3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Paranemisia, Tilulilu! Toivotaan että flunssa helpottaa pian. Mitään ylimääräisiä vaivoja ei kyllä raskauden lisäksi jaksais :cautious:

Mulle tuli äitiyspakkaus hurjan nopeasti! Tein tilauksen torstaina ja seuraavana keskiviikkona tuli jo ilmoitus, että on noudettavissa. Oli ihanaa päästä hypistelemään vaatteita :) Kivan näköisiä ja tulevat varmasti käyttöön! Joko oot Tilulilu päässyt sen hakemaan?

Meillä alkaa olla hankinnat kasassa. Vaatteita on paljon, varsinkin pienimpiä 50-60-senttisiä. 62-koosta ylöspäin ei ole niin paljon, mutta olen luottavainen että vauvankin kanssa pääsee sitten ostoksille. Kävin jo yhdellä lastenvaatekirppiksellä viikonloppuna, mutta sieltä ei tarttunut mukaan kuin yksi yöppäri.

Jännä kun ollaan saatu kavereilta paljon vaatteita, niin siinä näyttää olevan aina tosi paljon samoja tiettyjä juttuja. Esimerkiksi pieniä myssyjä meillä on varmaan jo 20 kpl :D Joka päivälle voi laittaa oman myssyn.

Pieniä pikkuhankintoja jää vielä loppuajalle, esimerkiksi niistäjä, tutteja ja muuta pikkukrääsää, mutta niitä nyt saa helposti hankittua. On helpottavaa, että vaikka vauva päättäisi nyt syntyä (mitä toivon että hän ei tee!!) niin oltaisiin jo aika lailla valmiita :)

raida 24+2
 
  • Tykkää
Reactions: Tilulilu
Raida: Joo, tänään just haettiin ne pakkaukset! :love: Aika ihanaa niitä vaatteita oli kyllä hypistellä, vaikkei siellä mitään yllätyksiä ollutkaan kun olin ne tuotteet jo moneen kertaan netistä katsonut :D Ainoa mistä en jotenki tykännyt yhtään, oli ne oranssinkukertavat sukat ja lapaset o_O Mut en valita, muuten oli oikeen söpöä :love:

Vähän käy kyllä kateeksi, kun muut tuntuu saavan kavereilta käytettyinä noita vaatteita! Mulla kaikki kaverit on lapsensa tehneet jo sen verran kauan sitten, että ovat luopuneet jo noista vauvanvaatteista. Tutun tutulta ehkä saadaan jotain, mut tääkin on hyvin epävarmaa kun en edes tiedä vielä kenestä on kyse :LOL: No ei sillä, loppujenlopuksi vaatteita on ehkä kuitenkin liikaa kun isovanhemmat pääsee vauhtiin! Mut mulla ei siis todellakaan oo vielä sellaista fiilistä, että meillä olis kasassa vaatemäärä jolla pääsis edes alkuun :ROFLMAO: Itseasiassa siinä äitiyspakkauksessahan oli aika isoja monet niistä vaatteista, veikkaan, että meidän vauvat syntyy sen verran pienempinä (ennenaikaisina?), että pikkuvaatteita joutuu ainakin hankkimaan reilusti lisää.

Niijust, ja sitte nuo niistäjät ja tutit yms. Niistä en vielä ymmärrä mitään, pitää perehtyä aiheeseen myöhemmin :) Rintapumppua oon miettinyt. Sitten jos sen hankkii niin pitäis kai tietää minkä merkkisen ottaa, jotta osaa ostaa oikeanmerkkisiä/-kokoisia tuttipulloja siihen sopien. Oon käsittänyt, että kaikki ei toimisi oikein ristiin? En oo varma.

Nooh enivei. Pitäis varmaan tehdä nyt jonkinlainen inventaario noista vähistä vaatehankinnoista ja lajitella vaatteet koon mukaan. Sittenhän sen parhaiten näkee mistä on suurin puute!

Imetystyynyn hain tänään postista. Ostin käytettynä Doomoo Buddyn, pitäisi toimia kaksosten imetyksessäkin. Ja vaikkei nyt yhtäaikainen imetys onnistuisikaan, niin tuota voi käyttää muutenki hyödyksi. Esim. pulloruokinnassa vauvojen tukemiseen tms.

Huomenna ultra! Viikko sittenhän siellä pikaisesti kävinkin, mut innoissani silti odotan jo huomista :love: Toivottavasti kaikki vielä kunnossa ja molemmat kasvavat hyvään tahtiin!

Tilulilu 24+3
 
Juuh, nuo imetysasiat ovat vielä sitten oma lukunsa :rolleyes: Niihin en ole vielä jaksanut perehtyä. Mä toivoisin täysimetystä sinne 6kk ikään saakka, mutta suvussa sekä mun äiti että äidinäiti ovat pulloruokkineet, kun imetys ei ole onnistunut. Vaikea sanoa, mikä huonon herumisen takana on ollut. Toivottavasti multa onnistuu!

Tietysti vielä kaksosten kanssa on oma lukunsa, riittääkö maito. Onhan sekin onneksi mahdollista (y)

Löysin tällaisen hyödyllisen kuuloisen tekstin rintapumpuista ja pumppauksesta: http://mukulamania.blogspot.fi/2016/05/ja-pumpulle-kay.html?m=1

raida 24+4
 
Raida: Joo mullakin tavoitteena imettää tuo puolisen vuotta. Mut en oo edes uskaltanut haaveilla täysimetyksestä :D Ja "isot tytöt" ovat kertoneet, että rintapumppu vois olla hyvä apu kaksosten kanssa. ;) Mut kaikki ei sitä tartte, siks oonkin miettinyt et hankin sen vasta sitten jos tulee tarve. Mut toisaalta.. oon jotenkin varma että se tarve tulee, joten miksei hankkisi jo nyt. Päätöksiä, päätöksiä..

Neuvolantäti sanoo, että imetyksen/maidontulon onnistuminen on asennekysymys! :confused: Että kärsivällisyyttä vaan! En tiedä tuleeko toimimaan mulla.

Hauska kirjoitus tuo rintapumppuopastus! :LOL: Tuohon pitää palata sitten kun asia on ajankohtainen. "Esivalmistele tissi" :D Kaikkeen sitä joutuu..

