20-25-vuotiaat: minkälainen on elämäntilanteenne?

Kun tuo omakotitaloasia nyt niin perhanasti kiinnostaa niin minä voin myöntää että vanhempien avulla olen taloni saanut, enkä sitä häpeä.
Talo oli tyhjillään, perintönä saatu eikä raaskineet sitä myydä.

Asumme tässä, maksamme itse kaikki kulumme enkä näe tässä järjestelyssä mitään ihmeellistä. Maksaisimme mielellämme myös vuokraa, mutta vanhempani eivät halua meidän sitä maksavan.

Autamme heitä aina käytännön asioissa kuten ison pihan ruohon ajamisessa, lumien luomisessa ja sellaisessa kun olemme heillä kylässä.

Moralisoikaa pois, sanokaa vaan ettette samassa tilanteessa käyttäisi tälläistä asumismahdollisuuttanne hyväksi.

 

Olen 21v ja naimisissa. Vauva 8kk. Asumme vuokralla kerrostalokaksiossa. Opiskelut kesken molemmilla, miehellä sairauden vuoksi, minulla vauvan.
Lähipiirissä niin perheellisiä kuin sellaisia "ikisinkku"-tyylisiäkin ihmisiä.

 

Kun tuo omakotitaloasia nyt niin perhanasti kiinnostaa niin minä voin myöntää että vanhempien avulla olen taloni saanut, enkä sitä häpeä.
Talo oli tyhjillään, perintönä saatu eikä raaskineet sitä myydä.

Asumme tässä, maksamme itse kaikki kulumme enkä näe tässä järjestelyssä mitään ihmeellistä. Maksaisimme mielellämme myös vuokraa, mutta vanhempani eivät halua meidän sitä maksavan.

Autamme heitä aina käytännön asioissa kuten ison pihan ruohon ajamisessa, lumien luomisessa ja sellaisessa kun olemme heillä kylässä.

Moralisoikaa pois, sanokaa vaan ettette samassa tilanteessa käyttäisi tälläistä asumismahdollisuuttanne hyväksi.

Mitä pahaa tuossa on? Hyvää tuuria ja minäkin toki ottaisin vastaan!

 

Meillä on myös ok-talo periaatteessa mun vanhempien avulla, koska ovat takaajina. Tosin kunhan saadaan valmiimmaksi ja joku arvio tästä talosta teetettyä, ni sitte heitä ei enää takaajina tarvita koska talon arvo ylittää reilusti lainan määrän.
Ja tontti saatiin lohkomiskustannuksilla, tosin ei kummankaan vanhemmilta. Puhuttiin kyllä ostosta, mutta lopulta lahjoittivat.

Niin joo, puuta saatiin paljo appiukon metsästä. Ja jotai koneita lainattiin appiukolta, ja hallitilaa käytettiin ulkovuorilautojen maalaukseen. Työapua varsinki miehen veljiltä. Työpaikkansa kautta mies tilas jotain tavaraa vähän halvemmalla. Kukapa ei käyttäis tällaisia tilaisuuksia hyväkseen.

 

24v minä, mies 28v. Naimisissa, 4v lapsi, toinen tulossa, miehellä vakityö, mulla pitkäaikainen työpaikka, joka ei vakityö. Opiskelen AMK:ssa ja käyn töissä samalla, monimuotolinja. Ok-talossa asutaan.

