<3 <3 MARRASKUUN massukat 2011 SYYSKUUSSA <3 <3

Heissan!

Mukavasti jo moni päässyt yli 30 rvk:n puolelle.

Täällä kans mukavasti alkaa olla kaikki valmiina.Esikoisen vanhat vaunut pesin ja kaikki kankaat käytin pesukoneessa.nyt on niinkuin uudet raattaat taas.kovan kantokassinkin ja hoitolaukun laitoin jo valmiiksi.Hoitopöytä on valmiina, ainoastaan pinnasänky pitää kasata.Vaatteet on pesty ja kaapissa.Vielä pitäisi ostaa vaipparoskis, tuttipullonkuivausteline,rasvoja/öljyä,vaippoja ja varustella vaunuja paremmin.Uusi sadesuoja ja sääskisuoja.Rengassuojat ajattelin ostaa myös.Olen myös miettinyt jotain lämpöpussia joka kävisi vastasyntyneestä puolivuotiaaksi asti.Kun kerta talvivauva tulee niin olisi mukava olla semmoinen kun ulkona nukkuu.
Tänään tilasin ihanat imetysliivit ja raskaus/imetyspaidan Bebelane.com sivuilta.
Mulla kans supisteli ensimmäisiä kertoja kipeesti yhtenä iltana.Niitä tuli ihan alle 5minuutin välein.Rupesin jo stressaamaan että nytkö pitää lähtä näytille.onneksi sitten loppuivat pian.37 viikon jälkeen pakkaan kyllä jo sairaalalaukun valmiiksi, jos tulee aikasemmin.Vielä on onneksi paikat pysyneet normaalina ja kanavaakin 5cm jäljellä viime käynnistä.
Ensi viikon tiistaina olis sokerirasitustesti ensimmäistä kertaa.Palkitsen itseni sitten vauvantarvike shoppailulla jotta olis jotain mukavaa ootettavaa.=)

Reveria 31+5
 
Britney mikä vituttaa? :( Ihme mulla ei vtuta vaikka nää mielialat on aiemmin heitelly aikalailla,nyt on ollu ihmeen tasasta, voi johtua että mies on ollu kilttinä.. Aiemmin saatoin itkeä silmäni päästä jos hän lähti illan viettoon kavereidensa kanssa :D kyllä nää tunteet heittelee välistä rajustikki..

Mulla ahistaa istua, pitäs päästä aina kylkiasentoon.. Töissä pakko istua toimistossa niin sillon se vasta ahistaaki, tuntuu että vauva painaa ja ei saa kunnolla henkeä :/

Jee tänään poksuu taas viikot!

Karoliina 31+0
 
Kyllä on tosiaan tämä sivu hiljentyny! :(

Jos toissayönä pystyi nukkuun todella hyvin (tarvi vaan 2kertaa käydä vessassa), niin viimeyö menikin taas persiilleen. Jostain sain taas sellaisen extra närästyksen :mad: ja kolmeenasti yötä piti nukkua istaaltaan. Sitten oli olo helpottanu ja uskalsi laittaa normaalisti nukkuun.

Vauvat vetelee aamujumppiaan masussa =) Ihanaa tuntea kummanki liikkeet ihan selvästi :heart: :heart: Toinenkin on jo sen verran iso,että hänenki liikkeet tosiaan tuntuu!

:heart: Vimpula ja Vampula 30+3 :heart:
 
Huomenta!
Meikkis jäi tänään kotiin kovien alapääluiden kipujen takia. Perjantaina kävi töissä niin että jalat läks yks kaks alta, mut onneks työkamu sattu just olee vieressä ja otti miut kiinni. Mulla on seisomatyö ja nyt rupee olee kaikenlaisia vaivoja, varsinkin toi alaselän kipeytyminen ja lonkkaviat. Menen tänään fysiot. luo ja saan jonkinlaisia ohjeita ja tukiliivin, jospa niistä olisi jotain apua. Myös isoja vuotoja on ilmaantunut silloin tällöin. Kävin ylimääräisessä ultrassakin tarkastuttamassa tilanteen ja kuulema istukka on vaan niin pahassa paikassa et välillä vuotaa. Töö on kolmas raskaus ja ehdottomasti pahin mitä on ollut. Pitää vaan jaksaa vielä tovi ja toivoa, että kaikki menee hyvin, kolmaskymmenes viikko alkakoon tänään :)
 
