35+ Lapsettomat

Niin, ja se mun edellinen oli siis kaksisoluisten alkioiden mielenosoitus plussatsunamin puolesta. Mielenilmaus sai kipinän siitä, kun tajusin ettei ole mikään tilastollinen mahdottomuus, että tässä nyt useampi tai vaikka kaikki meistä plussaisivat. Todennäköisyys siihen on luultavasti tuhansia kertoja suurempi kuin todennäköisyys, että yksi meistä saisi lottopotin ensi lauantaina. Jos joukossamme on joku matemaattisesti lahjakkaampi, hän jatkakoon tästä.

ON: Ei ollut mielestäni kovin montaa munista kypsymässä, ja pienenlaisiakin olivat. Pur.-annosta kasvatettiin, ja muutaman päivän päästä käydään taas työmaalla urkkimassa. Punktio tod.näk. ensi viikolla ke-pe-tyylisesti.

Jatkan taas hommia, ciao kaikille! :wave:
 
Ihan huippujuttu :mad:. Toistaiseksi huonoin hoito ikinä. 4/11 on hedelmöittynyt, loput oli epäkypsiä! Kun kuitenkin tähän asti hoidoissa suurin kato on aina tapahtunut jakautumisvaiheessa niin saapa nähdä onko siirtoon asti huomenna asiaa. Kyllä lievästi sanottuna pännii.
Yleensä sentään solut ovat suurin osa hedelmöittyneet! :kieh:

Taidan olla jo heittänyt hanskat tiskiin tämän hoidon osalta. Toivottavasti joudun vielä syömään hattuni.
 
Viimeksi muokattu:
Moi! Virallinen testipäivä on huomenna mut mä testaan aikaisintaan lauantaina aamulla. Viitteitä menkoista ei ole vielä. Mulla on jotenkin epätodellinen olo. Jotenkin olen jo sitä mieltä että miks tää onnistuisi kun ei aikaisemmatkaan ole, mut sit kuitenkin järki yrittää selittää et nyt oli ihan huippu olosuhteet ja alkio lähti hienosti jakautuun sulatuksen jälkeen joten mikä ettei? En tiedä. Katsotaan sit lauantaina. Tsemppiä kaikille muille hurjasti ja sitä tsunamia odotellaan.
 
Toi poppariäidit oli paras!!! :LOL:

ekavekara äläs nyt vielä lyö hanskoja tiskiin. Kato oli kyllä suuri, mutta toivotaan että loput ovatkin sitten laatukamaa ja että ainakin yhden saisitte siirrettäväksi.

Hopelle peukkuja kans, mulla ei kestäis hermo odottaa lauantaihin... :eek:

Täällähän on jännät paikat, kuin paraskin kotimainen draamasarja!!! :popcorn:
 
Kaksi matkassa. :)
Pakastealtaaseen ei saaliit tälläkertaa riittäneet.
Nyt kyllä piinatuttaa! Menossa siis dpo2.
Olin kyllä melko varma aamulla että siirtoa ei tule, mutta näin yllätyin ja innostus nostaa taas päätään. Vuoristoradalla jälleen kerran.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea matkaan ekavekara ja pallerot! Mutta ymmärrän kyllä hyvin että tuo solujen kato ottaa päähän ja rajusti. Kaikki ne hormonien napsimiset ja punktiot sun muut, olisihan sitä toivonut että sitä ei tarvitsisi monta kertaa käydä lävitse. Silti toivon että nuo kaksi palleroista kiiinnittyisivät nyt tiukasti eikä mitään pakastepalleroita tarvittaisi. Saisitte heti kaksi kärpästä yhdellä iskulla :) Kaikkea hyvää sinulle ja voimia kovasti piinistelyyn :)

Ja sitten omaa napaa, joka on siis niin täynnä hormonien aiheuttamaa kiukkua ja kihinää että oksat pois :kieh: Siis eikö ole ketään muuta jolla nämä hormonit saisi aikaan näin kammottavan huonon olon, väsymyksen ja kertakaikkisen hermojen menettämisen???? Olen oikeasti luonteeltani melkoisen tasapainoinen tapaus (mies voi tosin olla hiukka eri mieltä, heh :D ), en mielestäni helposta suutu ja jos joskus suutunkin niin se on semmoista muputtamista, ja lepyn kuitenkin helposti. Mutta NYT, voi pojat että miten voinkin olla näin kiukkuinen, siis aivan pienimmästäkin palaa proput, oikein tunnen miten päässä kihisee :kieh:
Ja eniten tässä ottaa päähän se, että mitään takeita ei ole siitä että edes siirtoon pääsemme. Voi olla että kaikki tämä hormonien pumppaaminen menee ihan hukkaan, ärrrrrrrrrrsyttävää :headwall:

