*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

Iltaa naiset.

Eipä auttanut, vaikka ihan vain rennosti yritin olla tämän kierron ja tavallaan unohtaa koko asian, mutta ei. En tännekään tullut käymään. Niin se vain käynnistyi yk 6. Nyt on meneillään kp2, edellinen kierto oli vähän normaalia lyhyempi. Enää tämä kierto ja sitten pitäisi mennä tarkempaan syyniin. Gyne antoi puolivuotta aikaa ihan vain luomusti yritellä ja jos ei sinä aikana tärppää niin sitten otetaan jotain apuja mukaan.

Joten ei muuta kuin uutta putkeen ja lippu korkealle. Vaikka eipä se helppoa ole, kun vähän jo ehdin plussasta haaveilla. Olisi se ollut niin ihana joululahja. Plussia teille kaikille sekä ihanaa ja tunnelmallista joulua.

Avonlea
 
Ihanaa, että täällä on sekä jännittäjiä, jouluplussan toivojia että muuten vain hengessä mukana olevia. :)

Täällä jännitetään omasta ja muiden puolesta IHAN hulluna.
Mulla on SELLASET oireet tässä koko ajan, että ei oo tosikaan, mutta toisaalta muistutan itseäni siitä, että onpahan niitä oireita ennenkin ilman mitään syytä ollut! Mutta nyt mulla on alavatsalla ollut menkkaoireita oviksesta lähtien. Valkovuotoa on valtavasti vieläkin. Nyt on parina päivänä ollut todella huono olo. Jos syöminen pitkittyy, tulee oksettava olo. Välillä huono olo yllättää muutenkin ja siihen parhaiten ja nopeiten auttaa, kun ottaa kurkkupastillin suuhun. Niitä onkin sitten kulunut jo rasiallinen tänään. Olen yleensä tosi kova saunomaan, mutta viikonloppuna ja tänään en ole pystynyt olemaan saunasa juurikaan, ilman että tulee huono olo. Syöksyin tänään saunasta ulos, kun oksetti ja oksensinkin sitten. Kovasti itseäni mietityttää, että onko nää oikeesti raskausoireita, vai aiheuttaako clomi tällaisia tuntemuksia. Lisäksihän mulla on kuumeinen ja vähän kipeä olo. Lämmöt ei ainakaan ole siis varmaan laskeneet, vaikka niitä en olekaan mittaillut. Tätäkin tosin mietin, että oisko tää nyt oikeesti jotakin flunssaa, joka pyrkii jouluksi juuri mut sairastuttamaan. Paljon on siis ajatuksia mielessä, mutta en tiiä, että mikä johtuu mistäkin, kaikelle varmaan löytyis selitys jostakin, jos haluaisin. Mutta vaikka kaikkea tässä nyt epäilenkin, niin suurin osa musta on täynnä toiveita, että saisin maailman parhaan joululahja-plussan. Nyt vaan mietin, että jos tässä päästään testailuun asti, niin mikä päivä ois se paras testipäivä. Aluksi ajattelin aatonaattoa, mutta jotenkin en meinaa pysyä pöksyissäni, vaan haluaisin jo päästä testaamaan. Mutta onkos se niin että dpo 10 pitäis olla täyttää, ennen kuin kannattaisi edes harkita ja ajatella?? Jotenkin on vähän sellanen olo, että nyt kun tässä kirjottelen asiasta teille, tuo se tullesaan varmaan huonoa onnea..... Tyhmästi ajateltu, TIEDÄN, mutta tiedätte varmaan myös, että kun näitä fiiliksiä tulee, ei niille voi mitään!!

TSEMPPIÄ kaikille ja mukavan ihananaa jouluodotteluviikkoa!!
 
Tiistai 20.12.2011



Avonlea..........35v.......kp 2/27-29..........yk6
Syrän..............30v......kp 6/29...............yk~8
Demuli...........31v.......kp 7/14-53..........yk14
Sintu74...........37v.......kp 8/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 8/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v......kp 8/28-41..........yk14
Joku_raja........29v.......kp 9/27-29..........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 9/28-42..........yk15.....(1* clomi)
Tatja..............35v.......kp 11/36-48...........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 14/19-34..........yk9.....(menopur)
Mandala..........32v.......kp 14/24-35..........yk12.........Dpo0
Ginger.............35v......kp 15/??................yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v.......kp 19/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v......kp 19/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo7
Ronjaliina........30v.......kp 24/24-31.........yk14....(1*clomi)......Dpo9
Minuli..............30v.......kp 31/28..............yk3
Jo...................30v.......kp 33/37..............yk10..... (1km)........Dpo12
pipsa79............31v..... kp 33/28-47..........yk8....(1*clomi)
SL..................29v.......kp 39/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v......kp 43/28...............yk1
Sakara............34v.......kp 56/?.................yk 6.........Dpo11




