Voi helvetti, mikä päivä! Olen täällä aiemmin kertoillut, että asumme paritalossa ja meidän entiset naapurit oli kerrassaan hurmaava lääkäriperhe, joilla oli kolme lasta. Vanhemmat niistä, kaksi tytöntylleröä, kävi meillä aina kylässä. Mutta ekana kesänä, kun muutimme tähän, mulle teki tosi tiukkaa katsella, kun tämä nainen oli raskaana ja odotti sitä kolmatta lastaan viimeisillään. Noh, mutta he muuttivat pois vajaa vuosi sitten. Ihan kyynelsilmin jouduin tytöt hyvästelemään. Ja vielä myöhemminkin heiltä on tullut piirustuksia postissa, muuttivat toiselle puolelle Suomea. Uudet naapurimme ovat kolmikymppinen pariskunta ja rouva on nyrpeä tyyppi, joka harvoin vaivautuu edes tervehtimään. Tänään hän purjehti taas nenä pystyssä ohi vastaamatta mun tervehdykseen - ja JUMALAUTA tietenkin maha pystyssä! Me oltiin juuri miehen kanssa kauppaan menossa ja mulle tuli aivan primitiivireaktio. Aloin itkemään niin, etten meinannut sinne kauppaan päästä, vaan menin miehen perässä itkettyäni aikani autossa - ja aurinkolasit päässä silmät punaisena. En pitkään aikaan ole tuntenut noin voimakasta katkeruuden ja kateuden tunnetta. Mies sanoi, ettei uskalla sanoa mitään, koska kumminkin suutun ja suutun siitäkin, jos hän ei sano mitään. Ja kaupassa tietysti joka toinen nainen tuntui olevan maha pystyssä tai vauvan kanssa. Mä olen suorastaan pelännyt tätä. Juuri tota tollaista, että joku voi ostaa valmiiksi perheasunnoksi neliön, rempata sen ja sitten tosta vaan hommata lapsen kuin postimyynnistä tilaten. Miksi kaikilla muilla se käy noin mutkattomasti mutta ei meillä??? Lisäksi sunnuntaina pitäisi mennä hoitamaan meidän parivuotista kummipoikaa ja suoraan sanoen en jaksaisi eikä huvittaisi. Todella yleviä ajatuksia. Tulee sellainen olo, että koska olen tällainen kateellinen paska, en edes ansaitse oma lasta. Jostain kumman syystä kaikki raskaana olevat naiset asuu aina mun naapurissa tai on samalla työpaikalla. Meillä on ollut kaksi naapuria tässä paritalossa kolmen vuoden aikana ja molemmat on olleet paksuna!
Mä en mitenkään ole kärryillä, mitä kaikkea täällä on tapahtunut viime päivinä.En ole ehtinyt kirjoittaa, koska olin pari päivää aamusta iltaan työmatkalla ja eilenkään en edes avannut konetta. Täällä tuntuu samanlaiset ajatukset pyörivän muillakin mielessä.
Anjalle halit, kamalat kemut!
Iines, mä olen todella pahoillani, ettei teillä sitten onnistunutkaan tämä hoito. Jättirutistus sulle! Mä olin jotenkin niin varma, että teillä nappaisi nyt. Mutta ei näköjään auta kuin odottaa sitä kolmatta hoitoa, toivotaan kuitenkin, ettei se ihan syyskuulle mene. Mä jotenkin ymmärsin meidän viime käynnillä, ettei siellä juuri nyt ole paljoa jonoa (ehkä kaikki muut on tulleet raskaaksi paitsi mä ja sä)
Seinäkukkanen ainakin pääsi siirtoon, kovasti onnen potkuja, että nyt tärppäisi. Tää palsta kaipaa nyt positiivisempia tuulia!
Anja, ei nuo miehet tosiaankaan aina tajua, miten nää fiilikset saa meidät käyttäytymään. Välillä on vaan pakko purkaa näitä paineita, ei sitä aina pysty hallitseen kärsiikö niistä täysin osattomat henkilöt. Ei ihme, että tulit huonolle tuulelle tuossa tilanteessa.
Carinnalle ja muille uusille tervetuloa porukkaan!
Wabisabi, ei se aukiolotutkimus todellakaan tunnu juuri miltään, vaikka sanana kuulostaa kamalalta. Se on vähän kuin menkkamaista kipua, mutta paljon livempää. Rohkeesti vaan...
Pottu, aivan mahtavaa, että pääsitte siirtoon!!!
