3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Heipähei!

Minä oon yrittänyt pitää noissa ravintosuosituksissa jonkinlaisen rentouden. Esim. tuo salaatin peseminen - ei jokaisesta salaatinmutkasta kannata stressiä ottaa Ennen raskautta en koskaan pessyt salaatinlehtiä! Ellei nyt näkyvää multaa ollut. Enkä oo koskaan mitään pöpöjä saanut. Toki kerta se on ensimmäinenkin. Mut oon muutenkin ollut aina aika 'joustava' mm. noiden parasta ennen -päivämäärien kanssa jne. Sen suhteen on ollut pakko tsempata raskauden aikana. Mut tuossa joskus pari kk sitten söin surutta säkillisen turkinpippureita, ihan tietoisena suosituksista Mansikanhimoisena oon nyt kelpuuttanut espanjalaiset mansikatkin, pestyinä tietty. En kyl ymmärrä miksi niitä ostan, kun ei ne oo edes hyviä. Pitäis vaan malttaa odottaa suomalaisia versioita..

Muistan kyllä, että alkuraskaudessa näitä asioita tuli mietittyä enemmänkin. Silloin sitä halusi ahmia kaiken mahdollisen tiedon suosituksista. Ja vaikka nyt sitä tietoa sitten jo on, alkaa sitä jotenkin huomaamatta suodattelemaan.. Toki ne ekat raskauskuukaudet olivatkin ne ns. tärkeimmät, sikiön kehityksen kannalta Et ehkä silloin onkin se oikea hetki ottaa ohjeet pilkuntarkasti Myöhemmin voi sitten vähän joustaa!

Ja Piinamiinalle lisää piinailtavaa: minäkin plussasin vahvahkon plussan DPO 10 ja kaksosethan siellä! Mut sehän on vaan ihana asia, että ei kannata jännäillä etukäteen Varsinki jos teillä suvussa jo kaksosia on, niin.. tervetuloa joukkoon

Minervan: Toivottavasti sulla jo loppuisi kaikki vaivat. Johan ihan pelkässä normiraskaudessakin voi olla tarpeeksi kärsittävää, inhottavaa kärsiä sen lisäksi vielä tuollaisista selittämättömistä vaivoista Mut toisaaltahan se on ehkä hyvä, että mitään merkittävää syytä ei oo löytynyt. Kaikki on siis hyvin kunnes toisin todistetaan?
Saattaa kyllä alkaa kotona lepäily tympimään jossain vaiheessa, vielä kun sulla on muutama viikko raskautta edessäpäin

Eliza Day: Vitsit oot jo pitkällä! Nää viikot menee ihan hurjaa vauhtia! Eiköhän sulla oo jo parin viikon päästä nyytit sylissä

Raida: Toooosi hyvä, että oot saanut töistä lepopäiviä! Niin se jossain vaiheessa vaan tulee se hetki, kun "kamelin selkä katkeaa" ja on tehtävä jotain. Toivottavasti oot saanut levättyä kunnolla

OmaaNapaa: Oon nyt sitten sairaslomalla äitiyslomaan asti! Oli töissä aika hankalaa, kun kiristeli edelleen niin paljon ettei voinut oikein puhua ja kävellä samaan aikaan. Ja vaikka tosissaan työ oli kevyttä istumatyötä 8h/pvä, ei se istuminen tätä mahan oloa helpottanut.. Se kuulostaa ehkä oudolta, mut mulle se ei ainakaan enää sopinut Mietin jo hirveästi miten perustelen tän toiveeni sille neuvolalääkärille, mut onneksi se oli turhaa. Sillä oli sairaslomatodistus suunnilleen valmiina kun vastaanotolle menin. Ihan vaan kaksosuuden ja tuon aiemman verenvuodon/osastolla olon vuoksi. Töitä ehtii tekemään myöhemmin ihan riittävästi, nyt on tärkeintä ottaa rennosti! Ihanan helpottava fiilis tuli.. Ja sitte loppuviikosta tulikin taas tosi kovat liitoskivut, ihan hyvä että olin saikulla.

..kunnes koitti lauantaiaamu ja kivut oli poissa! Oltiin kavereiden kanssa mökillä ja lähdin siitä sitten aamukävelylle keräämään kukkia ja valokuvailemaan. Kaskas, polvilumpio meni sijoiltaan (vanha tuttu vamma) ja kippasin kyljelleni ojaan. Onneks yks kaveri oli just juoksulenkillä ja nosti minut sieltä pienen mietinnän jälkeen ylös. Tuossa ojaan kaatuessani ilmeisesti iskin häntäluuni, joka on nyt murtunut tai todennäköisesti vain pahasti tärähtänyt. Ei kestä istua, ei oikeen kävellä. Selällään ei voi maata ollenkaan (voi lonkkaparat kun on pakko olla koko ajan kyljellään!!) ja eteenpäin ei voi taivuttaa. Eli en saa lattialta mitään ylös jne. Et silleen, sairaan hyvin menee?! Polvi on paketissa, eikä luonnollisesti mene koukkuun. Pyrstöä koskee ja vihloo niiiiiin paljon, että tänäänkin herättyäni ensimmäinen sana oli eräs v:llä alkava kirosana. (En oo yleensä kiroilijatyyppiä ) Mut että onneks oon sairaslomalla! Ja onneksi ne liitoskivut loppui, tai sitte en vaan tunne niitä enää tän toisen kivun vuoksi. Tissikipukin loppui viime viikolla, jesjes! Oon nyt rasvaillut noita rintoja enemmän, oisko sitten oikeasti ollut siihen vanhaan arpeen liittyvää kiristystä vaan. Ihan sama, onneksi loppui

Kunhan tuo häntäluu nyt paranisi nopeasti ihan vaan synnytystä ajatellen! Saattais olla, että tää tyttö ei suostuisi ponnistamaan...

Muthei, kurjuuden maksimoimiseksi sain myös sen odotetun raskausdiabetesdiagnoosin! Kaikki arvot oli koholla. Että sillä lailla. Nyt sitten mittailen arvoja 6x päivässä. Ovat kyllä olleet kunnossa kaikki, kun olen noudattanut niitä ravintosuosituksia. Et jospa tää hoituisi tällä, eikä tarttis säätää insuliinien kanssa.

Sori pitkät löpinät. Harvoin kun kirjottelee, niin kuulumiset kasautuu. Kaiholla luen sitä kahden viikon takaista viestiäni, jossa olin elämäni kunnossa

Mitäs teille muille kuuluu? Meropen fiilikset nykyään?

Tilulilu 28+3

Ihanaa lukea oikein kunnon romaani! Melkoinen tilanne siulla onkin. Ei käy kateeks. Ainakin siulla tuntuu olevan fiilis kohdillaan. Miusta tuntuu niin ihanalta ajatella, et nyt on menossa jo 6. rv. Reilu 2 viikkoa varhaisultraan ja siihen päälle 4-5 päivän juhannusvapaa toipumiseen.

