**2010 loppu- ja 2011 alkuvuonna lapsettomuushoidoista plussanneet**

Täällä on ihan samat fiilikset tuon iloisuuden kanssa apsu, kun siellä. Tuntuu ettei uskalla vielä ihan luottaa siihen että kaikki voisi mennä hyvin. Sitä on maailman onnellisin sisimmässään mutta ei uskalla hirveästi sitä onneaan hehkuttaa, kun pelkää että sitten käy jotain.

Tuli muuten vielä tuosta vauvavakuutuksesta mieleen, että ainakin pohjolaan tehtävässä äidin terveysselvityksessä kysytään onko aiemmissa raskauksissa ollut ongelmia tai poikkeavuuksia. Mietin että mitä siihen nyt sitten pitäisi vastata. kun kyseessä on äidin terveydestä tehtävä selvitys ja eihän mun terveydentilassa ollut edellisessä raskaudessa mitään ongelmia tai poikkeavuuksia, mutta vauvan terveydentilassa siis oli kun sillä oli se Turnerin syndrooma. Niin pitääkö se nyt sitten mainita tuossa?

Eilen tunsi mies ensimmäisen kerran hentoisen potkun kädessään :heart: Tähän mennessä Bebe on aina lakannut heilumasta tai lähtenyt käden alta karkuun kun mies on yrittänyt tunnustella liikkeitä.

Ootteko muuten harrastaneet miten aktiivisesti liikuntaa raskausaikana? Mä en oo oikeesti tehny YHTÄÄN MITÄÄN :ashamed: Oon töissä kymmenestä kuuteen ja jotenkaan ei kuuden jälkeen enää jaksa lähteä edes kävelylle.. Ja joka paikassa sanotaan miten tärkeää on liikkua raskauden aikana ja tietty tunnen hirveää syyllisyyttä kun en ees puolen tunnin kävelyä jaksa tehdä silloin tällöin.. Mun liikunta on oikeesti 10 minuutin työmatka jonka kävelen 5 päivänä viikossa.. Hyi mua. Tänään kävin kyllä kävelemässä kun oli vapaapäivä eikä pakkastakaan ollu enää kolmeakymmentä astetta, joten ehkä tässä saan vielä otettua itteäni niskasta kiinni.

Ai niin, poks poks, tänään on sit 20+0! Huikeeta!! =)
 
Aurinkoista maanantaita kaikille! Tänään käyty ekassa neuvolassa. Mitään siellä ei siis tutkittu.. Läjä tietoa annettii kirjallisessa muodossa, toki verenpaine ja paino otettiin. Ei mitään labroja, ei pissanäytteitä.. Seuraava neuvolakäynti oiskin sitten viikolla 22. Osasin mä vähän varautuu, mutta jotenkin silti oli aika shokki. Sinne asti mun tartteis elää siis tietämättä, onko kaikki hyvin. Tai no onhan toi nt ultra ja sillo meen labraan.
Muuten täällä vointi ennallaan, hyvin pienet on oireet.. Päivittäistä huonoa oloa on, mutta siihen auttaa syöminen. Mäkin joudun ravaan vähintään kahdesti yöllä vessassa, mutta onneksi nukahan heti, ja joskus aamulla mietin, ett kävinkö oikeesti veskis yöllä. Ei ainakaan tuu makuuhaavoja... :D
Hyviä vointeja kaikille!!!
Smirg 8+4 (passin mukaan 8+3)
 
Rakenneultrassa käyty :heart: Niin ihana oli nähdä pikkuinen. Kaikki oli oikein hyvin, saatiin hyvin tutkittua. Murunen vastas viikkoja päivälleen kaikilta mitoiltaan.
Sukupuolikin paljastui, poika siellä masussa asustaa :heart:
Mulla on ollut koko raskauden poikaolo ja viimeksi oli tyttöolo, kätilökin sanoi että yleensä äiti tietää.

Onko muilla oloja vauvan sukupuolen suhteen?

Liinkuntaa en ole harrastanut satunnaisia kävelyjä lukuunottomatta. Mulla työ pitää huolen fyysisestä puolesta. Aika rankaa nyt jo välistä on, tahtiakaan ei oikein voi höllätä kun yksinäni näitä hommia teen. Sitten kun käy liian rankaksi kannattaa jäädä kokonaan saikulle. Toivottavasti ei ihan vielä.
 
