35+ Lapsettomat

Täältä masennuksesta ollaan noustu. Masennuksesta joka sai hetkellisesti valtaan :ashamed: mutta nyt kaikki ok. Jälkitarkastuksessa kaikki kunnossa eli tuli spontaani keskenmeno ja kohtu tyhjentynyt. Onneksi ei tarvittu kaavintaa tms.

SnowWhite - Niinhän ne sanoo, että kropan on hyvä antaa välillä levätä. Meillä oli KU:n jälkeen 4kk:den tauko ja taas plussa mutta nyt päätimme että seuraavasti kierrosta alkaa meidän PAS numero 6(Niinkö monta me ollaan jo tehty :| ?)Lääkäri meidän houkutteli kun sanoi, että keskenmenon jälkeen on hyvä mahdollisuus ja että jos se kolmas kerta toden sanoisi..Tjaa..enpä siihen usko mutta 6 alkiota on pakkasessa vielä..kahdessa oljessa eli nyt sulatetaan kolme ja jatkoviljellään päivä eli toivon mukaan saamme 7-8soluisen yksilön kyytiin kuten näissä aikaisemmissa "plussa"hoidoissa.
Meidän aikasemmat 4-.soluiset ei ole koskaan tuoneet plussaa joten ehkä tuosta 3.pvän viljelystä on jotain hyötyä.

Myös täällä tunnistettiin Miljan tunne skaala..epätoivosta...raivoon..suruun..vihaan..Voi, ette tiedä millainen myllerrys mun päässä on ollut...
Pakko se on kyllä myöntään että toiveet siitä että vauva syliin asti tulee on hiipumassa..Enää pienen pieni toive jossain sisällä...Plussa..mikä se on?? Ei tunnu missään..Hirveetä sanoa mutta ensimmäinen plussa oli se maailman ihanin uutinen..joka kääntyikin painajaiseksi..toinen plussa ..oli kiva, pelko toisesta KU:sta mutta olikin sitten jotain muuta..ja jos vielä se kolmas plussa tulee niin....Näillä ajatuksilla toivotan teille kaikille Onnea ja voimia hoitoihin. Ollaan me sitten vahvoja naisia kun aina kuitenkin jaksetaan jatkaa..siitä meille :flower: :flower: :flower:

:heart: :della Jannika
 
Jannika07; Kiva kuulla, että ikävä asia on paremmalla tolalla ainakin fyysisesti! Kaikkein ihanteellisin vaihtoehto on tosiaan, että keskeytynyt raskaus hoituu loppuun luonnollisella tavalla eikä tarvitse lähteä vahingoittamaan elimistöä sen enempää tavalla eikä toisella. Kiva kuulla myös, että olet saanut takaisin "taistelutahtosi" - sitä näissä hommissa tarvitaan ja rutkasti. Mistähän sitä aina vaan löytää voimia uuteen yritykseen?!? Teillä on hurja etu, kun teillä on noita huuruneniä pakkasessa ja niitä voi sieltä tarpeen tullen sulatella. Meillä homma alkaa joka kerta alusta ja se syö voimia aika rankasti. Tosi turhauttavaa käydä kuukauden hoitorumba läpi kaikkine inhottavuuksineen ja saada tulokseksi 1-2 munasolua, jotka sitten siirretään ja mitään ei koskaan jää pakkaseen. Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että seuraava siirto toisi teille toivotun tuloksen - db db db ! Mihin ajankohtaan tuleva siirtonne ajoittuu? Huhtikuun puoleen väliin? Päästään sitten piinailemaan samoihin aikoihin.

Kauniita unia!
 
