20-25-vuotiaat: minkälainen on elämäntilanteenne?

Olen 21v, eli nuoremmalta puolelta Kirjoitan ylioppilaaksi syksyllä. Kesällä todennäköisesti muutamme aso-asuntoon, tällä hetkellä asumme vuokralla rivarikaksiossa. Minulla on yksi 2,5v lapsi, olen yksinhuoltaja. Kesän jälkeen saatan lähteä yrittämään toista lasta ystäväni kanssa.

Itsekin koen olevani hyvin erilaisessa elämäntilanteessa ikätovereihin verrattuna. Mä suunnittelen pitkäjänteistä rahastosäästämistä, teen todella lujaa töitä jotta saisin edettyä opinnoissa hyvää tahtia ilman, että lapsen täytyisi mennä päiväkotiin ja ongelmat ovat vähän erilaisia kuin että mihin baariin pitäisi viikonloppuna mennä tms. Vaikea enää ymmärtää sellaisia, jotka mielestäni heittävät aikaa hukkaan haahuilemalla tai jotka ovat aina rahattomia vaikka kävisivät töissä eikä ole ketään elätettävää.

 

Minä 23v. mies 26v. Naimisissa. Lapset 2,5v. ja 4,5kk. Valmistuin just amk:sta, kävin sen aikuislinjalla. Myytiin rivarinpätkämme vajaa vuosi sitten ja muutettiin heinäkuun alussa vuodeksi Espanjaan. Tarkoitus on jäädä tänne, mutta back-uppina on molempien vakituiset työt Suomessa.

 

Olen 24 ja mies 27, meillä on 2,5 vuotias poika ja naimisissa ollaan. Asutaan omistusasunnossa. Itse opiskelen 1. vuotta yliopistossa. Olen tehnyt töitä 19 vuotiaasta lähtien, myös osa-aikaisesti hoitovapaalla ja nyt opiskeluiden ohessa.

 

[QUOTE="vieras";22768863]meille myönsivät lainan jota olemme nyt myös maksaneet 100 000eur mieheen, 200 000 eur yhteensä ja olin tuolloin 21 vuotias. Ei ne pankit välttämättä aina ikää katso, vaan tuloja, vakituista työtä tms.. Ei se ikä aina kerro miten kykeneväinen on takaisin maksamaan ja ainoastaan se pankkeja kiinnostaa![/QUOTE]

No ei ikä tietenkään kerro mitään, mutta jos ikää on vaikkapa niin vähän, ettei ole ehtinyt hankkia itselleen ammattia ja työpaikkaa, niin kyllä se vain asuntolainan saantiin vaikuttaa.

Ehkä tunnen sitten erityisen saamattomia ihmisiä, mutta tuttavapiiriini ei kuulu yhtään ihmistä, joka olisi hankkinut 23-vuotiaana tai nuorempana opiskelijana omakotitalon ilman vanhempiensa apua joko pesämunan tai lainatakauksen muodossa.

 

No ei ikä tietenkään kerro mitään, mutta jos ikää on vaikkapa niin vähän, ettei ole ehtinyt hankkia itselleen ammattia ja työpaikkaa, niin kyllä se vain asuntolainan saantiin vaikuttaa.

Ehkä tunnen sitten erityisen saamattomia ihmisiä, mutta tuttavapiiriini ei kuulu yhtään ihmistä, joka olisi hankkinut 23-vuotiaana tai nuorempana opiskelijana omakotitalon ilman vanhempiensa apua joko pesämunan tai lainatakauksen muodossa.

No niin tunnet.

 

25v, mies 27v. Meillä on lapsi 1,5v ja toinen syntyy kesällä. Mies töissä, itse olen kotona. Valmistuin vajaa 2 vuotta sitten AMK:sta ja jäin oikeastaan heti äitiysomalle. Asutaan omassa paritalossa.

 

Naimisissa, omakotitalo (joka yhä vähän keskeneräinen, 2007 keväällä aloitettiin, 2008 syksyllä muutettiin), esikoinen tulossa. En käy töissä enkä opiskele, ei ole ammattia. Ukolla vakityö. Ikää mulla 23v, ukolla 29v. Kumpaakaan ei kiinnosta baareissa juoksemiset yms, molemmat viihtyy paremmin kotona.