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Sissi_81
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

RauRau...........28v.........yk1.........plussa 23.11.
Hansman........34v..........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v..........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v..........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v.........yk13......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Sakara..............34v........yk5.........plussa 1.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v........yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. .....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisesti täällä kp7, yk:t voi kai jättää ennalleen, koska edellisessä kierrossa ei yritystä ollut leikkauksen takia. Jouluna ja uutena vuotena sitten heilutellaan peittoja niin, että ilotulitukset näkyy kaikille!:LOL:

Kaikille jo tässä vaiheessa rauhallista joulua ja toivottuja jouluplussia, jos en kerkeä kirjoittelemaan.
 
Ronjaliina, tiedän kyllä tunteen, kun ei pysty yhtään sanomaan, mikä olisi normaalia tuntemusta ja mikä ei. Itsestäni tuntuu, että jännään niin paljon, että jo siksikin mahassa on tuntuvinaan jotain. :LOL: Olenkin yrittänyt pitää itseni maanpinnalla toteamalla, että jos ovis on tosiaan oikeasti nyt ollut, niin on kai ihan normaalia, että hormonit saavat joka tapauksessa tuntemuksia aikaan, vaikka munasolu ei olisi hedelmöittynytkään. Mutta sama juttu: toivon niin paljon, että jouluplussa tulisi. :heart:

Itse olen ajatellut testata jo perjantaina (dpo 10), vaikka sekin voi olla liian aikaista, ja pettymys tietty tulee, jos testi on täysi nega. Mutta ilmeisesti mahdollisuus on näkyä aikaisintaan noilla tienoilla. Lääkäri totesi, että jos vuoto alkaa, niin se alkaa viikonloppuna tai alkuviikosta. Sitten se olisi taas uusi Femar-kierros ja viimeinen meillä tuolla yksityisellä ennen kuin tammikuun lopulla on sitten aika julkiselle puolelle...

Mandala, hienoa, että ovista pukkaa! Pääset sinäkin pian jännäilemään.
 
Viimeksi muokattu:
Täällähän on paljon kirjoteltu sitten viime kirjoitteluni jälkeen, olen kyllä käynyt lukemassa! Hienoa mandala että ovis oli joten pääset jännäilee :)
Ronjaliina ymmärrän ton ajatusmallin, itsestäkin tuntuu että jos täällä kertoo oireista se tietää huonoa onnea...:D vaikkei tietenkään siihen vaikuta. Muutenkin olen nyt vähän samalla linjalla avonlean kanssa, että yritän enempi taustailla ja unohtaa asiaa. No nyt ennen joulua onnistuukin ihan hyvin, kun on paljon kaikkea muuta, mut joulun jälkeen on sitten taas eri juttu...
Demuli täällä samat suunnitelmat, eli joulun ja uv:n välinen aika kyllä on toiminnan täyteinen, oletuksena tietysti se, että ovis tapahtuu tälläkin kertaa...:)
 
Dpo11, kierto paukkuu(tosin viimeksi tulikin menkat vähän etuajassa ja ovis pidentää tod näk tätä kiertoa nyt vähän) ja mitään ei tapahdu, testin tein aamulla ja oli nega. Tosin en odottanutkaan mitään muuta, viime päivät ollu semmosia että oon jotenkin tiennyt että ei ole tärpännyt. Eli tätiä ootellessa, eikä ees kovinkaan pahoilla mielin, kun on kaikenlaista muuta ajateltavaa. Lisäksi ensikierrolla urakoidaan miehen kanssa etelän lämmössä ja upeassa(toivottavasti:D) hotellihuoneessa, joten siitä voikin olla suuremmat odotukset..
 