Tää väsymys, epävarmuus ja noista aiheutuva pahoinvointi on kyl sieltä ja syvältä. Juhannuksen jälkeen vielä 2 viikkoa töitä ja sit on 4 viikon loma! Kyllä siihen asti pitäis jaksaa. Ja loman jälkeen onkin menossa jo 15. raskausviikko.

Nyt jostain karmee tsemppi päälle ja kroppaan uutta puhtia! Työpäivää vielä 4 tuntia jäljellä.

 

No nyt kyllä jännittää! Eilen ultrassa ja sydänkäyrällä oli pienillä kaikki muuten hyvin, mutta toinen oli jäänyt ihmeen paljon kasvussa jälkeen 2,5 viikon aikana. Viimeksihän nämä oli arvion mukaan tasakokoiset, nyt painoarviot reilu 1900g ja reilu 2300g. Viikon päästä uusi ultra, ja jos ei toinen ole kasvanut tarpeeksi, niin ruvetaan käynnistelemään. Silloin on viikkoja 36+.

Jotenkin olin ajatellut, että se 2-3 viikkoa vielä menisi... Mutta kyllähän nämä onneksi jo ihan vauvan kokoisia ovat, vaikka pieniä. Eikä ole ihan poissuljettua, että ne alkaisivat jo syntyä itsestään ennen maanantaita. Jos nyt oikein ymmärsin, niin kohdunsuu oli yhdelle sormelle auki, muttei vielä valmis. Nyt sitten kuulostelen huolestuneena jokaista tuntemusta ja supistusta.

Outs! Käy kyllä sääliksi, Tilulilu. Mulla nimittäin viikonloppuna alkoi olla kivasti liitoskipuja häntäluussa (ja muuallakin lantiossa) ihan ilman vammojakin. Liikkeelle lähteminen on aika tuskallista, kunnes paikat vertyvät. Mutta mahtavaa, että asenne kestää vastoinkäymisistä huolimatta.

Piinamiina: Tosiaan, on ehkä fiksua katsoa tulokkaiden määrä ennen isoja hankintoja, jos kerran kaksosia on suvussakin... Epäidenttiset kaksoset ilmeisesti periytyy aika vahvasti.

 

heippa kaikki!

Kiva että tämä porukka on kasvanut ja keskustelu lisääntynyt Tilulilulle isot tsempit, kuulostaapa kyllä kerrassaan kurjalta! Toivottavasti nyt tuo häntäluu paranisi pikakyytiä ettei siitä tarvitse enää synnytyksessä murehtia...Elizadaylle hurjasti kärsivällistä, tyyntä ja rauhallista mieltä ajatella, ihan pian!

tuohon ruoka-ainemurehtimiseen sanoisin sen, että itsekin stressasin asiasta eniten juuri ihan alussa. Sitten kai viikkojen myötä sitä alkoi luottaa enemmän itseensä, omaan harkintaan ja arkijärkeen. Minua ainakin aluksi huoletti jotenkin että "osaanko olla raskaana" - että teen jotain vahingossa pieleen koska en vaan osaa, syön jotain outoa kun en tajua tai teen jotain väärää ja vahingoitan vauvaa jne. kun sitten pikkuhiljaa alkoi tuntua, että ehkä mun keho nyt oikeesti jotenkin osaa tän homman luonnostaan, ultrassa näki että siellä sitä kasvetaan ja liikkeitäkin alkoi tuntua niin hiljalleen luottamus niin raskauteen kuin omaan kykyyn olla raskaana kasvoi. Joudun aika paljon syömään milloin missäkin mitä vaan on tarjolla (esim pikaisesti kahvilassa, jossain lounaspaikassa, salaattia keskustassa jne.) niin en kyllä sinänsä ole paljon kysellyt että mitä nyt millintarkkaan mikäkin sisältää. Feta/savulohisalaattia en ole syönyt enkä oikeastaan muutakaan "kiellettyä", mutta ihan tavallisella keittiöhygienialla olen mennyt. Tähän tosin vaikuttaa, että mulla on ihan todella iso ongelma liian matalista sokereista, rasituksessa kahden tunnin arvo 2,5 ja helposti työpäivän aikana tunnin päästä aamupalasta (reilusta sellaisesta) jo alle neljän. Työpäivinä en ole itse asiassa juuri mittaillut yli nelosen sokereita (edes tunnin kuluttua ruokailusta), vaikka en todellakaan syö mitenkään huonosti, sokerit vaan laskee kun lehmän häntä vaikka söisin mitä taikapapuja eli on tarpeen olla mukana välipaloja ja hätätilanteessa hakea "mitä vaan" (pienten riskienkin uhalla, kakkosen sokerit kun kuitenkin on suurempi riski). Ja siis mulla ei ole minkäänlaista taustaa tällaisista ongelmista mutta eipä ole tutkittukaan, raskauden jälkeen vissiin syynätään että mikä ihme tällasen aiheuttaa vai katoaako synnytyssaliin...

Muuten menee kivasti, maha kasvaa vauhdilla (oikeesti hirveetä tahtia, ihmiset huomauttelee kun "näkyy jo niin hyvin" - onneks sentään näyttää ainoastaan raskausmahalta kun muuten olen tällainen kirppu ). Neuvolassa oltiin eilen ja täti naureskeli "tyttösykkeille" - saa nähdä onko vanhassa uskossa perää...ultra kuun lopussa. Meidän neuvolaterkka on todella hauska, aika lailla saman ikäinen kuin me ja vaikka puhutaan kyllä ihan asiaa niin aika lailla menee kyllä läpänheitoksi ja naureskeluksi esim. 90-luvun lapsuuden ja nykylapsuuden eroille ihanan maalaisjärkinen hän on, hyvä tyyppi.

Iloa eloonne!

karoliiniska 17+4

 

Pakko kirjoittaa tänne pelkkää omaa napaa. Aamuyöstä heräsin ja vatsaa kramppasi kauheasti. Kävin vessassa varmana siitä, että keskenmeno tuli just nyt. Ei tullu, ainakaan vuotoa ei näkynyt. Mahaa sattui edelleen kun kävin takaisin sänkyyn ja unisena olin varma, että nyt Pulla on kuollut, kun se ei vastaa kohdusta miun huhuiluihin. Mies yritti miuta rauhoitella ja nukahdinkin.

No sit aamulla näen kuvan ihanasta valoisasta yhden tason omakotitalosta, jollaisessa miekin olen kasvanut. Siis niitä ihan perus 80-luvun taloja. Sit mie saankin päähäni, ettei tällaisessa pimeässä 1,5 kerroksisessa rintamamiestalossa voi lasta kasvattaa. Voisiko joku antaa tasaisen määrän hormoneja ja tunteita, kiitos?

 

Voi itku, Tilulilu! Kovasti tsemppiä ja pikaista paranemista sinne!! Hyviä vointeja Eliza Daylle ja pikkuisille! Olisihan se kiva, että saisivat vielä hetken kasvaa - mutta ihanan pitkälle olet kyllä jo päässyt! Ja Piinamiinalle jaksamista hormonimyrskyihin Onneksi teilläkin varhaisultra lähestyy ja pääset kohta näkemään tulokkaan! Tai tulokkaat...

