35+ Lapsettomat

Sharlin, ihana, kun on noin hyviä kuulumisia! =) Toivottavasti kaikki menee nappiin. Palaathan sitten kertomaan, miten hoito etenee!

Ekavekara, olisitpa nähnyt minut piikin kimpussa tuon onnettomuuden jälkeen :/ ... Hyvä, että uskalsin pistää ollenkaan! Lopulta kuitenkin järkeilin, ettei tuollainen harvinaisuus tule toistumaan. Eikä tietenkään sitten toistunutkaan. Nyt jo naurattaa koko juttu. Ollaan me kyllä aika narkkareita näiden piikkien kanssa... :p

Anja, oletko käynyt Helsingissä sen kiinalaisen tädin luona? Käväisin siellä kerran, mutta minusta se oli niin omituinen käynti, etten uskaltautunut toistamiseen. Hänen mielestään minussa oli vialla melkein kaikki maksasta munuaisiin, ja kuulemma lapsettomuutenikin selittyy liian lyhyellä kierrolla, joten IVF on täysin turha. Ajattelin, että ehkä hän tuntee kiinalaisen lääketieteen, mutta kokeilen nyt kuitenkin tätä länsimaista ensin.

Solakka Silakka - onnea alkaneeseen hoitoon!

 
Tervetuloa Laura ja Hoppis!

Wabisabi: just se täti oli kyseessä. Kun on enemmän aikaa, kirjoitan ylös mitä tapahtui. Siinä oli kaikki klassisett huuhaan merkit (vastaukset suoriin kysymyksiin outoja) ja yhdessä vaiheessa muijan käytös oli ihan törkeetä. Googlasin vähän ja havaitsin että johonkin rajatiedon lehtiin se näköjään kirjoittelee... Uskottavaa.

ON: Eka käynti varattu torstaiaamulle. Alkaa kuulemma Puregon tai Purgenon tms - piikeillä tämä tie. Kokemusta, näkemyksiä? Fertility Friendissä yksi nainen sanoi että mun aamulämmöt nousee hitaasti mikä vois liittyä progesteroniin tai estrogeeniin mutta en ymmärtänyt siitä enempää... Tietääkö kukaan mitä tuo P tekee ja vaikuttaako näihin? Pelottaa ja jännittää tulos, mutta ainakin nyt asiat muuttuvat johonkin suuntaan. Köyhempään?
:LOL:

Hyvää viikkoa kaikille! Tää on ihan siitä että olette niin mahtava tuki: :flower:
 
Sharlin ihania uutisia! Kovasti pitelen peukkuja että nyt kaikki menee teillä nappiin d =) b. Löytyikö luovuttaja VL:n kautta?

Anjalle tsemppiä torstain käyntiin. Meillä onnistuneen inssin ainekset VL:ssa oli Puregonia viitenä päivänä kp 5 alkaen, Ultra ja Pregnyl pistos kp 10, inssi kp 11, jonka jälkeen peittojen heiluttelua kotona :) ja sitten lugeja n. pp 3- pp 17.

Puregon kasvattaa munasoluja, Pregnyl aikaansaa munasolun irtoamisen kunhan johtofollikkeli on kasvanut riittävän isoksi ja Luget(=keltarauhashormooni) sitten auttaa mahdollisen alkion kiinnittymiseen.

Meillä piikitykset hoiti mies ja se meni niin oikein hyvin. Puregonit oli helpompi pistää ja ei tuntunut oikeistaan missään. Pergnyl pistokseen piti sekotella jauheta ja nestettä ja sitä pistettiin isompi määrä, joten se tuntui himpan ikävältä, mutta sitä olikin vain yksi piikki. Luget oli ällöjä mutta Dyno-daktarin asettimen avulla niiden käyttö oli ihan siedettävää. VL:ssa hoitaja opastaa hyvin ne pistosjutut, että niitä ei kannata jännittää.
 
Uusille tervetuloa!
Hoppis73 Olikohan punktion ajankohta vähän liian aikainen, jos muutama oli vielä raaka..? Valitettavasti se munasolujen määrä ei aina kerro laadusta, kokemusta on.. Mutta ehkä lääkäri miettii nyt vähän muutoksia hoitoon ja kun kuitenkin se yksikin hedelmöittyi ja se antaa kyllä toivoa, että onnistutte.

