Hakutulokset

  1. T

    myönnätkö käyttäneesi kerran jos toisen lapsilisän johonkin muuhun kuin lapselle tarkoitettuun asiaan?

    Meidän perhe hoidetaan meidän Perheenä, kokonaisuutena. Ponnistakoon lapset siitä omaan elämäänsä sitten ja olkoon heillä sitten omat rahat
  2. T

    oletko kyylä?

    Olen haaveillut kerrostaloasunnosta ydinkeskustassa, jotta saisin aina haluetessani seurata ihmisiä - olen siis wannabe-kyylä =)
  3. T

    Kuka tunnustaa, että toivoo (tai jopa suunnittelee) lapsen syntyvän johonkin tiettyyn vuodenaikaan?

    Kevät on hyvä aika saada lapsia, kahdesti olen jo huhtikuussa synnyttänyt :) Veikkaan, että syyspimeillä syntymä ja vauvan kanssa alkuhuuma olisi mulle aika kova paikka.
  4. T

    Miksei meidän lapset nuku??

    Se on aika pieni aika se kun ne on pieniä ja haluaa viereen. Voisihan sen heille suoda? Meillä 5-vuotias nukkuu omassa huoneessaan mutta yksivuotias tulee joka yö viereen, ei kyllä valvota.
  5. T

    Rehelliseti: mitä ajattelet pariskunnasta, jossa vaimo on päästänyt itsensä lihomaan

    Jossei asia tavalla tai toisella tule puheeksi niin en varmaan osaa ajatella koko asiaa.
  6. T

    Millä hiton aineella saisin muovilattian kunnolla puhtaaks?

    Lainaa jostain siivousfirmasta lattianhoitokone niin johan tulee hyvä!
  7. T

    ärsyttää noi koiranpaskat tien vieressä...

    Minua häiritsee paljon enemmän ne koko hangen pilaavat pissat, mutta minkäpä eläin tai omistajakaan niille voi. Pissittävä se on koirankin.
  8. T

    en uskalla harrastaa seksiä kun olen nyt raskaana..

    Alavatsaa vihloo alkuraskaudessa, ei se ole merkki mistään hälyttävästä vaan kuuluu asiaan.
  9. T

    Kutsuuko teillä isovanhemmat pääsiäisenä kyläilemään?

    Siellä on väki mummolassa parhaillaan lammasta syömässä, minä täällä kuumeisena yksin kotona.
  10. T

    Onko järjenhäivettäkään töihin menossa, jos saa palkkaa noin 1600? nettona??

    Ehkäpä ap:n koulutuksella työn pitäisi olla paremmin palkattua? Eli hän on todella huonopalkkaisessa hommassa?
  11. T

    Syökö teillä lapset mämmiä?

    Ei meillä syödä mämmiä. Onko se muuten luumua vai mitä se ihan oikeasti on?
  12. T

    Lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta

    Ei sillä niin väliä olisi kun tyttö on jo 11 kk, kohtahan sitä imetystä lopetellaan kuitenkin.
  13. T

    g: miten kauan pystyisitte olemaan erossa lapsistanne

    Ne on nyt olleet 1,5 tuntia isänsä kanssa mummolassa ja olen kuulevinani lasten itkua... :o :ashamed: Hourupää mikä hourupää.. En tiedä yhden tai kaksi vrk:ta.
  14. T

    Miksi osa noista kirjekuorista on auki ja osa kiinni?

    Mitä ne niinkuin kuvaa? *ei minulla tylsää ole enkä minä ole yksin kotona kuumeisena* :snotty:
  15. T

    Miloin olette antaneet ihan vähän verimakkaraa lapselle?

    Onko se mustaa makkaraa tuo verimakkara?
  16. T

    Voisitko aloittaa suhteen

    Huomaatteko miten moni vastaa verraten tätä omaa kuvitteellista suhdettaan toisten ihmisten suhteisiin. Eihän sillain voi elää.
  17. T

    Mistä erottaa white trash-mamman uimahallissa tai ostoskeskuksessa?

    Suomen versio tästä ap:n ajatuksesta olis ehkä se lähiöprinsessa?
  18. T

    Laminaatista!

    Kokeile pestä jonkin aikaa pelkällä vedellä. Ehkä pesuaine kuitenkin on päässyt kerrostumaan.

Yhteistyössä