 

Vedän varmaan pohjat mitään olemattomuudella. Kohta 22v ja asun vielä vanhempien kanssa. Opiskelen amkssa ja 2012 pitäis valmistua. Kotona asun puhtaasti taloudellisista syistä, stadissa kämpän hankkiminen olis älytöntä koska nyt asun ns ilmaiseksi. En seurustele. Ainoa asia jota tällä hetkellä tavouttelen on se koulutuksen loppuun käyminen ja työ. Miehestä saati lapsista en uskalla edes haaveilla vielä.. Kyllä mä välillä mietin että onko tää enää normaalia tän ikäselle mutta fiilis on hyvä ja tää tilanne on hyvä näin. Miksi mä pyörin tällä palstalla jo toista vuotta? Ehkä siks että se salaa haaveilu onnistuu näinkin

 

Kun tuo omakotitaloasia nyt niin perhanasti kiinnostaa niin minä voin myöntää että vanhempien avulla olen taloni saanut, enkä sitä häpeä.
Talo oli tyhjillään, perintönä saatu eikä raaskineet sitä myydä.

Asumme tässä, maksamme itse kaikki kulumme enkä näe tässä järjestelyssä mitään ihmeellistä. Maksaisimme mielellämme myös vuokraa, mutta vanhempani eivät halua meidän sitä maksavan.

Autamme heitä aina käytännön asioissa kuten ison pihan ruohon ajamisessa, lumien luomisessa ja sellaisessa kun olemme heillä kylässä.

Moralisoikaa pois, sanokaa vaan ettette samassa tilanteessa käyttäisi tälläistä asumismahdollisuuttanne hyväksi.

En todellakaan moralisoi. Hieno järjestely, joka varmasti on kaikille hyödyllinen. Ja tällaisia järjestelyjä löytyy myös tuttavapiiristäni. (joka tosin tässä keskustelussa on leimattu luusereiksi...)

Mikäli se ei ole selväksi vielä tullut, tarkoituksenani ei ole ollut paheksua kenenkään vanhemmiltaan saamaa apua. Minua on vain ihmetyttänyt, kuinka tämä ketju voi olla täynnä opiskelevia, 20-25-vuotiaita parin lapsen vanhempia, jotka ovat saaneet omakotitalon, kaksi autoa ja mökin täysin ilman vanhempiensa apua, kun reaalimaailmassa tuntemani parikymppiset ovat elämäntilanteesta riippumatta saaneet vanhemmiltaan apua tavalla tai toisella.

Itse sain parikymppisenä säännöllisesti vähäsen rahaa vanhemmiltani opiskelua ja elämistä varten, ja olen siitä kiitollinen. Töihin mentyäni olenkin sitten ollut omillani.

 

tarinoita joka lähtöön
mulle ei ikinä koulut maistuneet ja 16-18 vuodet meni erilaisissa keikkahommissa
ja bilettäessä pitkin suomea.
18v aloitin duunissa jossa kovalla työllä sain nostettua itseni esimieheksi. 18v menimme
myös 7 vuotta vanhemman miehen kanssa naimisiin, oltiin vuosi tunnettu.
21(kk:tta vaille 22 ) syntyi esikoinen ja ostimme talon, laina mun nimillä 100 000 (okei,
tässä kohtaa pakko tunnustaa; appivanhemmat kirjoittivat nimet takauspapereihin,
muuta apua ei olla saatu).
nyt lähempänä 30, sama mies, kohta 10v hääpäivä <3 3 lasta, mä vakkaripaikasta hoitovapaalla,
astetta isompi talo yhteisellä lainalla ja hitosti velkaa

 

Aika harvalla parikymppisellä on koulutusta takanaan lukiota/ammattikoulua enempää, ja nykyään sillä koulutuksella tuskin sijoittuu erityisen hyväpalkkaisiin töihin. Ellei sitten ole tosiaan paikka odottamassa mamman ja papan perheyrityksessä eli ne vanhemmat siellä taustalla.

Kerroppas mistä päättelet, että kaikille se työ ja raha olisi elämässä kaikkein tärkeintä? Toki raha on tärkeää mutta normi keskipalkallakin pärjää! Minun mielestäni elämässä ei ole mitään makua jos saa kaiken mitä haluaa kun on korkeasti koulutettu ja tukka putkella vääntää vaan töitä aamusta iltaan, jotta saa PAAAALJON RAHAA!!!! ja perheelle ei jää aikaa juurikaan...
mutta silloin jos ei sitä perhettä ole ni samahan se silloin on mitä tekee.. kaikille vaan ei se uran luominen ole elämän tarkoitus, vaan perheen perustaminen ja normi töissä käyminen, jotta jää aikaa perheellekkin! kiitos hei!

