**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

Alkuperäinen kirjoittaja lentoemo-76:
Voi lumikeiju :hug: . Toivottavasti ei ole kysta vaan jotain oviskipuja vaan. Tuntuu kyllä kovin tutulta, kun saa koko ajan pelätä, että mikä tässä kropassa on pielessä. Mutta ehkäpä ei ookaan mikään, kyllä mä ainakin oon nyt jo vakuuttunut siitä, että täs kierrossa olen ovuloinut, niin epätodennäköiseltä kuin se viime kierron perusteella vaikutti.
Tsemppiä! :heart:
Hirmuisesti kiitos ihana Lentoemo :heart: Ihmeellistä miten ihan vieraan ihmisen antama lohdutus voikin tuntua niin hyvältä. Itkua soperretaan täällä, kun ei enää meinaa Panadolitkaan riittää. Onneksi mies tulee illalla, niin pääsee syliin.

 
Lumikeiju,, mäkin itkin pitkät itkut viime kierrossa, koska vaikka tiesin jo PCO:sta, niin kovalta se tuntui silti kuulla ja todeta gynen kanssa. Mutta kun tää meidän kroppa on niin ihmeellinen asia, että se saattaakin toimia ihan odottamattomalla tavalla. Ei menetetä toivoa ikinä, eihän. :heart: Vaikka kyllä sitä itkeäkin saa kun itkettää, kunhan ei epätoivoon vaikuta pidemmäksi kuin 15 minuutiksi ;)
:hug:
 
Hyvää kuuluu opiskeluihin. Vuoden vaihteessa oon kymmenen viikkoa opintovapaalla ja kaikki tehtävät tehtynä keväälle, joten syksyllä jatkan taas...kesällä ei yhtään koulukirjaa :kieh:
Mukana kuumeilemassa ilman yritystä...vauvakuume kova...siis älytön, joka toinen päivä saa pidellä itseään ettei ehdota miehelle että aletaan vaan yrittää. Mutta haluisi saada tuon koulun alta pois...mutta joukossa pysyn kuitenkin ja jännäilen taustalla.
Loma alkaa töistä viikon päästä...ihanaa...
 
Voi Lumikeiju, toivottavasti vointisi on jo parantunut ja paha mieli samaten. Pienin askelin eteenpäin, periksi ei anneta. Ja varmasti jokainen pieneltäkin tuntuva teko edistää raskaaksi tuloa, nyt kuulet gynen kommentit ja taas päästään eteenpäin. Voimia sinulle!

Lentoemo, menetkö verikokeeseen tänään? Kerro sitten mitä kuuluuu, onnea ja peukkuja sinullekin :)

ON: edelleen ei menkkoja, ja hailakan hailakoita viivoja raskaustestissä. Toivon tietysti että tämä on nyt sitä mutta tällä iällä ja suhteellisen vähällä yrittämisellä en uskalla vielä uskoa asiaa vaan aion odotella vielä muutaman viikon ennen kuin sekoan :kieh:
 
Heksu, kiva kun käyt meitä tervehtimässä. Tsemppiä vauvakuumeilun taka-alalla pitämisen kanssa. Ja hyvää alkavaa lomaa B)

lentoemo, sehän oli hienoa, että plussa oli vahvempi lauantain testissä! Mites eilen?
Tänään sitten uudet verikokeet... mahtaa jännittää! Peukut on täällä pystyssä.

Lumikeiju, voimahalaus sinulle :hug:
Onneksi miehesi on jo palannut sinua tukemaan.

almaa, onnea haamuista. Hyvältähän tuo kuulostaa!