Olen tiedättekö ihan aidon oikeasti miettinyt sitä että meidän kohdalla hoidot taitavat loppua tähän kertaan. Tätä mietimme mieheni kanssa jo silloin kun tuota ensimmäistä ICSI/IVF yritystä kävimme lävitse ja jouduin pariin otteeseen sairaalaan ylimääräiselle käynnille pahoinvoinnin yms. vuoksi. Minä reagoin todellakin hirmu herkästi näihin lääkkeisiin, saan kaikki mahdolliset sivuvaikutukset maan ja taivaan väliltä. Tuntuu että näiden hoitojen ajan koko elämä heittää häränpyllyä, aivan kuin menettäisin kokonaan otteen elämästäni ja olisin aivan hormonien armoilla ja heiteltävinä. Puhumattamaan siitä minkälainen romahdus on se kun joutuu pettymään, se se vasta viekin aikaa että saa itsensä sieltä masennuksen syövereistä koottua. Ja tässä kaikessa on vielä lisänä se, että minulla on tämä perussairaus, jonka takia saan kärsiä jatkuvaa fyysistä kipua. Jotenkin vaan on yhä vahvemmin alkanut tuntua siltä että ei minusta ole tähän yrittämiseen enää tässä iässä eikä tällä terveydellä. Oma lapsi on ollut minun haaveena jo parikymppisestä, olen jo silloisessa parisuhteessa jättänyt ehkäisyn pois. Ja toden teolla lasta on tehty nyt jo kymmenen vuotta. Se on niin hirvittävän pitkä aika. Oikeasti en edes tiedä haluanko enää lasta niinkuin joskus silloin ennen. Olen oppinut nauttimaan elämästäni tällaisenaan, en todellakaan erityisemmin vingu itselleni yöheräämisiä, sitä valtavaa vastuuta ja huolta, saati oman vapaan ajan menettämistä. Minulla on kaksi ihana lasta elämässäni sisareni kautta, heitä saan hoitaa jatkuvasti niin paljon kuin sielu sietää ja hermot kestää :D Jotenkin koen että heitä hoitamalla olen saanut kokea äitiyttä tietyllä tapaa. Ja nyt mietin että jospa se riittäisikin. Kerran lapsia ei ole meille tullut niin ehkä sen nyt on sitten niin tarkoitettu olevan....
 
Ekavekara, ihanaa! Vähän hymyilytti nyt tuo sun dpo2. Sä oot niin tarkka!

Ja Rebec. Haethan sä sinne jatko-opiskelemaan? Tee se, eikä vain sitä. Aloita uusi harrastus. Kutsu siskon lapset kylään. Säästä rahaa ja osta lentoliput New Yorkiin. Ota toinen koira nykyisen kaveriksi. Ala kutoa räsymattoa. Aseta kivoja ja pikkaisen haastavia tavoitteita, joihin noilla sun siivillä pääsee. Ja aloita joku juttu vaikka ihan heti jos vain jaksat, ei tarvi edes odottaa hoidon loppuun. Hoidosta tärppää tai sitten ei - sun elämä jatkuu.

Mitä tulee noihin hermo-oireisiin joita kuvailit, niin mulle niitä tulee luomukierroistakin. Noin yksi (onneksi lyhytaikainen) kilahdus on miltei joka kierrossa, ja se voi olla hurjaa menoa se, siinä ihan persoonallisuus muuttuu. Lohduttaudun ajattelemalla, että se on puhdasta biokemiaa - jos mieheeni iskettäisiin sama hormonitujaus, hänkin sekoilisi. :) Nyt tää ärstympi Puregon-määrä ei ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään erityistä, mitä nyt eilen kyllä alkoi kuvottaa kummallisesti nukkumaan mennessä. Alkuviikosta oli ihan surkee olo, mutta ehkäpä se liittyi nyt tähän hoitoon yleensä?

