20-25-vuotiaat: minkälainen on elämäntilanteenne?

Mulla on ikää 25. Sain lapseni 20-vuotiaana ja olin aluksi yh, mutta nyt naimisissa. Tässä äitinä ollessa oon ehtiny saada yhen toisen asteen ammattitutkinnon tehtyä ja nyt teen gradua ja saan maisterin paperit jos en keväällä niin syksyllä. Oman alan töitä oon tehny tässä opintojen ohessa ja välillä kesäisin. Pakko myöntää, että haluaisin olla elämäntapaopiskelija ja aloittaa taas uuden tutkinnon tämän jälkeen ja tehä töitä vaan siinä sivussa.

Asutaan ylikalliissa rivarikolmiossa. Se vähän stressaa, kun sekä mun että miehen tulot vaihtelee niin paljon.

Aika harva mun lähipiirissä mun ikäisistäni on samassa elämäntilanteessa. Toisaalta musta tuntuu, kun mun lapseni oli ystäväpiirin ensimmäinen, hän on saanut aivan älyttömän määrän hössöttäviä tätejä.

 

Monesta vastauksesta mielestäni huokuu ylemmyys lapsettomia opiskelevia kohtaan. Minun ei tarvitse ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestäni, mikä merkitsee osaltaan taas sitä, että minulla on mahdollisuus halutessani käydä useinkin ulkona. Jokaiseen juhlivaan parikymppiseen ei perheellisten tarvitse liittää vastuuttoman naiivin ihmisen stigmaa: henkilökohtaisesti koen, että itselläni ei ole aktiivisesta sosiaalisesta elämästä huolimatta minkäänlaisia elämänhallinnan ongelmia, vaan pystyn sovittamaan yhteen onnistuneesti opiskelun ja vapaa-ajan, eikä taloudellisten asioiden hoitaminenkaan ole osoittautunut vielä haasteeksi. Opiskelen nyt 4. vuotta yliopistossa, mutta vasta toista vuotta nykyistä pääainettani, sosiaalityötä. Tarkoituksenani on valmistua yhteiskuntatieteiden maisteriksi kahden vuoden kuluttua.

 

Kai sitä helposti parikymppisenä luulee, että jee mulla on kaikkea mitä kavereilla ei oo. Ne on varmaan tosi kateellisia.

Mutta jos teillä on 30-vuotiaana kulissit kunnossa niin mitä meinaatte tehdä ikävuodet 30-60? Vai haluuko nää samat ihmiset olla mummoja 40-vuotiaina.

 

20v. Kihloissa, kaksi lasta ja kolmas suunnitteilla puolenvuoden päästä. Opiskelen etälukiossa ja päämääränä yliopisto. Asun miehen kanssa omakotitalossa ja taloudellinen tilanne ihan ok.

 

[QUOTE="mummo";22769781]Kai sitä helposti parikymppisenä luulee, että jee mulla on kaikkea mitä kavereilla ei oo. Ne on varmaan tosi kateellisia.

Mutta jos teillä on 30-vuotiaana kulissit kunnossa niin mitä meinaatte tehdä ikävuodet 30-60? Vai haluuko nää samat ihmiset olla mummoja 40-vuotiaina.[/QUOTE]

Mulla kanssa jotenkin näitä vastauksia lukiessa puskee näkyviin se parikymppinen omnipotenttius: kaikkien on pakko olla kateellisia vähintäänkin. Ja jos joku elää toisella tavalla, tulee kehiin torjuntareaktio: tuo hukkaa aikaansa, tuo ei etene elämässään, tuo vaan rilluttelee. Aika monta tuomitsevaa sanaa on tässäkin ketjussa kuultu niitä eri tavoin eläviä kavereita kohtaan.

Mutta ei kai siinä mustavalkoisuudessa mitään pahaakaan ole. Minä en olisi parikymppisenä voinut olla vähempää kiinnostunut perheen perustamisesta, mutta niin vain käänsin kelkkani ja minustakin saatiin monien jännittävien elämänvaiheiden jälkeen tylsä ja onnellinen mutsi. Tosin edelleenkään en ajattele, että kaikkien pitäisi elää kuten minä elän.

