**2010 loppu- ja 2011 alkuvuonna lapsettomuushoidoista plussanneet**

Pimpam, mielenkiintoinen tuo lääkärikäyntisäädös. Nimittäin meillä (helsingissä) ei käsittääkseni ole kuin kaksi lääkärikäyntiä koko raskauden aikana (rv28-30 on eka ja toinen rv36). Ultrat tekee kätilö. No, neuvolakäyntejäkin on niin kamalan vähän että ehkä nuo vain korreloi sen kanssa. Onneksi voin mennä työterveyden kautta yksityiselle aina jos jokin huolettaa (tosin nehän ei ole mitään varsinaisia neuvolalääkäreitä).

Apsu ja muut, painosta; eli rv8-rv22 välillä 5,7kg on liikaa...? vai oliko sulla tuossa välissä joku käynti jossa punnittiin ja oli tullut vain pieni osa tuosta...? saa nähdä mitä mulle sanotaan, varmaan neuvolan vaa-an mukaan painan kuin hevonen (viimeksikin näytti enemmän kuin kotivaaka), ja mulla siis oli eka käynti rv9 ja toka tulee olemaan rv22. Siinä on niin pitkä väli että vaikea sanoa mikä on ollut milläkin viikoilla painonnousu (ja kotona en saa selkeitä lukuja, heittelee niin kovasti). En ole syönyt herkkuja oikeastaan yhtään (ei tee mieli, kummallista), ja viime viikkoina muutenkin ihan täysin normaalisti kuten ennen raskautta (pahoinvoinnin aikana tuntui että piti olla koko ajan syömässä jotain), mut silti paino tuntuu nousevan ja maha kasvavan vauhdilla. Mullakin on aika kapea lantio, joten ehkä siksikin maha työntyy eteen jo alkuvaiheessa. No, en nyt viitsi näitä paino- ja mahankokoasioita murehtia, murehditaan sitten jos on aihetta.

Toivottavasti mekin saataisiin tietää sukupuoli ensi viikon rakenneultrassa. Kuinkahan yleistä on että se edes selviää...? Olen ymmärtänyt että kaikki vauvat ei halua sitä "näyttää".

Sydänjää, onnea plussasta ja että olet päässyt pidemmälle kuin ennen! Mulla monen vuoden hoidot takana mut ei yhtäkään plussaa (tai keskenmenoa) ennen tätä. Pelot on välillä tosi kovat, mutta välillä ne haihtuvat taustalle ja tunnen olevani lähes "normaali" odottaja. Kävin lapsettomuusklinikan psykologilla juttelemassa peloista plussan jälkeen, ja se kyllä auttoi kovasti fiiliksiin. Usein mietin hänen sanojaan kun alkaa taas pelottaa. Mekin on käyty muutamassa extra-ultrassa (yksityisellä, täällä ei neuvola tarjoa mitään ekstraa), ja se on totta että siitä tuleva turvallinen olo ei kauaa kestä. Olen kuullut samaa monilta muiltakin pitkään hoidoissa olleilta. Sanoisin että mulle suurin apu pelkoihin oli juuri se psykologi. Eikä ne silti täysin pysy poissa. Mulle lääkäri sanoi jo rv9 ultrassa (jossa jo näkyi että nt-ultra tulisi menemään hyvin) että keskenmenoriski on enää 1-2%, eikä se siitä pienene oikeastaan koko raskauden aikana. Olen siis yrittänyt ajatella että jos tästä raskaudesta aikoo nauttia niin parasta aloittaa heti, mutta välillä on tosi vaikea häätää pois niitä pelkopeikkoja. Toivottavasti se doppleri toisi sulle mielenrauhaa!

 

Silja Tii, mä kysyin th:lta neuvolassa, ett paljon saa paino nousta ennen seuraavaa neuvolaa ja ei se sanonut muuta kuin, ett normaali painonnousu koko raskauden aikana on noin 10kg.. Heh saas nähä! Meillä kotivaaka on armollinen, eli näytti vähemmän kuin neuvolan. Mutta kotivaakaan jo nyt on tullut puoli kiloo... Rv siis on nyt 11. Ja siihen seuraavaan neuvolaan on se 11 viikkoa. Mäkin haluun tuollaisen työterveyshuollon, johon kuuluu hampilääkärit ym..
Sydänjää, mä jotenkin ymmärrän sun pelon ja sen ettei uskalla nauttia, vaikka en edes ite oli km kokenut. Vois itsellekin tehdä hyvää jutella jonkun ammattilaisen kanssa, joka osaa asettaa oikeita näkökulmii asioihin.
Ilmeisesti oudot unet kuuluu raskauteen??? Näin viime yönä unta, ett saatiin lapsi ja se oli tyttö.. Mä en muistanut koko loppuraskautta, enkä synnytystä. Näin lapsen ekan kerran noin viikon ikäisenä ja totesin heti, ett sillä lapsella ei oo kaikki hyvin. Sillä oli oudot silmät. No, lasta en saanut pitää, kun mä olin siinä unessa jotenkin huonossa jamassa, kun en muistanut mitään. (jooh, katsoin ed iltana Housen, jossa oli mies, jolla oli muistamattomuutta.. ) Voi voi...