Ai hitsi, että mua jänskättää teidän Dpo:issa eellä olevien puolesta. Ronjaliinan oksentelut kuulostaa ainakin ihan mahtavalta! :D

Avonlea olikos sulla jotain ovulointi/muuta toimintahäiriötä minkä takia lääkärin kanssa puhuttu tuosta yk6 säännöstä? Tsemppiä tulevaan, josko sinne ei tarvitsisikaan mennä ;)

En tiedä missä Demuli asuu mutta voisinpa kurkata taivaalla tuolloin jos kerran olisi ilotulituksia luvassa :LOL:

Minuli ai hittolainen, mikäs sen mukavampaa kun rentoutuneena ihanan lämpimässä nauttia toisistaan ja laittaa uutta elämää aluilleen :heart: Jos nyt ei tärppää niin onpahan ainakin jotain ihanaa odotettavaa!

Tunafishkin pääsee melkein samoihin Dpo:hin huomisen irrotuspiikillä niin voidaan jännäillä taas yhdessä :D

Tänään mut teki ovistikku taas onnelliseksi: testiviiva oli enää vain haamu! Mullahan on ollut vähän sitä eri testauskierroissa, että ovisplussa on säilynyt aika kauankin liuskassa eli jostain syystä LH-huippu kestänyt jopa kolmekin päivää! Ja mun mielestä se vaan ei pidä olla niin, että onkohan edes munasolua irronnut. Kuka tietää.

Nyt näyttäisi olevan enemmän kohdillaan tämä touhu kun eilen iltapäivästä bongasin plussan ja nyt jo haaleentunut yli puolella :) Jospa tässä kierrossa menisikin kaikki kuten Strömsössä kun on limapuolikin ollut hurjempi kuin aiemmin :D Vielä tuo menkkamainen polttelu ja tuntemukset mietityttää, mutta en jaksa huolestua nyt.
Ratikkamatkalla duuniin aamulla sain hetkeksi mieleen sellaisen täydellisen rauhallisuuden ja tyytyväisyyden tunteen jostakin, ajattelin vain että "olen varma että tämä meidän matka vanhemmuuteen tulee päättymään hyvin" :) en muista että olisin ajatellut mitään erityistä sillä hetkellä, mutta tuo oli kiva tunne :heart:

Ihanaa iltaa typyt!
 
Viimeksi muokattu:
Mandala toi on tosiaan hyvä, että viiva haalistui! Itellä kans jossain kierrossa jäi moneks päiväks se viiva hillumaan ja mietin kans, et näinköhän irtoskaan...Tosin usein olen lopettanu testaamisen ekaan vahvaan viivaan, eli en tiedä onko niin käyny sit aiemminki...!
Mulla oli viimeks ovis kans tollanen et oli alamahakipuja ja hurjat limat, eli ainakin tuntu et jotain tapahtui! harmi vaan, ettei tuottanut sit tulosta kylläkään, mutta samanlainen fiilis mulla on ollu tässä ku mitä kerroit, että tämä projekti päättyy vielä hyvin :) Näinhän se on uskottavakin!
Minä täällä odottelen, et mies saapuu kans tänne "maalle" joulun viettoon ja päästään touhuileen...ovista alan testailla varmaan aattona.
 
Jo
Mulla kanssa taikauskoisuus nostaa päätään ja "oireista" kirjottelusta mukamas tulee huonoa onnea... no katotaan. Tänään aamulla olin jo aika masis, että ei tärpännyt tälläkään kertaa, mutta onhan tässä vielä jotain toivoa jäljellä.
Niin kauan kun tissit on kipeet ja täti pysyy pois, niin pidän toivoa yllä. En testaa ennen aattoaamua, näin olen päättänyt.
Pidän peukkuja muillekin jännääville, nyt joulukuun plussarivi auki! +++++:whistle:
 
Täälta taustalta näin aamuyön tunteina uneton Sissi ilmoittaa, että plussasin juuri :heart: Tarkoitus oli testata aamulla, mutta tuli niin hirveä pissahätä kolmen aikaan, että oli pakko testata silloin, ja johtuen testituloksesta niin eihän se uni enää tule :)

Tässä kierrossa oli oviksen aikaan niin kovat kivut, että ei taatusti jäänyt epäselväksi, että oliko ovista vai ei, ja kivuista huolimatta hyödynnettiin aika ja hyvällä lopputuloksella.

Takana siis noin puolisen vuotta enemmän tai vähemmän aktiivista yrittämistä. Loppujen lopuksi kun miettii niin oikeasti "tehokkaan" yrittämisen kiertoja oli melko vähän.

