2 IVF elo/syyskuu

"30 päivä lähestyy silloin menen hakemaan ne reseptit ja pisto ohjeet jännittää ja mietityttää että milloin kuukautiset alkaa alkaako juuri sinä päivänä vai myöhemmin toivottavasti ei ainakaan aikaisemmin ettei aikataulut menis uusiksi, mulla ois niinkin tyhmä kysymys muille jotka jo käynyt punktiossa olitteko hirmu kipeänä sinä päivänä ja parina päivänä sen jälkeen "


Mä ainakin olin todella kipeä, sairaslomallakin ennen ja jälkeen punktiota viikon eli yhteensä 2 vkoa.
Mulla toki tuli alkava Hyperi että kai se sitten helpommin tekee kivuliaammaksi koko toimenpiteen.
Toimenpiteen aikana tarvitsin aivan älyttömän paljon suoneen annettavaa Rapifenia ja sitten vielä jälkeenpäin sain suoneen kanyylista Oxanestia... Olin todella kipeä pitkän aikaa. Sitten kävi vielä niin, että suoli ei toiminut viikkoon ennen punktiota ja alkoi toimia vasta kahden viikonpäästä alkionsiirrosta ku menkat alko eli 3 viikkoa aivan tööt! :whistle:
Ja ennen punktiota kun piti käydä wc:ssä et on rakko aivan tyhjä, niin ultrassa lääkäri sanoikin että rakko on ihan täynnä, etä pitää katetroida ku mulla ei kuitenkaan ollu pissahätää. Onnex se ei tuntunu ku oli just se rapifen alkanu vaikuttaa.

Tämä oli nyt tällanen kauhutarina, ei tietenkään kaikilla voi noin kipeää tulla ku mulla, kipu on niin yksilökohtaista.
Kumma kyllä mulla on normaalistikin todella korkea kipukynnys, mutta ehkä se koko tilanne henkisine paineineen aiheutti sen kivun.
Itkeä tirautinkin toimenpiteenaikana, mutta hoitaja oli todella ihana, hän siveli kättäni koko ajan ja välillä alamahaakin ja kehui koko ajan että kuinka hienosti sujuu vaikka kipeää tuleekin. Sit lääkärikin kehui jotta todella hyvin saan pidettyä takapuolen paikallaan vaikka ilmeestä näki että sattuu aivan saatanasti!. Ja että todella helposti kaikki rakkulat saa punktoitua, et vaikka ylipainoa on pikkusen niin ultralla näkyi tosi hyvin vatsanpeitteiden päältä.

Et tällee. Uutta punktiota pelkään kyl mielettömästi jotta toivottavasti nuo pakkases olevat 6 alkiota antaa toivotun tuloksen.
:saint: :saint:
 
ei mua ihan heti saa pelkäämään meillä kun on jo yksi lapsi ja se syntyi ilman puudutuksia kun ei keretty pistää ainoa kipu lääke oli noin 7tuntia aikaisemmin saatu 1g panadoli eli periaatteessa ilman kipu lääkkeitä hyvin meni saa nyt nähdä miten käy sitten että kuinka kipeä
 
Heipparallaa!

Mukavaa kun tässäkin pinossa alkaa tapahtumaan itse kullakin!!!
Kyseltiin mm. punktiokivuista. No, itselläni oli ennen punktiota älyttömän turvonnut olo ja alavatsa tuntui rantapallolta. Itse punktio oli ok, koska sai niin hyvin suonensisäistä kipulääkettä aina kun vain pyysi. Itse punktiossa oikea puoli saatiin tyhjennettyä yhdellä neulantyönnöllä, mutta vasemmalle puolelle tarvittiin kolme neulantyöntöä (neula tukkeutui) ja hoitajan "makaamista" vatsan päällä (liikkuvainen munasarja), jotta munarakkulat saatiin punktoitua. Punktion jälkeen turvotus jatkui vielä muutaman viikon ja alavatsa oli hellä. Mutta ei missään vaiheessa täysin ylitsepääsemättömän kivuliasta. Tosin olin lomalla koko piikittelyn/punktion/alkion siirron ajan. Saalis oli: 25:stä munarakkulasta 21 munasolua, joista 10 hedelmöittyi ja yksi siirrettiin ja kahdeksan sain pakkaseen.