 

SiljaTii, luulen että se miksi terveydenhoitaja toppuutteli oli juuri se viikko nousu edellisestä neuvolasta. Eli melkein koko paino on minulle tullut vuoden vaihteen jälkeen. Ja meilläkin neuvolan vaaka on todella karmiva verrattuna kotivaakaan. Sillon kun kotona painoin aamuisin 63 neuvolassa paino näytti jo 66,6kg. Ilmeisesti suhtautuminen painon nousuun riippuu ihan neuvolahoitajasta.

Meidän lapsi ei ole mikään varma tyttö, koska juurikin yritti itseään piilotella kaikin voimin. Kävin välissä kävelemässä ja heiluttelemassa mahaa, jotta saisi paremman asennon sydämen kuvaamiselle ja sitten tuolle sukupuolitiedolle, mutta ei meinannut millään vaihtaa asentoa. Siksi meillä on vain varovainen arvio tytöstä, kun ei ainakaan ultrassa killuttimia näkynyt ja haarojen välissä oli viivoja joita ultraaja kutsui riisinjyviksi.

Me näemme miehen kanssa molemmat tasaisesti vauva unia. Miehen unet on veikeitä kumivauvoineen. Luin sieltä vau.fi kirjasesta jonka sain neuvolasta, että unet on hyvinkin normaaleja raskausaikana. Alkuraskaudesta tuntui, että normaalistikkin vilkkaat unet siitäkin vilkastui.

Sydänjää- suuret tsempit raskauteen. Itsellä pelko on liikkeiden tuntemisen myötä hieman helpottanut. Toivottavasti sinullakin tulisi vielä hetki kun uskaltaisin nauttia raskaudesta. Luulen että lapsettomuushoitojen ja keskenmenon jälkeen, minullakin siis ollut alkuraskauden keskenmeno, pelko lapsen menetyksestä on suuri. Olen itse miettinyt onko osa syynä ihan se, että jos tämän lapsen menettää, kauan uudelleen raskautumiseen menee. Suosittelen minäkin ammattilaiselle juttelemista, minun olisi pitänyt itse mennä juttelemaan viime keväänä, kun olin hoitojen ja oman itseni kanssa todella pohjalla. Onneksi kävi elämänmuutoksia joiden kautta niistä selvisin.

Onko teillä monellakin neuvolassa mahdollisuus ultraan? Meillä ei ole ja ylimääräisiä ultria ei muutenkaan ole ellei itse hakeudu yksityiselle. 4D kiinnostaisi, mutta toisaalta sillä rahalla saisi vauvalle ostettua paljon tarpeellisiakin asioita.

 

Sydänjää, täällä yksi megapelkääjä illmoittautuu myös. Lapsettomuutta takana vuosia ja yksi clomikierron alkuraskauden keskenmeno 2008 sekä ekan ivf:n 2. PAS:sta raskaus joka meni huomattiin keskenmenneeksi viime tammikuussa rv 13+3. Sikiö oli menehtynyt vkolla 11 eli aika myöhäisessä vaiheessa. Oli ihan hirveä järkytys tuo keskenmeno koska olin jo ns "turvallisilla viikoilla" enkä ollut edes tiennyt sellaisesta kuin keskeytynyt keskenmeno. Olin kuvitellut että ain vuotaa kun tulee kesken. Nooh, järkytyksestä selvittiin.
Nyt joulukuussa plussasin toisen IVF:n 1. Pas:sta ja tämä raskaus alkoi kaksosraskautena. Kuitenkin toinen sikiö menehtyi r-viikolla 9. Onneksi toinen on ollut terhakka ja tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ilman vuotoja menehtyneestä sikiöstä huolimatta.
Koko alkuraskauden ajan olen kuitenkin ollut jatkuvasti huolissaan. Kaksoset ultrattiin viikolla 7. Rv 9 neuvolassa kuultiin vain yhdet sydänäänet ja kävin sitten rv 10 yksityisellä ultrassa mielenrauhan vuoksi ja siellä huomattiin toisen lopettaneen kehityksen... Tästä alkoi vuodon kyttääminen ja pelko että toisellekin tapahtuu jotain. Kävin viikottain kuuntelemassa neuvolassa sydänäänet ja panikoin kaikkea mahdollista. "Onneksi" pahoinvointi oli voimakasta, se loi uskoa siihen että raskaus jatkuu. Vko 11 oli pahin piinaviikko, tuolloin sikiö vuosi sitten menehtyi. Sydänäänten kuuntelu kuitenkin auttoi jaksamaan aina muutaman päivän eteenpäin.
Nt-ultra oli 11+6 ja tuolloin oli kaikki pienellä hyvin. Tämän jälkeen olen pystynyt ottamaan hiukan rauhallisemmin. Kävin vielä kuiten 13+3 uudestaa ultrassa, koska lääkäri halusi vielä tarkistaa menehtyneen kaksosen koon. Pieni oli surkastunut ja pussi lysähtänyt ja tulee kuulemme ulos sitten kun vauveli syntyy. Mieli huojentui noista uutisista ja nyt olen jo vähän luottavaisemmalla mielellä. Jos nyt menee jokin vikaan niin on kyllä ihan HELKUTIN huono tuuri! Paremmat mahdollisuudet on nyt onnistua kuin epäonnistua. Näin yritän ajatella.
Omalla kohdalla, ja varmaan muillakin meillä lapsettomuudesta kärsineillä huoli varmaan johtuu siitä ettei osaa luottaa oman kehon kykyyn kantaa lasta. On niin monta epäonnistumista takana, että miettii jatkuvasti että minussa on jokin vika minkä vuoksi kuitenkin jokin menee pieleen...
Ja kun ei voi todellakaan ajatella niinkuin monet helposti onnistuvat ajattelevat; että "jos menee kesken niin ei ollut elinkelpoinen yksilö, tehdään uusi entistä ehompi vauva!"
Tsemppiä sinne! Kyllä se varmasti helpottaa kun 12 vkoa on täynnä ja masu alkaa kasvaa. Eikä mene kauaa kun tunnet pikkuisen liikkeetkin. :heart:
Täällä tuntuu jo pikkuisia kutituksia ja kuplimisia alamahalla silloin tällöin!

