<3 kesäkuun kullannuput 2013 <3 toukokuussa

Mulla mennyt tosta antibiootista aina vatsa sekasin, tai no sanotaanko, että suoli toiminut normisti Kefexin kuurin aikana (muuten toooosi hidasta toimintaa)..

Ja juu, infektio laitattaa supistelee.

Mäkin täällä malttamattomana kyttään Nellin vointia. :D
 
Kiitos te kaikki ihanat tsemppaajat ja lohduttajat! Ootte ihan parhaita, ei tällästä tukea saa missään. No joo paitsi kotoa onneksi. :)

Babyfever joo, tarjonta tsekataan vielä ennen kuin veitsi heilahtaa, eli tässä ois nyt 2,5 vuorokautta aikaa kieppua... Ja tosiaan suunnitelmia voidaan muuttaa vielä viime tipassa, jos sattuisi kääntymään tai ees kääntämään sen peppunsa alas.

Elselli, mulla taas on supistellu jostain puolesta välistä raskautta, mutta kivuttomasti. Mutta hyvä tietää että toivoa on, jos alkais kunnolla supistelemaan. Tosin käskynä on, että kaikista synnytyksen alkamisen merkeistä heti makuuasennossa sairaalaan. Koska jalkatarjonnassa on iso riski napanuoran esiinluiskahduksesta (prolapsia), kun jalat ei kunnolla tuki aukeavaa kohdunsuuta. Toisin kuin pää tai peppu. Siksi siis myös synnytyksen riskit eri.

Ja Elselille vielä, ei noita asentoja oo todellakaan helppo hahmottaa! Itse oon ihan pihalla välillä, ja pari kertaa on kokeneet kätilötkin ollu hukassa.

Naene, nää on niin tapauskohtaisia juttuja ja kuten tämä mun juttu on osoittanut, liikkuvia osia on monta! Mutta me varmaan sitten ollaan samaan aikaan sisällä, kun puhuivat että kolme päivää pitävät sektion jälkeen seurannassa. Vaan ollaankohan samassa paikassa? Mä oon menossa NKL:lle. Ja btw, eipähän tarvii myöskään arpoa minne päätyy vauvan saamaan! :)

Kaikille, hyvä kun muistutitte tuosta vauva kainalossa-jutusta! Tässä on niin käytännön järjestelyjen ja teknisten yksityiskohtien pauloissa, että tärkein melkein unohtui! Iiks maanantaina meillä on nelihenkinen perhe! Iiks! :D Ja synttärikakkua! :)
 
Eulalie!!! NKL!!! Sama täällä, JEE! :) Mä soittelen naikkarille tiistai-iltana ja ne kertovat sitten monelta pitäs olla paikalla keskiviikkona. Jos sä meet jo maanantaina niin ehkä ollaan tosiaan samaan aikaan, osasto 52! :D Ja en laita ollenkaan pahakseni että ei tartte nyt arpoa että mihin sairaalaan pääsee. Mies ei olisi suostunut menemään Hyvinkäälle, Lohjalle, Jorviin tai Porvooseen. Kranttu :D
 
Viimeksi muokattu:
Eulalie :hug: osanotto tarjonnasta, voihan se vielä kääntyäkin, toivotaan parasta!

Ensiviikolla niitä vauvoja sitten alkaa tulla Eulalie maanantaina, Naene keskiviikkona, minulla käynnistys torstaina ja eiköhän sovita et Nelli tiistaina ja Miijane perjantaina niin saadaan täysi työviikko :D

Tääl harjoitus suppareita tulee, esikoinenkin kävi masua halimassa ja ihmetteli et miks äiti tää on nyt ihan kova, ennen oli niin pehmeä.. Kipua nois ei kuitenkaan ole, joten eikun miestä kellistää petiin, jos vaik ei tartteskaan käynnistellä :p
Saunottu on jo ja siivottu myös :D

Mikaela. & Pikkuruinen 37 + 2
 
Mites Nelli?

