Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä DronttiEdvard

  1. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    PIrunpelto, tulee, ja olen itsekin pettymyksekseni saanut niitä viivanpaikkoja. Mutta kameraan en ole niitä saanut millään tavalla kuvattua, tuossa sinun kuvassasi näen kyllä aavistuksen toista viivaa, etenkin alareunassa. Sanotaanko näin, että voi olla hyvinkin viivanpaikka tai sitten voi...
  2. DronttiEdvard

    Pankki haluaa lisävakuutta

    Pankkikohtaista. Täällä meidän kaupungissa Säästöpankki taisi olla ainoa, joka olisi hyväksynyt vielä henkilötakauksen. Muut sitten vaativat reaalivakuutta. Kannattaa kilpailuttaa kaikki pankit, marginaaleissa ja pankkipalveluiden hinnoitteluissa voi olla suuria eroja.
  3. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Haaveilija, verenvuotoahan voi ilmaantua ovulaation yhteydessä tai kiinnittymisessä. Toivottavasti enteilisi muhkeaa plussaa! Täällä on nyt dpo 11-15, jänniä aikoja elämme. Kotona ei ole testejä ja viikonloppuna on kovasti ohjelmaa, joten odotellaan rauhassa sunnuntaita tai maanantaita, ellei...
  4. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Darni73, dpo 8-12, mutta en minäkään nyt enää tuossa kuvassani mitään näe, joten aika palata takaisin maanpinnalle :ROFLMAO: Uuve, kovin haaleita nuo ovat, ja itselläni menisi varmasti samoilla testituloksilla kesken. Ystäväni kuitenkin sai haaleita viivoja koko alkuraskauden, ja on nyt pienen...
  5. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    http://aijaa.com/fngHVt Kuva kuivuneesta testistä. Aamulla on tehtävä toinen, koska pinkit silmälasini näkevät jotain. :geek:
  6. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Catharin, kahdesti on keskeytetty ja itse vuosin muutaman päivän ajan todella runsaasti mitä inhottavimpien sattumien kanssa. En muista tarkalleen kauanko vuoto kesti, mutta yllättävän nopeasti se loppui. Hcg oli laskenut verikokeeseen mentäessä kummallakin kerralla alle sen 50, joten kaikki...
  7. DronttiEdvard

    ??Piinailijoiden oireet ovulaation jälkeen ja tulos??

    Tullaanpas nyt taas tänne ketjuun. Ovulaatiosta ei ole varmaa tietoa, uskoisin, että dpo:t ovat väliltä 3-7. Uskon kuitenkin, että ovulaatio olisi tapahtunut ennemmin myöhemmin, kuin aikaisemmin, joten mennään varuiksi dpo 3:n mukaan. Sivulta 19 löytyy plussakierto. Dpo -2-1, rinnat erittäin...
  8. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Omien kokemusten perusteella pc on herkkä. Sain kemiallisessa verikoeaamuna punertavan haamun, ja hcg oli silloin 8. Viimeisimmässä keskenmenossa Apteekin raskaustesti oli puolet kontrolliviivan vahvuudesta, kun pc oli täysin konttolliviivan vahvuinen. Digitestistä ei ole kokemusta, niin en osaa...
  9. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Odontites, toki toivon, että kaikki on hyvin ja raskaus olisi oikeassa paikassa. Ainoa, mikä mietityttää, on tuo viivan vahvuus. Ei sekään kerro silti sitä, että raskaus tulisi menemään kesken, mutta kuten aikasemminkin sanottu, kannattaa tehdä uusi testi ja katsoa, mihin suuntaan viiva menee...
  10. DronttiEdvard

    Episiotomia ilman puudutusta

    Taitaapi olla Satks tapana tuo puuduttamattomuus (ja tunnutaan tekevän myös rutiinisti, vähemmän mm. Tays taitaa leikata eppareita), ei minullakaan puudutettu esikoista synnyttäessäni. Sakset menivät vielä ensimmäisellä kerralla linkkuun kesken leikkuun, joten muistan kyllä sen sattuneen. Laita...
  11. DronttiEdvard

    Kysy jotain?

    En ole itse ollut kovin aktiivinen muutamia ketjuja lukuunottamatta, joten Mummeliisa "henkilönä" on vallan jäänyt minulta huomaamatta. Eksyin tähän ketjuun ja olen ihan järkyttynyt siitä, kuinka paljon joku elämästään antaa julkiseksi kaikkien luettavaksi. Jos et ole provo siellä nimimerkin...
  12. DronttiEdvard

    Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

    Kuinkas satuinkaan etsimään juuri nyt tietoa tuosta PC:stä. Se on ollut mun luottotestini vuosien ajan, koska en ole saanut siihen koskaan viivanpaikkaa turhaan. Itselläni on takana 5 vuotta himotestailua, 4 raskautta ja kaksi kemiallista, sekä yksi syliin saakka päässyt lapsi, joten...
  13. DronttiEdvard

    Hätähousuiset Himotestaajat ja Piinailijat Vol.3

    Pisamapeikko, oletko tehnyt raskaustestiä? Olen nyt n. 6. raskausviikolla ja tein päähänpistosta ovulaatiotestin, johon tuli väriä (ei tasavahva, mutta ei hailurakaan). Samana päivänä sain haamun raskaustestiin ja tasavahvat viivat parin päivän päästä. Aina sanotaan, että ovistestin pitää olla...
  14. DronttiEdvard

    Nuoria odottajia/äitejä PORISTA

    Hei! Kun Kavereitavailla nosti tämän ketjun, niin pistinpäs minäkin @postia Nani92:lle :)

Yhteistyössä