 

[QUOTE="mummo";22769781]Kai sitä helposti parikymppisenä luulee, että jee mulla on kaikkea mitä kavereilla ei oo. Ne on varmaan tosi kateellisia.

Mutta jos teillä on 30-vuotiaana kulissit kunnossa niin mitä meinaatte tehdä ikävuodet 30-60? Vai haluuko nää samat ihmiset olla mummoja 40-vuotiaina.[/QUOTE]

Öö, minusta näistä viesteistä ei kyllä huou mikään ylemmyys ketään kohtaan, mutta joistakin muista viesteistä kyllä tihkuu kateus ja katkeruus.

Itsellä tulee 30-vuotiaana olemaan pikkulapsi-iän ohittaneet lapset ja lähes 10 vuotta kestänyt avioliitto. Ajattelin mm. tehdä kaikenlaista mitä nyt pikkulapsivaiheessa ei pysty, kuten matkustella, olla töissä eikä kotiäitinä jne. Ja silloin nämä kolmikymppisenä esikoisen hankkivat valvovat öitä ja vaihtavat vaippoja, mulla se on siinä vaiheessa jo kauas taakse jäänyttä elämää. Enkä haaveile olevani mummo 40-vuotiaana. Ja niille, jotka nyt kohta kirjoittavat, että ei se sun liittos kestä kumminkaan, niin mitäpä jos kestääkin?

 

Minä 25v ja mies 30v, 2,5v lapsi, toisen la keväällä. Vakituinen työ ollut 4v, omistus asuntona rivari kolmio. Auto on maksettu pari kk kuluttua. Naimisissa reilu 3v. Olen tyytyväinen elämääni, olen saanut helpolla sen minkä olen halunnutkin.

Mitä siis 30-60v. No varmastikkin kolmen ja neljän kympin välillä lasten teini iän kanssa painimista, työtä ja mahdollisesti kesämökkiä.

Neljän kympin hujakoilla pojat maailmalle ja aikaa rakkaan aviomiehen kanssa kesämökillä ja ulkomailla nauttien. Ihminen voi myös nauttia elämästää ja elää sitä itselleenkun lapset ovat jo isoja. Todennäköisesti myös uralla kehittymistä jne. Ehkäpä myös mummoilua jos olen onnekas

 

Öö, minusta näistä viesteistä ei kyllä huou mikään ylemmyys ketään kohtaan, mutta joistakin muista viesteistä kyllä tihkuu kateus ja katkeruus.

Itsellä tulee 30-vuotiaana olemaan pikkulapsi-iän ohittaneet lapset ja lähes 10 vuotta kestänyt avioliitto. Ajattelin mm. tehdä kaikenlaista mitä nyt pikkulapsivaiheessa ei pysty, kuten matkustella, olla töissä eikä kotiäitinä jne. Ja silloin nämä kolmikymppisenä esikoisen hankkivat valvovat öitä ja vaihtavat vaippoja, mulla se on siinä vaiheessa jo kauas taakse jäänyttä elämää. Enkä haaveile olevani mummo 40-vuotiaana. Ja niille, jotka nyt kohta kirjoittavat, että ei se sun liittos kestä kumminkaan, niin mitäpä jos kestääkin?

Mutta eikös se pikkulapsiaika ole elämän parasta aikaa... Miksi kukaan olisi kateellinen kenellekään siitä, että se on ohi?

 

Mulla kanssa jotenkin näitä vastauksia lukiessa puskee näkyviin se parikymppinen omnipotenttius: kaikkien on pakko olla kateellisia vähintäänkin. Ja jos joku elää toisella tavalla, tulee kehiin torjuntareaktio: tuo hukkaa aikaansa, tuo ei etene elämässään, tuo vaan rilluttelee. Aika monta tuomitsevaa sanaa on tässäkin ketjussa kuultu niitä eri tavoin eläviä kavereita kohtaan.

Mutta ei kai siinä mustavalkoisuudessa mitään pahaakaan ole. Minä en olisi parikymppisenä voinut olla vähempää kiinnostunut perheen perustamisesta, mutta niin vain käänsin kelkkani ja minustakin saatiin monien jännittävien elämänvaiheiden jälkeen tylsä ja onnellinen mutsi. Tosin edelleenkään en ajattele, että kaikkien pitäisi elää kuten minä elän.

