*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

Kiitos onnitteluista, toivon että josko uusi vuosi tois tullessaan muutakin uutta meille kaikille ja sen pienen pienen ihmeen teille itsekullekin :heart:

Mut voi siirtää plussanneisiin, tein tänään uuden testin tuossa illalla ku tultiin kotiin ja oli jo yli puolet vahvempi viiva, mun vanhemmille me kerrottiin jo eilen (paitsi isä ei oikein ymmärtänyt ja äiti oli sille sitten rautalangasta vääntänyt). Isä oli mielissään, kun on jo kohta kahdeksankymppinen ja luuli ettei tule koskaan lapsenlapsia saamaan :)
 
Onnea viivan vahvistumiselle Minuli :heart: millä päivämäärällä haluat tuonne plussanneiden riviin? :)

Hups täällähän oli sitte vallan mainio juolupäivän kemutusilta vanhojen frendien kansa, tosi upeaa. Huomenna siten kotiin ilman kiireitä ja tulevan viikon etätöitä kotisohvalta; tykkään :)

Hvää yötä kaikille tasapuolisesti!! :)
 
Ihana joulu takana ja lomaviikko edessä! Mahtavaa! :D

Tänään on täällä bongattu vahvat ovisviivat liuskatestiin ja hymynaama cb:n testiin eli tänään dpo-1! Mieskin oli ihanasti aktiivinen ja oli mukana ovisplussan metsästyksessä eli nyt on sitten vain jännäyksen paikka että olisiko clomeista apua raskautumiseen! Loppiaisen tienoilla saisi sitten aloittaa testailun, mitenköhän tässä pysyy kärsivällisenä siihen asti...? :p

Mitäs loppukiertolaisille kuuluu? Varsinkin Ronjaliinan ja pipsan tilanne kiinnostaa näin clomitovereina että onko oireita ja täti pysynyt poissa? Samoin neitipippurin tilanne kiinnostaa kovin, onko tullut mitään oireita?

Onnellista joulun ja uudenvuodenaikaa kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Maanantai 26.12.2011



Jo..................30v.......kp 5/37..............yk11..... (1km)
Sakara...........34v.......kp 5/?.................yk 7
Avonlea..........35v.......kp 8/27-29..........yk6
Syrän.............30v.......kp 12/29.............yk~8
Demuli...........31v........kp 13/14-53........yk14
Sintu74...........37v.......kp 14/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 14/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v.......kp 14/28-41........yk14
Joku_raja........29v.......kp 15/27-29.........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 15/28-42.........yk15.....(1* clomi)....Dpo-1
Tatja..............35v.......kp 17/36-48.........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 20/19-34.........yk9.....(menopur).....Dpo3
Mandala..........32v.......kp 20/24-35.........yk12.........Dpo6
Ginger.............35v......kp 21/??..............yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v......kp 25/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v.....kp 25/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo13
Ronjaliina........30v.......kp 30/24-31.........yk14....(1*clomi)......Dpo15
pipsa79............31v.....kp 39/28-47..........yk8....(1*clomi)
SL..................29v......kp 45/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v.....kp 49/28...............yk1




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Minuli.............30v.........yk3.........plussa 23.12
Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1........plussa 23.11.
Hansman.........34v.........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v.........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v.........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v........yk13.......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. .....yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta,

täällä dpo 14 alkoi negatestillä. Mutta eipä ole merkkejä tädistäkään. Tosi hankalaa, kun en nyt tiedä, mitä pitäisi tehdä tämän kierron kanssa: en tullut kysyneeksi lääkäriltä, että milloin pitäisi aloittaa Terolutit, jos ei kuulu tätiä eikä plussaa. :confused:

Plussaan en jaksa enää uskoa, sillä kyllä noilla dpoilla olisi pitänyt jo edes haamu saada, jos sieltä olisi plussa tullakseen. Ilmeisesti sitten se munasolu ei kuitenkaan ole irronnut. Tänään en pääse edes kysymään labratuloksia (siitä S-PROGista, jonka pitäisi kertoa, tapahtuiko ovulaatio), kun olen kipeänä ja naputtelen duunia himasta. :'(

Parempaa viikon alkua muille!

EDIT: Jätin nyt lääkärille huomiseksi soittopyynnön. Jos täti paukkaa sitä ennen paikalle, niin täytyy sitten perua. Nyt ei kai auta kuin odotella.
 