).( Lääkäri soitti aamulla verikokeiden tuloksista. Oli hieman vaikea pysyä puhelimessa perässä tulosten ylös kirjaamisessa, kun kirjainyhdistelmiä ja lukuja tuli sellaisella tahdilla :)
Yritin välillä jarrutella ja tarkennella, joten sain suurimman osan jollain tavalla kirjattua. Jotkut kirjainyhdistelmät kyllä saattoi mennä pieleen.
Kanella ja muutkin asioihin perehtyneet - saa kommentoida.
(Niin ja samalla voi kertoa mitä nuo kirjainyhdistelmät oikein tarkoittaakaan :) )

FSH (folikkeli jotain..) 5.9
PRL (prolaktiivi?) 225
LH 9.6
testosteroini 2.8
kilpirauhasarvot: TSH 1.43 ja se joku toinen 13.3
kolesteroli 4.5 (hyvä 1.56, huono 0.64 ja toinen huono 2.65)
perusverenkuva normaali

Lääkärin mielestä ihan normaalit tulokset, vain testosteroini yhden kymmenyksen normaaliarvoja korkeampi, mutta sekin kuulemma menee normaalin vaihtelun rajoihin.
Nyt voi vain odotella lähetettä jatkotutkimuksiin naapurikaupungin sairaalaan.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
 
Maanantai 16.6.2008

Tuulia-76 32v...........kp ?/22-28.......n.3.5v............esikoinen mulle, miehelle 3.
kanella.....38v..........kp.../28........yk1................esikoinen
Kuumetta 35v...........kp 20/24.......yk23............ 1. yhteinen
Heksu76 31 v...........kp?/28............yk10(???)........esikoinen
Tirlittan-75 32v.........kp27/29.............yk11...............esikoinen
Vaahtokarkki 35 v......kp?/30-38.............yk 8..............1. molemmille
gitte 38v..................kp6/28................................esikoinen
Kummi 32v................kp?/31.......yk vajaa pari v.....1. molemmille
Tresum77 30v...........kp28/27-31.......yk17.............esikoinen
lentoemo-76.............kp44/30-41.........yk7................1. yhteinen
Omelia 32 v...............kp17/29-36.........yk15................
manna8 33v...............kp26/30-33..........yk14.........esikoinen
Lumikeiju 33 v............kp18/28-30.............yk2..........esikoinen
Almaa 35v..................kp30/22-25........yk3.......esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta......1.molemmille

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................esikoinen

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.......pari vuotta............esikoinen

Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6

Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku
 
Tirlittan, Almaa ja Lentoemo, hirmuisesti kiitos palstatuesta.... Nuita ihania pikkuviestejä oon lukenu uudestaan ja uudestaan, kun tässä odottelen gynekologin puhelua.. Alavatsa oli niin kipeä aamulla, etten meinannu vessaan päästä. Onneksi särkylääke vähän auttaa. Kunpa nyt soittais pian se tohtoritäti, ja kunpa vaan ei sanois että e-pillerit jälleen käyttöön. Sitä tuomiota pelkään niin että sydäntä kylmää :'(

Ihanaa tässä oman kurjuuden keskellä odotella uutisia Lentoemolta ja Almaalta, toivottavasti viivat vahvistuu ja se lopullinen tieto ja varmuus raskaudesta tulisi teille pian :heart:
 
No niin, nyt on puhuttu oman gynekologin kanssa ja mieli on vähän parempi. Sain ajan ultraan torstaiaamulle, jolloin tarkistetaan tilanne. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei suoralta kädeltä epäilisi kystaa, ei usko että sellainen näin nopeasti olisi tullut pillereiden lopettamisen jälkeen.

Mutta kovat ovulaatiokivut on kohdallani kuulemma ymmärrettäviä: Mua on leikelty vatsasta paljon, ja siellä on kiinnikkeitä. Nyt kun pillerit on jätetty pois, munasarjat alkavat jälleen toimia, turpoavat ja luultavasti nämä hirveet kivut on kiinnikekipuja. Johtuen siis munasarjojen turpoamisesta, mikä täytyykin tapahtua, kun koneisto käynnistyy. Tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä itse munasolun irtoamisen kanssa, eli välttämättä ainuttakaan munasolua ei vielä ole irronnut. Ja kystaa hän ei pitänyt siis todennäköisenä.