Halituksia, Rebec, ja tsemppiä noiden kaikkien ristiriitaisten tuntemusten keskellä!! Kovasti toivon että siihen sun perussairauteenkin löytyisi sellaiset tropit, ettei sun tarvitse sen takia kipuilla. Jos vaan pystyt sen kanssa olemaan, niin sähän ehdit ja pystyt tekemään vielä vaikka ja mitä.

Jahas, tää menis taas keräämään leimoja.
 
Hätähousuna menin kuitenkin testaamaan, kun en halua koko viikonloppua "pilata" sillä että päässä ei pyöri muuta kun onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu.. Negahan se on. Testipäivä tosin vasta maanantaina mut pari päivää on jo ollut sellainen "menkat alkaa" olo joten eipä tuo tästä plussaksi muutu. Tähän astisen elämäni aikana negat on ollut aina negoja.

Ehkä menen vielä maanantaina veritestiin katsomaan onko mitään yritystä edes ollut ja sit kohti uusia pettymyksiä. Tuntuu surkelta että oma kroppa ei vaan toimi: ei tuota oikeanlaisia munasoluja ja nekin vähäiset mitä saatiin aikaiseksi, oli ihan surkeita ja kyvyttömiä elämään. No, toisaalta nyt on pakko unohtaa tämä asia edes pariksi kuukaudeksi ja tehdä ihan jotain muuta. Ehkä ahdistavinta näissä hoidoissa mulla on ainakin se että aivoja ei saa off asentoon vaan asia pyörii päässä yöt ja päivät. Nyt on pakko siirtää ne aivot vaikka väkisin pois tästä, lopettaa tämä typerä napostelu ja lohtusyöminen, ottaa itseään niskasta kiinni, urheilla taas kunnolla niin kuin ennenkin (siis aikaan "ennen lapsettomuusdiagnoosia", lyhennetään end, jolloin kaikki oli vielä mahdollista), nauttia keväästä ja ennenkaikkea ihanasta 7 vuotiaasta pojastani ja siitä toisesta miehestä täällä kotona. :) eli kyllä tämä tästä.

Rebec: ihanan positiiviset ajatukset kuitenkin sinulla on. Elämä tosiaan jatkuu kaikesta huolimatta.

Polkka tsempit hoitoon! ja kaikille muille myös! tää yrittää jäädä nyt takavasemmalle vähäksi aikaa. tietty jos tää nega olis jostain syystä väärä hälytys niin palaan kertomaan. :)
 
Voi Myy75, olen niin hirvittävän pahoillani :'( Saat kaiken myötätuntoni täältä virtuaalisesti, voimia sinulle kovasti. Nyt otat vaan molemmat miehesi kainaloon ja imet heistä kaiken sen voiman ja rakkauden mitä irti saa, jotta pääset tämän pettymyksen läpi.

Polkka: kiitos tsempityksestä! Aivan noin aion kyllä tehdä, jahka näistä tulevista parista viikosta selviän hormonien kourissa. :vampire: Tosin jos pallerot eivät selviä maanantaina sulatuksesta, loppuu tämä piina tähän... Minulla on oikeasti aika määrätietoinen olo. Tämän hoitokerran myötä olen tullut entistä varmemmaksi sen suhteen että nämä lapsettomuushoidot eivät ole minun juttu. Monta vuotta sitä vatvoin ja vitvoin että lähteäkö enää noiden inseminaatioiden jälkeen raskaampiin hoitoihin. Ja sen viitisen vuottahan meillä oli taukoa ihan kaikesta yrittämisestä. Ja oikeasti se aika elämästä oli parempaa kuin mitä tämä tämänhetkinen. Oikeastaan minä tein päätöksen lähteä näihin uusiin hoitoihin jatkuvien lääkäreiden ja muiden ihmisten kommenttien vuoksi. Minulle kun toitotettiin jatkuvasti sitä että tulen katumaan jos en nyt yritä näitä keinoja käyttää. Mutta näiden taukovuosien aikaan olen oppinut sen että elämässä on niin paljon muutakin kuin lapset, ja minä voin ihan oikeasti olla onnellinen vaikkei minulla olisi omia lapsia, elämän tarkoitus voi löytyä muustakin kuin vanhemmuudesta. Ja siskoni lapsia hoitaessa olen päässyt ihan oikeasti kokemaan sen mitä lapsiperheen arki voi todellisuudessa olla. Kyllä ne vaaleanpunaisen kuvitelmat on kadonneet aikapäivää sitten.