Viimeksi muokattu:
Voihan kökkö Neitipippuri :hug: Millaisilla testeillä oot testannut? Toivottavasti saat lääkäriltä viisaita sanoja huomenna! Tiedän kyllä miten kovasti harmittaa kun näissä lääkkeellissä kierroissa ei tärppää : /

Mukavia ovishyödynnyksiä Wandalle ;)

Kovasti ootan uutisia muiltakin loppukiertolaisilta!

(.) Täällä vaan ihan näitä normaaleja oviksen jälkeisiä oireita. Tisut lähinnä kipuilee ja välillä alavatsassa juilii. Lämpöjä en edes oo mitannut. Onneks oon tiiviisti töissä tämän viikon (ja varmaan viikonlopunkin), niin jos tässä ei ehtisi tarkkailla itseään hulluuden rajamaille saakka :D
 
Tunafish, tuolla Pregcheckin liuskalla testailin. Tietty se luteaalivaihe (vai mikä se nyt olikaan) voi varmaankin olla esim. myös 16 päivää. Eli ehkä täti saapuu vasta parin päivän päästä.

No, selailin jo noita Naistenklinikan papreita. Täytyy varmaan viikonlopulla täytellä ne valmiiksi ja postittaa. Tammikuun loppupuolella olisi sitten eka aika siellä. Yhden kierron verran ehtii siis vielä yksityisellä kokeilla tuolla samalla lääkkeellä (jos se vielä toimii). Melko masentunut olo on (taas) kyllä. Ja tosiaan vielä just se, että lääkkeilläkään ei saada mitään aikaiseksi vetää kyllä mielen matalaksi. :'(
 
Viimeksi muokattu:
Mulla olis ylimääräsenä 3 sofi one step ovulaatiotestejä ja 6 saman merkin noita herkempiä raskaustestejä, nuo on kaikki liuskamallisia. Että jos jollekin kelpaa, niin hihkaiskaa ja osoitetta yksityisviestinä :)
 
Tiistai 27.12.2011



Jo..................30v......kp 6/37..............yk11..... (1km)
Sakara...........34v.......kp 6/?.................yk 7
Avonlea..........35v.......kp 9/27-29..........yk6
Syrän.............30v.......kp 13/29.............yk~8
Demuli...........31v........kp 14/14-53........yk14
Sintu74...........37v.......kp 15/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 15/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v.......kp 15/28-41........yk14
Joku_raja........29v.......kp 16/27-29.........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 16/28-42.........yk15.....(1* clomi)....Dpo0
Tatja..............35v.......kp 18/36-48.........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 21/19-34.........yk9.....(menopur).....Dpo4
Mandala..........32v.......kp 21/24-35.........yk12.........Dpo7
Ginger.............35v......kp 22/??..............yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v......kp 26/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v.....kp 26/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo14
Ronjaliina........30v.......kp 31/24-31.........yk14....(1*clomi)......Dpo16
pipsa79............31v.....kp 40/28-47..........yk8....(1*clomi)
SL..................29v......kp 46/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v.....kp 50/28...............yk1




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Minuli.............30v.........yk3.........plussa 23.12
Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1........plussa 23.11.
Hansman.........34v.........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v.........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v.........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v........yk13.......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. .....yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Tosiaankin ihana joulu takana, erilainen kun meillä normaalisti mutta tosi upea :heart: nähty paljon kavereitakin sen lisäksi että rentouduttu vähän vanhempien kanssakin. Eikä tosiaan ole edes ehtinyt paljon ihmetellä näitä kierron loppumiseen liittyviekä juttuja mikä on ihan jees. Silloin tuli puhetta asiasta kun sain tuntea ystäväni masusta niitä joulupäivänä kun kaikki tavattiin porukalla :heart: hurjan jännän tuntuista!
Ja täysi, siis aivan totaalinen oireettomuus, kyllä edesauttaa varmasti siihen ettei tässä toisellakaan viikolla paljoa tule mitään jankattua mielessään :p siihen myös auttaa eräs tietokonepeli, joka juuri ilmestyi ja jota miehen kanssa molemmat pelaillaan yhdessä :D joo ollaan kulutuselektroniikan suurkuluttajia ja tykätään kaikesta tällaisesta mahdollisesta :D
Hauskoja välipäiviä kaikille toivottelen, oli sitten töitä tai ei! Minä pidän kotitoimistoa yllä eli tsekkaan meilit kerran päivässä kotoota käsin, toimii mulle :D
 
Mulle voipi päivitellä 32v.... kp1/28-47... yk9, ja nyt tosiaan alkaa sitten ensimmäinen femar kierto. Täti tosiaan paukkas kylään kovien kipujen kera aamusta. Folliultran sovin 9.1, mikä on kp 14, vaikka ultrata pitäis kp 12-13, mutta kun osuu noi pyhät siihen niiiin mukavasti.