Pirpana + "Onni" rv 16

 

Tervehdys kaikille!

Vieläkö tähän pinoon mahtuu mukaan?
Tämä tuntuisi luontevimmalta paikalta kirjoitella, kun täällä kuulostaa olevan muitakin megapelkääjiä..
Ollaan toivottu lasta jo lähemmäs viisi vuotta mieheni kanssa. Päätimme siirtyä yksityiselle hoitoihin ja nyt on ensimmäinen icsi takana.
Ja eilen, pp14, tein plussan testiin :O Tietenkään en yhteen testiin luottanut vaan tein haamun toiseen testiin ja tänä aamuna kolmanteen.. Eli ilmeisesti olen raskaana! Tämä asia vain tuntuu niin hauraalta etten oikein uskalla edes ääneen sanoa. Toisaalta olen niin onnellinen että tekisi mieli kertoa kaikille..

 

Sf-mitasta mulla otettiin neuvolassa viimeksi, eli viikkoja silloin 16+4, ja mitta oli 17,5cm. Eihän se neuvolakortin taulukko edes ala noin aikaisilta viikoilta, mutta jos tuo lukema olis tullut silloin rv 18, mistä taulukko alkaa, niin se olisi ollut yläkäyrän yläpuolella :O Oon siis normaalipainoinen ja omasta mielestä maha on sopusuhtainen.. Ja suoraan sanottuna oli paha mieli sen neuvolakäynnin jälkeen, kun tuntui, että onko kaikki nyt kunnossa varmasti. Neuvolantäti ei siis kommentoinut tuota lukua mitenkään..

Painosta eli viimeksi rv 16+4 neuvola reissulla oli painoa tullut tasan 2kg. Nyt on omien mittausten mukaan tullut kilo lisää, eli yhteensä 3kg. Luulen, että ensi viikon neuvolassa saatetaan "päästä" lähemmäs neljän kilon nousua, kun siellä ei edes vähennetä vaatteita painosta, ja kotona käyn kuitenkin alasti vaakalla..

Ensi viikolla on keskiviikkona neuvola ja torstaina rakenneultra. En edes osaa jännittää, paitsi sitä, selviääkö pikkuisen sukupuoli.

Jännittämisestä ja pelkäämisestä muutenkin, mulla on jotenkin tosi rauhallinen ja luottavainen mieli. Enkä alun jälkeen ole oikeastaan ollenkaan stressannut enää.. Joskus mietin, että pitäiskö pelätä enemmän, ja osaanko sitten varmasti olla tarpeeksi kiitollinen tästä lapsesta... Ja mietin myös, että olisinko vielä parempi äiti, jos tätä pienokaista olisi odotettu useampia vuosia. (Meidän lapsettomuushan jäi melko lyhyeksi näin jälkikäteen ajateltuna, kun ensimmäinen icsi onnistui, niin yhteensä lasta yritettiin "vain" 1v8kk)

Danita ja pikkuinen 19+5

 

Virvatulia Onnea plussasta. Mahtavaa, että taas on yksi onnistuja lisää.
Meillä kaikilla taitaa olla enemmän tai vähemmän pelkoja raskauden etenemisen suhteen.
Pirpana74 kiteytti asian hyvin pariin lauseeseen:
Ja kun ei voi todellakaan ajatella niinkuin monet helposti onnistuvat ajattelevat; että "jos menee kesken niin ei ollut elinkelpoinen yksilö, tehdään uusi entistä ehompi vauva!"
Meillä ei enään tämän jälkeen tehtailla vauvoja. Jos tämä nyt päättyy, niin se on lopullinen tuomio lapsettomuudesta sitten.
Mulla oli jo aika levollinen olo tämän viikon, kun on jo takana se aika kun viimeksi alkoi km. No eipä sitä olotilaa kauaa kestänyt. Eilen tuli koko päivän pientä tuhruttelua. Viimeksi km alkoi juurikin tuhruttelemalla. Heti tuli niiin paska fiilis kun olla voi. Olin vielä viikonloppukylässä serkun luona, joka ei tiedä asiasta yhtikäs mitään. Yritin sitten olla reippaana kaupungilla shoppailemassa ja viettää iloista iltaa. Ei tuntunut mitään raskaus oireita, ei kuvottanut koko päivänä, tai sitten se tuntemus peittyi sen armottoman vi*******n alle. Yritin vain kerätä itseäni kasaan koko päivän ajan ajatuksella, että tuhrua voi olla normi raskaudessa ja olla muka iloinen shoppailija. En halunnut kertoa totuutta.
Tänään aamulla sain viimein kyläreissuni päätökseen ja tämä päivä onkin mennyt ihan hyvin. Tuhrut on pysynyt pois, toistaiseksi. Silti pelottaa niin vietävästi.
Ihaillen katselen, kun moni on laittanut olevansa rv 14 tai 19. Vau! Voi kun joskus pääsisi sinne asti. Joskus, siis joidenkin viikkojen päästä on pakko olla niissä lukemissa.