Mutta mutta, nyt lopetan tämän pessimistisen pohtimiseni ja lähden viemään koirulia ulos. Täällä meillä oli aamulla -30,1 pakkasta, hrrrrrrrrr :cool:

Ps. Polkka: kiitti kannustuksesta tuon toisen koiran ottamisen suhteen, se on ollut mielessä jo pidempään, mutta ajattelin odottaa jahka selviää näiden hoitojen tulos. Taidankin tänään käydä vähän selailemassa kasvattajien sivustoja, josko sieltä löytyisi joku pieni partasuu, jonka voisin käydä nappaamassa matkaani parin viikon päästä... hih :)
 
Myylle pahoittelut :hug:

Ekavekaralle paljon onnea piinailuun! Onneksi pääsitte siirtoon.

Rebecille kaikkea hyvää. Nythän ainakin toteutit sen, että olet muiden toiveesta vielä kokeillut, niin ei tarvitse jossitella. Kyllä niillä karvaisilla käpysilläkin saa sydäntä täytettyä. Meilläkin aina mietinnässä välillä hankitaanko toinen, mutta kaikki rahat menee hoitoihin.

Hopen puolesta täällä jännittelen kovasti jo..
 
Myy, voi kökkö. :( Virtuaalinen lohtuhalaus täältäkin. Nyt tosiaan ne ukot kainaloon, ja tehkää porukalla jotain kivaa! Aurinkokin meitä hemmottelee, mahtaako paistella miltei koko Suomessa tänään. Siirrän sut ensi viikolla taustailijoihin ellei mitään kuulu, mutta tule milloin tahansa taas moikkailemaan, jooko. Kerro vaikka miten urheiluharrastus edistyy... :)

Rebec ihan kympin asenne! Ja hyvä tuo Sharlinin kommentti, että nyt on sitten ainakin muiden odotukset täytetty, ja voi ne jossittelut unohtaa. Tästä eteenpäin päätät sinä.

Tosiaankin: Hope, Armi ja Katrin pitävät nyt jännityksessä. Kohtako uutispommi jyrähtää?

Hyvää pakkaspäivää kaikille, hännät pystyyn ja kirsut kohti aurinkoa! :cool:
 
Myy, kurjaa kun tuli tuo pelätty nega sitten kuitenkin. Onhan se aina sellainen tiputus ja kova kasaaminen hoidon jäljiltä. Minustakin on kuitenkin kivempi tietää nega ajoissa kuin olla epätietoisuudessa. Kerro sitten mitä veritestissä paljastuu, onko ollut yritystä.

Hopen tuloksia jännäillään seuraavaksi. Aika lupaavaa jos mitään menkkaoireita ei ole kuulunut ja virallinen testipäiväkin meni jo...

Pekku, eilen siis siirrettiin, pakostakin, kun klinikka viikonlopun kiinni.

Rebec, olipa pitkät ja hienon peruteelliset pohdinnat lapsettomuudesta! Selventää omiakin samalla, kiitos siitä. Kovin samantapaisia ovat omat mietteeni. Elämä ei tähän lopu, vaan on hyvää näinkin. Oikeastaan koen että lapsettomuuden "ongelma" on konkretisoitunut vasta näiden hoitojen myötä. Hoitojen jälkeisinä aikoina tuntuu todella epäonnistuneelta. Osasyy siitä että käy läpi näitä hoitoja menee minullakin yleisen paineen piikkiin. En tiedä onko tämä kuinka yleinen kokemus, mutta oli huojentavaa kuulla sinunkin puhuvan siitä.

