Äitivaan mullakin osui silmään sinun kysymyksesi, mutten minäkään osannut antaa omakohtaisia vinkkejä, koska meillä on oltu niin terveitä, yhden kerran ollut kuumetta ja sekin laski päivässä :ashamed: Kuumetta kainalosta mitattuna oli silloin melkeis 40 ja poika oli niin väsy, että itse päättelin antaa heti suppoa ja laski! Ja poikakin virkustui... soittelin myöskin päivystykseen ja kyselin sieltä kuin kauan kattelen jne. ja millon pitää sitte tulla. Mutta onneks parani kotikonstein =)
Yodottaja ja muut joilla ei vielä liikuta tai siis kontata kyllä ne vielä teidän vaavitkin vielä kerkeää
meillä mennään ja lujaa kontaten ja kaikkiin sellasiin paikkoihin mihin ei saisi mennä tietenkin eipä siinä äiti päivisin ehdi kuin juuri Eemilin perässä kulkea ja "ei" sana on varmaan pojalle tullut tutuksi Tiskikoneen kun avaa, aivan juoksee melkeis konttammalla, että sais vaan nousta kontilleen luukkua vasten ja ottaa likaisia astioita käsiin :x Tänään pukkasin alakorin perälle, kun aloin tyhjentämään yläkoria, en edes huomannut, kun poika seisoi pitäen yläkorista kiinni ja onneksi ehdin hätiin, kun löysäsi otteenkin Nyt taisi alkaa ne vaaran tilanteetkin tosiaan Huh äidillä välillä ihan sydän hypähtää melkeis ulos, kun niin säikähtelen tuon pojan puolesta. Nytkin mustelma sääressä ja otsassa :/ Olihan tuo seisominen tukea vasten vielä aikas honteloa, mutta siitä se alkaa. Äidin pikku Eemil oppii joka päivä uutta :heart:
Minä olen tässä miettinyt, että olenkohan jotenkin masentunut :/ kun tuo väsymys on valtava ja tuntuu ettei jaksa oikein mitään. On iso ponnistus lähteä täältä kämpästä uloskin :ashamed: Ja välillä niin ärsyttää niin tuo mieskin :kieh: Mikään ei oikein tunnu miltään Eikä asiaan auta sekään että mies on ollut pitkiä päiviä töissä (nyt toivottavasti jää lomalle..) ei ole ollut kuin tätä samaa päivästä toiseen... edes kavereiden luona ei ole tullut lähdettyä. Ja nekin kaverit joilla jo isompia lapsia ei käy. Olen niin yksinäinenkin :ashamed: Sitten tuo ukko vielä ihmettelee, että miten voi noin helpon ja kiltin pojan kanssa väsyä :headwall: No enhän minä tuon pojan kanssa, vaan tämän arjen.. ja on se sellaista, kun pitää olla "valveilla" koko ajan. Ei voi hetkeksikään mennä omiin maailmoihin, jos poika esim. lattialla, keksii kyllä heti juttujaan Jopa suihkussa käynti niin suunniteltua.. Ja kun poika nukkuu, minäkin koetan silloin, muuten olen illalla niin rikki että huh. Yks päivä jätin lepäämisen väliin, kun yritin hiki päässä täällä siivota. Sen sitten huomasi. Olin niin tönkissä, en meinannut yöllä vessaan pääästä ylös sängystä |O oli lonkat ja selkäkin ihan jumissa... että myös fyysisesti kaipaan lepoa, eihän tässä ole enää kuin reilu pari kuukautta laskettuun..