karoliina87...huh että pystykin eilen olemaan pahalla päällä. tuttua toi että yhessä hetkessä itkee silmät päästään ja toisessa ei mitään :D musta tuntuu että alkuraskauden mielialat on palanneet! välissä oli mullakin vähän rauhallisempi kausi.

eilen oli kyllä niin kaamee päivä, joka asia alko itkettää ja tuntu siltä että kaikki on huonosti. tv-ohjelmatkin ärsytti ja masenti. kyllä mä tosiaankin veikkaan et nyt hormoonitoiminta alkaa valmistautua synnytykseen ja mieliala lähtee mulla taas vähän laskusuhdanteeseen....
 
Heipsan!

Hui, tää kirjoituskohta onkin muuttunut täällä sivulla.

Terkut työmaalta, toista työviikkoa loman jälkeen vietellään. Pehmeä lasku, tiistaina olin 3,5h töissä (ultran takia) ja perjantaina olin lomapäivällä :) Ei kyllä nappaa tää työnteko juurikaan... johtuu varmasti siitä, ettei ole enää kun vajaa 5 vkoa jäljellä. Toisaalta kollegat sanoneet samaa, ettei lomalta paluu töihin ollut ollenkaan missään määrin innostavaa...

Mä tosiaan kävin viime tiistaina vaavin koon takia ultrassa. Huh mikä ruuhka äpolilla oli. Kätilö oli aika nihkeä, mutta lääkäri oli todella tarkka ja tykkäsin muutenkin. Vauva kasvanut ja jalat sekä vartalo ehkä hieman ottanut kiinni edellisestä ultrasta. Pikkuriikkisen yli alakäyrän nyt kasvaa. Katsoivat tosi tarkasti virtaukset ja päänverenkierrot yms. 13.9 seuraava aika! Jos eivät meinaa antaa taas uutta aikaa niin alan itkemään ja vaadin sitä :LOL:

Mä en sitten loman aikana päässyt Facebookiin... sorry. Liityn kun ehdin!

Viime viikko menikin ilman miestä, joka oli kertaamassa. Nopeasti meni aika ja mun äiti oli siellä ultrassa mukana (hyvä että olikin, koko polikäynnissä meni yli 2h... huhhuh).

Olin pe-la tosiaan Helsingissä shoppailemassa ja täytyy myöntää että mä en enää jaksa. Perjantai vielä meni, mutta lauantaina jalat oli niiiiiin kipeenä! Vannoin etten kävele enää ikinä, mutta kyllähän sitä eilen taas jaksoi. Jännä miten tuo pallo tuossa rintojen alla voikin väsyttää niin kovin. Kumartaminen on viikossa hankaloitunut huomattavasti! Kohta täytyy pyytää apua jo kenkien jalkaan laittamiseenkin... josta puheen ollen, mitkään kengät ei juurikaan enää sovi näihin räpylöihin! HUuuuoooooh!

Täällä on tosiaan kirjoittelu hiljentynyt, höh. Mä taidan jatkaa sitten vain töitä...

Aplari ja Taikku 29+6 (huuii huomenna on jo 30!)

IlonaVonD, luin tuolta (oliko syyskuisista?) kertomaasi teidän esikoisen synnytyksestä, hui kauheeta! Tai ne tarkkailut. Hyvä että tekivät, mutta vähänkö pistää vihaksi ettei voida vaan leikata ajoissa. Mun pääkoppaan tuo ei mene...
 
Heipsan!

kemut meni joo ihan kivasti, vaikka hiton rankkoja noi aina on..
sain kaikki tehtyä jo hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista.

Tänään olenki ollu sitten tosi pirteä, sain nukuttua viimeyönä ;) , pessy turvaistuimen päälliset ja vaunujen sisustan...