Meillä oli tällä viikolla jo rakenneultra, ja siellähän se meidän terve tyttösemme taas pyöri kuin väkkärä Tyttöä tosiaan olinkin odotellut, niin että oli iloinen yllätys! Ja oli ihana taas nähdä, että vaikka tämä oma vointi on aika kaamea, niin pienellä on asiat hyvin. Täällä lähdetään toiselle antibioottikierrokselle, jospa se vähän auttaisi...

Heh, täällä myös maha kasvaa kovaa vauhtia. Viime viikkoina on jo vähän pitänyt alkaa varoa, ettei tömäyttele aina maha edellä tiskipöytään tms, kun ei oikein hahmota näitä uusia mittasuhteita

Minervan 21+1

 

Vitsit! Mie löysin itseltäni vauvamahan alun eilen saunassa! Saippuoin itteäni kun käsi pysähtyi lonkkaluun kohdalle. Lonkkaluusta lonkkaluuhun (tai suoliluun harjanteitahan nuo taitaa oikeasti olla) lähtee pyöristyvä maha! Normaalisti miulla on vain mahan pömppö navan ympärillä, muttei se noin alas ulotu. Lonkkaluiden jälkeen on aina ollut tasainen kohta. Ja nyt se jo pyöristyy!!!

En kyl tiedä, mitä myö tehään jos tuolla onkin kaksoset tulossa. En mie muuttaakaan halua, mutta ei tähän nykyiseen mahdu kaksosten tamineiden kanssa. (Ai mitennii meen asioiden edelle?)

Piinamiina ja Pulla 5+5

 

Hei naiset! Jännittävää lukea kaksosten odotuksesta. On se varmaan monin tavoin erilaista kuin yhden odotus.

Eilen oli eka neuvolakäynti. Onneksi meidän terkka on mua vanhempi. Tuntui luontevalta jutella hänen kanssaan. Toisin olisi saattanut olla 25v th:n kanssa.

9+0

 

Eliza Day: Huijui! Käynnistyksen harkitseminenkin saa kaiken jo tuntumaan jotenki todemmalta! Kohta teillä on vauvat ehkä jo mahan ulkopuolella Mut nuo kokoarviothan voi mennä ihan metsään, ei se ero välttämättä lopulta ihan noin iso kuitenkaan ole. Mut hyvä, että seuraavat! Ei näissä asioissa haluais jättää mitään sillai huomioimatta. Tsemppiä vauvojen hautomiseen!

Karoliiniska ja Jenifer: Meilläkin neuvolantäti on mun ikäinen (eli tosi nuori!! ), mut olisin kaivannut sellaista vanhempaa tätiä joka lässyttäisi sopivasti. Yleensä en sellaisesta välitä, mut jotenki tässä raskausasiassa kaipaisin sellaista äidillistä otetta Meillä synkkaa kyllä ihan ookoo, paitsi niissä imetysasioissa. Mut että ehkä ongelma onkin iän sijaan siinä luonteessa - tää on sellainen jämäkkä/järki-ihminen eikä ollenkaan sellainen lämmin ja empaattinen. Onneks teille on sattunut just sellaiset teille sopivat!

Minervan: Onnea tytöstä! Kyllä nuo ultrat aina helpottaa (hetkeksi?) oloa, kun näkee että siellä kohdun suojassa on kaikki hyvin. Aikaisilla viikoilla kun ei näin päällisin puolin pysty sanomaan millään miten siellä menee. Minua se ainakin ahdisti ihan hurjasti! Ja aina turhaan Toivottavasti sun vaivatkin helpottaisi!

Piinamiina: Elä vielä stressaa asumisjärjestelyistä, todennäköisimmin vauvoja on kuitenkin vain yksi Meillä on kolmio johon periaatteessa mahtuu, muttei pidemmän päälle käytännössä Pitää vaan ehkä opetella sietämään 'pienehköä' kaaosta ja epäjärjestystä..

Täällä voidaan hyvin ja paksusti! Häntäluu on toipunut yllättävän nopeasti! Ei varmasti siis murtunut. Istuminen ja selällään makuu on vaikeita, mut kävelen jo niin ketterästi kuin tän mahan kanssa vaan voi kävellä Näin muuten pari päivää sitten yhden kaksosodottajan joka on minua edellä raskausviikoissa. Sillä oli niiiiiin sievä maha ja käveli ketterästi. Mun kävely on hi-das-ta vaapuntaa ja vaikka on tukivyö, pitää mun silti välillä tukea mahaa käsillä kun tuntuu että tuolta alhaalta jotain repeää. Tosi nopeesti tää fyysinen tila kyllä heikkeni! Häntäluun helpottaessa liitoskivut taas voimistuivat..

Raskausdiabeteksen kanssa on mennyt tähän asti tosi hyvin. Eilen tuli sitten yllättäen huonoja lukemia aamupalasta ja päivällisestä, vaikka ne ruoat oli tismalleen samat kuin edellisinä päivinä! Näin sitte koko yön unta verensokereista.. Kun viikkoja tulee lisää, hiilihydraattien sieto voi heikentyä entisestään, mut ei kai ny vielä?! Katotaan nyt miten tänään menee. Piti jo puolittaa aamupuuron koko - nälkää odotellessa! Sitte tuon pistoksen teossa on alkanut olemaan ongelmia, aamulla piti pistää NELJÄ kertaa, että sain pisaran aikaiseksi! Vaikka lämmitin käsiä kuuman veden alla jne. Kohta on sormenpäät niin hellänä, etten tiedä enää mihin pistäisi.. 5x päivässä kuitenki pitäis mittailla, aamuiseen tyyliin tunaroidessa pistoksia tulisi päivässä 20kpl Auts auts..

Nyt on alkanut pelottaa tuo polven tilanne. Se menee sijoiltaan aina parin vuoden välein, lapsuudesta asti on jatkunut näin. Sitä ei oikein voi ennakoida, kerran meni sängyssä kylkeä kääntäessä En haluais koko ajan polvitukeakaan pitää. Ja joo tutkittu on, leikkauksesta ei luultavasti olisi apua. No enivei, nyt pelottaa, et mitä jos se pettää joskus kun mulla on vauva sylissä tms.? Ihan kamalaa!! Kun käytännössä aina nappaan käsillä siitä polvilumpiosta kiinni ja romahdan lattialle. Ehkä refleksinomaisesti tulisi nyt pidettyä vauvasta kiinni (ainakin toivottavasti), mut ei oo kovin hyvä juttu kaatua sen vauvan päällekään.. Nooh, nää pelot ehkä tästä taas hälvenee kun tuo sijoiltaanmeno taas unohtuu. Ekat viikot sen muljahduksen jälkeen on vaa aina sellaisia.. pelonsekaisia

Tilulilu 29+0

 

Eliza Day: Huijui! Käynnistyksen harkitseminenkin saa kaiken jo tuntumaan jotenki todemmalta! Kohta teillä on vauvat ehkä jo mahan ulkopuolella Mut nuo kokoarviothan voi mennä ihan metsään, ei se ero välttämättä lopulta ihan noin iso kuitenkaan ole. Mut hyvä, että seuraavat! Ei näissä asioissa haluais jättää mitään sillai huomioimatta. Tsemppiä vauvojen hautomiseen!