Terkkuja taas kaikille täältäkin! Kiva kun on uusia ilmaantunut maisemiin! Toivottavasti meitä tulee vielä lisää, pakko aina vähän taustailla tuolla hoitopuolellakin...

Täällä tuntuu ekoja pikkuisia liikkeitä. Alussa olin tosi epävarma niistä mutta kyllä nyt on pakko uskoa että ihan oikeaa mylläämistä pikkutyyppi harrastaa. Aina samalla tavalla tuntuu kun iltapäivällä istuu kokouksessa tai muuta rauhallisempaa hetkeä on että ehtii tunnustella. Hurjan kivaa! Ei ihan joka päivä kyllä, mutta ei näillä viikoilla vielä tarvitsekaan. Oon osoittanut itselleni suurta itsehillintää pitänyt itseni irti siitä dopplerin hankinnasta ;) ja tuntuu tällälailla kivemmalta että on vähän haisua siitä että edelleen eloa on tuolla masussa. Rakenneultraan on kuitenkin vielä aikaa. Tutulla oli keskenmeno viikolla 18 joten hitusen tietty aina vaan jännittää, mutta päivä kerrallaan. Smirg: onpas teillä harvakseltaan alussa käynnit siellä neuvolassa. Kuukauden välein täällä meillä on näin alussa. Ei sillä että siellä nyt mitään niin kovin ihmeellistä tapahtuisi, verenpaineenmittausta ja pissaamista tikkuunhan tuo on ollut lähinnä, mutta on niitä sydänääniä toki aina ihanaa kuulla.

Noista vakuutuksista, alkaa kuulostaa siltä että melkein kaikki ottaa vakuutuksen?! Ihan yleisesti siis, ei pelkästään täällä vaan myöskin lähikaveripiirissä. Me ollaan pähkäilty tosi paljon sitä että miten paljon lisähyötyä siitä vakuuttamisesta ihan oikeasti olisi. Aika paljon maksaa (aika paljon ehtii ravata lääkärillä siihen hintaan joka tapauksessa) ja toisaalta sellaiset potentiaaliset kalliit asiat joita mielellään vakuutuksella täydentäisi (mahdollinen kuntoutustarve tms) on rajattu käytännössä kaikista vakuutuksista ulkopuolelle jos olen niitä ehtoja oikein tavaillut. Onko teistä kukaan jättämässä vakuutuksenottoa kokonaan väliin? Naiivina jotenkin luotan siihen että ne pakolliset kuviot saa kyllä hoidettua tk:ssa tai sitten satunnaisesti välillä jossain privaatissa ja loput tavallisella tapaturmavakuutuksella. Mutta niinhän se vakuuttaminen aina on tavallaan arpapeliä, kallista jos mitään ei satu mutta hyvä juttu olla jos käy jotain kalliimpaa ikävää. Tuumailu jatkuu täällä siis, mutta mielellään kuulisin teidänkin miettimiä syitä siihen miksi ottaa tai ei ottaa sitä vakuutusta.

Liikunnasta: täällä säälittävän vähän. Viimeajat on löytynyt normi työmatkakävelyihinkin liian monta kertaa tekosyy mennä autolla... Ryhtiliikettä kaivataan!

Pirpana: En ole ikinä ajatellut että se toinenkin sikiöpussi voi kasvaa edelleen, voiko se jatkaa sitä ihan loppuun saakka vai rupeaako se jossain vaiheessa kutistumaan pois? Jännä ajatus että se on siellä mukana edelleen.

Pimpam: Sukupuolituntemuksia ei ole kyllä yhtään. Mies yllättäen sanoi että ei haluaisi rakenneultrassa tietää sukupuolta vaan haluaisi odotella loppuun saakka. Joten vissiin meillä jännäillään sitä sitten loppuun saakka. Mutta ehtiipä tuotakin vielä miettiä. :) Ei vissiin uskalla Kazin sormustemppujakaan ruveta tekemään ettei vahingossa paljastu...

Hugsy + Apsu+ Pimpam: Onnea puolivälille! Jee!

Kukka 17+5
 
kukka73 mietin tota vakuutuksen hintaa kanssa ja onko se kannattavaa, mutta päädyin siihen, että kyllä sen varmuuden vuoksi haluan vauvalle. Vaikka itse olen aina kunnallisen puolella vaivani hoitanut ja ollut suhteellisen tyytyväinen.

Onnea pimpamille ultrakuulumisista!