Tämä helpotti hirmuisesti. Nyt syön Panadolia vaan, yritän kyetä töihin huomenna ja odottelen torstain ultraa.
 
Lumikeiju, nehän olikin hyviä uutisia sitten! Ja jo torstaina päästään eteenpäin taas, askel askeleelta :) Kuulostavat näin maallikosta ainakin erittäin järkeenkäyviltä nuo syyt. Torstai tulee pian ja jo juhannuksena tiedät paljon lisää!
 
Tiistai 17.6.2008

Tuulia-76 32v...........kp ?/22-28.......n.3.5v............esikoinen mulle, miehelle 3.
kanella.....38v..........kp.../28........yk1................esikoinen
Kuumetta 35v...........kp 21/24.......yk23............ 1. yhteinen
Heksu76 31 v...........kp?/28............yk10(???)........esikoinen
Tirlittan-75 32v.........kp28/29.............yk11...............esikoinen
Vaahtokarkki 35 v......kp?/30-38.............yk 8..............1. molemmille
gitte 38v..................kp7/28................................esikoinen
Kummi 32v................kp?/31.......yk vajaa pari v.....1. molemmille
Tresum77 30v...........kp29/27-31.......yk17.............esikoinen
Omelia 32 v...............kp18/29-36.........yk15................
manna8 33v...............kp27/30-33..........yk14.........esikoinen
Lumikeiju 33 v............kp19/28-30.............yk2..........esikoinen
Almaa 35v..................kp31/22-25........yk3.......esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta......1.molemmille

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................esikoinen

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.......pari vuotta............esikoinen

Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6

Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku
lentoemo-76...........yk7................1. yhteinen
 
Huomenta Tirlittan! En testannut tänään, ajattelin kokeilla taas huomisaamuna eli kerron sitten onko edistystä haamuviivojen kanssa :) Hyvin varovainen olen yrittänyt olla mutta silti pakko hieman miettiä, mitä sanoa juhannuksena - vaikka viiva vahvistuisi en silti sentään uskaltaisi tätä vielä alkaa kuuluttaa muille... Vinkkejä siis :eek:
 
Almaa! Mahtavaa!Kyllä ne haamutkin on plussia, sanoo kokemuksen syvä rintaääni! :LOL: Arvo oli nelinkertaistunut kolmessa päivässä, kun kaksinkertaistuminenkin olisi riittänyt pitämään nousun normaalin rajoissa. Gyne kysyi ensin onniteltuaan, että onko suvussa kaksosia? :p

Ei kyllä varmaan kysynyt noiden arvojen vuoksi, vaan PCO:n vuoksi, koska nuo arvot on ihan normaalit 4/5 viikolle. Meillä muuten ON kaksosia suvussa!

Ensi ma käyn uudelleen verikokeessa, koska ultrassa ei kuulemma näy oikein mitään ennen kuin on ainakin 3600. Jos arvo nousee odotetusti, jo ensi viikolla voisi siis ultrata, mutta koska mies on poissa, siirtyy ultraaminen heinäkuun alkuun!

Almaa: mäkin vannoin, etten sano mitään kenellekään, mutta kun gyne "julisti" mut virallisesti raskaaksi, niin miehen kanssa haluttiin kertoa ainakin meidän perheillemme. Varoiteltiin kyllä kovasti, että alussa ollaan ja kaikkea voi vielä sattua!

Mutta aattelin nauttia nyt niin kauan kuin tätä onnea kestää, itkeä ehtii sitten myöhemminkin.

Kovasti alamasua juilii ja välillä vihloo sekä vasemmalta että oikealta. Toivottavasti normaaleja kohdun kasvukipuja...