Eulalie Harmillista, että vauvan asento ei nyt mahdollista toivomaasi synnytystä. Vauvan ja sinun hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä ja kyllähän se sektio on tuossa nyt turvallisin vaihtoehto.

Oliko muuten niin, että jos vauva syntyisi jalat edellä, niin syntymisessä ei voisi yhtään auttaa? Muistaakseni olen kuullut, että jos vauvan jaloista menee yhtään kiskomaan, niin vauva laittaa vaistomaisesti kädet sivuille (=jää jumiin). Pitääkö paikkansa, vai oonko taas yhdistellyt asioita omassa päässäni?

Oliko kellään muulla nyt vielä vauva viistotarjonnassa? Meillä on vauva ollut kokoajan joko poikittain tai viistottain. Nyt viimeiset viikot ihan selkeästi viistossa. Peppu on oikealla kylkiluiden alla ja pää vasemmalla lonkkaluun hollilla. Voiko se tuosta vielä asettua oikeaan asentoon tai jos jää näin, niin onko se sitten sektio vai toivotaanko synnytyksessä sit vaan että vauva kaivaa itsensä raivotarjontaan?
Mulla on todettu ei-raskaana ollessa herttakohtu ja se voi kuulemma aiheuttaa loppumetreille vääriä asentoja.
Keskiviikkona on onneksi kokoarvio äitiyspolilla ja siinähän se asento sitten selviää. Olis vaan kiva, että mulla olis kysymyksiä valmiina jos he alkavat ehdottelemaan jotakin.

En tiedä muisteliko miijane mun limatulppaani vai oliko jollain muullakin menossa nyt jotain. Mun limatulppani tais olla vaan ihmeellistä valkovuotoa kera veriviirun. Ainakaan tänään ei ole enää ollut mitään viitteitä mistään lähestyvästä synnytyksestä :)

-iitu 35+3

Edit. Korjasin viisto-rt -> viistotarjonnaksi joka on kaiketi oikea termi
 
Viimeksi muokattu:
Heipsis tekin ihanaiset siellä =)

Nyt on tämän mamman serotoniinituotanto oikein kunnolla saatu käyntiin, jospa se käynnistäisi synnytyksenkin. Ihania ootte, kun kyselette =).
Sain itsestäni irti ja lähdin sinne työpaikan illanistujaisiin, ja olikin tositosi ihanaa. Kaikki otti niin ihanasti vastaan ja mun vauvamasu oli aikalailla keskiössä illan aikana. Tuntui tosi hyvälle =).
Sellasta jännää uudentyyppistä tuntemusta tuolla alhaalla on ilmentynyt sen terapian jälkeen. Ei mitään radikaalia ole tapahtunut, mutta jotain se on saanut aikaan, tai tuntumaan ainakin. Uudenlainen "jomotus" ja viiltely tullut. Yritän tosiaan nyt keskittyä hyvänolon tunteisiin ja rentoutumiseen, sitä se painotti terapeuttikin, jotta saa lantionpohjan ja kohdun lihakset rentoutumaan, niin lähtee synnytyskin käyntiin. Mua vieläkin huvittaa, miten se puhui, kuinka ihan just synnytän :D. No, syntyy kun syntyy, mutta siihen mä aikalailla uskon, että synnytys on terapian ansiosta nopea ja toiv. yhtä helppo ja mieluisakin kuin viimeksi. Jännityksellä otan kohta ne napit, mitä antoi ja sanoi, että tunti ennen nukkumaan menoa..

