**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

Täällä on tosiaan mieli rauhoittunut, koska gynekologin selitys eilen näille kivuille tuntui loogiselta. Torstaina sitten varmistuu uä:ssä onko siellä nestepintoja vai ei. Tuli muuten mieleen, että mähän kävin vyöhyketerapiassakin perjantaina...voisikohan se käsittely olla turvottanut näin voimakkaasti mun munasarjoja, heh... :whistle: Vyöhyketerapeutti käsitteli kohdun ja munasarjojen heijastepisteitä, ja seuraavana päivänä alkoi hirveet kivut. Ok, kaikki on spekulaatiota ja oikeestaan ihan sama, mistä kivut johtuu, kunhan olisivat vaan sellaista "asiaan kuuluvaa" juttua eikä mitään raskauden mahdollisuutta vähentävää..

Manna, mulla kystat on aiemmin ollut juuri tuollaisia "toiminnallisia kystia", joita kuvailit, eli munasolu ei oo päässyt irtoamaan, vaan on jäänyt sinne keräämään nestettä ja verta itseensä. Viime syksynä multa viimeksi ultrattiin 8 cm kokoinen munasarjakysta. Jouduin aloittamaan jälleen kerran e-pillerit, ja talven aikana kysta "suli" pois. Tuon mun kysta-historian takia oon vähän joka kivusta kauhuissani.. Joku kirjoitti hyvin, että kipuja tosiaan kestää, jos tietää niiden kuuluvan asiaan, mutta kystakipu on aivan hirveetä, kun se enteilee e-pillerien aloitusta. Useimmiten ne kystat on mulla puhjenneet itsestään jossain vaiheessa kovan kivun kanssa, ja ainoastaan jälkeenpäin on todettu että sellainen siellä taas oli. Mutta jospa niitä nyt ei enää tuliskaan.....

Lentoemo, aivan ihana ajatus tuo kaksosista..... :heart:

Bantsku, meinasin minäki just kirjoittaa että mitä jos joku ottaa hörpsyt sun siideripullosta..heh! :p Pyörittelet sitten vaan silmiä, ja sanot ihmetelleesi itsekin että jotain vikaa tässä siiderissä on! :whistle: ;)

Jos tässä ei aiemmin tuu kirjoiteltua, niin OIKEIN HYVÄÄ, TURVALLISTA JA IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!! :heart: :flower: :heart: :flower: Nautitaan yöttömästä yöstä, kukin tahoillamme!


t. Lumikeiju :wave:
 
Joo onnea plussasta todella paljon lentoemo!!!
Kumpa mäkin vuoden päästä plussaisin.
Mulla ei olisi ongelmia sen suhteen että ei voi ottaa alkoholia tai kuinka selitellä, kun ehtoollisviini on ainoa mitä käytän :LOL:
Minä tosiaan jään kohta lomalle. Mukava lukea teidän kuulumisia, vaikka en nyt voi täysiä kuumeillakaan.
Mutta se päivä on joka päivä lähempänä...ikuinen optimisti!!!
Mä oon nauttinut kun oon päivisin käynyt auttaan ratsastusleirillä...joo yöt omissa töissä päivystän tän viikon. Lapset vaan on niin ihania...ei malta olla pois.
Mukavaa juhannusta kaikille. Me ollaan kotona ja grillataan!
 
Kiitos kaikille teille ihanille nettiystäville onnitteluista! :heart:
Ymmärrän muuten erittäin hyvin mikä tämän raskauteen liittyvän väsymyksen biologinen syy on:
selvästikin se on sitä varten, ettei raskaana oleva nainen jaksa olla liian hysteerinen ja huolissaan mistään ;) Mähän olen aina hysteerinen kaikesta, mutta nyt tää väsymys on turruttanut mut niin, etten ihan oikeasti jaksa huolehtia mistään. Siis aivot toimii vielä vähemmän kuin ennen. Silittämään sen sijaan kykenin. Ja fanittamaan Italian joukkuetta euroopanmestaruuskisoissa ranskaa vastaan ;)

Varsinainen pesänrakennusvietti iski kylläkin mieheeni, hän on uurastanut rempan kimpussa entistäkin ahkerammin. :heart:

Nyt isot plussapuhurit koko porukalle, että päästään kaikki pian odotuspuolelle!