Ukko lupas lähteä mun kanssa shoppaamaan loppuviikosta, saa nähdä onko mullakin sitten vitutus käyrä huipussaan :D
Koittakaahan jaksella!!

Mites te nyt kaikki sinne facebookkiin?? mites sen sieltä oikein löytää?

Hanita
 
Heissan!

Sokerirasituksessa kävin torstaina, enkä ole kuullut mitään vastauksia..joten se tarkoittaa että hyvin meni :) Jee!!! Sitä kyllä pelkäsin jonkin verran, ku äiti multa mittailee sokereita sillon tällön ja normaalitilassa mun sokerit ovat lähellä ylärajaa. Mut nyt selvittiin ja se on ihanaa!

Kotona hengailessa olen pessyt vauvan vaatteita..koppaa..vaunuja..rattaita yms vauvan "roinaa". Vauvalle on hankittu melkein kaikki käytettynä, ainut mihin haluttiin sijoittaa oli auton turvaistuin/kaukalo. Se käytiin ostaa Saksasta, Römer merkkinen.

Vauvan huoneen remontti on lattia- ja kattolistoja vaille valmis :) En kyllä oikee tiedä miten se pitäis sisustaa, mutta sinne voi ainaki viedä sit vaunut yms odottamaan.

En tiedä miten päin tämä kaveri tuolla masussa oikeen on...ku nykyään hän paukuttelee oikeassa kyljessä, ylämahassa ja vasemmalla puolella. Pari viikkoa sitten neuvolassa hän oli pää alaspäin.

Ens viikolla olis lääkärin aika.. jopa 40min! Luksusta.. Neuvolassa kun menee max 10min. Mitäköhän siel lääkärissä niin kauan tehdään..kai siel sais jutella kaikessa rauhassa synnytyksesta yms, mut mä olen niin huono esittää kysymyksiä.

Mukavaa viikon jatkoa!

Jyllanti ja Hippo 31+4
 
Britney Tiedän tunteen!!! Lisäks, että oon nykyään töitten jälkeen kotona kuin rättiväsynyt valas, on mielialat ihan pohjalukemissa. Oon yrittäny selittää tätä hormoneilla ja kai se sitä suurimmaksi osaksi onkin. Ainakin, jos seuraavaan nettitekstiin on uskomista:

Mielialat
- monilla äideillä raskaus saa tunteet kuohumaan
- itku on usein herkässä olipa syynä sitten liikutus, ilo tai suru
- kiukkuiset ja räjähdysalttiit odottajat eivät ole harvinaisia hekään
- mielialojen ailahtelevaisuus johtuu hormonipitoisuuksien jyrkistä muutoksista.

Eilen illalla itkin miehelle, että pelottaa, miten jaksan vauvan, tyttären (2v) ja raksa-ajan keskellä.. Tänä aamuna itketti, ku mietin, miten mukava ois kuitenki ollu jatkaa töissä vielä. Toisina hetkinä nauru pulppuaa ja on niin mukavaa! Haluaa rakastaa kaikkea ympärillään. Elämässä on kaikki hyvin, joten kai se sitte on vaan ajateltava, että tää raskaus hormoneineen teettää pääkopassa kaikenlasta.

Haluisin kuulla onko kellään vastaavia tuntemuksia?
 
Helou mammat!

Tänään on taas käyty neuvolassa ja tulipa terkalta noottia painonnoususta :D nyt on siis viime käynnistä (3vko sitten) tullu 840g/vko lisää painoa, joka siis ilmeisesti liikaa... Tuli kyl vähän yllärinä tommonen painonnousu ku mielestäni oon nyt rajottanu tota herkutteluaki :/ ja enpä oo huomannu mitään lisäkiloja missään muutenkaan. Oon aina ollu ihan normaalipainonen, bmi20-21, ja koko tän raskauden aikana on nyt tullu yhteensä 8kg painoa.