Mikaelilla kiva lista synnyttäjistä :D, ainakin 2 menee nappiin niistä, toivotaan että loputkin. Hitsi, pääsen viim. ma päivittään taas vauvauutisia :heart:, ke sit uudestaan. Mutta mulla kans hytinä, että kyllä täällä pian alkaa tapahtumaan monenkin kohdalla ;)

Muoks. Pitää vielä lisätä tähän olotilaan, että se on jotenkin ihmeen seesteinen. Mua ei vituta, ärsytä tmv. yhtään mikään. Ihan sellanen olo, kun lillus vaan jossain onnellisena, on hyvä mieli, rauhallinen. Aivan uusi tunnetila moneen kuukauteen. Ja nuo jomottavat tuntemukset kovenevat koko ajan. Otin ne napit puol tuntia sitten, nyt mua nukuttaa.. jotenka hyvää yötä =).
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miltsu87
MiiJane Törmäsin netissä, että piimäkuuri olisi yksi mahd. käynnistävä tekijä ;). Joku kirjoitti kokemuksiaan piimäkuurista; joi yhden päivän vain piimää, ei kait juonut/syönyt muuta ja sai sillä synnytyksen käyntiin. Kaikkee sitä kuulee, mut tiiä vaikka, kun siellä sitä piimää vetelet niin kohta ponnistat jo Iinestä pihalle :heart:
 
Huiiii, viikon päästä perjantaina sektio ja vaava sylissä, ellei tule aiemmin ! Ollut mahti paineen tunne alakerrassa molemmilla puolilla....jos käynnistyy itsekseen niin hui, kaikki kaksi kun tulleet leikkauksella niin ei tietoakaan mitä ja minne :D paitsi että kaikki suunniteltu muuttuu kiireelliseksi ....tyyppi oli kiinnittynyt lähtökuoppiin ja supistelut iltaisin jo aika happikatoisia. Jännittää kumpi siellä köllii kun kaksi prinsessaa jo löytyy. Tsemppejä kaikille , jänniä hetkiä rupeaa olemaan monella :heart:

Nemonen ja tyyppi rv 38 ! :p
 
Ja täällä taas valvotaan muun perheen unta. Kurkussa jokin röyhtäyksen ja närästyksensekainen kupla. Ei kärsi olla makuulla. Tule ulos! Röyhty tai vauva!!!! (Tai ehkä ton ipanan joku raaja onkin tulossa väärästä päästä...)
 
Että taas pitikin googlesta ihmetellä noita erilaisia tarjontoja. Mistä se johtuu, että aina kaikki kauhutarinat kirjoitetaan, muttei koskaan niitä hyviä? Ainakin mä toivon että ne hyvät tarinat on vaan kateissa eikä kaikki viistotarjonta-vauvat synny hätäsektiolla kun keskenkaiken huomataan vauvan olevan miten sattuu.

Olen koko raskauden ajan lueskellut teidän juttuja, mutta itsellä näyttää tulevan tätä tekstiä vasta näin loppuraskaudesta. Saati että nyt on niin jännää kun ei tiedä kuka teistä (meistä) seuraavaksi vauvan saa! :)

Taidanpa tästä lähteä mattopyykille, kun ei enää edes nukuta :) Kelikin on aivan mahtava! :)

-iitu 35+4
 
No voi jumankuukkeli kun mä sain nyt stressinaiheen tuosta iitun mainitsemasta viistotarjonnasta... Kun mulle kätilö sanoi että on rt mutta kun sanoin että päähän on lonkassa eli viistossa niin hän sanoi ettei sillä ole väliä, se on kuitenkin raivotarjonta. Eli nyt sillä siis onkin väliä! Aaarrgghh!

Mä näin koko viime yön synnytysunia, lähinnä siitä että mulle tehdään sektio. Ei ollut mitään pelottavaa tms. mutta kuitenkin. Kun näitä asioita pohtii koko ajan, ne tulevat uniin.

Lisäksi mua ahdistaa enemmän ja enemmän se ettei mahduta Kättärille. Mä haluan sinne enkä mihinkään muualle! Tämä on pieni murhe suuremmassa mittakaavassa mutta murhe kuitenkin ja mulle tärkeä asia. Mutta kuten sanotaan, pääasia että lapsi on terve :stick:

Monilla on ensi viikolla jännät paikat. Mä olen itkeä tihrustanut kun olen lukenut toukokuisten synnytyskertomuksia ja täältä suunnitelluista sektioista ja supistuksista ja muista. Minäkin haluan tän rakkaista rakkaimman jo syliini! Mulla on kauhea ikävä häntä vaikka hän koko ajan kulkeekin masussa mukana mutta haluan suukotella ja halia pikku tuhisijaa.

