Meillä on ensimmäinen IVF/ICSI menossa. Tänään oli punktio, vain 4 munasolua saatiin, vaikka rakkuloita oli enemmän. Huomenna saattaa jo tietää, miten käy. Mahdollinen alkionsiirto on lauantaina, mutta jotenkin on sellainen tunne, ettei sitä tule (Olen nyt ehkä liian pessimistinen, mutta eipähän tarvitse pettyä pahasti). Miehen laiskojen siittiöiden vuoksi tehdään joka tapauksessa ICSI. Jos olisi ollut enemmän munasoluja, olisi yritetty osalle maljahedelmöitystä.
Ikää on jo reippaasti (lähes 39), joten toiveet eivät ole kovin korkealla, varsinkaan tuon munasolumäärän vuoksi. Osa niistäkin oli ehkä kypsymättömiä, vaikka olivatkin ihan hyvän kokoisia.
Meikäläisellä on pco. Ensimmäisen kerran käytiin tutkimuksissa jo 2003 ja saatiin pco-epäily + tieto osin laiskoista siittiöistä. Lääkäri ei kuitenkaan kertonut siitä sen enempää enkä kai tajunnut kysyä. Hormonitoiminta oli kohdallaan, eikä siittiöitäkään todettu täysin kelvottomiksi luomu-yrittämiseen. Olen ymmärtänyt, että pco ei läheskään aina aiheuta lapsettomuutta. Kun oli pari aiempaa keskenmenoa eli olin sentään tullut raskaaksi, päätettiin ettei aloiteta hoitoja. Tuli lykättyä koko hommaa nyt vähän liian pitkälle, joten saa nähdä tuleeko enää mitään tuloksia. Nyt olenkin lukenut, että pco:laisten hedelmällisyys laskee vielä nopeammin kuin muiden. Pitääkö tämä paikkansa?
Onko kellään kokemuksia PCO-ruokavaliosta, laihduttamisesta,, stressin yhteydestä PCO:hon? Olen itse normaalipainoinen, mutta olen silti miettinyt, että 3-5 kiloa voisi tiputtaa painoa. Se todennäköisesti onnistuisi liikunnan lisäämisellä, mikä onkin ollut liian vähissä. Silloin en olisi vielä alipainoinen, vaan nuoruuden mitoissa. Olen yrittänyt syödä terveellisesti, vähentää hiilareita jne. Kaikki makea vain välillä houkuttaa liikaa...