*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

Hansman, ikävää et sait kovan flunssa - pikaista paranemista! Pakko oli pikkasen kommentoida sun ajoitusajatuksia. Mähän kävin lapsettomuushoidoissa ja yhdyntöjä ajoitettiin aina ovisten mukaan. Ja ohje oli sellanen, et ovisplussasta 12h ja 36h piti olla yhdynnät. Mä sain tässä plussakierrossa haamuja ovistestiin 1,5 vrk ennen selkeetä plussaa ja siitä selkeestä plussasta siis vasta 12 h päästä pupuiltiin. Sitä ennen "panttailtiin" kolme päivää. :) Se plussahan kertoo LH-huipusta, josta menee siis vielä aikaa varsinaiseen ovikseen. Joten teillä on varmasti ollu ihan hyvä ajoitus! :) Ja mullahan oli sillon oviksen aikaa ihan megaflunssa päällä ja kuumettakin, joten ei sekään välttämättä ole haitaks! Plussaonnea!! :)
 
Tervetuloa mukaan RauRau :wave: Ja onnea asuntokaupoille! Me yritetään mahdollisimman pitkään kituuttaa kaksiossa, vaikka pieni mummonmökki olisi molemmilla haaveena. Toivottavasti teillä miehen epäilyt käy toteen ja plussaat vaikka jo ekasta kierrosta! On täällä ennenkin niin käynyt :D

Paranemista Hansmanille! Jospa teillä pupuilut olisi kuitenkin ehtineet ovikseen...

Onnea Avonlealle ovisplussan bongailusta ja hyödyntämisestä! Nyt vaan piinailua pari viikkoa ja toivotaan että plussa pärähtää silloinkin :D

Ihanalle kuulosti Mandalan ilta viinilasin ja kisujen kanssa! Mä rapsuttelin vaan flunssaista ukkoa sohvalla :D

Vakavalta kuulostaa tosiaan Brita sun vauvakuumetartunta :D Toivottavasti saat pian lääkettä siihen ;)

(.) Taas oli ilmestynyt Facebookiin yksi ultrakuvapostaus... prkl! Kyllä minäkin vuosi sitten luulin että tässä vaiheessa jo pääsisin ultrakuvia esittelemään. Ja mahdollisesti jouluksi olisi oma käärö sylissä tai ainakin ihana raskausmasu jota silitellä. Miehen kaljamahaa saadaan sit tänäkin jouluna vaan silittää :D
 
Hei ja tervetuloa uusille :flower: itse kuulun kylläkin samaan joukkoon :) Onnea uuteen asuntoon RauRau

Onnea ja lykkyä pyttyyn Avonlea

Pakko yhtyä Tunafish-78 kommentteihin mukavalta kuulostaneesta Mandalan illanvietosta ja tuo miehen kaljamahan silittely oli ihan paras :LOL: koska mä voin toteuttaa täällä ihan samaa hommaa. Näen sieluni silmin kuinka istuttais jossain saman pöydän ääressä ja kummatkin siltittelis miehensä masua :p

Meikäläiselle voi korjata kp 3 ja kierron pituuskin lisääntyi eli 24-27. Eikun uuteen kiertoon..
 
Torstai 13.10.2011



Wanda_81.......30v.......kp 2/28-42.........yk13
Punanuttu........32v.......kp 3/24-27........ yk 2
Mandala..........32v.......kp 3/24-35..........yk10
pipsa79............31v......kp 12/28-40........yk7
Sintu74............37v......kp 12/29.............(3*ivf) (1 tm)
Syksy2010........30v......kp 14/28-38........yk12
Avonlea...........34v.......kp 14/27-29.........yk3
Neitipippuri.......30v......kp 15/31-49.........yk4
Ronjaliina.........30v.......kp 16/24-31.........yk12
Hansman.........34v.......kp 17/28-30..........yk1
Brita................31v.......kp 17/27-31..........yk1
Almeja.............31v......kp 19/29...............yk~24
Tunafish-78......33v......kp 22/??...............yk6.......(femar)
Ginger.............35v......kp 22/??...............yk22.... (1kkm)
Joku_raja........29v.......kp 26/27-29.........yk9.... (6*clom) .....dpo 9
Kaneli74......... 37v.......kp 28/28-32.........yk 9
Tatja..............35v.......kp 28/25-29..........yk14....(terolut)
Jo...................30v......kp 32/33...............yk8...... (1km)
tada................28v......kp 34/26...............yv2-3......dpo 22
Demuli............31v.......kp 38/14-53.........yk12
Anskilia............32v......kp 64/25-32.........yk4
Mansikkalime....31v......kp 70/30.............yk2
Neah................34v......kp 75/28.............yk6
Sanja...............32v......kp 79/27 ............yk2
Sissi_81...........30?v.....kp 91/28-30.........yk3
Kiiriminna78......33v......kp ?/26-28...........yk3