Ultra takana ja kaikki hyvin. Saatiin ihastella sätkiviä vauvoja reilun tunnin verran kun erikoistuva lääkäri teki ehkä elämänsä toista kaksosultraa :LOL: Ei haitannut se hitaus yhtään. Toki välillä toivoin, että ois ihan 'asiantuntija' paikalla ettei mitään tärkeetä jää näkemättä. Niitä B:llä olleita plexus kystia se ei enää löytänyt ja pyysikin sitten onneksi lopuksi vielä erikoslääkärin tarkistamaan asian. Ei sekään varmasti voinut sanoa niitä löytävänsä. Toiselta puolelta mittasi yhden 4mm kokoisen alueen joka voisi olla se kysta, mut saattoi olla jotain muutakin (normaalia siis). Viimeeksi isoin kysta oli 5mm, joten jos tuo nyt oli se kysta niin ei se hirveästi ollut pienentynyt. Mut en kyllä oo yhtään huolissani, kun se lääkäri sanoi, että se 5mm:kin oli "merkityksetön". Eikä tääkään välttämättä edes ollut mikään kysta. Lääkäri käski vaan keskittyä kasvattamaan mahaa! :D
Noo enivei, painoa molemmilla n. 750g ja keskikäyrällä mennään :)

Siinä kai tärkeimmät. Kertokaahan fiiliksiänne tältä viikolta? :)

Tilulilu 24+5
 
  • Tykkää
Reactions: raida
Mahtavaa, että Tilulilulla ja vauvoilla kaikki hyvin! Ilmeisesti muillakin. :) Mäkin jännäilen jo ensi viikon ultraa.

Imetystä on pohdittu täälläkin tällä viikolla, kun neuvolan perhevalmennuksessa siitä puhuttiin ainakin tunnin verran. Hyvä että puhuttiin, tuli uutta tietoakin, mutta jotenkin on alkanut ärsyttää se tapa millä asiasta puhutaan ihan niin kuin kaikki olisivat lähtökohtaisesti imetystä vastaan... Mäkin olen sitä mieltä, että vauvalle on hyväksi ja luonnollista saada äidinmaitoa sen puolisen vuotta, mutta en toisaalta usko että imetyksen onnistuminen on ihan pelkästään asennekysymys. Varmasti onnistumista auttaa, jos sitkeästi yrittää ja harjoittelee ja pyytää apua, mutta ei kyllä pidä kokonaan sivuuttaa sitä, että tarvittaessa voi pumpata tai käyttää korviketta.

Tilulilu: Mä kuulin, että sairaaloissa, ainakin Taysissa, on useita eri merkkisiä sähköpumppuja joita voi kokeilla ja kannattaisi ehkä ostaa oma vasta sitten kun tietää, mikä tuntuu parhaalta. Mulla on yksi lahjoituksena saatu käsipumppu, mutta se välttämättä sitten riitäkään, jos tosissaan tarvii. Mutta tuosta pullojen sopivuudesta en itse asiassa tiedä mitään. Huh, tuntuu että monet näistä asioista ymmärtää vasta sitten kun kokeilee käytännössä!(n)

Muuten viikon teema on ollut raivaaminen ja siivoaminen. Huomenna tulee neuvolantäti ja perheohjaaja kotikäynnille, ja vaikka ne kuinka vakuuttaa, ettei kodin siisteyttä tarkastella, niin tottahan ne väkisinkin katsoo, onko paikka lapsille sopiva. :confused: Ja täytyyhän täällä muutenkin siivota ja laittaa lastenhuone kuntoon. Tosin remppa on edelleen hiukan kesken. Jännittää vähän, mitä ne oikein haluavat tehdä. En oikein tiedä muuta kuin ilmeisesti katsotaan vauvojen tarvikkeita ja tehdään tavanomaiset neuvolatutkimukset. Sikäli vähän outoa tuo tavaroiden tutkiminen, koska onhan se perheen oma päätös, mitä hankitaan ja mitä ei.o_O

Sitäkin jo mietin (kun aikaa nyt on...), että pitäisi kai olla joku sairaalakassi katsottuna, jos lähtö voi tulla milloin tahansa. Mutta kun useimmat mukaan otettavat tavarat ovat sellaisia, mitä muutenkin käytän, niin enhän mä voi niitä pakata! Kuten puhelin, tabletti, kengät, lääkkeet... Eikä mitään eväitä voi viikkokausiksi kassiin laittaa. :LOL:

Niin, ja lisäksi ohjelmassa on ollut operaatio kaukalopussien metsästys nettikirppareilta. Tulin siihen tulokseen, että kaukalopussi on helpoin ratkaisu vauvojen kotimatkalle sitten joskus, ei tarvi miettiä onko kesäkuussa kylmä vai kuuma.

Eliza Day ja tytöt 31+5
 
Eliza Day, miksi teille tulee kotikäynti? Liittyykö se kaksosiin? (Ei tarvii vastata, jos et halua.)

Musta tuntuu että mua ärsyttää nykyään ihan kaikki :cautious: Toiset ihmiset kadulla/bussissa ja töissä, puoliso, telkkariohjelmien hahmot... oon varmaan tosi mukavaa seuraa!

Yks syy on se, että työstressi on kova :( Tänäänkin oli rankka työmatka, oon vieläkin toisella paikkakunnalla. Ei vaan oo enää jaksamista eikä pääse palautumaan.

Miten tässä jaksais työelämässä loppuajan? (n)

raida 25+0 (taas uudella viikolla, jee!)
 
Moi kaikki!

Olen kolmekymppinen esikoista odottava Helsingistä. Laskettuaika joulukuussa. Olenkin osana joulukuisia täällä ja FB:ssa. Siellä kuitenkin ihmisten taustat on hyvin erilaisia ja olisikin kiva tutustua teihin, joilla on (itseasiassa aika paljonkin) yhteistä kanssani. Sama ikäluokka tuo tietynlaisen yhteyden, lisäksi ensimmäisen odotus tässä iässä: olettaisin että moni täällä kokee ehtineensä tehdä ja nähdä jo kaikenlaista ja on matkalla uuteen ihanaan elämänvaiheeseen. Olisi kiva tutustua ja mahdollisesti ihan livenäkin löytää (etenkin PK-seudulta) uusia äitikavereita, joiden kanssa voisi raskauden ja vauvojen lisäksi jutella vaikka vähän suhteesta, urasta, elämästä ja sen muutoksesta, ym! Koen että näistä olisi helpompi jutella suht. samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa :)

En selaillut koko ryhmää läpi. Teillä ei taida olla facebook-ryhmää ainakaan vielä?
 
Huomentaa!