Täällä kanssa rakenneultrasta selvitty. Kaikki mainiosti ja vauvalla kaikki hyvin. Koko ja kaikki osat olivat aivan niinkuin pitääkin. Sydäntä oikeasta kulmasta piti vähän etsiskellä kun ei vauva meinannut millään tehdä yhteistyötä. Istukka on edessä, siksi en tunnekkaan liikkeitä niin selvästi. Nyt viimeiset muutaman päivän olen tuntenut kyllä jo selvästi töytäisyjä, varsinkin jos kumarran kasaan.

Tyttölupaus tuli, mutta aika epävarma vielä, kun meidän vauva oli melkoisen siveää tyyppiä. Oma mielipiteeni on helinut niin rankasti etten aamulla ollut kyllä mitään mieltä sukupuolesta. Tyttöä useammat on kyllä veikkailleet.

Nyt itkettää. <3
 
Onnea kaikille hyvistä kuulumisista, niin ultrasta kuin neuvolastakin!

Mua alkaa pikkuhiljaa jännittää toi rakenneultra.. Maanantaina se ois edessä :x Toivottavasti myös me saadaan hyviä uutisia. Inhoan niin paljon noita ultria! Siis ihanaa se on jos kaikki on hyvin, mutta mielessä kummittelee aina se yksi huono ultrakokemus..

Onneksi ei enää kovin montaa päivää tarvitse jännittää!
 
Ihanaa Pimpam ja apsu, poika ja tyttö! <3 Hitsi kun monet täällä ovat jo hyvillä viikoilla... No perässä tullaan vaihdilla! :)
Nyt ollaan onneksi täälläkin jo turvallisemmilla viikoilla ja se maaginen 13+3 päivä on ylitetty. (se päivä jolloin vuosi sitten huomattiin sikiön menehtyneen) Kävin tuona samaisena päivänä eli nyt tiistaina uudessa ultrassa kun halusivat keskeytynytta kaksosta vielä mittailla.
Alkio oli onneksi lähtenyt kutistumaan ja sikiöpussi oli lätsähtänyt. Vuodon merkkejä ei näkynyt. Kätilö kysyi vielä lääkärilta tarvitaanko enää seurantaa ja lääkäri oli sitä mieltä ettei tarvita. Että alkio "kuivuu" pois. Kuulemma on kuin paperia sitten kun tulee ulos synnytyksen yhteydessä. Helpotti kovasti mieltä ja voin ehkä alkaa ottaa hiukan rennommin ja alkaa oikeasti odottelemaan vauvaa! :D Huippua! Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä että ollaan vihdoinkn tässä vaiheessa monen vuoden pettymysten jälkeen.
Kukka, kyselit menehtyneen raskauspussin kasvusta. Kätiloö joka ultrasi vkolla 10 ja huomasi toisen kaksosen menehtyneen sanoi että menehtyneen kaksosen raskauspussi voi kasvaa vielä jonkin aikaa elävän kaksosen aiheuttaman hormonitoiminnan vuoksi. Rv 12 oli toinen raskauspussi vai vähän pienempi vaikka alkio ei ollutkaan kasvanut. Onneksi se oli kuitenkin nyt lötsähtänyt ja näkyi toisen pussin alla sellaisena parin sentin viiruna. Kätilö sanoi, että jos nyt oltaisiin ultrattu ekaa kertaa, ei välttämättä oltaisi edes huomattu että siellä on ollut toinen.

Mutta siihen tärkeimpään eli äidin rakkaaseen joka siellä ultrassa pyöriskeli. Pienellä oli kaikki hyvin, oli kasvanut normaalisti ja näytti hyvinvoivalta. Raapi poskeaan ja käänteli kylkeä. Kasvonpiirteet näyttivät niin kauniilta, että äitillä tuli itku!
Sukupuoli ei vielä näkynyt mutta kätilö veikkasi, että liikkuu niin rauhallisesti, että sen perusteella voisi olla poika!! :heart: Itsellä ollut poikaolo ihan alusta asti mutta katsotaan nyt. Ihan sama on kumpi on tulossa, kunhan vaan kaikki menee hyvin!!

Pahoinvointi alkaa helpottaa vaikka ajoittain edelleen oksennan! Ja masu on pyöristynyt somasti!

Jaksamisia kaikille!