manna: täällä pidetään sulle peukkuja! :D

Almaalle tsemppiä, että jaksat odottaa plussan vahvistumista ihan tyynesti (mahdotonta, tiedän kyllä :D )

Bantsku: jotenkin mäkin aattelin, että ees siinä ultrassa kävisi ennen kuin 30-pinoon menisi, mutta kattotaan nyt... Mun aivot on niin turtana tästä väsymyksestä, etten kyllä voi taata omia tekosiani :LOL:

++++++ :whistle:
 
lentoemo, olisipa ihana olla itsekin raskausväsymyksen rauhoittama =) Tehoaako se niin hyvin, että remonttikaan ei jaksa sen kummemmin stressata? =)
Täälläkin nimittäin remontoidaan. Rasittavinta minusta on se, että pölyä ja roskaa leviää väkisinkin koko kotiin ja iltaisin saa aina imuroida ja luututa lattioita. Ja sekin meinaa stressata, että joitain seinien värejä on päättämättä. Lastenhuonekin olisi olemassa, mutta ehkä siitä ei ihan selvää lastenhuonetta vielä viitsi sisustaa. Tai eihän sitä tiedä, jos lapsi tulisi nopeammin, jos tekisi huoneen valmiiksi odottamaan, eikä turhia pelkäisi :)

kati, kiitos tsempeistä. Hyvää vointia sinulle.
 
Keskiviikko 18.6.2008

Tuulia-76 32v...........kp ?/22-28.......n.3.5v............esikoinen mulle, miehelle 3.
kanella.....38v..........kp.../28........yk1................esikoinen
Kuumetta 35v...........kp 22/24.......yk23............ 1. yhteinen
Heksu76 31 v...........kp?/28............yk10(???)........esikoinen
Tirlittan-75 32v.........kp29/29.............yk11...............esikoinen
Vaahtokarkki 35 v......kp?/30-38.............yk 8..............1. molemmille
gitte 38v..................kp8/28................................esikoinen
Kummi 32v................kp?/31.......yk vajaa pari v.....1. molemmille
Tresum77 30v...........kp30/27-31.......yk17.............esikoinen
Omelia 32 v...............kp19/29-36.........yk15................
manna8 33v...............kp28/30-33..........yk14.........esikoinen
Lumikeiju 33 v............kp20/28-30.............yk2..........esikoinen
Almaa 35v..................kp32/22-25........yk3.......esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta......1.molemmille

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................esikoinen

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.......pari vuotta............esikoinen

Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6

Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku
lentoemo-76...........yk7................1. yhteinen
 
Huomenta kaikille! Testattu on taas aamusella, eikä viiva edelleenkään ole vertailuviivan veroinen. Ehkä hieman tummempi kuin aiemmin, mutta ei edelleenkään yhtä vahva. Tämänaamuisen 'haamun' jälkeen pyysin miestä käymään apteekissa (en itse ehdi) ja ostamaan jonkun muun testin. Kokeilen sillä siis ehkä jo huomisaamuna :)

En ole ollut riittävän väsynyt rauhoittuaksenikaan, vatsassa ovat 'kuukautiskivut' jatkuneet kunnes eilisiltana sattui yhtäkkiä keskeltä mahaa enemmän ja kipu lakkasi siihen. Kamalaa kun jännittelee koko ajan ja kuuntelee kehosta mitä milloinkin oireita... Aiemman kaltaiset kivut eivät ole vielä myöskään vielä palanneet (tosin niitä on yleensä illalla enemmän). Huh, testaan sitten toisella testillä ja alan katsella, koska voisi jonnekin neuvolaan varata aikaa - kaipa ne siellä ainakin tekee testin verikokeesta jos ei muuta. Kuinkas pian sinne neuvolaan mahtaa Suomessa päästä / kuulua mennä?

En toivottele vielä juhannusta koska palannen tänne vielä huomenna puhisemaan viivojani.. Ja lukemaan miten teillä muilla menee, mukavaa päivää kaikille!
 
Siis mitä, mitä? Onnea lentoemo! Nyt kyllä olen pudonnut kokonaan kärryiltä, enkä ehdi lukea viime viikkojen tapahtumia, mutta ihan miljoonasti ONNEA! Ja Bantskulle myös suuret onnittelut! Bantskun plussaa osasin jo vähän aavistella, mutta lentoemo pääsi kyllä yllättämään. Tavallisesti käyn täällä säännöllisesti lukemassa kuulumisia, mutta heti kun olin muutaman viikon pois palstalta niin johan alkoi tapahtua.

:heart: :heart: ONNEA! :heart: :heart:
 
Kiitos IIda-Liinalle onnitteluista! :heart: Toivottavasti me muutkin ollaan pian oikein tukevasti tuolla odotuspuolella vaihtamassa kuulumisia teidän isomasujen kanssa :LOL: Olen kylä käynyt salaa kurkkimassa teidän masunkasvattajien uutisia... ;)

Almaa: siis mullehan tuli 25 herkkyisellä testillä yhä vain haamua, vaikka veressä täytyi olla silloin ainakin 85! Ja eri testeihin tuleekin ihan eri tavalla, hankkikaa se digitaalinen, kun siinä ei tartte pähkäillä viivan paksuutta, vaan vastaus on joko tai! Ja kun se plussa tulee siihen testiin, niin kyllä sitten jo helpottaa! :D

Tirlittan: itse asiassa kyllä, se helpottaa myös rempassa. Tosin vain mua, eikä miestä, jota jaksan auttaa entistä vähemmän :LOL: Siis tää remppaaminen ON kauheaa, just toi pöly joka tunkeutuu JOKA PAIKKAAN! Mutta hei, selvästikin remppa tuo plussaonnea, niin että siitä vaan lastenhuonetta kuntoon laittamaan ;)

Ja tilatkaa kaikki joku vauva-lehti, sekin näytti tuovan onnea! :D Mun äiti kertoi, että tilaajalahjana ollut kantoliinakin on jo tullut perille! Kyllä saa nyt kyläläiset ihmettelemistä, kun harjoittelen kantoliinan käyttöä pehmolelun kanssa :LOL: No joo, ehkä pitää tyytyä sisätiloihin.

Plussaa kaikille! Täällä on tosi moni kierron lopussa, kyllä nyt tuli hyvä sauma avata oikein kunnon plussaputki, vai mitä? Kyllä jänskättää! Oispa ihanaa, kun mentäis oikein porukalla tuonne odotuspuolelle! :heart:

++++++++++ :whistle:
 
nopeet kuulumiset, on kiire kohta jo koneeseen B) eli ON (päästän teidät "jännityksestä" :LOL: ) : aamun testi ei näytttäny mitään testiaikana, mut sen jälkeen tuli äärimmäisen hailakka viiva. kyllä sen erottaa normaali valossa ja katseluetäisyydeltä, mutta en pidä minkään arvoisena koska a) se oli aconin herkin jota ei todella pitäisi katsoa testiajan jälkeen, b) testasin ainaki 3-5 pv liian aikasin ja c) viiva oli hädin tuskin nähtävissä. no, pakkasin sen kuitenkin matkaan, niin voin verrata, jos tässä joutus testaan vielä toiste... ;)

lähden nyt 5 vkoksi kesälomalle ja pääsen nettiin lukeen ehkä vain kerran pari viikossa teidän kuulumisia, joten toivotan nyt jo kaikkille aurinkoista ja rentoa kesää ja lempeitä plussatuulia! te olette oikein ihania ihmisiä muuten, kiitokset kun kirjoittelette tänne!
 
manna8, toivottavasti kuitenkin on merkki nousevasta hcg:stä! +++++ :whistle:

Huh huh, kävin omalääkärini luona, ja kerroin tästä alavatsan juilimisesta, ja hän määräsi mut vuodelepoon siihen saakka, kunnes olen käynyt ekassa ultrassa. Täällä Italiassa ollaan paljon tarkempia raskausasioissa kuin Suomessa (lue hysteerisiä), mutta en mä nyt vastaankaan intä.

Hän sanoi, ettei nuo kivut välttämättä tarkoita mitään, mutta saattavat olla merkki kohonneesta km-riskistä :/

Menin muuten lääkärille just, kun olin kanniskellut 4 painavaa ostoskassia kolmanteen kerrokseen... :LOL:

Apua, ei saa mennä edes kävelyllä juoksusta nyt puhumattakaan. Tod.näk. tulen hulluksi liikunnan puutteesta. Kieltämättä tuolla alavatsassa vihloo ikävästi varsinkin liikkuessa.

Ja nyt siis on välillä tosi koviakin kipuja :eek:

Onneksi olen niin väsynyt, etten ainakaan kauheasti jaksa panikoida ;) ;)
 
Lentoemo Kuuntele oloasi ja lepäile sen mukaan, miltä tuntuu. Siinä suhteessa kuitenkin voit olla huoleti, että keskenmenoa et voi mitenkään omilla toimillasi tai toimimattomuudellasi aiheuttaa. Jos se on tullakseen, niin sitä ei myöskään levolla tai muulla voi estää. Kuulostaa näin suomalaisen LK:n korvaan ylihysterisoinnilta tuo sikäläinen käytäntö. Paremmin tunnen kreikkalaista kulttuuria, ja siellä on vähän sama meininki. Koskaan en ole mitään lääketieteellistä perustetta sikäläiselle touhullekaan löytänyt.
 
Voi kanella, kiitos. :heart: Et olisi voinut sanoa mitään mieluisampaa. Äsken nimittäin sitten itkeskelinkin jo puhelimessa miehelle, kun alavatsasta vihloi kovasti ja aloin pelätä, että syynä on ne ostoskassit :ashamed:

Mulla on suomalainen ystävä täällä, joka oli ollut raskausaikanaan 3 kuukautta vuodelevossa kipujen vuoksi :eek: Siis tiedän, että täällä ollaan hysteerisiä tyyliin ei voi syödä jäätelöä tai salaattia ravintolassa, koska niistä voi saada listerian tai toksoplasmoosin, mutta mun luonteella ei tietenkään voi sanoa lekureille vastaankaan, koska sitten jos jotain sattuisi, tiedän itseni sen verran hyvin, että syyttelisin itseäni :/

Toinen suomalainen ystävätär kielsi lukemasta italialaisia raskauslehtiä, koska niistä tulee kuulemma hysteeriseksi. Hänen miehensä oli lopulta heittänyt lehdet pellolle, kun ei ollut enää kestänyt naisen hysteriaa. ;) Myös oma mieheni, jolla kuitenkin on kokemusta kahden raskauden seuraamisesta hyvin läheltä, epäili lääkärin liioittelevan. Toisaalta hän sanoi aikaisemmin, että outoa kyllä, vaikka on hänelle jo kolmas kerta, tuntuu kuulemma yhtä uudelta ja oudolta kuin ensimmäinen, varsinkin kun meikäläisen oireet jne. ovat aivan erilaisia kuin entisellä vaimolla.


Niin että lepään kyllä, mutta ajattelen sitä tällaisena erittäinen ylenpalttisena varatoimenpiteenä, enkä enää mieti noita ostoskasseja... =)

Mutta kiitos taas kanella :hug:
 
Lentoemo Noilla sikäläisillä ohjeilla ei minusta saada aikaan kuin hermoilevia mammoja. Alkuraskauden keskenmenot johtuvat useimmiten siitä, että alkiolla on jokin kromosomi- tai muu poikkeavuus, jolloin ehkä tietyssä mielessä on parempikin jos keskeytyy itsekseen. Mutta äiti ei todellakaan voi itse itselleen keskenmenoa aiheuttaa normaalielämällä, vaikka niitä kassejakin kantaisi. Iän kaikenhan naiset ovat tehneet ja tekevät raskaitakin töitä ja silti saavat lapsia. Toinen asia on sitten myöhemmin raskaudessa, jos ilmenee esim. vuotoja ja/tai kohdunsuu avautuu ennenaikaisesti. Silloin asiaan on usein mahdollista vaikuttaa levolla. Mutta nyt voit olla kyllä minusta (ainakin tätä asiaa) stressaamatta.
 
Kiitos taas kanella :hug: No tuolla yhdellä ystävälläkin tuo vuodelepo oli määrätty viimeisen trimestren ajaksi, eikä näin alkuun. Mutta eihän nää juilinnat ja vihlonnat hyvältäkään tunnu, ja kieltämättä huomaan kipuilevani enemmän, kun liikun. meillä on siitä ikävä asunto,että meille päästäkseen on kauheasti nousua, ensin jyrkkä mäki itse talolle ja sitten 2. kerrokseen tosi jyrkät portaat, jotka on paljon korkeampia kuin esim. portaat suomessa. Tää rakennus onkin 1900-luvun alusta. Normaalisti kaikki meille tulevat ovat aivan hengästyneitä, kun vihdoin pääsevät ovesta sisään, itse harvoin, kun olen hyväkuntoinen, mutta viime päivinä tuo nousu on kyllä väsyttänyt. hengästymisen lisäksi lihakset aivan tärisevät ja tänään vihloo ikävästi tuolta sivuilta. Sitä olenkin miettinyt, että mikä tuolla sivuilla voi vihloa? Keskimahan juilimisen ymmärrän, kun kohtu verestyy jne. mutta kun tuntuu myös sivuilla! :eek: Jos tuntuisi vain toisella puolella, voisi kai olla keltarauhanen tai kohdun ulkopuoline raskaus, mutta ei kai keltarauhasia kahta voi olla. Ja ei kai kenelläkään niin huono tsäkä voi olla, että olisi kohdun ulkopuolinen raskaus KUMMASSAKIN munatorvessa? :/
 
Lentoemo Oletko koskaan miettinyt, miten se kohtu siellä vatsaontelossa on kiinni? Kun kohtu rupeaa kasvamaan ja sen paino ja mitat muuttuvat, niin kyllä ne kiinnitinligamentitkin joutuvat venymään ja muuttamaan tasapainoaan. Se on yksi aika tavallinen selitys noihin sivuvihlomisiin. Mutta ota ihmeessä rauhallisesti noi rappuset, kun kerran siltä tuntuu. Mä en selviäisi niistä hengissä varmaan ilman raskauttakaan, jos ovat kreikkalaisten sukulaistensa malliin tehtyjä :LOL:
 
Jep jep, kanella, nää on just niitä kreikkalaistyylisiä! :LOL: Lisää niihin kreikkalaisiin vielä oooooikein hutera kaide, niin italialainen rappusmalli on valmis! :LOL:

Vielä yksi kysymys, varmaan muitakin kiinnostaa: onko totta, että munasarjat muuttavat paikkaansa raskauden aikana? Kun sellaistakin olen lukenut... :ashamed:
 
FSH (folikkeli jotain..) 5.9 - Follikkelia eli munasolua stimuloiva hormoni
PRL (prolaktiivi?) 225 - Prolaktiini
LH 9.6 - Lutenisoiva hormoni, aikaansaa munasolun irtoamisen
testosteroini 2.8
kilpirauhasarvot: TSH (Tyreoideaa eli kilpirauhasta stimuloiva hormoni) 1.43 ja se joku toinen 13.3 (varmaankin t4v eli vapaa tyroksiini, siis kilpirauhasen tuottama hormoni)
kolesteroli 4.5 (hyvä 1.56, huono 0.64 ja toinen huono 2.65)
perusverenkuva normaali

Laitoin sulle tuohon perään selitykset kokeista. Esim. yhtyneiden laboratorioiden sivuilla on hyvä selitys eri kokeiden viitearvoista. Nuo FSH ja LH vaihtelevat sen mukaan, mikä vaihe kierrosta on menossa. Sulla kokeet otettiin siis kiertopäivänä 10 eli follikulaarivaiheessa, eikö totta. On siis aivan normaalit arvot kyseiseen kierron vaiheeseen. Gyne osaa niitä tarvittaessa vielä miettiä ja hienosäätää, jos haluaa katsella tarkemmin jossain tietyssä vaiheessa.

Muutkin arvot ovat normaalit, kolesterolikin oikein hyvä. HDL 1,56 on minusta erinomainen, varsinkin kun triglyseridit ja LDL (lasketaan muiden kolesteroliarvojen perusteella, ei mitata suoraan) ovat myös hyvät ja kokonaiskolesteroli ei ole korkea. Testosteroni myös yhtyneiden laboratorioiden viitearvojen sisällä. Viitearvot tosin hieman vaihtelevat laboratorioittain, mutta minusta menee normaalivaihtelun piikkiin, niin kuin sulle jo sanottiinkin.

TSH on uudenkin suosituksen sisällä (0,4-2,5). T4v vähän riippuu siitä, mikä teidän laboratorion viitealue on. Alaraja vaihtelee laboratorioittain n. 9-12 välillä. Jos raja teillä on 12, niin jos sulla joskus tulee vajaatoimintaan viittaavia oireita, niin voisi tarkistaa uudelleen, ettei rupea kilpirauhanen laiskistumaan joskus iän karttuessa. Mutta tämä siis vain, jos joskus rupeaa tuntumaan, että jotain oireita on. Vajaatoiminta kun on niin yleistä. En kuitenkaan usko, että asia tulee ajankohtaiseksi sulla, koska arvot ovat tällä hetkellä oikein mallikkaat.