Kyllä viestiesi perusteella tunnut ajattelevan. Miksi se sinua niin kamalasti häiritsee, että joku perustaa perheen parikymppisenä? Joku sinua siinä vaivaa, kun olet jaksanut tässäkin ketjussa vauhkota asiasta jo monen viestin verran. Minusta tässä ketjussa ei ole kovinkaan monta parikymppisen kirjoittamaa luulottelua kavereiden kateellisuudesta. Mtuta hyvää kolmenkympin kriisiä on näille kaksikymppisille kylläkin toivoteltu.

 

[QUOTE="mummo";22769781]Kai sitä helposti parikymppisenä luulee, että jee mulla on kaikkea mitä kavereilla ei oo. Ne on varmaan tosi kateellisia.

Mutta jos teillä on 30-vuotiaana kulissit kunnossa niin mitä meinaatte tehdä ikävuodet 30-60? Vai haluuko nää samat ihmiset olla mummoja 40-vuotiaina.[/QUOTE]

Ei minulla mitään sitä vastaankaan olisi että nelikymppisenä olisin mummo! =) Ja näin kyllä voi ihan hyvin tulla käymäänkin. Kun olen 40v. Tyttäreni olisi jo vanhempi kuin minä nyt kahdenlapsen äitinä

 

Mutta eikös se pikkulapsiaika ole elämän parasta aikaa... Miksi kukaan olisi kateellinen kenellekään siitä, että se on ohi?

Onko sulla itselläsi lapsia, vai provosoitko vaan? Itse myönnän, että välillä odotan kuin kuuta nousevaa, että valvominen ja vaipparumba on ohi. Tutkitusti eniten eroja tapahtuu lasten ollessa pieniä, ja muutenkin pienten lasten vanhemmat luokitellaan jatkuvasti onnettomimmiksi ihmisiksi. Itse halusin kaksi lasta, mutta pahimmat kränävuodet ovat vain pakollinen paha, kun koko ajan sairastellaan jne. ENemmänkin odotan juurikin sitä aikaa, kun itse olen viellä suht nuori, mutta lapset ovat kouluiässä..

 

Mua kans ihmetyttää kun enemmän täällä kolmikymppiset tuntuu arvostelevan ja olevan puolustuskannalla. Ihan väkisinkin tulee mieleen että ei taida siellä omassa elämässä kumminkaan kaikki olla ok ja kateus puskee pintaan.

Mulle ainakin on ihan sama milloin toiset ihmiset vakiintuvat ja perustavat perheen, ei kai se mulle kuulu millään tavalla

 

Mä oon tilastojen mörkö, meinaan mä en haluaisi ton vaippaiän koskaan lähtevän Musta se vaan on ihanaa aikaa kun on niiin pieniä lapsosia :heart: On tuo vanhempi siis myöskin maailman ihanin mutta vaippaiässä ei oo mun mielestä mitään vikaa <3

 

Kyllä viestiesi perusteella tunnut ajattelevan. Miksi se sinua niin kamalasti häiritsee, että joku perustaa perheen parikymppisenä? Joku sinua siinä vaivaa, kun olet jaksanut tässäkin ketjussa vauhkota asiasta jo monen viestin verran. Minusta tässä ketjussa ei ole kovinkaan monta parikymppisen kirjoittamaa luulottelua kavereiden kateellisuudesta. Mtuta hyvää kolmenkympin kriisiä on näille kaksikymppisille kylläkin toivoteltu.

Anteeksi, että erehdyin alussa kysymään, kuinka ihmeessä parikymppiset ovat onnistuneet kustantamaan omakotitalonsa ilman minkäänlaista vanhempien apua. Omassa tuttavapiirissäni kun harvalla on ollut asiat näin. Kuvittelin kysymykseni olevan asiallinen, mutta nämä kovasti kadehditut ja onnelliset ihmiset osoittautuivat yllättävän herkkähipiäisiksi nimenomaan taloudelliseen riippumattomuuteen liittyvissä asioissa. Olen mielestäni rangaistukseni saanut, sen verran tylyä tekstiä täällä on tullut minua ja aikaansaamattomuuttani kohtaan.