Karoliiniska ja Jenifer: Meilläkin neuvolantäti on mun ikäinen (eli tosi nuori!! ), mut olisin kaivannut sellaista vanhempaa tätiä joka lässyttäisi sopivasti. Yleensä en sellaisesta välitä, mut jotenki tässä raskausasiassa kaipaisin sellaista äidillistä otetta Meillä synkkaa kyllä ihan ookoo, paitsi niissä imetysasioissa. Mut että ehkä ongelma onkin iän sijaan siinä luonteessa - tää on sellainen jämäkkä/järki-ihminen eikä ollenkaan sellainen lämmin ja empaattinen. Onneks teille on sattunut just sellaiset teille sopivat!

Minervan: Onnea tytöstä! Kyllä nuo ultrat aina helpottaa (hetkeksi?) oloa, kun näkee että siellä kohdun suojassa on kaikki hyvin. Aikaisilla viikoilla kun ei näin päällisin puolin pysty sanomaan millään miten siellä menee. Minua se ainakin ahdisti ihan hurjasti! Ja aina turhaan Toivottavasti sun vaivatkin helpottaisi!

Piinamiina: Elä vielä stressaa asumisjärjestelyistä, todennäköisimmin vauvoja on kuitenkin vain yksi Meillä on kolmio johon periaatteessa mahtuu, muttei pidemmän päälle käytännössä Pitää vaan ehkä opetella sietämään 'pienehköä' kaaosta ja epäjärjestystä..

Täällä voidaan hyvin ja paksusti! Häntäluu on toipunut yllättävän nopeasti! Ei varmasti siis murtunut. Istuminen ja selällään makuu on vaikeita, mut kävelen jo niin ketterästi kuin tän mahan kanssa vaan voi kävellä Näin muuten pari päivää sitten yhden kaksosodottajan joka on minua edellä raskausviikoissa. Sillä oli niiiiiin sievä maha ja käveli ketterästi. Mun kävely on hi-das-ta vaapuntaa ja vaikka on tukivyö, pitää mun silti välillä tukea mahaa käsillä kun tuntuu että tuolta alhaalta jotain repeää. Tosi nopeesti tää fyysinen tila kyllä heikkeni! Häntäluun helpottaessa liitoskivut taas voimistuivat..

Raskausdiabeteksen kanssa on mennyt tähän asti tosi hyvin. Eilen tuli sitten yllättäen huonoja lukemia aamupalasta ja päivällisestä, vaikka ne ruoat oli tismalleen samat kuin edellisinä päivinä! Näin sitte koko yön unta verensokereista.. Kun viikkoja tulee lisää, hiilihydraattien sieto voi heikentyä entisestään, mut ei kai ny vielä?! Katotaan nyt miten tänään menee. Piti jo puolittaa aamupuuron koko - nälkää odotellessa! Sitte tuon pistoksen teossa on alkanut olemaan ongelmia, aamulla piti pistää NELJÄ kertaa, että sain pisaran aikaiseksi! Vaikka lämmitin käsiä kuuman veden alla jne. Kohta on sormenpäät niin hellänä, etten tiedä enää mihin pistäisi.. 5x päivässä kuitenki pitäis mittailla, aamuiseen tyyliin tunaroidessa pistoksia tulisi päivässä 20kpl Auts auts..

Nyt on alkanut pelottaa tuo polven tilanne. Se menee sijoiltaan aina parin vuoden välein, lapsuudesta asti on jatkunut näin. Sitä ei oikein voi ennakoida, kerran meni sängyssä kylkeä kääntäessä En haluais koko ajan polvitukeakaan pitää. Ja joo tutkittu on, leikkauksesta ei luultavasti olisi apua. No enivei, nyt pelottaa, et mitä jos se pettää joskus kun mulla on vauva sylissä tms.? Ihan kamalaa!! Kun käytännössä aina nappaan käsillä siitä polvilumpiosta kiinni ja romahdan lattialle. Ehkä refleksinomaisesti tulisi nyt pidettyä vauvasta kiinni (ainakin toivottavasti), mut ei oo kovin hyvä juttu kaatua sen vauvan päällekään.. Nooh, nää pelot ehkä tästä taas hälvenee kun tuo sijoiltaanmeno taas unohtuu. Ekat viikot sen muljahduksen jälkeen on vaa aina sellaisia.. pelonsekaisia

Tilulilu 29+0

Mie luotan vahvaan äidinvaistoon. Luultavasti polven pettäessä sie tasapainoilisit yhdellä jalalla ilman mitään ongelmia. Tai jos kaadutkin niin sit niin että lapsi pysyy turvassa. Ingen panik!

 

Hyvä Tilulilu että olet päässyt lepäämään, tulee varmasti tarpeeseen.

Mulla on vielä 13 työpäivää, mutta nyt just tuntuu, että jaksan ne kyllä. Nukuin viime yönä melkein 7 tuntia *fanfaari*!!

Tsemppiä myös Eliza Daylle vikoihin viikkoihin ja kaikille omiin vaiheisiinsa!

Yksi tuttu kehui eilen miten mulla on niin siro maha ja muutenkin odotan kauniisti olin että kiitos! Oma olo on nimittäin kaikkea muuta kun sf-mitta menee yläkäyrällä ja tuntuu että maha on jo jätti. Mutta olen pystynyt vielä pyöräilemään töihin 1-2 kertaa viikossa ja olen siitä tosi kiitollinen, se ei oo mikään itsestäänselvyys. Polvet pitää jo kääntää pyöräillessä sivulle kuin ankka kun maha tulee tielle

Tänään alkoi taas uusi viikko ja kohta mekin Tilulilu aletaan jo kolmosella muutenkin kuin iän puolesta

raida 29+0

 

Kiitos tsempeistä! Ei meitä huolittu vielä synnyttämään. Tämänpäiväiset painoarviot oli 2,2kg ja 2,5kg. Ei taida olla mahdollista, että toinen olisi viikossa kasvanut 300g, joten mittavirhettäkin oli vamaan pelissä viimeksi. Mutta hyvät liikkeet ja hyvät sykkeet, joten odottelemme taas viikon, tapahtuuko mitään ja sitten kontrolliin. Neiti B oli onnistunut vääntämään itsensä taas uuteen asentoon, jotenkin varpaat alaviistoon, neiti A edelleen tulossa ekana pää edellä. Eli tämän asetelman mukaan synnytettäisiin alakautta...

Kuluneen viikon aikana on supistellut entistä enemmän, mutta edelleenkään ei mun mielestä kovin kipeästi, vaikka nyt välillä selässä vähän tuntuukin.