On totta . että siitä olen iloinen kun kaikki meni itsekseen pois enkä joutunut kaavintaan. Lääkäri sanoi, että kaavinta jos onnistuu on hyvä hoito MUTTA jos epäonnistuu niin pahin tapaus on että vaurioittaa limakalvoa niin ettei se koskaan enään kasva joten onni onnettomuudessa todellakin.
Jos emme olisi saaneet noin huimasti huuruneniä pakkaseen niin meidän hoidot olisi jääneet siihen yhteen IVF:ään kun ajatuskin punktion jälkeen oli ettei koskaan enää..Oli aivan hirveetä :eek:
Olen itsekin miettinyt sitä miten sitä voimia löytää aina uuteen nousuu ja uuteen hoitoon..Joku sanoi kerran , että onhan noi plussat siinä mielessä positiivisiä että jotain tapahtuu mutta omasta kokemuksesta mieluummin se tyylipuhdas nega kuin plussa joka annetaan ja sitten otetaan
Onko teillä selvinnyt syytä miksi pakkaseen ei koskaan jää mitään?
Jos mun kierto menee suht normaaliin tapaan ja alkiot selviää sulatuksesta niin siirto olisi tuossa huhtikuun puolessa välillä suurinpiirtein..Mutta kaikkea voi tapahtua mutta näillä tiedoilla eteenpäin..Olisi kiva olla samaanaikaan piinailemassa =)

Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa
Jannika :flower:
 
Onneksi teille tosiaan on saatu huuru-ukkoja pakkaseen, koska punktiokokemuksesi on ollut kamala. Pakkasukot antavat myös jonkin verran pelivaraa eli esim. pidempään viljelyyn.

Juuri tuota tarkoitinkin, että kaavinnassa limakalvo saattaa vaurioitua niin, että raskautta on enää turha toivoa. Onneksi selvisimme luonnonvoimin noista ikävistä kokemuksista:)

Minä olen valmistautumassa 6. punktioon ja eihän se mukavalta tunnu, mutta minkäs teet. Lääkärit eivät ole koskaan sanoneet huonoon munasolusaaliiseen muuta syytä kuin, että todennäköisesti munasarjani alkavat olla jo hiipumaan päin eli poden ns. varhaisia vaihdevuosia. Olen tämän jo itsekin ymmärtänyt näiden vuosien saatossa eikä vuosien vieriminen ainakaan auta asiaa. Nyt olenkin laatinut meille "oman" suunnitelman, jonka mukaisesti jäljellä on enää tämä yksi julkisen puolen hoitoyritys ja sen jälkeen maksimissaan yksi hoitokierros yksityisellä. Kroppa parka (ja pääparka), jos se selviää ehjänä 7 maximihormoonistimulaatiosta ja punktiosta:)

Olen kanssasi samaa mieltä, että mieluummin nega kuin plussa, joka menee kesken. Eihän missään muussakaan asiassa ole kiva joutua tilanteeseen, jossa ensi annetaan ja otetetaan sitten heti pois. Se on henkisesti varsin raskasta! Toki nuo plussat antavat ainakin lääkäreille arvokasta tietoa siitä, että limakalvo ja muut raskauden alkamiselle kohdussa tarpeelliset asiat ovat kunnossa. Onhan tämänkin seikka tosi tärkeä - ei auta, että "munii" hyviä soluja, jos maaperä kohdussa ei ole otollinen munasolujen kasvualustaksi.

Toivottavasti kiertosi menee normaaliin tapaan, niin päästää piinailemaan samaan aikaan! Tosin aina täytyy muistaa se, että joku meneekin pieleen ja siirtoon ei päästäkään:-( Ei ajatella sitä ikävää vaihtoehtoa...

Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

 
Mulla on testipäivä ennen pääsiäistä jos uskallan. Yritän väsätä adressia silloin jos olen kasassa.
Eilen olin ihan kellarissa. Kertakaikkiaan. Surin jo tulevia keskenmenojakin mahdollisen plussan jälkeen. Päässä ei muuta kuis surkeus lapsettomuudesta ja ihan sietämätön katkeruus ja kiukku.
Tänään onneksi paremmin.