Taustalla:
RauRau
birdcherry
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Vadelma30
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Sara_78............32v..........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v .........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v..........yk2........plussa 3.10.
Sakara..............34v..........yk5........plussa 1.10.
Annastiina79......31v.........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v..........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v. .................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. .....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut menkoista Punanuttu mutta tosiaan uuteen kiertoon :)

Aika kiirusta pitää töissä joten hyvin vähän on tullut ajateltua ainakaan tänään mitään, mutta ilokseni huomasin eilen että uudet ovistestit tuli. Pääsee säheltämään niiden digien kanssa ekaa kertaa myös, jännää :D

Ainoa mitä tässä pähkäilen on mitä sanoit Nima noista menkkajutuista. Nyt vasta tajusin oikeasti miksi nuo menkat lasketaan vasta kunnon vuodosta! Mietinkin ett pitäiskö mun nyt sitten oikaista koko tää mun laskutyyli kuntoon kerralla? varsinkin jos lääkäriin ajaudun minäkin niin siellä pitää noita sitten selostaa ja hölmöltähän se tuntuu laskea väärin sitten tarkoituksella.
Itse siis käytän puhelimessa tosi kätevää iPeriod ohjelmaa johon kirjaan menkat sekä "oireet" ja joka laskee hedelmälliset päivät. Tähän ohjelmaan olen sitten merkannut menkkojen "volyyminkin" niin voisin jopa korjata näitä merkintöjä aloittamalla menkat aina siitä kunnon vuotopäivästä. Joo kai se on näin tehtävä.

Kiitos Amanda kun kerroit mitä lääkärisi on sanonut, auttaa ehkä itseäkin vähän ajoittamaan :) on tullut aina ajoitettua ovisplussasta innostuneena pupuilut aika pian plussan jälkeen ja seuraavana päivänä. Tosiaan jos miehen simpat on ok niin ei sillä pitäisi kai hirveästi merkitystä olla, mutta ei haittaa pieni hienosäätö ;) kunhan vain saisi pari päivää pidettyä kädet erossa miehestä kun ovisaikana tuppaa halut olemaan aika hurjat :D
 
Tunafish mulla pyritään myös ylläpitoannokseen 3*500mg vuorokaudessa. Mulla testattiin sokerit keväällä työterveydessä ja niissä ei ollut mitään häikkää. Metut on mulla siis vaan monirakkulaisuuden hoitoon, kun varsinaisen PCO-taudin määritelmä ei ihan täyty. Aika helpolla näyttää saavan lääkkeet yksityisellä, vaikka mulla kai "auttoi" 30:tä huiteleva painoindeksi...

Wanda ja Tatja mun mies suostui tutkimukseen ihan vaan jo senkin takia, että mä olin niin masentunut ja itkuinen kun ei tärpännyt. Ei kestänyt nähdä mua sellaisena. Eli suosittelen, että ennen kaulinta kokeilette "ranteet auki" taktiikkaa :p ;)
 
Kiitos Amanda ja Tunafish:) Itsekin kelailin etta voi olla etta olenkin kerennyt kotiin oviksen ajaksi...ken tietaa, taa kierto meni nyt nain, kipeana reissatessa enka niista testeistakaan oikein kunnolla ottanut selvaa...nyt hommaan kylla ne digitestit, ovat niin paljon helpompia:)