+++++++ :whistle:
 
No nyt ehdin lukea muidenkin uutisia, mies tarttee tuolla apua vaatekaapiston pystyttämisessä :p

Tirlittan, kyllä kai se gyne (vaikka outo onkin) jotain noiden päälle ymmärsi. Kattelin noita omia verikokeitani ja niiden viitearvoja, ja kyllä nuo sun tulokset ainakin näis mun papruissa olisi viitearvojen sisällä. mutta missä vaiheessa kiertoa tuo lh ja fsh sulta mitattiin? Kun sillä on vissiin merkitystä. Mulla oli myös esim. fsh 5.87, mutta LH olikin sitten 20.7, joka olisi ollut varmaan ihan hyvä, jos oisin silloin ovuloinut, mutta kun ultrassa ei ollut oviksesta jälkeäkään!

Menin muuten eilen sitten itse omalle "hullulle" gynelleni, kun en tähän hätään jaksanut uutta etsiä. Mutta eilen rouva olikin hyvällä tuulella ja tarkasti tuon HCG.n vaikkei mtään vastaanottoaikaa mulla ollutkaan, niin että ehkä se vaan on parempi "normaalina" gynenä kuin lapsettomuusjutuissa, jotka voi mennä perusgynen hilseen yli. :D

Lumikeiju: huh helpotusta, sun gyne on varmaan oikeassa. Mullakin oli alusta asti tosi kovia kipuja pitkin kiertoa, ja gyne vaan sanoi, että normaalia mun iässä!

Paljon tsemppiä ja plussaa kaikille! ++++++ :whistle:
 
Onnea Lentoemo ja Almaa, nythän näitä plussia alkoi satelemaan! Upeaa!

Lumikeijun uutiset myös positiivisia. Vaikka kivut ovat varmasti tosi ikäviä, niin on varmaan helpompi kestää ne kun tietää niiden johtuvan siitä että kroppa toimii oikein.

Me vietämme juhannusta tuttava pariskunnan kanssa, joille olemme kertoneet raskaudestamme. Myöhemmin seuraa liittyneen muitakin porukoita, joille en halua tätä vielä paljastaa, joten ajattelin täyttää muutaman ruskean siideripullon mehulla ja ottaa ne sitten saunajuomaksi. Kauheaa juonimista, mutta kun en halua kertoa, enkä selitellä.
Muita vinkkejä?

Bantsku
 
Bantsku: no se iänikuinen antibioottitarina... ;) Jos vitsinä saa heittää, niin sanot liittyneesi AA:han... :LOL: Itse kun kärsin helikobakteerista ja sen aiheuttamasta mahakatarrista, en voinut ihan oikeastikaan juoda alkoholia.

Mulla ei onneksi ole sitä ongelmaa, lauantaina illallisilla pidin saman viinilasin edessäni koko illan, eikä kukaan huomannut, että lasin pinta ei laskenut. Eilen pizzeriassa ystäväpariskunnan kanssa ei myöskään ongelmaa, kun kaverimme puolalainen tyttöystävä otti vain vettä (onkohan sekin raskaana :D), niin munkin oli helppo ottaa spriteä.

Bantsku: koska sulla on varhaisultra? Entä koska tuonne odotuspuolelle?

Tv. mieli tekisi mutta riittäkö rohkeus? :ashamed:
 
lentoemo, voi miten ihanaa! Lämpimät onnittelut :heart: :heart: :heart:
Kaksoset olisi melkoinen tuplajättipotti!

almaa, kai sinuakin saa jo varovasti onnitella :)

Bantsku, kaikenlaiset taudit ja lääkekuurit on varmaan toimivia selityksiä juomattomuudelle =)
Miten olet voinut? Milloin on varhaisultra?