 

Heippa!
Mie olen tämmöinen palstataustailija, luen aktiivisesti teidän pinoa, mutta en kirjoittele. Nyt kun pelkääminen ja huolehtiminen tuli esille, niin pakko kommentoida, etenkin kun Jenna kadehti tuossa noita isoilla viikoilla olevia.
Meillä plussan toi viime lokakuussa ensimmäisen ICSI:n tuoresiirto, jossa siirrettiin kaksi - meidän ainoat alkiot - ja yksi kiinnittyi. Koko raskausaikaa on leimannut hurja huoli ja pelko, vaikka kaikki on mennyt hyvin. Yhtään tippaa tuhrua ei ole tullut ja kivutkin on olleet normi liitoskipuja.

Ensin ajattelin että helpottaa kun näkee sykkeen varhaisultrassa. Eipä helpottanut. Sitten nt-ultran piti rauhoittaa mieltä. Riskiluvuksi saatiin 1:21000 ja silti huoli painoi. Sitten ajattelin, että kunhan liikkeet tuntuu, voin nauttia olostani. Ensimmäiset liikahdukset tunsin jo rv 17+, jolloin sain myös supistuksia, jotka saivat minut huolesta suunniltaan. Lääkäri tutki kohdunsuun, kiinni oli, ja silti huolestutti. Rakenneultrassa näimme viikkoja vastaavan, kaikin puolin rakenteellisesti normaalilta vaikuttavan ihanan pienen odotetun rakastetun tyttömme. Ehkä kaksi päivää olin onneni kukkuloilla, ostimme vaunut, kaukalon ym. Ja uskoin että meillä todella tulee ihana vauva.

Yhä kuitenkin pelko ja huoli jäytää oloani, enkä pysty nauttimaan raskaudesta täysin rinnoin. Jos liikkeet tuntuvat yhden päivän vähemmän, aavistelen kohtukuolemaa ym. kamaluuksia. Onneksi mieheni on itse optimismi, muuten olisin varmaan tullut hulluksi. Hän jaksaa kannustaa ja vakuuttaa että kaikki on hyvin. Välillä uskon itsekin niin, välillä tuherran itkua.

Yritän kai vaan sanoa, että yritetään nauttia raskaudesta siinä hetkessä, me pelkääjät, ja varokaa sitten kun -ajatuksia. Viikkojen eteneminenkään ei aina poista pelkoja sen paremmin. Minun seuraava sitten kun -etappi on rv 30, jonka jälkeen syntyneistä vauvoista suurin osa selviää. Hyvää vointia ja raskausonnea kaikille!

Viu ja elviira rv 24+3

 

Kiitos Viu kommentistasi. Tuonne kiukkuketjun puolelle äsken tilitin kuinka taidan uskoa että puheet onnellisesta odotuksesta ovat suurta shittiä
Kyllä minä uskon vielä mieleni rauhoittuvan, ehkä, kun saan nähdä jotain konkreettista, että siellä on elämää. Enhän ole vielä päässyt edes varhaisraskauden ultraan. Oli mulla jo melko levollinen olo, kunnes tuhru toi takapakkia henkiseen hyvinvointiin.
Tosi komeeta kun piti töissä kertoa tästä asiasta heti plussauksen jälkeen, koska osa työnkuvastani on vaaraksi raskaudelle. Pomo tietää ja työkamut alkaa hiljalleen ihmetellä kun työnjaossa on alkanut ilmetä epäloogisuutta. Pakko se on pian heillekkin paljastaa, että miksi mä toikkaroin ikäänkuin mielivaltaisesti työmaalta toiselle. Yleensä raskaudesta taidetaan kertoa työpaikalla vasta kuukauden tai parin kuluttua. Joskus sitten kun ollaan päästy sinne ns. turvallisille viikoille kun km riskin pitäis pienentyä.
Sekin ottaa päähän, kun ei saa rauhassa pitää omana tietona raskauttaan ja kertoa siitä vasta sitten kun siihen on itse valmis. Ärsyttää kun piti mennä jollekkin "vieraalle" ihmiselle, eli työnantajalle kertomaan ensimmäisenä, että pissin eilen plussan tikkuun.

 

Näitä pelkojahan on varmaan meillä kaikilla. Ollaan jouduttu mitä ilmeisimmin jo pettymään niin monta kertaa, ettei tästä raskaudesta uskalla iloita täysin rinnoin. Jatkuvasti pitää miettiä jokaista nippausta/vihlausta ja pelkään ihan hirveästi kohdunulkoista Nyt on nippailut rauhoittuneet (mutta niitä edelleen on =) ), mutta kokoajan on etova olo ja vatsa kovana. Mitään vartalon myötäisiä vaatteita ei voi pitää ja toppahousutkaa ei mene enää kiinni. Pitää kiskaista kelkkailupuvun housut jalkaan ja sitäkös ihmiset ihmittelee : /
Kellekkään ei olla vielläkään kerrottu ja varmaan odotetaankin sinne 12+. Viikon päästä olisi se ensimmäinen ultra. Ovatkohan kummatkin viellä matkassa :heart: :heart: ???