Sf-mitta oli kans toinen ylläri, kolmessa viikossa tullu 7cm lisää :D viime käynnillä 25cm, joka sillon oli keskikäyrän alapuolella ja tänään oliki jo 32cm, eli kaikkien käyrien yläpuolella! Huhhuh... Tätä vauhtia musta tulee vielä kunnon valas :D jänskättää vähän, ku nyt jo on tukala ja epämukava olo suurimman osan ajasta...

Niin ja täällä ollaan nyt suppareiden takia sairaslomalla, meinaan jo nyt kuolla tylsyyteen vaikka oon vast pari päivää lepäilly kotona... lääkärissä kävin sunnuntaina Diacorissa, kun supistuksia alkoi töissä olla muutama tunnissa, ja n. joka kolmas jo kipeä... Ei kuitenkaan ollu mitään muutoksia kohdunsuulla tai -kaulassa, jee :) oli onneks mun lempparilääkäri sunnuntaivuorossa siellä, tosi tehokas ja ystävällinen ollu aina mulle. Tosin tällä kertaa kesti vähän pidempään lääkärikäynti kun tohtori halus soitella Jorvin äippäpolille ja kysyä haluuko ne varmuuden vuoks ultrata vai miten niillä on näissä jutuissa ollu tapana.. Ei kuitenkaan vielä pyytäny siellä käymään, sit vasta jos alkaa suppareita tulla enemmän tai kipeempiä! Oon kyllä nyt jo huomannu eron, enää tulee pari tunnissa kun ei tarvii seistä tuntitolkulla ja jos tuntuu siltä että pitää pötköttää/istua hetki niin onnistuu :) Mut enpä tiedä päästääkö nuo enää töihin ollenkaan, äippäloma mulla siis alkais 3vkon päästä.

Huhhuh, tulipa raapustettua :D Nyt varmaan muaki taas näkee täällä enemmän ku on niin tylsää et roikun koneella koko päivän... :S

Tinttti ja minimies 31+5 <3 :)
 
Moikka!

Voihan kyynel kuinka hiljainen tää palsta on :( Sieltä vauva.fi vaihdoin tänne kun se oli aivan kuollut, mutta nyt on tämäkin! Onko kellään tietoa missä keskustelu olisi aktiivista? Täytynee alkaa etsiä palstoja... käsittääkseni se FB on vähän erilainen, joten uskon että tykkään tästä keskustelupalstatyylistä enempi :)

Mulla poksui eilen 30 täyteen ja unohdettiin ottaa masukuva! : / Oireetkin alkaa olla päivä päivältä selkeämpiä. Aina kun lääkäri/neuvola/kaveri/tms kyselee voinnista niin oon sanonu vaan että turvottaa enkä keksiny muuta valittamista. No nyt alkaa selässä jo tuntua ja oikea polvi on kipeenä... maha on kipee ylipäänsä.

Tintille tsemppiä saikulle! Voin niin uskoa, että on tylsää. Mä varmuudelta jo nauhottelen kaikkia höpöohjelmia, mitä sitten katon äippälomalla/mahdollisella saikulla ;) Minähän saisin kanssa saikkua loppuun asti, jos haluisin, mutta en henno vielä ottaa, pälli leviää kotona (tai sellanen pelko on). Toisaalta tää turvotus vaan pahenee kokoajan, joten voi olla että pari pv voisinkin lepuutella ja katsoa helpottaako se. Mihinkään ei koske oikeestaan turvotuksen takia, mutta inhottaa kun sormuksista menee yli 2 kokoa suurempi sormeen ja sellasethan nakit nää on muutenkin.

Voihan munkki, menee hermo, kun tää kirjotuskenttä sekoilee kokoajan. Onko muilla samaa ongelmaa? Kokoajan rullaantuu toi scrolli tohon ylös!

Me täällä ihmetellään miehen siskon käytöstä sen lapsen kanssa. 3kk vauva kuulemma vierastaa niin kovin että älkää tulko lähelle. Pappakin saa n. 2metrin päähän tulla, "tää lapsi on niin ujo ja vierastaa että alkaa huutamaan". Kas että hymyili kun näki meidätkin. Mutta ei tulla lähemmäksi, hyvänenaika hänhän voisi saada vaikka huomiota meiltä ja voitaisiin leikkiä hänen kanssaan! Voi terve. Eikai mustakin tule samanlainen pimpo äiti, sanokaa, ettei? Pliis!