 

Kerroppas mistä päättelet, että kaikille se työ ja raha olisi elämässä kaikkein tärkeintä? Toki raha on tärkeää mutta normi keskipalkallakin pärjää! Minun mielestäni elämässä ei ole mitään makua jos saa kaiken mitä haluaa kun on korkeasti koulutettu ja tukka putkella vääntää vaan töitä aamusta iltaan, jotta saa PAAAALJON RAHAA!!!! ja perheelle ei jää aikaa juurikaan...
mutta silloin jos ei sitä perhettä ole ni samahan se silloin on mitä tekee.. kaikille vaan ei se uran luominen ole elämän tarkoitus, vaan perheen perustaminen ja normi töissä käyminen, jotta jää aikaa perheellekkin! kiitos hei!

Mistä sinä päättelet että tuo kommentti tarkoittaisi noita asioita? Kun tuossahan vaan ihmeteltiin että miten ne parikymppiset ovat saaneet rahaa okt:ta varten ja lapset samalla. Voi hyvänen aika sentään.

 

Kerroppas mistä päättelet, että kaikille se työ ja raha olisi elämässä kaikkein tärkeintä? Toki raha on tärkeää mutta normi keskipalkallakin pärjää! Minun mielestäni elämässä ei ole mitään makua jos saa kaiken mitä haluaa kun on korkeasti koulutettu ja tukka putkella vääntää vaan töitä aamusta iltaan, jotta saa PAAAALJON RAHAA!!!! ja perheelle ei jää aikaa juurikaan...
mutta silloin jos ei sitä perhettä ole ni samahan se silloin on mitä tekee.. kaikille vaan ei se uran luominen ole elämän tarkoitus, vaan perheen perustaminen ja normi töissä käyminen, jotta jää aikaa perheellekkin! kiitos hei!

Ei näytä luku- ja kirjoitustaidon hankkiminenkaan olevan kaikille kovin tärkeää...

Minä itse en ole koskaan ollut erityisemmin rahan tai talojen perään, sen sijaan olen ollut kiinnostunut kouluttautumisesta ja kokemuksista. Mutta kai minä saan ihmetellä, kuinka tässä keskustelussa niin moni on hankkinut 20-25-vuotiaaksi mennessä omakotitalon ja mökin ja kaksi lasta ja kaksi autoa ja ties mitä, vieläpä ilman koulutusta, työtä tai vanhempien apua.

En kadehdi ketään, koska olen itse saanut kaiken haluamani. Olen vain vilpittömästi ihmeissäni. Ei minusta olisi ollut esim. rakentamaan ja rahoittamaan omaa taloa 20-22-vuotiaana. Opiskelin ja sain pientä rahallista apua vanhemmiltani.

 

Anteeksi, että erehdyin alussa kysymään, kuinka ihmeessä parikymppiset ovat onnistuneet kustantamaan omakotitalonsa ilman minkäänlaista vanhempien apua. Omassa tuttavapiirissäni kun harvalla on ollut asiat näin. Kuvittelin kysymykseni olevan asiallinen, mutta nämä kovasti kadehditut ja onnelliset ihmiset osoittautuivat yllättävän herkkähipiäisiksi nimenomaan taloudelliseen riippumattomuuteen liittyvissä asioissa. Olen mielestäni rangaistukseni saanut, sen verran tylyä tekstiä täällä on tullut minua ja aikaansaamattomuuttani kohtaan.