).( Ne minun verikokeet otettiin kiertopäivänä 10.
Sain muuten jo tänään kirjeen sairaalasta! Siinä pyydettiin soittamaan ja ilmoittamaan kiertopäivä, jotta osaavat varata ajan oikealla päivälle. Ajattelin odottaa uuden kierron alun (joka on ihan käsillä ) ja soittaa sitten. Ei tosiaan kauan tarvinnut sieltä kirjettä odottaa. Toivottavasti ajankin saa yhtä nopeasti.
 
lentoemo no nyt ainakin saa onnitella sua!! :flower: aivan upea juttu että olet noin vahvasti raskaana :) kovasti onnea matkaan ja nauti tosiaan täysillä heti alusta!! turha sitä on tulevia pelätä, kun niihin ei voi vaikuttaa eikä eletty onni mistään poiskaan ole...

almaa onnittelut sinulle myös, kyllä se viiva siitä vahvistuu, ihan varmasti!

tirlittan hyvä että pääset nopeasti eteenpäin tutkimuksissa. kyllä itsekin yllätyin miten sujuvasti hoitui tutkimukset ja hoidon aloitus, vaikka ihan julkisella kävin. mulla tosin toi pco oli niin selkeä hidaste raskautumiselle, että oli lääkäreillä helppo päättää hoidosta (ovulaation induktio clomeilla).

lumikeiju toivottavasti sinun kivut hellittää ja saat torstaina hyviä uutisia ultrasta! en ole kovin perehtynyt munasarjakystiin, mutta ovatko ne siis sellaisia kasvaneita munasoluja, jotka eivät syystä tai toisesta ole vain irronneet? mulla oli tollainen viime syksynä, jotain 2cm oli se rakkula ja aiheutti ikäviä kipuja mm pupuillessa, mutta katosi sitten parissa kk:ssa itsekseen. ymmärsin lääkäriltä että noita voi tulla ja mennä, mutta hän puhui siis rakkuloista, ei kystasta, että en tiedä onko sama... no, sinunn tapauksessa tuskin on nyt kyse edes "rakkuloista", vaan koneisto tosiaan vaan heräilee taas toimintakuntoon. :hug: ja voimia sinulle!

ON: huomenna lähden pitkälle reissuun ja testaan varalta jo siksi, vaikka onkin vasta kp 28/30-33. tai en ole kovin varma edes tuosta kierron pituudesta, kun en tässä kuussa tikutellut ovista, että oliko sitä sitten ollenkaan tai milloin, ja tuleeko sitä myöten kuukautisetkaan... no, aconin herkkä testi on varattu ja se käytetään heti aamusta, jotta uskaltaa illalla koneessa ottaa lasin kuohuvaa :) on kyllä niiiiin hienoa kun alkaa loma. toivottavasti moni plussaa kesän aikana, loistava alku meillä ainakin on!! =)
 
AA-han joo, kerron löytäneeni uuden harrastuksen! Hih!

Mulla on ultra tasan viikon päästä! Pahoinvointia on ( en ole vielä oksentanut kuitenkaan ) ja rinnat on tosi kipeät. En ole juurikaan aiemmin "kärsinyt" valkovuodosta, mutta nyt sitä on runsaasti. Mutta en valita, kaiken otan ilolla vastaan jota raskaus tuo tullessaan, niin kauan kun kaikki on masussa hyvin.

Varovasti olen yli kolmekymppisten ensikertalaisten pinoa lueskellut tuolla odotuspuolle, mutta en ole vielä rohjennut ilmottautua mukaan.....Viime kertainen km on kuitenkin mielessä, enkä taida uskaltaa sinne vielä liittyäkään.....ehkä lomien jälkeen sitten.

Mannalle
onnea testailuun ja hyvää matkaa!

Banstku
 
ONNEA LENTOEMO! Mahtavia uutisia, hienoa että raskautesi on nyt virallista ja totta!!! Ja ajtella jos vielä kaksoset tulisi!