Ja tuo ukko, joskus tuntuu, että voiko toinen olla noin tuollainen :headwall: Kun elää väliin kuin pikku possu, syökin on leivänmuruja jokapuolella ja vaikka kone olis tyhjä, jättää altaaseen astiat :kieh: P...kele kun olen nuo lapsetkin saanut oppimaan! Pääsisin niin helpommalla, kun jokainen korjaisi ja siistisi edes omat jälkensä :ashamed: Tuntuu etten jaksa enää. Minä kun ole aika tarkka, ollut sellanen tiptop ihminen ja toinen on tuollainen sinnepäin :kieh: Joskus tuntuu että sen takia jo tulee ero |O En voi sille mitään, tykkään siitä että tavarat on paikallaan jne. Siivoaminenkin on helpompaa, kun ei ensimmäisenä tarvi aina ensin alkaa järjestämään paikkoja ensin! Ja kun mainitsen asiasta, en tee täällä kuulemma mitään |O |O :headwall: Ja voihan v...ttu. Toiset huolehtii, että enhän vaan tee liikaa ja muistat sitten levätä jne. Niin mun pitäs ukon mielestä tehdä enemmän!!! Se tuntuu ettei se ymmärrä minun väsymystä ja masennuksen tunnetta :'( :ashamed: Joskus tuntuu ihan oikeasti, että oliskohan minun parempi lasten kanssa kolmisin sitten :/ Olen koko ajan tosi pahalla päällä, kuljen toisten perässä järjestämässä, kun tiedän että sitten hirveä homma siivota jne.
Ukko sanoikin, että jos hän jää jossain vaiheessa hoitovapaalle ja minä menen töihin, että hän hoitaisi kotihommat |O En uskalla edes ajatella sitä, kun tulisin töistä ja saisin alkaa varmaan siivoamaan ensimmäisenä :kieh: En tiedä johtuuko tämä minun tarkkuus kaikesta tästä raskaudestakin, mutta ärsyttää, kun nakkaa vaatteetkin minne sattuu jne :headwall: Mutta tosi väsynyt olen... ja oikessti olen miettinyt, että olenkohan oikeesti jotenkin masentunut, eikä siihen auta ukon syytökset ja ehdotukset lähteä, jos tämä ei kelpaa jne. Ja se että mun pitäisi hyväksyä nuo isommat lapset paremmin Helpompi sanottu, kuin tehty, varsinkin pojan taholta, kun haistattelee joka päivä mulle ja aukoo päätään ja menee miten haluaa jne. Saisi tuo isä kyllä enempi tuon pojan tilanteeseen puuttua.. mutta se aina tuntuu, että vika onkin minussa |O Vaikka ois kenessä, minusta aikuisille ei puhuta noin, minä kun olen saanut aika vanhanaikasen kasvatuksen, aikuisia kunnioitetaan..
Jeps, tulipas taas purnattua On onneks joku paikka mihin purkautua... onneksi te olette olemassa, vaikka mistä tiedän, lukeeko tätä edes kukaan
Yodottaja ja muut joilla ei vielä liikuta tai siis kontata kyllä ne vielä teidän vaavitkin vielä kerkeää
meillä mennään ja lujaa kontaten ja kaikkiin sellasiin paikkoihin mihin ei saisi mennä tietenkin eipä siinä äiti päivisin ehdi kuin juuri Eemilin perässä kulkea ja "ei" sana on varmaan pojalle tullut tutuksi Tiskikoneen kun avaa, aivan juoksee melkeis konttammalla, että sais vaan nousta kontilleen luukkua vasten ja ottaa likaisia astioita käsiin :x Tänään pukkasin alakorin perälle, kun aloin tyhjentämään yläkoria, en edes huomannut, kun poika seisoi pitäen yläkorista kiinni ja onneksi ehdin hätiin, kun löysäsi otteenkin Nyt taisi alkaa ne vaaran tilanteetkin tosiaan Huh äidillä välillä ihan sydän hypähtää melkeis ulos, kun niin säikähtelen tuon pojan puolesta. Nytkin mustelma sääressä ja otsassa :/ Olihan tuo seisominen tukea vasten vielä aikas honteloa, mutta siitä se alkaa. Äidin pikku Eemil oppii joka päivä uutta :heart: Minä olen tässä miettinyt, että olenkohan jotenkin masentunut :/ kun tuo väsymys on valtava ja tuntuu ettei jaksa oikein mitään. On iso ponnistus lähteä täältä kämpästä uloskin :ashamed: Ja välillä niin ärsyttää niin tuo mieskin :kieh: Mikään ei oikein tunnu miltään