Tuo Niman ja Mandalan mainitsema menkkojen alkamispaivan maaritys (jos on tuhrua alussa) on itsellekin ollut pieni mysteeri. Lopetin pillerit elokuussa reilu 2 v sitten ja muutaman kierron jalkeen menkat rupesivat alkamaan tuhrulla. Saattoi tulla pari pienta pisaraa haalean teen varista "verta", sitten ei paivaan mitaan, taas pikkasen...nain saattoi jatkua pari kolme paivaa ennenkuin kunnon "flow" alkoi. Yrita siina sitten maarittaa milloin ne menkat alkaa...:/ Nytkin Suomessa ollessani kavi nain ja taisin tuon kp1:n laittaa viimeisen tuhrupaivan aikana, joten saattaa heittaa paivalla mutta olkoon. Laitan sitten oikein seuraavassa kierrossa (ja olen pessimistinen etta menkkoja ei raskautumisen takia tulisikaan kun tulee ne kuiteskin!:p).

Foolihappoa syon jo...pitaisi varmaan hakea kaupasta digitestien lisaksi myos sita greippimehua! Mika vaikutusmekanismi silla muuten on? Vaikuttaako limoihin vai mita?
 
Greippimehulla on epäilty olevan vaikutusta juurikin limoihin. Eipä sillä ainakaan haittaa ole, joten ihmeessä kokeilemaan :)

Muokkasin nyt sitten omat kp:t omiin merkintöihini (ja tähän kiertolistaan) niin pitäisi olla oikein. Kyllähän se nyt niin on ettei dpot jää ihan niin pieniksi kuin olin kauhistellut aluksi. Parempi näin :)
 
Mandalalle kiitos tuosta iPeriod-vinkistä, asensin sen heti :D Mulla kun on insinöörimies, sille täytyy puhua asioista sen omalla kielellä, ehkä sekin kiinnostuu/ymmärtää kun selostan että nyt on tästä jutusta kännykkäsovellus :D Tulis nyt vaan ne menkat nyt jos on tullakseen, että pääsisin niitä tonne kirjaamaan. Mä kun en osaa käyttää kalentereita enkä oo tätä ennen niitä merkannut mihinkään, niin en vielä tiedä kovin tarkkaan minä päivänä niitä pitäis odotella. Mies tulee sunnuntaina reissusta niin ois kiva päästä pian sen jälkeen yrittämään... ja kuun lopulle on suunniteltuna kahdenkeskinen hotelliviikonloppu, olispa varsin ihanaa, jos ovis ajoittuisi sinne :)
 
Heipparallaa!

Avonlealle onnittelut ovisplussasta ja neitipippurille tsemppiä plussan metsästykseen!

Muoks. neitipippuri Meetkö yksityiselle gynelle vaiko kunnalliselle puolelle? Toivottavasti sieltä tulis jotain apuja!

Hansmanille pikaista paranemista flunssasta! Toivottavasti lääkkeet helpottaa oloa.

Tunafish :LOL:

Punanuttu Täältä extratsempitykset tähän kiertoon! :attn:

Nima Toimii se kiristys-lahjonta-uhkailu -resepti miehilläkin...:D

birdcherry Hotelliviikonloput miehen kanssa kaksin on ihan luksusta. Ei kaadu kotityöt päälle, joku toinen hoitaa siivouksen ja saa vielä nousta valmiiseen aamupalapöytään... Viherrän kateudesta täällä rempan keskellä...:p OIkein rentouttavaa ja ihanaa reissua teille! Toivotaan että se ovis sattuis sopivasti.:)

Mandalalle kiitokset vinkistä, keekoilin sitten sängyssä melkein päälläni...:LOL:

).( Päänsärky on vaivannut tänään, tiedä sitten johtuuko hartiajumista vai töihin palaamisesta. Jospa sais tuon miehen hieromaan illalla.:) En usko se ainakaan oviksesta johtuvan tai ainakaan ei oo ollu aiemmissa kierroissa. Lähinnä pää vaivaa kuukautisten aikana, jolloin hedari on melkoinen. Migreeniä saa jännätä joka kerta.:|