Mannaa, tällähän menolla sinulla on erinomainen mahdollisuus saada plussa - tuntuu että tuo ovulaation 'missaaminen' on tuottanut onnea meille kaikille. Testaillaan siis molemmat sitten huomenna aamulla! Ja Lumikeijukin pääsee pian gynelle, ja Tirlittan tutkimuksiin. Onpa täällä siis huisketta :)

Mä olen tuon 'lääkevalttikortin' käyttänyt jo viime viikonloppuna joten taidan joutua kehittämään jotain muuta. Onneksi kukaan ei ihmetellyt, kun en niin kovin runsaasti muutenkaan alkoholia käytä - AA:kin voi siis olla hieman outo selitys. Ehkä päädyn samanlaiseen 'naamiointikikkaan' ja kokeilen onneani. Kovasti tekisi kyllä kanssa kertoa äidilleni, ehkä sitten ensi viikolla, riemastuisi varmaan aivan! (Ja nyt yritän taas laskeutua maan pinnalle ja odottaa sitä huomisaamua)...
 
On se vaan niin kiva käydä kurkkaamassa teidänkin kuulumisia, etenkin kun täällä on niin riemastuttavia uutisia.

Onnea, Onnea ja vielä kerran isosti Onnea Lentoemolle ihanasta plussasta, samoin myös almaalle. Valtavasti tarrasukkia ja onnea matkaan! :flower:

Täällä tuntuu nyt olevan niin hyvä plussa-aalto, että pitää tulla pian taas salaa "vakoilemaan" tilannetta.

Valtavasti plussapuhureita kaikille

t. ent. kuumeilija pötkylä ja hassuherra melkein 5kk

ps... sieltä se vauvakuume mullekkin taas yrittää tulla...
 
Lentoemo, mahtavat onnittelut kunnon plussasta! Tosi ihanaa, että viimein se tuli. Aika monella tuntuu käyvän siten, että kun vähiten plussaa odottaa, niin silloin se sieltä putkahtaa.

Almaa, sulle kans varovaiset onnittelut jo tässä vaiheessa. Ei ne haamut testeissä mitään sekundaa ole, vaan kyllä nekin plussaksi lasketaan. Toivottavasti hcg-arvot lähtee teillä nousuun.

Bantsku ja muut plussanneet, tervetuloa vaan tuonne odotuspuolelle yli 30:iin heti, kun siltä tuntuu. :wave: Mäkin jossain vaiheessa - taisi olla vappuna - harrastin tuota kikkaa, että ostin itse asiassa alkoholionta siideriä kaupasta ja laitoin sen sitten normaaliin siideripulloon - ja täydestä meni...

Tirlittan ja muut piinailijat, kovasti jaksamista tutkimusten ja ovisten bongailun kanssa. Kyllä se onnistuminen teillekin kaikille koittaa jossain vaiheessa.

Ja hyvää kesää ja juhannusta kaikille!
 
almaa sanopa muuta, nyt ois just tyypillistä plussata, kun ei oo varma edes ovulaatiosta ja koko kuukausi tuli tjottailtua - siis huolimatta siitä että 3. clomi-kierto menossa ja olis varmaan ihan oikeasti pitänyt keskittyä asiaan vähä enempi :whistle: mut en usko silti yhtään että plussaisin, ei voi olla niin hyvä tuuri että minä raskautuisin näin helposti ja nopeesti, pelkillä clomeilla.

plussanneet suht helppo kikka huijata ihmisiä juomisella on täyttää normaali viinipullo alkoholittomalla, ja siideri tietty ajaa saman asian. itse kerran kauan sitten haamuilin ja silloin toimi tuo mainiosti ;) alkoholiton viini tosin oli niiiiin marjamehun makuista, että olisi jäänyt kiinni, jos olisi joku tajunnut pyytää lasillista heti alkuillasta :LOL: joo, muutoin suosittelen autoilua ja lääkekuureja, tipaton kesäkuu tuskin menee läpi :)
 

Yhteistyössä