Mutta politiikkaan. Ajatelkaapa että 20% pariskunnista kärsii joskus lapsettomuudesta. Ja nyt puhutaan yleensä terveistä työssäkäyvistä tuottavista kansalaisista jotka yrittävät saattaa maailmaan toivottuja lapsosia joista kasvaisu tulevaisuuden sukupolvi pitämään huolta edellisestä. Lapsettomuus on täysin alihuomioitu ja hoito aliresursoitu niin että olemme pakotettuja yksityiselle puolelle missä ei ole todellista kilpailua mikä taas näkyy hinnoissa ja se meidän mahdollisuuksissamme saada hoitoa.

Eli taisi olla yhteiskunnalle kuitenkin kokonaistaloidellisempaa panostaa hoitoomme kuin ottaa riski että masennumme ongelmiemme keskellä syvästi ja tulemme puolisoinemme työkyvyttömiksi ja lopetamme verojen maksun ja sen sijaan alamme elää yhteiskunnan piikkiin. Saatamme jopa alkoholisoitua tai sairastua niin että joudumme viimeistään itsariyrityksen jälkeen jo ennestään ylikuormitettuun psykiatriseen hoitoon. Ei ole halpaa ei.

(taidan uhata tällä skenariolla terkkarissa ja vaatia hoitoa ja heti!!)

Jokatapauksessa kun meitä on paljon niin luulisi että jotain Arkadianmäelle haluavaa tai siellä pysymistä suunnittelevaa poliitikkoa alkaisi kiinnostaa. Vai perustetaanko ihan oma puolue? Mitäs jos kaikki lähettäisimme pari mailia alueemme kansanedustajille ja kysyisimme mitä he ovat tehneet meidän eteemme? Ihan vain koska alamme jo valmistautua vaaleihin...Yleisönosastoillekin voisi kirjoitella. Taitaa maniaa pukata masennuksen lomaan täällä. Liekö omat vai purkin hormonit asialla.

Positiivista ja energistä viikkoa kaikille!!
 
Mielialat tosiaan vaihtelee laidasta laitaan, epäilyttää, toivo alkaa nousta ja tähän saakka on vuoristorata joka kerran päättynyt pettymykseen. Nyt minulla vähän positiivisempi vaihe. Seuraavaan hoitoon liittyen oli aika lailla hankaluuksia, mutta nyt alkaa näyttää että hoitoon asti päästään. Nyt alkaa toivo nostaa päätään, vaikka kuinka yritän sitä pitää piilossa. Eihän se plussaaminen ole kuin 50% todennäköistä (jos siirtoon asti päästään), vaikka käytetään luovutettuja munasoluja.

Kirjoitin jo valituksen kelan päätöksestä edellisen hoidon osalta, lääkärinikin siihen kehotti kun on selkeästi hyvät mahdollisuudet onnistua hoidoilla.

Iloista mieltä kaikille ja Miljalle paljon onnea testipäivälle :wave:
 
Taustaa sen verran että ehkäisy jätettiin pois loppuvuodesta 2000, eli aika pitkä taival takana tätä lapsettomuutta. Nyt on menossa viidennen ICSI:n pp6. Jotenkin tuntuu että aika menee liiankin nopeasti, koska vielä voin kuvitella olevani raskaana. (Aika epätoivoista!) Koskaan en ole plussannut ja solujakin ollaan aina saatu huonosti. Nytkin saatiin vain kolme kypsää munasolua, mutta onneksi kaikki kuitenkin hedelmöittyi.

En ole edes jaksanut kirjoitella keskutelupalstoille enää, koska tuntui jo että alan olla liian vanha ja takana liian paljon kokemusta hoidoista... Kaikki muut tuntuivat plussaavan ja minä jäin aina rannalle "ruikuttamaan". Mutta teidät löydettyäni olen kyllä aktiivisesti käynyt juttujanne lukemassa. Tunnen kuuluvani joukkoon!
 