Raida: Jaan kokemuksen mahan koosta. Tosi moni sanoo, että ei uskoisi että kyydissä on kaksi, mutta itsestä on tuntunut jättimäiseltä jo maaliskuusta asti. Ja aina pyörittelen silmiäni, jos joku puhuu söpöstä mahasta! Tosin nyt on suhteellisuudentaju jo kadonnut enkä enää hahmota, mihin suuntaan kasvan. Paitsi että housut, jotka mahtuivat viime viikolla, eivät pysy enää mahan päällä.

Jaksamista sokerien mittailijoille! Ei kuulosta kivalta, ei.

Eliza Day ja tytöt 36+2

 

Tiiättekö, mie mietin kauhulla, että mihin hitsiin sitä tulikaan ruvettua. Olo ei oo mikään parhain, energiaa ei oo mihinkään, pää ei toimi, iho on ekaa kertaa ikinä täynnä finnejä, rinnat on kosketusarat ja mieli seilaa edestakaisin. Eikä tää varmasti lopu synnytykseen, koska imettäminen ja vauva-arki on hyvin erilaista kun vertaa tasaisen hormonitoiminnan omaavan aikuisen pariskunnan arkeen. Ei enää koskaan huoletonta elämää oman mielen mukaa ja pitkille unille saa sanoa vähintään hormonien takia heipat. Voi jestas, että osaakin kauhistuttaa.

 

Hienoa, että Tilulilun vointi on vähän helpottanut ja Eliza Dayn tyttöset ovatkin kasvaneet tasaisesti! Raidalle tsemppiä työpäiviin!

Itse olen käynyt vuorotellen kahdella eri terveydenhoitajalla neuvolassa, kun ovat olleet vuorotellen lomalla tms. Täytyy sanoa, että mun suosikkini on se eläkeikää lähestyvä, lempeä ja äidillinen mutta tomera nainen, joka aina jaksaa ymmärtää... Yleensä olen hyvin asiallis linjan kannattaja, mutta ehkäpä ne on hormonit... Tosin hän on myös aina hyvin innokas muistuttamaan seksuaalisuuden tärkeydestä raskausaikana, minkä takia saa välillä vähän purra huulta, kun tilanteet saattavat olla hiukan koomiseen vivahtavia

Piinamiina, itse olen ajatellut välillä samanlaisia juttuja ja tässä raskausaikana käynyt läpi melkoista luopumista. Ensin piti pahoinvoinnin takia löysätä töistä ja opinnoista, sitten harrastuksistakin. Nyt supistelujen ja muun takia olen lähinnä kotona ja koitan viihdyttää itseäni parhaani mukaan. Sillä tavalla toki oma näkökulma on erilainen, että nykyään ajattelen, että elämä vauvan kanssa ei vaan voi olla niin rajoittunutta kuin se juuri nyt on. Vaikka kaikki muuttuu ja elämään tulee ihan uusi ulottuvuus, niin sitä "omaa elämäänsä" kumminkin vähitellen saa "takaisin", eli voi välillä käydä vaikka jumpassa ja palata töihinkin... Välillä on tietysti tuntunut, että en ole yhtään valmis tähän vauva-asiaan, mutta siinä on oma mieli kyllä viikkojen ja kuukausien myötä onneksi tasoittunut.

Minervan 22+2

 

Kiva Piinamiina, kun toit myös epäilyksiä ja huolia esiin. Itsekin välillä mietin, että kuinkahan tässä kaikesta selvitään. Se on varmaan valmistautumista sekin. Ehkä enemmän huolestuttaisi jos mikään ei huolestuttaisi. Onneksi tunteet vaihtelee ja luonnollistahan se vaan on. Itse eniten jännään tai oikeastaan pelkään synnytystä, mutta sitä kohti mennään.

Tsemppiä naiset ja nautinnollista kesäviikonloppua!

 

Heippa! Pitäisikö minunkin liittyä myös tänne aikuisten seuraan? Taustalla olen seurannut keskustelua jo pidempään: kiva on ollut lukea vähän pidemmälle ehtineiden mietteitä. Ja vähän kateellinen olen teille kaksosten odottajille - kaksosuus olisi niin jännää seurattavaa. (Vaikka joo, kaksoisraskaus sen sijaan ei varmasti helppoa). Ja sitten kiva tällaisena vähän kokeneempana(?) seurata teidän alkuraskaudessa olevien piinailuja

Niin, kuka tätä kirjoittaa: esikoistaan odottava 36-vuotias, vauvan pitäisi saapua lokakuussa, eli nyt viikkoja kokonaiset 25!!

Syy, miksi innostuin vihdoin kirjoittamaankin tähän ketjuun on tuo jeniferinkin mainitsema synnytys: mitäs te muut olette miettineet/suunnitelleet synnytyksestä - te pitkällä olijat ja myös perässä tulijat? Pelottaa se täälläkin, onhan se jotain ennenkokematonta - mutta toisaalta, luettuani pari asiaa käsittelevää kirjaa, olen vähän innoissanikin ja odotan melkein kiinnostuneena; millaistahan se oikein on? Tiedän, että se tulee myös olemaan kamalaa, mutta ei kai vaaleanpunaisista odotuksista tässä vaiheessa ole haittakaan? Mutta siis, mitä te muut olette miettineet synnytyksestä (johon tämä raskaus niin väistämättä johtaa, vähän kääk!)?

Ja Tilulilu: kovin tuttua tuo yhden veritipan tiristämisen vaikeus, tosin minä en vielä joudu mittailemaan kuin harvakseltaan. Ja epäloogisesti heittelehtivät sokerit, päh..

Lämmintä juhannusta ja hyviä vointeja meille kaikille raskaille naisille!

Terveisin Stellaria ja pikku poikanen 25+0

 

Tännehän mahtuu mukaan

Hassu juttu, mutta itse olen tuota synnytystä ajatellut paljon vähemmän kuin joskus ennen raskautta. Toki toivon, että siihen on vielä pitkä aikakin, niin että varmaan ajatukset myöhemmin pyörivät aiheen ympärillä huomattavasti enemmän. Nyt jotenkin tämä itse raskaus (olenko muuten muistanut mainita, miten hehkeää se on? ) täyttää ajatukset. Synnytyksen vilahtaessa mielessä olen lähinnä stoalaisesti ajatellut, että ulos ne lapset aina tulevat jollain tavalla - niin kauan kun saa asiallista kivunlievitystä ja kummallekaan ei jää pysyviä vaikeuksia, niin kyllä se siitä... Mutta on kyllä ihanaa, Stellaria, että suhtaudut asiaan noin!!

Minervan 22+6

 

Mä en tällä hetkellä paljon muuta ajattelekaan kuin synnytystä... Maali häämöttää, torstaille on varattu aika käynnistykseen eli juhannusvauvoja olisi toiveissa. Ja mitä lähemmäs h-hetki tulee, sitä epävarmempi olo on. Nyt kun varmistui, että käynnistykseen mennään, niin rupesi hirvittämään. Ekana se, että kuinka kauan touhuun menee, tokana se, kuinka paljon se sattuu ja kolmantena komplikaatiot jotka on käynnistetyissä yleisempiä kuin luomusynnytyksissä. Ja kun tähän asti olen ajatellut, että luotan ihan täysin lääkäreihin!