Oireina ennen plussaa reilu viikko sitten alkanut käsittämätön aaltoileva pahoinvointi. Alavatsatuntemukset, muistuttavat menkkakipuja, oli pahimmillaan n. viikko ennen oletettua kuukautisten alkamisaikaa, ja nyt kivut vähentyneet. Viikon verran on myös paleltanut iltaisin ja väsyttää varsinkin aikaisin illasta, ei oikein jaksaisi tehdä mitään. Rinnat on myös turvoksissa, hyvä kun mahtuu liiveihin, nännit on ainoastaan melko herkät, mutta ei mitään mainittavaa kipua noin muuten. Ja pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että aiemmin punajuurisalaatti on ollut herkkua, mutta nyt sen etikkaisuus saa yökkäämään :D

Ei kyllä parempaa joululahjaa voisi saada, nyt vain täytyy toivoa, että kyytiläinen pysyy matkassa mukana :heart:

Valtavia plussapuhureita kaikille!
 
Keskiviikko 21.12.2011



Avonlea..........35v.......kp 3/27-29..........yk6
Syrän..............30v......kp 7/29...............yk~8
Demuli...........31v.......kp 8/14-53..........yk14
Sintu74...........37v.......kp 9/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 9/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v......kp 9/28-41..........yk14
Joku_raja........29v.......kp 10/27-29..........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 10/28-42..........yk15.....(1* clomi)
Tatja..............35v.......kp 12/36-48...........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 15/19-34..........yk9.....(menopur)
Mandala..........32v.......kp 15/24-35..........yk12.........Dpo1
Ginger.............35v......kp 16/??................yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v.......kp 20/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v......kp 20/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo8
Ronjaliina........30v.......kp 25/24-31.........yk14....(1*clomi)......Dpo10
Minuli..............30v.......kp 32/28..............yk3
Jo...................30v.......kp 34/37..............yk10..... (1km)........Dpo13
pipsa79............31v..... kp 34/28-47..........yk8....(1*clomi)
SL..................29v.......kp 40/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v......kp 44/28...............yk1
Sakara............34v.......kp 57/?.................yk 6.........Dpo12




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1.........plussa 23.11.
Hansman........34v..........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v..........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v..........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v.........yk13......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Sakara..............34v........yk5.........plussa 1.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v........yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. .....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Onnea ihan hirmusti Sissille!! saatiinpahan meidän joulukuun plussatili auki sinun hienon joululahjasi myötä :) nyt hurjasti onnea ja tsemppiä raskauteen.

Itsehän mietin että onkohan se ovis ainakaan eilen tapahtunut laisinkaan kun ei nännit ole arat yhtään hmmm No täytyy seurailla ja pupuilla vielä tänäänkin varuiksi kun mies tulee kotiin illalla hihih

edit: piti vaan mainita, että viime keskiviikon baby showerit ei kyllä ollu yhtään liian akaisin, piiiikkuruisen pieni (2250g) tyttönen syntyi eilen kättärillä :heart: jotenkin hassulla ja mukavalla tavalla meni pasmat sekaisin kun sain viestiä tuoreelta isältä, ei ole sillai lähellä olevia ystäviä raskautunut tai synnyttänyt tämän oman yrityksen aloituksen jälkeen, ennenhän ei olisi oikeasti vähempää kiinnostanut :D
Jotenkin kyllä tosi siistiä vaikka mieleen tulikin se kun tämän tytön kanssa puhuttiin että me miehen kanssa just heti perässä ja että samaan aikaan kyllä lykitään vauvanvaunuja kun hän sai tietää raskaudestaan vapun jälkeen. Noh jos nyt vielä yritettäis tähdätä vaikka siihen, että heillä rattaat käytössä kun meillä vaunut :D voi joutua kyllä tinkimään vielä siihen, että kunhan nyt silleen että heillä ei ole ihan ekalle luokalle menty ku meillä ois vaunut käytössä :D

Kauheaa, pitäisi saada hommat hoidettua töissä joululomia vaille valmiiksi, mutta mullapas on keskittymiskykyä taas 0 kääk :D
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Sissi! Aikamoinen joululahja!

