allerginen! Eli aamulla ensimmäiseksi kuorit kiivihedelmän syöt sellaisen joka aamu heti herättyäsi tyhjään vatsaan, kuulemma auttaa!

Minun vatsa vielä toiminut suht normaalisti, mutta yleensä kyllä tulee vaikeuksia sen kanssa! :headwall: Siis odottaessani! :heart:

Tänä aamuna olen ollut reipas: Imuroinut koko talon, tiskikone on ollut käynnissä, pessyt pyykkejä koneellisen, siivonnut kodinhoitohuoneen, ja mankeloinut, eli olen tyytyväinen itseeni!


Hiuksista: Ihmettelinkin, kuinka nämä ovat näin kiharat??? Siis minulla luonnostaan jo luonnonkiharat ja nyt extra kiharat! :heart: :saint: Tykkään kyllä, kynnet myösainakin vielä hyvässä kunnossa, mutta töissä läträän jatkuvasti veden kanssa, saa nähdä haurastuuko?

Täällä myös tervhoitoalan ihmisiä: Voinko turvallisesti käyttää käsidesiä????? :headwall: Töissä siis, ettei siitä imeydy pieneen mitään? :heart:

Sitten täällä ilm useamman kerran sektiotuja äitejä muitakin? Minulle siis 4.s sektio tulossa! Ilmeisestikään ei ole mitenkään mahdollista saada synnyttää normaalisti? Vaikka kyllä sitäkin haluaisin, mutta turvallisuus ennen kaikkea! :heart:


Tänä aamuna vasta yksi yökötyskohtaus: Siivotessa alkoi yskittämään ja yskärefleksi saa näemmä minut yökkäämään helpolla! :x

Mimulin tavoin ajattelin jotain uusia kukkia hankkia pienen Pirpanan kunniaksi! :heart:

Kahvista: Join sitä , mutta jälki haju kahvissa on yököttävä! :headwall:

Kiitos neville päivityksistä!

Ps ai niin neuvolakin jo tuli tilattua, se on 3.9.2008 silloin rv 9 jo! :heart: Oletteko muut 8.4.2009 kolleegat tilanneet neuvola aikaa?? :heart: ihana odotella tässä kaikkia noita mukavia juttuja mitä edessä on, kuitenkin pv kerrallaan tästä ihanasta ihmeestä nauttien!! :heart: :heart:

Ihanaa pvää kaikille tänäänkin iltaan menevä

Rva Pikkumyy ja Pirpana

 
Nevi: Omakotitalossa asustellaan ja viihdytään (tosin vielä pidemmälle maalle olisi kiva muuttaa), remonttia tehdään jatkuvasti (vanhan talon ihanuuksia). Tilaa riittää kyllä, mutta talossa on niin paljon ikkunoita, että huoneita on todella hankala suunnitella lisää. Kurjinta on tässä paikassa tuo vieressä menevä iso tie sekä kamala naapuri. Parasta on se, että kaikille on omaa tilaa.

Eilen tuli käytyä neuvolassa, hemoglobiini ja verenpaine ovat paranemaan päin eikä pissaassa ollut sokereita eikä valkuaista. Vauvalla on vahvat sydänäänet. Sokerirasituskokeeseen pitäisi suunnata viikolla 26.
 

Yhteistyössä