11/08 masunkasvattajien murut *tammikuussa*

Helmi: Meillä myös 68-kokoiset vaatteet käytössä, mutta niistäkin osa kinnaa pituussuunnassa etenkin paksuimpien kestovaippojen kanssa. Painoa pojalla on varmaan jo 7 kiloa, koska 4 viikkoa sitten oli 6,4 kg... Parin viikon päästä on neuvola, jo 3 kk lääkärintarkastus!

Meillä on myös pojalla ollut jos jonkin näköistä näppylää ja ryhelmää naamassa. Ennen ristiäisiä oli niitä hormoninäppyjä, päänahkassa on ollut "hilsettä" (joka lähti kun hieroin vauvaöljyä päänahkaan, annoin vaikuttaa tunnin verran ja sitten harjasin äitiyspaketin hiusharjalla karstan pois) ja sitten otsassa oli sellainen karhea alue. Oon HotCoffeen kanssa samoilla linjoilla, ole oikeastaan muuta tehnyt kuin rasvannut pari kertaa kevyesti sen kuivan alueen otsassa, muuten oon antanut ajan tehdä tehtävänsä. Sain joululahjaksi Dermosilin vauvarasvaa, joka on tosi hyvää, ei jätä yhtään rasvaiseksi, mutta tuntuu pehmittävän ihon sileäksi.
 
Täällä sairastetaan rintatulehdusta :( :( Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, tosi nopeaa pamahti päälle sen jälkeen kun ensimmäiset oireet tuli... Oli aamulla arka rinta, imettäessä huomasin, sitten päivällä alkoi jo särkeä rintaa ja hiukan myöhemmin kuume nousi. Enne sitä ehdin käydä pojun kanssa neuvolassakin jossa mainitsin asiasta, hetken päästä pitikin jo soitella ja pyytää reseptiä. Onneks ei tarvinnu lähteä itse mihinkään, olikin niin karsea olo kun kuume alkoi nousta ja päätä särkeä. Mies vielä vuosilomalla joten on hoitanut asiat, kotityöt jne.

Enpä jaksa nyt muuta kirjoitella, laitan tähän Nikolaksen (sunnuntaina kastettiin) mittoja:
pituus: 58 cm
paino: 5625g

Ikää siis tasan 2 kk!
 
Täällä tänään oli jälkitarkastus. Lääkäri kirjoitti jazz-pillereille reseptin.. Katsotaan aloitanko :whistle: . Pelkään mielettömiä mielialanvaihteluita ja jos seksihalut sitten taas häviää. Nykyään olen kuin durasell-pupu :whistle: . Ja olen alkanut pitämään miestä tyytyväisenä :D.. Mistä mies tykkää kovasti.. Itse en ole "siitä" hommasta niin tykännyt.. En ole kuin kerran aikaisemmin tehnyt.

Eipä jälkitarkastuksessa ollut sen ihmeämpää. Hemoglobiini oli 142. Noussut normaaliksi. Verenpaine 104/76, josta sanoi, että hieman matalahko. Ja paino 68,3 :ashamed: .. Ja mittas viel sil vanhan aikaisella vaa'alla. Ja olin jo ennen joulua 65 kg.. Piti kotona käydä vaa'alla, ni se näytti: 67,8 kg. Eli onneksi vähän ees vähemmän.

Mie kävin tytöt viemäs päiväkotiin, jonka jälkeen menin tunniksi salille ja sit jälkitarkastukseen.

Kotona sitten siivosin keittiön, vaihdoin tytöille puhtaat petivaatteet, viikkasin puhtaat vaatteet kaappiin ja pesin sitten petivaatteet.

Kun haettiin tytöt päiväkodista, menimme sen jälkeen käymään anopin luona. Oli hauskaa lähteä pois, kun minulle tuli soitto, että olenko tulossa suunnittelee naistenpäivää.. Olin unohtanut ihan kokonaan :whistle: .

Huomenna olis tarkoitus mennä 1h salille + bodypump + fitness pilates -tunneille. Riippuen, onko paikkoja.