Pirpana ja Onni rv 13+5
 
Mä täällä kateellisena lueskelen teidän ultrakuulumisia.. Mäkin haluun nähä tuon meidän katkiksen! Miten maltan odottaa vielä 2-4 viikkoa???? Meille ei siis aikaa vielä oo tullut nt-ultraan, jospa se ens viikolla tulis. Mietin jo yksityiselle menoa, ett näkisin miten tuolla mahassa voidaan. No, koitan malttaa mieleni ja pysyä rauhallisena. Täällä uutena asiana on tullut keskimahan pistely tai vihlonta, se kai kuuluu asiaan???
 
Meillä myös neuvolakäynnit harvakseltaan kuten Smirgillä. Eka oli rv9 ja toka vasta rv22 (rakenneultran jälkeen). Asutaan helsingissä ja täällä on nyt kuulemma yhtä aikaa vauvabuumi ja terveydenhoiton säästökampanja, eli käyntejä ei vaan taida riittää tuon enempää per nenä. No, kai sinne voisi änkeä jos jotain ongelmia tulee, onhan niillä ne päivittäiset soittoajat. Musta vaan tuntuu että ennemmin soittaisin meidän lapsettomuusklinikalle jos jotain ongelmia olisi, siellä sentään on oikeat kätilöt hoitajina, ja ne on tuttuja monen vuoden hoitojen ajalta. Tässä myös yksi syy miksi me otettiin se vakuutus, jotenkin vaikuttaa siltä että täällä pk-seudulla ei tuota julkista hoitoa tunnu kaikille riittävän (joka asiassa on maksimaaliset odotusajat ja hoitotakuut hädin tuskin toteutuu). En haluaisi odottaa korvatulehdusta huutavan vauvan kanssa yhdeksää tuntia jossain päivystyksessä (nytkin kuulemma jo kamalat jonot ja mitäs sitten jos se vauvabuumiennuste pitää paikkansa...). Toisaalla Suomessa tuntuu riittävän ainakin neuvolapalveluja paljon paremmin, ehkä siellä on muutenkin terveydenhoito vähän parempaa...?

Musta olis ihana tietää sukupuoli, saa nähdä selviääkö seuraavassa ultrassa. :) Ei mulla mitään oloa ole kumpaankaan suuntaan, eikä oikein toiveitakaan, mutta silti haluaisin tietää. :))) Haluaisin tietää lapsesta mahdollisimman paljon jotta se tuntuisi tutummalta jo ennen syntymää.

Mieletöntä Kukka että säkin tunnet jo liikkeitä! Oispa mullakin tuo tilanne jo ensi viikolla...

Pirpana ihanaa että kaikki on nyt hyvin! Ai että rauhallisesti liikkuvat on poikia...? Mitenköhän niin? Meidän pikkuinen oli nt-ultrassa päiväunilla ja kun häirittiin, heräsi vähän venyttelemään, eli hyvin rauhallisilta vaikutti liikkeet. :D Toisaalta, rv9 ultrassa hän hosui ja heilui joka suuntaan kuin pieni heinämies (tosin silloin liikkeet eivät tainneet olla yhtään vielä tahdonalaisia). Apsulle myös onnittelut ultrakäynnistä! On se varmasti tosi liikuttavaa... :)

Hugsy, tuleehan sulle joka pv 20min liikuntaa jos kävelet töihin ja takaisin...? Sehän on jo melkein puoli tuntia. ;) Monet mun tutut ei liikkuneet ollenkaan raskauden aikana (esim keskenmenovaaran tai raskausmyrktyksen tms vuoksi, tai koska eivät ole aiemminkaan harrastaneet mitään), eikä se näyttänyt todellakaan mitään merkitsevän, yhtä terveitä vauvoja saivat ja yhtä pirteitä olivat vauvojen synnyttyä kuin "sporttihirmutkin". Mä olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti siihen asti kunnes raskauspahoinvointi alkoi, ja se monen viikon tauko aiheutti hirvittävän niskajumin. Eli jos kroppa on tottunut liikkumaan, voi tulla ongelmia jos sen yhtäkkiä lopettaa, jos taas ei ole ennenkään mitään tehnyt niin tuskinpa se kroppa sitä niin kauheasti raskausaikanakaan kaipaa. Tää on mun ja mun kavereiden teoria. ;) Tietty se liikunta tekee hyvää jos siitä nauttii, ja ehkä jaksaa paremmin esim töissä, mut eihän kukaan ole täydellinen noiden kaikkien kymmenien eri suositusten noudattamisessa. Ja ei sitä mun mielestä väkisin pitäisi tehdä, jos ei tunnu miellyttävältä niin antaa olla. Kyllähän sitä liikuntaa saa sitten viimeistään kun sitä pikkuista kanniskelaa ja kärräilee ympäriinsä. :)