Vauvoilla oli maanantain ultrassa kaikki hyvin, mutta kunnollisia mittoja ei enää saatu, kun olivat niin sumpussa ja alhaalla. Sen vuoksi halusivat käynnistää jo ennen juhannusta mieluummin kuin odottaa sen yli, siltä varalta että toisen kasvussa on sittenkin jotain häikkää.

Yritän kuitenkin mennä tilanteen mukaan enkä tee tarkkoja suunnitelmia, jotka ei kuitenkaan toteudu. Olisi mahtavaa, jos voisi synnyttää vähillä puudutuksilla, mutta mieluummin kuitenkin otan ne kuin olen hirveissä tuskissa. Epäilen, että tästä voi tulla kivuliasta. Nimittäin paikat oli edelleen ihan epäkypsät, tarvitaan varmaan aika paljon lääketieteen apua että saadaan käynnistymään.

Sen sijaan elämänmuutokseen olen jo valmis, kun tässä on jälkikasvua yritetty 5,5 vuotta. Kahdeksassa kuukaudessa tottuu jopa ajatukseen kaksosista! Tosiaan, Stellaria: mähän en aluksi missään nimessä olisi halunnut kaksosia. Onhan se mielenkiintoista, kyllä, mutta aiemmin pelkäsin että myös liian hankalaa.

Toki jännittää, mitä on edessä, mutta uskon että siitä selvitään. Ja yritetään muistaa, että jos tulee pahoja kausia niin ne eivät kestä loputtomiin.

Eliza Day ja edelleen kovin liikkuvaiset tytöt 37+3

 

Mä en tällä hetkellä paljon muuta ajattelekaan kuin synnytystä... Maali häämöttää, torstaille on varattu aika käynnistykseen eli juhannusvauvoja olisi toiveissa. Ja mitä lähemmäs h-hetki tulee, sitä epävarmempi olo on. Nyt kun varmistui, että käynnistykseen mennään, niin rupesi hirvittämään. Ekana se, että kuinka kauan touhuun menee, tokana se, kuinka paljon se sattuu ja kolmantena komplikaatiot jotka on käynnistetyissä yleisempiä kuin luomusynnytyksissä. Ja kun tähän asti olen ajatellut, että luotan ihan täysin lääkäreihin!

Vauvoilla oli maanantain ultrassa kaikki hyvin, mutta kunnollisia mittoja ei enää saatu, kun olivat niin sumpussa ja alhaalla. Sen vuoksi halusivat käynnistää jo ennen juhannusta mieluummin kuin odottaa sen yli, siltä varalta että toisen kasvussa on sittenkin jotain häikkää.

Yritän kuitenkin mennä tilanteen mukaan enkä tee tarkkoja suunnitelmia, jotka ei kuitenkaan toteudu. Olisi mahtavaa, jos voisi synnyttää vähillä puudutuksilla, mutta mieluummin kuitenkin otan ne kuin olen hirveissä tuskissa. Epäilen, että tästä voi tulla kivuliasta. Nimittäin paikat oli edelleen ihan epäkypsät, tarvitaan varmaan aika paljon lääketieteen apua että saadaan käynnistymään.

Sen sijaan elämänmuutokseen olen jo valmis, kun tässä on jälkikasvua yritetty 5,5 vuotta. Kahdeksassa kuukaudessa tottuu jopa ajatukseen kaksosista! Tosiaan, Stellaria: mähän en aluksi missään nimessä olisi halunnut kaksosia. Onhan se mielenkiintoista, kyllä, mutta aiemmin pelkäsin että myös liian hankalaa.

Toki jännittää, mitä on edessä, mutta uskon että siitä selvitään. Ja yritetään muistaa, että jos tulee pahoja kausia niin ne eivät kestä loputtomiin.

Eliza Day ja edelleen kovin liikkuvaiset tytöt 37+3

Voi vitsit! Tsemppiä torstaille, Eliza Day!

Miun ei ole hirveästi tarvinnut miettiä synnytystä. Emätintä on jouduttu leikkaamaan endon takia niin paljon, ettei alatiesynnytys taida tulla kyseeseenkään. LA on vasta 6.2., mutta luulen, etten enää joululomalta palaa töihin. Pitänee ottaa elämä rennosti silloinkin.

Meillä on tänään eka ultra. The moment of truth. En ole oikeastaan huolissani tuulimunan mahdollisuudesta, vaikka onhan sekin vaihtoehto. Oireet on kuitenkin sen verran vahvoja, että uskon tuolla olevan kaiken ihan kunnossa. Kunhan selviää tyyppien lukumäärä, se on tässä tärkeintä.

Nyt pitää ruveta touhuamaan jotain, jottei enää rupeakaan pelkäämään turhia. Klo 10.30 on h-hetki.

 

Kiitos! Mitä ultrassa selvisi?

Niin ja korjaan: vain 7 kuukauttahan mä olen tiennyt kaksosista.

 

Trvetuloa Stellaria! Tsemppiä ultraan Piinamiina, miten meni?

Hiljaiseloa täälläkin, Facebookin odottajien ryhmää on huomattavasti helpompi seurata kuin tätä, ei tule katsottua kuin hyvin harvoin.

Olen nyt etätöissä Jenkeissä mieheni luona ja palaan Suomeen ennen rakenneultraa, joka on 8.8. Selvä kumpu alavatsalle on muodostunut ja turvotuksen tuoma paino vaikuttaa liikkumiseen yllätävän paljon ja sehän on vähän masentavaa, koska olen aina pitänyt liikuntaa ja aktiivisuutta arvossa. Nyt tulokset ovat romahtaneet ja olo kuin huonokuntoisella, vaikka omasta aktiivisuudesta se ei ole ollut kiinni! Palkitsevaa tämä raskausaika

Minuakaan ei jännitä elämänmuutos, koska olen saanut odotella sitä jo niin pitkään. Tietysti välillä joku ajatus voi hirvittää, mutta niinhän se on että kaikessa on puolensa, eikä niitä puolia voi karsia vaan se on koko "paketti" tai ei mitään

Loppukesästä tulee varmaan tehtyä vielä "pieniä" matkoja, mutta muuten tämä taitaa olla viimeinen pitkä matka raskauden aikana.

Onnea ja mielenrauhaa käynnistykseen Eliza Day Toivottavasti kaikki menee hyvin!
13+5

 

Ultrassa oli kaikki hyvin. Tyypillä on pituutta 1,05 cm ja ihan yksi ihmisen alku tuolla vaan köllöttelee.

 

Huh huh, tsemppiä Eliza Day tähän päivään!! Hyville viikoille olet kuitenkin päässyt kaksosten kanssa ja olen varma että kaikki menee hyvin.