Puhkun ja puhallan meille kaikille o i k e i n paljon plussia! ++++++++++++++:whistle:

Brita
 
Viimeksi muokattu:
Brita, remontin keskellä eletään täälläkin vaikkei itse rempatakaan, meillä on nimittäin alkanut kauhujen kauhu eli putkiremontti :mad:. Tammi-helmikuussa koittaa sitten se, kun meidän rapusta katkaistaan vedet ja joudutaan muuttamaan n. 5 viikoksi anoppilaan. Onneksi siellä on tilaa ja luulen, että hermot kestää noinkin pitkän vierailun :) Vaan olispa tavallaan kivaa olla silloin raskaana ja vieläpä niin pitkällä, että siitä vois kertoa - anoppi varmaan hemmottelis mut piloille! :D
 
Pikaisesti: tervetuloa uudet! Plussia ei ole tainnut tulla sitten viime kirjoituksen, harmitus! Tänne vois päivittää kp 8 ja yk13, tais jäädä tuolla edellisessä kirjoituksessa vähän epäselväksi. Vuotoa oli tosin vain pari päivää, eli enpä tiedä oliko menkat vai mitä... Eli näin se aika kuluu ja yk:t paukkuu. Pahoittelut teille muillekin alkukiertolaisille :|
Ensi viikolla gynelle ultraan, toivottavasti kysta olis hävinny.
 
Perjantai 14.10.2011



Wanda_81.......30v.......kp 3/28-42.........yk13
Punanuttu........32v.......kp 4/24-27........ yk 2
Mandala..........32v.......kp 4/24-35..........yk10
Demuli............31v.......kp 8/14-53.........yk13
pipsa79............31v......kp 13/28-40........yk7
Sintu74............37v......kp 13/29.............(3*ivf) (1 tm)
Syksy2010........30v......kp 15/28-38........yk12
Avonlea...........34v.......kp 15/27-29.........yk3
Neitipippuri.......30v......kp 16/31-49.........yk4
Ronjaliina.........30v.......kp 17/24-31.........yk12
Hansman.........34v.......kp 18/28-30..........yk1
Brita................31v.......kp 18/27-31..........yk1
Almeja.............31v......kp 20/29...............yk~24
Tunafish-78......33v......kp 23/??...............yk6.......(femar)
Ginger.............35v......kp 23/??...............yk22.... (1kkm)
Joku_raja........29v.......kp 27/27-29.........yk9.... (6*clom) .....dpo 10
Kaneli74......... 37v.......kp 29/28-32.........yk 9
Tatja..............35v.......kp 29/25-29..........yk14....(terolut)
Jo...................30v......kp 33/33...............yk8...... (1km)
tada................28v......kp 35/26...............yv2-3......dpo 23
Anskilia............32v......kp 65/25-32.........yk4
Mansikkalime....31v......kp 71/30.............yk2
Neah................34v......kp 76/28.............yk6
Sanja...............32v......kp 80/27 ............yk2
Sissi_81...........30?v.....kp 92/28-30.........yk3
Kiiriminna78......33v......kp ?/26-28...........yk3



Taustalla:
RauRau
birdcherry
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Vadelma30
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Sara_78............32v..........yk8........plussa 7.10.
Taraolivia..........31v .........yk1........plussa 4.10.
riesa79.............32v..........yk2........plussa 3.10.
Sakara..............34v..........yk5........plussa 1.10.
Annastiina79......31v.........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis..........................................plussa syyskuu
Marjutan...........28v..........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v. .................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. .....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. .....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ......yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ....yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ....yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ....yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ....yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ....yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Tekniikan ihmelapsena utelen Mandalalta että onkos se niin että noita i-ohjelmistoja saa ladattua vain iphoneen? Ja tällä mun Nokialaisella on turha lähteä niitä latailemaan?

Demulin kystalle huutia! :stick: Toivottavasti olisi kadonnut!

