<3 Keskenmenon jälkeen plussanneet <3 KEVÄÄLLÄ JA KESÄLLÄ 2014

Laialou Eikä! :'( Olen niin niin pahoillani. :hug: Nuo peräkkäiset keskenmenot on täysin epäreiluja, muistan vieläkin elävästi kaikki ne tunteet, mitä ne toi tullessaan..Todella paljon voimia suruun! :heart:

Ambrosialle tsemppiä tulevaan ultraan! Eiköhän siellä ole kaikki hyvin tällä kertaa.

Oma napanen alkaa pikku hiljaa toipua vatsataudista..Eilen pysyi jo ruoka sisällä, vaikka syöminen aiheuttikin hirveen ällötyksen ja turvotuksen tunteen. Sain kuitenkin pidäteltyä niin etten enää oksentanut. Ehkä tämä tästä voiton puolelle kääntyy taasen...

Tota tautia lukuunottamattahan mun vointi on viime aikoina ollu erinomainen! Energiaa on riittänyt ja kaikin puolin hyvät fiilikset. Paitsi mitä nyt pelkään ihan hulluna sitä rakenneultraa. Siihen saakka pitäisi vielä hillitä tätä onnen tunnetta. Pelkään niin kovast, että jollain tavalla tää onni otetaan vielä meiltä pois. :ashamed: Rakenneultra siis olis luvassa vasta 8.4. jolloin rv:t tasan 22. Hui kamala! Aika kyllä menee kuin siivillä.

MiNalo ja natiainen 18+0 POKS! :heart:

 

Pitkästä aikaa jaksaa tännekkin kirjautua.. Lukemassa kyllä käyn, mut jotenkin niin vaivalloista alkaa mitään kirjoittamaan, varsinkin kun ei oikein omassa tilassa mitään uutta.
Äippäpakkaus hakemukset laiteltu menemään, ja nyt vaan pakkausta odottelen. Kelalla täytyís käydä noi äippärahat hakemassa vielä, ja sit oliskii nää viralliset hoidettu.
Liitoskipuja on hirvittävästi. Vaapun kun ankka, ja jos pysähdyn hetkeksi, niin liikkeelle lähtö on hidasta ja tuskallista. 19 pvä olis neuvola, saas nähdä mitä siellä. Sokerirasituskin odottaa menijäänsä, mut en vaan saa aikaseks varata aikaa. Kaks tuntia viettää terveyskeskuksessa, ja se litkun juonti ei houkuta yhtään :/

MiNalo oot kans jo noin pitkällä.. Ihanaa :heart:
Ambrosialle tsemppiä ultraan. Kyllä siellä kaikki varmasti on hyvin =)

Ketäs täällä seuraavaksi jakaantuu? Tuntuu viikot juoksevan hirmuista vauhtia, ja unissani oon synnyttänyt jo monen monta kertaa. Jospa se enteilis, että Pätkis ei haluis viettää 40. viikkoa yksiössään, vaan vois ilmaantua aiemmin

Minnah+Pätkis 25+4

 

Voi Laialou olen niin pahoillani :hug:
Tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti luonto hoitaa aloittamansa mahdollisimman kivuttomasti loppuun :'(

Tervetuloa pian takaisin :heart:

MiNalolle pikaista paranemista ja Ambrosialle paljon onnea tulevaan ultraan! :flower:

Miwwi pääsitkö jo ultraan?

21+1

 

Laialou voi, olen todella pahoillani Toivottavasti selviät pienillä fyysisillä kivuilla ja saat alkaa toipumaan taas henkisesti. Pikaista palaamista tänne!! Paljon voimia.