Leppoisaa uudenvuoden odotusta kaikille!
 
Ronjaliina........30v.......kp 3/24-32.........yk15....(2*clomi)

Tällaiset terveiset täältä suunnalta! Eipä ollut ensimmäisestä clomi-kierrosta meille apua! Uskomattomalta tuntuu olla viikko oksennuksen rajamailla ja kärsiä ilmiselvästä raskauspahoinvoinnista, mutta saada tuloksena joulupäivänä täti kylään. Mieskin jo kysyi, että miksi sulla sitten oli niin paha olo, vaikka et ole raskaana. Sen kun tietäis. Jotenkin toiveikkaana ajattelisin, että jotain oli tapahtumaisillaan ja yritti tapahtua, mutta ei sitten kuitenkaan tarrannut kiinni tms. Joulu oli melko tapahtuma rikas. Aattoa vietin isäni ja porukoitten koiran kanssa 70 km päässä kotoa pieneläinklinikalla, kun koiran anturasta leikkautui pala irti aattolenkillä. Se piti tikata ja siellä me sitten istuttiin odotushuoneessa aattoiltapäivä. Ei paljon tarvinnut miettiä, että menisikö kirkkoon tai pitäisikö auttaa ruokien lämmittämisessä. Loppu hyvin, päästiin kotiin klo 19 sopivasti suoraan ruokapöytään! Koiralla on tikit ja töttörö päässä 2 viikkoa, joten hän ei niin kovin ilahtunut ole tästä kaikesta, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. Joulupäivänä sitten oli koko suku koolla ja siinä aika meni jutellessa kaikkien kanssa. Tapaninpäivä alkoi ilman sähköjä ja äiti tuossa juuri kertoi, että tunti sitten oli vasta tullut sähköt takaisin. Me tultiin jo omaan kotiin tässä välissä. Ei siis kovasti ole ehtinyt murehtia tätä uutta kiertoa. Selvästi huomaan, että kun nyt tulin tänne lueskelemaan viestejänne ja ehdin tässä sohvalla hetken istua ja miettiä tilannetta niin itkuhan tässä meinaa tulla. Mulla on sama tilanne kuin neitipippurilla eli yksi kierto, tämä nyt alkanut, tässä ehtii olla ennen julkisen aikaa tammikuun lopulla. Sovittiin yksityisen gynen kanssa, että koska clomivaste oli hyvä ja yli kasvun vaaraa ei ole, voin tässä kierrossa jättää seurantaultran väliin. Mikä onkin ihan hyvä, koska sopivasti oletetun oviksen aikaan olen Thaimaassa! :) Lähtö olis torstaina. Sen verran miehen kanssa eilen saunassa puhuttiin, että kysyin, otetaanko ovulaatiotestejä mukaan lomalle. Mies oli sitä mieltä, että otetaan vaan, joten ovistestit nyt sitten pakataan mukaan! Ajatuksen tasolla kuulostaa aika ihanalta, että tulen Thaimaassa raskaaksi! :) Mutta totuus voi olla ihan toinen! Saa nähdä sitte. Jotenkin tätä kiertoa tietyllä tavalla helpottaa se tieto, että tän kierron jälkeen tutkitaan lisää, jos mitään ei tapahdu. Ja myös se helpottaa, että rahaa ei ihan kulu sitä 200-300 e/kierto, vaan selviää vähän vähemmällä. Itselleni olen jotenkin asettanut tavoitteeksi, että miehen siskon häissä heinäkuun alussa haluaisin olla raskaana. Tai alun alkaen toive oli, että olisin pienen lapsen äiti tai raskaana, mutta enää toi, että lapsi olisi jo syntynyt ei ole mahdollinen!
Torstaina ollaan menossa lentokentälle ajaessa käymään kavereiden luona, joille varmaan jätetään autokin kahdeksi viikoksi. Heillä on kotona pieni elokuulla syntynyt poika. Saa nähdä mitä siitä vierailusta tulee. Tämä tuore äiti on yksi näistä facebook päivittäjistä, joka ihan joka päivä kirjoittaa miten ihanaa äitiys on ja lähettelee kuvia faceen jne. Kipeämmäksi tapaamisen tekee se, että lopetettiin ehkäisy suunnilleen samaan aikaan, minä ehkä pari kuukautta myöhemmin. Heillä on nyt tuo pieni poika ja meilläkin asia voisi olla samoin, mutta sitä vastoin me vaan yritetään vasta. Mitään ko. pariskunnalle ei olla yrittämisestä sanottu. Haluan heitä nyt mennä tapaamaan, koska jossakin kohtaa se on kuitenkin eessä, koska he ovat läheisiä ystäviämme. Ainoastaan välimatkan vuoksi ei nyt olla kesän jälkeen nähty. Yritän nyt kääntää tämän asian positiiviseksi, että ei ole mun eikä heidän syy se, että he on raskautunu meitä nopeemmin tai että me ei olla raskauduttu ollenkaan vielä. Lisäksi positiivista kai on se, että moni ystäväpariskunta, jolla on lapsi/lapsia, on ollut tosi kateellinen, että päästään kahdeksi viikoksi Thaimaaseen, eikä he voi/halua lähtee eikä oo varaa, eikä mahdollisuutta lähteä mihkään noin pitkälle. Joten kai tästä matkasta pitää olla onnellinen. Everything happens for a reason. Jotenkin uskon tuohon. Alun alkaen tätä matkaa suunnitellessa oli ajatuksena, että vaikka olisin raskaana, en ole niin pitkällä, etten voisi lentää. Ja että tämä olisi meiän viimeinen matka hetkeen kaksistaan mihinkään kauas ja sen vuoksi halutaan nyt lähteä jonnekin kauas. Kohtaloon jos on uskominen niin tämän matkan jälkeen voisin nyt sitten raskautua, eikös joo? ;)