Tervetuloa vaan kaikki uudet mukaan !
Oma napaa, eipä tainnut onnistua tämäkään pakastealkion siirto ! Tänään on ollut tummaa vuotoa..
Menkkojen pitäisi normaalisti alkaa huomenna. Maanantaina olisi viralllinen testipäivä vasta.
Turha antaa itselleen mitään toivoa, kun negaahan sieltä aina tulee :(
Huomenna lähdetään talvilomalle, se onneksi piristää vähän.
Plussa tuulia nyt meille kaikille ! :heart:
T:maariaa
 
Kiva että kirjoitelette taas ikäsiskot!
Lämpimimmin tervetuloa Suru72! Toivottavasti saamme kaikki tukea toisistamme ja ennenkaikkea omat nyyttimme.
Joukkoon kuulumisen tunne auttaa. Mekin olemme yrittäneet raskautta jo 3 ja puoli vuotta. Sinä aikana käyty aika monet ristiäiset, 1-vuotis synttärit, 2-vuotissynttärit...

Jaksamista Maariaa. Kyllä se nyytti joskus tulee, ja plussa ennen sitä =)
 
Hei vaan minunkin puolesta uusille! Kiva, että tulitte mukaan vaikka aihe onkin ikävä. Ehkä tämän palstan parasta antia onkin juuri se, että saa jakaa kaikki ikävimmätkin tuntemukset saman kokeneiden kanssa (saa puhua omasta navasta niin paljon kuin jaksaa) ja luultavasti myös tietoisuus siitä, ettet ole ainoa maailmassa, saattaa joskus auttaa vaikeiden aikojen yli. Näin minä ainakin tunnen, varsinkin silloin kun kaikki ympärillä tuntuvat "tekevän tosta noin vaan" lapsia.

Maarialle tsemppaava rutistus :hug: Ikävää, että tummaa on näkynyt, mutta ei se vielä negaa välttämättä tarkoita. Ei noista tuhruista tiedä;-) Kaverini tuhrutteli neljä viikkoa vaikka plussa olikin mittarissa. Odotellaan nyt sitä maanantaita vielä joskos tulos olisikin se toivottu... Ihanaa talvilomaa kuitenkin!

Hilleville hurjat peukutukset, että huima ulkomaan hoitoreissunne sujuu mallikkaasti loppuun asti! Tosi ikäviä nuo oman kropan "yllärit" juuri siinä kohdassa kuin kaiken pitäisi sujua tiukan aikataulun mukaan. Onneksi asia järjestyi parhain päin!

Mietiskelin noita Arkadianmäen politikkoja ja parasta olisi kai lähestyä näitä tuoreita adoptioäitejä. He varmaankin ymmärtäisivät parhaiten mistä me puhumme. Lapsettomuudella on tosiaan aika kattava "taudinkuva"; siihen liittyy paljon fyysisiä ongelmia ja uskoakseni vielä paljon enemmän henkisiä ongelmia kuten avioeroja, masentuneisuutta, alkoholismia, ahdistuneisuutta, vakavia mielenterveysongelmia ja sitä myöten jopa työkyvyttömyyttä. Kyseessä ei ole siis mikään ihan pieni ongelma kun otetaan mukaan kaikki mahdolliset "oireet". Ehkä tosiaan muutamien tonnien satsaukset tässä akuutissa vaiheessa tulisivat pitkässä juoksussa edullisemmaksi vaihtoehdoksi valtiolle.

Omasta navasta sen verran, että on se kummallista kun sitä jaksaa näiden kaikkien vuosien jälkeen vielä luomusti yrittää ja jopa kuvitella pikku päässään, että jotain tuolla alakerrassa tapahtuisi. Mulla on kierto nyt yli puolen välin ja viimeisen pehkuseikkailun jälkeen olen ollut tuntevinani parina päivänä jonkinlaista menkkamaista oloa alavatsassa vaikka menkat pitäisivät alkaa vasta 11 päivän kuluttua. Äh, mun tuurilla siellä on vain keltarauhaskysta, joka jarruttaa alkavan hoidon aloitusta tai ainakin heikentää sen tulosta. Saahan sitä kuitenkin aina unelmoida vaikka ajatus onkin ihan pähkähullu;-)

Voimia meille!

