Pitkästä aikaa :wave:
Postimestari ja
Toiveena, olen niin pahoillani menetyksistänne. En osaa sanoa mitään lohduttavaa, mutta toivon teille molemmille paljon voimia, jaksamista ja onnea seuraavaan siirtoon/hoitoon. :hug:
Täällä oli paljon hyviä ultrakuulumisia, onnittelut
toivis, Mollis, engeli, Uttis ja
Isla! Toivottavasti kukaan ei listasta unohtunut... Höh, ikävää, että Molliksella ja Islalla oli sattunut kohdalle tympeät ultraajat. Voi Mollis, en tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun luin kirjoitustasi Keken reisikuvasta ja killuttimista. Siis oikeasti, mistä tuollainen ultraaja on voinut löytyä??? Islalle onnittelut poikalupauksesta ja pahoittelut supisteluista. Toivottavasti kutsu äitiyspolille tulee pian ja jo sitä odottaessa lepäily auttaa.
H.o.p.e ja
nanniga, kovasti onnea plussista ja voimia ekan ultran odotteluun! Piinapäivien jälkeinen kakkospiina.
plastex saa kohta odotella jo äitiyspakkausta... Poden selvästi jonkinlaista rv-kateutta, kun olisin mielelläni itsekin jo noin pitkällä!
DQ:lla on jo ensi viikolla rakenneultra. Tuntuu käsittämättömältä, miten pitkällä te monet jo olette... puolivälissä ja jopa yli...
AdAstra, hyvä että sokeriarvot ovat pysyneet kurissa! Hauskaa että löysit hyvän kirppiksen ja vieläpä sait kassillisen tavaraa mukaasi. Ja sinullakin on rakenneultra jo noin pian...
En ole käynyt kirjoittelemassa vähään aikaan, koska täällä on oltu melkoisessa vuoristoradassa. Aluksi stressasin, typerää kyllä, oireettomuutta, kun niin monessa paikassa korostetaan, kuinka pahoinvoivilla äideillä keskenmenoriski on pienempi. Oloni rauhoittui vasta kuultuani, että kyseessä taitaa olla "sukuvika": myöskään oma äitini ei ole kärsinyt minkäänlaisesta pahoinvoinnista eikä oikein muistakaan raskausoireita. Helpotti kuulla, että joku on
oikeasti joskus onnistunut saattamaan eläviä lapsia maailmaan oireettomasta alkuraskaudesta huolimatta.
Seuraavaksi keksin jännittää, pääsenkö koskaan 11. raskausviikolle, kun olin joskus jostain lukenut, että keskenmenoja tapahtuu eniten 9. rv:llä/rv 9:llä. Kuinka ollakaan, rv 9+4 alkoi yöllä ilman ennakkovaroituksia verinen vuoto. Toivonkipinää piti kuitenkin yllä se, että vuoto väheni ja lähes loppui seuraavaan iltaan mennessä. Seuraavana aamuna soitin neuvolaan, josta ei sen sijaan toivoa juuri annettu. Lääkärissä paljastui, että vuoto ei tullut kohdusta vaan kohdunsuusta ja sikiöllä oli kaikki hyvin. Sain tulehdukseen antibioottivoide- ja hiivalääkekuurin, ja nyt toivon, että vuodot loppuisivat vihdoin kokonaan ja pysyvästi. Lääkäri epäili lugeja osasyyksi vuotoon, joten lopetin lääkkeet lähes seinään, kun päivät olivat juuri täynnä. Voitte kuvitella, että siinä vaiheessa myös lääkkeiden lopetus aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä... :ashamed:
Tänään nt-ultrassa pikku-B:llä näytti kaikki olevan oikein hyvin. Turvotus mitattiin, se oli ok, mutta veriseulaan ei haluttu osallistua. Käsittämätöntä, miten paljon pieni jo muistutti ihka oikeaa vauvaa... Ultranäyttöä katsellessani tajusin, että en vieläkään käsitä olevani raskaana. Että ihan oikeasti se pieni väkkärä on tässä minun kanssani, minun vatsassani... Pieni rakas. :heart:
Loppukevennykseksi pakko vielä kertoa äitini reaktiosta raskausuutiseeni. =) Hän kuuli uutiset rv 9+ ja totesi ykskantaan arvanneensa asian jo ajat sitten. Tivasin, josko turvonnut vatsani on syypää paljastumiseeni, mutta ei: seison kuulemma eri tavalla kuin ennen! :O Näinköhän raskaus on kuitenkin alkanut vaikuttaa jossain korvien välissä niin, että vaapun ympäriinsä kuin paremmillakin raskausviikoilla...? Vaateostoksille joudun ainakin suuntaamaan vielä tällä viikolla, sillä en mahdu enää vaatteisiini, vaikka paino on laskenut entisestään. Katoaako tämä turvotus ennen kuin vauvamaha alkaa näkyä vai muuttuuko se vain jossain kohtaa oikeaksi vauvamahaksi? Hämmentävää...!
Mukavaa loppuviikkoa ja hyviä vointeja kaikille!
C + pikku-B 11+1