Tulipa tästä tekstistä taas oikein vuodatus! Voipi olla, että välttämättä mua ei Thaimaan matkan aikana täällä näy (tai sitten näkyy vielä useemmin kuin normaalisti) :D . Palaan viimeistään tammikuun puolivälissä tänne takas jännäilemaan, toivottavasti bongatun ja hyvin hyödynnetyn oviksen kanssa! Toivon kovasti myös, että täällä olisi plussauutisia, kun tänne takaisin tulen. Taustalle mua ei tarvitse siirtää, koska tulen kyllä takaisin ennen kuin seuraava kierto alkaa.

Mukavaa vuoden vaihdetta jokaiselle ja jos nyt jotain positiivista vielä haetaan niin ainakin voin kuohuvalla kippistellä hyvällä omalla tunnolla siellä Thaimaan auringon alla vuoden vaihtuessa! :) Tsemppiä jokaiselle!!
 
Täällä palailtu lomilta kotia ja huomenna takaisin arkeen niinsanotusti. Hetkinen, oonkohan muistanut edes onnitella Minulia!? Hävetys, jos en! Mutta suurenmoiset onnittelut jos olen unohtanut :)!! En jaksa nyt selata viestejä taaksepäin.

Ronjaliina harmittelut, ettei plussaa sitten kuulunutkaan oireista huolimatta :( Mutta se pitää sanoa kun luin noita oireitasi tuolla aiemmin, että mullahan oli viime kierrossa ihan samaa, tuli oksennuskin kurkkuun yks ilta mitä ei kyllä koskaan normaalisti tapahdu, mutta eipä tullu tärppiä sillon mullekaan. Että ilmeisesti kaikkea voi olla ja silti nega. Samaa tosin vähän mietin, että mitä jos olikin jotain yritystä ja se ei vaan tarttunut kiinni, mutta toisaalta täti tuli ihan ajallaan, eli vois olettaa et ois pikkasen ees myöhästynyt jos olis yrittänyt kiinnittyä ja sit irtosi....Eli mun tapauksessa ainakaan ei varmaan siitäkään ollut kyse. Mutta eipä muuta kuin yritys jatkukoon! :)

Harmi ettei pipsallekaan tullu jouluplussaa :(

neitipippurille tsemppiä, pettymyshän se varmasti on :( Mutta niin lattealta kuin se kuulostaakin, niin ehkäpä ensi kierrossa, jos tuo nyt ei plussaksi muutu!