 
Halusin kans tulla porukkaan mukaan :wave: tämä odottelu vaan on niiiiin pitkästyttävää,kumpa asiat rullaisivat nopeammin ja osaisin lukea kristalli palloa tulevaisuudetsaan,olen vaan sellainen joka pitäisi saada kaikki tietään heti ja nyt,tämä odottelu opettaa todella :LOL: 2.4 vasta aloitettaan piikitykset,nyt syön e-pillereitä :LOL: oli huvittavaa kun oltiin lääkärin puheilla ja ensimmäinen hoito oli aloittaa e-pillereitten syöminen :headwall: olen muuten kohta 35 ja mieheni 24,yritetty lasta kohta 3v,toisesta liitosta 12v tytär.onko tamperelaisia paikalla?
 
Heippa ihanat naiset!

Snow White - luomuilu kannattaa aina =) , me jopa kutsumme sitä huviseksiksi pakollisen ovulaatioseksin sijaan. Myönnän kyllä että itse luovutin toivomasta ihmettä 3 kk siittiöiden laadun vuoksi perutun inssin jälkeen. Parempaa asennetta teille!

Hyvä idea tuo lapsettomat kansanedustajat. Suvin Linden olkoon ainakin kohteeni. Ja sieltä terveysministeriöstä joku. Ja luulisi etenkin kristillisiäkin kiinostavan ihan jo arvona.

Jokos luitte että Virossa maan kansalaiset saavat jatkossa ilmaset ja rajattomat lapsettomuushoidot. Siis ei ikä- eikä määrärajaa. Kaipaavat kansalaisia.

Viivi 73 -Tervetulemast!!! Täällä asustelen Pirkanmaalla Tampereen liepeillä.

Saataisko kohta Hesan tapaan live tapaaminen ikänaisille?

Rentouttavaa viikonloppua!
 
Heippa kaikille! Poikkesin taas tänne pikku tauon jälkeen. Olen tuolla maaliskuun ivf-pinossa kirjoitellut, mutta siellä on vähän hiljaista...
Hoidot on taas pikkusen edistyneet parin kierron tauon jälkeen ja nyt alkaa uusi ivf-hoito! Hain tänään lääkkeet apteekista varuiksi mukaan matkalle. Lähden maanantaina viikoksi reisssuun ja saattaa olla, että pistosten aloitus osuu juuri matkan loppuun. Nyt tässä tokassa ivfssä on jostakin syystä muutettu pistoshoito menopuriksi, aiemman puregonin sijaan. En ole vielä tavannut lääkäriä, kysyäkseni syytä.. Mutta kiva nähdä, että täällä on ikätovereita, jotka ikävä kyllä painiskelevat saman vaikeuden kanssa, kun itse. Mutta on mukavaa jakaa jonkun kanssa näitä asioita, jotka ovat samassa veneessä ja ymmärtävät mistä puhutaan.. :ashamed:
 
Ilmottaudun mukaan. Kirjoittelinkin jo itsestäni tuonne maaliskuun ivf-hoitoihin, mutta ikäni puolesta kuulun tänne, kuten nimimerkistäni voi päätellä. Eli taustana lapsettomuutta noin kolme vuotta ja hoidoissa julkisella puolella. Ensimmäinen ivf-hoito alkamassa ja sumuttelut olen aloittanut 6.3. 0-ultra suunniteltu 19.3. ja punktio viikolle 15, jos aikataulut pysyvät suunnitelmissa. Tätä ennen on syöty clomeja ja kokeiltu menopur-pistoksia tarkoituksena päästä inssiin, mutta ei ollut pistoksilla silloin tehoa. Syitä tälle ongelmalle on miehen hiukan heikot simpat ja minulla pitkiä kiertoja ja ainakin osassa kierroista ovuloimattomuutta. Hoidoissa ollaan Kanta-Hämeessä ja minua voisi myös kiinnostaa tapaaminen jollakin aikataululla Tampereella.
Viikonloppuja kaikille!
 