Tänään käyty gynekologissa. Kaikki näyttää edelleen normaalilta. Ei mitään viitteitä endometrioosiin edes kaikututkimuksessa.
Nyt katsotaan ovuloinko vai en eli arvioidun ovulaatiopäivän jälkeen meen verikokeisiin, joissa mitataan keltarauhashormonia ja ilmeisesti myös prolaktiinia.
Helmikuun alussa on sitten vastaanotto uudelle lapsettomuuteen erikoistuneelle lääkärille.

Näillä mennään, eteenpäin rauhallisin mielin.

Hyvää joulua ja uuttavuotta kaikille! Toivottavasti moni teistä saa toivotuimman joululahjan!
 
Onnea Sissi :heart: En päässyt tänään töistä yhtään palstailemaan ja mulla olikin jotenkin sellanen kutina koko päivän että täällä odottaa plussauutinen!

Nyt taisin pudota sun kyydistä Mandala! Mulla on tänään DPO -2 eli pistin äsken Pregnylin ja 36h kuluttua olisi sit ovis. Osuu siis perjantaiaamulle. Jos sä plussaat Uutena Vuotena niin mä vetäsen plussat tikkuun sit loppiaisena :D

Kiva että sait hyviä uutisia gyneltä Syksy2010! Rauhallista joulunaikaa sinnekin :heart:

(.) Tänään on ollut TODELLA kosteat fiilikset ja oikein kunnon ovislimat. Töistä päästyä piti heti hyödyntää nämä kosteat kelit :p Mies häippäsi bänditreeneihin ja mä jäin tänne pistelemään Pregnyliä oviksen varmistukseksi ;)
Joulufiilis alkaa olla kohdallaan vaikka täällä eteläisessä Suomessa melko musta joulu on tulossa. Sain just lanttulaatikot paistettua ja porkkalaatikot on just uunissa. Kinkku täytyy ottaa tänään sulamaan. Ne vähät lahjat jotka aion hankkia on onneksi jo hankittu hyvissä ajoin. Vielä nettikirjakaupasta odottelen toimitusta pukinkonttiin. Vielä pitäisi mies patistaa hakemaan kuusenkoristeet kellarista (kellari on niin kattoon saakka täynnä etten itse sinne uskaltaudu). Aiottekos viettää joulua sukuloiden vai kotosalla puolison kanssa? Meillä molempien appivanhemmat asuvat onneksi lähistöllä joten pistäydymme molemmilla joulunpyhinä. Omilla vanhemmillani aattona ja appivanhemmilla tapanina. Joulupäivän mies on kokonaan töissä joten mä varmaan vietän sen kinkkua sulatellen ja lenkkeillen ja vastapainona sohvan pohjalla kirjan kanssa ja suklaarasia käden ulottuvilla :p
 
Jo
Onnittelut Sissi! :):):)

Täällä odotetaan aattoa ja testausta, aika apein mielin, koska mistään oireista ei ole tietoa. Täti taitaa saapua ennen aattoa.
Me vietetään joulu aina joka toinen vuosi Suomessa ja joka toinen vuosi Ranskassa, tänä vuonna on Suomen vuoro. Suomi-joulu on mulle se ainoa oikea, kinkku ja graavilohi pesee osterit ja hanhenmaksan mennen tullen. Olis se vaan mukavampaa lumen kanssa, mutta toivottavasti joulutunnelmaan pääsee ilmankin. Tai toivotaan nyt ens alkuun, että päästään kotimaan kamaralle asti kun lentokenttä saattaa olla lakon takia kiinni...
 
ONNEA Sissi! Ihanaa!

(.) Täällä on vahvasti sellainen olo, että plussaan tässä kierrossa, mutta eihän tällaset fiilikset oo ennenkään mitään tarkottanu! Kun Sissi kertoi oireistaan:

"Oireina ennen plussaa reilu viikko sitten alkanut käsittämätön aaltoileva pahoinvointi. Alavatsatuntemukset, muistuttavat menkkakipuja, oli pahimmillaan n. viikko ennen oletettua kuukautisten alkamisaikaa, ja nyt kivut vähentyneet. Viikon verran on myös paleltanut iltaisin ja väsyttää varsinkin aikaisin illasta, ei oikein jaksaisi tehdä mitään."