Ostin lasten laulukirjan ja olen nyt lauleskellut lauluja ja varsinkin yhtä tuutlaulua kun sanotaan että sitten synnyttyään lapsi yleensä rauhoittuu siihen jota hänelle on laulettu jo mahassa. No, mahassa se sai ainakin aikaan kauhean riehumisen :D Ei todellakaan rauhoittanut. Mulla on niin kauhea lauluääni että lapsi varmaan kärsi kovasti.

MiiJane Mietin tuota sun vatsan liiallista toimintaa. Voisiko syynä olla juurikin se piimä? Sen laktoosi tai maitoproteiini? Mulla on laktoosi-intoleranssi mutta olen huomannut nyt raskauden aikana altistuneeni myös maitoproteiinin haitoille.
 
Vihdoinkin täysiaikaisia! Jee! :)

Täällä alkaa monilla olemaan jännät paikat! Ensi viikolla tosiaan niitä vauvoja alkaa tulemaan ihan useampi kappale! Ihanaa!!

Tulen paremmalla ajalla kommentoimaan lisää nyt oli vaan pakko tulla hehkuttamaan täysiaikaisuutta! :)

nellin kuulumisia odottelen minäkin innolla! Mikä on vointi nyt hoidon jälkeen??

MiiJanelle zemppiä vatsan kanssa! Toivotaan että alkaisi jo helpottamaan.. Ei ole kivaa tuokaan : /

Sitkeäsissi & muru 37+0!!!! POKSIS POKSIS! :heart:
 
Vieläkö viime metreillä ehtii mukaan juttelemaan? :saint:

Täällä on 28-vuotias toista lastaan odottava nainen. Poika tulossa. Laskettu aika on 27.6. ja epäilen että luultavasti tämä syntyy vasta heinäkuussa, kun isosiskonsa syntyi yliajalla (42+0) käynnistyksellä. Aion kyllä kokeilla kaikki konstit, että saisin tällä kertaa spontaanisti alkaneen synnytyksen. Tuntuu etten enää sitä maksimia eli vajaata 7 viikkoa jaksa kantaa tätä kasvavaa keskivartaloa. Sf-mitta oli 34+4 jo 35 cm..! :O

Täällä on jo monta jotka pääsee kohta tositoimiin: Paljon tsemppiä!! Eulaliella oli sektio maanantaina. Pidän peukkuja, että tarjonta vielä muuttuisi. Itsekään en haluaisi sektioon. Mutta ihanaa, kun saat kohta vauvan syliin. :hug:

Joku muistaakseni jossain vaiheessa kirjoitteli "syyllisyydestä" kun vielä pieni esikoinen joutuu kohta jakamaan huomion vauvan kanssa. Itsellä on ihan sama fiilis. Esikoinen on nyt vasta 1v7kk ja pelottaa, että hän tuntee jäävänsä vähemmälle huomiolle sitten kun vauva syntyy... :(
 
Aurinkoista lauantaita ihanaiset :wave:

iitu oot ihan mahoton, ennen seiskaa mattopyykille :O! Tuliko puhdasta =) ?

sitkeäsissille onnea täysiaikaisuudesta :flower:

Minä en meinannut saada unta, painelin sitten niitä akunastoja miehen kaa sängyssä ja kyllähän ne supistuksia aiheutti. Nooh, väsähdin ja nukahdinkin ja ihan suht ok yö, tosin ei montaa tuntia, mut anyway =). Olen käynyt jo lenkillä ennen ysiä pojan kaa, kaupungilla kirppareilla ja nyt pyörii pyykit. Edelleen hyvin seesteinen olo. Se uusi jomotus/paine + vihlonta jatkuu ja supistuksia tulee harvakseltaan, mutta ihan kivan mojovia ovat. Niin toivon niihin tehoja nyt. Mä haluun kanssa pussailee Rusinaa, ei malttas millään odottaa :heart:. Että ei tässä nyt voi sanoa, että mitään radikaalia ois vielä käsittely saanut aikaiseksi, mutta varmaan ahrvinaisempaa ihan heti oliskin.. tuolta kun lukee, niin monella mennyt muutamia päiviä, kunnes lähtenyt syntymään. Viikot vain vierii ja Rusina kasvaa.. vähä alkanut jännittää, jos nuo painoarviot on paikkaansapitäviä, tulee eka iso vauva mulle (mun mielestä yli 3,5 kg on jo iso, ainakin mulle).

Aurinkoa kaikille ja supistuksia niille, ketkä niitä kaipaavat!

Nelli&Rusina 37+4 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Sitkeäsissi
Matoista tuli puhtaita, kiitos kysymästä :D
Oli siellä tuohon aikaan jo minä ja mummut. Mä kieltämättä olen vähän mahdoton. Aloitan "työt" klo 7 tai 8 ja pidän säntillisesti kahvitauot ja ruokatauon (niinkuin nyt klo 1130-1200). Sit lopettelen kolmen-neljän aikaan ja alan puuhastelemaan jotain rennompaa. Ehkä mä tästä vielä opin rentoutumaankin. Viimeistään vauva muuttaa tämänkin työrutiinin aika tehokkaasti :)

Ruska79 Älä ala stressaamaan sitä viistotarjontaa! Mäkin olen jo kerran kuullut, että supistukset sitten vaan siirtää sen vauvan sinne oikeaan koloseen ja kaikki menis hienosti. Luotetaan siihen ja jätetään googlet ihmettelemättä! Mulla on tosiaan keskiviikkona äitiyspolilla ultra ja kysyn samalla tätä asiaa, niin sitten viimeistään saadaan varmuus! :)
Oliko vielä muita viistotarjonnassa olevia?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miltsu87
Viistotarjonnasta. Mulla oli kuopus viistossa ja kävin äitiyspolilla viikoilla 39+ tään vuoksi, mutta ei sille mitään tehty, eikä lääkäri pitänyt asiaa minään. Vauva syntyi hienosti neljässä tunnissa (esikoista puskin käynnistetyssä synnytyksessä maailmaan pari vuorokautta, vaikka oli rt ja kiinnittynyt). Eli ei aina automaattisesti sektioon, varmaan sektioon pääsee, mikäli kokee pelkoa vauvan asennosta.
Ainoa mulla oli, että ambulanssilla piti mennä sairaalaan, kun vedet meni kotona. Nytkin vauva oleskellut eniten poikittain, eikä sektiosta ole puhuttukaan, vaan siitä, että synnytyssupistukset ohjaa vauvan oikeinpäin. Mihin luotankin, koska niin helposti vauva kääntyi ulkokäännöksessä rt:an. Nyt uskoisin vauvelin kääntyneen viistoon.

Ruskan kanssa jaan tuskan siitä,etten pääsekään kättärille. Koska sinne haluan, onneksi täällä on kuullut hyviä kokemuksia myös muista sairaaloista ja enitenhän se turvallisuus mulle synnytyksessä tulee kätilöstä ja kuinka hyvin kokee tulevansa kuulluksi/ymmärretyksi hänen taholtaan, eikä talosta. Jos joudun muualle, niin varmaan kotiudun mahd. pian, kättärillä voin sen pari vuorokautta olla.

Mä liityn ripaskaklubiin. Viime yönä mieletön närästys ja nyt kaikki tulee vetenä läpi. Tiedä sitten, että onko tuolla närästyksellä yhteyttä mahan toimintaan. Ruokahalua ei multa mikään vie, kaikki menee makeat ja suolaiset.