Aplari ja Taikku 30+1
 
Viimeksi muokattu:
Hiljasta täällä tosiaan!
Pidetäänpähän palsta aktiivisena. Musta tää on kivempi kuin FB. Vaikka sielläkin olen ja käyn lukemassa. :)

Tänään taas poksuu viikot (32.. huimaa). Huomenna neuvola. Saa nähdä missä mennään. Välillä ollut hirveitä oireita mut nyt taas ollut pari päivää tosi hyvä olla. Selkä ollut kipeenä ja maha painaa ihan hirveesti jokapaikkaan. Ipanakin mahassa melko aktiivinen jaksaa olla. Tavallaan hyvä juu mutta kun sattuu.... Sormissa näyttää olevan vähän turvotusta.

En ole vielä(kään) ostanut mitään tälle uudelle vauvalle. Äippäpakkaus tuli ja muut on melkein kun olemassa. Tai siis miehen sisko hommaa kaikenlaista. Hänellä on viimeisin lapsi 2 vee joten heiltä tulee taas samaa tavaraa kun oli meidän esikoisella käytössä (katosta roikkuva kehto, turvakaukalo ja ainakin tuo vaipanvaihto-alusta). Eli aika kivasti täällä kaikkea jo.

Muuten ei mitään ihmeempä.. Äitiysloma alkaa 20 päivän päästä.. jee jee.. vaikka työt kyllä jatkuu.

Tsemppiä itse kullekin odottajalle :).

HE ja pupu (32 +0)
 
IlonaVonD täällä pitkästä aikaa :D On kyllä sääli että tällä palstalla keskustelu on hiljentynyt, vaikka itse tunnustan että tuolla fb:ssa tulee luuhattua vähän liikaakin. Kuitenkin tykkään tästä palstasta enemmän, on helpompi seurata vanhoja juttuja ja kirjoitella pidempiä tekstejä. Enemmän asiaa, vähemmän hölötystä (joka sekin on tietty tärkeää...) Ja mietin sitäkin, että musta on ihanaa lukea täältä elo-syyskuisten synnytyskertomuksia, on vähän sääli jos pienemmillä viikoilla perässä tulevat odottajat ei pääse lukemaan marraskuun kertomuksia ollenkaan :/ Tule Aplari sinne fb:hen kokeeksi katsomaan, aluksi vastustin sitä (lähinnä siksi kun en luota fb:n yksityisyysasetuksiin pätkääkään), mutta on siinä kyllä jotain koukuttavaa, ja kommentteja tulee n minuutin kappalevauhtia. Ja kiitos synnytyskertomuskommentista, oli se ekat 2 v kyllä aika hurjaa.
 
Vielä pikainen (.): vointi aika hyvä niin pitkään kun muistaa välttää kävelyä. Polkupyörä on ollut ahkerassa käytössä, haen 3v:n tarhasta pyörällä ja puistoon/kirjastoon pyöräillään, se on itse asiassa tosi kivaa kun napero näkee maisemia ja viihtyy kyydissä :) 5vk vielä olisi töitä, ja nyt ainakin tuntuu että hyvin jaksaa (kevyt toimistotyö 6h päivässä). Yöt meni muutaman viikon ajan hyöriessä ja pyöriessä ja mukavaa asentoa etsien, nyt keksittiin laskea makuuhuoneen lämpötilaa ja oon nukkunut paremmin. Se kyllä kummasti vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen kun on levännyt! Äitiyspakkauksesta tuli päätös maanantaina, kivaa, ja kolmekymppisiä pääsen poksumaan ensi viikolla. Loppusuora häämöttää!
 
Heips vaan kaikille!

Kävin neuvolassa maanantaina, ja ekaa kertaa esikoisen kanssa. Meni hyvin, pärjäs hienosti tätin kanssa sillä aikaa kun kävin antamassa pissanäytteen, ja viihtyi lattialla sen aikaa kun kuunneltiin sydänäänet, eikä pelännyt edes dopplerin ääntä, vaikka neuvolan vanha kone pitää aikamoista meteliä..