... tuntui kuin itse olisin kirjoittanu omista oireistani. Mulla on ollut ihan samaa! Oviksen jälkeen alkoi menkkakivut. Nyt on jonkun aikaa jo ollut tätä pahoinvointia, mikä on tosi voimakasta! Jos tää ei oo raskautta, niin en todellakaan tajua mistä tällanen johtuis! Oon tässä vähän tutkinut tätä pahaa oloa. Se iskee jos ei syö. Pari tuntia siitä, että on jotain syönyt ja sitte tulee huono olo. Hyvältä tuntuu olla paikoillaan jollon myös ei paha olo iske niin herkästi. Tänään aamulla tein liuskatestin, en tiiä miten tarkka on, ja se oli nega. Yritin sinnitellä sinne perjantaille, jonka aiemmin päätin testipäiväksi, mutta en malttanut ja tässä tulos. Tädistä ei kuitenkaan oo mitään tietoa vielä, joten on tässä ihan vielä mahiksia, että niin hartaasti toivottu joululahja saataisiin. Yks clearbluen testi, ei digi, ois kaapissa, en tiä pitäis se sitte tehä seuraavaks, sillon perjantaina, vai jatkaa liuskoilla.

Meillä joulu menee vuorovuosin kummankin perheen kotona. Anopin ja appiukon luokse on matkaa 400 kilometriä ja omille vanhemmille 120 km. Joten lähellä eivät asu kumpikaan. Välillä on ihan ahdistanut se, että jouluisin meitä aina ootellaan sinne ja tänne. Ootan oikein sellaista aikaa, että ois lapsia ja vois omia perinteitä tehdä ja viettää, eikä tarvis lähtee kotoa mihinkään. Nyt mennään mun vanhemmille aatoksi ja joulupäiväksi, sitten kotiin ja ensi viikolla Thaimaaseen 2 viikoksi! :)
Ihanaa joulun aikaa jokaiselle! Toivotaan kovasti jouluplussia!!
 
Onnea Sissi ja Ronjaliinalle tsemppiä...

Apua, tein äsken testin, kun menkkoja ei kuulu ja joko toi on viivanpaikka tai sitten tosi tosi tosi haamu! Kääk! Dpo olis jotain 12-13 tällä hetkellä, testin pitäis olla se herkempi. Kirkkaassa valossa ei oikein mitään, mutta normaali hämärähkössä huoneenvalossa siinä on jotain, hmm.. Ihmettelen että mitäs tää nyt on, kun ei ole kyllä yhtään semmonen plussaolo, päinvastoin ja tein jo suunnitelmia uv:ksi ja tosiaan reissu odottaa jne.. Noh, jos vaikka aattona seuraavaksi testais ja siihen asti rauhallisesti ja rennosti (yeah right..) ;)
 
Kiitokset kaikille! On vieläkin jotenkin niin epäuskoinen olo, harkitsen tässä ihan vakavissani käyväni ostamassa vielä yhden raskaustestin, ihan vain varmistaakseni :) Eilen kun tulin töistä kotiin, niin oli pakko hipsiä lipaston laatikolle katsomaan testiä, että onhan se oikeasti positiivinen. Eilen soitin jo neuvolaan, ensimmäinen neuvola-aika on 12.1.

Ronjaliina, nuo sun lisäykset tuosta pahoinvoinnin laadusta osuu niin nappiin. Pahoinvointia tulee jos ei syö, mutta sitten toisaalta pahoinvointia tulee myös syönnin jälkeen. Paras olo on tosiaan, kun malttaa istuskella vaan rauhassa.

Joulua vietellään appivanhempien luona, jotka asuvat täällä samassa kaupungissa. Appivanhempien luo tulossa miehen sisarukset puolisoineen myös. Mun omat vanhemmat asuu reilun 400 km päässä, ja heidän luo mennään käymään vasta loppiaisena. Jotenkin tässä samalla tulee myös suru siitä, että vanhemmat asuu niin kaukana. Varsinkin kun toivottavasti tässä kyytiläisenä on ja pysyy heidän ensimmäinen lapsen lapsi.

Jouluna ajateltiin kertoa tästä raskaudesta vanhemmille ja sisaruksille vaikka näin alkuvaiheessa onkin. Tuntuu vain itselle jotenkin mukavammalta olla rehellinen sen suhteen miksi kieltäydyn mm. graavikalasta, homejuustosta, joita siis tunnetusti olen aiemmin vedellyt kaksin käsin :D Niin, ja joulun ollessa kyseessä myös punaviinistä.
 