Minua ei vaivaa mikään siinä, että ihmiset perustavat perheen parikymppisinä. Olen tässä ketjussa antanut tunnustusta mm. Nina TT:lle hänen elämäntyylistään. Nina onkin malliesimerkki siitä, että nuori äiti voi antaa paljon aikaa lapselleen, kehittää itseään ja elää itsenäistä elämää, jossa materialismi ei ole kaikki kaikessa.

Sen sijaan tuntuu aina pikkuisen kylmältä, kun kuulee parikymppisen puhuvan kahdesta autostaan ja mökistään ja ulkomaanmatkoistaan tavalla, jota odottaisi kuulevansa pikemminkin köyhän lapsuuden eläneiltä suurten ikäluokkien edustajilta.

 

20v. Kihloissa, kaksi lasta ja kolmas suunnitteilla puolenvuoden päästä. Opiskelen etälukiossa ja päämääränä yliopisto. Asun miehen kanssa omakotitalossa ja taloudellinen tilanne ihan ok.

oho! Miten olet ehtinyt töihin kolmen lapsen kesken? Neljässä vuodessa (pääsääntöisesti siis) on aika hurja saavutus saada rahat okt:n. Kauanko olet miehen kanssa ollut? Ihan vaan mielenkiinnosta siis, ettei kukaan nyt luule miksikään muuksi.

Olisi mielenkiintoista kuulla yli 40v kokemuksia, jos ovat lapset ja talot hankkineet parikymppisinä tai myöhemmin tms, mitä ajatuksia valinnat herättävät nyt?

Miksi kovin moni heittää noi kateellisuuskortit jatkuvasti pöytään? Mä en oo ainakaan yhdellekään parikymppisenä lapset hankkineelle kateellinen, enkä oleta että he olisivat mulle kateellisia. Jokainen elää omaa elämäänsä. En mä ole mun maailmankuululle, lapsettomalle kaverillenikaan kateellinen, enkä sille yhdelle, joka sai juuri kolmannen lapsensa pitkän yrityksen jälkeen. Ainoastaan olen onnellinen, että ovat elämässään onnellisia. Onko tää vierasta täällä?

 

Vastaan sit minäkin . Olen 24 v ja sinkku, poika täyttää 4v ja valmistun ammattiini ensi keväänä . Oppisopimuksella siis tällä hetkellä Hyvin siis menee

 

Löysitkö itseäsi reilusti vanhemman miehen, vai vanhempienko avulla puitteet on saatu tuohon kuntoon? Itselleni ei mikään pankki olisi antanut tuon ikäisenä lainaa omakotitaloon.

Onko tämä todella näkemyksesi asiallisesti asetellusta kysymyksestä?

 

[QUOTE="mimmi";22769994]oho! Miten olet ehtinyt töihin kolmen lapsen kesken? Neljässä vuodessa (pääsääntöisesti siis) on aika hurja saavutus saada rahat okt:n. Kauanko olet miehen kanssa ollut? Ihan vaan mielenkiinnosta siis, ettei kukaan nyt luule miksikään muuksi.

Olisi mielenkiintoista kuulla yli 40v kokemuksia, jos ovat lapset ja talot hankkineet parikymppisinä tai myöhemmin tms, mitä ajatuksia valinnat herättävät nyt?

Miksi kovin moni heittää noi kateellisuuskortit jatkuvasti pöytään? Mä en oo ainakaan yhdellekään parikymppisenä lapset hankkineelle kateellinen, enkä oleta että he olisivat mulle kateellisia. Jokainen elää omaa elämäänsä. En mä ole mun maailmankuululle, lapsettomalle kaverillenikaan kateellinen, enkä sille yhdelle, joka sai juuri kolmannen lapsensa pitkän yrityksen jälkeen. Ainoastaan olen onnellinen, että ovat elämässään onnellisia. Onko tää vierasta täällä?[/QUOTE]

Siis mulla on 2 lasta ja kolmas on suunnitteilla kesällä Opiskelen nyt kun on mahdollisuus ja ostan tästä talosta puolet välittömästi kun mun rahatilanne sen sallii. Nyt maksan tuistani kaiken minkä kykenen (sähkö, autonvakuutus, omat laskut ja ruoat.) plus muuta mitä pystyn. 5 vuotta ollaan yhdessä oltu ja olin tässä välissä töissäkin (mistä sain säästöön muutaman tonnin mikä on taas auttanut paljon) Töitä koitan hakea, mutta ennen kun olen opiskeluja saanut eteenpäin, taitaa se olla aika mahdoton tehtävä..