BabyElephant: Onnittelut ja tervetuloa! :) Meillä ei ole Facebook-ryhmää (tietääkseni :LOL:), keskustelu on muutenkin aika satunnaista :) Meitä on ollut tässä kirjoittelemassa niin vähän, että jaamme kuulumisia ehkä kerran viikossa. Itsekin luen kyllä palstan joka päivä, mutta kirjoittelu sitten helposti jää.. :unsure: Ehkä jos tänne saataisiin enemmän väkeä, niin ketju aktivoituisi!

Mut kyllä. Allekirjoitan niin tuon vertaistukiasian. En ole edes harkinnut liittyväni mihinkään elokuisten ryhmään tms., koska haluan jutella nimenomaan ensimmäistä odottavien kanssa. Mulla kun ei ole mitään lapsikokemusta tai -taustaa muutenkaan, niin en osaa jotenkin samaistua niihin odottajiin joilla kotona on jo se lapsiarki pyörimässä :) Tää on just parasta, kun ollaan kaikki ns. samalla viivalla. Vaikka toki vähän eri ikäisiä ja ei raskausviikoilla. En valitettavasti asu pk-seudulla, mutta toivottavasti löydät sieltä samassa tilanteessa olevia ns. odotuskavereiksi! Meillä on täällä omalla paikkakunnalla pieni Facebook-ryhmä meille kaksosodottajlle, aloitin siinä keskustelun vastikään ja varmasti joskus vielä treffataankin. Suosittelen siis kyllä, jos vaan omanlaisesi porukan saat kasaan! (y)

Raida: I feel you.. :confused: Mulla työ ei onneksi ole mitenkään raskasta (henkisesti eikä fyysisesti todellakaan) niinkuin ilmeisesti sulla ainakin ajoittain, mutta kun ei vaan enää kiinnosta.. Oon ehkä sanonutkin, että oon nyt raskauden vuoksi ollut ns. korvaavissa tehtävissä kun omaani en voi tehdä, ja se ehkä vaikuttaakin tähän eniten kun tietää, että tää työ on vaan väliaikaista jne.. Ei tavallaan tartte sen kummemmin tässä kehittyä tai ottaa mitään isoja vastuita itselleen, kun on vain ns. käymässä. Ihan ok hommaa kyllä saan tehdä, mut jotenkin on koko ajan vähän sellainen ulkopuolinen olo. Omassa päässä siis. Sellanen "en jaksa välittää, kohta pääsen pois" -fiilis. Mutkun nyt on alkanut tuntumaan, että se "kohta" on ihan liian kaukana! :LOL:
Mut jos sinusta tuntuu, ettet oikeesti ehdi/pysty palautumaan noista työmatkoista yms., niin olisiko mahdollista järjestellä töitä jotenkin uusiksi? Ettet oo kohta niin rikki, että oot sairaslomalla. Jos sen vaan vois välttää työtaakkaa vähentämällä? Koitahan jaksaa.. :love:

Eliza Day: Todellakin samaa ihmettelen kuin Raida: kotikäynti! :eek: Kuulostaa pelottavalta! :ROFLMAO: Miten meni?

Ja kyllä, minuakin raivostuttaa tuo imetysaihe!! Oon kuunnellut vasta neuvolantädin satunnaista vihjailua aiheesta, mut minustakin se sävy on ollut koko ajan jo valmiiksi sellainen syyttävä/syyllistävä! Sitä ihmettelin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä, kun en itse ehtinyt edes mainita koko imetys-sanaa.. Ymmärrän, että se on tärkeä asia. Mut jotenkin sitä sanoman esille tuomista vois petrata jotenkin kannustavampaan suuntaan..
Mulla tulee vielä monesti tällaisissa tilanteissa sellainen (lapsellinen?) vastareaktio, että tekis mieli unohtaa koko imetys ja mennä korvikkeilla, kun noin asiasta paasaavat. Sama kun töissä joskus kuuntelin keskustelua suunnitellusta sektiosta, tuli olo, että hankin kyllä itselleni pelkosektion ihan näiden tyyppien kiusaksi! :LOL: Raivostutti niiiiin! Aihe oli siis se, että muutaman mielestä lasta ei pitäisi hankkia jos ei ole sitä valmis kivulla synnyttämään. Huolimatta siitä, millaiset traumat aiemmasta synnytyksestä on jäänyt. Koska "kaikkihan siinä kipua kokee". Argh. Kivunlievitykset sitten kuitenkin oli "ihan eri asia" ja ne kyllä sallittiin. En kestä.. :mad: Joo, tiedän, että kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, mut vähän vois miettiä mitä puhuu kun vieressä on synnyttämättömiä jotka saattaa pelätä ihan tosissaan! Ja muutenkaan en ymmärrä sitä, miten toistenn ratkaisut voidaan tuomita noin yksioikoisesti. Jos sulla ei oo traumoja omasta synnytyksestäsi, ei se tarkoita, etteikö jollain toisella voi oikeasti olla todella pahat traumat!

Huoh. Että sellainen avautuminen. Ei tästä tartte sen kummemmin täällä keskustella, tuli vaan mieleen kun silloinkin mulle tuli hyvin voimakas vastareaktio aiheeseen liittyen! :LOL:

Rintapumpuista. Minäkin kuulin, että sairaalassa on jonkinlainen mitä pääsee testaamaan. Ja kaveri lupaili mulle lainaan jonkunlaisen, kunhan asia tulee ajankohtaiseksi (eikä hän itse sitä enää tartte). Samainen kaveri jotain sanoi, että niitä pulloja on erikokoisilla suuaukoilla ja kaikki ei sovi kaikkiin pumppuihin. Siksi tää alkoikin kuulostamaan niin vaikealta :LOL: Eilen myös seisoin tutti-/tuttipullohyllyn edessä kaupassa ja olin ihan öönä - miljoona vaihtoehtoa! Joo, ei vielä ajankohtaista..