Painonnousu: +233g/vko (Hullun vähän)
Verenpaine: 118/67
Hb: 124 (jes paras tähän mennessä!)
Sf: 24 (alakäyrän alapuolella reippaasti :/ ) Selviää kahen viikon päästä mihin suuntaan lähtee menemään, nyt oletetaan viel et asento oli outo tai maha on lähten laskeutumaan tms.. Onko kellään laskeutunut jo näin aikasin??
Syke 145

Tarjonnasta ei osannu sanoa vielä mitään, mutta itestäni tuntuu että siellä onneks taidetaan olla raivotarjonnassa :)

Sain tilattua itelleni kauratyynyn, sen verran on iltaisin jo supistukset juiminu selkää, et tahoin lämpösen kaverin ajoissa, viimeks mulla ei ollu sellasta, ja totesin synnärillä sen parhaaks kaveriks!

En ole vielä saanut aikaseksi alkaa kattomaan vauvan vaatteita valmiiks, ja muutenki tarvis kaikki äippäpakkauksen vaatteet pestä ja laittaa sänkyy valmiiks ja ja kaikkee pitäis tehä, meinaa iskee jo pien paniikki, vaik toisaalta tuntuu ettei oo mikään kiire. Mun pääkoppa luulee vissii et oon viikolla 25 ja aikaa on paljon viel jäljellä :D Mut sunnuntaina on korkeintaan 10viikkoa ja vauva on sylissä, apua! 5viikkoa täysiaikaisuuteen, hui!!

Sairaalakassiakin vois alkaa harkita pakkaamaan... sit ois sekin valmiina jos sitä yllättäen tarvii.. kun nää viikot kerta menee näin nopeesti :p

Santara & Mönninkäinen 31+3
 
Hei mammat!

Tylsistynyt saikkuilija täälläkin. Jouduin viime viikolla jäämään pahoinvoinnin, päänsäryn ja väsymyksen vuoksi saikulle. Ensi maanantai on näillä näkymin viimeinen sairaslomapäivä, katsotaan siitä sitten eteenpäin. Jos silloin pystyisi töihin palaamaan, olisi enää pari viikkoa jäljellä.

Ilo09: Voi kuule, kyllä on täälläkin hormonit vieneet naista mukanaan! Siitä tuo saikun tarve alkoikin kumpuilla kun väsymys ja hormonit sai illat töiden jälkeen kulumaan itkeskellessä. Eikä itkuun ollut oikein syytäkään, mutta kun se alkoi, sitä sitten kesti.. Nyt on lepäilyn myötä helpottanut sen verran ettei miesparkakaan joudu itkevää vaimoa joka ilta katselemaan.

KELA:n päätöstä äippärahoista odotellaan täälläkin. Viime viikolla sanoivat että tällä viikolla tulee, joten jännityksellä odottelen.

Huomenna neuvola. Saan ainakin kuulla että onko hemoglobiinia saatu rautaa popsimalla ylöspäin. Muutenkin pitää siitä aiheesta jutella, kun Obsidanin kanssa on ollut ripuli oireena jo viikon.

Aikamoista valivalia siis täälläkin :)
Leeniliini 31+6.
 
Leeniliini, mulla kanssa tuntuu että Obsidan on alkanu käymään mahaan. Ei enää mene sekasin, mutta särkee jos ottaa sen vähänkään aiemmin ku ennen nukkumaan menoa. Kätilö unohti vielä ottaa hemoglobiinin, joten menen huomenna työterveyshoitajan pakeille joka vierailee täällä työmaalla, ottamaan sen. Väsyttää kyllä aika kovin. Vielä on varmaan 3/4 Obsidan paketista jäljellä eikä hentois roskiin heittää...