Esikoisen huomioimisesta. Mä tein niin, että kaikki imetyshetket annoin huomiota esikoiselle, varattiin leluja/kirjoja sohvalle ja mun huomio oli täysin esikoisessa. Ongelmaton imetys mahdollisti tämän ja miehen ollessa kotona sain imetyshetkillä keskittyä vauvaan. Ei ne tilanteet helppoja ole, kun molemmilla on samanaikainen huomiontarve, mutta oppiipahan molemmat odottamaan. Enemmän mä muistan säälineeni vauvaa, jonka tarpeisiin ei vastattu samalla intensiteetillä kuin esikoisen.
Toisaalta kohtahan se esikoinen saa huomiota myös vauvalta. Eniten mä olen ajatellut tekeväni palveluksen esikoiselle, kun olen järjestänyt hänelle aina saatavissa olevan leikkikaverin.

Ensi viikko on varsinainen vauvaviikko, jollei sitten miijane ja nelli yllätä jo viikonlopun aikana. Hyvältä kuulosti Nellin tilanne.

Sarjassamme outoja kysymyksiä. Räpeltävätkö muiden vauvojen kädet(?) mahassa. Mulla tuntuu päivittäin,että vauva kaivelisi tuolta lantioluiden alapuolelta. Tuntuu aika friikiltä.
 
elselli, mulla räpelsi aiemmin, en oo enää huomioinut. Tai sit oon vain tottunut tai muuten sivuutan noita liikkeitä.

Hmmm, kohta tää on jo pihalla, enkä mä ole ehtinyt sen syvällisemmin edes ajattelemaan koko raskautta. Mitä jos tää jää viimeiseksi? Mitä jos en koe tätä enää koskaan, enkä nyt oo yhtään älynny oikein keskittyä elämään sisälläni?

Tarjonnasta, mä kun en siihen viimeiseen tarkastukseen mennyt, niin välillä mietityttää, onko vauva varmasti edelleen rt. Ens to on neuvola, ehkä hoitsu osaa jotain arvausta heittää. Syke kuuluu alhaalla ja ehkä polvet/jalkaterät tökkivät milloin kylkeen, milloin navan seudulla. Mut välillä työntyy painetta lonkkaa kohden, voisko olla viistossa? Oon koittanu ite vähän kopeloida, mut en kyllä saa selvää. Toivottavasti ei lähde syntymään ainakaan ennen seuraavaa neuvolaa.

Viime yö oli tosiaan levoton, joten meen tähän väliin vetäseen pienet välikuolemat. Aamupäivän myös supisteli useampaan otteeseen. Kevyttä jomotusta vain, eikä onneks mitään säännöllisyyttä.
 
Jopas vauvoja rupee syntyy, toisaalta viikon päästä kesäkuu VIHDOINKIN!

Uusille tervetuloa! Nyt sen verran tyhjä pää, ettei nimet jää mieleen.

Sain nukuttua 12h, ei oksentelua, ei närästystä. Jee!

Nyt on voimat ihan loppu ja miehelle kiukuttelen. Rupesin tekemään moussakaa, ja ei meinannut voimat riittää edes munakoison siivuttamiseen. Tein sen sitten tuolilla istuen. Varmaan energiataso aivan nollissa tuon eilisen ripuloinnin seurauksena. Ja toive olisi, että saisin tänään syötyä -- tuo piimä ei elätä.
Mulla on ollut jonkin sortin laktoosi-intoleranssi -- en yleensä edes piimää juo, saan kalsiumin juustoista. Jostain syystä piimä ainoa, joka tehoaa mulla närästykseen ia sitä sitten juonnut. Juustoja kun en ole kamalasti pystynyt nauttimaan viime aikoina.

Vauva möyryää mahassa niin, että aiheuttaa kipeitä supistuksia, mutta muuten supistukset laantuneet..