Miwwi, tsemppiä, varmasti kaikki hyvin, mutta oletko jo pääsyt ultraan? Olen ollut vajaa viikon pois ja vähän jäljessä viesteissä. Muisti riittää juuri ja juuri muutamaan viimeiseen viestiin kun palstan loppuun asti ja vastaamaan pääsen

Dorian noin 32+6

 

Laialou :hug: Olen kovin pahoillani <3

(.)Jännittää, ahistaa, pelottaa. En vaan jaksa uskoa että tämä raskaus onnellisesti päättyisi, tuntuu että nää päivät ja viikot ei etene sinne turvallisimmille vesille. Oireetkin niin vaihtelee, välillä ei yhtään mitään ja välillä taas vähäsen jotain. En pysty esikoisen alkuodotukseenkaan vertaamaan kun siitä hoksasin vasta rv 7+ jotain olevani raskaana, jolloin pahoinvointikin alkoi. Joka vessa reissulla jännittää alkaako vuoto.
Mietityttää että onko tuolla ees ketään elävää kyydissä, ei oo varaa mennä varhaisultraan ja neuvolan 20v vanhalla ultralaitteella tuskin saadaan mitään näkyviin(sillä katotaan vaan tarjontoja loppuraskaudessa).
No ei se auta kuin koittaa ottaa rennosti, helpommin sanottu kuin tehty

Maarii rv 5+4?

 

Tervehdys taasen,

Laialou Iso halaus sulle täältä! Pidän peukkuja ja toivon ihmettä huomiselle :'( :hug:

(.) Mä en ole jasanut aktivoitua kovinkaan pahasti toukokuisiin saati tähän ketjuun, mutat lukemassa käyn lähes päivittäin. Tuntuu, että kun ei aktivoidu, niin sitä suoja aitseään jos käykin hassusti. On jokseenkin hurjaa, ja julmaa, että keskenmeno voi viedä niin paljon sitä iloa ja riemua odotuksesta, kuin mitä se tekee. Pelko on perseessä jatkuvasti ja huono-omatunto ihan kaikesta. Siitä että pelkää ja siitä ettei uskalla luottaa tai kiintyä vauvaa. Mä huomana joskus yöntunteina mutisevan mun maha-asukilleni "ethän vain kuole sinne" ja pohtivani, että mitä sitten jos kaikki pahimmat pelot käykin toteen?

Luottaminenkin aiheutata hirveetä morkkista. Kuten nyt, kun tein varauksen eräistä vaunuista (tulin tulokseen, ettei täydellisiä olekkaan. On vaan kompromisseja.) ja sen jälkeen mä olen yrittämällä yrittänyt keksiä syitä, ettei ostettaisiinkaan niitä. Mua pelotata ostaa vaunut, ihan totta! tuntuu, että manaan jotain onnettomuutta päälle sillä,e ttä uskallan harkita ostavani tiistaina meidän ipanalle vaunut! Sairasta.

Vaikka tää odotus on ollut yhtä kremppaa ja huonosti nukuttua yötä (mä olen niin univelkainen, etten muista milloin viimeksi näin olisi ollut), niin en silti ole inhonnut raskaana olemista! Aika kummallista Musta kun se on vaan se välttämätön paha, mutta nyt se on jotenkin vaan soljunut ohi. Ehkä siksi, etten ole jäänyt ihmettelemään kipuja ja särkyjä vaan posottanut menemään niistä huolimatta.

Enää olisi 8-12 viikkoa siihen, että meillä on nyytti kainalossa. Mihin tää aika katosi? Ja miksi musta tuntuu silti siltä, kuin mä olisin ihan ensimmäisillä viikoilla, odottamassa sitä maagista 12 viikkoa ja turvallisimpia vesiä?

Poitsulainen on kova melskaamaan mahassa. Hikakilee, tärisyttää ja välillä mä epäilen, ettäs illä on epilepsia tai jotain muuta pakkoliikkeitä Ahdastakina lkaa olemaan ja kyykistyminen saattaa tuntua tosi ikävältä kohdunsuulla, ihan kuin vauva osuisi sinne, jos kumarrun tai kyykistyn liikaa?