Mä en halua, että kukaan on mulle kateellinen ja toisinpäin, mä en oo kenellekkään kateellinen. Jos mä näen jotain mitä haluaisin, teen sen eteen hommia että pääsen samaan pisteeseen. En siis suinkaan jää kadehtimaan

 

Öö, minusta näistä viesteistä ei kyllä huou mikään ylemmyys ketään kohtaan, mutta joistakin muista viesteistä kyllä tihkuu kateus ja katkeruus.

Itsellä tulee 30-vuotiaana olemaan pikkulapsi-iän ohittaneet lapset ja lähes 10 vuotta kestänyt avioliitto. Ajattelin mm. tehdä kaikenlaista mitä nyt pikkulapsivaiheessa ei pysty, kuten matkustella, olla töissä eikä kotiäitinä jne. Ja silloin nämä kolmikymppisenä esikoisen hankkivat valvovat öitä ja vaihtavat vaippoja, mulla se on siinä vaiheessa jo kauas taakse jäänyttä elämää. Enkä haaveile olevani mummo 40-vuotiaana. Ja niille, jotka nyt kohta kirjoittavat, että ei se sun liittos kestä kumminkaan, niin mitäpä jos kestääkin?

Miksi ne asiat mitä sä ajattelit sillon 30v tehdä on ok, mutta jos 20v tekee niitä samoja asioita niin sillä on elämänhallinta hukassa, elämästä puuttuu sisältö jne? Kyllä se vaan on tosi asia että ilman lapsia on helpompaa matkustella. Ilman lapsia on vapaampi tekemään täsmälleen mitä haluaa sillon kun haluaa. Olkoon, että 30v sun lapset on 10-vuotiaita eikä vaadi enää niin paljon läsnäoloa kun alle 1v lapsi, mutta sulla kuitenkin on ne lapset ja ne omalla tavallaan tulee aina rajoittamaan mitä sä voit tehdä. Tai no, rajoittaa on ehkä väärä sana vaan ne tulee vaikuttamaan siihen mitä valintoja voit tehdä. Miksi se tarkoittaa että elämänhallinta on hukassa jos haluaa muutaman vuoden lisää nauttia "vapaudesta" kun seuraavat vuosikymmenet menee lasten kanssa? 20-vuotiaana lapset tehnyt ei koskaan saa samalla tavalla kokea sitä vapautta. Ja ehkä sitä ei koskaan kaipaakaan ja hyvä niin. Mutta ei se tarkoita, että sellaisen ihmisen elämä olisi jotenkin "täydempää" tai enemmän hallinnassa kuin jollain toisella.

 

Onko sulla itselläsi lapsia, vai provosoitko vaan? Itse myönnän, että välillä odotan kuin kuuta nousevaa, että valvominen ja vaipparumba on ohi. Tutkitusti eniten eroja tapahtuu lasten ollessa pieniä, ja muutenkin pienten lasten vanhemmat luokitellaan jatkuvasti onnettomimmiksi ihmisiksi. Itse halusin kaksi lasta, mutta pahimmat kränävuodet ovat vain pakollinen paha, kun koko ajan sairastellaan jne. ENemmänkin odotan juurikin sitä aikaa, kun itse olen viellä suht nuori, mutta lapset ovat kouluiässä..

Olen perheellinen ihminen. Eroja tapahtuu toki paljon pikkulapsiaikana, mutta juurikin pitkän liiton eläneiltä omilta vanhemmiltani ja appivanhemmiltani olen kuullut moneen otteeseen, että elän juuri nyt sitä kaikkein onnellisinta aikaa. Luotan heidän elämänkokemukseensa, enkä todellakaan odota mitään tulevaa ajanjaksoa vaan elän ja nautin tästä hetkestä. Ja toivon samaa kaikille eri valintoja tehneille.