Mulla onkin taas viime viikkoon verrattuna vaihteeksi ihan mielettömän turvonnut olo. Tuntuu että ruoka ei liiku mihinkään tuolla mahassa, ihan kuin olisin yksi suuri ilmapallo. Huh huh. Uskomatonta että viime viikolla valitin että maha ei kasva! nyt se on valtava!! Näin ne olotilat vaihtelee... T. Silja 16+3
 
Onnea hyvistä ultra kuulumisista! :flower:

Mulla oli jokin aika sitten vielä ihan mahoton siivous into. No, se lopahti kuin seinään ja tuli tilalle armoton väsymys |O vaikka hemppa oli niinkin hyvä viimeviikolla kun 129 niin ei kai se hemppa nyt ihan viikossa romahda alas ja siksi väsyttäisi. En tiiä.. pitänee ensviikolla käydä neuvolassa mittauttamassa tuo hemppa taas : /
Olen jotenkin ihan varma, että istukka on edessä vaimentamassa liikkeitä. Potkuja tuntuu kyllä mutta vain sivuilla ja alavatsalla, ei siis keskellä. Rakenneultra on 3vkon päästä silloin se istukan paikkakin selviää. Esikoista odottaessa oli istukka edessä myös mutta kolmella muulla lapsella ovat olleet istukat takana ja tuntuu jotenkin oudolta, kun en tunne potkuja niin selvästi.
Turvotusta on täälläkin ihan kauheasti, kun syön niin samantien pullahtaa maha ihan älyttömäksi.
Tänään kävin hierojalla ja tulipa hyvä olo. Vielä on 4 krt jäljellä, jospa sais tuon niska-hartia kivun pois : /


Oletteko miettineet vauvalle nimi vaihtoehtoja?
me ollaan ja ihan pää pyörällä nimistä. Ollaan jo päästy yhteisymmärrykseenkin pojan ja tytön nimestä. Aiotaan kysyä vauvan sukupuoli ja sen takia onkin ihana, että voi ajatella nimellä vauvaa.. tosin saattaa nimet muuttua vielä mutta ihan kiva jo jotain nimivaihtoehtojakin olla :rolleyes:

Ihanaa, kun viikot etenee..
Pieni Tähtönen ja Pikku Viitonen 17+2 :heart:
 
Huomenta!

Kiitos kaikille ultraonnitteluista. Ihan uskomattoman tuntuista, että näin pitkälle ollaan päästy ja kaikki on vielä mennyt niin mallikkaasti.

Mekin asutaan Helsingissä ja neuvolassa ollaan käyty nyt kahdesti, silloin ennen nt-ultraa ja sitten noin vko 16 uudelleen. Ultrassa ollaan julkisella puolella käyty nyt kolmasti, aika pitkä tulee olemaan tämä toinen puoli odotuksesta, kun yhtäkään ultraa ei tähän enää virallisesti kuulu! Seuraava neuvola-aika on rv23 ja sillon täytellään niitä Kelan papereita. Saas nähdä osuuko meille viimevuoden äitiyspakkaus vaiko sitten se 2011 malli. Kahdesti olen käynyt sokerirasituksessa ja onneksi sokerit vielä olleet ok vaikka syöminen ja liikkuminen olisi voineetkin olla paremmalla tolalla. Tämä viime viikon rasitus oli ylimääränen, kun tuttu diabetes lääkäri sitä suositteli, kun mulla on niin korkea diabetesriski. Seuraavan kerran sitten viikoilla 24-26.

Vauva on nyt viimisen viikon pistänyt kyllä melkoisesti potkien ja luinkin jostain, että tähän aikaan on yleensä sellainen kasvupyrähdys, että liikkeet voimistuu. Sai mieskin ensimmäistä kertaa tuntea iskuja eilen. On se vaan vieläkin niin outo ajatus, että siellä se meidän lapsukainen kasvaa! Ihan en kyllä uskalla luottaa tyttöarvioon vaikka selkeästi sinne päin ajatukset kallistuukin. Nimi olisi tytölle kyllä valmiina.