Helsingin Väestöliitossa tehdään jotain toimenpiteitä lauantaisin klo 8-12 välillä. Mutta ilmeisesti yrittävät kuitenkin viikolla tehdä kaiken mahdollisen. Kannattaa kysyä hoitavalta lääkäriltä. Ilmeisesti kuitenkin lääkäritkin pyrkivät laskemaan lääkeannokset ja punktio/alkionsiirto päivät niin, ettei lauantaina tarvitsisi toimenpiteitä tehdä. Esim. itselläni punktiopäivä oli perjantai ja alkionsiirto päivä maanantai.

Tällä hetkellä on TOSI turhautunut olo. Täti ei sitten millään halua tulla kylään. Menkkojen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt alkaa viime perjantaina, mutta eipä niitä näy eikä kuulu...
Onko teistä kukaan syönyt Terolut 10mg:n tabletteja ja sen jälkeen odotellut kuukautisten alkua? Kuinka monta päivää viimeisestä tabletista kuukautisten alkuun meni??? Mulla viimeisestä tabletista nyt 8 päivää ja ei mitään kuulu... Enkä ole raskaana!

Tässä jälleen päivitettynä ja hoitopaikat lisättynä:
Kalinka71 1.IVF:n 1.PAS elokuu Hki Väestöliitto
Angelina 1.IVF:n 1.PAS elokuu Tays
SaaraX 1.IVF:n 1.PAS elokuu
HelinäKeiju75 2.PAS elokuu
Päivi68 1.IVF elokuu Tays
Unelma-Anelma 2.ICSI elokuu
Elina67 2.IVF elokuu
Lapin matkaaja 3.IVF elokuu
Nikki28 1.IVF elo-syyskuu
Tiina80 1.IVF elo-syyskuu Oulun Väestöliitto/Keskipohjanmaan KS
Tuulia-76 2.IVF elo-syyskuu
Lotta77 2.IVF elo-syyskuu
Mari66 2.IVF elo-syyskuu
Kuunlilja 2.IVF elo-syyskuu Tays
Ulpulummukka 1.IVF:n 2.PAS elo-syyskuu Seinäjoen KS/Tays
Maariaa 3.IVF elo-syyskuu Hki Väestöliitto
Alexandria 2.IVF:n PAS syyskuu
Amelia3 2.IVF syyskuu
Aida 2.IVF syyskuu Turun Väestöliitto
Esse 2.ICSI? syys-lokakuu
Pure love 1.IVF lokakuu
Mamselli78 1.IVF/ICSI lokakuu Tays
 
Maariaa, moi! Joo 68 on syntymävuosi. Oon nyt 10 päivää sumutellu Synarelaa ja ainakin yöllä tulle hirveitä hikiaaaltoja ja vähän on päätäkin särkenyt. Missä maariaa oot hoidoissa? Ei jaksais millään odottaa sinne punktioon ja siirtoon asti.Kaikille onnea hoitoihin.
 
Kiitos Angelina tiedosta! Mua alkaa pikkuhiljaa pänniä tämä menkkojen odottelu. Vieläkään ei ole tapahtunut mitään...kp 33 tänään!!! Eipä heti tule mieleen näin pitkää kiertoa, joten näyttää siltä että nämä Terolutit vain pidentävät kiertoa...

Tsemppiä kaikille hoitoihin!!!
 
Hei Päivi !
Me ollaan hoidossa Helsingin väestöliitossa, maksusitoumus asiakkaina eli kuuluttaisiin naistenklinikalle, mutta purkavat jonoja väestöliitossa.
Mulla on hoito lyhyellä kaavalla eli aloitan pistelyn 2-3. vuoto päivä se selviää perjantaina kun mulla on ultra silloin. Ja täytyy käydä apteekissa hakemassa nämä edulliset lääkkeet !
Olen muuten vuosimallia -69 joten ollaan aika saman ikäisiä.
:wave:
Onnea hoitoon !!!!!!!!!!!!!!!!!!
T:maariaa
 
lisää kysymyksiä miten kun hormoonit aloitetaan aloitetaanko ne samana päivänä kun kuukautiset alkaa mietityttää kun maanataina saan ohjeet ja reseptit ja uhkaavasti oireilee että menkat saattais tulla etu ajassa nyt täällä toiveissa että eivät vaan alkais ennen maanantaita että ei menis ohi koko yritys kun hoitopaikka aukeaa just silloin maanantaina kesätauon jälkeen
 
Kyllähän ne mun mielestä aloitetaan ekana vuotopäivänä. Mäki odottelen vuotoa alkavaksi, sais jo kyllä alkaa niin sais aloittaa Zumenonit ja soittaa sinne Gynen polille. Täs on jo 6 viikkoa keskenmenosta ja mahaa vain nipistelee.