MILJA71 viikonoppua sinullekkin sinne :hug:
KRIS itse odottelen ens kuukautta kun pääsen hakemaan pistos lääkkeeni ja asiat alkavat rullaamaan eteenpäin,odottelu vaan on niin tylsää!
BANAANI71 ollaan vasta hoidon alku vaiheessa,käyty lääkärin juttusilla pari kertaa,viime kerralla suunniteltiin "aikataulua"hoidolle,piikiitykset aloitettavaksi 3.4 ja punktio viikolla 16,jännitän kovasti punktiota koska olen lueskellut että joko sattuu tai sit ei satu ollenkaan :| olisi kivaa tavata ja jutskailla ihan livenä asioista :heart:
 
Kirjoittelin viimeksi muutama viikko sitten. Pohdin silloin vasta tutkimuksiin ja hoitoihin menemistä. Nyt olen saanut työterveyslääkäriltä lähetteen lapsettomuustutkimuksiin julkiselle puolelle, mutta saa nyt nähdä, mitä sieltä vastataan ja mitkä ovat jonot. Olen kuitenkin kallistumassa siihen, etten ehkä hoitohin lähtisi, kun tuntuvat rankoilta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Jatkuva stressaaminenkin voi olla esteenä raskauden onnistumiselle. Olkoon adoptio mahdollinen vaihtoehto, jos ei luomuna ihmettä tapahdu. Hivenaineterapiaa tosin kokeilen, ainakin siitä on muuten hyötyä terveyden kannalta, jos ei lapsettomuuteen auttaisikaan. Voimia kaikille muille omissa ratkaisuissanne!
 
Löysin vasta äskettäin tämän keskustelupalstan ja mikä ilo kun vielä löytyi omalle ikäluokalle sopiva porukka, joten tuuppaudun mukaanne kanssasisaret. Te jos ketä niin varmasti tiedätte miltä tuntuu kun tuo ikä vaan nousee ja mitään ei tapahdu vaikka mitä tekisi.

Taustaa sen verran, että nelikymppiset on vietetty ja toista lasta yritetty uudessa suhteessa nyt 3,5 v. Hoidoissa ollaan oltu 3 v. Mulla pco ja miehellä simpoissa häikkää. Ensimmäinen poika edellisestä suhteista saatiin clomeilla ja lugeilla 10 v sitten. Ja nyt kakkosesta hoitoja takana; 1 inssi, 3 ivf/icsi ja 2 passia. Kaikki hoidot päättyneet negaan. Alkaa usko hiipumaan tässä pikkuhiljaa ja valitettavasti suhtatuminen hoitoihinkin alkaa olla aika skeptistä. Mutta jostain sitä on toivoa vaan löytynyt kun on aina uudestaan lähtenyt yrittämään. Nyt piinailen kolmanen ivf/icsin 1. passista pp 5. Oireina on lähinnä väsymystä , rintojen arkuutta ja nippailuja silloin tällöin. Eli samat oireet kuin aina ennenkin.... Tänään alkoi taas tuntua pms oireet, eli ärsyttää kaikki ja pinna meinaa palaa ihan pienestäkin. Tarkoittaako tää nyt taas sitä että peli on menetty? onko kellään plussanneella ollut piinisaikana pms oireita?

Tsemppiä kaikille! Samassa veneessä ollaan...valitettavasti!
 
Hetken aikaa olen taas pitänyt luovaa paussia. Tämä meidän pinohan on piristynyt taas ihan kummasti! Tervetuloa kaikki uudet siskot, tänne mahtuu kaikki mukaan!

Minä kärsin täällä aivan hillittömän kauheasta flunssasta, suihkuttele tässä nyt sitten Synarellaa kun nokka on aivan tukossa! Onneksi saa sentään käyttää nuhasummutteita, muuten ei kyllä tulisi mitään. Nenän limakalvot vaan kyllä huutaa halleluujaa tälläisen sumutteluiloittelun seurauksena, auts! :whistle:

Sumuttelu alkoi viime viikolla, 0-ultra on vkolla 13 ja toimenpiteet (jos sinne päästään) on viikolla 15 eli banskun kanssa ollaan kohtalonsisaria ;)

Töissä mutisin jotain epämääräistä operaatiosta ja naisten vaivoista, eipä esimies (siis mies sellainen) sitten enempää kysellytkään. Ilmeisesti tuossakin oli jo liikaa informaatiota raavaalle miehelle :snotty:

Työmatka jää nyt väliin, mutta who cares!