Niskahartiakipuisille kehottaisin kiinnittämään huomiota olkapäiden ja päänasentoon, mulla on siis aivan järkyttäviä päänsärkyjä johtuen tuon alueen kipuilusta ja ne johtuu virheasennoista. Pitäis muistaa pitää päätä suorassa selkärankaan nähden, (eli kaksoisleuka kunniaan) ja olkapäät takana ja ryhtisuorassa. Parhaiten mulla kyllä auttaa tuon alueen jumppaaminen, mutta hierontakin tuntuu aivan jumalaiselta!

Perässätulijoille tsemppiä ja oikeasti se aika menee kyllä todella nopeasti!
 
Pikaisesti omaa napaa vaan, sori:

Melko huonosti nukuttu yö takana, tänään on edessä rakenneultra iltapäivällä... Pelottaa ihan hirveästi! Hitsi kun luin vielä tuolta heinäkuisista parista tosi surullisesta tapauksesta, mitkä oli rakenneultrassa selvinneet.. :eek:

Pitäkää meille peukkuja!
 
Onnea Hugsylle rakenneultraan! Kyllä siellä on kaikki hyvin. :) Mää en uskalla edes lukea kaikki pinoja, kun pelkään just tommosia uutisia mitä olit lukenut. Muutenkin panikoin kaikesta.

Eilenkin iski taas huoli kun olin ottanu pari kertaa Panadolia flunssan aiheuttamaan pääkipuun. Äiti siinä kauhisteli puhelimessa, että voi "kauhea kun on tässä vaiheessa flunssa ja ei saa ottaa mitään lääkettä". No minähän soitin välittömästi lääkäriystävälleni panikissa että olenko nyt tehnyt vauvalle jotain pahaa kun olen ottanut sitä lääkettä. :) Itse tiedän sairaanhoitajana että Pandol on ihan turvallista käyttää mutta huoli iski silti voimakkaana. Onneksi flunssani on vain räkätautia, kuumetta ei ole.

Eilen makoilin kyljelläni ja kyyräpää oli vasten mahaa. Yhtäkkiä tunsin jotain outoa tuolla alamahalla. Niinkuin olisi kutitettu sieltä sisältäpäin, tai jotain kuplintaa tuntui. :D Hurjaa! Olivatkohan ne vauvelin ensimmäiset liikkeet?! Sitten yritin kuullostella mutta mitään ei enää tuntunut. Pitää alkaa kuullostelemaan oliko se kuvitelmaa vai todella vauvan liikkeitä.

Pieni tähtönen , kysyit nimivaihtoedoista... Täällä on makusteltu eritoten pojan nimiä ja tytöllekin olisi jo alustavaa etunimeä valmiina. Sitten jos sukupuoli selviää, voi vauvelia alkaa kutsua nimellä. Onni on työnimi molemmille. Ei ehkä tule etunimeksi kuitenkaan jos vauva on poika...
Hurjaa kun uskaltaa jo puhua nimistäkin... Mutta ehkä se ei tiedä huonoa onnea tällä kertaa eikä mitään pahaa tapahdu sen takia. On sitä hassu kun tämmösiä miettii. Mutta niin monen pettymyksen ja menetyksen vuoksi on niin vaikea uskoa että oltaisiin vihdoin onnistumassa.
Ei voi mitään.

Onko teillä muilla nännit kuumana? Mulla on rinnat ihan turvoksissa ja nännejä kuumottaa jatkuvasti. Myös väri ja koko ovat muuttuneet, ovat rusehtuneet ja kasvaneet. Jännää seurata miten oma keho muuttuu. Paino ei ole noussut varmaan oksentelun vuoksi mutta rinnat ja masu ovat kasvaneet selvästi. :)

Pirpana + "Onni" 14+2
 
Mulla mahdoton kutina rinnoissa...ikävä vaiva:/ kasvavat kohinalla..liiviostoksille pitäs taas päästä...en tykkää yhtään.. olin ihan tyytyväinen siihen c-kuppiin...

Meillä siis rv16+0 oli ylimääräinen ultra ja vauvalla kaikki hyvin...rakenteita katsoi,,mm aivot ja pikkuaivot,sydän, munuaiset,virtsarakko ym..jalkoväliään esitteli hienosti ja näimme itse nipukan siellä,jotn kysyin voiko tuosta jo nähdä kumpi on,mut lääkärin mukaan ovat viel siinä vaiheessa niin samanlaiset ettei voi erottaa..tyttöä toivmme,kun kaksi poikaa on,mut poikakin on ihan yhtä tervetullut <3

Mun pitäsi täyttää sairaalaa varten esitietolomake ja siihen pitäs laittaa nimet hätäkastetta varten...Ja ollaan ihan hukassa nimien kans :O täytys hakee taas nimikirjoja kirjastosta.Molempien poikien nimet ollaan sieltä löydetty..
 