Tänä aamuna tein sellasen halpistestin joka ei edes kunnolla osunut virtsaan, jotenkin kuitenkin ja sit negaa tietysti näytti. Kannattaiskohan mun uusia se testi? mikä testi on paras?

Mä täs jo yritin aikasemmin kirjoittaa tänne palstalle mutta tää sivu tilttas ihan totaalisesti... plaah.

Eikö täällä ihan oikeasti ole E-pohjanmaalta muita vai eikö vain tohdi ilmoittautua?
 
acon merkkillä on herkkä raskaustesti se on tikku testi samallainen tikku kun clear blue, acon merkiltä löytyy myös liuska testejä itse tykkään enempi tikku mallista kun ei tarvi pissata astiaan, mulla oli keskenmeno helmikuussa 5+ viikolla kierto pysyi normaalina jälkitarkastuksessa näkyi jo ovulaatio jälkitarkistuksen vuoksi ei tarvinut testailla jälkikäteen, mitä paikkakuntiin tulee itse olen keskipohjanmaalta
 
Heippa kaikille!

Odottavan aika on todella pitkä... On tainnut vaihdevuodet alkaa, kun menkkoja ei kuulu :LOL:

Kun mulla aloitettiin suoraan e-pillereistä hormoonihoidot (IVF) niin poikkeuksellisesti aloitin kierron 2. päivänä sumuttelut... Joten Tiina80 ei välttämättä "pilaa" hoitoa vaikka menkat alkaisivatkin ennen lääkäriä...
 
Niin kuin Kalinka71 ja Tiina80 edellä jo mainitsivat odottavan ajasta.... Itse odottelen menkkojen alkamista. Söin viimeisen Primolutin maanantaina ja tiistaina kävin UÄssä. Lääkäri sanoi, että siistiltä näyttää. Kaikki on kuulemma niinkuin kuuluukin olla.
Alavatsaa nipistelee menkkamaisesti joten toivon että pian alkaisi jotta pääsen pistämään. Nyt kun menkat ei ole alkaneet niin ei vielä tiedä tarkkoja aikojakaan. Toukokuussa oli puhe lääkärin kanssa, että punktio olisi mahdollisesti vkolla 31-32. Mutta jos ei pian menkat ala niin toimenpiteetkin siirtyvät. Olen ihan kuin tulisilla hiilillä. Pakko yrittää ajatella jotain muuta.
Nyt on pakko lähteä töihin joten on muuta ajateltavaa.

 
Niinhän siinä sitte kävi että ei tartte uusia sitä testiä. Aamulla alkoi menkat. =)
kaise nyt sitte on hyvä asia..

Soitin tossa pari tuntia sitte Seinäjoelle ja sain uä-ajan 8. päivä ja mahdollisesti alkionsiirtoon päästään 14. elokuuta.

Tähän asti oon miettiny ku aika menee niin helkatin hitaasti, niin nyt sitte taas tohinalla tapahtuu. Zumenonit aloitin tänään ja yritän vielä painoakin pudottaa että alkiot tarttus mahdollisimman hyvin. Jo kahden viikon päästä se Uä ja 3 viikon päästä siirto!! apua, nyt pitää taas työvuoroja sumplia... :eek:

Kiva ku alkaa tää palsta taas elämään..
 
Tervehdys kaikille!
Nyt rupee olemaan lomat lusittu ja paluu arkeen koittaa maanantaina.
Arki tuleekin sitten ryminällä kun 1.8. on aika lääkärille ja tehdään suunitelma toisen IVF-hoidon aloittamisesta. Mehän ei saatu ekasta kerrasta mitään pakkaseen. Kierto tuntuu olevan taas pitkänlainen kun ollaan kesä-heinäkuu oltu ilman lääkitystä, paitsi metformia kyllä syön kun on lievä PCO.

Kaikille tsemppiä ja sovitaanko että tehdään tästä kaikkien aikojen plussa pino?



 
Pitkä ja turhauttava odotus on takanapäin...menkat alkoivat vihdoinkin! Eli huomenna soittelen klinikalle UÄ aikaa ja tänään aloitin Progynova 2mg tablettien popsimisen. Vihdoin alkoi tapahtumaan!