Sissille paljon onnea! :flower:

Ja apua, Minulilla ja Ronjaliinalla on niin jännät paikat! :whistle: Täällä ei ole kyllä mitään selkeitä oireita ollut. No, testaan itsekin joka tapauksessa huomenna aamulla, vaikka fiksuinta olisi varmasti jättää se ensi viikkoon.

edit: Niin joo, joulua vietetään tänä vuonna kummankin perheet yhdessä. Asutaan kaikki samassa kaupungissa, niin tällainen yhteisjoulu onnistuu hyvin. Meillä mies on kanssa sitten joulunpyhät töissä, ja meikäläinen aikoo huilata! :D
 
Viimeksi muokattu:
Torstai 22.12.2011



Jo...................30v.....kp 1/37..............yk11..... (1km)
Sakara............34v......kp 1/?.................yk 7
Avonlea..........35v.......kp 4/27-29..........yk6
Syrän..............30v......kp 8/29...............yk~8
Demuli...........31v........kp 9/14-53..........yk14
Sintu74...........37v.......kp 10/29.............(4*ivf) (1 tm)
Papsu.............29v.......kp 10/24-33.........yk8
Syksy2010.......30v.......kp 10/28-41..........yk14
Joku_raja........29v.......kp 11/27-29..........yk12......tulossa 1. IVF (välikierto)
Wanda_81.......30v.......kp 11/28-42..........yk15.....(1* clomi)
Tatja..............35v.......kp 13/36-48...........yk16....(terolut tauko)
Tunafish-78......33v......kp 16/19-34..........yk9.....(menopur).....Dpo-1
Mandala..........32v.......kp 16/24-35..........yk12.........Dpo2
Ginger.............35v......kp 17/??................yk25.... (1kkm)
Punanuttu........32v......kp 21/24-28......... yk 4
Neitipippuri.......31v......kp 21/31-49.........yk6.....(Femar)..... Dpo9
Ronjaliina........30v.......kp 26/24-31.........yk14....(1*clomi)......Dpo11
Minuli..............30v......kp 33/28..............yk3
pipsa79............31v.....kp 35/28-47..........yk8....(1*clomi)
SL..................29v......kp 41/30-48...........yk7.....(Tero-tauko)
Edyla...............32v.....kp 45/28...............yk1




Taustalla:
Nima
tada
Anskilia
Mansikkalime
Kiiriminna78
Neah
Sanja
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Scrat
PauhaavaSydän




plussanneet
-2011-

Sissi_81.....................................plussa 21.12.
RauRau...........28v.........yk1.........plussa 23.11.
Hansman........34v..........yk2........plussa 20.11.
Brita...............31v..........yk1........plussa 26.10.
Kaneli74......... 37v..........yk 9.......plussa 25.10.
Almeja.............31v........yk~24.....plussa 22.10.
Kippi................31v.........yk13......plussa 20.10.
bircherry...........30v........yk1........plussa 17.10.
Sara_78............32v........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v........yk2.........plussa 3.10.
Annastiina79......31v........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v.........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v........yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v....................plussa 24.6.
KattiMattis....................................plussa
Miimau...............31v....................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ......yk6........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ......yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ....yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ....yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ....yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ....yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. .....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18........plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ....yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ....yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ....yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ....yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Sissille joululahjasta :flower:

Samoin myös onnea Mandala ja Tunafish oviksesta!

Minulille ja Ronjaliinalle toivon kunnon plussaa. Oireet ainakin kuulostavat lupaavilta!

Joulusta: Joulu vietetään siis etelän lämmössä allasbaarissa notkuen tänävuonna. Normaalisti olemme käyneet molempien vanhemmilla syömässä/kahvilla.

ON: Täti sitten kurvasi paikalle tänään eli mulle voi päivittää KP 1/?.....YK 7... (1km) ja en mä taida kuulua plussanneiden listallekaan enää, joten voisin poistua sieltäkin. Mieliala on aika neutraali. En oikeastaan odottanut plussaavani kun oikeita ei oikeen ollut ja km:sta niin vähän aikaa. Tulossa oleva loma lohduttaa kivasti :)
 