Minua ei vaivaa mikään siinä, että ihmiset perustavat perheen parikymppisinä. Olen tässä ketjussa antanut tunnustusta mm. Nina TT:lle hänen elämäntyylistään. Nina onkin malliesimerkki siitä, että nuori äiti voi antaa paljon aikaa lapselleen, kehittää itseään ja elää itsenäistä elämää, jossa materialismi ei ole kaikki kaikessa.


Minä olen 23-vuotiaana hankkinut mieheni kanssa 200 neliöisen talon ihan ilman vanhempien tai kenenkään muun takauksia ja tukea. Itse en ole pitänyt tätä mitenkään epänormaalina tai 'mainostamisen' arvoisena asiana ennekuin olen kuullut näitä kommentteja. Kysyit siis miten tämä on mahdollista.

KOVALLA TYÖLLÄ JA TUSKAN HIELLÄ. ei tarvita takauksia kun ei olla saamatonta, laiskaa rupusakkia vaan tehdään omilla taitaviksi hiotuilla käsillä kaikki mikä vain on mahdollista. Meidän tapauksessa pankki laski mun ja miehen kätten työn arvoksi tässä talossa 100 000 euroa. Mitään kokemusta ei rakentamisesta ollut, mutta opeteltiin. Kateellinen ei tarvitse kenenkään kolmikymppisen tai vanhemman olla, ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja tekee itse elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.

Ja sekin vielä kun täällä povataan eroa nuorille pareille, että jäis vaimo puille paljaille. Nuorillakin voi olla järkeä päässä sen verran, että huolehtii esim avioliitolla itsellensä puolet omaisuudesta. Vaikkei mullakaan vielä koulutusta olekaan, niin erotilanteessa nettoaisin tästä talosta jo muhkeat voitot enkä puille paljaille jäisi.

 

Miksi aina ajatellaan, että lapset sulkee opiskelun pois, eikä nuorella ihmisellä voi olla työpaikkaa? Mulla on ollut vakituinen kokopäiväduuni alle 19-vuotiaasta alkaen (osa-aikaduunin aloitin 15-vuotiaana). Kyllä meille laina myönnettiin, tietenkin. Miksei olisi myönnetty, kahdelle työssäkäyvälle ihmiselle? Kun esikoinen oli 3kk aloitin aikuislinjalla amk:ssa. Opiskelin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. 3kk harjoittelun suoritin juuri ennen kuin seuraava äitiysloma alkoi. 2,5 vuodessa valmistuin, ei mun mielestä huonosti laisinkaan. Ja se vakituinen duuni on edelleen olemassa, vaikken sinne ole suunnittelut palaavanikaan. Maisteriopinnot ajattelin jossain vaiheessa suorittaa, mutta se on nyt vielä vähän auki. Täytyy ensin varmistaa tulevaisuuden asuinmaa, työtilanteet, opintojen korvaavuus, etäopiskelumahdollisuudet jne. Mutta kyllä mä ajattelin tosiaan opiskella jatkossakin, vaikka kaksi lasta onkin. Parhaillaan luen avoimessa yliopistossa, jotta olisi ehkä myöhemmin tutkinto-opiskelijana vähemmän suoritettavaa.

 

Ikää 25v
Kihloissa (häät tulossa vuonna 2011)
Esikoinen haaveissa
Omistusasunnot x2
Vakituiset duunit

Maallinen omaisuus:
Omat autot x2

Hyvä toimeentulo.
Tarkoitus olisi asunnot myydä ja ostaa isompi. Tällä kokoonpanolla nykyinen asunto palvelee hyvin. Toinen on vuokralla.

Omista ystävistä (omaikäiset) vain muutama asuu omistusasunnossa tai omistavat auton. Elävät vuokra-asunnoissa, opiskelevat (opinnot loppusuoralla) eikä heillä ole lapsia.