Perjantaina on neuvola. Titaa olla mun kolmas neuvola koko raskausaikana, tai neljäs. Viimeksi olin kuitenkin tammikuussa. Mä en niinkään ehkä neuvolassa käyntiä kaipaa, mutta olisi kiva päästä gybellä käymään tarkistuttamassa, että voin viellä mennä viipeltää ihan rauhassa. Että paikat on kiinni ja niinkuin pitääkin. Vaikka tuon nuorimman raskaudessa oli niitä kipeitä harkkasuppareita jo viikolta 20 lähtien, niin kyllä se siltikin pukkaa hieman hikeä, kun yöllä sängyssä supistus saa sut hengittelemään eritavoin ja könyymään pystyyn, ettei sattuisi niin paljoa. Olkoonkin, että on vaan supistus per yö mutta kylläs e paniikki iskee, kun tulee päälle ja sitten jää jännittyneenä odottamaan, että seuraako lisää ja pitääkö huolestua

Joosukka ja MiniMuru 30+1 (kerta kello on jo yli 12 yöllä)

 

Miwwin kuulumisia minäkin kaipailen päivittäin täällä...? Toivottavasti olisit jo päässyt ultraan tarkistuttaan tilanteen. :heart: Tsemppiä!

Ihanaa kuulla teistäkin välillä Minnah ja Joosukka! Elätte tuota odotuksen kulta-aikaa. Eli kun ei millään jaksaisi odottaa, mutta siltikin jo lähestyvä synnytys hieman jännittää. Iiiik! Ihan kohta teilläkin on jo vauvelit sylissä. Vaikkakin ymmärrän tosi hyvin tuon ettei edelleenkään uskalla luottaa täysillä tähän juttuun. Sillä tavalla varmasti mullakin tulee tämä homma menemään loppuun saakka.

Joten siitäpä sopiva aasinsilta suhun Maarii..Tuo vaihe on varmasti se kaikista vaikein, niin kuin me kaikki tiedetäänkin. Sitä luottoa on tosi hankala löytää mistään ja kun itseään tarkkailee jatkuvasti (ihan joka sekunti ainakin minä ), säikähtää pienintäkin oireiden lieventymistä..Mutta kuten itsekin totesit, ei noilla viikoilla välttämättä ole vielä mitään kovin selkeitä oireita. Usko pois, ehdit vielä voimaan pahoin monen monta viikkoa! Jaksamista epävarmojen tunteiden vuoristorataan! :heart:

Tänään oli äitipolikäynti. Ja ihana yllätys oli, että pääsin kuin pääsinkin tälläkin käynnillä gynekologin vastaanotolle. Minua ahdisti kovasti se, että ultrausväli olisi ollutkin peräti 8 viikkoa tässä ennen ru:a. Mutta ei ei, pääsin näkemään meidän natiaisen ja lääkäri sai nyt jo tutkittua rakenteet suurimmaksi osaksin läpi. Eikä mitään huolestuttavaa löytynyt vaan kaikki näyttäaisi olevan kunnossa rakenteiden puolesta! Ihana helpotuksen huokaus! :heart: Nyt voi taas vähän helpottuneemmin mielin odotella sitä varsinaista rakenneultraa. Hauskinta oli se, että kun kysyin näkyykö jalkovälissä mitään ylimääräistä, lääkäri totesi, että alkuun oli katsonut et olis poika, mutta katsoi uudestaan eri kuvakulmasta niin voisi ihan yhtä hyvin olla tyttökin. Eli ei pystynyt sanomaan varmaksi juuta eikä jaata sukupuolesta. Katsellaan siis uudemman kerran 4 viikon kuluttua!

MiNalo ja natiainen 18+1

 

En ole vieläkään ultrassa käynyt. Tänään vasta tuli postissa aika ja se on vasta 18.3!! Ei ilmeisesti ollut mikään kiireellinen koska tässä on joutunut odottamaan ja vieläkin viikonlopun yli saa odotella.. Huoh.