Mitä hormoneihin tulee, niin ikävää että vielä niistäkin joudut kärsimään. Itse voisin ottaa ne päivittäisrutiinieni osaksi vain siksi että voin silloin niin hyvin! Tosin progest. kääntää tilanteen aivan häränpyllylleen ja mielenrauha katoaa kuin ei koskaan olisi ollutkaan. Minulla Polkan tavoin luomukierroksen PMS on vällillä täysin sietämätön. Onhan se tosin järkkyä että tällaisia hormoni yms. muita myrkkyjä tunkee itsensä hoitojen aikana pullolleen. Puistattaa välillä ajatella mitä pitkäaikaisvaikutuksia niillä voi olla.: /

Kiitos kaikille peukuista ja hengessä mukana olosta =)
 
Viimeksi muokattu:
Eka Cetrotide meni tunti sitten. Tosi vahvat menkkamaiset säryt se käynnisti, mutta nyt alkaa vähän helpottaa. Näihin aikoihin mulla on luomukierrossakin kevyttä menkkasärkyä, mutta tämä oli kyllä voimakkaampaa. Onneksi on huomenna väli-uä.

Olisin muuten jättänyt piikin vasta loppuiltaan, mutta kun päivän mittaan oli jo niin selviä ovisoireita että hirvitti. Tuntemukset on ihan sitä luokkaa, että veikkaan punktiota jo keskiviikolle.
 
Polkka Kiitokset =) Ja mitä vielä sun pitää mennä eri reittiä eikös niin ;)

ekavekara Tsemppiä sulle piinailuun, täällä peukut pystyssä.

Rebec Se on hyvä juttu että on saanut asjat järjestykseen, vaikka eihän sitä vielä tiedä miten käy.;)

Hope Jokos olet testaillut

Itselläni melko hyvät fiilikset kaikesta huolimati, on niin menkkamaiset tuntemukset. Ukkeli pettyi tällä kertaa huomattavasti kovemmin ja olenkin tässä lohdutellut toista. Lupasin minä vielä toisen testinkin tehdä.
Aurinkoista ja kirpakkaa pakkaspäivää toivottelen.
 
Voi ei Katrin, olipa pettymys tuo tuloksesi :(. Onneksi itselläsi kuitenkin siedettävä olo.

Odottelen itsekin milloin toiveikkuus kääntyy taas tuntemukseksi siitä ettei tärpännyt. Jotenkin sen vain aina tuntee tietyn ajan jälkeen (tai on tuntevinaan) että kehossa ei tapahdu mitään. Kai se valmistaa henkisesti siihen testaukseen.
 
Lohtuhalit Katrin. :hug: Miehille se on monesti pahempi paikka, meilläkin mies vielä piti viimeksi toivoa yllä veritestin tulokseen asti vaikka olin useamman negan testannut jo kotona. Ja samoja haleja vielä Myyllekin.:hug:

Hieno homma Ekavekara että siirtoon sitten päästiin, jee jee!

Rebecille paljon paljon peukkuja huomiselle, toivottavasti pallerot selviävät! On nämä hoidot niin rankkoja ettei missään nimessä kannata jatkaa jos itsestä ei tunnu siltä, turha on rääkätä itseään (ja lähimmäisiä siinä sivussa).

Miten Polkan ultrat? Tosi hienoa että sinne sun klinikalle pääsee sunnuntaisinkin?! Tehdäänkö siellä ehkä toimenpiteitäkin vai pelkkiä ultria? Jos tämä PAS kusee niin voisin vaihtaa klinikkaa... Kiitos muuten listan päivittämisestä! :cool:

Ensi viikko jännittää niin paljon, miten ihmeessä sitä pystyy töitäkään tekemään. Kaikissa IVF kirjoissa aina puhutaan siitä että ennen ja jälkeen alkionsiirron pitäisi olla rentoutunut, mutta miten se on mahdollista kun saa jännittää aina että onko mitään siirrettävää?!
 
Voih Pekku, mä niin jaan nuo hermopaineet! Itsekin olen kovasti miettinyt, että miten sitä tässä vielä muka töihinkin kykenee. Onneksi edessä on itselläni aivan poikkeuksellisen hiljainen viikko, mutta entä sitten, jos näitä yrityksiä tarvitaan vielä useampia - joka kerta ei varmasti ole näin hyvä tuuri? Nyt täytyy vain purra hammasta ja yrittää keskittyä siihen mikä kulloinkin on työn alla unohtaen hetkeksi kaikki muu. Katsotaanpa miten onnistuu...