Katjuska+ vimpula ja vampula 6+2

Ja onneksi olkoon Virvatulia :flower::heart::flower:

 

Kiitos vastauksista!

Meidän taustamme on sellainen, että ekasta icsi:istä tuli tuoresiirrosta plussa. Tuolloin en pelännyt yhtään, olin ihan varma, että viimein me saadaan se vauva ja olin niin onnellinen. Oltiinhan me odotettu jo niin kauan. Alkuraskauden ultrassa sitten todettiin, että pieni oli jäänyt kehityksestä jälkeen vaikka syke löytyikin ja viikon päästä seuraavassa ultrassa sykekin oli jo kadonnut. Toisen ICSI:n tuoresiirrosta plussasin myös ja sen kanssa ei ehditty ultraan, meni kesken rv 6. Toisessa en muuta tehnytkään kuin pelkäsin, tuhruvuoto alkoi heti testin jälkeen ja kesti lopulliseen loppuun saakka.

Mä oon yrittänyt olla jollain tavalla kohtuullinen ja ajatella, että km on yhtä rankka paikka helposti raskautuneille, vaan ilmeisesti se ei sitten kuitenkaan ole.

Jooh, mutta näiden kokemusten jälkeen sellainen perusturvallisuuden tunne elämään ylipäätään on kateissa. Meillekin tämä jää ainokaiseksi, jos nyt saadaan pitää. Loppujen lopuksi meillä on siirroissa ollut raskautumisprosessi ollut hirveän hyvä, 50% on johtanut plussaan. Mutta jos ajatteleekin, että se toinen vaatisi samat kolme hoitoa ja keskenmenoja niin ihan hulluhan sitä olisi, jos siihen vapaaehtoisesti lähtisi.

Kuukauden olen odottanut doppleria lainaan, jospa se VIIMEIN tänään tulisi ja pääsisi kokeilemaan.

 

Heippa! Jospa minäkin viikkojen poksumisen myötä uskaltaisin ilmoittautua mukaan. :wave:

Taustalla useampi vuosi luomu- ja semiavusteista yritystä, kunnes vihdoin plussasimme 1. IVF:n tuoresiirrosta helmikuun alussa. Esikoista odotellaan saapuvaksi 9.10.11. Viikkoja koossa tänään 11+0.
Lueskelin aikaisempia kirjoituksianne peloista, ja jotenkin ne tuntuivat omilta. Vuosien epävarmuus, pettymykset ja epäusko värittävät arkipäivää niin paljon, ettei raskaudesta oikein osaa iloita. Kuukausipinokin tuntuu siksi kovin vieraalta, kun ei uskalla hehkuttaa ja nauttia, kun pelkää kuitenkin pahinta. Torstaina on np-ultra ja olen jotenkin henkisesti varautunut pahimpaan. Eilen shoppailureissulla törmäsin kahteen down-lapseen, ja pidin sitäkin jo aivan varmana merkkinä tulevasta.
Pikkuinen on ultrattu kahdesti, ensin varhaisultrassa hoitoklinikalla (jossa koko vastasi 6+6, vaikka viikkoja oli kasassa hedelmöityksen mukaan 7+3 -> ensimmäinen huolenaihe) ja toistamiseen ekassa neuvolassa, viikkoja 9+0. Sydän kyllä sykki vimmatusti kaverilla.
Raskausoireita mulla on oikeastaan vain kuolemanväsymys (mikä nyt alkaa jo helpottaa), ummetus, kipeät rinnat ja iltaa kohden turpoava vatsa. Niitäkin vaihtelevasti, joten joka kerta, kun tuntuu "normaalilta", pelkään pahinta.
Onneksi täällä keskustelupalstoilla on samanhenkisiä ja samankokeneita kanssasiskoja. Käyn päivittäin hakemassa virtuaalitukea - kiitos siitä teille :flower:

 

La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
9.8........................Danita.........................1.
15.8......................SiljaTii.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1.
22.9.......................Kaz............................1.
7.10......................Smirg...........................1.
9.10......................Frangipani.....................1.
19.10.....................Susu75.........................1.
11.11....................Katjuska-79...................1. (kaksoset)
............................Jenna...........................1.
............................Sydänjää......................
...........................virvatulia........................
........................... Viu................................

 

Onnea Uivelolle puolivälin saavuttamisesta.
Tervetuloa mukaan Frangipani. Minulla on sama fiilis noista kuukausipinoista, etteivät oikein tunnu omilta. Jotenkin siellä kaikki on niin, sanoisinko, imelän herttaista, mitä nyt olen parikertaa ohimennen sinne kurkistanut. Meillä täällä on kaikilla hieman karumpi lähtökohta raskauteen ja sen huomaa myös keskusteluista. Täällä on helppo samaistua toisen ajatuksiin, koska olemme kaikki tahoillamme käyneet läpi samoja asioita.
Omanapa voi hyvin. Ainakin luulen niin. Tuhruttelu jäi sinne lauantaille ja tänään on taas jo ollut tuttua kuvotuksen tunnetta. Varasin viimeinkin ajan varhaisraskauden ultraan! Viikko pitää malttaa vielä odottaa...