Vielä olis huominen töitä ja sitten pääsisi viikon lomalle, jonka vietän mummolassa. Todella mukava lähteä isoäidin hoiviin =)
 
mietin tässä kun sanoit että pitäis vähä painoa pudottaa.... niin minunkin varmaan, olen kyllä mennyt vuodessa 15 kg alas... mutta onko se niin että lääkärit sanoo painosta mitään...tai oletko itse tullut siihen tulokseen ,että pitäis vähän laihduttaa....
 
Olen kyl ihmetelly, ku joillekin, jotka on mua laihempia, on sanottu että painoa pitäis pudottaa, ku mulle taas ei oo sanottu kertaakaan sinnepäin.
Voipi kyl olla ku tos kaks vuotta sitten pudotin painoa 110kg:sta 90kg:n niin ne ei sen takia sano mitn. Nyt se paino on sitte pysyny pari vuotta siinä 90-95kg eikä putoa millään alaspäin.

Sitä kans ihmettelin että ku eka siemennestenäyte vietiin niin hoitava lääkäri sanoi että koska miehellä huonot simpat mennään heti ICSI hoitoon. Ku sitte luin niitä epikriisejä niin siellä oli yhtenä diagnoosina PCO. Kertaakaan ei ole PCO:sta puhuttu, ja nyt toukokuussa kun mainitsin että paino ei putoa millään niin sain diformin ret. 750mgx2 kuurin puoleksi vuodeksi. MUlle ei siis oo selvennetty et miten PCOn sais itte parannettua...

Niin sitte Demi siihen itte vastaukseen. Kyllä ihan itse oon ajatellu että sais paino vielä laskea ku alkaa nuo läskit kyllästyttää. Mun painoindeksi toki on "vain 28" et paljoa ei tarttis, mut joku 15-20kg olis mieles.

Ruvetaanko tsemppaan toisiamme painonpudotukses?????? :D
 
aletaan vaan B) ! mä kävin just myös lenkillä, pyöräilin 17 km. mä pyöräilen noin 3-4 kertaa viikossa, ja kävelen ne muut...mutta pitäis myös olla välipäiviä että ottais iisisti.. mutta siitä tulee tapa, hyvä niin ,mutta liika on liikaa ja sitten voi väsyä siihen. oikeasi olin mennyt ennen kesää 20 kg kaikenkaikkiaan...(nytten84kg) mutta jäätelö ja kaikki hyvät keksit tuli takaisin. silloin kun alotin vuosi sitten, oli hyvä rytmi että söi hyvää VAAN viikonloppusin....mutta meinasi ottaa itseäni taas niskasta kiinni... ja myös ivf:ä hoitoja ajatellen. olemme jonossa naistenklinikalle (hki), mutta ekaks sinne lääkärin juttusille... toivottavasti tulis nopsaa..ei malttais odottaa. mutta kuulemma eka käynti tulee aika nopeasti, mutta sitten hoitoon saa odottaa aikasen kauan... eikö näin? :headwall: mutta on kiva jutustella jonkun kanssa..vaikka ei vielä ole päässy ivf:ään asti. mutta kyllä se vielä sinulle iloksi muuttuu.. siis tarkoitan että kyllä se pikku pallero vielä sieltä tulee. mikä sinulla oli syynä, että et ole tullut raskaaksi...kun olen vasta ruvennu käymään näillä sivuilla, että on menny vähän ohi nämä jutut!!
 
Tää hyvä työaika kuluu näinkin.

Mä kans aloitin uudelleen ton liikkumisen, et sais sen kärpäsen puremaan. Eilen kävin kaks kertaa n5km mittaisella lenkillä. Koiran syyksi helppo laittaa et pitää käydä usein. Nyt sitte ennen iltavuoroa kävin vain sellasen 2,5km mittasen lenkin.