Anja73 Olisi kiva kuulla kokemuksesta tarkemmin, kun ehdit. Itse kävin tädillä myös ja siellä oli hirveästi aina asiakkaita ja kuuli toisten jutut ohuiden verhojen läpi, mutta kuulin, kun eräs rouva sanoi, että on käynyt monta vuotta sitten viimeksi ja tuli taas kun iskias vaivasi ja sanoi, että edellisen hoidon jälkeen mennyt monta vuotta, ettei ole tullut ja edelliskerralla kipu oli jäänyt sinne pöydälle laagista. Sitten tiedän, että yksi tuttava, jolla on ollut menieren tauti, on saanut häneltä apua huimaukseen. No, itse olen välillä aika helposti tuollaisiin juttuihin lähdössä mukaan kokeilemaan, mutta oli sitten huuhaata tai ei, niin kyllä ainakin rentouduin.. :) Täältä myös onnentoivotukset tulevaan hoitoon!

Kiitos kaikille tsempityksistä!
 
Hoppis, hoppista mukaan! Tervetuloa.

Anja, Puregon on ainakin onneksi todella mukava pistää. Ja ei kai niistä omista hormoneista sitten enää niin väliäkään kun ne näillä lääkkeillä ohitetaan?

Itsellä mukaan tulee näköjään vielä loppuajaksi vähän gonalia. Siellä niitä folleja näyttää tulevan, mutta ans kattoo miten loppupeleissä niitä soluja sitten on/ hedelmöittyvät/ jakautuvat yms. Menisköhän punktio jo ensi viikolle? Onko lähes samalla hoidolla/aikataululla menevällä Wabisabilla jo tarkempaa tietoa omista tulevista koettelemuksistaan?
 
Hoppis, tervetuloa! Toivottavasti lääkärit keksivät, mikä hoidossa meni pieleen - ja toivon mukaan ensi hoito menee paremmin!

Sharlin, olen ajatellut, että loppujen lopuksi ihan sama, onko akupunktiosta (kiinalaisesta tai muusta) tieteellistä näyttöä. Jos se rentouttaa, niin se tulee tarpeeseen - ja olen kuullut monista, jotka ovat saaneet siitä avunkin. Kävin vielä toisessa akupunktiossa tuon tädin jälkeen, joten vierastin enemmänkin hänen tyyliään ja näkemyksiään kuin itse akupunktiota.

Ekavekara, kiva kun mennään melkein samalla aikataululla! Kävin tänään esimmäisessä ultrassa, ja ihan sama tilanne: folleja kuulemma näkyy, mutta vielä ei näy, montako niistä on punktioitavaksi (tuskin kovin montaa, kun viimeksikin tuli vain 4...). Jatkan Pergoverista edelleen 300iu-annoksella ja sain nyt myös rinnalle jarrut. Perjantaina seuraava ultra ja lääkäri arveli, että punktio on alkuviikosta. Nyt alkaa taas tuntua, että hui, mitenköhän tässä käy tällä kertaa... Toisaalta viime yritykset menivät niin lipan alta, ettei ainakaan voi mennä huonommin :kieh:


 
wabisabi ja ekavekara jo pitkällä, jos ensi viikolla jo punktio. Tsemppiä ja kaikkea onnea munisten kasvatteluun!

ON tänään oli nollaultra. Kohdun limis oli vain kapea viiru niinkuin pitääkin. Muniksia näkyi muutama pieni mutta yksi oli hieman liian iso (n. 8 mm) mutta ei muuteta aikatauluja, vaan huomenna alotetaan Gonalin pistot (300iu). Ultrat ensi viikolla.

Onko muita aloittamassa piikit?
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