Tunafish samaa toivon itsekin, että olis tarpeeks muita hommia ja töitä, ettei tulis tarkkailtua itteään...!

Wandalla onnea oviksen hyödyntämiseen!! ;)

ON täällä nyt kuitenkin sorruin ovista testailemaan vaikka tuntuikin, et tapahtuis vasemmalta eli tukkoiselta puolelta. Nyt taas en oo ihan varma kun oikeellakin tuntuu jotain, mutta ei näistä ota selvää. Ovisplussa, melkein kontrolliviivan vahvunen eilen ja tänään en ole edes jaksanu enää testailla, mut oletettavasti tapahtuu tänään. Onhan tässä tullu touhuiltua miehen kanssa ihan superpaljon viime päivinä, mutta nyt on kyllä tosiaan sellanen fiilis (vielä tässä vaiheessa, mikä se sitten on loppukierrosta..) etten edes uskalla toivoakaan mitään. viimeksi jotenkin toivoin ihan hillittömän paljon ja oli tosi pettymys kun ei onnannut, että nyt on tosi varovainen mieli. Ja tietysti siksikin, että jos ei ole edes mitään tsänssiä mikäli vasen puoli vuorossa, niin turhaanpa tässä jännäilee. Mutta siitä huolimatta pitää näköjään touhuilla :D
On kyllä hassua miten nää ovikset on muuttuneet sen laparoskopian jälkeen. Näin voimakkaita ei ole ollu ikinä ennen leikkausta mut nyt tämä toinenkin on samaa luokkaa kuin viimeks. Kirkasta limaa tai sellasta tosi ohutta juoksevaa nestettä (ovislima se kai on silti nimeltään) tulee ihan tosi runsaasti kuten viimeksikin, eli tuntuis että ainakin jotain tapahtuu ja tehokkaammin kuin ennen. Mutta tosiaan en oikein enää uskalla edes toivoa, yritän edelleen et vois keskittyä vaan muihin juttuihin....(yeah right...)
 
huh, huh! Olen juuri käyttänyt useamman tunnin erilaisten lapsettomuusblogien ja -keskustelujen lueskelemiseen. Tuota julkista puolta ajatellen löysin niistä pari huolestuttavaa asiaa:

* Naistenklinikalla jokaista hormonaalista kiertoa seuraisi VÄLIKIERTO! Ei kai tuo nyt oikeasti voi koskea ihan Femar-kiertojakin???? Sehän on ihan täyttä hulluutta, varsinkin kun kierrot ei ilman hormoneja todellakaan ole mitään normaaleja... Eli vain joka toinen kuukausi (tai pitkien kiertojen takia ajallisesti vieläkin harvemmin) olisi edes mitään mahdollisuuksia onnistua.

* Lisäksi on ilmeisesti mahdollista päästä VAIN 3 IVF:ään. Siis koko elämänsä aikana? Ei voi pieni ihminen käsittää. Eli niistä jos ei tärppää, niin hyvästi haaveet iäksi tai maksamaan yli 2 000 euroa/IVF-kerta yksityiselle.

Ei todellakaan ollut mitään mieltä ylentävää luettavaa nuo tiedot, mitä löysin. Nyt vasta tulikin kovat paineet/toiveet tuolle viimeiselle yksityisen kierrolle.

Osaako kukaan kommentoida, pitävätkö nuo asiat todella paikkansa? :confused:

Ronjaliinalle ja Pipsalle :hug: Perästä kai sitten kohta tullaan...
 
Viimeksi muokattu:
neitipippuri: Mun kaveri joka käy julkisella ivf:ssä sanoi, että tosiaan kolme kertaa kuuluu siihen, tarkoittaa siis kolmea punktiota, mutta siirtoja voidaan tehdä kuulemma niin monta kuin alkioita vaan riittää (pakastimessa). Mutta siis kolme punktiota ja sitä kautta kolme "kierrosta", alkioita sitten tulee se mikä tulee tai ei tule. Se tässä itseänikin vähän hirvittää, kun olen kuullut, että yleensä kuulemma eka kierros ei mene kovinkaan ihanteellisesti kun pitää jotenkin muokata millainen hormoonimäärä sopii ja tuottaa parhaan tuloksen...että siinähän sitten ollaan. En oikein uskalla edes ajatella vielä tuota...Mutta noista välikierroista en osaa sanoa.