 

Miwwi jaksuja ultran oottelemiseen, oonkin jännännyt sun puolesta. Peukut pystyyn ettei mitään vakavaa, kun uskalsivat ultrankin venyttää..

Minalo Mukavia ultrakuulumisia sulla taas ollut Ihanaa! Ja pääset jo 4 vkon päästä sit seuraavan kerran Katkerana laskin että mahdollisesti itse pääsen vko:lla 36 seuraavan kerran eli 12 vkon päästä.. Sinäkin alat olla jo puolessa välissä

Mariii itselläni ainakin vaihteli päivittäin, välillä oli välillä ei. Epävarmuus tuohon aikaan kovasti risoo. Ei siihen oikein auta kuin päivä kerrallaan.. Itse usko raskauden kestoon oli ekoilla viikoilla niin vähäinen, että se meni vain ravatessa vessassa tarkistelemassa Nytkään kun kaikki liikkeet ei tunnun etuistukan vuoksi, niin sitä välillä miettii onko kaikki hyvin, onneksi sentään jotain tuntuu. Ei muutaku tsemppiä alkuraskauden jännäämiseen, kyllä se siitä päivä päivältää helpottuu jossain vaiheessa

(.) Mun väsymys ei todellakaan jääny ekalle kolmannekselle Oon ihan poikki kokoajan. Neuvolantäti ei noteerannut asiaa mitenkään kun kerroin olevani väsynyt. Luulis tässä vaiheessa olevan sen energiakauden?

Pölö & Pötkylä 24+0 Poks

 

Hellou!

Miulla on jäänyt ihan täällä kirjoittelu. Aika menny esikoisen kanssa touhutessa ja ihan vaan kotia laittaessa. LEvätessä meni pari viikkoa ja kun meinasi paikat aueta liian aikaisin. Nyt kun sais syntyä niin mitään ei tunnu missään.

Sunnuntaina laskettuaika. Apuva.

Lueskelen teidän juttuja illalla niin pääsen kärryille.

 

Poistun pinosta. Tänään todettu että raskaus oli kemiallinen.

 

Riiviöiden äippä Iso hali sinulel ja perheellesi sekä jaksamista! Ei toimi mulla nyt hymiöt, mutta olen pahoillani!

Miwwi: Sullako oli SF mitta pienentynyt tai lakannut kasvamasta? Mulal on muutamalla tutulla käynyt niin, mutta mitään hätää ei sitten onneksi kuitenkaan ollut. Toinen joutui aika kiireellisesti (samana päivänä) sairaalaan ja toinen sai myöhemmin kutsun. Molemmat synnyttivät ihan normaalikokoiset terhakkaat lapset Toivotaan että sielläkin kaikki on mallikkaasti

(.) Mun kroppani viestitti mulle tänään aika suorasanaisesti, että nyt olis aika löysentää tahtia ja urakalla. Mähän oon mennyt ihan liian vähillä yöunilla ja paahtanut mun koulujen kanssa. Noh tänään ilmeisesti mun kehoni sai jokseenkin tarpeeksi siitä, että vedän vähillä virroilla samoin tavoin kuin akut olisi ladattu.

Kävelin kauheesta väsymyksestä huolimatta (aikasemmin tänään tehtiin pojun kanssa n. 5km lenkki) puolentoista kilsan päähän kouluun ja eka tunti menikin ihan jees. Vähän oli ehkä epämukava olo, mutta ei kummallista.

Tokan kurssin tunnilla alkoikin sitten tulemaan tosi tukala olo ja iski vilu. Istuminen tuntui hankalalta ja housut painoi ikävästi. Sitten alkoi särkemään selkä. aika-ajoittain ja äkkäsin, että supistaa. No ei siinä mitään. Ajattelin,e ttä ok..se on taas tälläinen yksi ennakoiva. Siinä vaiheessa, kun niitä oli tullut useampi 20min sisään ja otti selkään sekä teki istumisesta ihan järkyttävää tuskaa, niin totesin opettajalle, että hilppaan kotiin, kun en voi enää olla.