Mä en ole pienessä mielessä miettinyt sairaalakassia, vaikka veljen vaimolta kyselinkin mitä hän sinne pakkasi. Tuntuu että ne/te muut pääsee synnyttämään mutta mulla sinne on ikuisuus... ;)

Ilona, no kun pitäs eka saada kirjauduttua koko FB:iin ;)

Kelan päätös tuli viime viikolla. Hmm.. mä en osaa sanoa onko se oikein vai ei. Puhuttiin sekä vuoden 2009 tuloista, että tämän vuoden 6kk ajalta, vaikka ei niissä eroa juuri ole. Täytyy soitella sinne, onneksi se neuvonta on klo 18 asti auki. Musta nuo Kelan kaikki paperit on aivan hepreaa, eilen kyselin 4D ultrasta tullutta päätöstä että mitä ihmettä nää "hylkäys"jutut tarkoitta... sain muuten aivan törkeän hyvää asiakaspalvelua! Pointsit Kelalle ja sille ihanalle naiselle :kiss:

Vkl ristiäiset ja koska ei olla kummeja, ei oikein tiedetä mitä hankittaisiin. Vahvimpana on nyt vauvakirja, aika neutraali mutta pidempiaikainen muisto.

Aplari ja Taikku
 
Sairaalakassista, noo mulla varmaan jää pakkaaminen siihen kun tulee lähtö. Tärkein tavara neuvolakortin lisäksi mulla on kamera ja ne pyörii kuitenkin tässä lähellä kun niitä melkein päivittäin käytetään. En oikein tiedä mitä muuta sinne tarttis laittaa näin alkuun. Mies osaa kyllä tuoda ja pakata kaiken muun eli hammasharjan ja rasvan. Vauavan vaatteita ei voi vielä laittaa mihinkään valmiiksi, koska tyty menee levittelemään ne kuitenkin. Osaa kiivetä tuolin kanssa joka paikkaan.

Kurja homma kun hiljenee täällä, mä onnistun näköjään osumaan aina näihin pinoihin mitkä menee jossain välissä fb:hen. No onneksi täällä kuitenki muutama käy aina välillä.

Täällä on kunnon selkäkivut tulleet kaveriksi, ei auta panadoli yhtään. Onneksi jääpussi auttaa ja saa sen avulla unenpäästä kiinni. kumarrella ei kannata tai voi jäädä jumiin. Haastetta tytyn kanssa olemisiin kun on pahana. onneksi ei ole ihan koko aikaa noin pahana. Koska tossa jamassa mä en pääse edes hakemaan tai viemään tarhaan tytyä. Noo aika näyttää miten käy.

sokerit täällä seilaa, ihmettelin kun syöt ja sokerit putoaa, eihän sen niin pitäis mennä.

Meillä alkaa vissiin olemaan vauvalla kaikki hankittuna. Tosin haaveilen siitä ruskovillan unipussista et voi olla talvivauvalle hyvä. Ja meinaan hankkia, sitten kun pääsen jaloilleni ja liikkeelle kunnolla. Esikoinen kun on nyt vasta alkanut hyväksymään peiton päälleen, jos toinen on samaa maata niin pysyy ainakin lämpimänä ja tottuu heti siihen. Meillä on isomman fleece pussi, mut se on alkuun liian iso. Esikoinen kun syntyi keväällä ja kesä kuuma niin siinä sit varmaan oppi et ei peittoa kun hikoilee, ja oli kuumakalle muutenkin et ei voi vieläkään pukea samaa tasoa kun itteäni.

Unico ja Mötky 30+5
 
Unico Mie en ois varmaan osannu pakata lähdön hetkellä kassiin mitään, oli niin yllättäviä mulle ne oikeat supistukset, et kiroilin vaan, ja yritin saada aikaa kulumaan facebookissa ja täällä kaksplussalla :LOL: Ja selkäkipuihin kannattaa kokeilla tota kauratyynyä, mulle ihan loistava apu ollu ainakin!