ON tänä aamuna jo haaleampi viiva tikkuun, eli ovis oli ja meni ja hyödynnetty on, mutta kuten eilen sanoin, ei ole yhtään toiveikas fiilis. Lähinnä vaan laskee kalenterista millon menkat seuraavan kerran on.: /
 
Kiitos, Syrän, kun vahvistit tuon IVF-asian. Se siis todella on niin järkyttävän tiukkaa ja täysin tuurista kiinni. :(

Hui, ei todellakaan pitäisi (vielä) edes ajatella noita juttuja. Mutta kun on ollut kolme päivää kipeänä neljän seinän sisällä, ja mies vielä pitkiä päiviä töissä, niin jää ihan liikaa aikaa ajatella kaikkea yksin... Tänään taas onneksi itsekin työmaalla, niin ehkä pysyy päässä vähän muutakin ajateltavaa.

Täytyisi yrittää pitää fokus tässä hetkessä, mutta pakostakin kaikki vaihtoehdot nousevat kummittelemaan mieleen.
 
Ronjaliina ja Pipsa :hug:

Neitipippuri toivottavasti täti kuitenkin pysyisi hyvästä syystä poissa!

Meillä jäi oviksen hyödyntäminen vain siihen plussapäivään kun mieheni juoksi vapaapalokunnan hälytyksissä kun noita puita kaatui myrskyissä sen verran paljon. On taas tänäänkin kaatamassa yhtä puuta joka meinasi tässä meidän lähistöllä kaatua talon päälle. Ei ole ensimmäinen kerta kun palokunta on mennyt ohi lapsenteon... Koetan olla kärsivällinen enkä valita aiheesta kun kuitenkin plussapäivä saatiin hyödynnettyä. Gyne oli sitä mieltä että se plussapäivä on tärkein kun siittiöt kuitenkin elää muutaman päivän.
 
Viimeksi muokattu:
Heipat kaikille pitkästä aikaa. Onnittelut plussista, tsempitykset niitä vielä tässä kierrossa toivoville ja niille, jotka ovat siirtyneet uuteen kiertoon! Toivottavasti kaikkien joulu meni mukavissa merkeissä :)

Omanapailua: Onpa hyvä, että on tuolla listalla, pysyy paljon paremmin kärryillä siitä missä vaiheessa kiertoa mennään. Tai no, lähinnä sitä taas tajuaa, kuinka sekaisin oma kroppa onkaan. Viime kierto oli melko normaali, mutta näköjään tässä kierrossa on taas ihan eri kuviot. Tänään tuli aamulla paperiin kutakuinkin kirkasta verta ja kp tänään siis 16. Tästä alkanee taas reilun viikon tiputtelu ja sen perään toinen viikko kunnon kuukautisia. Viime kuukautisethan loppuivat 19.12., joten tässä on ehditty nauttia ruhtinaalliset 9 päivää ilman minkäänlaista tuhruttelua. Jeejee. Uuttavuotta ja pian sen jälkeen koittavia 30-vuotissynttäreitäni juhlitaan näköjään punaisissa merkeissä. No, onneksi edes jouluna sain pientä taukoa siitä ilosta.
 
Keskiviikko 28.12.2011



pipsa79............32v.... kp 2/28-47.............yk9
Ronjaliina........30v......kp 4/24-32.........yk15....(2*clomi)
Jo..................30v......kp 7/37..............yk11..... (1km)
Sakara...........34v.......kp 7/?.................yk 7
Avonlea..........35v.......kp 10/27-29..........yk6
Syrän.............30v.......kp 14/29.............yk~8
Demuli...........31v........kp 15/14-53........yk14
Sintu74...........37v.......kp 16/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 16/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v.......kp 16/28-41........yk14
Joku_raja........29v.......kp 17/27-29.........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 17/28-42.........yk15.....(1* clomi)....Dpo1
Tatja..............35v.......kp 19/36-48.........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 22/19-34.........yk9.....(menopur).....Dpo5
Mandala..........32v.......kp 22/24-35.........yk12.........Dpo8
Ginger.............35v......kp 23/??..............yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v......kp 27/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v.....kp 27/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo15
SL..................29v......kp 47/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v.....kp 51/28...............yk1




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Minuli.............30v.........yk3.........plussa 23.12
Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1........plussa 23.11.
Hansman.........34v.........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v.........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v.........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v........yk13.......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. .....yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Oi, täällä on tullut plussia. Tuhannesti onnea plussanneille! :flower: Ja tsemppiä kaikille siihen tilanteeseen missä tällä hetkellä olette.