Sairaalakassi. Niin, vaikeehan sitä on pakata kun kaikki tavarat on arkikäytössä! :LOL: Eikä sinne kannata vielä hirveästi suunnitella vauvan kotiinlähtövaatteita tms. kun ei yhtään tiedä koska syntyy. Koko voi olla ihan pielessä ;) Sitäpaitsi oon miettinyt, että mies ehtii käymään kotona sen synnytyksen jälkeen moneen kertaan hakemassa tarvittavia tavaroita. Että ehkä en pakkaa mitään kassia missään vaiheessa :D

Meilläkin on nyt isot hankinnat hoidettu! Eilen oli tehokas päivä ja hankittiin turvakaukalot telakoineen, sitterit ym. tarvittavaa sälää (käytettynä kaikki). Vaunutkin tilattiin. Nyt voi keskittyä hienosäätöön ;)

Mulle tuli just tätä kirjoittaessani tosi voimakas kramppi alavatsaan! :eek: Mulla on niitä ollut ajoittain, mutta ovat kestäneet vain ehkä 5sek. Nyt meni 1-2 minuuttia. Tuntuu siis ihan siltä repäisykivulta, eli vähän tuossa niinku munasarjan kohdalla. Nyt se 'repäisy' vaan jatkui kovin pitkään.. Ja ihan levossa tulee, ei tarttenu ees liikahtaa. Nooh, jospa olisi ruoansulatukseen liittyvää..

Samalla voisin 'valittaa', kun nyt on kahtena yönä vessaan itseäni kammetessa kirvellyt toisen rinnan alapuolta! Se tuntuu siis siltä, kuin raapaisisi jollain voimakkaasti. Kun mulla ainakin raapaisut/kolhaisut ym. joskus tekee sen, että se kipu tulee vähän 'viiveellä' ja hetken vaan yltyy ja sitten pikkuhiljaa häviää. Tää tuntuu samalta. Eli alkaa kun nousen ylös, kävelen vessaan rintaa pidellen ja kun tuun pois, on kipu jo ohi. Se on vaan niin jännä, kun se on mun mielestä nimenomaan kirvelyä. Google ei osannut auttaa muuten kuin että "tutki rintasi säännöllisesti". No, yritin nyt tutkia, mutten löytänyt mitään poikkeavaa. Että liittyisköhän tääkin vaan johonkin maidontuotantohommiin. Vaikkei mun tisseissä kyllä oo mitään näkyvää muutosta tapahtunut, mut ehkä se alkaakin sieltä sisältäpäin :D

Tilulilu 25+2
 
Tervetuloa BabyElephant! :)

Joo, mullekin selvisi oikeastaan vasta kotikäynnin aikana, miksi ne tulivat. Ymmärsin, että koko maassa kuuluisi ohjelmaan neuvolantädin kotikäynti ennen synnytystä, mutta en sitten tiedä?? Täällä kunta on kahden vuoden ajan tarjonnut ensisynnyttäjille myös perheohjaajan käynnin. Eli ei liittynyt kaksosiin. Käynnistä saa toki kieltäytyä, mutta en nähnyt mitään syytä miksi meille ei saisi tulla... Ne juttelivat yleistä meidän elämäntilanteesta, ei kauhean tarkkoja kysymyksiä eikä kovin vakavaa. Toki puhuttiin siitä, kuinka monikkoperheeseen voi hakea kunnan osittain kustantamaa kotiapua. Imettämiseen näillä tädeillä oli paljon järkevämpi asenne kuin siellä perhevalmennuksessa. :p Keskusteltiin jopa tuttipulloista ja korvikkeista!

Ilmeisesti tarkoitus oli pitkälti se, että kun tämä perheohjaaja on jo kerran käynyt kotona, niin ei ole niin iso kynnys hakea apua jos tulee jotain ongelmia. Eli ennaltaehkäisevää työtähän se on.

Raida, olisiko sulla tilaisuutta jutella työtilanteesta neuvolassa tai lääkärin kanssa? He voisivat ehkä arvioida, miten stressi vaikuttaa muuhun vointiin. Rankkaa kyllä käydä työmatkoilla vielä tuossa vaiheessa! Eihän siinä sitten muu auta kuin kysyä lääkäriltä saikkua, jos työnantaja ei pysty keventämään tehtäviä.

Tilulilu: Sun krampit ei siis ole supistuksia? Ei varmaan, jos ne tuntuu repäisykivuilta. Mulla supistukset tuntuu lähinnä paineena niin että hengitystäkin vähän ahdistaa. Ja kun muutaman kerran on ollut vähän kovempia niin se tuntuu (lieviltä) menkkakivuilta nivusissa ja selässä. Kirvelyäkään mulla ei ole ollut, ainoastaan vatsalihasten kiristystä rintojen alla kun kohtu kasvoi. Nyt se taitaa enää kasvaa alas- ja eteenpäin. :LOL:

Joo-o, mäkin olen nyt ihan sekaisin niiden tuttipullojen kanssa. Sain ison pinon tavallisia pulloja kavereilta, mutta noi tädit suositteli kuitenkin anti-colic-pulloja. Ja tuteissa pitäisi kuulemma olla pieni reikä, että vauvat oppii tekemään töitä maitonsa eteen... (n) Ostin jotain uusia tutteja, mutta enhän mä reiän kokoa osannut tiirata.

Mutta enää kaksi päivää ultraan!

Eliza Day ja tytöt 32+1
 
Tervetuloa Babyelephant :) Toivottavasti saataisiin sulle muitakin alkuraskauden vaiheessa olevia kavereita.

Eliza Day: Onpa jännää että kunnissa on näin paljon eroja. En voisi kuvitella omassa kunnassa tuollaista palvelua. Neuvolatoiminta on vaikuttanut ihan minimiinsä supistetulta kautta linjan. Tällä viikolla menen ekaan perhevalmennukseen ja odotukset on tosi matalat, kaveri kertoi että siellä katsotaan vaan Youtube-videoita :rolleyes:

Mulle ei ole muuten imetyksestä puhuttu neuvolassa halaistua sanaa o_O Siis ei suuntaan eikä toiseen.

ON : Nää mun työasiat on kyllä vaikeita :( Meillä on tosi pieni työyhteisö ja siksi kaikki hommat mitkä multa otetaan pois, menevät suoraan työkavereiden hoidettaviksi. Tän kevään ajan oon saanut kuunnella rutinoita ja urputuksia muilta... osa tietysti hyvin ymmärtää mun tilanteen mutta osa (nuoria, lapsettomia) on jurputtanut silleen että mulle on tullut paha mieli. Sitten on tosi vaikeaa ottaa puheeksi, että työ kuormittaa nyt liikaa (n)

Ajattelin nyt ihan ekana puhua esimiehelle ja kertoa, että työuupumusta on. Onneksi ilmeisesti enempiä työmatkoja ei ole tulossa enää mun pois jääntiä, mutta voin pyytää esimerkiksi, että ei laita mulle enää viikonlopputöitä (yks vkl on jo sovittu, ja se on pakko hoitaa). Hän saa sitten kohdata muiden jupinat.