Soitin ukolle, että tulee hakemaan mut autolla ja menin pihalle odottamaan. Iski ihan järkyttävän huono olo, selkään ja mahaan sattui ja puuskutin pihalla selkää hieroen ja välillä etukumaraan nojaten. Ja sitten alkoi järkky vapina, hampaat vaan kalisi. Autossa istuminenkin oli todella hankalaa ja istuinkin periaatteessa käsien varassa.

Ukko oli sitä mieltä,e ttä sairaalaan ja minä, että himaan vaan. ;eidän nuorimmaisen kanssa oli samanmoista mutta paljon aikaisemmilta viikoilta. Tosin pahoinvointi ja tärinä sai mut itsenikin hieman huolestumaan.

Onneksi supistukset rauhoittuvat kun pääsin pötkölle sohvalle. Tosin joudun olemaan puoli-istuvassa asennossa. Jos meinaan kyljelteen olal, niin alkaa jostain kummans yystä supistamaan? Rennot vaatteet, ruoka ja vesi taisi tehdä tehtävänsä. Mutta johan säikäytti. Meillä kun ei ole minkään moisia mummeja tai kummeja, jotka pystyisivät auttamaan, mikäli joutuisin sairaalaan. Omat vanhemmat ovat täysin alkoholisoituneita ja miehen vanhemmat kuolleet. Enkä todellakaan tiedä miten sellaisessa tilanteessa kotihoidossa olevan alpsen hoito järjestetään, kun toinen vanhempi on töissä ja toinen joutuu pidemmäksi aikaa sairaalaan.

Mutta niin, onneksi ei sitten ollutkana tosikyseessä vaan varoitus tästä mun paahtamisesta. Huomenana on neuvoila ja meinaan kysästä,e ttä otetaanko multa streptokokkiviljely. Edellisessä, loppuun asti menneessä, raksaudessa mulla kun se oli ja aiheutti noita suppareita aika lailla.

Nyt painun takaisin kölläileen ja taidan jättää monien kilometrien lenkit toisataiseksi pois ja koettaa pitää huolen siitä, että saan unta tarpeeksi. Nykyisin kun saan nukuttua n. 3-4h yössä, ilmeisesti yliväsymyksen vuoksi.

Joosukka ja Minimuru 30+2

 

Sori virheet. Pitää nopeasti kirjoitata, eikä jaksa väsyneenä alkaa korjaamaan. Toivottavasti selvää kuitenkin sai (mulla on ilmeisesti liian herkkä toi space-sormi )

 

Riiviöiden äippä voimia! :hug:
Joosukka ottaa nyt rauhallisesti eikä turhaan rasita itseään. Minimurun ehdoilla eteenpäin

ON: 22+0 POKS! Meidän vauva on nyt virallisesti ihminen. Kauhena kuuloista, mutta niinhän se menee. Meille Tiitiäinen on ollut rakas jo ajatuksen kokoisesta, mutta nyt herra on olemassa myös lääketieteen silmissä. Seuraava virstapylväs (mä teen itselleni jatkuvasti näitä välipysäkkejä) on rv28 ja 90% henkiinjäämismahikset.

 

Uusi pino!

Osanotot Riiviöiden äipälle ja Laialoulle. Rankkoja aikoja. Neljän vastaavan pettymyksen jälkeen osaan kuvitella tunnelmat. Jaksamista kovasti teille.