 

Aina ei tarvi olla korkeasti koulutettu saadakseen hyväpalkkaisen työn!!!!!

Ja kyllä siinä 25:sena alkaa monella olla korkeammatkin opinnot suoritettuna. (18v. yliopistoon. 6 vuotta opiskelua= 24 v.)

Nim.m. insinööriksi 23 v.

 

21 vuotta, avioliitossa ja asutaan omakotitalossa maalla. Meillä on 1 v esikoinen.
Mulla on vakityöpaikka, miehellä myös ja tullaan toimeen hyvin. Päästään matkustelemaan about kerran vuodessa ulkomaille ja ei tarvitse erityisemmin kitsastella vaikka tällähetkellä olenkin vielä kodinhoidontuella.

 

[QUOTE="hah";22768953]No niin tunnet.[/QUOTE]

Olemme ystäväpiirissämme ehkä saamattomia, mutta toisaalta hyvin onnellisia. Olemme saaneet monia ihania asioita, joita nämä parikymppisenä omakotitalon ostaneet eivät ole saaneet. Elämä on valintoja.

 

Minä 21v ja mies 24v, asuttu jo vuosi omakotitalossa (kyllä, pankista saatiin lainaa 150 000€). esikoinen suunnitteilla, ja kyllä, mulla on YO-merkonomin paperit ja ihan hyvää palkkaa saan mieheni on myös hyväpalkkaisessa työssä. eikä meillä ole tiukkaa rahasta. eli ei se tutkinto välttämättä palkkaan katso vaan OSAAMINEN!

 

Olemme ystäväpiirissämme ehkä saamattomia, mutta toisaalta hyvin onnellisia. Olemme saaneet monia ihania asioita, joita nämä parikymppisenä omakotitalon ostaneet eivät ole saaneet. Elämä on valintoja.

Nimenomaan. Toiset tahtoo eri asioita ku toiset. Kaikkea ei toki voi saada, ainakaan just siten ja silloin ku tahtoo.

 

Ja kyllä siinä 25:sena alkaa monella olla korkeammatkin opinnot suoritettuna. (18v. yliopistoon. 6 vuotta opiskelua= 24 v.)

Nim.m. insinööriksi 23 v.

Itse olin 20, kun kirjoitin ylioppilaaksi. (alkuvuodesta syntynyt, vuosi vaihto-oppilaana) Yliopisto-opinnoista olisin varmasti selvinnyt 25-vuotiaaksi mennessä, jos olisin pitänyt sitä suurimpana tavoitteenani. Mutta tuskin olisin ehtinyt paria lasta kuitenkaan siinä välissä tehdä...

 

Miten te uskallatte jäädä ilman opiskeluja vaikka miehellä ois kuinka hyvä työpaikka ja olisi OKT:t ja muut. Koska mitä tapahtuis kun se mies lähtee.

 

Olen 23-vuotias ja juuri valmistunut lähihoitajaksi. Esikoista odotan yksikseni. Sairaslomalla olen äitiyslomaan asti. Asun vuokra-kaksiossa hyvällä paikalla.

 

Miten te uskallatte jäädä ilman opiskeluja vaikka miehellä ois kuinka hyvä työpaikka ja olisi OKT:t ja muut. Koska mitä tapahtuis kun se mies lähtee.

Jos jos jos. En voisi elää lainkaan mikäli jossittelisin joka saralla elämässäni.
Tosiasia kuitenkin on että tuo miehen yhtäkkinen lähteminen on hyvin epätodennäköistä rakastavalle perheenisälle. Kaikkeahan voi tapahtua mutta kaikkeen vaan ei voi varautua.

 

Ja kyllä siinä 25:sena alkaa monella olla korkeammatkin opinnot suoritettuna. (18v. yliopistoon. 6 vuotta opiskelua= 24 v.)

Nim.m. insinööriksi 23 v.

Yliopistoon "mennään" 19-vuotiaana, jos suoraan 3-vuotisen lukion jälkeen ollaan menossa..