Mä oon niin kade teille lämpimiin ja aurinkoisiin maihin reissailijat! Viime tammikuussa reissailtiin miehen kanssa häämatkalla Balilla pari viikkoa ja ajankohta oli kyllä tosi optimaalinen. Tänä vuonna ei työtilanteen vuoksi ollut mitään mahista saada yhtään lomapäivää tähän loppu- eikä alkuvuoteen. Meillä on viikon matka lämpöön varattuna maaliskuun lopulle, mutta jos tämä tärppi ei käy pian ja joudutaan jatkamaan noita hintavia lapsettomuushoitoja niin sekin matka on peruttava. Oikein sit tuplakurjuus kun ei ole plussaa eikä matkaakaan! Mutta pakko aatella positiivisesti että pieni kyytiläinen masussa reissataan sitten lämpimään maaliskuussa. Yeah right :D

Pidän täällä peukkuja ja varpaita teille pystyssä Minuli ja Ronjaliina että jouluplussa sieltä aattona pärähtäisi :heart: Ihania oireita ja haamulaisia :D
Kovasti plussatuulia myös muille loppukiertolaisille +++++++++++++++ :whistle:

Ja Sakaralle pieni myötätuntohali kierron alkuun :hug: Ihanaa kun teillä loma odottaa kulman takana...

(.) 1/4 simppatallennuksista suoritettu. Lääkärikin oli kovasti pahoillaan kun joudutaan näin rehkimään joulun alla :D Mua ei kyllä yhtään haittaa :p

Mulle vois muuten päivittää tälle päivälle:

Tunafish-78......33v......kp 16/19-34..........yk9.....(menopur) DPO -1
 
Hui wau Minulilla jännät paikat myös! täällähän saattaapi olla aikamoinen meininki tässä joulun alla :heart: Toivon kyllä että tulee roppakaupalla plussia tänne!

Meillä on erilainen joulu tänä vuonna kun mies tosiaan töissä. Ennen mentiin aina takaisin vanhaan kotikaupunkiin mistä molemmat ollaan kotoisin, noin 130km matka. Molemmat jouluaattona omilla vanhemmillaan ja sitten joulupäivänä kaupungille vanhalla kaveriporukalla ketä tullut myös kaupunkiin, osa tietysti jäänytkin. Meillä sitten jossain vaiheessa kissanpojat meinasi, että huolivat vain tapella kunnolla kun ovat "mummolassa" niin ei voitu heitä sinne enää viedä, joten mun vanhemmat on tullut meidän kotiin jouluksi ja mies käynyt omilla vanhemmillaan, mutta mä mennyt perässä sinne taas joulupäiväksi vanhempien kyydissä. Kaikkea sitä tekeekin eläintensä puolesta :D
Tänä vuonna mennään syömään ravintolaan jouluaattona kahdestaan ja nähdään paikkakuntalaisia kavereita juoman merkeissä. Toki käydään myös vanhempia moikkaamassa ja syömässä jouluruokaa joulupäivänä kun mies ei ole enää töissä. Ihan kivaa näin vaihteen vuoksi :)

Kyllä mua nyt edelleen ihmetyttää kun ei normaalia ovisoiretta ole eli arkoja nännejä :O lämmöt oli eilen 36.8 ja 36.9 illalla joten ei voi kun toivoa sen tarkoittavan, että ovis olisi kaikesta huolimatta tapahtunut!

Onnea vielä kerran Sissille :) meinaatko digin viikkonäytöllisen tehdä vielä ;) mulla on semmottinen kaapin perukoilla, itse asiassa kaksikin kun sain sellaisen kummitytön äidiltä aiemmin. Odottavat siellä josko joskus päivän valoon pääsisivät :D

Ja JEE tänään alkaa joulurauha ja -vapaa :heart: JA talvipäivänseisauskin! todella paljon syytä olla iloinen :heart: Viimeiset talletukset tehty eilen, ollaan miehen kanssa molemmat siitäkin iloisia, jokapäiväinen puuhastelu on kyllä välillä rankkaa :D

Edit:Sakaralle :hug: mutta kyllä varmasti loma helpottaa ja hyvä niin!
 
Viimeksi muokattu:
Mandala, diginpä hyvinkin :) Pikku pessimisti sisälläni nostaa kyllä silti päätään, että mitä jos se testi näyttääkin negaa. No, oireet ei ole ainakaan mihinkään hävinneet, uutena on tullut koko rintojen arkuus. Ei tarvitse kuin vähän heilahtaa tai osua johonkin niin käy kyllä kipeää.

Vielä tänään iltavuoro ja huomenna töitä klo 18 asti ja sitten voi rauhoittua joulun viettoon.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille! :xmas:
 

Yhteistyössä