ON: Eka neuvolalääkäri takana. Lääkäri ihmetteli hieman kun ei ollut aiempaa käyntiä ja ettei seurantaultria oltu tarjottu näin monen keskenmenon jälkeen. Saankin nyt lähetteen seurantaultraan, kiva, ei tartte itse maksaa, olisin sellaiseen varmaankin parin viikon päästä aikaa varaillut yksityiselle. Yksityisellä olen tietty käynyt alkuraskaudesta säännöllisesti joten lääkäri on sen takia jätetty myöhempään. Hemppa oli hieman alhainen 112, teetä olen litkinyt aamulla rautatabletin päälle niin se selittää, ei silloin imeydy. Kohdunkorkeus oli yläkantissa, hieman poika jalkaa tunki mittattessa mut on vatsa pompannut nyt viime viikkoina tosi esiin. Alkaa olla kylkiluiden tasolla ja olotkin alkaa olla sen mukaiset. Supistuksia on aikalailla mutta kohdunkaula kiinni ja pitkä, jes! Kävin toisessa sokerirasituksessa viime viikolla, osallistun tutkimukseen jossa odottaville tehdään niitä kaksi ja tulokset oli tosi hyvät. Ei tartte raskausdiabeteksesta stressata. Tyyppi oli kääntynyt perätilasta ja sen kyllä tuntee, kantapäällä vedellään vatsanahkaa joskus kipeästi. Väsymys on välillä aikamoista mutta muuten sujuu ihan ok. Hirmupaniikkeja ei ole ollut mut se perusepävarmuus tietty on taustalla koko ajan. Tyyppi on tosi aktiivinen liikkuja mikä helpottaa henkisesti. Nyt odotellaan seurantaultraa ja noin 2kk on äippäloman alkuun. Mies on perjantaihin asti työmatkalla Aasiassa ja 3 vuotiaan kanssa pitäisi arkea pyöritellä tää aika. Toivotaan ettei aivan kamala väsy ehdi iskeä. Aika tasaista ja muuttumatonta vaihetta tässä nyt menty joten olen ollut hiljaisempi täällä. Mielialan vaihtelut toisaalta vaivaa, en pysty oikein ikävämpiä lööppejä lukemaan ilman et tippaa puskee linssiin. Välillä olen käynyt kyynelehtimässä tuolla seulonnoissa kiinnijääneiden pinossa, en oikein tiedä kumpi on pahempi, mennä kesken vai miettiä onko vauva kuinka sairas...

Tällainen sekava poustaus tällä kertaa. Jaksamista kaikille!

alien & hippu 26+3

 

Joosukka: en minäkää oo jaksanu tonne toukokuisiin kirjoitella juuri mitään. Menee aika ton 1,5v:n perässä juostessa.
saikulla oon ollu nyt yli 2kk liitoskipujen takia. Muuten on hyvin mennyt ainaki,jos viime kertaan vertaa, ku sillo makasin sairaalassa vuodelevossa 77vrk.
Limatulppa irtosi perjantaina ja riekaleita on tullu vähän vielä tänäänki. Synnärille soitin ja käskivät tarkkailla tilannetta ja jos kipuja tulee,niin sit heti näytille.
Perjantaina on kontrolli äitipolilla.
Mitään en oo kopeutunu vielä Minimiille valmiiksi laittamaan,kun pitäs ehtiä vielä pieni remppa tekemään tonne huoneeseen,mihin esikoinen sit siirretään.

alien: Mun esikoisen työnimi oli kans Hippu.

Tillu&Minimii 32+2

 

Äippäpolin ultra takana ja kaikki vauvalla hyvin Virtaukset oli hyvät ja lapsivettä normaali määrä ja vauva olikin kääntynyt pää alaspäin eli ei tarvi alkaa kääntelemään Vauvan mitat oli juuri alakäyrällä eli pikkuinen kaveri sieltä on tulossa ja painoarvio oli 2400g En tiedä miksi ei kysytty vielä sukupuolta, mutta omapahan sitten yllätys vaikka tyttöä on ru:ssa veikattu

Miwwi 36+1

 

Lukemassa ollaan käyty mut kirjottelu jääny.. Tsemppiä kaikille!!