Jenna 6+4

 

Tervetuloa kaikki uudet palstailijat! Lisäsin tuohon listaan myös taustalla viihtyvät, saahan sitä listaan liittyä vaikka ei niin aktiivisesti kirjoittelisikaan. =)

On kyllä helpottavaa huomata, että muut kamppailevat samojen pelkojen ja ajatusten kanssa kuin itse. Minulla oli Frangipani ihan samanlaisia ajatuksia ennen np-ultraa, näin "merkkejä" että asiat on huonosti, esim. kaupassa jossain lehdessä kerrottiin keskenmenosta niin ajattelin heti että no niin, se on varmaan keskeytynyt keskenmeno mullakin. Pelkäsin niin, että oksennuksen tulo oli lähellä (ja mulla ei siis ollut raskauspahoinvointia). Onneksi kaikki on kuitenkin tähän asti ollut hyvin.
Ai niin, ja mulla oli myös varhaisultrassa alkion koko viikkoa pienempi ja olin tietysti hirveän huolissani, mutta np-ultrassa koko olikin enää paria päivää pienempi.

Jenna: Varmasti säikytti tuo tuhru! Onneksi se on nyt sinulla loppunut ja kaikki on varmasti hyvin. Olen ymmärtänyt että raskausaikana, etenkin alussa, voi helposti tulla pientä vuotoa, eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Vaikka kyllähän siinä sydän menee ihan sykkyrälle kaikista kamalista ajatuksista, ei sille mitään voi.

Poks poks!
-Hugsy ja Bebe rv 23+0

 

Moi taas. Millä te saatte pysymään tuon kuvotuksen poissa/kurissa? Itsellä on jatkuva kuvotus ja pitää oikein nieleskellä, että ei joudu posliinia halaamaan :x . Kahvin juonti on minullakin vähentyny ja hyvä että saan yhden kupin juotua (senkin juon vaan kyläillessäni). Mutta pakko se on juoda, muuten aletaan ihmetteleen, että mikäs nyt on vikana??

Me mennään Jennan kans melkein samoilla päivillä ja eikös teillekkin siirretty 2 alkiota??? Jännä mennä viikon päästä ultraan katsomaan mitä masussa tapahtuu =) Onneksi sinulla tuhruttelu loppui jo lyhyeen, kyllä tuollainen säikäyttää ihan 100% jokaisen meistä. Itse en ole uskaltanut rakastella mieheni kanssa plussan saatuamme, kun monella on tullut veristä vuotoa rakastelun jälkeen :headwall:

Merkkejä luulen näkeväni minäkin joka paikassa ja yksi sellainen on kellonaika!!!! Olen jo niin monesti ollut menossa jonnekkin juuri tähän tiettyyn aikaan ja sattunut katsomaan auton kelloa tai muuten vaan olen vilkaissut stereoiden/tv:n yms kelloa ja usein olen pistänyt merkille tämän saman ajan: 17:11 !!!!! Olenkin nyt alkanut miettiin, että olisiko tämä "se" oikea laskettuaika??? =)

Vimpula ja vampula 6+4

 

sydänjää Meillä viime syksyn ICSI plussan alkio oli jälkeen jäänyt jo ekassa ultrassa ja lääkäri ei sanonut siitä mitään tai pyytänyt menemään uuteen ultraan. Sitten 9+2 vaadin neuvolassa ultraa ja totuus selvisi. Tässä raskaudessä ei siis ollut pahoinvointia.

Uivelo Onnea. Taas on yksi raskauden merkkipaalu saavutettu

Tervetuloa frangipani :wave:

Jenna Minulla ei jäänyt alkuraskaudessa pelkkään tuhrutteluun vaan oli ihan reiluja lorahduksia. 6+0 näkyi jo pienen pieni sykkivä sydän, kun kävin vuotojen takia ultrassa. Sen jälkeen onkin sitten ultrattu 6+6, 7+0, 9+5. Minulla kun oli viime syksynä se keskeytynyt keskenmeno, joka huomattiin neuvolassa 9+2, niin lääkäri ymmärsi huoleni asiasta. Nyt tietysti tuntuu, että olenko ollut liian vaativa :ashamed:, kun eihän monet käy ultrassa ennen np-tutkimusta.

Ennen niskapoimu-ultraa sitä murehti vain sitä, että onko pikkuinen vielä elossa, kun toiset huolehtii niskaturvotuksen määrää. Jotenkin sitä ajattelee, että tuskin pienessä mitään vikaa on jos sydän vielä sykkii. Ja ihan kuin ei olisi muutenkin ollut tämä raskautuminen kovan työn takana, niin vielä jos olisi löytynyt np:stä jotain.