MUOKS: Tässä miettinyt seuraavaa.. Kun aloitin Metut tähän rd´hen, niin multahan lähti ruokahalu ja ripulit tuli kuvioihin. Samoiten närästys paheni monella asteella.
Nyt kun olen n.kuukauden pistellyt insuliinia noiden lisäksi, niin musta tuntuu, että ne vienny multa toimintakyvyn. Olen täysin ilman energiaa. Mies tosta äsken mainitsi ja kyllä siinä voisi olla yhteys..
 
Viimeksi muokattu:
Voisin ilmoittautua myös ensi viikolla vauvautuvien joukkoon <3

Lääkäri olisi käynnistänyt synnytyksen jo nyt loppuviikosta, mutta halusin vetää käsijarrun päälle. (Olen varmasti jonkun mielestä hullu). Käynnistyshän tehdään, koska lapsi on suurikokoinen. Pienokainen ei ollut kuitenkaan kasvanut viimeisen viikon aikana paljoakaan joten tuntui hätiköidyltä lähteä häätämään häntä yksiöstään. Lääkärin mielestä tämä ratkaisu oli mitä parhain ja annetaan vielä mahdollisuus normaalille synnytyksen käynnistymiselle. Ensi viikolla, torstaina, sitten pistetään homma käyntiin jos ei siiheksi ole mitään tapahtunut. Todennäköisesti käynnistyskin lähtee paremmin etenemään kun paikat valmiimmat kuin nyt tällä viikolla.

Vointi on vieläkin mitä parhain, vasta parina viime päivänä on ollut jotain tuntemuksia mahassa ja muutama supistuskin tullut. En kuitenkaan jaksa uskoa että tämä lähtisi ennen laskettuaaikaa syntymään.

Tunteet on ihan sekaisin. Tuntuuko kenestäkään muusta, että ei ole yhtään valmis vauvan tuloon. Minua lähes pelottaa, että miten synnytyksestä ja vauvan tulosta selviää. Vai onko tämä jotain loppupanikointia ja kuuluu asiaan, varsinkin nyt kun tietää jo että ensi viikolla ollaan tositoimissa ja tässä on vain enää muutama päivä aikaa "itselle"? Nyt kaipaisin neuvoja ja apuja, että miten löytäisi sellaisen rauhan ja hyvän olon itselle, eikä vain panikoisi tekemättömiä asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
Eiköhän tuommoinen panikointi ole ihan normaalia. :)
Itsellä ollut myös ajatuksia, että hulluko tässä on. Nuorin jo 9vee ja juuri kun helpottanut, niin rumba alkaa uudestaan.

Paljonko vauvan painoksi on arvioitu? Missä muuten synnytät, Kesähaave?

Oma olo voimaton ja toivon, ettei synnytys tosiaan vielä ala. Kädennostokin tuntuu ylivoimaiselta. Näykin moussakaa, hyvää oli, mutta..
 
Epävirallisen listan päivitys taitaa ensi viikosta kehkeytyä varsinainen vauva viikko:

Ma Eulalie, sektio
Ti Nellikö
Ke Naene, sektio
To Mikaela ja Kesähaave, käynnistykset
Pe Nemonen, sektio ja Miijaneko..

Täällä myös alkanut välillä pärjääminen pelottaa, ikää saman verran kuin Miijanella ja katkonaiset yöunet voivat tehdä vielä tiukkaa.. Toisaalta nyt kun käynnistys päivänkin jo tietää, tuntuu aika harvinaisen pitkältä ja joka ilta tulee laitettua kamat paikalleen siihen malliin et josko tänä yönä..:whistle:

Joku muukin mietti vauvan kokoa, mua se kanssa mietityttää esikoinen 2850g ja tämä viime torstaina 3,3 kg eli syntyessä ehkä 3,5kg, joka tuntuu isolta, sanokaa mitä sanotte :D

Mikaela. & Pikkuruinen 37 + 3 ja Aamukammassa 5 yötä
 
Onpa iitu taas tehokkaana :) Mä jaksoin jopa tiskata pakolliset käsitiskit, mut muuten on päivä menny pötkötellessä sohvalla ja takapihalla.