Ja onnea piinamiina hyvistä ultrakuulumisista

Mullakin alkaa ajatukset kääntyä tulevaan synnytykseen, olen käynyt yksityisessä synnytysvalmennuksessa ja sieltä on tuntunut saavan hyvin eväitä tulevaan. Synnytystoiveet alkavat hahmottua yms. Se vaan jännittää, minne mahtuu synnyttämään Olen kuullut että huono-onnisimmat joutuvat Helsingistä Porvooseen asti synnyttämään. Ei se tietysti pohjoissuomalaisen näkökulmasta ole pitkä matka, kun matkaa synnärille voi olla satoja kilometrejä, mutta kun lähin synnytyssairaala olis meillä tuossa ihan nurkan takana. Täytyy vaan toivoa ettei sinne tule sulkua.

Muuten oon ollut todella väsynyt ja uupunut, töitä vielä 5 päivää jäljellä... sairastin tuossa välissä oksennustaudinkin ja olin saikulla. Muitakin terveyshuolia on ja oon taas ravannut verikokeissa

Juhannuksen tauko tulee kyllä tarpeeseen! Mitäs muiden juhannussuunnitelmiin kuuluu? Me ollaan vaan kaupungissa, tehtiin pieni reissu viime viikonloppuna ja viikon päästä lähdetään maalle. Pitäis siivota, ja mietin, jaksaisko lähteä retkeilemään jonnekin luonnon helmaan. Uiminenkin olis kivaa

Ihanaa juhannusta kaikille ja Eliza Daylla se varmaan onkin kaikkein ikimuistoisin juhannus.

raida 30+6

 

Eliza Day: Tsemppiä käynnistykseen!! Toivottavasti paikat lähtee nopeesti 'kypsymään', ettei koko juhannus menisi siellä odottaessa! Teillä tosiaan ikimuistoinen juhannus tulossa, ai että

Stellaria: Tervetuloa! Pitkällähän sinäkin jo raskaudessa olet! Ja tavallaan kiva kuulla, että joku muukin joutuu mittailemaan verensokereita.. Edes sitten harvakseltaan Sain siunauksen mittaillla joka toinen päivä, mut en oo malttanut lopettaa. Eli mittaan edelleen joka päivä (oon tällänen taulukko-ihminen joka tykkää seurata kaikenlaisia käppyröitä yms. ). Ne viimeeksi mainitut heittelyt jäi siihen yhteen päivään ja nyt on mennytkin tosi hyvin, lukuunottamatta paria mässäilypäivää. MUTTA.. nyt ollaan taas tilanteessa, jossa aamuarvo on just ja just rajan yli, ollut jo kolmena päivänä! Enkä tiedä sille mitään järkevää syytä. Pitää alkaa vinkkien perusteella muokkaamaan iltapalaa tai syömään yöllä jotain pientä. Herään kuitenkin öisin vessaan niin sama se on silloin syödäkin.

Synnytystä en oo vieläkään hirveesti osannut pelätä. Vaikka oonkin tosi kipuherkkä jne. Ihmettelen itsekin, miksen sitä jännitä. Ehkä tää on joku itsesuojelumekanismi. Lääkäri sanoi viimeeksi, että saan sektion jos vaan haluan. Siis vaikka molemmat vauvat olisivatkin ns. oikein päin. Helpotti tavallaan, kun jos nyt tulee sellainen pelkotila jossain vaiheessa, niin tiedän pääseväni tarvittaessa sektioon. Oon tällä hetkellä ihan avoin molemmille vaihtoehdoille

Lapsiperhe-elämää en osaa myöskään pelätä. Eliza Dayn tavoin tuntuu. että tuo kahden vuoden raskaaksitulon yrittäminen jotenkin sai minut valmiiksi kaikkeen Ymmärrän toki, että sellaisia selviämispelkoja voi vielä tulla! Eikä ole siis mun mielestä mitenkään erikoista, vaikka pitkään yrittäneetkin asiaa jännittäisivät! Onhan se iso muutos. Itse oon vaan ollut yllätävän zen tän asian suhteen.

Oonkin joutunut ihan välillä koomisiin tilanteisiin, kun olen sanonut, että en pelkää sitä arkea. Rankkaa se varmasti on, mutta kaikesta selviää ja turha stressata etukäteen. Eräät tutut sitten varoittelevat, että "ethän vaan nyt kuvittele liian ruusuisia kuvitelmia siitä vauva-arjesta". Sitten kun sanon, että tiedän sen olevan rankkaa, mutta ei tässä oo muita vaihtoehtoa kuin selvitä! Seuraavaksi sanotaankin, että "Älä nyt stressaa, kyllä siitä kaikki selviää!" No perkele! Sitähän tässä oon koko ajan yrittänyt sanoa, että en stressaa Siis nää keskustelut välillä kestää pitkäänkin eikä johda mihinkään! Ymmärrän toki, että minua halutaan valmistella tulevaan, enkä varmaan voi edes kuvitella kuinka rankkaa se oikeasti on. Mut mun mielestä sitä vaan on turha stressata tässä vaiheessa.. Ugh.

Raida: Tuo on kyllä ikävää, kun ei voi varmasti tietää missä tulee synnyttämään Helpottaisi sitä valmistautumista kun tietäisi minne mennä kun tilanne on ns. päällä.. Toivottavasti pääsette toivomaanne paikkaan!

Mut kiva, että sullakin loma lähenee! Sitte vaan otat rennosti ja kasvattelet mahaa..

Piinamiina: Onnittelut yhdestä sykkivästä sydämestä!

BabyElephant: Mulla oli vähän sama kriisi jossain vaiheessa tuosta liikunnan vaikeudesta. En ny mikään himoliikkuja ole koskaan ollut, mutta käynyt juoksulenkeillä silloin tällöin ja kävellyt aina tositosi reipasta vauhtia. Yllättävän aikaisessa vaiheessa tuo kävelyvauhti hidastui huomattavasti! Se tuntui jotenki oudolta, kun silloin ei ollut vielä edes mitään kipuja tms. Mut jotenki se painopisteen muutos yms. vaikutti siihen vauhtiin. Nyt en oo kipujen vuoksi voinut kävellä kuin suurin piirtein kaksi korttelin ympärystä päivässä ja oonkin jo hyväksynyt sen, että lihaksista ja kunnosta ei oo enää rippeitäkään jäljellä Vaunulenkkejä odotellessa!

Omaa napaa: No ei mitään erikoista tuon sokerinmittailun lisäksi. Neuvola oli pari päivää sitten ja kaikki sen puolesta edelleen ookoo. Painonnousu oli hidastunut radikaalisti tuon radi-ruokavalion myötä, ihmekös kun onkin koko ajan nälkä Mut kyllä sen heti siis huomasi kun herkut jäi (melkein kokonaan) ja ateriakoot pienenivät jne. Sf-mitta oli 35cm! Jonkun taulukon mukaan vastasi normiraskaudessa viikkoa 38...