Tosiaan noita ultria on viikonloppuaikaan tarjolla mun klinikalla, eipä varmaan muuta. Mutta ne mun munaseni! Voi itku että niitä on vähän. Ehkä pari vähän kunnollisempaa molemmin puolin, ja yhteensä ehkä pari kolme pikkuista. Mulle on jo mielessä piirtynyt jonkinlaiseksi "alan standardiksi" se Frangin 22 kappaleen munasato - lähellekään sitä ei kyllä tällä tietoa päästä. Nyt näyttää siltä, että menee perjantaille se punktio, joten täytyy vain toivoa, että ihan kaikkein pienimmätkin ehtivät vielä kypsyä poimittaviksi.

Pekku mitä muuta niissä IVF-kirjoissa sanotaan? Mitä kaikkea pitää tehdä, mitä ei..? Joidenkin lähteiden mukaan kahvin juontikin pitäisi lopettaa ihan kokonaan. Ekoina päivinä kyllä tissuttelin kahvia, mutta tänään lopetin senkin. Entä mitenköhän on tuon soijan laita... Aika kasvispainoitteisella ruokavaliolla kun täällä mennään. Yhtä aikaa huvittaa ja harmittaa koko ohjeiden viidakko. Jos taaskaan ei tärppää, niin korkkaan kyllä ainakin viinipullon, prk! :kieh:

Kiitos Katrin kun jaksat olla toiveikas mun puolesta. Ja hienoa että olet jo noin toipunut. Siitä se elämä sitten kuitenkin taas jatkuu - ja kenties uutta yritystä kohti..?

Kiitos muillekin että pidätte henkeä yllä. Aikoinaan kun katselin 2+:n keskusteluja niin ajattelin, että tuolta ei kyllä ikuna löydy minulle vertaisporukkaa. Melkein kaikissa ketjuissa tuntui olevan näitä neljännen, viidennen tai kuudennen lapsen kuumeilijoita ja muutenkin älyttömän perhekeskeinen meininki. Kaikki kunnia suurperheellisille, mutta arvostan valtavasti tätä jengiä, jossa voi Rebecin tavoin avautua jopa siitä, että hei, en mä oikeastaan ole edes varma että haluanko enää niitä lapsia. Elämä on täynnä ristiriitaisuuksia. Että osaa niiden keskellä rakentaa oman onnensa ja jakaa siitä vielä muille - se on parhautta.
 
Viimeksi muokattu:
Myy ja Katrin, todella harmillinen juttu... Lohtuhalauksia täältäkin! :hug:

Polkka, älä masennu vielä noista muniksien määrästä, toivotaan että niiden muutaman laatu on sitten sitäkin parempi. Tsemppiä punktioon!!

Rebecille täältä kans peukkuja huomiseen sulatukseen!

ekavekaralle kans pitkää pinnaa piinailuun! Hyvä että saitte kavereita kuitenkiin siirtoon. Olivatko minkä laatuisia?
 
Rebec voi kurjuus miten kävi! Piinailu loppui sitten ennen kuin oikein ehti alkaakaan. :(Otan osaa ja tsemppiä sulle kevääseen :flower:

Meillähän kävi kanssa toisen ivf:n jälkeen niin, että 3 alkiota eivät selvinneet siirtokelpoisiksi. Se jotenkin sinetöi jatkon, että emme yritä omilla muniksilla enää. Se tosiasia että on vanha, on hyväksyttävä. Ainakaan itse en jaksa uskoa, että olisin se muutama harva sadasta jolla kävisi hyvin. Tosin, alkion kuntoon vaikuttaa myös siittiö, joten nyt selvitellään vielä siittiöiden dna:ta ja sitten päätetään mitä luovareita käytetään, mahdollisesti molempia? Ja 5000 eur pitäisi säästää rahaa. Joten varmaan vuosi tässä mennään hoidoitta ennen sitä. Eikä mikään takaa että saamme lasta koskaan.
Onneksi meillä on ihania karvapalleroita hoidettavana. Ja on aivan hassua, että vieläkin joka kuukausi tunnen todella voimakkaasti oviksen läheisyyden ja hyödynnetään se, vaikka ei edes hoidoilla ole tärpännyt!

Kaikille piinailijoille tsemppiä ja pitkiä hermoja! Toivotaan sitä PLUSSAA jokaiselle :heart: ja paljon voimia kaikille, joilla ei vielä ole onnistanut!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä