<3 KOLMATTA odottavat 2011 <3

  • Viestiketjun aloittaja mymosa
  • Ensimmäinen viesti
Sulo-Sylvia onpa kiva kun pääsee asioimaan lääkärin kanssa siellä. Täällä pohjolassa on nuo kätilöt niin pitkälle koulutettuja, että ovat melkein kuin oman alansa lääkäreitä, mutta silti mä olen niin auktoriteetteja kunnioittava, että lääkäri on mulle aina lääkäri. ;)

ON: torstaina tuli ruskeaa tuhrua kun olin oikein tehokkaana rynnistellyt paikasta toiseen, perjantaina ei mitään ja lauantaina taas kun olin pyörinyt päivän jouluostoksilla, ruskeaa tuli illalla. Lauantain jälkeen ei ole näkynyt värivirheitä ja tänään on jopa ollut vähän etova olo. Huomenna mulla on ultra jonka varasin pari viikkoa sitten, niin eiköhän sitä sitten taas ole viisaampi. Toivottavasti ultra nyt yleensä onnistuu kun viikkoja on huomenna 7+0 ja jostain syystä ne eivät täällä halua ultrata ennen kuin 8+0 ja jouduin muuntamaan totuutta kun halusin tämän ennen joulua. Suomessahan yleensä sanotaan, että 7+0 näkyy jo syke, jos on näkyäkseen, niin ajattelin, että ehkä täällä vaan halutaan välttää turhaa huolta, jos on ollut myöhäisempi ovis ja siksi jätetään ylimääräistä varaa. Nyt mä sitten rupesin miettimään, että mitäs jos niillä onkin vaan niin kehnot laitteet ettei aiemmin näy ja menen sinne huomenna hukkaamaan rahaa ja hankkimaan huolta... :stick: Nää on näitä alkuraskauden turhiksia.

Filuuri 6+
 
perjantaina kävin sokerirasituksessa..hyi yök sitä veren ottelua. Olen aika piikkikammoinen muutenkin. Nooh..sain tulokset eilen ja tunnin paastoarvo oli rajoilla. Eli uusi rasitus tehdään n. 1-2 kk:n päästä. Kuulemma sokerin sieto huononee raskauden edetessä..blaah. Onneksi ystäväni lohdutti ettei se käytännössä ole mikään paha juttu..ja mitäpä sitä ei iltalähden eteen tekisi :) Nyt ollaan onneksi jo yli puolen välin..wohoo! Vkoja on 20 ja risat..

Onko kenelläkään raskausajan sokeritautia? Miten sen kanssa selviää?
Elättelen toivetta ettei puhkeaisi..mutta..katotaan nyt..
 
Äitee81, mulla oli neitiä odottaessa rd (raskausajan diabetes, tai poikkeavat sokeriarvot), pelkällä ruokavaliolla sitä hoitelin (painokaan ei ihan kamalasti noussut) niin ja sokerarvoja mittailin ja synnäriltä soittelivat niistä arvoista sekä kävin yhdessä ylimääräisessä ultrassa (plus sitten vielä kokoarviossa). Neiti painoi syntyessään 3,8 kiloa ja oli 51cm pitkä, eikä ollut siis ns. sokerivauva. Synnytyksen jälkeen mittailtiin neidin sokereita, jotka sitten pysyivät lisämaidon ansiosta kondiksessa.
Nyt mun pitäis taas mittailla varoiks jo viikon verran sokereita ja jos niissä ei nyt ylityksiä näy niin sitten rasitukseen raskauden edetessä.

Kovasti itse odottelen sitä ultra aikaa, toivottavasti pian tulisi. Lisäksi jännittää että jatkuvatko mun työt vuoden vaihteen jälkeen.

Maijamehi rv 12+3
 
Niinhän siinä sitten kävi, että kävin ultrassa hukkaamassa rahaa ja hakemassa huolta. Niillä oli vaan vatsanpäällysultra ja kätilö sanoi heti, että noilla viikoilla ei välttämättä näy vielä mitään ja niin ei siellä näkynyt kuin vähän suurentunut kohtu ja ehkä jotain. Mä olen kyllä aika varma, että aikaisemmin Suomessa olen käynyt just tällä viikolla ja vatsanpäältä näkynyt hyvin. Kätilö kyseli olenko ihan varma kuukautisista ja hedelmöityksestä ja kun sanoin, että olen satavarma, niin antoi sitten lähetteen eteenpäin. Kysyi vielä moneen kertaan, että eikö sulla ole oireita ja kun sanoin, että aikasemmista on tässä vaiheessa ollut vaikka mitä ja nyt ei mitään, niin oli vaan hiljaa. Vakuutteli tietysti kovasti, että ei tämän tarvitse vielä mitään tarkoittaa, mutta mulle jäi sellainen vaikutelma, että sekin ajatteli mun kanssa samoilla linjoilla, että on keskeytynyt keskenmeno.

Kävin sitten läheisellä gynekologisella klinikalla lähetteeni kanssa kun siellä on vaginaalinen ultra, mutta niillä ei ollut aikoja kun torstaille ja silloin meidän pitäisi jo istua 700 kilsan päässä pusikossa appivanhempien luona. Lupasivat kyllä soittaa, jos tänään tulee joku peruutusaika. Voi kun tulisikin, muuten jää sitten varmaan uuden vuoden jälkeen ennen kuin pääsen tarkastamaan tilannetta uudestaan ja kiva sitten odotella kaikki pyhät, että alkaako keskenmeno itsestään vai ei. Tää joulu muistetaan sitten siitä kun Filuuri sai keskenmenon. Kiva olla kylässä kun ei saa olla edes rauhassa ja lasten ja muidenkin kannalta pitäisi olla iloinen. **ttu kun tulee nää pyhät just niin sopivasti. Mulla on helvetin paha mieli. :'(
 
Tänään tuli aika sinne ultraan, olis sitten ens viikon torstaina klo 8. Apua!! Olisin kyl niin toivonut et olis ollut nyt jo aiemmin, mut eiköhän tuo ens viikon torstaikin tuu äkkiä Tarvii vaan yrittää vaihtaa ens viikon vapaa päivä, ku mulla olis ke vapaa ni jos sen onnistuis vaihtamaan torstaiks. Tai sitten vaan meen torstaina myöhemmin töihin (en vaan edes tiedä kuinka kauan siellä ultrassa menee aikaa, plus sitten tarvii laskea tää ajomatka johon kuluu aikaa noin reilu 1h).
Miks mä en vieläkään jotenkaan usko tätä odotusta.. Olo on jotenkin sellainen ettei usko että olis raskaana ja lisäks välillä jopa unohtaa:ashamed:

Maijamehi rv 12+4
 
Kirjoitanpa tännekin, jos joukkoon mahtuu? Taidan kovasti tarvita juttuseuraa...:ashamed::rolleyes:

Odottelen kolmatta 20.8.12 syntyväksi eli Emminin kanssa samoissa ajoissa ollaan?!
Itsekin olen tehnyt "muutaman" ylimääräisen testin ja en oikein vieläkään usko todeksi tätä raskautta. Oireita on niin vähän, ehkäpä viikot on liian vähäiset tai sitten niitä ei tulekaan -aiemmat raskaudetkin on olleet aika helppoja. Paitsi viimeraskaudessa jouduin vikat viikot mittailemaan sokereita ja syömään vähän tarkemmin. Toivottavasti sitä vaivaa ei tule tällä kertaa.:mad:

Eli kotona kaksi pientä, tyttö 4 ja puoli ja poika 2. Ja tämä viimeinen, 5+2.:heart:
 
Tulee pelkkää omaa napaa. Soittivat toissapäivänä ja sain peruutusajan lääkärille eiliseksi. Lykättiin reissuun lähtöä vähän ja kävin näyttäytymässä. Tällä lääkärillä oli laitteet tältä vuosituhannelta ja kuvan laatu ihan eri. Mä olen odottanut kaksosia, mutta näyttäisi siltä, että kumpikaan ei ole jaksanut. Toinen oli jäänyt johonkin viikolle 5+ ja toinen heitti nykyisistä viikoista parilla päivällä, mutta sykettä ei näkynyt. Lääkäri sanoi, että voi olla vielä, että syke tulee myöhemmin näkyviin ja tarkempaa ei osaa sanoa kun näillä viikoilla kaikki on milleistä kiinni, mutta hän pitää todennäköisempänä, että kesken on mennyt. Mä olen samaa mieltä, koska mitään raskausoireita ei ole eikä ole ollutkaan, vain hyvin hyvin tarkka hajuaisti, mutta mulla on aikaisemmissa ollut aina vessassa juoksu jo ennen testiä ja nyt sitä ei tullut ollenkaan. Sain uuden ajan tammikuun alkuun ja jos/kun silloin ei sykettä näy, niin aloitetaan tyhjennys, jos ei sitä ennen poistu itsestään. Paha mieli on ja olen pettynyt, mutta ei ole maailmaa kaatava juttu. Mulla on koko ajan ollut jotenkin varautunut olo koko raskauden suhteen eikä tmä ollut mahdoton yllätys. Tylsä ajoitus tässä just jouluksi, mutta mä aion ottaa sen niin, että keskenmeno on jo tapahtunut ja nyt katsellaan tulevaisuuteen eikä murehdita menneitä.

Mut voi siis poistaa listalta. Hyvää odotoksen jatkoa teille muille ja iloista joulumieltä! :xmas:
 
Pitäsköhän munki välistä kirjotella tänne. Sännöllisesti käyn kyllä lueskelemassa tätä ja heinäkuisten pinoa, mutta omat kirjottelut jääny.. mutta nythän on hyvää aikaa, niin saa luistettua noista viimesistä joulusiivoista.. Ei kyllä mitää sen kummempia siivoiluja tehdä, joulun pyhät ku menee mummoloissa hyvin pitkälti..

Ensin Filuurille iso :hug: voi kun näihin tilanteisiin osaisi sanoa ne oikeat sanat.. Ainut mitä voin sanoa on että tiedän miltä susta tuntuu, itsellä pääty kaksosraskaus rv20.. Jatkui kylläkin yhden vauvan odottelulla, mutta aina meidän perheestä tulee puuttumaan yksi <3

Omaa napaa sen verran että pahoinvointi hiukkasen antanut periksi, enää vain iltaa kohden etovaa oloa..ja väsy on jotain järkyttävää.. Innolla odotan sitä "raskauden hehkua" -ja pah, onko sellasta olemassakaan!? Tänään on 4ltä np-ultra, ja jännitys on kova että onko siellä kaikki hyvin!!!

Jenhy 12+5
 
Filuuri; osanottoni. Tosi ikävä juttu..mutta ei muuta kun uuttaa yrittelemään.
Itselläni reilu 10 vuotta sitten oli kaksoisraskaus..ihan ensimmäinen raskauteni. Toinen tuli itsestään..ja siihen aikaan lääkäri sanoi, että otetaan toinenkin pois kun todennäköisesti se tulee muutenkin. Niin ollen tehtiin lääkkeellinen keskeytys :( nykyään ei edes kehoitettais keskeytykseen..mutta niin ne ajat muuttuu. Varmaan 6kk sen jälkeen jo odotin sitten esikoistani joka tuolla olohuoneessa juuri askartelee äidille joululahjaa :)
asiat yleensä onneksi järjestyy..jotenkin..
 
Filuurille :hug:

Meillä täällä on nuorempi lapsista kipeenä, eilen oli yli 39 astetta kuumetta, nyt en oo vielä mitannut. Kuitenkin tänään tarvis lähteä käymään kaupassa, tosin vien tuon lapsen mummulle siksi aikaa hoitoon kun itse käyn kaupassa.

Mitenkäs Jennyn ultra?

Maijamehi rv 12+6 (viikon päästä torstaina tiedetään paremmin millä viikoilla mennään)
 
Filuurille voimia!:hug:

Luigille tervetuloa listalle!:flower:

ON: Saimme hyviä uutisia jouluun, np-ultrassa niskaturvotus normaali ja koko vastasi päiviä 12+5 eli muutama lisää. Ei muutettu laskettua aikaa kuitenkaan, ei heitä niin paljoa. Vilkkaasti liikkuu, sanoi lääkäri, ja näimme sen itsekin.:)

Hyvää joulua kaikille!:heart:

t: Keskeneräinen+ Kuopus 12+1
 
Heippa täältäkin!

Halit Filuurille! :hug:

Uusiakin oli tullut, joten tervetuloa heille!

Moni oli saanut nt-ultrasta hyviä uutisia! Ihanaa ja onnea!

Mä olen vielä yhdessä kasassa, viikkoja ois nyt 40+2. Eilen olin neuvolassa ja vielä ens viikolle varattiin aika, toivottavasti ei tarvii enää mennä. Yliaikaislähetteen teki, mutta koska kaikki on hyvin niin kutsua on turha kuulemma odotella ennen 2.1, jolloin viikkoja 41+5. Ja sekin kontrollikäynti eli kotiin saattavat vielä passittaa.

Sen verran edistystä tapahtunut, että tänään alkoi veristä limatulppaa tulla. Pitkin päivää on tullut, vaikkakin nyt iltaa kohden se on muuttunut enemmän rusehtavaksi. Eipä tälläista kyllä muissa raskauksissa ole tullut. Molemmat aiemmat synnytykset on siis käynnistetty viikoilla 41+4 ja 41+5. Vauva kovasti liikuskelee vielä eli ei ainakaan mitään tyyntä myrskyn edellä ole havaittavissa.

Tosin en nyt välttämättä haluaisikaan viettää joulua sairaalassa, joten ihan hyvä ettei mitään kummempaa tapahdu. Huomisen ainakin jos sais viettää ihan rauhassa. Mennnään anoppilaan aatoksi. Ollaan yleensä oltu mun vanhemmilla, mut sinne on matkaa 200km, joten nyt jätettiin väliin ;) Ihan kiva vaihteeksi viettää joulu täällä kotinurkissa.

Oikein hyvää joulua kaikille ja onnea ensi viikon ultriin!

Niisku 40+2
 
Filuuri: Voi ei! :'( Tuplahalit :hug: :hug: ja kovasti voimia!!!! Voi kumpa tapahtuisi se joulun ihme ja toinen jaksaisi kuitenkin... Tulethan kertomaan meille kuulumisia tammikuun ultran jälkeen.

Niisku: Voimia viimeisiin piinapäiviin! Saitteko joululahjan?

Keskeneräinen: Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Luigi: Tervetuloa mukaan! :wave:

(.) Tämä viikko on ollut älyttömän kiireinen. Tein pitkiä työpäiviä ja iltaisin oli vaikka mitä ohjelmaa. Lisäksi piti saada koti ja jouluruoat kuntoon. Vanhempani tulivat meille joulun viettoon aatoksi. Tänään lapset lähtivät isälleen, joten meno rauhoittui kertaheitolla. Tänään vietetäänkin rentoa "yöpaita" päivää miehen kanssa ja nautitaan joululahjoista ja herkuista =)

Välillä minäkin "unohdan" raskauden vaikka maha on jo selvästi kasvanut. Vielä en ole varmaksi liikkeitä tunnistanut eikä enää ole pahoinvointia tms. Parin päivän päästä on lääkärineuvola, jolloin päästään toivottavasti kuulemaan sydänäänet.

Barbbis 14+1
 
Voi Filuuri olen niin pahoillani, miksi näin käy... Yritä jaksaa ja voimahalit lähettelen :hug:

Joulut on juhlittu ja arki taas kutsuu! palailin tänään töihin ihanan rentouttavan loman jälkeen. :)

Halusin tulla kyselemään vähän noista liikkeistä, koska olette alkaneet tuntea ne nyt kolmannen lapsen kohdalla?? Mä oon jo mielestäni tuntenut hentoja hipaisuja tämän viikon alusta asti, mutta en läheskään joka päivä, enkä ihan sata varmaksi voi sanoa onko liikkeitä. Vähän sama juttu siis kakkosen kohdalla rv 16 hentoja hipaisuja jotka vahvistuivat vähitellen, rv 17 jo eka potkaisu!!
Ihanaa odottaa noita liikkeitä, parin viikon päästä taas neuvola, ja sitten vielä pikkuinen matka kohti rakenneultraa!!

Ihanaa Uuden Vuoden odotusta kaikille!!

t. Enisa rv 15+6
 
Täällä myös kolmatta odotellaan..laskettu aika n.28.8.12. (Luigi)..
Oon mäki tehny aikas monta testiä...tänää just viimeks,ku mullakaan noit oireita ei kauheasti ole! Ennestään tyttö 6v ja poika 3v...ja nyt viikkoja tasan 5 menos.
:)
 
Viimeksi muokattu:
Heissan kaikille! Täällä tosiaan np-ultra oli viime viikon torstaina, ja huoliettä kaikki ei olisi kunnossa osoittautui ainakin toistaiseksi turhaksi. Siellä se pieni 7cm pitkä kaveri köllötteli, niskaturvotus normaali, ja kätilökin sanoi että ei kyllä löydä mitään moitittavaa.. Ihana oli kertoa uutiset perheille jouluna. LA tarkentui 30.6. Ja selitys alkuraskaudesa moneen otteeseen piinaville vuodoille.. istukka on kohdunsuun päällä, vähä povaili ultraaja että siitä saattaapi siirtyä, mutta jos ei, niin sektio edessä.. Mutta se nyt ei ole vielä tämän ajan mures.. =)

Oon aikaa sitte kattellu jotain ihania äitiysvaatteita netistä, ja nyt en löydä sitä sivua sitte millää!!! Eihän kellekkää sattuisi sanomaan mitää sellanen, että tossa mahan kohdalla oli niinku puu kuvio, se on ainut mikä jääny mieleen! =D Tossa tota sivua etsiessä tuli vastaan äippä-huppari jota en voinu vastustaa.. Ruskea jossa luki Viva La Baby =D

Hyvät vuoden vaihteet kaikille!
Jenhy ja "Olli-Nelli"(appivanhemmat nimes) 13+3
 
Filuurille pahoittelut!

Kesäkuisiin jo kirjoitinkin, että jäin sitten kiinni veriseulassa, joka mulla voitiin tehdä vasta rv16 alussa. Riskiluku 1:130 ja punktioon päätettiin mennä, se on ylihuomenna. Sitten meneekin aika varmaan tuloksia odotellessa...

Äitee81:mulla sama tilanne, paastoarvo oli 5,2 kun raja 5,3 ja uusi sokerirasitus tulossa helmikuussa. Siis mikäli tuossa punktiossa ei selviä jotain ikävää :(
 
mymosa
Uusi päivittäjä ensi vuodelle hakusessa

Tuolla fb:n puolella on helpompi kirjoitella puhelimella salaiseen ryhmään niin on tää odotuspalsta jäänyt täysin. Siellä kivempikin kirjoitella kun ei kaikki pääse lukemaan.

Toki ois kiva jos tää kolmosten ketju ei ihan kuolisi, mutta taitaa kaikki kirjoitella tuolla kuukausipinoissa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Meille syntyi POIKA joulupäivänä 25.12 klo 6.31. Mitat 3600g ja 52cm. Aatto saatiin juhlia rauhassa ja söinkin oikein paljon ja pukkikin kävi. Tytöt jäi mummolaan yökylään, onneksi, sillä klo 21.50 alkoi supistukset ja kahdelta oltiin sairaalassa. Ilokaasun ja spinaalin voimin poika tuli maailmaan. Synnytys kesti 8,5 tuntia, ponnistusvaihe vain 2 min. Eilen päästiin kotiin kynttilän valoon, sillä sähköt oli tähän aamuun asti poikki. Joten tunnelmallinen oli kotiintuloilta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Maijamehi

Yhteistyössä