 

Mä olen 21-vuotias, opiskelen ammattikorkeakoulussa ensimmäistä vuotta. Olen lääkispyrkyri eli sinne olisi tarkoitus päästä tässä lähivuosien aikana, toivottavasti jo tämän kevään pääsykokeet menee nappiin. Asun vuokralla kolmiossa eläinlauman kanssa. Kihloissa olen, muutettiin tähän vuosi sitten kihlattuni kanssa, mutta hän muutti syksyllä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ammattikorkeakoulussa opiskelee hänkin. Häät on tiedossa sitten kun rahatilanne mahdollistaa jotain muutakin kuin niukan kitubudjetin ja lapsia ei todennäköisesti edes ajatella ennen kuin ollaan lähemmäs kolmekymppisiä ja opinnot paremmalla mallilla.

 

Miten te uskallatte jäädä ilman opiskeluja vaikka miehellä ois kuinka hyvä työpaikka ja olisi OKT:t ja muut. Koska mitä tapahtuis kun se mies lähtee.

Sit voi opiskella? Mä olen yh ollut alusta asti, tein lapsen ennen kun olin edes lukiota saanu kasaan Tähtäimessä fysiikan/matikan opinnot yliopistolla. Sitä ennen vielä toinen lapsi

 

Olen 23-vuotias ja juuri valmistunut lähihoitajaksi. Esikoista odotan yksikseni. Sairaslomalla olen äitiyslomaan asti. Asun vuokra-kaksiossa hyvällä paikalla.

Sama kai tämä on mustanakin laittaa, enpäs vaan äskön ajatellut

 

olen 25-vuotias. Asuntolaina olen jo yli vuoden maksellut. Olen ammatiltani insinööri. Yksinhuoltaja, vakkarityö, koira ja auto. Lapsi on nyt 2,5 vuotias. Ihan olen onnellinen että näin hyvin olen pärjännyt. Ottaen huomioon että se mies heitti pihalle eikä jättäny mulle mitään...

 

Miten te uskallatte jäädä ilman opiskeluja vaikka miehellä ois kuinka hyvä työpaikka ja olisi OKT:t ja muut. Koska mitä tapahtuis kun se mies lähtee.

Jotenkin minulla särähtää korvaan, kun niin moni tässä ketjussa korostaa miten komeat puitteet on ja miten hyvin menee, kun miehellä on se hyväpalkkainen työ. Minutkin on tässä jo ehditty tuomita "saamattomaksi", kun en olisi 23-vuotiaana saanut ostettua omakotitaloa ilman vanhempien takausta.

Itsellään näillä kommentoijilla ei sitten välttämättä ole minkäänlaista koulutusta tai ammattia. Toisaalta kuten sanottu, ihan kaikkea ei ehdi tehdä 25-vuotiaaksi mennessä vaikka olisi minkälainen ihmeyksilö. Mutta hurjalta tuntuu, että niin heiveröiselle pohjalle lasketaan asiat. Tilastojen valossa kun se ero tulee monelle.

 

Olen kyllä jo 28-vuotias, mutta kun olin 23-vuotias(mieheni silloin 26v) aloimme rakentaa mieheni kanssa omakotitaloa.Olimme olleet silloin yhdessä 5-vuotta. Kun olin 25-vuotta menimme naimisiin. Nyt olemme olleet naimisissa 3-vuotta ja yhteiseloa yhteensä 10-vuotta. Esikoispoikamme syntyi kun olin 27-vuotta.

 

Jotenkin ajattelen, että on se minun vastuulla, että lasten olisi hyvä olla ilmankin isää. Ei kaikkea voi laittaa yhden kortin varaan.

 

Sit voi opiskella? Mä olen yh ollut alusta asti, tein lapsen ennen kun olin edes lukiota saanu kasaan Tähtäimessä fysiikan/matikan opinnot yliopistolla. Sitä ennen vielä toinen lapsi

Sinä toisaalta et mittaakaan menestystäsi elämässä miehen hyvällä palkalla, omakotitalolla ja ulkomaanmatkoilla. Tykkään elämäntyylistäsi tämän ja muiden lukemieni ketjujen perusteella. Et rakenna semmoista "kaikki on saatava valmiiksi kolmekymppiseksi mennessä" -kulissia.