Täällä todellakin ollaan flunssan kourissa, miten muiden viikko on lähtenyt käyntiin?
 
Voi Milja71! Lämmin lohtuhali ja luja rutistus :hug: Eikä kai tässä muutakaan osaa oikein kirjoittaa... :(

Toivo-68:lle tervetuloa joukkoomme! Täällä me toisiamme tsemppaamme ja ikävä kyllä, aina toisinaan otamme osaa epäonnistumisista.Tässä ketjussa tosiaan tiedostetaan ajan kuluminen varsin hyvin ja töitä tehdään sen siivittäminä "ihan tosissaan". Oireesi kuulostavat pääosin aika hyviltä. Nippailut ovat itselleni juuri niitä oireita, jotka antavat aina toivoa. Varsin, jos niitä tuntuu oikeilla puolella. Nuo Luget ovat siitä epäkiitollisia piinailukavereita, että ne aiheuttavat myös kaikenlaista epämääräistä oireilua. Ikinä ei voi oikein tietää, mitkä oireet johtuvat mistäkin. Itselläni eka raskaus (ja alkuraskaus) oli täysin oireeton - ei pahoinvointeja ei arkuuksia missään, ei siis kertakaikkiaan mitään. Ainoa konkreettinen viittaus plussan suuntaan oli nippailu ja palelu (samoin myös tässä vuodenvaihteen kesken menneessä alkuraskaudessa).

Tikru; Kiva, että palasit luovan tauon jälkeen! Nyt pidetään kaikki raajojen ulokkeet kohti taivasta, että hoitonne sujuisi mallikkaasti ja lopputulos olisi se kauan kaivattu! Pikaista paranemista, että olet sitten viikolla 14-15 parhaassa iskussa:)

Minä kävin eilen klinikalla ultrassa ja reseptit hakemassa. Taas vastassa oli uusi lääkäri - varsin tehokas sellainen. Olin sisällä huoneessa maksimissaan 5 min (ultraus 30 sek. ja loput reseptin kirjoitusta). On se hyvä, etten ainakaan tuhlannut kallista vastaanottoaikaa:) Sumut siis alkoivat eilen ja punktio häämöttää viikolla 16. Voi jee - jännitys taas nostaa päätään!
 
Miljalle pahoittelut minultakin, voimia sinulle pettymykseen ja suruun :heart: :heart:

Meillä asiat edenneet monen vaiheen ja mutkankin kautta siihen, että munasolujen luovuttajalla on punktio perjantaina ja alkiot siirretän (toivottavasti niitä hedelmöittyy ja selviää, kun näyttäisi olevan tulossa 10 kpl) pääsiäisen jälkeen tiistaina tai keskiviikkona. Vielä asiaan suhtautuu varovaisen toiveikkaasti, mutta katsotaan millainen jänskätys on pääsiäisenä päällä, kun asiaa ehtii enemmän miettiä.

Olipa Snow Whitella pikakäynti, julkisella varmaan... Yksityisellä ei alle 20 min tunnu pääsevän koskaan vaikka toivoisikin. Ei olisi se lasku sitten joka kerran niin suuri, kun käyntejä ultrauksineen on tätäkin siirtoa valmistellessa tehty jo neljä ja vielä yksi tulee lisää.

Toivo68:lle peukut pystyyn ja plussatuulet lentoon :whistle:

Koitahan Tikru parantua flunssasta ja paljon onnea hoitokierrokselle, kuten Banaanille ja viivillekin :heart:

Voikaa kaikki mahdollisimman hyvin!
t. Hillevi
 
Kiitos lämpimästä vastaanotosta kaikille! On ollut niin hirveä kiire, etten ole ehtinyt kirjoittelemaankaan. Minunkin puolestani tervetuloa uusille :wave: !