Täällä aamulla mittari näytti melkein -25 astetta. milloinkohan vähän vähemmän olisi pakkasta..

 
heippa,
oltiin vauvan kanssa tunnin vaunulenkillä iltapäivällä, kun mies tulikin aiemmin töistä ja hän jäi esikoisen kanssa hiihtään pihaan. Tai ei mies hiihtänyt! =)

joo, piti sitten pidemminkin kirjottaa, mutta tuo rutkuilee...ja esikoinen ihan yskänen, ja huomenna piti lähtee tän äipän tuulettuun, saa nähdä! :whistle:
 
Täälläkin ollaan kärsitty pakkasesta! -20 oli aamulla tuossa parvekkeella, eli alhaalla sit vielä pikkuisen kylmempi. Otettiin sit parvekevaunut sisälle, kun leevi niin huonosti nukkuu päivällä omassa sängyssään. Nukkuiki sit makuuhuoneessa vaunuissa 3 tunnin unet! Nuutin kans käytiin omassa pihassa ulkoilemassa vajaa tunti kun laski pakkanen nopeesti -14:ään.

Viime yö oli aivan loistava leevin osalta: nukkui 21.30-06.20 enkä kertaaka kuullu että ois ollu ees hereillä. Laitoin unipussiin nukkumaan illalla - oisko se sit ollu niin mukavan lämmin, että uni maistui. Toivottavasti jatkuis samaan malliin!!

Jälkitarkastuksessa minäkin tänään kävin ja kaikki oli kunnossa. Jumppaamisen ja liikkumisen voin nyt siis turvallisin mielin aloittaa taas. Tosin terkka sanoi että ei mitään rehkimisliikuntaa kannata tehä kun voi sotkea imetystä (ihan uus tieto miulle). Mutta kotijumppaa ja lenkkeilyä ym. toki suositellaan harrastettavaks! Ja laihduttamisestaki muistutteli että ei pidä ruuasta nipistää että ei maidon tuloon vaikuta. Ennemminki just laatuun panostaa ja ylimääräiset herkut tietysti joutaaki pois! Eli tällä linjalla meen nyt mieki: yritän syödä järkevästi ja turhat herkut pois. Mutta jos haluan ottaa ruokaa lisää niin saan ottaa! :) Huomaa kyllä että on taas ihan eritavalla nälkä kun imettää, että kyllä kai se sit ihan hyvin kuluttaaki!

Kuiva iho vaivaa meilläki leeviä. Puhtiaisnäppyäki on taas melko paljon, oli jo välillä vähän parempana. Just posket, otsa ja kulmat ovat karhean kuivia. Oon kerran päivään kevyesti rasvannu just tuolla dermosilin baby-voiteella, joka on mukavan kosteuttava. Myös kylpuöljyä oon käyttäny, sitä vanutupolla tuputellu pikkusen. Pitää kysyä neuvolasta ohjeita tuohonki... Huomenna leevillä siis 2kk neuvola ja rota-rokotteen otto. Nuutilla on myös talvikuiva iho, pitää ihan kauttaaltaan kehoa rasvata. Sama vaiva on miehellä. Eli samaa sarjaa taitaa olla tämä pieninkin!

Me kokeiltiin eilen vauvajumppaa eka kerran. Kovasti leevi tykkäs. Osas olla jotenki rennommin kuin nuutti pienenä. Sai vemputella ihan kunnolla käsiä ja jalkoja ja mahoton höpöttely ja hymyily alkoi leevillä. Eli otetaan tavaksi! Nuuttiki tykkäs kyllä jumpasta sit vähän isompana kun tottui siihen. Myös vauvahieronta on meillä joka-aamuinen tapa aamupesujen jälkeen.

Mutta nyt iltapalan laittoon!

Anzkuli ja Leevi 2kk 1pv
 
RD: Siellähän näemmä tosiaan puhtia piisaa :eek: :D , pistäs tännekin päin tulemaan :D

Nälkä on täälläkin melkoinen... syön enemmän ja isompia annoksia kuin mies, ja se on todella paljon se :D . Pari kiloa sais multakin vielä lähteä, mutta päätin, että vasta imetyksen jälkeen pudotan ne, jos ei nyt sitä ennen satu paino muuten enää tippumaan. Tuntuu nyt jämähtäneen paikoilleen tuo paino, vaikka heti synnytyksen jälkeen tippui roimasti.