 
Lentoemo Nyt heitit pahan kysymyksen, eipä ole tuollaisesta ollut puhetta. Mutta kun siis ajattelee, että kohtu kasvaa n. nyrkinkokoisesta pallukasta aivan toisiin mittasuhteisiin, niin kaikki muut elimethän vatsaontelossa joutuvat siirtymään tieltä pois. Munasarjat ovat kiinni kohdussa ja vatsaontelossa ligamenteilla, joten hirveän kauas ne eivät voi paikaltaan vaeltaa, mutta kyllä ne toki liikkumaan joutuvat.

Harrastavat muuten Kreikassakin noita kaiteita. Taitavat olla rappuset läheistä sukua keskenään.
 
Voi kamala, ei sitä oo oikein edes ajatellut, että mikä myllerrys tuolla masussa käy raskausaikana. Jotenkin oon aina aatellut, että kohtu kasvaa vain ulospäin, eikä sen kummemmin koske sisäelimiä :D

Italiassa sanotaan, että "una razza, una faccia" eli samaa rotua ollaan kun on sama naama... Eli eikö nää kaikki Välimeren rantojen asukit suurinpiirtein oo sukua toisilleen? Raput ainakin ihan varmasti :LOL:
 
Lentoemo Kyllä se raskaus koko kropan pistää uusiksi, sisältä ja ulkoa. Ei siis ihme, jos on kaikenlaisia outoja oireita. Joidenkin tutkimusten mukaan elimistöltä menee vuosi raskauden rasituksista toipumiseen. Yksilöllistä tuo varmaan kyllä on, toiset toipuvat nopeammin ja toiset hitaammin. Ja yleensäkin kaikki on enemmän tai vähemmän yksilöllistä, yleiset suuntaviivat on vain suuntaviivoja.

Kyllä mäkin luulen, että kaikki Välimeren rannalla on aika tavalla samanlaisia. Mitä Italiassa ja Etelä-Ranskassa olen käynyt, niin ei se Kreikasta kovasti eronnut. Itse kyllä viihtyisin tosi hyvin sillä suunnalla maailmaa, ehkä mä olen ollut greku entisessä elämässä :LOL:
 
Aika hienoa muuten , että meillä on täällä ihan "omalääkäri"! ( ethän Kanella tykkää huonoa...? ).

Lumikeiju, kyllä vyöhyketerapia voi tehdä ihmeellisiä asioita. Kävin itse 5-6 kertaa noin vuosi yrityksen alkamisen jälkeen. Kärsin kovista kuukautiskivuista, jotka alkoivat vähenemään heti ensi käynnin jälkeen, eivätkä palanneet. Koin sen muutenkin jotenkin purkavan yrityksen aiheuttamaa stressiä.

Lentoemo,
Toivottavasti kipusi jäävät taakse, ja pääsemme molemmat 30-pinoon odottajien puolelle, ja pysymme siellä pitkään, myöskin Almaa ja Manna!
Mannalle vielä ihanaa lomaa!

Bantsku

 
Hei taas kaikki! Juu kyllä se sitten plussa oli, kun toisella testillä testasin!! Apteekissa ei ollut digitestiä joten ostin Apteekin oma -merkkiä ja kaksi viivaa sain. Oli hitusen pinna kireällä apteekkiin mennessä, pihassa oli auto + peräkärry parkkeerattu kahteen ruutuun ja jouduin odottamaan että jostain vapautuu tilaa. Hyvä etten mennyt kertomaan pysäköinnin säännöistä kuskille, musta tuntuu tulleen aika ärhäkkä viime aikoina mutta laitan senkin tuon plussan piikkiin :)

Kiitos Kanella ylläolevista vastauksistasi. Olen edelleen kovin varovainen enkä uskalla vielä täysin luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin. Nuo vatsanjuilintavastauksesi yllä olivat todella helpottavia ja auttoivat. Vielä en sinne toiseen pinoon taida silti uskaltautua...