Terveisiä ultrasta! Kaikki oli vauvalla hyvin :heart:

Istukka oli takaseinässä ja aika alhaalla, ilmeisesti hieman kohdunsuun päällä. Kontrolliultra on sen takia rv 32. Mutta olen luottavainen että kun vasta puolessa välissä ollaan, niin kohtu ehtii kasvaa ja istukka nousta sen mukana edestä pois.

Onpa helpottunut olo!
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! :heart:

Piti tulla liikkeistä kertomaan: mulla on nyt kolmas peräkkäinen päivä kun tunnen liikkeet, tää vauveli möyrii ja potkii ihan urakalla. Eilen illalla söin karkkia, ja sitten en meinannut saada nukuttua, kun vauva oli niin vilkkaalla tuulella :) Tätä ennen reilun viikon ajan tunsin satunnaisesti jotain liikkeitä. Tuntuu se kyllä ihanalta :heart:

Mulla ei oo nännit kuumana, mutta tissit on edelleen ajoittain kipeät. Mulla on tissit kasvanu koosta A kokoon C, joten ei ihme,että "vähän" kivistää :D Nyt vasta viime viikolla sain lopulta oikeankokoisia rintaliivejäkin hankittua useammat.

Nimiä ollaan mietitty ja molemmille sukupuolille olisi nyt ainakin kaksi molempia miellyttävää vaihtoehtoa. Toiset nimet otetaan suvuista, joten ne on jo päätetty. Etunimi päätetään lopullisesti, sitten kun nähdään minkä näköinen sieltä syntyy :)

Danita ja pikkuinen 17+6
 
Jos nyt minäkin uskaltautuisin ilmottautua tänne. Olen tehnyt jo 3 positiivista raskaustestiä ja tänään ilmoitin asiasta myös OYS:iin. Meille tämä oli 1.ivf ja matkaan saatiin kaksi alkiota =) ja nyt ollaan sitten viikoilla 4+3 . Tämän mukaan laskettuaika olisi 11.11.2011 =)

Katjuska+ vimpula ja vampula
 





La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
9.8........................Danita.........................1.
15.8......................SiljaTii.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1.
23.9.......................Kaz............................
7.10......................Smirg...........................1.
11.11....................Katjuska-79...................1.
 
Tervetuloa Katjuska! Sullahan onkin hauska laskettu aika :)

Huomasin että listasta puuttuu Kazin kohdalta monesko lapsi on kyseessä. Onkohan mulla menny se ohi, vai eikö siitä ole vielä ollut mainintaa? Voisin senkin tuonne päivittää.

-Hugsy ja Bebe rv 21+0
 
Heissan!

Uskaltaisinkohan minäkin tänne jo ilmoittautua.. ? =) Olen 36 v, meidän hoitohistoriassa 3. ICSI:ä omilla soluilla joista ei tulosta, ja nyt sitten 4. ICSI luovutetuilla siittiöillä toi sen kauan odotetun plussan! 2 alkiota siirrettiin, varhaisultrassa viime perjantaina näkyi 1 vauvanalku, sykkeineen! :heart: Tottakai edelleen pelottaa että jotain sattuu, mutta pikkasen uskaltaa jo hengittää..

Laskettu aika on 19.10, ja ensimmäinen lapsi tulossa. Ihanaa että täällä ketjussa ollaan niin eri vaiheissa, saa varmasti hyvää vertaistukea tulevaan!

Susu ja pallero 7+5
 
ihanaa hugsy ja tervetuloa uudet!

Rinnoista on keskusteltu ja itse niiden kanssa hieman tuskailen. Olen siis alun perin kokoa 70H ja rintaliivejä on todella hankala löytää. Nyt on kasvanut ainakin kupilla, mutta myös onneksi rinnan ympärys, joten ehkä olenkin vain isomman ympäryksen H. Pitäisi varmaan netistä tilailla vaikka briteistä liivejä, kun suomessa ei juurikaan missään ole tarpeeksi minulle kokoa. Rinnat on kutissu todella paljon ja nyt kuumottavat ja esimaitoa valuu päivittäin tipotellen. Outoa kun keho valmistautuu jo pikkuhiljaa tukemaan lapsen elämää, kun tähän asti on valmistautunut raskauteen.