pidempi lista löytyy sivulta 131

Torstai 5.8.2010

Sharlin 35/42.......................siirto luov. munasoluilla vk 32
ekavekara- 40+, fel...............2.ivf...............punktio 12.8.
wabisabi 41/40, Graviditas......2.ivf...................vk 32
Solakka Silakka 41/40.............2.ivf..................vk 33
Chloe70 40/43.......................3.ivf.................18.8.
Rosmariini -74 35/36..............1.ivf/icsi..............elokuu
janetski74 35/35...................3.icsi..................elokuu
Carinna 38/34.......................3.icsi:n 1.pas......elokuu
Seinäkukkanen 45..................3.ivf..................elokuu
pottu70 39/41......................5.ivf..................elokuu
marinatar 36/36....................4.ivf..................elokuu
Anja73 35............................1.iui..................elokuu
Hoppis73 37/40.....................2.ivf..................elokuu
ikäneito70 40......................1.ivf/icsi:n 1.pas...elo/syyskuu
Iines-74 36/41......................3.ivf..................syyskuu
Soulmama 36/39, In-Tiim........2.iui..................syyskuu
toivorikas-72 37/46...............4.icsi.................syksy
StellaR 38/45.......................5.ivf..................syksy
Miisamari 36/36....................5.icsi..................syksy
Vesiheinä 39/43....................3.ivf..................syksy?
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
Relish 35/38...............1.ivf ?
MariAnne-S 40/37.................6.ivf?
Frangipani 35/39...................2.iui?
Laura-70 40.........................hoidot alkamassa
Ninnatar 36/32.....................?

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka, tyttö syntyi 30.5.10....(3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, poika syntyi 21.7.10 ........... (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10.10.........................(3.icsi:n 2.pas)
meriharakka...................................(2.ivf)
jipsis...............................................(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)
Siiri Sisilisko....................................(luomu)
wellamo........................................(1.ivf:n 3.pas)
karmilla........................................(1.ivf)
PetKat.........................................(1.ivf)
Liisa34..........................................(1. icsi:n 1.pas)
vilkas75.........................................(1.iui)


 
Wabisabi ja ekavekara, ihanaa että teillä on jo taas hoito noin pitkällä. Jännitän teidän puolestanne!

Iines, kiitos, että lisäsit minut listaan. Minulla saattaa sumujen aloittaminen mennä syyskuuhun, koska menkkoja ei vaan näy eikä kuulu. Pian jo viikon myöhässä, enkä millään viitsisi raskaustestiäkään tehdä, koska olen ymmärtänut, että hormonit voivat näin viivästyttää luomumenkkoja. Huomenna meidän klinikka aukeaa kesätauon jälkeen, pitäisi varmaan soittaa ja kysyä neuvoa.

Sharlin, en tiedä oliko meillä punktion ajankohta oikea. Lääkäri epäili, että irrotuspiikki ei olisi toiminut jostain syystä ja siksi munasoluja ei oltaisi saatu kerätty. Tai sitten se on minulla normitila, että 90% munarakkuloista on tyhjiä. Toivon ensimmäistä.

Kivaa liittyä mukaan, kun kaikki toivottavat tervetulleiksi. Kiitos siitä!

 
Heissan pitkästä aikaa! Viimeinen hoito on käynnistymässä eli aloitan piikittelyn perjantaina Puregonilla, annostus 150 IU:ta aiemman 250 yksikön sijaan. Millasia annoksia teillä muilla piikittelijöillä on? Punktio näillä näkymin noin 18.pvä. Nyt koetetaan saada aikaan vähemmän munasoluja, mutta paremman laatuisia. Selviää sitten myös se, onko tupakalla ollut vaikutusta aiempiin epäonnistumisiin, sillä mies on ollut nyt polttamatta 3 kk.

Vähän on oudot fiilikset: viimeinen hoito! Ainakin julkisella siis. Jännittää myös, koska viimeksi kävi niin huonosti. Viime yönä näin unta, että jouduin taas sairaalaan. Yritimme kesällä myös ovulaation induktiota, mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut. Ovumian lääkäri sanoi silloin aiempia tuloksiamme katsoessaan, että ei missään nimessä antaisi vielä periksi. Tänään Taysin lääkäri sanoi, että tämä hoito kertoo, kannattaako jatkaa. Kovin ovat lääkäritkin keskenään eri mielisiä. Ovumiassa ehdotettiin lääkkeen vaihtoa Puregonista Menopuriin, mutta Taysissä oltiin eri mieltä. Puregonilla siis tämäkin hoito.

Olemme pohtineet myös muita vaihtoehtoja ja hyvin todennäköisesti aloitamme pride-valmennuksen tänä syksynä. Sijaisvanhemmuus on kiinnostanut mua jo pidemmän aikaa ja nyt olen saanut miehenkin innostumaan. Myös luovutetuilla soluilla kannattaisi ehkä vielä viimeisenä keinona yrittää.

Solakka Silakka, taidetaan mennä aika lailla samalla aikataululla. Missäs sä olitkaan hoidoissa?

Hoppis tervetuloa minunkin puolesta!