Katjuska Minulla etovaa oloa aiheutti eniten kaikki makea eli esim. karkkien tai jopa jogurtin jälkeen tuli aina etova olo. Jostain syystä pystyin kuitenkin syömään Viilis-viilejä. Paras apu etovaan oloon itsellä oli syödä useammin suolaista, mutta ei tietenkään mitenkään hirveästi aina kerralla. Pahin etova olo katosi onneksi viikkoa ennen nt-ultraa. Ei ollut yhtään kivaa kun kaupassa käydessä tuli aina paha olo eikä tehnyt mieli syödä mitään. Töissä oli tietysti kaikista pahin olo aina :x Piti vaan yrittää syödä jotain. Onneksi kertaakaan ei tullut oksennusta. Ja närästävien ruokien välttely auttoi. Nyt sitten tuntuu, että saattaa närästävät ruoat nousta kurkkuun, vaikka ei pahaa oloa sinänsä olekaan.

Toivottavasti Jenna ja Katjuska saatte hyviä tai vielä parempia uutisia varhaisultrasta :heart::heart:

kaz 13+5

 

Onnea uusista plussista ja voimia pelkoihin! Mukavaa kun pino kasvaa.

Etovasta olosta pääsin eroon syömällä usein ja pieniä annoksia. Ja usein syöminen oi 2-3 tunnin väleillä. Jossain vaiheessa oli kyllä ongelmana etova olo jos ei syönyt mutta sitten kun söi niin tuli niin karmea ähky! Tuntui että kaikki ruoka oli vielä ruokatorvessa. Esimerkiksi jouluateria meni kohdallani vähän ohi kun jouduin puolessa välissä mennä lepäilemään ähkyni kanssa. Maustamaton jugurtti oli ihan suurin intohimoni alussa ja se piti ällötykset hyvin poissa.

4D ultrasta kyselisin sen verran, että oletteko siellä käyneet saaneet kelakorvauksen vai meneekö koko summa omasta pussista? Olemme miettineet josko sitä sitten kuitenkin menisi 4Dhen moikkaamaan pikkuista.

Noi merkit siitä, että menee omalla kohdalla huonosti on täälläkin todella vahvoja. Jotenkin ruokin vielä pelkojani lukemalla keskenmenoista yms vaikka niistä tuleekin todella paha olo.

Minäkin alkuraskaudessa jännitin yhdyntöjä siinä pelossa, että alkaisi tuhruttamaan vaikka kaikkialla toitotetaan, että normaaliraskaudessa yhdynnät ei aiheuta mitään ongelmia. Huomasin itse, että se pelko pikku hiljaa poistui. Itse olen pohtinut liikunnan ja yhdyntöjen kanssa, että jos mietityttää niin jätän tekemättä. Eipä tarvitse jälkikäteen katua. Minulla oli alkuraskauden keskenmeno ennen tätä raskautta ja silloin tuhruttelua esiintyi yhdyntöjen jälkeen ja rankkojen nyrkkeilytreenien jälkeen. Kyllä sitä väkisinkin miettii oliko ne osa syy keskenmenoon.

Tänään on ollut huono päivä, kun pikku kaveri on jostain syystä ollut eilisestä illasta paljon rauhallisempi, niin pohdin onko vauvalla jokin hätänä. Nykyisin tunnen liikkeet useasti päivässä ja todella selvästi niin tämä hiljaisuus on ollut todella raastavaa. En tiedä pitäisikö soittaa äitiyspolille vai luottaa siihen, että vauva on varmaan muuttanut vain asentoaan...Neuvolaankin varmaan voisi soitella, mutta sinne soitto aika on vasta puolilta päivin.

 

Kaz onpa erikoista miten eri tavoin suhtautuvat... Meillä oli alkuraskauden ultrassa reilusti jäljessä, menin niin shokkiin, etten kunnolla muista paljonko, mutta joko viikon tai kaksi. Lääkärit antoivat ainoaksi toivoksi sellaisen vaihtoehdon, että raskaus olisikin saanut alkunsa luonnollisesti myöhemmin kuin siirto (HAH).

Lähden kohta jo viidenteen ultraan... Jospa ne sais mua vähän rauhoiteltua ja kerrottua, että ennuste on jo hyvä Jotain edistystä on tapahtunut, sillä menen ensimmäistä kertaa ilman miestä ja ehkä vähän sellaisella oletuksella, että siellä oltaisiin yhä elossa Tänään 12+0 eli mä todella toivon, että pelot alkaisivat hellittämään. Viikonloppu meni aika mukavasti, käytiin jo katselemassa vaunuja ja muita tarvikkeita ja se tuntui tosi positiiviselta.

Vuodoista... Mullakin oli tässä raskaudessa rv 7 ensin veristä vuotoa, joka hiipui ruskeaksi. Säikähdin ihan hirveästi, mutta ei se ollutkaan lopun alkua ja ultrassa oli kaikki hyvin. Edelliset alkoivat samanlaisella vuodolla. Jostain luinkin, että vuodoista noin puolet tarkoittaa pahaa ja puolet on ihan normaaleja.

Mulla oli np-ultraa odotellessa ihan sama. Vasta paria päivää ennen hoksasin pysähtyä miettimään, että mitä siellä vauvan terveydestä selviää, siihen saakka oli niin miettinyt vain sitä elossa olemista. Vaan onneksi kaikki oli hyvin. Veriseulaankin osallistuttiin.

 

Heippa kaikille!!