 

Ikää 25 vuotta, naimisissa, 1 lapsi jolla ikää kohta 7kk, miehellä vakituinen työ, itse olen kotiäitinä toistaiseksi, asutaan vuokralla. Huushollista löytyy myös koira. Omaisuutta on parin auton ja moottoripyörän verran. Haaveissa oma talo jossain kohtaa ja ehkä toinen lapsikin, tällä hetkellä kuitenkin elämän on mukavaa näinkin ja toimeen tullaan hyvin.

Melkein kaikki tutuistani ovat perheellisiä, ne sinkut yms. on sit melkein kaikki opiskelijoita.

 

Tilanne 20v: Opiskelija,lapseton eläimiä oli,kihloissa,vuokralla asuttiin.Perus nuoren parin elämää.
Tilanne 22v: Vakituisen työpaikan sain,ostimme talon,odotin esikoista.
Tilanne 25v: Kotona edelleen lasten kanssa,joita 2. Naimisissa. Odotin kolmatta.
Tilanne nyt: 28v,neljän lapsen äiti. Onnellinen,selvitty parisuhdekriisistä.Myyty talo ja ostettu uusi.

 

Miksi aina ajatellaan, että lapset sulkee opiskelun pois, eikä nuorella ihmisellä voi olla työpaikkaa? Mulla on ollut vakituinen kokopäiväduuni alle 19-vuotiaasta alkaen (osa-aikaduunin aloitin 15-vuotiaana). Kyllä meille laina myönnettiin, tietenkin. Miksei olisi myönnetty, kahdelle työssäkäyvälle ihmiselle? Kun esikoinen oli 3kk aloitin aikuislinjalla amk:ssa. Opiskelin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. 3kk harjoittelun suoritin juuri ennen kuin seuraava äitiysloma alkoi. 2,5 vuodessa valmistuin, ei mun mielestä huonosti laisinkaan. Ja se vakituinen duuni on edelleen olemassa, vaikken sinne ole suunnittelut palaavanikaan. Maisteriopinnot ajattelin jossain vaiheessa suorittaa, mutta se on nyt vielä vähän auki. Täytyy ensin varmistaa tulevaisuuden asuinmaa, työtilanteet, opintojen korvaavuus, etäopiskelumahdollisuudet jne. Mutta kyllä mä ajattelin tosiaan opiskella jatkossakin, vaikka kaksi lasta onkin. Parhaillaan luen avoimessa yliopistossa, jotta olisi ehkä myöhemmin tutkinto-opiskelijana vähemmän suoritettavaa.

Mä en varsinkaan ymmärrä sitä, ettei äiti voisi opiskella. Mun mielestä perhevapaiden ja opiskelun yhdistäminen tuntuu paljon luonnollisemmalta ha joustavammalta kuin vakituisen työpaikan ja perhevapaiden yhdistely. Mullakin on vakipaikka olemassa jonka sain 18-vuotiaana, mutta tuskin mä olen sinne palaamassa.

Mulla suunnitelma voisi olla seuraavanlainen: Kirjotan syksyllä ylioppilaaksi, kevään 2012 aloitan jotain pientä avoimessa, syntyy toinen lapsi, jatkan avoimessa syksyllä jos siltä tuntuu, sitten toisen lapsen ollessa reilu 1v ryhtyisin ihan tutkinto-opiskelijaksi. Joskus ennen kolmeakymppiä olisin maisteri. Tai sitten tulis kolmas lapsi ja valmistuisinkin vasta 31-vuotiaana tai jotain. Sen jälkeen on vielä sellaset 35 vuotta työelämää jäljellä, en usko, että tulen kauheasti katumaan.

 

Olen 21 ja mies on 25.
Asutaan vuokralla ja meillä on 2 lasta (3v ja 5kk)

Mies on töissä (ei vakituisessa tosin) ja minulla on vielä vuosi jäljellä opintoja jorka aijon suorittaa ens syksynä.