Missä ajassa tuo jälkitarkastus piti olla, muistaako kukaan? Kun musta tuntuu, että mulla se on kamalan myöhään, tammikuun lopussa vasta ja silloin synnytyksestä jo 10 viikkoa. Vaan kaipa ne siellä neuvolassa ovat varanneet sopivan ajan...
 
hansu73: Rintatulehdus oli tosi ikävä :( Mulla oli esikoisen imetyksen aikana kesällä, en tajunnut tarpeeksi suojata :kieh:

HotCoffee: Eikös se kela vaadi sen jälkitarkastustodistuksen 3kk kuluessa synnytyksestä jos oikein muistan? Esikoisesta oli mullaki tosi myöhään, olikohan jopa 11 viikon jälkeen!

helmi: Mulla jää tuuletuskäynti nyt käymättä :( Eipä tosin tee mieli edes kun iteki kipee... No, sit kun kaikki terveitä :D

No nyt minäkin tulin kipeäksi! Yöllä alkoi tuntumaan kurkussa ja nenässä. Tän päivän ollut päänsärkyä, väsymystä sekä kurkku kipeä ja nenä tukossa :( Onneks mies kotona, en ois muuten jaksanut molempien lasten kanssa! Nyt olo vähän parempi...

Taidetaan rueta miehen kanssa kattoo kylmää rinkiä... Koukussa molemmat =)

Luminka
 
Heipsan...

Kertokaas viisaammat... Voisko olla mahdollista että meidän neidille olis jo tulossa hampaita? Nyt parina päivänä kitissyt enemmän ku aikasemmin, jyrsii koko ajan nyrkkiään (ei siis ime, vaan kaluaa. kokeilin omalla sormella ja kyllä ihan selvästi yrittää purra/jyrsiä) ja lisäks on alkanu nyt parin päivän aikana kuolaamaan. Koko ajan pyörittää kielellä alaikeniä ja tuttiakaan ei ime vaan pyörittelee ikeniä vasten. Musta vaikuttais aika selvästi et olis hampaita tulossa.

Mut voiko niitä tulla jo nyt? Ikää siis neitokaisella huomenna 11vkoa.

-JennyA-
 
JennyA ja Sarppa, meillä myös on ollut kovaa nyrkin kaluamista joulusta saakka, reilu 11 vk on pojalla ikää. Ei kyllä tullut mieleenkään, että vielä voisi hampaita tulla! Täytyykin tarkkailla asiaa vähän sillä silmällä. Vaikka tosiaan, saattaa olla vain että tutustuu tällä tavoin omiin käsiinsä.
 
Huomenta!


Luminka pikaista paranemista:hug:

yö meni niin poskellen kun voi mennä, kylläkin minun osalta. En vaan saanut ensin illalla unta ja pyörin puolille öin ja sit se uni oli jotenkin tosi levotonta ja katkonaista. Leevi nukkui tosi hyvin, parilla heräämisellä kokoyön.

Nyrkin kauluamisesta, Leevikin tuota harrastaa ja on harrastanut jo n.3vk ajan.Kuola vaan valuu ja nyrkillä hinkkaa ikeniään. Nyt hän alkaa jo tajuta kätensä, paljon niitä katselee ja naureskelee niille.

Pitäs keksiä tälle päivälle jotain tekemistä, ulkona taas yli-10 astetta pakkasta jos ei lauhdu niin ei sinnekkään päästä. sormiväreillä vois tietty juuson kanssa maalata ja vaikka värityskuvia värittää mutta kyllä on tylsää kun tonne ulos ei pääse.

keiju
 
huomenta hätäseen..
PERSIILLEEN MENI KOKO YÖ :headwall: :headwall:
esikoinen kaameessa yskässä, jouduin sitä yskimistä kuunteleen ja lääkitteen...Vauva pyöri ja hyöri 4 SAAKKA aamuyöllä!! :eek: :kieh: perhana mikä yökukkuja.......tissiäkin söi pari kertaa. Eli ite nukuin sellaisen 4tuntia!
Luminka, ei taida tääkään mamma lähtee tänään mihinkään, ei vaan jaksa! Eikä viittis miehelle jättää kipeetä poikaa ja muutenvaan huonoo nukkujaa.

Nyt teelle!
 
Yö meni hyvin,nukkumaan alkoi 22 jälkeen ja heräs kasin jälkeen joten se on oikein jees juttu.
Neuvolassa sanoivat pään kannattelemisesta myös,ja hyvin pitää 2kk vanhaksi ihan,mutta sen treenaus kuulema kannattaa,mä ainakin pidän sen aikaa aina masullaan ennen kö sitten hermostuu ja sitten myöhemmin taas uudestaan...