Nyt ajattelin olla siis jo ajoissa liikenteessä, niin tulee kaikki tarvittava mukaan :) Miehelle ristikkolehtiä ja kynä, itelle kotiintulovaatteet (niitä mies ei osais ettiä vaikka antaisin kartan :D ) Pillimehuja, suolakeksejä, laturi, hygieniavälineet, rintakumit ja liivinsuojia, vaikka mitä, mitä en osaisi enää sairaalapöhnissäni mieheltä pyytää, ja neuvoa missä ne on :p

yritetään pitää tääkii aktiivisena :)


Santara & Mönninkäinen 31+3
 
Viikonloppuna käytiin ostamassa vauvalla useimmat tarvikkeet, vaunuja vielä odotellaan saapuviksi mutta nyt on turvakaukalo ja pinnis + hoitoalustat ja muuta tarviketta. Serkulta sain pahvilaatikollisen vaatteita lainaan :) sittereitäkin meillä on nyt kaksi käytettyä ja matkasänky.

Olo on enimmäkseen tosi hyvä, vähän huonommin saa nukuttua kuin ennen mutta useimpina öinä ihan ok kuitenkin. Ei supistele eikä ole kipuja - tosin itsellä on onneksi kevyt työ. Mutta kiva että pystyy koiran kanssa edelleen lenkkeilemään normaalisti jne. eikä ole tarvinnut olla saikulla yhtään.

Itseä vähän vaivaa kyllä tämä jatkuva painonnousu, vaikka yritän välttää herkuttelua sentään arkisin ja syödä vihanneksia ja hedelmiä paljon... 10-11 kg tullut jo ja varmasti tulee vielä lisää. Neuvolassa eivät kyllä olleet yhtään huolissaan.

Maha alkaa jo olla tiellä aika usein, ei saata oikeen kumartua. Vauva viihtyy koko ajan oikealla puolella, mutta on ilmeisesti jo pää alaspäin kuitenkin. Venyttelyt tuntuu mukavasti kylkiluissa :D Töitä on jäljellä enää ensi viikko, ihanaa, tekee kyllä jo mieli saada huilailla. Toki pitää sitten pestä vauvan vaatteita kuitenkin ja tehdä kaikkea sellaista kivaa pikkuhommaa.

Mariska* 33+2
 
Kivuliasta huomenta!

Luin eilen ennen töistä lähtöä tuota Unicon viestiä "ei uskalla kumarrella ettei jää jumiin" ja suunpielet nousi hymyyn, niin hassusti sanottu, MUKA. No antakaas kun menin kotiin. Alaselkää alko juilia tiistai-iltana ja eilen se pamahti. Ihan n. 20min aikana aivan jumiin selkä ja mikä kipu! Ja vain tuo ihan alaselkä, pepusta ylöspäin vaan oleva alue. Tuntuu, että se olis ihan puuduksissa ja kuuma. Ei voi juuri taivuttaa alaspäin eikä kyllä ihan suorassakaan olla... Kävin saunassa ja laitoin kauratyynyä, heti kun tyyny oli pois, särki. Voihan elämä! Ja mein neuvolan soittoaika on aina vaan klo 12-13... no odotan nyt sinne, ja tulin töihinkin (kai sinne vois soittaa aamustakin jos oikeesti on hätä?)! En ollut nyt varma aamulla, särkeekö... no nyt ainakin vihloo. Tästäkö tää oirehtiminen nyt alkaa? Olin niin ilonen, ettei ainakaa pariin kuukauteen ole sattunut selkään!

Niin ja autossa matkalla saunomaan tuli vielä ilmeisesti oikea kipeä supistus, kun ei meinannut pystyä istumaan ja mahaankin alko niin vietävästi koskea. Meni n. 1-2min päästä ohi...

Mariska, mua ahdistaa myös tää paino, varsinkin kun olin saanut hienosti pari kolme vkoa pidettyä sen, ettei juurikaan noussut, kunnes armas turvotus teki 2kg viikkoon lisää. Ei kukaan siitä kommentoinut, mutta siis oikeesti, mä olen niin valas! Ja myös masu alkaa olemaan täällä tiellä, ihan 1,5vkon sisään on vaikeutunut kaikki toiminta...

Aamuvalittaja Aplari ja Taikku 30+2 (älä rakas kulta vielä halua ulos....)
 

Yhteistyössä