 

Olen 20-vuotias neitonen joka elelee yksi kaupungin keskustassa ja opiskelen ammattikoilussa. Ei koskaan okein miestä ole ollut eikä näyttäisi näillä näkymin ilmestyvänkään ellen tee maiseman muutosta. Kaverini ovat keskimäärin 4 vuotta kestäneissä parisuhteissa ja parilla niistäkin on muksu tulossa. Itsellä on joku 20w kriisi päällä kun ei ole miestä jonka kanssa jakaa kaiken, olen kaverinipiirini ainoa sinkku.

 

No mä vasta täytän 20 tässä vajaan parin kuukauden päästä mutta kuitenki.. Naimisissa ollaan oltu pian vuosi ja vauva synty tän kuun alussa Asutaan vuokralla kaksiossa ja mies on maalari ja mulla on työharjottelu ja pari kurssia kesken lähihoitajakoulutuksesta.

 

24-vuotias, yksinhuoltaja. Yhteiskuntatieteiden kandi, vielä ois kolme vuotta jäljellä.

Keikkatyötä teen.

Oma rivarikomio, lapsia 2. Toinen 7-vuotias ja toinen 5.

 

Oon 25. Naimisissa, mies pari vuotta mua vanhempi. Mulla AMK-, miehellä yliopistotutkinto. Molemmilla vakituiset, mielenkiintoiset ja sopivasti haastavat sekä hyväpalkkaiset työt. Omistusasunnossa asutaan lähellä kaupungin keskustaa. Ei ole lapsia, eikä ole tulossakaan ainakaan pariin vuoteen. Nautitaan elämästä ja toisistamme

 

[QUOTE="iituli";22771301] Minä olen 23-vuotiaana hankkinut mieheni kanssa 200 neliöisen talon ihan ilman vanhempien tai kenenkään muun takauksia ja tukea. Itse en ole pitänyt tätä mitenkään epänormaalina tai 'mainostamisen' arvoisena asiana ennekuin olen kuullut näitä kommentteja. Kysyit siis miten tämä on mahdollista.

KOVALLA TYÖLLÄ JA TUSKAN HIELLÄ. ei tarvita takauksia kun ei olla saamatonta, laiskaa rupusakkia vaan tehdään omilla taitaviksi hiotuilla käsillä kaikki mikä vain on mahdollista. Meidän tapauksessa pankki laski mun ja miehen kätten työn arvoksi tässä talossa 100 000 euroa. Mitään kokemusta ei rakentamisesta ollut, mutta opeteltiin. Kateellinen ei tarvitse kenenkään kolmikymppisen tai vanhemman olla, ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja tekee itse elämänsä sellaiseksi kuin haluaa. [/QUOTE]

Kiitos selväsanaisesta vastauksesta. Mutta edelleenkään en ole kateellinen yhtään kenellekään, en varsinkaan sellaisille, jotka pitävät toisin eläviä "rupusakkina". Niin kuin kirjoitit, tärkeintä on tehdä itse elämänsä sellaiseksi kuin haluaa. Tuskanhiellä tai ilman.

 

Mies on 2 vuotta vanhempi ja vanhemmat eivät ole avustaneet.

ap

Nämä on näitä pienpaikkakuntalaisia sillä jokainen tietää, että ilman perheeltä perittyä rahaa, tai hyvillä tuloilla ei Helsingistä taloa osteta. silloinkin usein kyseessä kerrostalokämppä.

 

25 vuotta, 2 lasta, naimisissa, omistuskämppä kun kerran se tuntuu jotenkin oleellinen olevan. Tosin "vain" rivitaloneliö johon otettiin lainaa alle 100000 euroa. 2 autoa, mutta toinen 10 vuotta vanha ja toinen vielä vanhempi rottelo. Rottelo tämä toinen. Mies vakitöissä, minä omasta halustani osa-aikatöissä. Ammatilliset koulutukset ja hyvin olisi ehtinyt hankkia korkeakoulutukset jos aikaa ajatellaan.