Itsellä on meneillään oviksen metsästys, toivottavasti sen lähipäivinä bongaan ja saan hyödynnettyä. Mandala, kyselit miksi gyne antoi vain sen puoli vuotta luomuyrittämiselle ilman tarkempia tutkimuksia. Syynä on tietenkin tuo mun ikä ja myös miehen ikä, hän on vielä vähän vanhempi. Mutta sitten suurena syynä on se, että lähisuvussa on lapsettomuutta ja sitten on pitkien hoitojen jälkeen raskautuneita. Luomusti raskautuneita on vähemmän. Näiden syiden valossa gynen mielestä on järkevää puolen vuoden jälkeen tarkistaa mun tilanne, että toimiiko kaikki kropassa niinkuin pitääkin. Jos näin on niin sitten se homma kai luomuna jatkuu tai otetaan jotain apuja käyttöön. Tarkempaa tietoa mulla ei vielä ole.

Voisitteko kertoa, että jos en tule raskaaksi tästä kierrosta niin mikä olisi paras aika mennä gynelle tarkastukseen kropan toiminnan suhteen?

Ihania ja rentoja välipäiviä teille naiset. Mennään iloisella mielellä kohti uutta vuotta ja uusia kujeita. :)

Avonlea
 
Torstai 29.12.2011



SL..................29v.......kp 1/30-48...........yk8.....(Clomifen*1)
pipsa79............32v.... kp 3/28-47.............yk9
Ronjaliina........30v......kp 5/24-32.........yk15....(2*clomi)
Jo..................30v......kp 8/37..............yk11..... (1km)
Sakara...........34v.......kp 8/?.................yk 7
Avonlea..........35v.......kp 11/27-29..........yk6
Syrän.............30v.......kp 15/29.............yk~8
Demuli...........31v........kp 16/14-53........yk14
Sintu74...........37v.......kp 17/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 17/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v.......kp 17/28-41........yk14
Joku_raja........29v.......kp 18/27-29.........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 18/28-42.........yk15.....(1* clomi)....Dpo2
Tatja..............35v........kp 20/36-48.........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 23/19-34.........yk9.....(menopur).....Dpo6
Mandala..........32v........kp 23/24-35.........yk12.........Dpo9
Ginger.............35v.......kp 24/??..............yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v.......kp 28/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v......kp 28/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo16
Edyla...............32v.......kp 52/28...............yk1




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Minuli.............30v.........yk3.........plussa 23.12
Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1........plussa 23.11.
Hansman.........34v.........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v.........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v.........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v........yk13.......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. .....yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
SL
APUVA!

Osaako kukaan sanoa miten mun pitäis tehdä....

Mulla tosiaan alkoi Terolutien ansioista menkat jo eilen tiputtelulla ja arvioitiin lääkärin kanssa, että ne alkaisi vasta viikonlopulla jolloin pääsisin alkukierron verikokeisiin ja aloittamaan Clomit.

Noh, nyt kun nuo menkat alkoikin, niin mullahan tulee se alkukierron verikokeisiin meno tälle loppuviikolle ja sunnuntaina olis kiertopäivä 5... ja niihin verikokeisiin pitää mennä kiertopäivinä 2-5...

Klinikka on joululomalla, eli tulevat töihin vasta 2.1 (tuolle päivälle oltiin alustavastikin suunniteltu, että soittelen heille)

Pitääkö minun nyt siis vaan odottaa tonne 2.1 ja kuunnella miten tehdään, koska verikokeisiinhan en nyt pääse ku ovat kiinni... Ja Clomejahan mun ei varmaan kannata aloittaa..

Hitto!!! Niin minun tuuria taas... :(
 

Yhteistyössä