Toinen helpottava asia on, että mun sijainen aloittaa kesäkuussa. Toki hänen perehdyttämisessään on hommaa, mutta aion sitten antaa hänelle suoraan joitakin mun tehtäviä. Lisäksi ajatuksen tasolla helpottaa, että jos joudunkin olemaan saikulla, niin hän voi hoitaa mun tehtävät siltä päivältä. Tällä hetkellä sellaista takaporttia ei ole, vaan töihin on pakko mennä vaikka kuinka uuvuttais tai olis kipee (kuten tänään :( ).

Sain niitä jupinoita kuunnella silloinkin kun olin alkuraskauden pahoinvoinnin takia saikulla, vaikka näin jälkiviisaana tajuan, että mun olisi pitänyt olla saikulla paljon pitempään eikä sinnitellä oksentelevana töissä.

Mutta ei ole enää kuin 7 viikkoa töitä jäljellä ja loppu jo häämöttää.

Jaksamista kaikille :)

raida 25+2
 
Kiitos kaikki! Nytpä huomasin, täällähän on suuri osa jo pitkällä, mahtava lukea vähän pidemmältä ajatuksia! Nyt tuntuu että sinne on iäisyys, mutta eiköhän aika lennä siivillä kun tekemistä riittää. Np-ultra on 10.6.

Raidan sanoma koskettaa itseäkin. Työasiat pyörii mielessä. Työsopimus on aina vuoden määräaikainen (olen tutkija) ja nykyinen sopimus päättyy just syyskuussa. Nyt täytyy tsempata täysillä, jotta työt jatkuisivat, säästöbudjetista johtuen ei riitä että on tehnyt tehtävänsä: täytyy lähes ylittää odotukset, jotta saa taas jatkoa. Onneksi ala on muuten joustava eikä läsnä tarvitse olla jatkuvasti, huono olo ei rasita liikaa. Raskausuutiset kun isketään pöytään, ne saattavat muuttaa päätöstä tulevaisuuden osalta vieläkin negatiivisesti. Siksi yritän saada asiaa vireille NYT eikä viidestoista päivä.

Työkuvion lisäksi mieheni asuu Jenkeissä (tutkija myös). Ollaan oltu kuusi vuotta yhdessä (alku kokoajan yhdessä Pohjoismaissa asuen ja nyt viimeiset pari vuotta tällaisessa matkustelevassa etäsuhteessa.) Naimisissa 3,5 vuotta. Meillä on suhteemme kanssa outside the box -ajattelua, jota moni ei ymmärrä. Molemmilla on lähes unelmiensa työ, jota ei samassa maassa tällä hetkellä löydy. Työt on myös joustavat, joten matkustelemme toistemme luokse usein, suhde pysyy eritäin freesinä ja romanttisena ;) Vaikka yhdessä asuen olikin parempi. Nyt tilanteen on kuitenkin muututtava mahdollisimman pian, kaikki on auki. Nykyisellä välimatkalla olisin lähes yh vaikka lapsi on kovasti odotettu molempien puolesta.

Kaksoset saaville vielä sellainen että olen itse identtinen kaksonen ja se on hauskin ja ihanin asia, mitä ihmiselle voi sattua :) Ainakin näin omalla kohdallani, läheisin ystävä edelleen. Synnyimme alakautta puolen tunnin välein ja kaikki meni hyvin, vanhemmatkaan eivät seonneet vaikka meillä oli 3v isovelikin lisänä. Löysimme kuulemma saman rytmin alusta saakka, molemmat nukkui, söi ja leikki aina samaan aikaan. Sama "rytmi" ehtii muodostua jo kohdussa jollain tavalla.
 
Täälläkin yksi kolmekymppinen (tai no hyvä on, kolmevitonen..) esikoisen odottaja.
Hieman tässä vielä varovasti mennään, raskaus on icsi-alkuinen ja ar-ultra viikon päästä, jossa nähdään että onko siellä nyt ihan oikeasti joku :).

Vertaistukea kaipaan minäkin jos tässä nyt ihan oikeasti aletaan vauvaa odottaa. Tuolla tammikuisissa olen myös mutta sielläkin joukko on tosi kirjavaa, eri ikäistä ja eri elämäntilanteissa. Mäkin oon pk-seudulta .

Toivotaan et saadaan tänne lisää väkeä ja fb-ryhmäkin kiinnostaisi jos vaan porukkaa saadaan kokoon!
 
Tervetuloa ja tsemppiä ultraan, Henriikka! Itse kävin kahdesti ar-ultrassa työterveyden kautta. Ekalla kerralla ei nähty sykettä varmaksi, toisella näin sen jo itsekin, kyllä lisäsi uskoa tähän.

Olisi kiva tavata lähellä asuvia samassa tilanteessa olevia livenä jossain vaiheessa, mutta heitä on aika vaikea löytää, yllättäen. Ehkä kokoamme joulu/tammikuisten ryhmistä kiinnostuneet esikoista odottavat PK-seutulaiset ja tapaamme porukalla? Jos löyhän ikävaatimuksen lisää vielä, niin ehkä pari ihmistä rajautuu mukaan :D
 
Hei kaikille! Vihdoin minäkin pääsen tällaiseen ketjuun. <3 Ensimmäistä odotellaan ja ihan alussa ollaan (5+4). Vähän pohdiskelin että menenkö tammikuun odottajien ketjuun vai tulenko tänne vai sekä että... Ehkä se oma paikka tässä vielä löytyy. Mielellään kulkisin tätä matkaa enemmän samassa tilanteessa olevien kanssa (30+ ja eka lapsi).
 
Viimeksi muokattu:
heipat kaikille! Täältä taustalta huutelen että tervehdys Babyelephat, Henriikka11 ja jenifer, olen lueskellut tätä ketjua aktiivisesti ja kerran taisin itsestäni huudahtaakin mutta sitten jäin odottelemaan muita alkumatkalaisia :) la 11.11 eli viikkoja kasassa 14+4, ultria on käyty ja kovasti kaveri minua jo kutittelee :love: arvelin että aikas aikaisin saatan liikkeitä tuntea kun olen niin ylikehotietoinen ja tälläinen kuikelo, ja tosiaan ekan kerran jo joskus 13+5 tai sinne päin tunsin hipsutuksia!