Täällä tälläiset olot ja luulen että täällä ymmärretään nää paremmin kun hyvin.

Pidän kättä mahan päällä. Tunnen ku pikkunen liikkuu, mutten tunne liikkeitä vielä käteen asti.
Mietin pitäskö tuntee enemmän iloa, onnea, kiintymystä tai rakkautta. Tunnenko kiintymystä? En ole varma. Rakkautta, en tiedä siitäkään.
Joku siel mahassa kuitenkin on. Alivuokralaisena vielä kuukausia. Se kulkee mukana aamusta iltaan, jaetaan ruuat ja tunteet. Nukutaan niin et molempien on hyvä olla.
Ja mä, mä en tunne mitään sitä ihmettä kohtaan, vaikka tunnenkin. Tahtoisin kiintyä, rakastaa ja olla huoletta. Luulen et ne tunteet on tuol jossain piilossa, lukittuna. Toisinaan päästän ne tuulettuu ja kiireesti häädän ne takas piiloonsa.
En uskalla kiintyä, en uskalla rakastua. Pelkään niin kovin menettäväni tänkin. Kiukkuun ittelleni, kiukkuun miehelle. Ahdistaa, stressaa, itken useemmin ja syytän itteeni kun en uskalla tuntee. Parisuhde kärsii ku en uskalla asiasta ees mainita toiselle, tiuskin ja puran pelkooni toiseen. Koen nää ajatukset niin vääriks. Pystyisinpä heittäytyy rohkeesti tunteiden vietäväks, pystyisinkö? Itkis ja suris sitten jos tulee sen aika. Ei tää tunteiden piilottaminen sitä surua pienemmäks tekis, varmasti vaan kaduttais kun ei nauttinut täysillä silloin kun vielä voi. Miettisin miksen rakastanut kunnolla vielä kun oli mahdollista. Typerä pelko joka kummittelet joka hetki olkapäällä, voisitko edes astua sinne muiden taakse ja päästää uskalluksen mukana onnen, kiintymyksen ja rakkauden tilalles eturivii? Mä haluaisin niin uskaltaa...

Verppu ja (ei edelleenkää työnimee) 16+4

 

Eilen oli varhaisultra ja siellä sykki yksi pieni sitkeä sydän :heart:
Viikkoja nyt 7+1 äippäkortin mukaan ja LA lienee 5.11 Ihan mieletöntä!

 

Onnea miwwi ja Ambrosia hyvistä ultrakuulumisista teille molemmille! :heart:

 

Ja verppu, todella osuvasti kirjoitit..pitäisikö sanoa tunteiden paosta. Jaan kyllä kaikki nuo samat tunteet...Ehkä me jonain päivänä uskallamme muutakin kuin toivoa ja jossitella. :hug: :heart: Mä oon huomannu itessäni sen et jos keskustelen jonkun kanssa tulevasta vauvasta, toistelen itse hiljaa mielessäni, että JOS eikä kun..Ikään kuin jarruttelen ajatuksiani koko ajan.

 

Ambrosia hienoa, että hyviä kuulumisia!! Piti tulla ihan sitä vasten tänne kattomaan, että joko oot laitellu kuulumiset Laskettu aika sama kuin miulla olis ollu viime marraskuussa jos kaikki olis menny hyvin.. Enää ei tunnu pahalta nähdä tuota päivämäärää, nyt odotan vaan kovasti kesäkuuta, ja ihan muusta syystä kuin, että omat synttärit on silloin

(.) Täällä voidaan hyvin. Mitä nyt kipeitä supistuksia tullu joitakin aina raskaampien töiden jälkeen. Tänään oli neuvola, ja kaikki oli hyvin. Hb 124, painoa tullut 600g/vko, tyyppi rt:ssä, tosin sillä ei mitään väliä kai tässä vaiheessa ja sf 126. Seuraava neuvolakin varattiin, ja se olis viikoilla 30+6.. Herrajumala miten tää aika menee nopeesti, ei meinaa oikein tajutakkaan
Aijuu, ja sokerirasitus 25.3.... En odota sitä sitten yhtään.. Yööh!!