Eikä asiaan auta sekään että mies on ollut pitkiä päiviä töissä (nyt toivottavasti jää lomalle..) ei ole ollut kuin tätä samaa päivästä toiseen... edes kavereiden luona ei ole tullut lähdettyä. Ja nekin kaverit joilla jo isompia lapsia ei käy. Olen niin yksinäinenkin :ashamed: Sitten tuo ukko vielä ihmettelee, että miten voi noin helpon ja kiltin pojan kanssa väsyä :headwall: No enhän minä tuon pojan kanssa, vaan tämän arjen.. ja on se sellaista, kun pitää olla "valveilla" koko ajan. Ei voi hetkeksikään mennä omiin maailmoihin, jos poika esim. lattialla, keksii kyllä heti juttujaan Jopa suihkussa käynti niin suunniteltua.. Ja kun poika nukkuu, minäkin koetan silloin, muuten olen illalla niin rikki että huh. Yks päivä jätin lepäämisen väliin, kun yritin hiki päässä täällä siivota. Sen sitten huomasi. Olin niin tönkissä, en meinannut yöllä vessaan pääästä ylös sängystä |O oli lonkat ja selkäkin ihan jumissa... että myös fyysisesti kaipaan lepoa, eihän tässä ole enää kuin reilu pari kuukautta laskettuun..Ja tuo ukko, joskus tuntuu, että voiko toinen olla noin tuollainen :headwall: Kun elää väliin kuin pikku possu, syökin on leivänmuruja jokapuolella ja vaikka kone olis tyhjä, jättää altaaseen astiat :kieh: P...kele kun olen nuo lapsetkin saanut oppimaan! Pääsisin niin helpommalla, kun jokainen korjaisi ja siistisi edes omat jälkensä :ashamed: Tuntuu etten jaksa enää. Minä kun ole aika tarkka, ollut sellanen tiptop ihminen ja toinen on tuollainen sinnepäin :kieh: Joskus tuntuu että sen takia jo tulee ero |O En voi sille mitään, tykkään siitä että tavarat on paikallaan jne. Siivoaminenkin on helpompaa, kun ei ensimmäisenä tarvi aina ensin alkaa järjestämään paikkoja ensin! Ja kun mainitsen asiasta, en tee täällä kuulemma mitään |O |O :headwall: Ja voihan v...ttu. Toiset huolehtii, että enhän vaan tee liikaa ja muistat sitten levätä jne. Niin mun pitäs ukon mielestä tehdä enemmän!!! Se tuntuu ettei se ymmärrä minun väsymystä ja masennuksen tunnetta :'( :ashamed: Joskus tuntuu ihan oikeasti, että oliskohan minun parempi lasten kanssa kolmisin sitten :/ Olen koko ajan tosi pahalla päällä, kuljen toisten perässä järjestämässä, kun tiedän että sitten hirveä homma siivota jne.
Ukko sanoikin, että jos hän jää jossain vaiheessa hoitovapaalle ja minä menen töihin, että hän hoitaisi kotihommat |O
En uskalla edes ajatella sitä, kun tulisin töistä ja saisin alkaa varmaan siivoamaan ensimmäisenä :kieh: En tiedä johtuuko tämä minun tarkkuus kaikesta tästä raskaudestakin, mutta ärsyttää, kun nakkaa vaatteetkin minne sattuu jne :headwall: Mutta tosi väsynyt olen... ja oikessti olen miettinyt, että olenkohan oikeesti jotenkin masentunut, eikä siihen auta ukon syytökset ja ehdotukset lähteä, jos tämä ei kelpaa jne. Ja se että mun pitäisi hyväksyä nuo isommat lapset paremmin Helpompi sanottu, kuin tehty, varsinkin pojan taholta, kun haistattelee joka päivä mulle ja aukoo päätään ja menee miten haluaa jne. Saisi tuo isä kyllä enempi tuon pojan tilanteeseen puuttua.. mutta se aina tuntuu, että vika onkin minussa |O Vaikka ois kenessä, minusta aikuisille ei puhuta noin, minä kun olen saanut aika vanhanaikasen kasvatuksen, aikuisia kunnioitetaan..Jeps, tulipas taas purnattua
On onneks joku paikka mihin purkautua... onneksi te olette olemassa, vaikka mistä tiedän, lukeeko tätä edes kukaan 