Pidetään peukkuja Mannalle matkoillaan sekä tietysti kaikille muillekin. Ja oikein hyvää juhannusta!

 
Hei Lentoemo ja muut tässä pinossa olevat.

Tulin vain kertomaan surulliset uutiset meidän kohdalla. Kävin tänään gynekologilla ja ultrassa todettiin kipujen aiheuttaja: jälleen yli 8 cm munasarjakysta, sekä jokin nestepussi. Eli tätä meidän iloista vauvakuumeilua sai kestää vajaa 2 kk. Nyt on pohja viety kaikelta. Mua on Crohnin taudin takia leikelty paljon, ja alavatsassa on kiinnikkeitä, jotka sotkee koko toiminnan. Kunhan tästä järkytyksestä selvitään, pitäisi sitten miettiä jaksetaanko lähteä munatorvitutkimukseen, joka mun kohdalla on ainoa mahdollisuus tehdä avoleikkauksena, pitkine toipumisaikoineen. Gynekologi sanoi, että jos biologisesta vauvasta haaveillaan, olisi nyt syytä mahdollisimman pian selvittää toimiiko mun munatorvet ollenkaan vai ei. Samalla kun vatsa avataan, olisi mahdollista ehkä tehdä jotain kiinnikkeille, eli vapauttaa niitä. Kaikki on pelkkää sekamelskaa päässä. Mun edellisestä vatsaleikkauksesta on kulunut 1,5 vuotta. Psyyke ei oikein nyt meinaa jaksaa. Varsinkin kun tämä leikkaus voi yhtä hyvin olla niin, että todetaan vain että munatorvet on tukossa, ei onnistu, ja vatsa kiinni. Huuhtelu ja niiden avaaminen mun kohdalla tuskin tuottaa toivottua tulosta. Koeputkihedelmöitys olisi sitten ainoa vaihtoehto, raskas ja vaikea prosessi tulisi olemaan sekin. Mieliala ei ole nyt korkealla. Haave ja toive omasta, biologisesta lapsesta on ollut niin kovin voimakas, että suru on suuri.

Kiitos että sain hetken ajan tuntea tällä palstalla itseni normaaliksi, terveeksi naiseksi, ja sain haaveilla raskaudesta ja vauvasta normaaliin tapaan.

Kaikkea hyvää teille jokaiselle.

t. Lumikeiju
 
Hei

Olen ollut pitkään pois (siltä ainakin itsestäni tuntuu) ja nytkin ehdin lukea vain silmäillen kuulumisianne. Olemme juuri lähdössä juhannusreissuun moottoripyörällä, harmittaa oikein, kun en ehdi kunnolla lukea, missä tunnelmissa itse kukin virtuaaliystävistä on.

Sen verran ehdin huomata, että Lumikeijulla on murheita :( . Voimahali sinulle. Kunpa osaisin jotenkin lohduttaa. Tee rauhassa surutyösi, anna sille aikaa. Ja toivon sydämestäni, että teidän kotona jonain päivänä on kuitenkin se teidän ikioma lapsi, olipa se sitten kenen tahansa aineksista tehty. Pääasia, että hän sanoo sinua äidiksi.



Ihanaa, että Lentoemolla on viimeinkin hyviä uutisia :)! Onnea, onnea!!!!! Ihanaa!!!!!


Toivottavasti kenenkään isot uutiset eivät jääneet minulta selaillessa huomaamatta.

Itse odottelen menkkoja alkavaksi lauantaina. Mies oli ihana ja osti Tampax-paketin valmiiksi. Raskaustestinkin pyysin tuomaan, mutta kaupassa ei kuulemma ollut ollut. Olisin testannut tänään. Vasemmalla tuntuu juilintaa, joten kyllä ne sieltä taas alkaa. Paramaxit on pakattu mukaan- ja punaviini lohduksi.

Oikein hyvää juhannusta kaikille!
 
Voi Lumikeiju, halauksia ja voimia sinulle. :hug:
Ota nyt rauhassa itsellesi aikaa toipumiseen, jospa se ratkaisu ajan kanssa loksahtaa kohdalleen. Murheista huolimatta olet ihana, normaali nainen. Ja eihän se koeputkihedelmöitys huono vaihtoehto ole sekään, vai mitä?

Kiva kuulla kuulumiasi, Kuumetta ja mukavaa reissua Teille!

Bantsku
 

Yhteistyössä