Birdcherry Me kans ootellaan putkiremppaa! Ajankohdasta ei tosin oo tietoa mutta sillä on uhkailtu jo vuodesta 2007. Ja kämppää ei saa myytyä kun se tuleva remppa roikkuu tuolla isännöitsijätodistuksen suunnitelluissa remonteissa. Tsemppiä teille tulevaan remppaan! Ja olispa asiat todella niin että anopilla olis extra hyvä syy hemmotella sut piloille :D

Ja hei tsemppiä sinne Britallekin remontin keskelle! Meillä pieni pintaremontti on viimeistelyä vaille valmis. Pitäis vielä vähän ovenkarmeja maalailla ja muuta pientä. Jos sitä tässä talven mittaan saisi aikaiseksi... :D

(.)Täällä havaittu valkkarin joukossa eilen jotain punertavaa!!? Outoa! Mulla ei yleensä mitään tiputteluita tai välivuotoja ole ollut. Ellei mun toive nyt sitten käynyt toteen ja se hemmetin kystapallero sieltä nyt sitten poksahtanut vihdoin! Olispa niin!

Plussapuhureita meille kaikille ++++++++++++++++ :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Tunafish en itse asiassa tiedä tuosta nokialaitteiden tilanteesta kun en käytä niitä, mutta jos sun luurista löytyy Ovi Store niin kannattaa käydä selailemassa löytyisikö sieltä jokin vastaava ohjelma. Hakusanoina ehkä Period tai Pregnancy jopa. Toivottavasti löytyy jokin vastaava sullekin :)
Ja toivotaan että punertava olisi tosiaan tarkoittanut kystan puhkeamista!

birdcherry kuulostaa ihanalta tuo hotellireissu :heart: meidän on pitänyt tehdä miehen kanssa sama jo keväästä asti, mutta ihan on unohtuntu työkiireissä. Pitää ehdottomasti ottaa taas to do-listalle ja rentoutua yhdessä rakkaan kanssa.

Mä ihmettelen tässä ett mitähän helvettiä kun nokka on taas tukossa ja muutenkin tukkoinen olo. Alkaa jo vähän epäilyttämään oikeasti tämä oma tilanne kun olen normaalisti kerran vuodessa kipeä, jos sitäkään, ja nyt tämä olisi pienen ajan sisällä kolmas kerta. Se keuhkoputkentulehdus eka, jonka perään joku nuha+yskä-meininki (ilman kuumetta tosin) aika pian ja nyt tämä.
Onkohan mun immuniteetissa jotain vikaa nyt yhtäkkiä :O

Kaikesta huolimatta tänään on perjantai - joo just vasta huomasin :D - ja muuten fiilis mainio. Mukavia ajatuksia kaikille toivottelen!
 
Hei vaan taas! Mun palstailuni taitaa olla vähän tällaista "joskus ja jouluna", mutta luen kyllä teidän kuulumisianne!

Tuosta jalat ylös -ohjeesta piti sanoa, että sen toimivuus riippuu naisesta. Mun lääkärini sanoi, että mun kannattaa maata mahallaan, koska mun kohtu on sellaisessa asennossa. No, tärkeintä taitaa olla se, että hetken aikaa olisi paikoillaan eikä kävisi ainakaan heti pesulla.

Tunafish, voisiko se olla kiinnittymisvuotoa? Oliko sulla koska ovis? Tai sitten toisilla tulee vuotoa tosiaan kystan puhjetessa. Mulla tuli kans tässä kierrossa outoa punaista vuotoa pari päivää oviksen jälkeen, vaikkei yleensä koskaan tule! Kerran tuli rusehtavaa vuotoa, silloin sain plussan joka kuitenkin vuoti pois.

Tuo mun vuoto oli kuitenkin tässä kierrossa vain 2-3-päivää oviksen jälkeen, joten ei se kai kiinnittymisvuotoakaan ollut. Mitä siis lie.

Muutenkin on taas oiretta jos minkälaista, niin kuin aina! :D

Etovaa oloa, tissit arat ja eilen ihan järkyttävä vatsakipukohtaus alavatsalla. Nyt siis dpo 7 tai 8. No, turha tässä mistään on haaveilla, joka kierrossa bongaan jos jonkilaisia oireita...
 