Meijän vauva on alkanut liikkumaan enemmän ja selkeämmin ja sai isäkin ensimmäisen selkeän töytäisyn käteensä. Taisi olla onnellinen, kun on sitä niin kovin odotellut!

Onkos teillä muilla lemmikkejä? Onko lemmikit reagoineet raskauteen. Meillä ei koirat kyllä mielestäni ole mitään tajunneet vaikka sylissä makoilisivatkin :)
 





La........................Nimimerkki...............Monesko lapsi
18.7......................Apsu...........................1.
18.7......................Hugsy.........................1.
18.7......................pimpam10....................2.
4.8........................kukka73......................1.
8.8........................uivelo.........................1.
9.8.......................Pieni Tähtönen...............5.
9.8........................Danita.........................1.
15.8......................SiljaTii.........................1.
15.8......................SJL..............................2.
16.8......................Krisse-72......................2.
17.8......................Mammy........................3.
31.8......................Mansikkainen79..............4.
3.9........................pirpana74.....................1.
23.9.......................Kaz............................
7.10......................Smirg...........................1.
19.10.....................Susu75.........................1.
11.11....................Katjuska-79...................1. (kaksoset)
 
Tervetuloa Susu!

Mekin ollaan nimiä mietitty vähän valmiiksi. Tytölle ois parikin hyvää vaihtoehtoa, pojalle on jotenkin vaikeempi keksiä. Siihen esitietolomakkeeseen me ei laitettu nimiä ollenkaan, nyt rakenneultrassa kysyin että voisinko ne lisätä siihen, mutta se paperi oli jossain kansiossa. Ens kerralla kun meen, niin laitan sitten.

Mullakin on rinnat kasvaneet kaksi kuppikokoa ja nännit suurentuneet ja tummuneet. Mutta mitään maidoneritystä en ainakaan vielä oo huomannu.

Ihanaa kun Bebe liikkuu nyt jo aika aktiivisesti. Joka päivä tuntuu liikkeitä jossain vaiheessa päivää ja mieskin on jo useamman potkun tuntenut. Vielä mitään selvää rytmiä en ole huomannut, yleensä kyllä enimmäkseen näin iltaisin huomaan ne, kun itse rauhoittuu sohvalla. On se vaan ihmeellistä ajatella kaikkien näiden vuosien jälkeen että meidän vauva se siellä kasvaa! :heart:
 
Tervetuloa uusille ja onnea plussasta :flower:

Hugsylle onnittelut mahtavista ultrakuulumisista :flower:

Ja menen heti omaan napaan..
Soitin eilen neuvolaan, koska olin huolissani hemoglobiinista. Armoton väsymys koko ajan, pää kipeä ja päässä huippaa välillä. Noh, sain ajan täksi päiväksi ja ihmeellistä kyllä, mulla hemppa oli laskenut 2 viikossa 129:stä 104:ään :O ei siis mikään ihme, kun väsyttäää ja huippaa. Nyt sitten rautatabletit alkoivat ja maha menee niistä taas ihan sekaisin :kieh:
Vauvan sydänäänetkin kuunneltiin ja vauva alkoi potkimaan anturiin niin vimmatusti, että rätinä ja pauke vaan kuulu ja tunsin kuinka heitti kuperkeikkaa. Noh, rauhoittui hetken kuluttua ja saatiin sykkeitä laskettua 132krt/min.

Pieni Tähtönen ja Pikku Viitonen rv 18+1 :heart:
 
kaz
hygsy laskettu aika on 22.9. ja esikoinen olisi tulossa.

on: Nyt siis np-ultra takana. Pituutta pikkuisella oli 54mm ja niskaturvotus 1.3 mm eli ihan normaali. Parin viikon sisään saadaan tietää, että onko löytynyt mitään verikokeista yms. Pikkuista piti kätilöllä heilutellakin, kun ei meinannut saada oikeita mittoja otettua. Ensin yritti katsoa vatsan päältä, mutta piti tehdä alakautta, kun oli pieni väärässä asennossa. Nyt saa taas vähäksi aikaa hengähtää :D

kaz 12+0 *poks*
 

Yhteistyössä