 

[QUOTE="huoh";22770136]Miksi ne asiat mitä sä ajattelit sillon 30v tehdä on ok, mutta jos 20v tekee niitä samoja asioita niin sillä on elämänhallinta hukassa, elämästä puuttuu sisältö jne? [/QUOTE]

Sanoinko jossain noin? Jos joku muu tässä ketjussa sanoi, se en ollut minä, koska en ajattele noin.

[QUOTE="huoh";22770136] Kyllä se vaan on tosi asia että ilman lapsia on helpompaa matkustella. Ilman lapsia on vapaampi tekemään täsmälleen mitä haluaa sillon kun haluaa. Olkoon, että 30v sun lapset on 10-vuotiaita eikä vaadi enää niin paljon läsnäoloa kun alle 1v lapsi, mutta sulla kuitenkin on ne lapset ja ne omalla tavallaan tulee aina rajoittamaan mitä sä voit tehdä. Tai no, rajoittaa on ehkä väärä sana vaan ne tulee vaikuttamaan siihen mitä valintoja voit tehdä. [/QUOTE]

Satun olemaan niitä ihmisiä, joita ei haittaa se, että sitten isommille lapsille tarvitsee aina järjestää se hoitopaikka, niin "vapaudenkaipuinen" en ole. Menevät varmasti mielellään vaikka mummolaan viikoksi, ja isä ja äiti pääsevät kahdestaan matkustamaan. Meillä kun on lapsilla isovanhemmat, jotka mielellään lapsenlapsiensa kanssa aikaa viettävät. Ja isompien lasten kanssa matkustaminenkin on varmasti mukavampaa kuin kahden vaippaikäisen...

Alun perin kirjoitin tähän ketjuun vastatakseni kysymykseen, mitä aion tehdä ikävuodet 30-60, jos kolmekymppisenä jo on "kulissit kunnossa" kuten joku asian ilmaisi. EN sanonut sanaakaan siitä, että jollain olisi elämänhallinta hukassa, jos ei ole kolmea lasta, labradorinnoutajaa, okt:ta ja vakivirkaa sinä päivänä kun täyttää 20 vuotta.

 

[QUOTE="mummo";22769781]Kai sitä helposti parikymppisenä luulee, että jee mulla on kaikkea mitä kavereilla ei oo. Ne on varmaan tosi kateellisia.

Mutta jos teillä on 30-vuotiaana kulissit kunnossa niin mitä meinaatte tehdä ikävuodet 30-60? Vai haluuko nää samat ihmiset olla mummoja 40-vuotiaina.[/QUOTE]

Mitä millään kulisseilla tekee, mitä ne ees on? Ok-talo, auto ja lapsetko? No, ei mulle ainakaan. Me tehdään niinkuin halutaan, jos voidaan.

30v täytettyäni toivottavasti edelleen hoidan lapsia kotona. Sit joskus myöhemmin...en tiedä, ehkä opiskelen ammatin ja etsin töitä, tai jään kotiin jos mahdollista, tai mistä sitä ikinä tietää, maailma voi olla sitte ihan erilainen ku nyt. Toivottavasti en aivan 40v:na tule mummoksi (esikoinen silloin 16v), mut 45-vuotiaana ois jo ihan eri juttu.

 

mä olen 25v, 4 lasta. omakotitalo myytiin juuri ja uutta rakennetaan. pari elikkoa ja tila-auto. koulut on käyty, töissä en ole vielä ehtinyt olemaan. miehen kans menee hyvin, elämä hymyilee

 

Olen 25vuotias sinkku, miehiä olisi jonoksi mutten jaksa nyt alkaa mihinkän.biletän baareissa lähes joka viikonloppu,ja yhden illan juttuja tulee harrastettua.olen vakityössä,tienaan 3500e kuussa,ja oma asunto on helsingin keskustassa.lapsia ja naimisiinmenoa en ole miettinyt vielä lainkaan.
eli siis paremmin ei voisi mennä =)

 

Ikää 25v. Tyttö 4v,toisen LA kesällä.Molemmilla vakituinen työpaikka ollut jo 5v.Omistusasunnossa asutaan ja taloudellinen tilanne tällä hetkellä hyvä. Tyytyväinen tilanteeseeni.