Mekin käytiin ar-ultrassa, saatin se lapsettomuuspolin kautta kun asiakkaita oltiin vaikka ihmeellisesti sitten onni saapuikin ilman hoitoja. Se oli kyllä hurjaa! Ja musta kyllä tuntuu että ennen joka ultraa jännittää ihan yhtä paljon, sitä stressaa vaan eri asioita :rolleyes: toivottavasti teille luvassa ihania kuulumisia Henriikka! Jeniferille myös kovasti tsemppiä alkuvaiheen kutkutuksiin, toivottavasti oireet ei kovina hyppää päälle, mä pääsin tosi vähällä nyt jälkikäteen ajatellen ja nyt olo on jo pirteä ja oikein mainio (paitsi herätyskellon soidessa kuudelta o_O). En itse ole pk-seudulta mut kunpa löytäisit kavereita Babyelephant, täältä tai jotain kautta!

Mun pohdinnat on viime päivinä naurattaneet itseäkin, on iskenyt tämä "nykymaailma on vääränlainen paikka pienelle ihmiselle", mut sen sijaan että ahdistuisin niin kiukustun joka aamu kun luen lehteä ja tulee kauhea muutosdraivi :ROFLMAO: että minun kaikkivoipuuteni järjestää tämän maailman uudestaan ihan tässä ennen äitiyslomaa! Politiikkaan pitäisi lähteä ja kirjoittaa kaikkia tekstejä ja joo, oh dear :D ehkä mä tästä rauhoitun ja palaan todellisuuteen jonkun ajan kuluttua, muttakun kismittää! Kaikki on pielessä, yhteiskunnassa siis, omissa arvoissa, asenteissa ja toiminnoissa ei ole tietenkään mitään vikaa :LOL:

Kävin tänään hakeen sokerimittarin, joudun kolmisen viikkoo pistelemään :cautious: sokerirasitus meni niin pieleen, tosin mun sokerit oli hullun matalat eikä korkeet. Niin nyt sitten tutkitaan että johtuiko se siitä sokeriyliannostuksesta vai käykö ne arjessakin sillä tasolla. 2,5 oli alin arvo eikä ees ollut erityisen huono olo (n)

On ollut kiva lukea teidän pidemmällä olevien mietteitä! Kaikkee sitä pitääkin pohtia...olen vielä vähän kieltämystilassa sen suhteen, että oikeasti pitäisi tutkia kaikkia vaunuja ja vauvantarvikkeita. Tuntuu niin hirveeltä hommalta et siirrän vaan tulevaan...syksyllä voi tulla kiire jos en kesällä suostu vielä uhraamaan pohdinnoille ajatustakaan...puuh. Jaksamista raida työhön, kuulostaa kyllä tosi kuormittavalta tilanteelta :( on kyllä väärin että saikusta joutuu tuntemaan syyllisyyttä ja kärsimään kaikenmaailman jupinoita...itse teen vain osa-aikaista ja se on kyllä tässä tilanteessa tuntunut lahjalta, vaikka palkkakin toki tuntien mukainen.

Lämpöä, valoa ja hyvää vointia myös teille muille!

karoliiniska 14+4
 
Tervetuloa uusille :) Mukavaa kun saadaan alkuraskauden vaiheessa olevia mukaan kirjoittelemaan!

Babyelephant: Kyllä tää nykyajan työelämä on kuormittavaa :( Mulla sentään on vakituinen työsopimus, eli on työ mihin palata. Kovasti tsemppiä sulle tilanteeseen! Mahtaa olla rankkaa näinä nykyisinä yliopistoleikkausten aikoina olla tutkijan uralla ja yhdistää siihen perheellistymistä. Saako kysyä, onko teillä aikomuksena olla lapsen synnyttyä täällä Suomessa vai kenties Jenkeissä?

ON: Väsymys ja työuupumus ei helpota, mutta koetan vaan pitää kirkkaana tavoitteena tulevan vapaille jäämisen ja kirjata sijaisen työlistalle kaiken, mitä en itse jaksa.

Olin tänään ekassa perhevalmennuksessa ja se oli ihan antoisa :) Siellä puhuttiin nyt imetyksestä, kun siitä ei aikaisemmin ole neuvolassa ollut puhetta. Ei tuntunut ajan hukalta ja menen ihan hyvillä mielin toisellekin kerralle.

Terveisin raida 25+4
 
Tervetuloa uusille! :) Ja ihana kuulla BabyElephant, että kaksosuus on ollut niin merkittävää sinulle. En kyllä koskaan olekaan kuullut toisiaan vihaavista kaksosista.

Raida: Ymmärrän ihan täysin tilanteesi pienessä työpaikassa. Samat ongelmat olivat meilläkin, kävi vain niin hyvä tuuri, etten joutunut olemaan päivääkään saikulla. Ja työkaverit ymmärsivät tilanteen erinomaisesti, toisin kuin pomot (jotka eivät ole päivittäin läsnä). Meillä taas sijaisjärjestelyt epäonnistuivat jossain määrin, kun nämä päättävät tyypit eivät osanneet suunnitella kunnolla. :mad:

Mä en varsinaisesti ole kärttyinen, mutta huomaan kyllä, että on välillä vaikea keskittyä muiden juttuihin enkä esim. jaksa ottaa painavasti kantaa miehen remonttisuunnitelmiin.

Eilen käytiin ultrassa ja kaikki edelleen mainiosti! Tytöt arvioitiin täysin samankokoisiksi, reilu 1700g. Sydänkäyrä otettiin ja hyvältä näytti. Kohdunkaulakin oli vielä täysin kuosissaan. Vaikka ei sen tilanne enää näyttänyt muita huolettavan kuin mua, lääkäri ei edes välttämättä olisi sitä katsonut. :rolleyes: Oon kuitenkin tyytyväinen, etteivät ne nyt ihan vielä näytä syntyvän.

Eliza Day 32+5
 
  • Tykkää
Reactions: raida
Heii! Tervetuloa kaikki uudet alkuraskautelaiset! :) Olisi kiva lueskella teidän juttujanne myös, toivottavasti jäätte seuraamme :D

BabyElephant: Ihana kuulla sun kaksoskokemuksesta :love: Kyllä mullakin (lyhyen) alkujärkytyksen jälkeen on ollut mielessä vain se, kuinka suuri rikkaus kaksosuus näille tuleville lapsukaisille on! Toivottavasti tulevat toimeen niin hyvin kuin olen tässä kuvitellut :LOL:

Eliza Dayn ultrakuulumisia oli taas kiva kuulla :) Onnea! :love: Sullahan on tytöt jo tosi hyvän kokoisia! Eikä oo enää montaa viikkoa kun olet jo kaksosten 'tavoiteviikolla' eli käsittääkseni rv36.