Täällä moni muukin on näköjään aloittelemassa hoitoja, koitan päästä taas kärryille.

Koskas Iineksellä on 0-ultra?


 
Iltaa naiset!

Ens viikko onkin tosi jännä jo, kun Sharlinilla on se siirto ja wabisabi & ekavekara menee jo punktioon. Sit tulee siirrot tietty ja SS:n vuoro. Näkyy olevan tosi monta joilla on elokuulle hoito, onkos teillä jo aikataulut selvillä?

Mulla on elokuun loppupuolella se suunnittelukäynti, jännää sekin, kun ei ole yhtään tietoa miten lähdetään eteneen. Viimeksi se lääkäri tosiaan väläytteli et voitais koittaa nenäsumutetta ennen pistojen alkua, siis kuitenkin lyhyt kaava on kyseessä. Onko kellään kokemusta moisesta? Sit se sano et voitais ottaa se kortisonikin mukaan. Ja onhan mulla ollut nyt se yks hormoni käytössä koko kesän... Tietty vielä ne verikokeittenkin tulokset on saamatta.

Josta tulikin mieleeni, että onkohan Chloe maisemissa? Laitan sulle yv:tä.

Ja sit vielä pakko purkaa tämäkin p***a tänne. Juttelin tänään puhelimessa yhden ystävän kanssa, ja mulle tuli ihan semmoinen tunne siinä puhelun aikana, et sillä on joku juttu, mitä se ei kerro. Olkoon se nyt vaikka se naisen vaisto joka sanoi niin. Pelkään ihan hulluna, et ens kerran kun ollaan naamakkain, saan kuulla raskausuutisen. Lähinnä pelottaa se oma reaktio. Voi h****tti, miks tää on niin vaikeeta :headwall: Kauheeta kun pitää pelätä, et tulee joku romahdus siinä muitten silmien edessä.

muoks: ei oo totta Chloe, taas tätä telepatiaa :eek:
 
Laita vaan yv:tä, jos viitsit Iines! Todellakin käsittämätöntä, miten me aina juuri samaan aikaan kysellään toistemme kuulumisia. Mä ymmärrän täysin noi sun fiilikset tänään. Mä taistelen kanssa, kun joka päivä näen seinänaapurimme (paritalo) kasvavan mahan. Edelleen ihmettelen, miten kolmen vuoden aikana molemmat naapurit ovat olleet raskaana. (siis asunnossa ollut kaksi eri perhettä meidän aikana) Musta tuntuu, että töstä syksystä tulee päätepiste asioille tavalla tai toisella...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chloe70:
Ovumian lääkäri sanoi silloin aiempia tuloksiamme katsoessaan, että ei missään nimessä antaisi vielä periksi. Tänään Taysin lääkäri sanoi, että tämä hoito kertoo, kannattaako jatkaa. Kovin ovat lääkäritkin keskenään eri mielisiä. Ovumiassa ehdotettiin lääkkeen vaihtoa Puregonista Menopuriin, mutta Taysissä oltiin eri mieltä. Puregonilla siis tämäkin hoito.
Anteeksi,tulen tuolta 40+ ketjusta kommentoimaan tähän,kun issellä sama tilanne aikoinaan.Julkisella ei kannatettu menopuria olleskaan ja sanottiin että kyllä nää hoidot on sitten tässä,kun kolme kertaa yritettiin,mutta yksityisellä sanottiin,et ei missään nimessä kannata luovuttaa ennen kuin on edes kokeiltu menopurilla!
Ja Luojan kiitos ettei luovutettu..nyt meillä on se paras palkinto nukkumassa pinniksessä,6kk;n ikäinen pikkurakas ihana tyttö.

Toivotan teille kaikille onnea tässäkin ketjussa..tie on raskas ja kivinen,mutta kaikki unohtuu jos ja kun palkintonne saatte

:flower:
tiru,joka on lähdössä lopuilla alkioilla kakkos kierrokselle :)
 
Hei!

Piipahdan vaan nopeasti tähän vanhaan pinooni kertomaan, että meille syntyi ihana pikkumies 21.7. klo 23.37. Pituutta pikkuherralla oli 49 sm ja painoa 3625 gr.

