2 IVF elo/syyskuu

JEEEES! Pelastit sateisen perjantai päivän täysin, Sesty!
Onnea teille molemmille aivan mielettömästi :flower: :flower:
Et edes osaa arvata kuinka monta kertaa olen täällä käynyt eilen ja tänään katsomassa onko sinulta tullut viestiä - mutta niinhän sitä sanotaan että "hyvää kannattaa odottaa". Pätee näköjään myös uutisiin.
Nyt vaan peukutetaan että menee kaikki hyvin loppuun saakka.
Voi että olen iloinen teidän puolesta =) =) =) =)
 
Onnea sestylle! :flower: Hienoa saada lisää plussauutisia!

Piina alkoi täälläkin. Tänään siirrettiin kaksi 4-soluista alkiota ja pakkaseen laitettiin vielä viisi kaverusta. Nyt kun saisi seuraavat pari viikkoa kulumaan ilman jokaisen oireen analysointia. Turha toivo... =)
 
Hei ja todella paljon onnea sestylle!!
Tänään aamulla tein todella vahvan plussan. Täytyy ajatella positiivisesti ja uskoa, että tämä voi olla totta. Kuitenkin on tarkoituksena pitää jalat vielä tiukasti maassa kiinni. 8.10. ensimmäinen ultra, sitten tietää vähän enemmän. Uskaltauduin tänään liittyä toiseen keskustelupalstaan (odotusaika->toukokuun toivotut)

Tänään siirron mukaan rv 4+3. (laskuri löytyy osoitteesta; http://www.tekay.fi/index.php?option=com_wrapper&Itemid=54)

Onnea kaikille ja paljon plussia, toivottavasti tavataan em. keskustelupalstalla.
 
Paljon onnea sara 80. Täytyypä käydä sitä laskuria katsomassa tuossa osoitteessa. Kysin eilen kun ilmoitin klinikalle tuloksesta että koska ekaan ulltraan voi mennä niin sanottiin että 3 viikkoa siirrosta.
 
Kiitos sesty! Minulle tulee tasan neljä viikkoa siirrosta, kun on ensimmäinen ultra. Saa nähdä, toivottavasti sydänäänet ovat todettavissa jo silloin. Millainen sulla on olo? Onko oireita? Millaisia? Itselläni ei hirveästi vielä oireita ole ollut. Alussa palelsi hirvittävästi, mutta sekin on mennyt lähes ohi sekä alussa nipisteli alavatsaa. Rinnat ovat nyt hieman kipeät. Muuta ei oikeastaan ole ollut. Tavataan em. palstalla. Nyt rv 4+4 (siirron perusteella).
 
Mahtuuko mukaan, vaikka kyseessä on ensimmäinen kerta ja icsi? Samassa vaiheessa mennään kuin Tiina80 ja Nefeli eli punktio oli ke ja siirto pe. Kaksi topluokan alkiota siirrettiin, eikä mitään jäänyt pakkaseen. Millään ei malttaisi odottaa paria viikkoa, mutta pakkohan se on. Aiemmin tehtyjen inssien aikana ei ollut mitään oireita toimenpiteen jälkeen, mutta nyt on rinnat kipeät ja viiltelyä munasarjoissa. Tekeeköhän Lugesteronit nuo oireet?
 
Tervetuloa mukaan Johanna72, mukava saada mukaan lisää meitä tuskailijoita!
Tiina: En uskoisi että progesteroni näkyy raskaustestissä, sehän on keltarauhashormonia, joka normaalissa kierrossakin hoitelee limakalvon ylläpitoa.
Mulla luget on selvästi vetäneet vieterin kireälle! Myös fyysisiä oireita löytyy, samoja kuin Johannallakin eli rinnat kipeät ja munasarjoja vihloo. Uskoisin että nuo munasarjatuntemukset voisivat olla vielä punktion jälkimaininkeja. Raskausoireitahan ei tässä vaiheessa edes voi olla (eihän tuon alkion vielä edes pitäisi pystyä kiinnittymäänkään) joten oireilu menee nyt kyllä täysin ystävämme Lugesteronin piikkiin. Pitkä aika piinailla ja todella ristiriitainen olo. Toivo on korkealla, mutta toisaalta pelkää jo pettymystä.

Onko teillä muuten käytössä poppakonsteja näille piinapäiville? =) Aloitin juomaan lasin punaviiniä päivässä. Tiedä nyt sitten onko tällä alkion kiinnittymiseen mitään merkitystä, mutta ainahan tuo lasi hyvää punkkua maistuu!
 
oireita löytyy siksi mietinkin että johtuuko kaikki progesteronista (mulla ei ole lugeja pähkinäallergian vuoksi) mahaa välillä vihloo ja välillä menkkamaista kipua sitten rinnat aristaa joidenkin ruokien haju tekee pahaa ja tämä väsymys olen nukkunut jopa päiväunet samalla kun esikoinen nukkuu ja tottakai pinna kireellä
mulla oli siinä inssistä lähteneestä raskaudestakin tosi aikaisin oireet mutta keskenmenon aikaan lääkäri oli näkevinään kaksoset mutta nyt siirrettiin yksi joten oireet ihmetyttää no uskotaan että progesteroni aiheuttaa oireet niin ei tipu niin korkealta
 
Kiitos Nefeli. Mukava kuulla muiden samassa tilanteessa olevien mietteitä. Minulle joku väitti, että punaviinillä olisi negatiivisia vaikutuksia, joten olen ollut täysin ilman alkoholia jo pidemmän aikaa. Punaviini kyllä maistuisi viluisena pimeänä syysiltana, mutta ajattelin yrittää kaikkeni, sillä ei se punktio niin mukava ollut, että ihan heti haluaisin siihen uudelleen. Oletteko kysyneet lääkäriltä tuosta punaviinistä tai muista mahdollisista avituskeinoista? Unohdin muuten kysyä lääkäriltä, että jos nyt ei tärppää, niin voidaanko toinen icsi/ivf tehdä heti seuraavaan kiertoon. Onko kanssasisarilla kokemusta/tietoa?
 
