Mä kirjoitin pitkän tekstin ja kaikki hävis! PRKL!
Mä vetäsin äsken alkuraskaudessa pitämäni pöksyt jalkaan. Resori tiukka, mutta housut meni jalkaan. Nämä jäi Prahan reissulta pois, koska ei menneet polvia ylemmäksi. Tiistaina neuvola ja mietinkin, olisinko laihtunu 2-5 kiloa. Aatelkaa, sormuksetkin menee heittämällä sormiin, kun puolivälissä ne poistin.
Oon taas kiukunnu miehelle täällä.. Yritän painaa kuulemma liian kovaa hänen tyttärensä kohdalla asioita eteenpäin. Kyse siis siitä, että tämä 17.5vuotias on lähdössä 3 päiväksi Lahteen johonkin ihme Animetapahtumaan. On peruukit ym. hommattuna. Tänään mainitsin, että osoite, sotu ja puh.numero täytyisi opetella. Mies sai karseet raivarit, kun oon koko ajan neuvomassa. Niin, tällä tytöllä todettiin juuri Aspergerin syndrooma, ja musta nämä asiat on osattava ihan oman turvallisuuden takia.
Anteeksi, että avaudun, ei ole muutakaan paikkaa avautua tästä.
Mun 2-luokkalaisella oli jo läksyjä nuo opeteltavana.
Viikolla oli riita siitä, että kieltäydyin menemästä tytön vessaan ja huoneeseen, koska niitä ei ollut siivottu KUUKAUSIIN.. Tyttö sitten pesi ekaa kertaa elämässään vessan ja siivosi ohjauksessa myös huoneen.
Seuraava asia on tiskaus, ei ole suostunu vielä koskaan tiskaamaan.. Oikeasti itsellä paska olo, omat lapset kun ovat kovia auttamaan jne. Miehen tytön pitäisi kohta itsenäistyä, mutta koko elämä on lapsentasolla kaikissa normiasioiden opettelussa.
Ärsyttää!
Mä en yleensä kiukuttele, mökötä, mutta nyt en anna helvetti periksi.. Paapokoon tyttöään, mutta noilla eväillä ei elämässä pärjää. Jos mä saisin valita viskaisin pelit ja koneet mäkeen ja potkaisisin tytön ulos esim.kävelemään. Ja hankkimaan edes yhden kaverin.. Toisaalta on paha mieli, kun yritän auttaa ja potkia elämässä eteenpäin - mutta nyt rupee olemaan viimeinen hetki
Mullahan kahdella isommalla on ikäeroa 1.2kk. Kuopus syntyi kun nuo olivat 3 ja 4. Isommat on tosi läheisiä, varsinkin poika on aika kiinni isosiskossaan. En kokenut tuota aikaa raskaana, tosin ei miulla kamalasti ole muistikuvia.
Mä en usko tämän vauvan syntyvän ennen laskettua. Muut syntyneet 40+4 -4360g, 53cm, 40+2 - 5275g, 58cm ja kuopus 4460g ja 54cm 41+0.
Tämän painoarvio oli maaliskuun loppupuolella 1800g, mutta kolme viikkoa sitten vain 2600g (nyt 36+0). Hieman ihmetellyt, eikö vauva tosiaan kasva kuin 100g viikossa. Normihan on 200-250g/vko.
Ja onko tällä myn laihtumisella oikeasti isokin merkitys? Toivottavasti vauvan suhteen kaikki hyvin.
Sorry, kirjoitusvirheet. Mököttäjä kirjoittaa puhelimella..
Miia ja Iita 36+0 ----> 36+4 oikeasti
Ai juu.. Eilen heräsi epäily asennosta. Pikkuisen jalka meinasi tulla tuosta vasemmasta alamasusta läpi. Miten jalka voi olla pään kanssa samalla tasolla?? Paljon alempana kuin kylkiluu, ja pariin otteeseen näkyi ihan selkeästi jalka. Aika friikkiä..
Mä luopunut vadelmanlehtiteen juonnista, tulee jotenkin huono olo. Piimää tuskin juon enää koskaan, kuhan pikkuinen masun tällä puolella.
Ja vielä noista ulkonäköpaineista.. Vanhana syömishäiriöisenä yritän oikeasti pitää järjen päässä. Olen yleensä imettämällä saanut ylimääräiset kilot pois. Tosin silloinhan olen ollut lähempänä kolmeakymppiä kuin 40 vuotta (hui).Olen ostanut semmoisen kiristävän tuen, jonka pitäisi nopeuttaa palautumista. Ebaysta löytyy vaikka minkälaista mallia ja hintahaarukkaa.
Mä olen imettänyt kaikkien alkuhankaluuksien jälkeen (mm.paha rintatulehdus 4.5kk) kauan. Keskimmäistä jopa 1.5 vuotta.
Olemme myös sopineet, ettemme käytä ehkäisyä. Imetys toiminee tarpeellisena ehkäisynä, kuhan täysimetän. Ja eihän se ole sanottua, että koskaan enää raskautuisinkaan..
Meillä on ekat sukujuhlat heinäkuun alussa ja olen jo ostanut mekon sinne.
Normisti olen 170cm pitkä ja painan n.60kg. Mutta nyt kun on tullut tuota painoa n.30kiloa -- tosin nythän laihtunut --niin on mulla aika tekeminen, etten ole ole mikään valas. Ja sen verran haluan näpäyttää miehen exää, että olisi parempi olla edes lähempänä 70kiloa kuin tätä painoa.
Mullahan ei kestä nilkat tätä painoa. Olen joutunut olemaan kävelemättä, koska nilkat on niin kipeänä. Mitkään tuetkaan ei tunnu auttavan.
Tuosta sukulaisten kyselemisestä.. Mun äiti ei ole osallistunut olleskaan tähän raskauteen, ei ole kysellyt, eikä ostellut vaatteita (mitä yleensä tehnyt). Jotkut kaverit seurailee tosi ahkerasti mun päivityksiä fb´ssä, mutta ei onneksi kukaan soittele.
Muutenkin pojat odottaa tätä siskoa jo syntyväksi, varsinkin kuopus. Kysellyt, miltä tuntuu olla isoveli ja saako hän viedä tämän pikkuisen sitten Lintsille, kun itse on ameijassa.
Isosiskolle tämä on kova pala ja uhannutkin muuttaa isällensä. Toivottavasti mieli muuttuu.
Miehen lapset odottaa kanssa kovasti tätä tulokasta. Heillähän on Norjassa 3-vuotias sisar. Niin, miehen exhän oli sanonut miehen pojille, ettei tämä ole heidän sisar. No mies oli selventänyt asian sitten pojillensa, joten hekin nyt odottavat innoissaan.
Kyllä mä taas äsken mietin, että hulluko tässä on.. Oma elämä vasta taas tavallaan alkoi ja nyt vapaaehtoisesti koko rumba alkaa alusta.
Toisaalta, tämä ollut yksi suurimmista haaveista elämässäni. Hullua ajatella, että nyt se toteutuu -- vihdoinkin. Toisaalta pelkään, että synnytyksessä sattuu jotain ja sitä olen tässä miettinyt öitä valvoessa.
Kylläpä tämä kirjoittaminen helpoittaa. Vastasin jopa miehen kysymykseen..
On tämä ihana paikka, voi avautua aina mistä tahansa.