Viimeksi muokattu:
Brita, menen työterveyshuollon kautta gynelle, eli yksityiselle.

Tulee kyllä tarpeeseen, kun nyt taas eletään jo päivää 16, eikä ovista näy tai kuulu... Ilmeisesti gyne pystyy kuitenkin ultrasta näkemään, onko sieltä mitään munasolua irronnut (tai edes kasvanutkaan). Eli toivottavasti apuja olisi saatavissa jo seuraavaan kiertoon, jos/kun jotain häikkää löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Almeja toi on muuten hyvä huomio että kaikillahan ei se kohtu ole samassa asennossa ollenkaan eli simpat joutuu erilaisia matkoja matkustelemaan. Kiva olisi tietää miten oma kohtu on asemoitunut.
Tsemppejä sinne oireiden kanssa "painiskeluun" ;)
 
Neitipippuri Sen ovulaation tapahtumisen saa myös varmistettua S-Prog (progesteroni) -kokeella. Itse just maanantaina kävin sellasessa. Soittelin just tulosta ja eipä ollut ovista tapahtunut kun arvot vielä alkukierron tasolla. Mutta kai sen keltarauhasen näkee ultrassakin?

Almeja sulla oli ihana arvaus mun vuodon syystä, mutta valitettavasti se ei oo mahdollista kun tosiaan tuo S-Prog koekin varmisti että sitä ovista ei tässä kierrossa ole vielä tapahtunut! Mä peukutan kovasti sen kysta-palleroisen puhkeamisen puolesta!

(.) Tää typykkä hakee tänään taas Terolutit apteekista ja se tietää sitä että oon taas murheiden laaksossa seuraavan viikon. Koittakaa kestää mua :D Yritän täällä henkisesti valmistautua illalla kohtaamaan veljeni raskautetun avovaimon. He eivät tiedä että me ollaan näin kauan jo tahkottu saman asian kanssa ja vähän luulen että en taida tästä mainitakaan. Pelkään että alan itkeä tai jotain. Jotenkin sitä aina asian ääneen sanoessa herkistyy.
Muuten olis vaan tarkoitus viettää laatuaikaa oman murusen kanssa koko viikonloppu :heart: Sään salliessa ulkoillaan ja muuten pysytään vällyjen välissä :p

Mukavaa perjantaita ja viikonloppua teille tytsyt!
Ja sitä plussatuulta kaikille +++++++++++++++++:whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Saas nähdä bongaanko ovista ollenkaan tässä kierrossa...
Tiistaina oli kp10, jolloin alkoi olla jo ovislimaa. Tuona päivänä kävin kontrolliultrassa, jossa todettiin johtofollikkelin olevan kooltaan 11mm. Lääkäri pyysi aloittamaan ovistestien tekemisen eilen.
Eilisessä kp12 ja tämänpäiväisessä kp13 testissä haamut, eikä tämänpäiväinen haamu ollu yhtään vahvempi ku eilinen. Ovislimatkin ovat muuttuneet valkovuodoksi, jotenka...? :confused:
 
Mullakin tuli viime kierrossa himmeät ovislimat jonka jälkeen melkein täyskuiva päivä ja olikos siinä vielä yks päivä välissä ennenkuin tuli pienemmät ovislimat ja vähän tämän jälkeen plussa testiin. Mutta sitten taas sitä edellisessä kierrossa missä oikeasti vasta ekaa kertaa elämässäni bongasin limat (olikin ihan hurjat!) niin samana iltapäivänä sain plussan. Ettei kyl mikää pomminvarma keino päätellä mitään.

Mikä ihmeellistä kuitenkin niin ne limat mitkä on pikkuhousuista tai pyyhkiessä paperista löytynyt ei ole jatkunut pitkään, ei todellakaan siihen asti kun voisi kuvitella oviksen tapahtuvan. Eli eiks niiden limojen pitäisi auttaa simppoja kaikin puolin? Miksiköhän mulla sitten ne runsaimmat on hyvän aikaa ennen kuin ovis tapahtuu?