Itse olin tähän aikaan viime vuonna synkissä tunnelmissa kun keskenmenon kaavinta oli just tehty ja kaikki näytti toivottomalta. En silloin olisi uskonut, jos joku olisi sanonut että vuoden päästä sinun haave on toteutunut. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, lopputulos on sen arvoinen! Tsemppiä teille kaikille rohkeille naisille tässä pinossa, jään vielä taustailemaan ja pitämään peukkuja, että onnistutte.

Terveisin idaliina ja pikkumies, 2 viikkoa
 
No niin, täällä tänään ensimmäinen pistopäivä! Resepti on Purhenol ja annos 50.

Jonkun verran paremmalta nyt tuntuu, toiveikkuutta ja huojennusta ilmassa. Tää kesä on ollut uskomattoman raskas. Aivan kaikki ystäväni ovat raskaana tai juuri synnyttäneet. Kyky iloita muiden onnesta on romahtanut jo aikaa sitten ja on hyvin väsynyt olo.

Kesällä annoin itselleni lopulta ihan luvan olla näkemättä ihmisiä ja olematta reipas. Jos en jaksa, en jaksa. Päätin esim etten nyt pysty menemään ystävän lapsen nimijuhlaan, koska pelkään prakaavani sinne. Ja itse asiassa nyt näyttää siltä että se voi hyvinkin olla samana päivänä kun meidän inssi, mikä tekee asiasta jotenkin selkeämmän. En halua hoitopäivänä käydä läpi musertavia tunnekuohuja. Tämä homma on nyt ensimmäisellä sijalla elämässä.

Kiitos teille että ootte täällä - kivaa kun ei tarvitse jännittää yksin.
 
Chloe jep suunnilleen samoilla päivillä punktio tulossa :heart: Ihanaa kun saa piiniskaverin! Jos nyt siirtoon päästään, meillä viime hoidossa tuli vain yksi siirtokelpoinen solu ja muut meni roskiin (III ja IV-luokkaa). En osannut silloin edes jännittää punktion jälkeen, että näin voi käydä, että siirtoon ei pääsiskään. Nyt siis uusi jännitysmomentti hoidossa matkassa. Ollaan hoidossa yksityisellä klinikalla Itä-Suomessa.
Sijaisvanhemmuus on hieno juttu sekin. Me ei lähdetä siihen eikä adoptioon. Mieheni haluaisi lapsen omista soluistaan, tai sitten ollaan ilman. Jos nyt näin kärkkäästi asian ilmaisee. Molemmat toivotaan kyllä hartaasti ja nöyränä lasta ja olisimme ikikiitollisia ja onnellisia jos toive toteutuu.

Idaliina paljon onnea pikkuisesta :flower:
 
Pakko pompata toisesta pinosta kommentoimaan tota Solakka Silakan kirjotusta että on heitetty pois III-luokan alkioita. Meillä semmoinen pakastettiin ja viime PASsissa semmoinen kyytiin siirrettiin. Miten toisessa paikassa kolmosluokan alkioita sitten pakastetaan ja toisessa niitä ei voi muka edes siirtää? Tuntuu kummallisesta. Meille ei yhtään top-alkiota tullutkaan vaan paras oli II-luokkaa ja toiseksi paras III-luokkaa ja nyt vielä siitä huonompia alkioita jotka eivät ole normaali vauhdilla jakautuneet on odottamassa pakkasessa, ei taida olla paljoa toivoa onnistua. :(
 
Voi onnistua myös III-luokan alkioilla. Meillä oli IV-luokan alkioita kaikki ja niitä ei pakastettu, tosin ei tainnut olla mitään pakastettavaa. Ihan normaaleja vauvoja on syntynyt noista ( olen kuullut) . Ei kai niitä muuten edes siirrettäisi.
 
mansikkainen ja mansikkatyttö kiitos kommenteista. Viimeksi siirretty ainoa paras oli II-lk, toppia ei ollut. En tiedä, jos paras olis ollut III-lk olisivatko yrittäneet siirtää sitä..? Ilmeisesti klinikkakohtaisia eroja näissä luokituksissa? Mutta minkäs teet, täällä ei paljoa ole hoitopaikan suhteen valitsemista. Tai on yksi toinen paikka ja sinnekin yli 100 km matkaa. Sitä me saatetaan kokeilla tän jälkeen, jos mönkään menee, jos ei sitten siirrytä suoraan ulkomaille ja luovareihin. Mutta siihen on pitkä matka ja ensin pitää säästää.
 

Yhteistyössä