Työasiat. Ei kuulosta helpolta teidän joidenkin työkuviot.. Harmi, että joutuu raskauden takia/aikana pohtimaan tuollaisia. Kaikkien pomojen kun olettaisi ymmärtävän, että raskaus on sillä hetkellä kuitenkin sen tärkein ja sen mukaan pitää muokata muuta elämää. Toivottavasti te joilla paineita töistä on, saatte asiat järjestymään!

Kotikäynti. Höh, mulle selvisi, että täälläkin ensisynnyttäjien kotiin tehdään kotikäynti! Ja ilmeisesti just terveydenhoitajan ja perheohjaajan tms. tekemänä. En minäkään ajatellut heitä estää tulemasta :D Olis ehkä pitänyt tutustua etukäteen noihin neuvolan palveluihin, niin tietäisi mitä tuleman pitää ;)

Krampit ja muut vaivat. Niitä ihme kramppeja on nyt tullut muutama. En usko, että ovat supistuksia, tuntuu ihan samalta kuin repäisykivut ja ainoastaan tuolla tosi alhaalla kohdun molemmilla sivuila. Varmaan jotain kohdun tai muiden osien venymistä tms. Mut tosiaan ihan levossa tulee, toisinaan myös esmes autosta noustessa tms. Mut sen verran voimakas kramppi on, että askeltakaan ei silloin voi kyllä ottaa. Laukeaa parissa minuutissa.

Pitää varmaan kysellä vähän neuvolasta tästä. Pitää nimittäin soittaa sinne myös tuosta tissikivusta.. Se kirvely-/poltteluvaiva lisääntyy nimittäin sekin ja on tosi voimakasta! :eek:Mutta vain toisessa tississä ja vain pystyyn noustessa (öisin/aamulla, eli ilman rintsikoita) tai rintsikoita riisuessa. Eli aika selkeesti liittyy rinnan 'retkahtamiseen' kun nousee pystyasentoon tai kun tuki häviää rintsikat poisottaessa. Mulla on just sillä kipukohdalla reilu 10v vanha luomenpoistoarpi, epäilen et kipu liittyy jotenki siihen arpikudokseen. Et jos se ei vaan kestä enää painetta. Vaikkei nää tissit oikeesti oo kasvanutkaan, mutta siellä sisällä varmasti on kuitenki jotain 'kiinteytymistä' tms. No enivei, en oo huolissani, mutta kun on tissistä kyse niin kai se 35v naisena on käytävä tutkituttamassa.. Katotaan mitä neuvola sanoo. o_O

Potkut ovat voimistunet ihan hurjasti yhtäkkiä! :love: Alkaa pojuilla olla kokoa ja voimaa! Välillä tuntuu melkein pahalta (en valita!!) kun ovat niin teräviä. Tänään ekan kerran toinen painoi kantapäällä tmv. sillai, että tuossa mahassa näkyi hetken sellainen patti. :LOL: Satuin just koskettamaan sitä ja pelästyin ihan tosissani, vetäisin käden äkkiä pois! Sitte varovasti kokeilin uudelleen. Nää on varmaan ihan normijuttuja teille pidemmällä oleville, mut mulle tää oli eka tällainen 'ulokekokemus' :D Kunnon muljuntaa tuo A kyllä harjoittaa, koko vatsanahka aaltoilee. B selvästi edelleen rauhallisempi, mut onneks sekin on voimistunut sen verran, että erotan kyllä koska se liikkuu. :love:

Tosi hyvä olo on taas ollut muuten. Tänään pesin koko kylppärin seinät ja lattiat. Kuurasin suihkuseinääkin antaumuksella. Peiliin vilkaistessa näyttää hurjalta kun touhuaa tällaisen mahan kanssa. ;) Monet ulkopuoliset ihmettelevät kun olen vielä mm. töissä tän kokoisena, mutta koko tietysti hämää. En hyvällä tahdollakaan oo vielä keksinyt syytä, miksi 'ansaitsisin' sairasloman. Kun mitään liitoskipuja suurempaa vaivaa ei oo ollut (niinku jatkuvana). Ja yritän tosissani nauttia nyt tästä, että olo on hyvä ja pystyn elämään suht normaalia elämää :) Tärkeintä ois nyt saada pidettyä pojat sisällä mahdollisimman pitkään!

Tilulilu 26+1
 
Niinpäniin.. Olis vaan pitänyt olla hiljaa.

Aamupäivällä alkoi tulla ruskeaa tuhruvuotoa ja tuossa pari tuntia sitten tultiin äitipolin päivystykseen. Ultrassa kaikki tosi hyvin, kohdunsuu kiinni ja kaulaa jäljellä sama 4,5cm ku viimeeksikin. Toinen istukka on vieläkin suht lähellä sitä kanavaa, mut ei kuitenkaan oo 'etinen' tai mikä se termi nyt sitten onkaan. Syytä vuodolle ei siis saatu, mutta voi olla tuosta istukasta. Riskiraskauden vuoksi ottivat minut kuitenkin osastolle!! :eek: Lepään täällä ja jos tilanne/vuoto rauhoittuu, jatkan ilmeisesti jonkun aikaa kotosalla. Pissassakin oli proteiini yhdellä plussalla :( Näin ne tilanteet muuttuu! Enpä vielä aamulla ois uskonut kun lenkille lähdin.. Nyt pelkään epäluuloisena kaikkia kipuja, liitoskivutkin on alkanut stressaamaan vaikka ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin. Onneksi ne varmasti helpottaa tän levon myötä.

Voi kun vuotelukin nyt loppuisi! Eikä alkais supistamaan tms. Ja proteiinit häviäisi! Tissikipu ei kiinnosta enää pätkääkään tän kaiken rinnalla :(

Tilulilu 26+2
 
Niinpäniin.. Olis vaan pitänyt olla hiljaa.