Sykkeet oli molemmilla hyvät, sitä taas etukäteen pelkäsin kun tuo B on ollut niin hissukseen. Se on kyllä stressaavaa välillä, kun siihen ei saa kontaktia A taas hyppii ja pomppii ihan hullun lailla! B:stä lähinnä tunnen hikan (!!) ja punkeamisen kun se tunkee pyllyään mun kylkiluiden alle. Näen siis sen pahkuran tuossa mahalla, uskottava siis kai on että hengissä siellä ollaan Ja ultrassa aina molemmat tositosi liikkuvaisia, vaikken mitään tältä toiselta puolelta tunnekaan. Pitikö se istukka nyt tuohon etupuolelle kasvattaa
Aan puolella tosiaan näen ja tunnen kuinka se vetää jalallaan kohdun seinämää pitkin vasemmalta oikealle. Näkyy oikeen sellainen 'aalto' tuossa mahalla. Mussukka Tuleekin välillä olo, että tuo B jää jotenkin ihan paitsioon kun sitä ei pääse koskaan ihailemaan samalla tavalla. Yritän aina jutella sille 'henkilökohtaisesti' Ja pitää sitten synnyttyään antaa sille pari ylimääräistä pusua

Ainiin! Se kuuluisa neuvolan kotikäynti on meillä ensi viikolla!

Meropen kuulumisia kaipailen vieläkin?! Miten siellä menee?

Eipä tässä kai muuta.. Jaksamista kaikille helteiden keskellä. Ja hyvää juhannusta!! (Niin, me ollaan jussina ihan vaan kaupungissa. Käydään kavereilla grillaamassa.)

Tilulilu 30+6

 

Onnea todennetusta uudesta elämästä, Piinamiina!

Tilulilu, kiitos vertaistuesta! Tuntuu jotenkin niin masentavalta nähdä itsensä (kuntonsa) rapistuvan näin äkkiä. Mutta saahan sen sitten takaisin vielä treenattua aikanaan. Uskon kyllä et jokainen treeni on plussaa, vaikka tulokset olisivat minkälaiset tahansa. Jopa se pari korttelia päivässä on parempi kuin ei mitään Pahin on luovuttaa ja lysähtää täysin, koska 9kk jälkeen aloittaa sitten oikeasti täysin pohjalta. Ja yleiskunto onainakin itselleni paljon muutakin kuin ulokonäkö: se vaikuttaa synnytykseen, omaan jaksamiseen ja mielialaan, joten sillä on iso merkitys kokonaisuuteen. On tietysti hyvä hyväksyä kunnon ja lihasten rapistuminen, eikä vaatia itseltään liikaa, ns. terve suhtautuminen! Taidan olla vielä jossain rajoilla tämän asian suhteen, mutta tässähän tätä ehtii käsitellä, kun kuukaudet vierivät

Heh, lapsiperheet neuvoineen. Kaikki on kuulemma niin hirveän rankkaa, mutta ei saa stressata, koska se on kuitenkin niin mahtavaa, että elämä lasten kanssa on ainoa oikea vaihtoehto Itse uskon että ihmiset rasittuvat eritavoin asioista ja arvotkin ovat täysin henkilökohtaisia. Siksi ei kannattaisi liikaa kertoa tuleville vanhemmille millaista heillä tulee olemaan, eihän sitä voi toisen kokemuksia etukäteen tietää. Esim. yöherääminen voi olla tiedossaoleva fakta, mutta eri ihmiset kokevat sen eri tavoin, toiselle 8h yhtäjaksoiset unet ovat suuri arvo, toinen saattaa olla valmis heräilemään, nukkumaan päiväunia, jne.

Suomen aikaa ollaan kohta perjantaissa, joten pääsen uudelle viikolle 14+0

 

BabyElephant: Aamen! Just tota oon yrittänytkin, että on turha kuunnella muiden äitien kokemuksia kun kaikki kokee nää asiat eri tavalla! Joskus eräs tuttu arvosteli jotain äitiä siitä, että ko. henkilö mainosti alkaneensa käydä kuntosalilla nopeasti synnytyksen jälkeen. Ei kuulemma pitäisi olla pois vauvan luota ja hän (siis tämä arvosteleva äiti) ei kyllä olisi millään ehtinyt vauvanhoidon lomassa mitään kuntosalia miettiä jne. Eli "itsekästä puuhaa". Yritin siinä sanoa, ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta, että ehkä tälle kuntosaliäidille riittää vähemmät unet, lapsi on erilainen (nukkuu esim. pitkiä unia), kotona muuten enemmän apua vaikka pyykinpesun suhteen tms. Kun ei voi tietää siitä oikeasta arjesta! Ja ymmärrän, että toisille se liikunta on 'elinehto' oman jaksamisen kannalta, enkä usko että sitä harrastetaan vauvan kustannuksella (poikkeuksia lukuunottamatta tietenkään), vaan enemminkin vauvan ja muun perheen rytmin mukaan! Ehkä oon sitte liian sinisilmäinen, mut ei mulla ainakaan ala "huono äiti" -kellot kilisemään jos kuulen jonkun pienen lapsen äidin käyvän kuntosalilla..

Omalla kohdalla tuo visio omasta treenistä voi olla kaksosten myötä kuopattu, mut panostan sitte alkuun niihin kävelylenkkeihin Se kyllä harmittaa, että huonoselkäisenä tuo selkätreeni on jäänyt mulla kokonaan Selkä on voinut tosi hyvin raskauden ajan, tää etupainoisuus selkeesti sopii mulle! Mut koska edelliset 15-20v on ollu välillä vaikeitakin selkävaivojen vuoksi, pelkään jo sitä synnytyksen jälkeistä aikaa kun maha häviää ja tasapaino muuttuu taas takaisin siihen vanhaan.. Olis vaan pitänyt jaksaa treenailla! Nyt minusta tuntuu koko ajan, että seison selkä toooooosi pahasti notkolla. Eilen kävelyllä yritin oikein panostaa siihen, että pidän rankaa suorana.

Niin ja tosiaan, kaikki pienikin liikunta varmasti on hyvästä. Ihan sen oman jaksamisen kannalta sitten synnytyksen jälkeen! Eilen yllätin itseni ja kävelin n. 3km lenkin! Sitä ei oo tapahtunut viikkokausiin! Toki siinä meni ehkä tunti, mutta sama se. Tekee kunnon lisäksi hyvää myös sokeriarvoille (toivottavasti)

Nii se vielä, että eräs vähän aikaa sitten synnyttänyt tuttava suositteli lämpimästi lantionpohjan lihasten treenaamista hyvissä ajoin! Itse hän oli niistä luistanut ja kärsii nyt seuraamuksista Oon nyt yrittänyt niitä vähän tehdä, mut se on jotenkin niin 'rankkaa' ettei millään jaksaisi Ehkä ne lihakset siis on ihan tosi heikot, kun se puristaminen tuntuu niiiiin vaivalloiselta.. Mut jos nyt ees silloin tällöin pari pikkujumppaa tekisi. Ootteko te muut jumppailleet?

Tilulilu 31+2