Jännä viikko tulossa, huisia! Eikös ens yönä ollu täyskuu ja jonkun mukaan sillon syntyy enempi lapsia? Mää veikkaan, että mää tähtään sitte sinne juhannuksen täyskuulle.. vaikkei mieli välttämättä tekis.

Kitikitivalivali taas, mutta tuo kutina on tullu nyt ihan kauheena takas. Alkuviikosta alko taas enempi vaivaamaan, viime yönä en saanu nukuttua ollenkaan ja nyt on jopa koko päivän kutissu, vaikka yleensä päivät on ollu helpompia. Keskiviikkona viimeks otettu maksa- ja sappiarvot ja ne on edelleen ihan normaalit, jopa viitteiden alarajoilla ja ei mitään nousua ole missään vaiheessa ollu. Eikä oo minkään näköstä ihottumaa. Paitsi punottaa, jos menee raapimaan :LOL: Soitin synnärille, niin sanoivat, että hae hydrokortisonia apteekista ja laita sitä. Monenkohan kilon pakkauksen tarvis koko kehon rasvaukseen? Ja eikö tämmösissä kokonaisvaltasissa tilanteissa olis helpompi ottaa kortisonia suun kautta? Mietin, että jos ens yönä taas kierin sängyssä ja pidättäydyn raapimasta, ni lähen sinne kyllä väkisellä. Ihan itkua pitää välillä vääntää, ku on niin tuskanen olo :( Vauva onneks liikkuu taas tosi aktiivisesti muutaman hiljasemman päivän jälkeen, että siitä ei tarvi sentään huolehtia. Mut oma jaksaminen alkaa olla äärirajoilla, kun en ees muista, millon oisin viimeksi nukkunu yön aikana enempi ku yhteensä neljä tuntia.

kodehu 37+1 (ja huomaamatta meilläkin ollaan jo täysaikasia :heart:)
 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*
Heipsis kaikki uudet ja vanhat!

Kohta vaihtu meidän kuu, ja huh on sitä odotettukin yksi jos toinen.

Heti perään omanapaista ahitusvalitusta....Mua on jo nyt häiritty päivittäisillä soitoilla 'mikä on olo?' ja rupeaa ärsyttämään, eikä vielä edes yliaikaa! Mahaa päivitellään ja muuta mieltä ylentävää. Keskiviikkona polille aika, ja sanon että jään vaikka osastolle makaamaan, mutta nyt oon niin kuitti ja poikki ja kipeä että kohta en jaksa synnyttää.

Nyt oon itkeskellyt kun synnytys yht'äkkiä on alkanut pelottamaan, jotenkin sen hallitsematon kulku johon itse ei juuri voi vaikuttaa, vauvan koko ja kaikki. Onnistuuko imetys, tahdonko edes imettää, jopa vauvan hoito ja arki jännittää, ja isommat on jotenkin nyt niin esiteinipokkuraisia että kiristävät hermoa kun mikään ei riitä. Raha-asiatkin mietityttää, vaikka mitään hätää ei ole. *Samoin painoa tihrustan, sitä on tullu paljon 56->79 ja jotenkin sekin ahdistaa, että miten kaikesta ylimääräisetä pääsee eroon. Omahyväistä tai ei, mutta onkohan mitään vaatetta mikä mahtuisi vanhoista vaatteista päälle?? Masentaa ajatus näistä mammaleggareista ja trikoopaidoista vielä vauvan saannin jälkeenkin. Huoh. Itkettää joka asia. Ärsyttää joka asia. En jaksais enää päivääkään olla näin outo. Hetkessä ajattelee että mitä ihmettä sitä tuli tehtyä vielä vanhoilla päivillä, ja heti perään vauvan kaipuu on suuri.

Mä lähden nyt vetään sellaset löylyt että oksat pois ja odottelemaan täysikuuta :)

Illan jatkoja kaikille!

Aamukaste 38+4
 

Yhteistyössä