Kaiken näköistä pähkäilyä näin perjantain kunniaksi. Sormet vaan syyhyää niitä digitestejä päästä testaamaan :D
 
Perjantaita leidit!:) Töistä kotiuduttu ja tästä se viikonloppu sitten lähtee... Ihana kun on "oikeesti" vapaata eikä pakonsanelemana.

birdcherry Peukutetaan kovasti sen puolesta, että anopillasi olisi hyvä syy sinua hemmotella remontin aikaan.

Demuli ja Tunafish Toivottavasti kystat poksahtelevat ihan itsekseen pois! :stick:

Mandala Ärsyttävää tollanen nuha-köhä-yskä... Ootko kokeillu maitohappobakteereja? Itse allergisena liputan Gefilus-tuotteiden ja Rela-tablettien puolesta.

Almeja Ihan vain silkkaa uteliaisuuttani - missä asennossa sun kohtu on?:D Mulle on gyne joskus sanonut, että mulla olisi kohtu taaksepäin kallellaan. Sun oireet vaikuttaa lupaavilta! b:)d

Nyt iltakahvin keittoon ja kauppaan! Tulee vieraita viikonlopuksi, niin täällä ei sitten surffatakaan jäämättä kiinni...:D

Oikein ihanaa syysviikonloppua kaikille!:wave:

Brita
 
Mulla testi tänään dpo10 puhdas nega. Outoja muutoksia kropassa on ja joitakin erilaisia tuntemuksia, että ehti jo toiveet herätä. Lisäksi itaisin on ollut parina päivänä vähän huonovointisuutta ja välillä pyörryttää. Mutta nuo voi johtua mulla ihan muistakin syistä. Välillä toiveet aina nousee, mutta epäilenpä niiden olevan turhia tässäkin kuussa. Eipä sillä, että dpo10 varmasti mitään näkyisi.
 
Tein äsken Clearblue-testin, ja näyttöön tuli haalea mutta ihan selkeä plussa.

Voiko olla, että ekasta kierrosta jo tärppäsi?! Pähkäilin tuossa pitkään ja hartaasti millon mulla on viime kuukausina ollut menkkoja, ja tulin siihen tulokseen, että niiden olis pitänyt alkaa eilen tai tänään. Olo on kuitenkin ollut jo monta päivää niin kummallinen ja oireita ollut laidasta laitaan, että oli ihan pakko tehdä testi.

Mies on tosiaan ulkomailla sunnuntaihin asti. Puhelimessa en kyllä ala tällaista kertomaan, kärvistelen siis täällä yksin oireineni :D onneksi ostin kaksi testiä, täytyy tehdä huomenna vielä toinen aamupissasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74 ja Mandala
Voi kääääk birdcherry PLUSSA??!!! aivan mahtavaa jos ekasta kierrosta tärppäsi! Kokeile sitä viikkonäytöllistä testiä seuraavaksi! tule heti kertomaan mitä sanoi :) onnea ja tsemppiä ja kaikkea :D

Joku_raja tsemppiä sullekin, ehkä se voisi vielä plussa testiin pärähtää?

Meillä on tuttavapariskunta käymässä ja ovat menossa jonnekin keikalle. Nainen meni sitten taksiin jo edeltä niin mies sanoi että 'heillä' on sitten menkat viikon myöhässä mutta testi kuitenkin näyttää negaa. Sanoinkin että on jonkin verran epätodennäköistä että noin paljon myöhässä voisi olla raskaudesta kyse. Onhan se toki mahdollista mutta myös mahdollista että ovis on ollut myöhempään. Kaikki on mahdollista. Mies ei kuitenkaan vielä halua lapsia mutta sanoikin että "mä haluan sitten vasta teidän kanssa samaan aikaan lapsia!!" voi apua sanon mä :D ei siihen oikein voinu sanoa mitään, vaikka olen tuntenut tämän miehen todella pitkään en halunnut sanoa mitään, mutta jännää että MIES sanoi noin.

Että tämmöstä täällä ja otanpa vaikka viiniä viikonlopun kunniaksi :) Mukavaa iltaa kaikille!
 

Yhteistyössä