Enpä osaa sanoa kuinka nopeasti uusi icsi/ivf voidaan tehdä. Pakastealkion siirtoa varten meille viime kerralla suositeltiin tuon ivf:n jälkeen yksi kierto väliin ja sen jälkeen pas joko lääkkeellisenä tai lääkkeettömänä. Uudesta icsi/ivf-hoidon aikatauluttamisesta en uskalla sanoa mitään.

Punaviinistä olen taas itse kuullut että sen pitäisi parantaa verenkiertoa kohdussa eli saattaisi auttaa tuohon alkion kiinnittymiseen. Hassua kuinka erilaisia näkemyksiä tästäkin taas on...mutta jokatapauksessa ajattelin nyt edes nauttia rankan ivf-hoidon jälkeen lasillisesta punkkua. Tuskinpa tuosta haittaakaan on. Aiemmassa ivf:ssä kun olin raivoraitis, saatiin nega. Jos tällä kertaa saadaan jälleen nega, olen ainakin nautiskellut syysilloistani! ;)

Yksi asia mikä tuossa alkoi jo huolestuttamaan oli jo punktion jälkeisenä päivänä alkaneet menkkamaiset kivut. Nyt nuo kivut ovat jo helpottaneet, mutta vielä eilen tuntui kuin menkat olisivat alkamassa juuri sillä hetkellä. Sama oli edellisen ivf:nkin aikana. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Johtuneekohan ihan tuosta punktiosta ja siirrosta vai mistä lie?
 
Ok. Oliko sulla lyhyt vai pitkä kaava? Mulla oli edellisessä kierrossa inssi ja heti perään tämä icsi. Mulla ei ole elimistö reagoinut lainkaan. Nyt vasta on tätä rintojen arkuutta ja lievää viiltelyä. Mitään mielialajuttuja tai pahaa oloa tms ei ole ollut lainkaan. Itse toivoisin, että jos tarvii jatkaa, niin jatkettaisiin saman tien, mutta täytyy nyt vain malttaa odottaa. Pidetään peukkuja meille kaikille, että tällä kerralla tärppäisi.
Missäpäin muuten olette käyneet hoidoissa? Entä julkisella vaiko yksityisellä?
 
Mulla alkoi hivenen kipua tuntua punktion jälkeen illalla. Se meni yhdellä särkylääkkeellä ohi. Sen jälkeen ei ole ollut mitään kivuksi luokiteltavaa. Ainoastaan niitä lieviä vihlaisuja. Tämä oli eka kerta, joten aiempiakaan kokemuksia ei ole. Sori.
 
Meillä oli ensimmäisessä ivf:ssä lyhyt kaava ja tässä pitkä. Samanlaiset tuntemukset ollut molemmissa. Ollaan hoidossa julkisella ja tyytyväisiä ollaan oltu lääkäreihin ja hoitajiin. Ainoa huono puoli julkisella on nuo lspettomuuspoliklinikan pitkät sulkuajat, joten hoitojen väliin saattaa tulla pitkiäkin taukoja.
Tuulia-76: älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon. Eihän raskauden alkamiseen tarvita kuin yksi alkio. Pidetään nyt kovasti peukkuja että pieni jaksaisi sinnitellä ja pääsisitte huomenna siirtoon!
 
Ihan vaan kaikille :) !

Hali neganneille ja tod. palj. onnea plussanneille.

Oli ihan pakko tulla kyläilemään, josko kukaan nyt enää mua muistaa, ja kertomaan vähän kuulumisia.
Olen ottanut todella rennosti nyt tässä 3 viikkoa, ja elänyt normaalia opiskelijan elämää... =) Bileissä olen myös käynyt. Ihan vaan varastoon kun ajattelee että tammikuusta asti olen syönyt hormoneja ja ollut (melkein) raitis ja savuton. No, nyt ei sitä ongelmaa ole.

Nyt olisi laskujeni mukaan menossa kp 27/28, ja ei ainakaan vielä ole menkkamaisia oloja. Niinkuin silloin meinasinkin, ovisjahti alkoi. Ihmekyllä myös bongasin sen oviksen. JA se on sellaasta mitä ei oo IKINÄ! tapahtunu... Niin no siis ilman lupaa ja lääkärin valvontaa söin samanlaisen kuurin kuin vuosi sitten eli kp 3. - 7. söin clomeja ja sitte kp 15. - 24. söin primolutia. Se ovis oli kyllä ihme. Arvakkaas oliko isäntä lujilla 7 päivää... ? :LOL: Kolme päivää ennen ja jälkeen oviksen.

On tässä ollut kiireitäkin. Koira synnyttää päivänä minä hyvänsä, että jos jotakuta kiinnostaa kauniin sekarotuisen koiran pentu niin yv:tä laittamaan. =)
*Ei mikään mainospuhe*
Mutta se täytyy kyllä sanoa, että toi koira on ollu parasta mitä meille on ikinä sattunu. Hoitojen aikaan korvaamaton.

T. Ulpis!
 
Hei!

Kiva kuulla sinusta. Meillä tuli 1. PASsista nega ja nyt olenkin seuraavassa PAS-hoidossa jo tuolla syys-lokakuupinossa. Siellä on meitä muitakin tästä pinosta neganeita. Koirakuume on kova, mutta juuri ei nyt sovi meidän elämän tilanteeseen kun rempataan taloa. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti tärppää!

t. Saara
 

Yhteistyössä