Tässä kuvassa Emma kattoo tv.eetä hyvin tarkkaan

:D

 
Meilläkin Olli imee nyrkkejään kovasti,näköjään monella sellainen vaihde :) eilen mietin,että on tainnu löytää omat kätösensä..tänään lähdetään vähän shoppaileen ja mummolaan kyläilemään,viedään tuo tyttö isällensä samalla..asuu siis reilun 100 km:n päässä..mut nyt toi Olli huutelee.. :wave:
 
huomenta
täällä myös taas yks huono yö muiden joukkoon...voi koskakohan tuo poikanen oppis edes yhdellä syötöllä olemaan yönsä... :/

Vilho on kanssa löytänyt nyrkkinsä,mieletön kaluaminen ja kuolaneritys =)
ja vaippojen vaihdon aikana varsinkin on poika alkanut oleen ihan hillittömän hauskalla tuulella, juttelee, hymyilee ja jumppailee minkä kerkiää

tajusin kans joku päivä että me ei kauheasti olla poikaa mahallaan pidetty.jotenkin se jäi kun sai ohjeet että nukkua ei sais mahallaan niin ei sit oo muutenkaan pidetty. nyt sit kyllä pitäis alkaa pikkuhiljaa treenaamaan niskan vahvistumista jne.

noonie+vilho 7vkoa
 
Täällä oli aikamoinen yö... Mulla oli kuumetta, välillä laski ja sit taas nousi. Kolmen peiton alla värjöttelin :( Vauvakin heräili tosi monta kertaa syömään. Toivottavasti ensi yö jo parempi! nyt ainakin jo pirteämpi olo, otin särkylääkkeen ni johtuu varmaan siitäkin.

Onneksi vauva kuullostaa jo paremmalta, jaksaa valvoa taas entiseen tapaan =) Vaikea vaan laittaa nukkumaan, 1½ h ajan tänään yrittänyt. Aina tuli hirmu puklut ja sit meni väsy ohi. Odotan että parantuu kokonaan niin laitan ulos nukkumaan, nukahtaa jo pukiessa ja vähintään 3 h nukkuu!
 
tulipas mieleen kysäistä täältäkin jospa joku sattuis tietämään että myydäänkö jossain lastentavara/leluliikkeessä (helsingin seudulla) fisher-pricen semmoista leikkimattoa kaarella joku rainforest..etsinpä linkin.. http://www.lelumarket.fi/product_info.php?cPath=406&products_id=1610 eli tämmöisen haluisin ostaa Vilholle =)
joo-o,onhan tuo aikamoista tuhlailua mut eipä pojalla oo lelukaarta saati leikkimattoa. ainoastaan nettikaupoista olen tuota löytänyt, mut ei kaikkee viittis aina tilaillakkaan.

olipas pitkä leikkiaika pojalla äsken.nyt sammuilee tässä sylissä ja jalassaan uudet bumgeniukset,katotaan nyt kuinka pelittää yhden pesukerran jälkeen. vähän noitten imujen kanssa oon vielä hukassa,mut pitää testailla.nää on siis semmoiset taskuvaippamallit joissa mukana tuli omat imut. hommasin myös a-i-o:t ja kunhan kuivuvat kunnolla niin testaillaan niitäkin

sitteriin pitäis kans saada lelukaari,meillon nimittäin joku ikivanha brion sitteri,oikeen ruma peruskarsittu malli.nyt alkaa näköjään mun tää varusteluinto..jännä et just taas silloin kun ei olis yhtään ylimäärästä rahaa :whistle:
 
Mä kävin vaunuilemassa Emman kanssa,samalla ruokakaupassa ja hain mun ihanat uudet keittiönverhotkin...
Ois tulossa ne bratz verhotkin,lie varmaan ensiviikolla niin saa nekin...
Olin lenttää persuksille kaupassa 0,53snt purkki oli tutteli,eli aikamoinen nousu,maito oli noussut hintaan 1,55e puolentoista litran.. huh...

Luminka - On ollut tosiaan ilkee yö,toivotaan ett ois ensiyö hiukan parempi...

 
Noonie; meillä on tuo sama leikkimatto, ostin sen Nikolakselle Jumbon Prismasta joululahjaks! On kyllä tykännyt tosi paljon ja viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen siinä. On oppinut heilauttaan kädellä kissassa olevaa palloa, jolloin siitä kuuluu musiikkia :)
 

Yhteistyössä