Verpulle vielä, että samoja ajatuksia oli täälläkin vielä tuossa 20 viikon kohdilla, mut nyt oon työntänyt ne ajatukset väkisin sivuun, ja pakotan itseni ajattelemaan, että tää onnistuu! Katuisin jälkeenpäin, jos en nauttisi tästä ajasta täysiä. Tietysti pelkään joka neuvolaa jne, mut en halua niille uhrata sen enempiä ajatuksia. Toivottavasti sinäkin pääset pelon kanssa tasapainoon, niin ettei se hallitse koko raskautta, vaan voit nauttiakkin!! :heart:



Minnah & Pätkis 26+5

 

Kävin eilen pyörähtämässä synnärillä,kun perjantaina irtosi limatulppa ja eilen aamulla sitten alko supistella kipeesti.
Kaikki oli kuitenkin hyvin. Kanava pehmentyny,mutta kuitenkin 4,5cm jäljellä.
Minimii 2047g arviolta ja kasvu keskikäyrällä. Kortisonipiikin kuitenkin varalta laittoivat ja tänään terkkarilla käyn sen toisen piikin laitattamassa.
Sokerit pomppas ton piikin myötä heti ylös ja viime yö meniki sitten valvoessa+Minimiiki piti älytöntä jumppaa koko ajan. Kivasti tuntuu istuessa,kun peppu painaa palleaa ja selkä on ihan oikeassa kyljessä kiinni- tuntuu tosi selvästi.
Jos ei ihmeitä satu,niin seuraava kontrolli on äitipolilla 1.4
Viikot nyt 32+4

Tillu&Minimii

 

Onnea hyvistä ultrauutisista Miwwi ja Ambrosia! mukava kuulla

Verppu voimia sinne, jaan kans tunteesi täysin, viime syksy oli minulle hyvin raskasta, masennuksen rajoilla pyörivää aikaa. Vasta noin viikoilla 20-22, ja eritoten rakenneultran jälkeen jossa kuulin sukupuolen, alkoi kiintyminen pikkuhiljaa. Silloin vasta aloin puhumaankin vauvasta ja ne JOS:t jäi pikkuhiljaa pois. Edelleenkin sitä kyllä vähän varautuu pahimpaa tässä sivussa, mutta mieli on ollut silti hyvä. Kyllä se sinullakin kääntyy, usko siihen!! Eihän tunteita voi pakottaa eikä estää, koeta olla tuntematta syyllisyyttä siitä. (minä nimittäin tunsin, jatkuvasti) :hug:

Dorian 34+0

 

Paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mä käyn kyllä aktiivisesti lukemassa teidän kuulumisia, mutta jotenkin tämä oma kirjoittelu on nyt ollut haasteellista.
Kaikki anyway hyvin, ylihuomenna ollaan jo täysiaikaisia ja sen jälkeen tervetuloa vauva! Joskin onnellisia ollaan jos huhtikuun puolelle reippaasti päästäisiin, sen verran on vielä tekemistä
Synnytystä odotan jo todella innoissani vaikka nyt kun viikkoja tulee kokoajan enemmän niin myös pelko on astunut mukaan kuvioihin.. Nään aika paljon painajaisunia, jossa mulla ei enää olekaan vauvaa, järjestän hautajaisia tms. Kuitenkin jokaisen potkun myötä pääsee ajattelemaan, että ne on vain unia ja pohjimmiltaan on kuitenkin hyvin luottavainen fiilis sen suhteen, että kaikki menee hienosti.

Fujin & Pippelsson 36+5