Mulla on menossa pp11 ja eilen alkoi vuoto. Päätin sitten tänä aamuna tehdä kuitenkin testin, ennen kuin uskallan lopettaa luget. Sainpahan elämäni ensimmäisen haamuplussan... Aikamoinen shokki! Menkkakivut kyllä loppuivat eilen kuin seinään, mutta pientä vuotoa on ollut, joten en ole kovinkaan toiveikas. No, tämän on siis viides ICSI, enkä ole koskaan plussannut, eli toivoa tämä ainakin antaa jatkoihin!

Onnea kaikille piinailijoille ja pitkäääää pinnaa!

Rutistukset neganneille :hug:
 
Pahoittelut negasta Miljalle ja voimia jatkoon ja :hug:

Tervetuloa uusille joukkoomme :wave:

Tikru70; meillä on tosiaankin aikataulu samanmoinen, koska minun 0-ultrani siirtyy ensi viikolle, kun ei ole vuoto vielä alkanut. Tosin suunnitelman mukaankin piikitykset piti aloittaa ensi viikon tiistaina. Pääsiäinen tässä vähän sotkee aikatauluja, kun polilla on vastaanotto ma, ke ja pe, mutta pääsen nyt vissiin poikkeuksellisesti ultraan tiistaina, jotta voin aloittaa piikit silloin.
Suru72: toivotaan vuotosi olevan harmitonta.
Viivi73: punktio tosiaan jännittää kyllä ja kaikki muukin tässä sitä ennen. Niin moni asia voi vielä mennä pieleen, mutta eihän sitä voi kuin toivoa parasta.

Julkisella puolella tosiaan vastaanottokäynnit voivat olla välillä aikamoisia pikavisiittejä, mutta polilla olen joutunut joka kerta aikaa kuluttamaan odotellessani vastaanotolle pääsyä, koska aikataulu on aina myöhässä...

Hyvää viikon jatkoa kaikille :wave:
 
Meillä tulossa 3. hääpäivä kesällä ja samalla täyttyy kolme vuotta vaavin odottelua B) Itsellä tulee mittariin 41 ja miehellä 40 v toukokuussa. Aiemmasta elämästä minulla on 21- ja 14- vuotiaat pojat.

Nyt meneillään sumuttelut (ei sivuvaikutuksia, kumma kyllä...). Tiistaina 0-ultra. Jos hyvin käy, niin vkolla 15 keräys ja istutushommia. Silleen kevään kunniaksi :flower: .

Me olemme asennoituneet, niin että tämä ensimmäinen hoitokierros on harjoitusta, ehkäpä seuraavat hoidot jo tuovatkin jo jotain jossain vaiheessa. Kukaan ei voi tietää millaiset hormonicoktailit tarvitaan juuri minulle. Kokeiluahan tämä on pitkälti. Meillä silti osui V-liitossa ihana lääkäri, joka ihan oikeasti tuntuu ottavan juuri meidän "tapauksemme" tosissaan". Loput päättää joku jossain ylempänä...

Auringonpaistetta kaikille!
 
Auringonkukka, kyllä moni on plussannut jo ensimmäisestä IVF:stä. Toivottavasti teillekin kävisi juuri niin onnellisesti. Tsemppiä!

Suru, toivottavasti sinun haamuplussasi vahvistuu ja vuoto loppuu. Kovat plussapuhallukset täältä :heart:

Minulla limakalvo valmiina (7,5 mm) alkionsiirtoon ensi viikon alussa. Jänskättää....

Kaikille hoitoja aloitteleville oikein paljon onnea tälle kierrokselle :heart:

ja oikein hyvää pääsiäistä koko pinolle tämän kortin ajatuksin:
http://ekortti.hs.fi/lahetakortti.htm?kortti=1265

toivoo Hillevi :wave:
 

Yhteistyössä