Aamupäivällä alkoi tulla ruskeaa tuhruvuotoa ja tuossa pari tuntia sitten tultiin äitipolin päivystykseen. Ultrassa kaikki tosi hyvin, kohdunsuu kiinni ja kaulaa jäljellä sama 4,5cm ku viimeeksikin. Toinen istukka on vieläkin suht lähellä sitä kanavaa, mut ei kuitenkaan oo 'etinen' tai mikä se termi nyt sitten onkaan. Syytä vuodolle ei siis saatu, mutta voi olla tuosta istukasta. Riskiraskauden vuoksi ottivat minut kuitenkin osastolle!! :eek: Lepään täällä ja jos tilanne/vuoto rauhoittuu, jatkan ilmeisesti jonkun aikaa kotosalla. Pissassakin oli proteiini yhdellä plussalla :( Näin ne tilanteet muuttuu! Enpä vielä aamulla ois uskonut kun lenkille lähdin.. Nyt pelkään epäluuloisena kaikkia kipuja, liitoskivutkin on alkanut stressaamaan vaikka ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin. Onneksi ne varmasti helpottaa tän levon myötä.

Voi kun vuotelukin nyt loppuisi! Eikä alkais supistamaan tms. Ja proteiinit häviäisi! Tissikipu ei kiinnosta enää pätkääkään tän kaiken rinnalla :(

Tilulilu 26+2
Voimia!!
 
Voi Tilulilu! Tsemppiä kovasti. On hyvä että ottavat vakavasti ja tutkivat. Miten voit nyt? Onko vuotelu loppunut? Proteiinit yhdellä plussalla nyt ei vielä ole niin hälyttävää, sitä voi hyvin vielä seurailla jos sulla on hyvä vointi muuten.

Ootko muuten vielä pystynyt pyöräilemään (ennen tätä episodia)? Mä olen alkanut varovasti pyöräillä töihin, mutta musta tuntuu että se pahentaa liitoskipuja, joita mulla ei aikaisemmin ollut juuri ollenkaan. Täytyy varmaan luopua pyöräilystä, jos kivut pahenee.

Tajusin että mulla on enää reilu 5 viikkoa töitä jäljellä :) Jaksaa jaksaa...

raida 26+2
 
Kiitos kaikille! :love:

Ei oo vuotoa enää eilisillan jälkeen näkynyt! (y) Lääkäri kävi tuossa ja sanoi, että nyt saa ja pitää liikkua normaalisti, niin seurataan alkaako vuoto uudelleen rasituksesta. Niih.. No vähän vaikea liikkua 'normaalisti' kun on sairaalassa potilaana :LOL: Kävin hiippailemassa käytävää edestakaisin ja tilasin vanhempani kahvioseuraksi iltapäivälle. Ei tätä nyt voi hyvällä tahdollakaan verrata esmes lauantaiseen kylppärinpuunausoperaatioon :D Mut parhaani teen! Toivottavasti ei enää vuotele.

Aamun pissinäytteestä en oo kuullut protskutuloksia. Jotain verikokeitakin kävivät ottamassa. Mut näillä näkymin huomenna kotiin ja loppuviikko lepoa.

En oo pyöräillyt enää moneen viikkoon :( Kunto ois vielä antanut periksi, mut ajoasento ei. Mulla on maastopyörä eikä sen ohjaustankoa saa nostettua ylemmäs, että sais pystymmän ajoasennon. Maha ei siis vaan enää mukavasti mahtunut siihen rintakehän ja reisien väliin :D Jos ois joku Jopo niin vois varmasti vieläkin pyöräillä hissukseen. Mut eiköhän ne ajat oo nyt takanapäin.. tältä vuodelta ainakin.

Niin, kyllä ne liitoskivut voi olla niin rasittavia, että mielellään lopettaa kaiken mikä niitä aiheuttaa. Mut ei ne toisaalta vaarallisia ole, että jos kestät niin jatka vaan pyöräilyä :) Minäkin jossain vaiheessa päätin, että jatkan lenkkeilyä kun kipuja oli joka tapauksessa. Lenkkeily ei niitä silloin sen kummemmin pahentanut. Mut nyt en ehkä enää uskalla.. Hyvä, että uskallan mennä vessaan, vaikka liikuntakäsky on annettukin! :LOL:
 
Oisko se sun kylppärinpuunausoperaatio vaan ollut liian rankkaa? Tosi hyvä että vuoto on loppunut! (y)

Mulla on käynyt pari kertaa niin, että olen tehnyt viikonloppuna jonkun aika rankan kuntoilu/kaupungillapyörimispäivän, ja seuraavana päivänä on ollut kipuja alavatsassa. Tajusin, että pitää vaan ottaa rauhallisemmin, mutta se vasta on vaikeaa :rolleyes: Eilen kyllä taas hilluin retkeilemässä melkein 4h, ja sitten olinkin niin poikki että kaaduin sänkyyn! :sleep: Onneksi tänään ei ole mitään ikäviä tuntemuksia.

Pyöräilemään pystyn vielä ihan hyvin, vaikka maha ottaa joka polkaisulla reisiin :) mutta kun tulee rotvallin reuna vastaan tai muu töyssy, niin ai että tuntuu ikävältä tuolla häpyliitososastolla! Jos tää pahenee niin sitten täytyy munkin luopua pyöräilystä.

Aiotko Tilulilu muuten hankkia kaksosten kanssa pyörään peräkärryä tai muuta tapaa kuljettaa molempia pyörän kanssa? Mä haaveilen tällaisesta, mut ehkä vaan todellisuudessa mennään tavallisella lastenistuimella sitten :)

 
Auts.. Voin vaa kuvitella miltä töyssyt tuolla häpyliitososastolla tuntuu :eek::LOL: Siinä ei varmaan paljon nopeuskaan vaikuta - jos tärähtää niin tärähtää :confused:

Uskomaton pyöräviritelmä tuo mistä laitoit kuvan! En oo tiennytkään et tuollaisia on olemassa! :) Toihan ois hauska ja paljon vakaampi kuin se perinteinen istuin siellä tarakalla. Maksaa tietty enemmän kun tulee tuo pyörä mukana.
Joo sitä peräkärryä oon ajatellut. Mulla kun ei oo maastopyörässä tarakkaa tms., niin helpoin ratkaisu se olisi. Ja saispahan tosiaan tarvittaessa molemmat kyytiin jos on yksin liikenteessä. Ja toki jos miehen kanssa yhdessä pyöräillään niin hän sitte tietty vetää sitä kärryä ;)

Äsken tuli taas vähän sitä vuotoa, mut se ei kuulemma haittaa. Samalla suunnitelmalla mennään, eli huomenna ultran kautta kotiin! (y) Pissa oli ok, ilmeisesti ei siis sitä protskuakaan.

Nyt on herkkupäivällisen aika.. :censored::D
 
  • Tykkää
Reactions: raida

Yhteistyössä