Onnea ultrakuulumisia saaneille :flower:

Seksistä puhetta Mekin ollaan oltu tauolla jo 4kk, en uskalla niihin puuhiin ruveta kun kolmosta odottaessa tuli alkuraskaudessa vuotoa ja pelko oli valtava meneekö kesken. Onneksi kuitenkin lapsi syntyi täysiaikaisena

Omaan napaan.. Tänään oli rakenneultra ja pikkuinen TYTTÖ siellä kohdussa on :heart: Kaikki oli hyvin ja vastasi kooltaan päivän vanhempaa :heart:
Ihanaa, kun lapsille tulee pikkusisko

Pieni Tähtönen ja PikkuSisko Martta 20+0 POKS, POKS!!!! :heart:

 

Onnea ihanista ultrakuulumisista!

Soitin päivällä neuvolaan ja kävinkin kuuntelemassa syndänääniä. Sielä se pikkuinen sykki ja potki menemään. Heti hermostu,i kun ruvettiin kuuntelemaan ja tunsin liikkeitä. Neuvolahoitaja sanoi että aina voi mennä käymään jos epäilyttää! Ilmeisesti pikkusella lepopäivä meneillään kun liikkuu vähempi.

 

Hienoa Apsu että sait helpotuksen epävarmuuteesi ja sydän tykyttelee.
Katjuska Muistelisin tuolta Hoidot -11 pinon ajoilta, että mulla oli punktio yhden päivän aikaisemmin. Mennään siis samoissa ja kaksi alkiota siirrettiin minullekkin. Saas nähdä kumpi meistä ehtii pyöräyttää ensiksi ne kakkoset tähän maailmaan
Ihanaa kun on hyviä ultrakuulumisia. Rauhoittaa aina mieltä, sekä asianomaisen, että meidän muiden samassa tilanteessa olevien...
Kaz: oli varmasti hyvä käydä useammassa ultrassa kun oli lorahteluita. Eihän sitä kenenkään pää kestä odottaa vaan jos tulee veristä vuotoa. Ja tosta np-ultrasta olen samaa mieltä. Mulla siihen on vielä pitkä aika, enkä ole vielä älynnyt edes ajatella että senkin tuloksia pitäisi vielä jännittää. Tähänasti olen vain ajatellut, että se on ultra, jossa näkee, että siellä on ylipäätään eloa vielä. Jos jotain turvotusta löytyisikin, niin en mä sille nyt mitään voi. Mietitään sitä sitten.

Tänään taas tuhrutteli hieman, mutta onneksi todella vähän. Tämänpäiväinen ei enää huolestuttanut yhtäpaljoa kuin se lauantainen ensimmäinen kerta. Öklötysolo rauhoitti mieltä tehokkaasti. Sen verran kuitenkin kaivertaa, että siirsin ultra-ajan maanantailta jo perjantaille. Perjantaina olis 7+1 ja klinikalta sanottiin silloin muutama viikko takaperin, että ultran voi mennä sinä päivänä tai sen jälkeen.

 

Eilen käytiin kurkkaamassa meidän pientä ja siellä se kovasti heilui, välillä jähmettyi ihan paikoilleen. Pienellä siis kaikki näillä näkyminen hyvin. Pituutta oli jo 6,8cm. Labroissa kävin, vaikka eilen mietin sitä seulontalabraa vielä, mutta jotenkin rohkenin siihen mennä. Niskaturvotusta oli siis 0,9cm??? Vai oliko se 0,9mm?? Mutta normaalia oli. Tänään vielä pissanäytteen vienti. On muuten tuskaa pidättää vaadittava 4h!!!
Mulla ei tällä hetkellä oo mitään oireita, maha kyllä turvoksissa ja tissit, mutta kuvotus on poissa. Nälkä mulla on jatkuvasti!
Seksistä.. Mä oon tainnut olla miehelle kiltti.. Oon ainakin kerran viikossa uhrautunut, vaikka ei oikeesti tee yhtään mieli! Mies varmaan odottaa innolla sitä aikaa, kun mä oon kyltymätön.. Hmm... Taitaa joutuu odottaa!
Mutta mukavaa keskiviikkoa kaikille!!

 

Kiitos tervetulotoivotuksista!

Np-ultra takana ja kaverilla kaikki hyvin! Olo on niiiiiin helpottunut. Mittaa 4,7cm + jalat ja niskaturvotus 0,8mm. Kävin silti verikokeissa, vaikka melkein jo päätin olla menemättä.

Aluksi pikkuinen vain nukkui, ja käänsi jopa tädille selkänsä - jättäkää mut rauhaan! Mies siihen tokaisikin, että äitiinsä tulee, kun on heti noin aamu-uninen :heart: Sitten heräsi vilkuttelemaan ja mitat saatiin otettua. Ihana täti oli myös ultraamassa, kun selitti ja näytti kaikkea mahdollista aivolohkojen perhosrakenteesta, nenäluusta ja suorasta selkärangasta. Joskohan nyt uskaltaisi jo nauttia tästä?

F 10+3 (tai koon mukaan 10+4, mutta mitäs näistä pienistä mittavirheistä )

 

Onpa hiljaista...
Frangipanija Smirg onnea hyvistä ultrakuulumisista.

Minulla on huomena ensimmäinen ultra. Voi kun jännittää niin vietävästi, että onko siellä mitään eloa. Kyllä minä uskon, että kaikki on hyvin