Mä oon kans vasta nyt kesäkuus eksyny tänne palstalle, lapsettomuutta kokonaisuudessaan nyt heinäkuun alussa kestänyt 7 vuotta. Oon koko ajan hokenu kysyjille jotta joo 5 vuotta. Ei oo järki pysyny ajan juoksun mukana.. :LOL:
Miehellä on ollu 12 vuotta kroonisena nuota suolistotulehduksia ja niihin on sitte syöny samoja lääkkeitä ku mitä syöpäpotilaille ja elinsiirtopotilaille annetaan. Haittavaikutuksina esim. 1/10000 että siittiöt vähenee. Noh, miehellä niitä oli kuolleena 99% ja eläviä mutta hännättömiä 1%.
3 vuotta sitten kysyttiin miestä hoitavalta sisätautilääkäriltä, et pitäskö lääkitys lopettaa ku haluttais baby eikä 3:ssa vuodessa oo kertaakaan tärpänny. No se sitte sano jotta ei se lääke sitä aiheuta. No siinä sitte vuodet meni ja oli ku kaikkea puuhattiin ja nyt sitte 2006 tammikuussa saatiin julkiselle lähete. 2006 heinäkuussa käytiin sopimassa hoitomuoto. Päästiin jonoon. Syyskuussa 2006 oma gyne oli konsultoinu mieheni sis.tautilääkäriä, joka oli sanonu että tottakai ko. lääke pitää lopettaa kun sehän lopettaa siittiötuotannon ja se on tiedetty jo lähemmäs 20 vuotta!!!!!
Hoitojonosta sitten meidät otettiin pois, arvaa tuliko itku, ku piti odottaa 3kk että siemennestenäyte taas tutkittiin. No viimein päästiin sitten aloittamaan tammikuussa -07 piikitykset ja mentiin suoraan IVF/ICSI hoitoon, vaikka siemenneste oli täydellinen ei raskautumista luonnollisesti tapahtunu. Helmikuun alussa oli sitten punktio ja sen jälkeen tuoresiirto josta nega, ja toukokuussa Pas josta keskenmeno rv6. Nyt sitte on seuraava Pas 14.8.

Anteeksi ny ku tuli näin pitkä sepustus :D *pahoittelee* :whistle:

Pitääköhän paikkaansa, oon jostain kuullu, että ne jokka menee hoitoihin ku lapsettomuutta kestäny alle 3-v. saa helpommin hoidoilla lapsen kuin ne jokka menny hoitoihin vasta sen kolmen vuoden jälkeen.?
 
Tänään soittelin klinikalle ja sain UÄ ajan 6.8. tosin mua hoitanut lääkäri on lomalla, mutta pääsen jonkun toisen luo kuitenkin. Kysyin vain hoitajalta ohimennen, että kuinka kauan noin normisti kestää Terolut tabujen jälkeen ett menkat alkaa. Hoitaja vastasi että parista päivästä noin viikkoon. Itselläni 11 päivää!!!

Nyt olisi syytä alkaa pistämään tavaroita kasaan, jotta huomen aamulla pääsee lähtemään mummolaan jossa viikon verran ollaan täyshoidossa :D

Joten oikein hyvää viikonvaihdetta! Lomalaisille rentouttavaa lomaa! Hoitoihin onnea kaikille! Kuullaan viikon kuluttua...
 
nyt meinaa suututtaa ja jännittää eilen illalla tuli vähän vaaleanpunaista eli menkat alkamassa nyt sitten stressaan että kunhan ei alkais ennen maanantaita kolmessa viime kierrossa tiputellu 3-4 päivää sitten alkanut vuotamaan eli mahdollisuus on ettei ala ennen maanantaita silloin kun sais ne reseptit ja aikataulut
 
tässä ei sitten pitäis valittaa...koska minulle todettu endo ja miehellä ei mitään.. meillä 14 v tytär tullut ihan luomuna. 4 vuotta sitten kokeiltiin inssiä, mutta ei mitään. 3 vuotta sitten taas oli endo..leikattiin ja lääkäri sano että seuraavan kerran poistetaan kohtu kokonaan... siinä meni viimeset toivot!!!! nå, kävin tarkastuksessa alku vuodesta(toinen lääkäri)..ja lääkäri tutki ja kun oli valmis kysyin: koska se kohtu olis hyvä poistaa.... hän katso minua pitkään ja kysy: mistä pirskatista olen saanut tuollaista päähän..kerroi...ja hän lupasi puhua sen lääkärin kanssa... nå, tämä uusi lääkäri sanoi minulle että ei poisteta mitään, vaan laitetaan ivf:ä hoitoon, että meillä on suuret mahdollisuudet saada pallero =) ja tässä odotellaan. jaa-a siitä että pääseekö he nopeammin ketkä on odottanut vähemmän kun 3 v....luulis olevan päin vastoin.. :/
 

Yhteistyössä